Tilaisuus Työmarkkinoilla I

07/03/2022 | Kirjoittaja: Anonyymi |
6 min
Kertoja: Nainen | Nuori Nainen RehtoriVakoilu
4.1
(41)
Lähestyessään pukuhuoneita poika alkoi kuulla kummia ääniä.

Kurvikas Piia suunnisti kohti koulua lumisena helmikuun aamuna. Hän oli alle kolmekymppinen opiskelija, joka toimi usein sijaisopettajana opiskelujansa ohella. Pääasiallisesti hän sijaisti yläkouluja, mutta aina välillä hän opetti myös lukiossa. Tänään oli sellainen päivä. Piialla oli yllään mustat suorat housut ja bleiseri, jonka välistä pilkisti hieman naisen povi muttei kuitenkaan liikaa. Piia tykkäsi pitää sulojaan esillä, mutta lukion sijaisena hän ei viitsinyt viihdyttää liikaa miespuolisia oppilaitaan. Hän oli sellaiseen aivan liian ammattimainen. 

Piia opiskeli viimeistä vuottaan kasvatustieteitä. Pian hänestä tulisi oikeasti opettaja. Tähän asti hän oli vain sijaistanut lukuisissa eri kouluissa. Sijaistaminen oli mukavaa, mutta ikävä puoli oli ettei työporukkaa ehtinyt muodostumaan vakituisen paikan puutteen takia. Piia oli kuullut työmarkkinoilla olevan huono tilanne opettajien kannalta. Yhä harvempi vasta valmistunut sai heti töitä ja joutui työttömäksi. Tätä Piia ei missään nimessä halunnut tapahtuvan omalla kohdallaan. Hän tiesi laajan verkoston olevan tärkeä, sillä jos työpaikka avautuisi siitä luultavasti kerrottaisiin ensimmäisenä tutulle opettajalle, joka oli vailla töitä. Tämän ollessa uusi koulu Piialle hän päätti, että olisi tärkeä yrittää ystävystyä mahdollisimman hyvin muiden opettajien kanssa. 

Ensimmäinen tunti alkoi yhdeksältä. Piia oli hyvissä ajoissa, jotta ehtisi seurustelemaan muiden opettajien kanssa opettajien huoneessa. Kaikkien miesopettajien katseet kääntyivät povekkaaseen Piian tämän astuessa opehuoneeseen. Miehet tulivat heti esittelemään itsensä koulun uudelle sijaiselle. Piia tervehti heitä hieman ja pisti pientä flirttiä peliin muttei liikaa etteivät naisopettajaan saisi hänestä huonoa kuvaa. 

Yksi miesopettajista oli Reijo. Hän ihaili himokkaasti koulunsa uuden sijaisen suurta povea. Kätellessään Piiaa miehellä oli täysi työ yrittää säilyttää katsekontakti. Ei Reijo siinä onnistunutkaan hänen katseensa karatessa Piian tissivakoon.

Piia katsoi huvittuneena Reijoa. Hän oli Piian mielestä komea ja pitkä, mutta kuitenkin ehkä vähän liian vanha Piian makuun. Sitä paitsi Piia oli koululla ammattimaisissa merkeissä.

Piia punastui hieman Reijon katseesta, mutta päätti kuitenkin väläyttää miehelle flirttailevan leveän hymyn tämän jäädessä kiinni vilkuilusta. Kello alkoi olemaan lähemmäs yhdeksään ja opettaja poistuivat yksi kerrallaan luokkahuoneitaan kohti. Piia oli onnistunut kohtalaisen hyvin tavoitteessaan. Hän oli puhunut kaikkien opettajien kanssa, mutta kuitenkaan mitään erikoisempaa kontaktia ei ollut syntynyt. Reijo oli ollut kuitenkin todella kiinnostunut Piiasta ja hän oli koulun vararehtori. Voisikohan hän saada tulevaisuudessa jotenkin Reijon avulla pestin, jos hän ystävystyisi tämän kanssa?  

