Toimistokivaa

Kirjoittaja: Viettelijätär
13/12/25
: 3.3
(37) Ääntä
9 min. lukuaika
Asetuin vittuaan levittävän sohvalla kyykistelevän blondin taakse.

Käänsin katseeni ylös dokumenttipinkasta. Vieras ääni, luultavasti kengän kumipohjan vinkaisu, oli katkaissut keskittymiseni. Äänen aiheuttaja seisoi ovellani ja hymyili, ehkä hieman ilkikurisesti. ”Hei Antti, onko kova kiire?”

”Kun sinä kysyt, Paula, ei koskaan niin kiire, etten ehtisi”, vastasin, ja hymyilin takaisin. Samalla huomasin katsovani hänen jalkojaan ja ajattelevani, että ääni ei ollut lähtenyt kengästä vaan lähes polveen ulottuvasta mustasta nahkasaappaasta, jotka pukivat niiden kantajaa mainiosti.

Paula oli aloittanut meillä äskettäin, ja vaikutti ehkä sen takia mielestäni vähän ujolta ja toisinaan epävarmaltakin - vaikka nyt tunsin jo hänet paremmin ja tiesin toisin. Hänelle oli helppo hymyillä takaisin, sillä Paula oli nahkasaappaiden lisäksi kaunis ja edustava nainen. Kolmekymmentä ja risat, luunkova ammattilainen, mutta samaan aikaan hoikka ja poikkeuksellisen säteilevä vaaleaverikkö, jossa oli jotain selittämättömän seksikästä, vaikka hänen kasvonsa eivät ehkä olleetkaan klassisen kauniit - ehkä pikemminkin sellaiset aavistuksen pyöreät suomalaisen elovehnätytön hymyilevät ja melko meikittömän raikkaat kasvot.

Taisin tuijottaa Paulaa, sillä hän köhähti vähän hämillisesti ja taisi vähän punaakin nousta poskille. "Niin, oli minulla vähän asiaakin", hän sanoi, ja astui ovensuusta vähän eteenpäin. Kuvittelin varmaan, mutta minusta tuntui, kuin hän olisi nostanut hamettaan hieman ylöspäin tullessaan lähemmäksi. Yritin olla taas tuijottamatta, mutta olin melko varma, että näin saappaan yläpuolella stayupin resorin ja vilauksen hyvin vaaleasta paljaasta ihosta. Paulalla oli jalassaan stay-upit, mikä ei ole ihan tavallista konservatiivisessa toimistotyössämme.

"Pekka pyysi kysymään sinulta, kiinnostaisiko sinua järjestää samanlainen palaveri kuin eilen myös ensi viikolla", Paula sanoi, ja hymyili leveästi. "Hän lisäsi vielä sen, että sinun pitäisi olla häneen yhteydessä ennen sitä. On kuulemma lisäohjeita palaveria varten. Liittyy ehkä IT:hen, mutta voi olla muutakin.”

Hymyilin ja vastasin hieman ilkikurisesti: ”Taidat Paula arvatakin, mihin ne lisäohjeet voisivat liittyä?”

”Ehkä arvaankin… tunnet minut jo niin hyvin, Antti”, Paula keimaili takaisin.

Nyt siitä, että hänen hameensa oli noussut, ei ollut epäilystäkään. Paula seisoi pöytäni edessä kädet uumillaan hieman hajareisin ja hymyili, hamettaan koko ajan ylös hivuttaen. En pystynyt irrottamaan katsettani hänestä, kun näin stay-up -sukkien yläresorin ja sitten Paulan vaaleaa reittä sen yläpuolella, ja hameen yhä noustessa kohta hänen reisiensä yhtymäkohdan ja tuuhean, vaalekarvaisen karvoituksen.

”Ehtisitkö hoitaa yhden jutun, Antti”, Paula kiusoitteli minun tuijottaessani hänen paljasta alavartaloaan hameen ollessa nyt mytyssä hänen lanteillaan. Paula kosketti ilkikurisesti sormellaan pilluaan, ja levitti sitten sitä vähän katseelleni etu- ja keskisormellaan. ”Minua panettaa kauheasti, ajattelen koko ajan eilisiä leikkejä. En muista koskaan ennen olleeni niin kiimainen kuin silloin."

"Totta kai ehdin, nämä paperit kyllä odottavat", vastasin, ja tunsin kullini kovettuvan lahkeessani.

”Taisin unohtaa pikkuhousut kotiin tänään”, Paula jatkoi hymyillen ja riisui jakkupuvun hameensa samalla kokonaan.

Farkuissani oli jo telttasalko täydessä seisokissa, kun Paula asettui, nyt vain pelkkään silkkipaitaan, stay-up -sukkiin ja mustiin saappaisiinsa pukeutuneena, huoneeni sohvalle nelinkontin, pylly minua kohti. Hän hymyili edelleen kiusoittelevasti ja nosti samalla toisen saappaansa sohvan käsinojalle. Runsas karvoitus kiilteli kosteana, pillun suuret häpyhuulet raottuivat hänen nostaessaan jalkansa sohvalle. ”Eilen halusit ottaa paljon kuvia minusta. Ottaisitko nytkin muutaman?” Vilkaisin huoneeni edelleen avonaiselle ovelle, onneksi toimistolla oli hiljaista vielä näin aamuvarhain. Puolialaston kiimaansa kiiltelevä blondi olisi saattanut herättää pahennusta, jos joku toimistomme naispuolisista työntekijöistä olisi nähnyt, mitä huoneessani tapahtuu. Paula nojautui sohvan selkänojaan, siirsi molemmat kätensä pepulleen ja levitti persposkiaan kaksin käsin. Hän siirsi vielä käsiään lähemmäksi litimärkää karvaista vittuaan ja avasi häpyhuuliaan molemmilla käsillään.

Otin kännykkäni pöydältä ja räpsäisin kuvan. ”Vittuni taitaa olla litimärkä, se kaipaa jotain taas, vaikka eilisen olisi luullut riittävän”, Paula naurahti.

”Se on ihana, litimärkä iso aikuisen naisen vittu”, minä vastasin ja jatkoin kuvien räpsimistä. ”Pillustasi näkee, että sitä on käytetty eilen kunnolla”, jatkoin vielä, minäkin kiusoitellen.

Nousin tuoliltani ja menin lähemmäs. ”Levitä lisää, se on ihana”.

Paula levitti kuuliaisesti itseään lisää, molemmat kädet lähellä vittua sitä levittäen, pylly pystyssä sohvalla. Aukaisin sepalukseni ja kivikova kyrpäni heilahti esiin. En ole mikään pornotähti, mutta sillä hetkellä olin ylpeä lähes parikymmensenttisestä paksusta seisokistani.

”Työnnä sormesi vittuusi ja levitä, saat sen kyllä enemmänkin auki.”

Paula siirsi sormiaan lähemmäs vittuaan ja työnsi kolme sormea sisään vittuunsa, molemmista käsistään, ja levitti isoa litimärkää reikäänsä vielä enemmän auki kuudella sormellaan.

”Näetkö, kuinka kostea olen. Kuvaaminen kiihottaa aina”, Paula sanoi, ja hieroi klitoristaan sormillaan toisen käden edelleen levittäessä hänen vittuaan.

Kyykyistyin hänen taakseen ja otin lisää kuvia, nyt aivan läheltä. Nuolaisin vähän hänen appoavonaista vittuaan, klitoriksen kohdalta. ”Uuh… nuole lisää Antti, se tuntuu ihanalta”, Paula pyysi. Paulan pillu maistui hieman makealta ja puhtaalta, ei ollenkaan pahalta.

Mielessäni kävi hetken ajatus siitä,että huoneen ovi pitäisi ehkä sulkea… mutta vereni oli jo pakkautunut kivikovaan kyrpääni ja ajatus häipyi päästäni yhtä nopeasti kuin oli syntynytkin. Laitoin kännykkäni videomoodiin ja asettelin sen viereisen kirjahyllyn tasolle niin, että se kuvaisi sohvaa ja sillä vittuaan yhä avonaisemmaksi levittävää kiimaista blondia.

En riisunut housujani kokonaan vaan avasin vain sepalukseni ja asetuin vittuaan levittävän sohvalla kyykistelevän blondin taakse. Työnsin kaksi sormeani hänen sisäänsä. Vittu sykki aivan litimärkänä ja lisäsin saman tien kaksi sormea lisää.

”Sinulla on todella kiihottava Pillu, Paula. Se on litimärkä. Pystytkö puristamaan sormiani sillä.”

Paula vilkaisi minua ilkikurisesti olkansa yli ja tunsin samassa neljän sormeni puristuvan voimakkaasti yhteen. Äsken vitussa edestakaisin työntelemäni sormet jämähtivät paikallaan ja sormiini lähes sattui.

”Et varmaan saa sormiasi ulos minusta vaikka yrittäisit”, Paula naurahti ja puristi vielä hieman tiukemmin vitullaan. Sitten hän hölläsi puristustaan ja lensin melkein selälleni, kun käteni plopsahti liukkaasta vitusta kokonaan ulos.

”Ota pöydältäsi kuulakärkikynä ja työnnä se pilluuni”, Paula pyysi. Ihmettelin vähän kummallista pyyntöä, mutta kurkotin kuitenkin pöydälleni ja otin sieltä yhden firmamme mainoskynistä, joita siellä oli useampia.

”Työnnä se sisääni, ihan piiloon sinne.” Tein työtä käskettyä ja sujautin pienen kynän hänen märkään pilluunsa.

”Ja nyt vain katsot, voit ottaa kuviakin edelleen”, Paula sanoi.

Otin kännykkäni kirjahyllystä ja kuvasin sillä lähempää, kun kynä alkoi liikkua Paulan pillussa edestakaisin. Ensin se pilkisti vain vähän pillunhuulilta ja sujahti sitten takaisin pillun uumeniin, sitten Paula onnistui jotenkin kiihdyttämään kynän tahtia ja se liikkui edestakaisin hänen herkullisen märässä vitussaan välillä sisään sukeltaen, välillä lähes kokonaisuudessaan ulos kurkistaen. Paulan ilme oli keskittynyt ja hänen alavatsansa laajeni ja supistui tihentyvää tahtia ja kynä teki samoin, nyt jo melko tikkausta edes takaisin. Lopuksi Paula ponnisti selvästi voimakkaammin ja kynä lensi hänen vitustaan ainakin parin metrin kaaren työhuoneeni kokolattiamatolle.