Piian tunnilla oli luvassa biologiaa, sillä hän tulisi pian valmistumaan biologian ja maantiedon opettajaksi. Hän esitteli itsensä luokan edessä sijaistettaville oppilailleen, jotka kävivät lukion ensimmäistä vuotta. Tunti sujui normaalisti, mutta välillä Piiasta tuntui, siltä että kääntyessään taulua kohti hänen takamuksellaan oli kaikkien poikien polttavat katseet. Ainakin hänen ollessa toisin päin Piia huomasi monien vilkuilevien katseiden viipyilevän hänen rinnoillaan. Yhden pojan katse oli varsinkin todella suora. Poika ei ollut moksiskaan siitä, että Piia tuijotti tätä suoraan silmiin pojan jäädessä kiinni tuijottamisesta. Poika vain jatkoi katseluaan tietoisena siitä, että heidän uusi kuuma sijaisensa tiesi hänen katselevan tämän rintoja. Pojan intensiivinen katse näytti siltä, että hän yritti pelkällä katseen voimallaan avata Piian bleiseriä. Sen alta olisi paljastunut naisen punaiset push-up rintaliivit ja herkullisen suuri povi. 

Piia yritti keskittyä opetukseen ja onnistuikin siinä kiitettävästi ottaen huomioon luokan poikien häiritsevät katseet, jotka selvästi riisuivat häntä alasti jokaisella silmäyksellään. Pian tunti kuitenkin oli ohi ja Piia pääsi nauttimaan tauosta. Hän ei kuitenkaan välttynyt miesten katseilta opehuoneessakaan. Piia istui alas ja otti pullan huoneen pöydältä. Reijo istui viereiseen tuoliin. Mies ehdotti, että voisi näyttää Piialle paremmin koulua iskien silmää, jos vaikka Piia sattumalta saisi tulevaisuudessa koulusta viran. 

Reijo lähti johdattamaan Piiaa ympäri koulua esitellen eri luokkahuoneet ja osastot. Hän esitteli naiselle todella tarkasti liikuntasalin pukuhuoneita. Niin tarkasti, että Piia alkoi miettimään olisiko Reijolla jokin taka-ajatus. 

Yht’äkkiä Reijo vaihtoi puheenaihetta. Hän alkoi selittämään siitä, kuinka huono työllistymistilanne opettajilla on, ja että kuinka hyvä olisi tietää joku korkeassa asemassa, jotta saisi helpommin töitä. Reijo oli vararehtori ja hän oli suuressa vastuussa opettajien palkkaamisessa. Hän voisi saada Piialle töitä, jos tämä niin haluaisi. Piia oli iloisesti yllättynyt, sillä Reijosta oli kuoriutunut todella huomaavainen. Miehen apu ratkaisisi kaikki Piian sen hetkiset ongelmat ja hän voisi keskittyä opintoihinsa huolehtimatta työllistymisestä. 

Reijolla oli kuitenkin taka-ajatus. Mies kertoi Piialle, että hänen palvelukseensa oli yksi pieni vastapalvelus, jonka Piia voisi tehdä. Hänen pitäisi nimittäin ottaa Reijolta suihin. 

Piia ei tiennyt mitä sanoa. Hän punastui Reijon odottaessa toivekkaasti naisen vastausta hänen edessään. Reijon ehdotus oli todella epäammattimainen. Piian teki mieli juosta pois pukuhuoneesta. Reijo oli todella komea, mutta Piia ei silti voisi tehdä sitä. Mitä jos joku saisi tietää? Ja tarkoittiko Reijo nyt heti täällä? Koulunpukuhuoneissa? Sieltähän kuka tahansa voisi löytää heidät. Tahtomattaan Piia tunsi, miten Reijon ehdotus oli saanut hänet kostumaan. Naisen posket hehkuivat tulipunaisina hänen käsitellessä Reijon ehdotusta. Piia katsoi alas ja näki kohouman miehen housuissa. Hän meinasi lipaista huuliaan näyn ollessa niin houkutteleva. Piia ei kuitenkaan voisi tehdä sitä. Se olisi liian epäammattimaista ja seksin tarjoaminen palveluksesta oli käytännössä itsensä myymistä. Tekisikö se siis Piiasta huoran, nainen pohti. Piia yritti pysyä rationaalisen viileänä, mutta jokin itsensä myymisessä kuitenkin kiihotti häntä. 

Reijo kyllästyi odottamaan ja riisui omatoimisesti housunsa ja veti alas bokserinsa. Esiin ponnahti miehen suonekas ja paksu kyrpä. Piia ei ollut saada sanaa suustaan. Reijo ei ollut viitsinyt odottaa hänen vastaustaan vaan oli rujosti päättänyt ilmeisesti Piian suostuvan paljastaessaan kyrpänsä. Jokin kuitenkin Reijon suorassa eleessä kiihotti Piiaa. Reijo ei ollut kysynyt hänen lupaansa, hän vain veti housunsa pois aivan kuin Piia olisi huora, jolla ei ollut omaa tahtoa. Se suututti naista, mutta samaan aikaan se sai kuuman sijaisopettajan pikkuhousut aivan märäksi. 