”Miten sinä tuon teit? En ole koskaan nähnyt mitään tuollaista.”

”Harjoittelen kovasti päivittäin, eri tavoin, niin kuin hyvin tiedät”, Paula sanoi ja hymyili vienosti.

”Lääkäritkin sanovat, että lantionpohjalihasten hallinta on tärkeää.”

Seisokkini kuumotti, esitys oli saanut kyrpäni vieläkin kovemmaksi ja pelkäsin, että se roiskuttaa lastinsa etuajassa.

”Pyllistä, haluan nussia nyt.”

Asetin kännykkäni taas videomoodissa hyllylle ja työnnyin pikavauhtia Paulan vittuun. Työntelin ensin rauhallisemmin ja tunsin, kuinka Paula tuntui välillä hyvin liukkaalta ja löysältä, välillä taas niin tiukalta, että jouduin vetämään häntä määrätietoisesti lantiosta ja pakaroista itseäni kohti työntyessäni hänen pinkeäksi jännittämään pilluunsa.

”Taidat leikkiä lantionpohjallasi edelleenkin”, hymähdin.

Paula ei vastannut, huohotti vain kiihtyvään tahtiin omaa kiimaansa ja työnsi lantiollaan jokaista työntöäni vastaan.

”Nussi kovempaa, tulen ihan kohta”, hän puuskutti.

Paulan suusta alkoi kuulua eilisestäkin minulle tuttu yninä, jonka arvasin kohta muuttuvan kovemmaksi ulinaksi orgasmissa. Jatkoin kiihtyvää panemistani, mutta kurotin huoneeni ovea ja tönäisin sen kiinni. Onneksi ovet ovat vanhat ja paksut, ajattelin, kun Paulan uliseva ääni kohosi ja hän alkoi täristä. Tikkasin itsekin kuin viimeistä päivää, ja kun tunsin lastini irtoavan, karjahdin kevyesti ja tyhjensin itseni edessäni orgasmiaan vielä tärisevän blondin pilluun. Samalla työnsin kuin kokeeksi peukaloni Paulan pyllyyn, juurta myöten. Helpostihan se sinne sujahti, Paula oli rasvannut peppunsa selvästi aamulla.

”Aivan ihanaa, taas kerran”, puuskahdin ja vedin hitaasti veltostuvan kyrpäni vitusta. Paula hymyili minulle naama punaisena ja kääntyi istumaan sohvalle.

”Anna sitä kullia, Antti, nuolen sinut puhtaaksi”, hän komensi, ja työnsin kyrpäni hänen suuhunsa.

Paula nuoli spermaista ja pillulimaista kyrpääni kuin tikkaria, joka puolelta hellästi, välillä imien.

”Levitä jalkasi, palleissasikin on roiskeita”, hän sanoi ja minä otin käskystä leveämmän haara-asennon. Irstas blondini nuoli karvaiset kiveksenikin, vaikka ajattelin, että niiden täytyy olla vähintään vähän hikiset, ja lopuksi tunsin, kuinka hän levitti pakaroitani käsillään ja työnsi vielä kielensä karvaiseen pyllyvakoonikin.

”Onko sielläkin spermaa?”, kysyin… ja samalla tunsin, kuinka Paulan kieli kutitti pyllyreikääni, hieman sisäänkin työntyen. Tunsin kyrpäni nytkähtävän taas, heräävään uudestaan, vaikka olin juuri lauennut. ”Jumalauta, sinä olet kyllä aivan ihana lutka”, totesin, ja levitin jalkojani vielä leveämmälle Paulan nuollessa karvaista persettäni. Miten elämä voikin olla toisinaan ihanaa!


Katso kaikki kirjoittajan Viettelijätär novellit.
Arvostele novelli: 

Arviot 3.3 / 5. Arvostelijoita 37

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit

Samankaltaiset novellit

Päivitä
Kirjoittaja: Just4You
09.4.2023
3 min. lukuaika
3.2
(63)
Työnsin kättäni alaspäin, mietin miten suuni muotoutuu hitaasti sen pyöreän terskan ympärille.
Lue lisää
Kirjoittaja: oPoika
13.7.2023
11 min. lukuaika
4.2
(69)
-Pure, Outi pyysi. -Mua kiihottaa, kun sattuu.
Lue lisää
Kirjoittaja: OrangeGodFruit
01.4.2024
6 min. lukuaika
3.5
(25)
Tarinat pitivät paikkansa, että teillä on varsin upea miekka Sir Larion.
Lue lisää
ETUSIVUKATEGORIATLÄHETÄ NOVELLIOTA YHTEYTTÄ
Seksinovellit.org © 2026. Kaikki oikeudet pidätetään.
crossmenu