Reijo otti kiinni Piiasta ja ohjasi tämän alas polvilleen Piian tarvitessa selvästi taivuttelua. Piia ei pistänyt vastaan, vaikka hän tiesi, että hänen pitäisi kieltäytyä, mutta jokin kuitenkin esti naista sanomasta vastaan. Se jokin oli todennäköisesti Reijon suuri kalu, joka seisoi kovana kurvikkaan opettajan silmien edessä. Piia lipaisi huomaamattaan huuliaan Reijon kyrvän näyttäessä niin herkulliselta. Kuin riivattu Piia vei huulensa uuden kollegansa patukan ympärille ilman, että hän edes tajusi tehneensä päätöstä kyrvän imemisestä ja uudesta mahdollisesta työpaikasta sekä itsensä myymisestä. Piia alkoi imuttamaan ahnaasti vararehtori Reijoa miehen murahdellessa tyytyväisesti. 

Hyvä tyttö, Reijo murahteli ja tarttui kurvikasta Piiaa tämän hiuksista ja veti naista voimakkaammin kalunsa ympärille niin, että miehen terska ulottui aivan Piian kurkkuun asti. Piia alkoi kakomaan, mutta Reijo ei hellittänyt otettaan vaan tukisti Piian hiuksia ja veteli tämän päätä edestakaisin kyrpänsä ympärillä. Piia haukkoi henkeä kuolan valuessa naisen suupielistä. Reijo oli otteiltaan raju, mutta se sai himokkaan sijaisen vain entistä kiihottuneemmaksi. 

Piia lutkutti kalua innokkaasti posket lommolla Reijon työnnellessä lantiotaan sijaisopettajan kasvoja vasten. Mies nai koko ajan rajummin uutta kolleegaansa suihin tämän ottaessa innokkaasti kaiken vastaan. Pian Reijo nosti Piian ylös ohjasi tämän pukuhuoneen penkille makaamaan. Piia arvasi, mitä Reijolla oli mielessä, vaikka he sopivat vain suihinotosta. Piia yritti taistella himojaan vastaan ja estää pian alkava panotuokio, mutta Reijon kuolasta kiiltelevä kyrpä näytti aivan liian houkuttelevalta ja Piia päätti myöntyä miehen tahtoon. Reijo voisi tehdä hänelle aivan, mitä tahansa. Piia päätti antautua tulevan koulunsa vararehtorin seksileluksi. 

Reijo repi nopeasti Piian vaatteet tämän ympäriltä ja tarrasi kiinni naisen suurin tisseihin viedessä samalla toisen kätensä hänen pillulleen. Mies vei hitaasti sormensa sisään ja yllättyi siitä, kuinka tämän sijaisen pillu suorastaan imaisi hänen sormen sisäänsä. Hänen uusi sijaisopettajansa oli aivan märkä. Reijo puristeli Piian suuria rintoja toisella kädellään ja toisella työsti tämän pillua. Reijo upotti pian toisen ja sitten kolmannen sormen Piian litisevään vittuun. Mies työnteli vimmatusti sormiaan Piian sisällä saaden pukuhuoneessa kaikumaan läpimärän pillun lotinan. Piia huohotti ja ynisi kiimoissaan. Lisää, hän aneli. Hän halusi Reijon koko nyrkin sisäänsä. Hän oli tehnyt sen aikaisemminkin, mutta ei koskaan näin kiihottavassa paikassa. Reijo vei neljännen sormensa Piian pilluun. Se ei ollut helppoa, sillä naisen vittu ei ollut antaa periksi tiukkuuden puristaessa jo kolmea sormea. Piia kuitenkin aneli lisää, joten Reijo päätti toteuttaa uuden alaisensa toiveen. Piia puhkui ja vikisi Reijon tunkiessa päättäväisesti neljättä sormeaan hänen sisäänsä. Sormetuksen vauhti hiipui hieman Piian pillun puristaessa Reijon sormia niin vahvasti ettei mies pystynyt kunnolla liikuttamaan niitä. Kuitenkin pian kurvikkaan sijaisen märkä pillu antoi periksi ja Reijo lisäsi tahtiaan jälleen. Toisella kädellään hän piti Piian lantiosta kiinni, jotta nainen pysyisi paikoillaan. Reijo sormetti nuorta sijaistaan niin voimakkaasti, että tämä meinasi pudota penkiltä ja sen lisäksi Piian oma lantio vatkasi kiimaisesti Reijon kättä vasten. Piia halusi lisää. Hän voihki ja aneli Reijoa laittamaan koko nyrkkinsä hänen sisäänsä. Reijo ei ollut ennen kokeillut sitä, mutta ajatus koko nyrkistään tämän kiimaisen sijaisen pillussa kiihotti miestä. Mies alkoi ujuttamaan viimeistä sormeaan Piiaan tämän pillun vastustellessa uutta tunkeutujaa. Nautinto ja kiima alkoivat olla liikaa Piialle, joten nainen vei sormensa klitalleen alkaen hieroa sitä vimmatusti. Piian lantio vispasi kuin viimeistä päivää Reijon nyrkkiä vasten, joka oli melkein kokonaan seksihimokkaan sijaisen sisällä. 

Reijo katseli haltioissaan näkyä hänen silmiensä edessä. Miehen koko nyrkki oli ensimmäistä kertaa kokonaan naisen sisällä. Eikä minkä tahansa naisen, hänen uuden kollegansa, joka vispasi hallitsemattomasti lantiotaan kiimaisesti miehen nyrkkiä vasten ja hieroi samalla klitoristaan omaa kättään vasten. Reijo arvasi naisen tulevan pian. Mies tunsi pillun vastustelevan, mutta häntä ei kiinnostanut. Hän alkoi työstämään Piia rujosti koko nyrkillään tämän ulistessa nautinnosta ja kivusta. Lisää, Piia vaikeroi. Naisen anelu kiihotti Reijoa, joka työnteli nyrkkiään, minkä kerkesi kollegansa sisään oman koulunsa pukuhuoneissa. 

Muuan poika nimeltä Juho oli menossa hakemaan pukuhuoneista unohtuneita shortsejaan. Poika oli unohtanut ne sinne aikaisemmalla liikuntatunnillaan. Lähestyessään pukuhuoneita hän alkoi kuulla kummia ääniä. Eihän siellä pitäisi olla ketään, sillä kaikkien tunnit olivat jo loppuneet hän kummasteli. Pukuhuoneille päästyään poika paikansi äänien tulevan tyttöjen pukuhuoneesta. Juho kuunteli kovaäänisen vikinän sekä litinän kaikua kyrpä kovettuneena. Juho vei toisen kätensä kyrvälleen ja hieroi sitä hieman. Pojan oli aivan pakko kurkistaa avaimenreiästä tietääkseen, kuka piti tuollaista ääntä tyttöjen pukuhuoneessa. Ehkä se olisi joku kuuma tyttö hänen luokaltaan, poika fantasioi.

Juho ei ollut uskoa silmiään. Viedessään silmänsä avaimenreiälle hän näki, kuinka Reijo, heidän koulunsa vararehtori työsti nyrkkiään juuri äskeisen tunnin pitäneen kuuman ja isotissisen sijaisen nimeltä Piia sisään. Juho oli fantasioinut koko tunnin uudesta sijaisestaan ja tuijottanut uhkarohkeasti tämän avonaista kaula-aukkoa. Nyt poika näki, kuinka tuota samaista sijaista työsti vararehtori Reijo heidän koulunsa pukuohuoneen penkeillä. Kuuman sijaisen suuret tissit heiluivat villisti puolelta toiselle tämän lantion vatkatessa Reijon nyrkkiä vasten. Samaan aikaan sijainen hieroi villisti omaa klitoristaan ulisten kuin viimeistä päivää. 

Piia vaikeroi siihen tahtiin, että hän tulisi pian täysin tietämättönä siitä, että Juho katseli hänen esitystään. Piian selkä jännittyi kaarelle ja nainen päästi ulos kimeän kiljaisun squirtatessaan vararehtori Reijon sekä koulun pukuhuoneenpenkeille. Läpikuultavaa nestettä suihkusi kovalla paineella ulos naisen vitusta tämän kiemurrellessa penkillä ulisten. Reijon alavatsa sekä pukuhuoneen penkit kiiltelivät pervon näköisesti Piian pillunesteistä. Oven takana vakoileva Juho ei ollut uskoa silmiään.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.1 / 5. Arvostelijoita 41

Subscribe
Notify of

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu