Tärkeä Kesäni

13/01/2025 | Kirjoittaja: Haba Hota |
29 min
Kertoja: Mies | Nuori MiesVanhempi NainenInsesti
3.2
(46)
Höylää Hannu nyt minua onneen! Liota itseäsi siellä pitkään!

Hannu Hotan elämä alkoi mennä yhä mutkikkaammaksi, erikoisemmaksi, tai ihanammaksi, kuinka kukin sen katsoo kesäkuun alussa, jolloin viisitoista täytti. Aivan ensin pitää kertoa, että elettiin aikaa, kun Helsingissä piti pyrkiä niihin parempiin lukioihin. Niihin pääsi suoraan 9,5 keskiarvolla, lopuille oli pari tuntia kestänyt matematiikan, ruottin ja yleistiedon koe. Siinä oli 30 kysymystä ja 27 piti olla oikein, että unelma toteutui.
Hannu, Haba, oli täyttänyt viisitoista. Hän oli pitkä ja hieman hajamielisen oloinen miehen alku. Oli tullut tieto koulusta, että Haban pisteet olivat 28, joten sai valita sen haluamansa lukion läheltä kotiaan. Tätä tietoa oli kotona katsomassa ja lukemassa isoäiti, äiti ja Haba.
Isoäiti sanoi, käsityksensä tulevaisuudesta.
- Hannu ja minä teemmekin palkkioksi ennen juhannusta lomareissun autolla. On Hannu sen ansainnut.
Tässä pitää sanoa tiedot taustoista. Se isoäiti, mitä tässä Hotan perheessä sanotaan isoäidiksi, ei ole biologisesti Hannun isoäiti. Edellisessä sukupolvessa oli tapahtunut avioero. Hotan sukuun oli otettu nuorempi uusi vaimo. Haban äiti oli siis isoäidin tavallaan tytärpuoli. Tämä äidiksi sanottu ei ole synnyttänyt Habaa. Se tapahtui vuorostaan Haban isän ensimmäisen vaimon tekemänä. Toinen vaimo on tämä äitipuoli, Silja. Isoäitipuoli on nimeltään Monika. On se! Myönnetään, että on se hieman konstikas perhe, suku, tai mikä tämä on ollutkaan. Haba kuitenkin hyvin vanhaksi äitipuoltaan piti synnyttäjä-äitinä. Samoin paljastui vasta noin seitsemän vanhana, ettei isoäitikään ole se oikea isoäiti. Kaikki kuitenkin jatkui, kuin ennenkin. Oli tavallaan rauhallista, seestynyttä ja helppoa elämää.
Isä on liikemies, joka käy kotona vaatteet pyykkiin tuomassa. Isoäiti on nyt kesällä vajaan viisikymmentä. Äiti täyttää kolmekymmentä ja Haba on sen viisitoista. Siksi ei tämä biologisesti olisi muuten mahdollista. Lisätään vielä että isoäiti on hyvin naisellisena säilynyt. Hän on pitänyt itsestään kovaa huolta ja laittanut rasvat oikeisiin paikkoihinsa. Hän monen silmissä näyttää yhtä nuorelta, kuin äiti Silja, joka ei taas vuorostaan kovin välitä olla maalattu tai paremmissa vaatteissa kekkuloimassa. Vain ylipainosta hänkin on väkisin päässyt eroon miehensä huomauttelun jälkeen. Yksi huomautus oli kerran pikku riidan jälkeen.
- Otin sinut vaimokseni noin 55 kiloisena kurvipimuna. Olet pettämässä aviolupauksen, olla samaa laatua kuolemaan asti. Sinussa on kymmenen, ehkä kaksikymmentä kiloa liikaa nyt!
Herra liikemies jätti sanomatta, että avioliittoon piti kuulua lapsiakin. Hän oli tästä sikäli varovainen, että paneskeli muita naisia ilman ehkäisyä, eikä kukaan raskaaksi tullut. Hän epäili, tiesi oman siemenliemensä olleen huonoa, mutta ei mennyt sitä tutkituttamaan. Tämä avioliitto toki jatkuu yhä, mutta siinä on menty sellaisten porttien läpi, jota ulkopuoline sanoisi synnin teoksi. Herra, isä Hota siis käy säännöllisesti vieraissa naisissa. On pitkiäkin aikoja liikematkoillaan. Tuo rahaa tarpeeksi talouteen. Silja pettää miestään kolme … jo jaa ehkä neljä … kuusikin kertaa vuodessa vanhojen tuttavuuksien kanssa, jotka käyttävät kondomia. Näistä on jo Haba tietoinen. Oli kuunnellut ja välillä ovenraosta katsonutkin äitinsä tuomaa miestä. Heillä on panotouhu päällä, jossa mies persettään keikuttamassa. Silja pitää melkoista huutoa silloin. Paljon enemmän ääntä, kuin isä Hotan pannessa. Viimeiseksi tässä juuri toukokuun lopussa oli lauantai-ilta, kun oli se mies, josta äiti sanoo sängyssä nimen Olli, naimassa, yllätti isoäiti Haban oviraosta. Hänkin hetken seurasi kiinnostuneena. Vei sitten Haban huoneeseensa ja piti pienen, tärkeän ja asiallisen oppitunnin.
- Älä kerro isällesi mitään! He ovat avioliitossa, jossa on paljon ristiriitoja. Äitisi on vielä nuori. Sellaisen naisen tekee mieli miestä, on siis tarve saada rakastella, kuten tekevät nyt. Isäsi ei tee sitä Siljalle tarpeeksi. Se on paha asia ja ymmärrän häntä. Sinunkin tulee ymmärtää. Tullessasi aivan hieman vanhemmaksi, tajuat monta asiaa uudella tavalla. Sitä paitsi, olen huomannut, että sinä masturboit. Se ei ole väärin. Kaikki ikäisesi pojat niin aloittavat sukuelimensä kanssa leikkien. Sitten, kun nainen ottaa sen sisäänsä oletkin jo mies.
- Mistä tiedät, että masturboin?
- Aluskalsareistasi. Niissä on aivan liikaa spermaa, kun laitan koneeseen. Älä siitä ole huolissasi! Se on sitä elämää, jossa poika kasvaa mieheksi.
Nyt puhuttiin siitä lomamatkasta. Monikan mielestä Haba tarvitsee uudet, pidemmät housut, kesäkengät, pari paitaa ja kesäpuseron matkalle.
- Minäpä huomenna menen kanssasi ostoksille. Olet mukana mallina. Ehkä tarvitset sellaiset, ruskeat nauhakengät kesäksi. Samalla minä jätän auton huoltoon. Saavat vaihtaa öljyt, suotimet ja katsoa sen muutenkin pitkään matkaan. Ties vaikka Lappiin ajetaan kahdestaan. Tukkasikin saat leikkauttaa!
Seuraavana päivänä ajettiin Monikan Corolla Esson pihaan huoltoon. Käveltiin ”Miespukimo Orojuureen”. Haba sai vaalean siniset housut, kellertävän mokkanahkatakin, flanellipaitoja kaksi ja ne ruskeat kengät. Vanhat vaatteet menin isoon muovipussiin. Se mukana parturissa tukkaa lähti päästä pois paljon, vaikka oli sellainen aika, että osa nuorista piti vieläkin jälkivuosien Beatles-tukkaa, kuin kasvun merkkinä mieheksi. Viimeiseksi vierailtiin naisten kaupassa, jossa Monika osti hepeneitä päälleen. Auto ei olisi vielä valmis, joten rappuja alas mentiin Kellarikrouviin syömään.
- Opeta sinulle muutaman perusasian julkisella paikalla syömisestä, tilaamisesta, käyttäytymisestä ja muustakin.
Haba sai tietoonsa sen tilaamisen tekniikan. Sai kiellon tuijotella muita ihmisiä. Kuuli alkuruokakysymyksen, pääruokajutut ja vielä jälkiruokaankin liittyvät asiat. Eikä jäänyt huomiotta, että veitsi ja haarukka laitetaan tietyllä tavalla. Se maksu hoidetaan niin, että siitä lasku tulee palautuksena vaihtorahan kanssa. Haba oppi enemmän asioita siinä parissa tunnissa, kuin koulussa tästä aiheesta koskaan mitään. Monika kehui vielä eteisessä Habaa hyväksi oppilaaksi. Halasi pitkään ja kovaa, aivan liian pitkään ja intohimoisesti.
- Sinusta tulee komea ja hyvä mies! Anna minä opeta sinulle lisää elämän asioita. Äitisi ei näytä siihen kykenevän.
Huolletulla Corollalla tulivat siihen omakotitalon pihaan. Kaikki he kolme ja herra Hotakin asuivat sitä isoa taloa. Huoneita oli kahdeksan. Monikalla on ylhäällä kaksi isoa huonetta, Hota -perheellä loput alakertaa. Illalla katsottiin ”Matkalla Suomessa” kartta- ja reittien selityskirjaa kolmisin. Kahden ensimmäisen päivän reitti päätettiin.
- Ajamme Lahteen, Mikkeliin ja Savonlinnaan. Emme soittele huoneita varaukseen. Ei ole vielä lomasesonki, niin niitä löytyy. Katsomme Lahdessa sen urheilukeskuksen, hyppyrit ja muut. Mikkeli on satamakaupunki, jossa riittää muutamaksi tunniksi. Savonlinnassa yövymme. Olemme tarvittaessa parikin päivää, jos ajellaan höyrylaivoilla. Sieltä sitten ainakin Varkaus, Kuopio ja Joensuu, ellei sitten jopa Kajaanikin. Tämän enempää emme suunnittele valmiiksi. Mistä sitä tietää, mitä tapahtuu. Eikä tässä helteessä ajaa jaksa liika pitkiä matkoja. Laita sinäkin laukkusi kuntoon! Lähdemme heti, kun Silja on aamusumpit meille saanut. On parempi olla Lahdessa kymmeneltä, kuin kahdelta, jos Savonlinnaan aikoo mennä. Minä menne ylös laittamaan omat kamat paikalleen.
Jäivät Silja ja Haba istumaan kirjan kanssa vierekkäin. Siljaa painoi ajatus hotellihuoneesta, jossa isoäiti ja Haba makaavat kahden. Siksi hän otti Habaa reidestä hyväillen selittääkseen.
- Te voitte joutua huoneeseen, jossa nukutte kahdestaan samaa sänkyä, kuin nukuit minun kanssani silloin lapsena. Sinun pitää sitten mustaa, että olet kunnioittava isoäitiäsi kohtaan. Et tuijota, et missään tapauksessa koske häneen! Hän saattaa riisua ja pukea nähtesi, mutta katso lattiaan! Se on sellainen, kaunis, suvussamme aina vaadittu tapa. Muistatko sinä tämän?
- Muistan.
Samalla Silja kuitenkin siveli sitä uutta housua niin, että tunsi jotakin kovettunutta Haban pullistumassa. Tiesi siellä seisovan viisitoistavuotiaan siemennyslaitteiston! Silja oli melkein ottamassa sitä esille, mutta sai painettua himonsa jarrua. Halasi vain kaulasta. Koski pullistumaa uudelleen, hämmästykseksi ihmetteli sitä suurta kokoa.
Haba meni hämmentyneenä huoneeseensa vetämään käteen. Kuivasi sperman pyyhkeeseen. Silja oli aivan oven takana kuulemassa ähinän ja hyvän olon tulemisen äänet. Hetken mielessään liikkui paha ajatus, että isoäiti voi käyttää poikaa hyväkseen. Hänkin varmasti juuri käyttänyt, jos olisivat olleet nyt kahden talossa.
Aamulla punaisessa Corollassa oli matkalaukut ja 1½ litran vesipullot. Monika istui ja Haba istui sisään. Lähdettiin kohti Lahden tietä. Silja meni soittamaan sisälle jollekin miehelle, että on nyt varmasti kotona yksin pari päivää. Siihen aikaan Lahden moottoritie loppui hieman Järvenpään jälkeen. Alkoi sellaisia pätkiä sepelistä saatanaa, joka hakkasi renkaat ja pohjan rikki. Taas oli ainakin moottoritien toinen kaistapari kunnossa viisikilometriä. Tätä oli sitten satakilometriä. Päästiin ehjänä Lahteen. Kaupunki oli sellainen paikka, josta Haballe jäi mieleen hyppyrit, harju, vähäinen liikenne kaduilla ja siinä se. Tankattiin, pyrkien Mikkeliin syömään. Siellä käytiin näkötornissa ja kierrettiin katsomassa Monikan vanhempien hautaa, löytämättä sitä enää. Syötiin torin reunan kapakassa, jonka ulkoterassilla oli valtava miesjoukko mölyämässä. Siinä tapeltiinkin, joten poliisi vei mukanaan kolme äijää. Meteli ei siitä yhtään vähentynyt. Lähtivät Savonlinnaan kohti. Jossakin järven rannan pikkutiellä, Juvalla oli Monikan pakko kusta. Teki sen siinä auton edessä. Rullasi hameensa lantiolle. Veti valkoiset alushousunsa polviin. Kyyristyi suihkuttamaan melkoisen karvakasan alta kusta suuren lätäkön. Nousi ylös. Suurella paperitollolla kuivasi pilluaan pitkään, heittäen sen kanervikkoon. Vilkuillen tullilasin läpi katsovaa Habaa. Veti lopulta housut jalkaan ja hameen suoraksi alas. Tuli autoon todeten.
- Tuli siinä aamukahvit ja muut nyt pois.
Haban tarkempi tietämys alastomasta naisen lantiosta oli vain Jallu ja Kalle lehdistä. Pieni vilaus Siljan paikasta sen miehen alla. Isoäitinsä näytti paljon kiihottavammalta, kuin ne kuvat. Isoäiti vilkaisi toisenkin kerran Habaa ja sen pullistumaa vaalean sinisen housun taitteessa. Isoäidillä oli hyvä olo ja mukava ajatus tulevasta yöstä, tai seuraavasta. Savonlinnassa otettiin Totista huone. Käytiin ravintolalaivassa syömässä ja käveltiin pieni ympyrä kaupunkia. Totin sänky oli Monikan mieleinen, kahden maattava. Muuta ei ollut. Käski Haban käydä iltapesulla suihkussa pois matkapölyt ensin. Haba kävi ja tuli kulli roikkuen kuivaamaan höyryisestä suihkusta huoneeseen. Monika riisui ja meni aivan Habaa koskien suihkuun. Haba meni pikkuhousut jalassa sänkyyn. Hänelläkin oli ajatus, että voisi antaa isoäidin kanssa naiden poikuutensa pois. Pelkkä ajatus sai jo kulliin pienen lisäyksen. Lopulta Monika tuli myös kuivaamaan itsensä huoneeseen. Tarjosi pyyhettä Haballe pyytäen selkäkuivauksen. Haba nousi pois sängystä ja kuivasi. Kuivasi vielä käsivarret, niskan ja aloitti pakaroillakin. Lopulta hankasi helläsit reidet, sekä sääretkin. Siinä kohtaa hänen ”sininen lenkki” ei meinannut mahtua enää housuun. Se oli pystyssä kumminauhaa työntämässä. Tahallaan hän tuli Monikan taakse, kuin vielä kuivaisi niskaa. Painui isoäitinsä pakarojen yläosaan. Monika kääntyi äkisti. Kokeili kovaa tavaraa. Sanoi yllätystä äänessään.
- Mutta Haba! Miten mahtava kaapelin pätkä sinulla onkaan! Otetaan se pois housusta! Tämähän on aikamiehen, ei sitäkin suurempi jo! Minä kerron pari asiaa ja taas opetan sinua mieheksi nyt. Me emme ole sukua sillä tavalla, että se olisi rikollista. On kuitenkin laki joka meitä kieltää olemasta näin. Sinä olet pahasti alaikäinen viisi vuotta vielä! Minä kuitenkin opetan sinua mieheksi nyt. Sinä et saa koskaan -et milloinkaan, ei kenellekään, vaikka Silja kysyisi kuinka, niin et kerro, mitä me teemme! Ymmärrätkö ja lupaatko, tai jätetään asia tähän ja lähdetään aamulla kotiin!
- Ymmärrän. Sinä olet niin kaunis ja kiihotat minut tähän seisontaan. Tee minulle nyt se mieskoe! Osaan pitää asiat omana tietonani.
- No hyvä sitten! Nyt kun olemme puhtaat, niin yksi sellainen josta nainen ja mieskin tykkää, on nuoleminen ja imeminen. Nuole minua ensin pillusta! Siitä yläosasta, jossa on se pehmyt nipukka erityisesti nuole, mutta nuole koko huuletkin! Työntele sormin ja kielelläsi sisään. Minä sitten imen sinun mahtavaa kankeasi.
Alkoin erikoisen kiivas esileikki muodollisesti isoäidin ja 15 täyttäneen tyttärenpojan välillä. Se muuttui melko pian kokeneidenkin osaamaksi kuusiysi -asennoksi ja hyvää tekeväksi ähinäksi ja ääntelyksi. Pian Monika pyyteli Habaa päälleen reisien väliinsä työntämään kirvesvarsi sisään. Keski-iäkkääksi naiseksi Monika oli tavattoman limainen. Lisäksi ei hän ollut naisellisuudessaan ikäloppu. Kuukautiset säännöllisesti toimivat vielä. Nyt ei ehkäisystä puhunut kukaan. Haban kulli meni hyvin nautinnollisesti sisään. Monika lantiollaan alkoi heti liikuttaa työntöjä vastaan. Haba ehti vain sanoa, tekevän niin hyvää, että pian ruiskahtaa. Niin se tapahtuikin. Kuudestoista sisääntyöntö ja spermaa tuli ja tuli kolmasti pitkin kokeneen Monikan sisäpaikkoja. Vaikka akti oli lyhyt, niin Haba luuli melkein kuolevansa hyvän oloon, hengityksen ahdistukseen. Eniten siihen, että tuntui monessa paikassa, kuin olisi joku kärpäsparvi kävelemässä iholla. Monikalla ei ollut valittamista. Jos ennen ruiskahtelua oli kivaa. Niiden aikana pieni orggu tuli, tai ja meni jättäen jälkivärinät paikkaan. He halasivat puristaen toistaan. Monika puhui korvaan.
- Voi sinuna ihanaa Habaa! Sinä mainio panomies nyt! Olen kiitollinen! Olen niin tavattoman onnellinen ja kiitollinen, että sain tällä iällä vielä joltakin poikuuden! Sinä Haba et tiedäkään, kuinka se on tärkeää minulle, että se olet sinä! Sinä annoit pojan tärkeimmän asian nyt minulle iäksi. Et voi sitä muille antaa, mutta voit pitkään vielä näytellä, että annat. Monet naiset tulevat myös siitä ajatuksesta onnelliseksi. Nukutaan näin hieman, jos sinun tekee yöllä mieli lisää, niin työnnä sisään, jos olen asennossa, että pääset. Muuten herätä, niin nuollaan taas.
Ei Haba saanut unta. Vaipui ainoastaan ihanuuden horrokseen siinä Monikan sylissä. Kuuli jostakin ulkoa kellon lyövän yksitoista. Kuunteli sen samassa horroksessa ja asennossa Monikan sylissä palli velttona pilluhuulien kanssa, kello kaksitoista. Sitten oli raukea onnenväsymys tilalla nuorukaisen mielessä ja vartalossa. Avoimesta tuuletusikkunasta kuului jo kaupungin ääniä. Haba heräsi siihen, kun Monika lopetti imemisen. Istui hänet sisäänsä juurta myöden kiljaisten.
- Huiii! Näin isolla vehkeellä minua ei ole kukaan kirnuttu! Nytkin se on menossa kohrikään! Sinä ihana poika! Minä hetken ratsastan. Tästäkin asennosta monet naiset pitävät. Hiero ja puristele rintojani. Ne hieman roikkuvat, mutta hyvät tissit ne ovat. Kaikki naiset pitää rintojen hyväilystä, imennästä, lisäksi monet kunnon puristelustakin. Ime nännejäni! Pian käännytään takaapäin panemiseen. Siinä pääsee myös syvälle. Miehet kai tykkää siitä enemmän? Se on ollut ihmisten tapa lisääntyä silloin, kun puusta alas tultiin. Apinat nussivat yhä sillä tapaa.
Monika kääntyi polvilleen. Haba meni taakse ja liukui sisään. Otti kiinni lantiosta, alkaen silmät kiinni rytmillisesti liikuttaa itseään. Välillä puristeli kurkotellen tissejä. Monika piti pientä pihinää. Sai siinä hyviä tuntemuksia muutaman. Sitten taas hätääntyneenä Haba sanoi laukeavansa. Se oli totta. Liemi kivespussista tuli Monikan omaisuudeksi. Hän hitaasti lysähti mahalleen. Haban kulli sisällä seurasi huohottamaan nyt selän päälle. Sitä kesti kymmenkunta minuuttiakun he pääsivät siitä vihdoin irti kuselle.
Hotellin alakertaan aamiaisella tuli kaksi onnellista ihmistä. Ei kukaan salissa voinut kuvitella, että se pitkä, ujon oloinen poika olisi puoli tuntia aikaisemmin nainut isoäitinsä tyytyväiseksi. Kumman onnellisuuden kaikki kuitenkin vaistosivat heistä paistavan. Syödessä Monika päätti.
- Otamme toisenkin yön tässä. Käydään laivaristeilyllä päivällä. Syödään laivalla. Lähdetään huomenna Kajaaniin, tai oikeastaan ensin Kuopioon. Jos tämä kaunis ilma jatkuu, niin ajetaan Oulun kautta Aavasaksalle. Sieltä körötetään sitten itään Kuusamoon. Tullaan jotakin reittiä etelään ja Helsinkiin. Saamme monta ihanaa yötä maata yhdessä. Pidätkö sinä todella minusta niin paljon, kuin aamulla sängyssä kerroit?
- Pidän. Mitä sitten?
- Se on ihana kuulla, mutta samalla pelottavaa. Me olemme kuitenkin samaa perhettä! Minä olen opettaja Helsingissä, jonka pitää olla siisti, nuhteeton ja esimerkillinen. Minua syksyllä vahtii ja tutkii niin moni silmäpari koulussa. Kotona lisäksi isäsi ja Silja katsoo, kuulee ja huomaa. Sellainen pitäminen ei saa näkyä yhtään vilausta!
- Anna minä tällä matkalla kuitenkin sen näytän, sanon ja teen sinulle selväksi suudelmin ja naiden.
- Vain tällä matkalla! Sitten jo Vantaalle tullessa olet kuin lähtiessäkin, vain tyttäreni poika, joka hieman ujo, hajamielisen oloinen ja kokematon. Muista! Olet kokematon kotona ja kaupungilla nyt myöhemmin!
Ottivat pisimmän Heinäveden risteilyn, joka kestää kuusi tuntia. Saivat laivan parhaat paistetut muikut lounaaksi. Maisemat lipuivat. Laiva vaikutti raapivan kallioita. Takakannella kahdestaan suutelivat ja hyväilivät toisiaan. Loppui sekin. Laiva pylläytti heidät satamassa, asfaltille. Tulivat panemaan hotellin sänkyyn. Makasivat pitkään, mutta pääsivät vielä illalliselle. Aamulla taas oli seksiä ja aamiainen. Lopulta pääsivät maantielle taittamaan kilometrit toisensa jälkeen. Haba oli puolimaailmassa suuren haaveensa kanssa. Hänen hieman lapsellinen ajatuksensa oli jossakin vaiheessa asua Monikan kanssa kahden. Monika ajoi riemussaan. Hän oli ehkä elämänsä ensimmäisen kerran kunnolla tyydytetty reisiensä välistä kyrvällä! Ensimmäisen aivoliiton aikoihin saattoi olla sama tilanne. Toisen avioliiton kanssa ei koskaan, lisäksi muut miehet ovat olleet vain … hyymmm, miehiä reisien välissä Habaan verrattuna. Oli Kajaani hotelleineen. Tuli Oulu, jossa ei yövytty, mutta Aavasaksalla ottivat kokonaisen pikku mökin. Syömässä sai käydä parin sadan merin kävelyn päässä. Siinä mökissä oli tämän matkan viimeinen pano. Ei pitänyt olla vielä Monikan kuukautiset! Naidessa kuitenkin tuli haju ja Haban kalu oli veressä.
- Voi Kristuksen Perkele! Kuukautiset on neljä vuorokautta etuajassa! Mitä Saatanaa tämäkin nyt tarkoittaa? Ollaan kai ärsytetty kuukautiskiertoni uuteen uskoon. En ainakaan tiineenä ole! Helevetti vieköön! Mennään pesulle! En minä voi pakottaa sinua tähän sotkuun.
Pesivät itsensä. Lakanaan jäi punamaalaus. Nukkuivat ja heräsivät Monikalle imemään Haban spermat poskeensa. Aamulla oli ajatus, ettei ajeta pidemmälle.
- Minulla on aina vähintäänkin tiputusta kolme vuorokautta. Lähdetään rantatietä Kokkolaan ja Vaasaan. Ei tässä helteessä jaksa ajaa Vaasaa kauemmaksi. Siitä sitten kotiin valutaan ylihuomenna.
Haba sai suihin ottoja illalla, keskiyöllä ja aamulla Vaasan hienoimmassa hotellissa Hovioikeudenpuiston reunalla. Se suihin ottaminen oli kivaa ja ennen kaikkea Monika piti siitä nuoren sperman mausta vallan paljon. Lopulta Tampereen kautta ajettiin Helsinkiin. Vielä ennen kotipihaa Haba sai sitä neuvontaa olemisesta ja puhumisesta. Siihen kuului huono uutinen.
- Talossa ei siiten pienintäkään yritystä nussia! Ei hyväilyjä, eikä muuta, kun isäsi, tai äitisi ovat paikalla. Ollessa sata prosenttisen varmaa, ettei ole vaaraa, voimme panna. Silloinkin niin tarkoin tehtynä, ettei hiirikään saa nähdä! Tajuathan, että on tosi kysymyksessä?
- Tajuan. Tiedän skandaalin, perheen hajoamisen, ehkä suuren häpeän, sekä sinulle paljon harmia työssä. Minä en paljasta mitään ja olen kuin patsas kanssasi.
- Hyvä on.
Kannettiin Collolla tyhjäksi. Monika itse lajitteli pyykin koneeseen. Oli siitä tarkka, ettei Silja ala niitä nuuskimaan. Se jo muutenkin kaksimielisesti heitti ajatuksen.
- Ette paljon kortteja lähetellyt. Ette soittaneetkaan. Olisihan tuota voinut olla asiaakin lomalaisilla kotiin jotakin muistaa.
- Ei soiteltu, kun lomaa pyrittiin viettämään. Terveisiä risteilyltä, näköalatorneista ja muualtakin nähtynä! Sinulle tekisi kai hyvää kiertää lomalla Suomea vaikka tänä kesänä. Annan autoni käyttöösi. Ota herrasi neuvosmies mukaan, sillä on hienompi autokin. Mitä täällä sitten on hätänä?
- Ei mitään.
- Kuitenkin heitit asian, kuin olisit ollut maailman tärkeimmän kysymyksen edessä ja halunnut kuulla meidän mielipiteen. Höööh nainen!
- No menikö kaikki mukavasti?
- Joo. Auto kesti. Naisen vaivat vain alkoivat etuajassa, joten piruko tässä helteessä istuu autossa? Siksi tultiin Aavasaksalta, Vaasassa yöpyen yhtä kyytiä pois. Annamme tarkemman raportin huomenna, kun ollaan toivuttu.
Ei sitä kysellyt seuraavana päivänä kukaan. Oli talon urosleijonakin aamiaisella. Sanoi makaavansa muutaman päivän puutarhariippumatossa ja ottaa hieman viinaa kesäpaahteessa. Oli tehnyt niin rutosti hyvää kauppaa ja rahaa, että pitää oikein levätä. Viikko siinä menikin. Herra Hota oli viinakuurin jälkeen päivän juomatta. Sai taas poltteen lähteä jonnekin katsomaan ennen juhannusta, jos olisi jokin hölmö petettävänä jossakin.
- Tulen juhannusaatoksi, tai ennekin pois taas lepäämään rakkaan perheeni pariin. Pidetään kunnon grillaukset ja muutakin kesäillan valssia.
Siitä lähti Dorge pihasta tienvarsikukat vain pölyä saaden. Pariin kertaan Silja Habalta yritti kahden kesken jotakin matkasta kysyä. Poika vastasi ympyräpyöriäistä vastausta, jossa ei ollut mitään tarttumisen paikkaa. Ei Silja viitsinyt suoraan kysyä, että monessako sängyssä piti nukkua kahden isoäidin kanssa. Se olisi paljastanut jo liikaa. Voihan kaksoissängystä toinen mennä toiseen sänkyyn päälle panemaan. Kuitenkin ajatus, että isoäiti ja muodollinen poikansa olivat viisi yötä yhdessä, jäi jomottamaan Siljalle alitajuntaan. Etenkin, kun salaa seksimielessä katseli poikaansa vain uimahousuissa puutarhassa nurmen katkaisussa. Oli se kiihottava, haluttava, kiimaa nostava ja hekumointia vaativa näky! Tuli tilanne, jossa aatonaattona Monika tuli alas. Hieman jännittyneenä kertoi siinä Haballe ja tyttärelleen asiansa.
- Vanha tuttavani, entinen hyvä ystäväni Asser tulee Seutulaan noin kello kolme. Soitti Tukholmasta, pyytäen minut vastaanottoon. Halusi jonkun vanhan ystävänsä ajavan Helsinki- katselukierroksen. On kuulemma seitsemän vuotta, kun on paikan nähnyt viimeiseksi. Sitten pyysi viemään hotelliin Hyvinkäälle. Minä hölmö suostuin. En tiedä kauanko tässä menee. Ei tarvitse hermostua, jos en illalliselle tule. Syön ehkä aamiaisenkin hotellissa.
Tämä viilsi Habaa syvältä mustasukkaisuuden puukolla, mutta oli kuin jokapäiväistä asiaa olisi käsitelty. Asser oli Monikan eräänlainen avopuoliso vuosia sitten, joka lähti Amerikkaan. Monika ei jättänyt opettajan virkaansa, päästäkseen Asserin armoille asumaan USA:n ihmeeseen. Nyt lähti pihasta Corolla nostaen pölyä saunakukkien lehdille.
- Vai Asser taas! Saapa nähdä, ottaako isoäidin nyt mukaansa. Olisihan Monikalla vielä kaksikymmentä vuotta eläkkeeseen. Onkohan Asser onnistunut rahan teossa siellä? Isäsi oli onnistunut. Toi minulle 50 000 markkaa käteisenä, kuin paperia vaan kotitalouskäyttöön! Se on saakuri vieköön hyvän insinöörin, siis todella hyvän insinöörin koko vuosipalkka! Isäsi on hyvä kauppamies, mutta huono aviomies. Toi taas pestäväksi huulipunaisia paitojaan. Ymmärrätkö sinä Haba mitä sellainen tarkoittaa?
- Isää nuolee ja pussaa muut naiset maailmalla. En kysy miksi.
- Mitä tarkoitat?
- Ei olisi pitänyt sanoa.
- En minä säikähdä! Sano vaan!
- Jospa isä puutteessa antaa toisten naisten pussata ja imeä.
- Imeä? Ei huulipunaa kukaan paitaan ime.
- Äiti! Minulla on tulolla huoneessani puolitusinaa pornolehtiä. Tiedän, mitä imetään ja sinäkin sen osaat tehdä!
- Mitä pirua poika tarkoitat? Mitä vihjailet?
- En mitään. En yhtään mitään, josta pitäisi noin suuttua. Sanoinhan, että ei olisi pitänyt sanoa mitään.
- Hetkinen Hannu! Minä pyrin nyt rauhoittumaan. Olen vain utelias, jos sinä tiedät jotakin, josta vihjaat, niin puhutaan se kunnolla nyt läpi kahdestaan, että puhkeaa asia. Eikä sitä isälle, tai Monikalle levitetä! Mitä tarkoitit?
- Mieluummin toisin päin. Jos on asia, jota ei isälle ja Monikalle saa kertoa, niin kerrotko sinä siitä minulle nyt kahdestaan?
- Poika! Sinä olet alaikäinen! Olet nyt koppava ja jotenkin hankala minulle! Et ole koskaan tuollainen ollut! Mitä minulla olisi sellaista salattavaa? Olet ovelan käärmeen tapainen nyt!
- En minä sano! Sano se itse!
- Sinä teet nyt hankalan asian väliimme. Se ei ole hyväksi kummallekaan. Olet ollut hyvä ja kiltti poika. Ei kai vain Monika sinua tuolla matkalla saanut asettumaan noin minua vastaan?
- Monika ja Monika. Ei kai sinne Kajaaniin mitään kuulunut, tai näkynyt! Minä en tätä jauha!
Haba nousi ja meni puutarhaan makaamana riippumattoon. Häntä kovin korpesi Monikan lähtö jonkun Asserin alle. Häntä vitutti vielä enemmän äitipuolensa tyyli. Oli siinä jotakin hänen puoleltaan vihjailua, katsetta ja muuta. Voisiko hän naida äitipuoltaan nyt, kun ollaan kahden? Antaisi Monikan ohjeen mukaan sen luulla, että saa poikuuden! Tätä hänen viisitoista täyttäneet aivonsa pyöritti puoli tuntia. Siinä vuorottelivat molemmat naiset. Oli ihana muistikuva Monikasta, joka nyt pian makaa Asserin kanssa. Huohottaa, syleilee, imee ja haluaa toisen varvin. Tuli ajatus Siljasta, jolla on nuorempi vartalo, tiukemmat pakarat ja pystyämmät rinnat. Ei ole biologista vaivaa välissä siinäkään. Ei ole ketään katsomassa moneen tuntiin, kai päiväänkään. Tämän kaiken keskeytti tarjotinta kantava Silja.
- Kuule Haba! Otetaan sovinnon malja! On pikkuisen viinaa joukossa. Puhutaan uudelleen, kuin olisimme aikuisia ystäviä, emme äitipuoli ja poika tässä nyt.
Juodaan tyhjäksi!
He istuivat nyt puutarhakeinuun ja heittivät lasilliset suuhunsa. Haballe se oli jotenkin liian viinalle maistuva ja epämääräinen kokemus. Ei ollut viinaa ennen maistanut. Silja alkoi purkaa tunnettaan.
- Hannu. Onko asiasi jostakin täällä vierailleesta tuttavastani?
Haba nyökkäsi.
- Sinä olet kai katsonut ikkunasta, tai oviraosta, että olen ollut alasti miehen kanssa sängyssä? Sinä olet katsonut niistä pornolehdistä, että he tekevät samoin. Hekin nauttivat, eikä totta? Samaa on ollut minulla ne muutamat kerrat. Tämä kuuluu siihen asiaan, että isäsi on poissa. Minä jään ilman hellyyttä, lämpöä, läheisyyttä mieheen ja naimista! Käsitätkö Hannu tämän? Isäsi jakaa sen muille! Ne muut lumppunaiset tuolla maailmalla vielä suttaa sen paidatkin! Et ole siis kertonut näkemääsi isälle?
- En.
- Etkä Monikalle?
- En. Hän voi sen kaiken kuulla yläkertaan ja nähdä muutenkin.
- Niin voi, mutta onneksi on hiljaa. Minä ihailen sinua paljon siksi, että et ole juorunnut. Pidän siitä asenteestasi, vaikka se varmaan tuntuu pahalta sinusta. Sinä olet jo iso, komea ja melkein mies. Naiset alkavat sinuakin kiinnostaa ja olet hyvin suosittu parin vuoden päästä heidän joukossaan. Minä haluaisin hieman neuvoa ja opettaa sinua. Kertoisin, mistä naiset pitävät miehen kanssa ollessaan. Opit kuinka suudella, hyväillä, kokeilla naisessa rintoja ja reiden väliä. Voisin antaa sinun harjoitella nyt, kun olemme kahden. Pelottaisiko tämä sinua? Muista nyt, ettemme ole sukua verisitein biologisesti mitenkään. Tämä on vain pidettävä suurena salaisuutena, sisällä piilossa, eikä koskaan kenellekään kertoa -ei kenellekään! Se on se laki! Siitä saa alaikäisen kanssa linnaa! Siinä menee maine ja kaikki perheessämme rikki, jos se paljastuisi, mutta minä olen niin kiimassa sinuun! Minä haluan niin kovin opettaa sinua nyt! Haluan olla se ensimmäinen nainen, joka on kanssasi! Samalla me teemme suurimman liitoksen kahden ihmisen väliin tunneasioissa. Eihän sinua pelota tämä?
- En tiedä. Mennäänkö sisään ja ovet lukkoon? Minä ihailen sinua. Olen käteen vetäessä haaveillut, että olet allani. Palli on sisälläsi, mutta en tiedä miltä se tuntuu. Sinä olet usein niin kaunis, kun olet tullut saunassa ja istut kampaamassa. Olen nyt keväälläkin katsonut sinua salaa monta kertaa. Jos me teemme sen nyt, niin jätätkö sinä ne miehet?
- En tiedä Hannu! Kaiken onnistuessa hyvin ja sinun jäädessä minulle rakastajaksi, niin jätän!
He lukitsivat ulko-oven, vetivät aviosängyn huoneen verhot kiinni. Olivat epäarmoja. Haban ei tarvinnut näytellä. Siljaa asia hieman pelotti kaikessa kiihotuksessaankin. Hän pyysi riisumaan itsensä. Poika aloitti vapisevin sormin avaamaan paidasta nappeja. Sai näkyviin vaaleaa ihoa ja rintaliivit. Hyväili tissiä yhä vapisevin sormin. Silja auttoi pois paidan ja liivinsä. Aukaisi housunsa ja painoi kaikki nilkkoihin. Otti Haban paidan ja housut pois. Taivasteli puolijäykän pallin kokoa ihastuneena. Sitten aloitti opetuksen.
- Sinä voit aina suudella kaulaa naisella, huulia ja kieltä näin suussa. Rintoja sinun pitää helliä, hieroa ja puristellakin. Älä koskaan jätä nännejä imemättä. Niitä voit huuliesi välissä nipistellä pyöritellä juuri noin. Kaikki naiset pitävät hyväilystä selässä, alavatsassa, reisissä niskassa ja hyväile juuri sieltä noin pillun päältä ensin kuin kokeillen. Pian laita sormi sisään. Huomaatko kuinka kiimassa olen? Valun jo nyt liukastuksen. Taas voit suudella ja viedä minut selälleni sänkyyn. Hyväile reisiäni noin. Tekee hyvää. Jos haluat, voit nuolla siitä huulien yläosaa ja huulikin. Laita kaksi sormea sisään. Voi, kun sinulla on kauhean kova ja iso tämä! Miten on kasvanutkin tällaisesi? Nuole, nuole kovempaa! Laita sormet syvään. Sitä nipukkaa nyt oikein paljon kielellä pyöritääää juuuuriiii nooiiiiin! Nyt nouse ja työnne se pesäpallomailasi, tai norsun kärsäsi äitiisi syvälle! Liikuta siellä! Aaahaa ! Ahaa, voi kun ihanaa! Liiku! Liiku lisää! Tee pitkiä työntöjä siitä aukosta jonka tunnet terskassasi. Se ei mene kohtuun! AahaaaaAa! Hyvää! Sinä osaat! Sinä osaat! Minä saaan piaaan orgguaaaa! Tämä on niin hulluaaa! Saaan! Tee nyt, mitä vain hauluuuaaaat!
Ei Haba ehtinyt muuta juuri tehdä. Hänestäkin tämä äidin kanssa oli niin jo kiiman lopusta alkanut, että ei voinut kauaa kestääkään. Tuli spermaa kerta ja toinen, kolmas ja neljäskin pato murtuen. Äitinsä vääntelehti allaan. Kiljahteli. Läähättivät molemmat, suudellen suut auki, mutta kielet toimien. Silja liikutti vieläkin lantiotaan, kun puolikova tuntui niin hyvältä. Oli ensimmäinen erä tätä leikkiä nyt koettu korkeimmalla tasolla. Ei puhuttu ehkäisystä. Silja on kuitenkin naisen parhaassa synnytysiässä. Vaivuttiin jonkinlaiseen nirvanan esikammioon palautumaan. Sitä kesti pistävään kusivaivaan Siljan rakossa. Hän väänsi puoliksi nukkuvan poikansa pois päältään. Pillunsa spermaa valuen kulki vessan. Hannu Hota oli hereillä. Pohti, mitä oli tullut tehtyä. Oli nainut äitipuoltaan, kuin aivottomaksi haluava. Nyt on talossa isoäiti naituna ja äitipuoli morsiamena. Voiko nuorukainen viisitoista olla vielä hullumpi? Saako tulle regeneroituneemmaksi, tai voiko tässä iässä olla enemmän dekadenssi, turmeltunut?
Silja tuli ja muutti koko ajatusmaailman. Hän säteili onnea. Suuteli kuin pornovideon nainen. Kehui poikaansa kaikin tavoin. Ylisti sitä suurta kaulinta. Oli ihmeissään, kuinka paljon pöntöön valui spermaa ja kertoi onnensa tyydytyksen olleen juuri huipussaan. Lupasi mennä tekemän yöpalaa. Kauniisti perse keikkuen hän häipyi keittiöön. Hannu kulki istumaan lämpöiselle pöntön ringille. Pieraisi. Kusi loristen mietit taas asioita. Selitti itselleen, ettei ole maailman ensimmäinen, tai ainut äitipuoltaan nussinut. Eikä ole ensimmäisten joukossa isoäitiäänkään naineiden laumoissa. Onhan tämä paljon parempi järjestely, kuin noutaa kapakasta likaisen, vieraan naaran hetkeksi sänkyyn! Nyt samalla äiti joutuu luopumaan niistä miehistä. Jos Monika jää sen Asserin paulaan, niin jäähän äiti Silja! Myöhemmin kun söi kuumia kinkkujuustoleipiä, mietti, että ei hänen tarvitse näytellä ikäisilleen panohalujaan. Ne järjestyy kotona. Sanoikin tämän Siljalle.
- Niinkin poikani, ihana rakastajani Hannu! Ei kaikki ole tässä. Tulee arki, on paikalla isäsi ja Monika. Muista, mitä se merkitsee meille! Sinä olit mahdoton, osaava ja hyvä. Ensikertaiseksi olit, kuin myrsky pillussani. Olen saanut oikean superpojan rakastajakseni! Pidätkö sinä nyt enemmän minusta?
- Pidän samalla tavalla äitinä, kuin ennenkin, mutta nyt vielä tiedän mitä saan kanssasi, niin olen hämilläni, että miten se jaetaan isän kanssa, tai siis kuinka sinä nautit äsken?
- Olin taivaassa, tai melkein tajuton! Ei minua ole kukaan höylännyt noin! Isäsi luulee olevansa kovamies, mutta jää lähtötelineelle sinuun verrattuna. Ei uskoisi että olet ensimmäistä kertaa! Annoit äidillesi poikuutesi! Ei 35 vanha saa sellaista nykyään mistään enää! Se on suurinta, mitä poika antaa. Sinä nyt äidillesi sen tarjosit! Olen kuule, hyvin onnellinen ja tyytyväinen. Olen siitä kiitollinenkin sinulle. Ole puolellasi kaikessa elämän asioissa. Ei mikään äidinrakkaus korvaa sitä, että pidät, ehkä rakastatkin minua nyt. Mennään nukkumaan!
Aamun tuntina, kun kunnon tehdastyöläiset ovat jo liukuhihnalla, Haba heräsi kusipaineeseen. Laahusti tyhjennykseen. Pesi lavuaarissa palliaan, kun siinä oli illasta jäänyt, kuin jokin lakkakerros spermaa ja Siljan limaa kuivumaan. Tuli sängylle, jossa Silja oli kääntynyt mahalleen nukkumaan ja peitto oli puoliksi pois päältä. Hannu hyväili reisiä ja kokeili niiden välikön arvaamattoman kuilun asiat. Kovin oli vielä lämpimän kosteaa. Kullikin siinä pakaroita hyväillessä nosti itsensä tekokuntoon. Äiti vielä nukkui, kun terskan päällä Haba teki sovitusta sisään. Painoi aivan litisevän kosteaan. Silja heräsi. Joutui hetken miettimään mitä, kuka, ja miten on hänen sisällään melkein kurkussa saakka? Tuli käsitteelliseksi, että poikansa Hannu oli jättiläispallinsa laittanut toimintaan. Tuli siitä niin riemuun, että sanoi.
- Rakas Hannu! Sinä ihmeellinen, uusi panomestarini! Ihana, nyt makaat ja liikut päälläni pitkään ja hartaasti!
Siitä alkoi se pitkä makaaminen. He nauttivat vain pieniä liikkeitä silloin tällöin. Haba uitti oikean kätensä keskisormen Siljan alta karvaviidakon yli klitorikselle harrastamaan. Vasen käsi ryömi oikean tissin itselleen. Ei se kaikki siihen mahtunut, mutta nänni ja puolet mukavaa pehmeyttä. Viisari liikkui kellossa. He liikkuivat sisäkkäin. Silja pystyi jossakin vaiheessa aina supistelemaan peräaukon, alavatsan ja kusiaukon lihaksiaan. Se toi lisää ärsytystä kummallekin mukaan. Silja puhui ensimmäisen kerran asiaa.
- Minulla ei ole mitään ehkäisyä. Ei ole ollut 13 vuoteen. Ei ole isäsi saanut raskaaksi, eikä ne muutamat miehetkään. Kuitenkin tutkimuksessa, mitään elimellistä vikaa ei ole minussa. Kuukautiset ovat normaalit. Alkavat muuten noin parin päivän päästä. Mutta ei lasta ei paskaa ole syntynyt! Anna sinäkin vaan aina tulla sperma sisääni kaikki ja kunnolla! Sinusta, jos raskaaksi tulisin, olisin onnellisin ihminen tässä kaupungissa!
Tuli hiljaisuus, jossa naimisen äänet, hieman kiihtyneet hengityksen kohinat, ja pienet muut narahdukset olivat huoneessa paikalla. Hannu vaihtoi rytmiä kiireellisemmäksi. Tavaton kihelmöivä hyvän olontunne tuli jo kurkistamaan. Vielä antoi tehdä kymmenkunta työntöä ja poisti hakalukitukset paikoistaan. Oli kalevalaisittakin aika
”Liemen jolean julkuttaa, kyrvästä ammoon lorahtaa, ammottaa armeliaasti, ottaa naaras oksennoksesta ja tehdä uros tekonsa. Oli sonnin kiima, nautinto naisen sopukossa, nosti uuden hedelmän, liemi miehen lantiosta!”
Eivät nousseet pois puoleen tuntiin. Silloin oli luonto jo niin kivuliaassa kusipaineessa Siljalle, että pakko, mikä pakko vaati pois. Tästä hetkestä johtui sitten suuria asioita myöhemmin perheessä. Pesivät itsensä ja sänkyvaatteet. Odottelivat isää paikalle, mutta kiireessä tulikin Monika. Kertoi kummallekin itseään koskevan uutisryppään.
- Haen lisää vaatetta ja pikkutavaraa. On tapahtumassa sellainen asia, että Asser haluaa uutta suhdetta kanssani. Hän jää Helsinkiin. On luvattu Palloliittoon uusi suhdejohtajan paikka, hyvällä palkalla ja edulla. Hän on ostamassa Urheilukadulta neljä huonetta huoneiston, joka on täydessä remontissa nyt. Pyysi minua siihen asumaan kanssaan. Olisi ihana työmatka minulle! Kaksi minuuttia kouluun kävellen! Olen sitä harkitsemassa, mutta nyt vietämme juhannuksen ja katsomme kemiamme kuntoon. Älkää näyttäkö säikähtäneeltä! Pääsette minustakin eroon Töölööseen saakka. On kiire! Asser odottaa ja lähdemme hieman ajelemaan. Haba tule sinä auttamaan ja kantamaan, mitä mukaani otan!
Siellä hän kuiskaili Hannun korvaan tulevaisuuden suunnitelmiaan.
- Älä ole huolissasi! En minä sinua hylkää! Kun olot vakiintuvat, tulet tyttären poikana käymään. Naidaan ja rakastetaan. Kyllä minusta riittää sinullekin. Tämä nyt kävi näin. En minä muuten, mutta ei ole toista tämän sorttista tarjousta minulle enää koskaan. Tämä voi päätyä heti syksyllä aviolotoksi. Nyt kanna nämä autoon!
Haba kantoi ja puri hammastaan kiukusta, pettymyksestä ja kaikesta. Sanoi vain kuivasti hei, kun isoäiti hyvästeli halaten. Tuli sisään ja aikoi vaikka raiskaten naida äitiään. Puhelin soi. Silja vastasi. Oli näköjään isä. Kaikki menee nyt Haballa huonosti. Isä sai juhannuksen ostolistan ravintopuolelle. Haballe tuli käsky puhelimesta ajaa ruoho ja kadun puolen alue haravoida siistiksi. No, oli siinä sentään työtä, johon nuorimies sai uuvuttaa vitutustaan ja huonoa mieltään. Sen saatua kuntoon, tuli Silja pyytämään sisään.
- Isä tulee pian. Muuten naitaisiin. Muista nyt tarkkaan, ettei ilmekään saa olla mukaan välillämme! Kaikki menee rikki ja tuhoutuu, jos isäsi epäilee meitä! Tule nyt halaamaan ja suutelemaan! Tulee pitkä aika sinua ilman. Olisitpa vaikka kaksikymmentä viisi, niin olisit mieheni vuoden päästä! Sinä olet ihana poikani nyt vain. Minä olen hullu, kun rakastun poikaani!
He suutelivat eteisessä piilossa. Haba sormeili hameen alta jo märän alushousun pintaa antaumuksella. Meni huoneeseensa vetämän käteen. Alkoi juhannuksen odotus, tai viettohan se oli jo. Isä Siljan kanssa ehti ottaa jotkut mittumaaripaukutkin. Pöydässä illallisella kittasivat lisää viinaa. Häipyivät sänkyyn. Haba kuunteli äitinsä ääntä ja panon ääniä. Meni huoneeseensa vetämään käteen taas. Tuli puolelta yöltä muiden joukkoon. Silja näytti syntisen häpeävältä siinä nousuhumalassa. Oli vain jokin yöpaita päällään. He antoivat miedon Koskenkorvan polttoviinalla jatketun lasillisen jo aikamiehen kokoiselle pojalleen. Haba veti sen kerralla suuhunsa. Sanoi menevänsä jo nukkumaan. Vanhempansa jäivät ryyppäämään ja kikattamaan keittiöön.
Juhannusaamuna oli isä krapularyyppäämässä puutarhassa jonkinlaisessa puolipilvisessä säässä. Siihen tuli Silja käskettynä viinan kanssa. Tuuletusikkuna oli auki. Haba kuuli keskustelun. Isänsä kertoi tehneensä hyvää tiliä, rahat eivät kestä pankkiin vientiä eikä heti kai laskemista liikkeellekään. Ei ole muuta paikkaa, kuin tuoda ne kotiin. Hän laittaa varaston päähän maapiilon! Ovat tiiviissä metallilaatikossa. Se raha on vielä pakkausmuovilla kierretty tiiviiksi sisällä. Kaikki tuo vielä kannellisessa, tiiviissä muovilaatikossa. Ei mene vesi, eikä maamyyräkään läpi. Vain sinä Silja ja poika tiedätte paikan. Hän tuo ne heti juhannuksen jälkeen, kun on ajokunnossa.
- Muutenkin jätän sinulle rahaa nyt avokätisesti loppuvuoden. Sinä voit niistä omalle tilillesi siirtää kerran kuukaudessa sen 50 000 markkaa. Sitä ei pankki ihmettele. Raha on siis sitä, ettei verottaja, poliisi, eikä juuri muutkaan siihen saa pienintäkään ajatusta! Minä hankin uuden kymmenen vuoden passin. Pidän itseni lähtövalmiina, joten älä menetä rakkauttasi minuun, vaikka olisin puoli vuotta piilossa. Lennän Kaukoitään, tai Brasiliaan silloin lepäämään piiloon. En soittele, mutta hassun kortin voin laittaa merkiksi, että elän. Tajuathan tämän rakas Silja?
Sitten toinen asia, joka on painanut mieltäni viime ajat, jopa vuodetkin. Uskottomuuteni sinä jo tiedät ja olet sen osannut sivuuttaa. Minä täytän neljäkymmentä syksyllä. Se on jo kuitenkin keski-iän toista puolta miehelle. Yöllinen nainti kanssasi oli, kuin silloin ennen, hyvää rakkautta, intohimoa ja kiiman makua parhaillaan. Sitä minä en ole saanut, tunnustan nyt sen, muista naisista enää vuosiin. Ne ovat vain panoja panemisen ja pallin tyhjäämisen vuoksi. Olen kiitollinen sinulle pitkämielisyydestäsi ja uskollisuudestasi. Siksi pyrin ainakin rahalla sinua nyt lepyttämään ja saamaan jonkin oman taloudellisen asemasikin hyväksi.
Eläkekertymää ei sinulle kotirouvana kerry. Otamme sinulle sellaisen ison kertamaksuisen vapaaehtoisen eläkkeen heinäkuussa. Vakuutusyhtiöt eivät kysele jos aviomies ottaa 300 000 markan eläkkeen kotirouvalleen. Se kasvaa sinulla 25 vuotta korkoakin kuusikympiseksi täytettyäsi. Kaada itsellesi ja minulle vielä pikkuisen. Huomenna pitää olla ajokunnossa, tai sinä ajat. Haluaisitko juhannuskikkeliä lisää nyt?
Kyllä Silja halusi. He menivät sänkyyn. Haban ei tarvinnut oven taakse mennä. Ikkuna oli raollaan ja äänet kuuluivat hänelle hyvin. Päivä kului, ilta saapui, yö lohdutti Haban uneen. Aamiaisella isän kertoi pojalleen salaisuutta.
- Me menemme Haba kohta hieman kaivamishommiin. Tuonne puutarhavaraston takapäähän, hiekkaan, kaivamme kivijalan viereen kuopan. Melko ison kuopan teemmekin. Minä ja äitisi laitamme sinne aarrearkun. Peittelemme sen ja siitä ei kukaan puhu kenellekään koskaan. Muista -ei kenellekään koskaan! Siitä on sinullekin apua ja hyötyä, kun opiskelet ja aloittelet omaa elämääsi tässä pian. Se on siis perheemme suuri salaisuus, jota ei rikota, eikä kerrota omalle vaimollekaan, jos sellainen sinulle on jo nuorena.
Hetken aamiaisen jälkeen isä ja Haba olivat vihreän pistolapion kanssa päädyssä. Aluksi oli kevyttä hiekkaa, jota lapioi helposti. Sitten tuli jo kivistä ja jopa rakennusjätettä olevaa vastaan. He vuorottelivat viiden minuutin vuoroja. Lopulta se oli metrin syvä ja kartio malliltaan. Isä katsoi sen riittävän.
- Kerätään nuo laudan pätkät ja muu turha roskiin. Ei niitä tarvita joukkoon nyt. Se laatikko tekee vieläkin sitten vähän näkyvää kumpua tähän. Ei pitäisi kenenkään tietää, että tässä kaivettiin huomisen jälkeen. Me haemme se nyt heti äidin kanssa tähän. Ole kotona!
Oli parin tunnin päästä kannettava auton takaluukusta kummallinen lähetys. Se oli pakkausmuovilla ja kanaverkolla ympäri kiedottu, noin 40 litran vetoinen muovisaavi, jossa kansi. Se laitettiin kiireellä noin 70 litraiseen kannelliseen metallitynnyriin ja kuoppaan ja peitettiin. Paikkaa tasattiin tarkoin ja kastelukannulla sadetettiin moneen kertaan hiekka sataneen näköiseksi. Vielä kuusen havuja ja jotakin ruskeaa vanhaa lehteä heitettiin siihen pinnalle. Siellä lepäsi tarkkaan ottaen sadan markan seteleitä pitkältä yli 2 000 000 markkaa. Melkoinen omaisuus jäi maahan kaivettuna odotukseen. Syynä oli mahdollisuus, että sarjanumerot joistakin setelinipuista oli viranomaisilla.
Tämän päivän illalla alkoivat sateet. Niitä oli ennustettu tulevan koko seuraava viikko. Nytkin oli eteläisessä Ruotsissa tulossa toinen ankara alue. Atlantti syöttää niitä joka päivälle ennusteen mukaan kuusi vuorokautta. Isä Hotaa sellainen otti päähän, kun pitkästä aikaa oli lomaa. Siljan kanssa kukoisti avioliiton nautinnot. Puhelimeen tarttuen ärjyi matkatoimistosta samalle päivän iltaa lähdöt viikoksi Madeiralle. Oli matkalaukkujen pakkaamista ja lähtöhosumista Siljalla. Ei hän ole paljon matkustanut, joten se tavara, mitä tarvitaan, oli epätietoisuudessa. Sen ratkaisi herra Hota.
- Paskaa täältä mitään painavaa ja turhaa sinne kannat! Siellä on kaikki halpaa, osta rätit, voiteet ja muu siellä! Kuhan matkaan laitat näyttävät vaatteet ja käsilaukkusi mukaan. Tarkasta se passisikin! Minun muuten pitää hankkia uusi, kymmenen vuoden passi ensiviikon jälkeen. On aina parempi olla se, kuin vain vuosi jäljellä, kuin tässä vanhassani.
Kun oli lähtökiireet jo laukussa ja laukut autossa Silja tuli sisään Haballe kertomaan.
- Tämä on nyt tämän sortin kiirettä. En minä sinua unohda! Meille tulee yksinäisiä iltoja ja öitä vielä monta olla yhdessä. Tässä on 700 markkaa viikoksi sinulle käyttöön. Ole mies täällä!
Niin lähti edustusauto pihasta lentokentälle. Ei pölissyt nyt sateessa pöly päivänkakkaroiden, kikkaroiden ja kulleroiden niskaan. Haba aikoi käteen vedon, mutta pinnisti halunsa jarrua, kuin kostoksi jollekin jätti sen tekemättä. Palli jäi puolikovana ihmettelemään. Katseli ikkunasta valuvaa vettä. Oli juhannuksen jälkeinen maanantai Suomessa. Se on yksi surkeimpia valtion ja kaupungin virastoissa oleva päivä. Ketään ei ole päättämässä mitään. Nekin, joiden kuuluisi olla ovat poissa, tai punavalon takana väsymyskrapulassa. Vaikeista leikkauksista tilastollisesti epäonnistuu ja potilas kuolee juuri tänä päivänä ja joulun jälkeisenä päivänä eniten. Liikenteen onnettomuuksissa on tilastollinen hyppäys. Samoin pahoinpitelyjä ja avioeroja laitetaan alkuun 29 % normaalia maanantaita enemmän. Tämä on siis kelvoton ja kehno päivä. Sitä se oli Hannu Hotankin elämässä.
Hän istui ja katseli kaikki VHS pornokasetit, joita ei muistanut katsoneena. Seuraavana päivän katseli jopa isänsä vanhat SF-filmin kotimaiset elokuvatkin. Niin tylsistynyt hän oli! Keskiviikkona sateeseen tuli jokin käsittämätön tauko, jossa aurinkokin vilahteli. Haba otti komerosta kaikki jo valmiiksi kasseihin kerätyt palautuspullot ja tölkit. Päätti noutaa itselleen lisää kaappiin purtavaa ja juotavaa. Palautuskoneella oli ruuhkaa. Samaan aikaan peräänsä tuli seisomaan saman kadun varren nimeltään rouva Parrumetsä. Haba oli nähnyt tietysti hänet monta kertaa vuosien aikana ohi kävelevän, kaupassa ja muuallakin. Jokin Haballe tuntematon herrasmiesmäisyys teki teon, jolla vaikutusta päivään.
- Ota rouva paikkani! Minulla on aikaa odottaa.
- Voi kiitos. Sinähän varsinaisen käytöskukkasen otit esille. Kyllä minullakin on aikaa, mutta en voi kieltäytyäkään komean nuorukaisen tarjoamasta edusta. Miten on kesälomasi mennyt?
- Kotona vaan. Ei ole sopivaa kesätyötäkään. Sinne kesäpaikkaamme emme lähde tänä kesänä. Siellä tehdään katto ja viemäritöitä. Paikat ovat levällään. Isä ja äiti lähti Madeiralle viikoksi sadetta pakoon.
- Vain niin. Minunkin tekisi mieli, mutta on sitä käännöstyötä kesken. Eikä turhaa rahaakaan heittää sellaiseen. Minullakin on putkiremontti. Viemärissä oli tukos ja sitten huomattiin sen putkenkin vuotavan maastoon. Nyt ei ole, kuin kantovesi ja likavesi sivuputkella menee jonnekin.
- Miten toimii sitten vessa ja miten peset itsesi?
- Siinähän se on. Kävin uimahallilla ennen juhannusta. Nyt sekin on kuukauden kiinni. Eilen kävin tuossa Standen hotellilla saunassa maksullisesti.
- Tule meille saunaan ja suihkuun. Voit pestä koneellisen pyykkiäkin.
- Mitäs vanhempasi siihen sanoo?
- Mistä ne tietäisivät sen sinne? Ei puhuta, niin ei kukaan meidän lisäksi tiedä mitään. Onhan se muutama päivä sinulle helpompi meille kävellä ja nousta se vesikin, kuin täältä kilometrin päästä.
- Sinä olet nokkela. Minä mietin. Lisäksi pyydän odottaman, että kävelemme yhdessä. Saanko ajatella, että ostan kaksi viiden litran lähdevesikannua ja sinä kävelet ne teille saakka?
- No tottahan toki! Olen syntynyt kantamaan kauniiden naisten taakat ja sydänsurut.
- Sinäpä nuori Hota olet kepposten mies puheissasi. Oikein lämmitti vanhaa naista, kun puolta nuorempi kehuu. Oletko sinä jo kahdeksantoista?
- Osapuoliin. Vanhenemme samaa vauhtia. Minä en ole koskaan kuullut etunimeäsi. Aina puhutaan rouva Parrumetsästä?
- Minä olen Anja. Anja Parrumetsä, sen nimen näet jonkun sarjafilmin kääntäjänä. Se olen minä. Sinä olet mikä?
- Hannu, eli Haba Hota.
- Se rouvakin on minulle hieman liikaa. Olin rouva, mutta eronnut jo kolme vuotta sitten. Mennään tekemään ostosvalinnat!
Nuori Hota oli nyt aivan toisella tasolla sosiaalisessa elämässään. Hän jopa kuvitteli jo olevansa Anjan kanssa sängyssä. Se ei ollut aivan hullu ajatus, koska Anja katsoi Haban perään seksikiinnostus mukana. Ajatteli, että edellisestä miehestä on jo viikkoja. Oli siksi hetken melko irstaassa haaveessaan nuoresta salskeasta naapurin pojasta. Asiat menevät, aika on hyväntekijä mukana. Siinä sitten pitää olla olosuhteetkin paikallaan. Tässä Haban ja Anjan asiassa ne olivat. Haba kantoi omia ostoksiaan ja yhtä kymmenen litran Anjan vesikannua. Puhuivat kaikkea remontin ongelmista. Habasta Anjan kaikki tyhjäksi menneet kannut pitää täyttää heillä ja lopettaa kauppavesi.
- Lisäksi tuot likapyykin meille koneeseen. Ei kuiva nyt ulkonarulla, mutta kuivaushuoneessa kyllä.
- Voi, en minä tiedä. Mitä vanhempasi siihen sanoo?
- Usko nyt, kun eivät tiedä, niin eivät mitään tiedä! Tämä on tarjottua naapuriapua, josta kieltäytyminen asettaa sotatilaan maamme suhteet.
- Hiii hii .. sotatilaan! Sinä olet aika vekkuli jo puheissasi. Voisin minä ehkä suihkussa käydä ja pestä tärkeimpiä puhtaaksikin. Ei sitten kerrota vanhemmillesi. Sinä laitat vanhan naisen nyt hassuun tilanteeseen. Ei tämä ole tietenkään normaalia, että vanha nainen tulee suihkuun ja nuoren miehen luokse pesemään pikkuhousujaan kymmenet kuivumaan.
- Et sinä ole Anja vanha minun silmissäni! Isoäitini on ja monet poliitikkonaiset, mutta sinä olet hyvinkin nuorekas, kurvikas ja kauniskin.
- Isoäitisin olen nähnyt. Hän se on kaunis. Miten vanha lienee?
- Neljäviisi.
- Mitä sitten äitisi on?
- Kolmeviisi.
- Miten se on mahdollista?
- Erikoinen uusien avioliittojen sekamelska kolmessa sukupolvessa. Minä kerron salaisuuden sinulle. En minäkään ole äidistäni. Biologinen äitini on eri ihminen, jota en ole nähnytkään. Isä meni Siljan kanssa naimisiin ja minusta tuli hänelle täysi äiti-poika suhde.
- No nyt jotenkin ymmärrän teidän kaikkien nuorekkaan olemuksen. Tuota, kun olet minua jo monesti kehunut, niin et kai vain pyri jotenkin pelleilemään?
- Pelleilemään? Miten?
- Minä olen äitisi kanssa saman ikäinen. Olen paljon häntä ränsistyneempi. Minulla on uurretta ja ryppyä. En ole enää mikään povipommi, tai nuorten miesten ihailun kohde rupsahtaneella kropallani. Tietysti olen mielissäni puheistasi. Otetaanko viisi tyhjä kanistereita vettä varten?
- Otetaan kaikki mitä on! Vielä siihen, että pidän sinua kauniina, se johtuu hieman kasvatuksestani. En ole ollut, kuin muut pojat likkojen kanssa kotibileissä ja juomassa tuolla kallioilla siideriä ja pussaamassa kopeloiden. Isoäiti ja äiti on suojellen minua kasvattanut, kun isä on liikematkoillaan paljon.
Anja kaivoi pyykkikoristaan kassin alusvaatetta ja muuta. Kysyi, kunka suuri kone on? Habasta kaikki pyykki pitää ottaa mukaan.
- Osa ehtii kuivuakin illaksi. Ota mieleiset pesuaineet saunomista varten mukaasi!
- Sanomista? Minä suihkun vain tarvitsen.
- Mutta saat paljon enemmän. Saat saunaa ja selkäsikin pesut. Jo irtoaa pintaan päässyt pois! Mielesikin tämän korjausmyllerryksen keskellä on hieman parempi. Amatööri psykologi Haba on puhunut!
- No … jos minä mukaan laitan.
Lähtivät kantamuksien kanssa tulemaan. Ensitöiksi täytettiin pesukone kauniilla alusvaatteilla. Sähkökiuas napsahti päälle. Sitten täytettiin yhdeksän viiden litran vesikanisteria. Ne lähdettiin viemään heti takaisin Anjan kotiin. Pihassa oli putkiyhtiön mies. Se kertoi, että torstaina saadaan kuntoon käyttövesi ja uusi viemärin kohta perjantaina. Ehkä peittokaivurikin tulee silloin. Se oli lohdullista kuulla. Pyykkikorilla Anja hieman häpeillen nosteli vielä lisää pyykkiä mukaan, kun Haba painosti. Tulivat takaisin, kun pyykkikone oli pessyt lyhyen, mutta tehokaan K-ohjelman valkopyykille. Anja kuivaushuoneen naruille ripusti 15 alushousuaan, 9 rintaliivit, 11 aluspaitaa, valkoisia nilkkasukkia 8 paria ja valkoisia T-paitoja 6. Nyt koneeseen sullottiin värillisiä liiviä, housuja, paitoja, pyyheliinoja, päällyshousut ja jotakin muutakin vielä. Laitettiin värillisten teho-ohjelma päälle. Haba ohjasi Anjan saunan pukuhuoneeseen. Tottuneesti riisui itsensä. Anja oli kahden vaiheella puoliksi riisuneena. Kysyin sitten suoraan.
- Oletko sinä äitisi ja isoäidin kanssa aina kolmisin saunassa?
- Olen. Onko siinä jotakin … hmm jotakin vinossa?
Haba tässä kohta kylläkin totuutta väänsi melkoiseen solmuun. Ei hän ole naisen kanssa saunassa ollut enää seitsemään vuoteen. Anja yhä pitkittäen hämillään otti pois rintaliivit. Haba otti pari pientä pyllyalustaa ja sanoi mennessään suihkuun.
- Tule vain rohkeasti! En löylytä liikaa.
Haba istui jo lauteilla. Oli lyönyt kuumaan kivikasaan löylyä pariin kertaan, kun Anja tissiään piilotellen tuli kyyryssä lauteille suihkusta. Haba vesikauha kädessään pitäen kysyi, oliko sopivaa, vai lisätäänkö lämpöä.
- On hyvä näin. Annetaan hetki olla, että saan tuntumaa. Sinäkö et yhtään kainostele minulle itseäsi? Minä en ole yhtä vapaamielinen uuden, oudon miehen kanssa. Uskallan kuitenkin nyt olla kanssasi, kun tiedän … siis tunnen sinut luotettavaksi. Sinä katselet minua, kuin aikuinen mies … tuota Haba. Sinulla on valtavan suuri penis. Se on suurempi, kuin monella aikuisella miehellä olen nähnyt. Miten isoksi se tuleekaan?
- Tarkoitatko että hivelen sitä ja näytän runkaamiseni, kun se seisoo?
- Ei en sitä! Tai en minä tiedä enää, mitä minä tarkoitan! Anna anteeksi, että olen niin sekavan jännittynyt ja estoinen! En juuri ole miesten kanssa, paitsi sen aviomieheni kanssa, ollut kahden saunassa. Sinä olet niin välitön, vilpittömän tuntuinen ja rehellisen reilu ja turmeltumaton nuorimies! Minulla nyt menee hetki päästä samaan tunnelmaan, tai jotenkin rauhoittua. Hyvä on! En peitä rintojani! Annanne roikkua ja sinulle silmiin! Käyttäydyn, kuin kolmekymmentä viisi täyttänyt nainen käyttäytyy saunassa, naapurin nuoren miehen kanssa. Lyö lisää löylyä! Tämä on ihanaa! Minulla ei asunnossani saunaa olekaan. Joskus saunon uimahallilla tunninkin. Tämä on hyvä sauna! Alan rauhoittua jo.
Istuivat vierekkäin kuunnella kiukaan sihahduksia, napsahduksia ja rapinaa. Heittivät vettä sinne lisää suhisemaan. Haba katsoi aivan peittelemättä Anjan rintoja ja vartaloa. Sai samaa katsetta, etenkin siihen palliinsa paljon. Anja teki siirron, joka olisi kuulunut urokselle.
- Minulla on ollut koko tämän remontin ajan hartiat jumissa pelkästä kenkutuksesta. Hierotko hieman niitä auki? Menen makaaman, niin sinun on helpompi tehdä se.
Anja asettui mahalleen ylälauteelle. Haba nousi pystyyn. Oli nähnyt Anjan vaalean tussukarvakasan, mutta tukkansa on tumma. Anja vilkaisi läheltä kasvojaan menneen roikkuvan ja hieman kiihottuneen pallin. Haba istui puoliksi Anjan pyllylle. Alkoi tehdä hartioissa liikettä, tietämättä miten se parhaiten toimii. Miesliha nosti pään pystyyn. Pelkän kauniin vartalon katselu sen teki. Haba istui vielä paremmin, kuin hieman avaten pakaroita. Teki pitkää liikettä, jolloin liikkui itsekin Anjan hiestä liukkailla pyllykummuilla. Sitten vain käänsi melan alas vasemmalla kädellä. Oikealla ohjaten alimpaan reikään, työnsi sen Anjaan.
- Aaaha! Aaahha! Se on sisällä! Ihanaa. Liiku hieman! Hannu olet ihmeellinen! Se on kai kohdussa asti! Hannu nai pitkään! Oikein hitaasti ole sinä päälläni ja pitkään. Höylää Hannu nyt minua onneen! Liota itseäsi siellä pitkään!
- Onko sinun hyvä siinä?
- On! Etkö sinä ole ollut tyttöjen kanssa?
- En. Ei ole ollut mahdollisuutta! Olenkin halunnut jonkun vanhemman kokeneen kanssa tehdä tämän ensin. Sinä olet Anja se! Olen siis valinnut parasta naista! Sinä olet paras minulle tähän!
- Voi Hannu! Minä olen siis ensimmäisesi? Voi Hannu, minkä lahjan minulle annat nyt! Ei tätä voi saada yli kolmenkymmenen oleva nainen, kuin elokuvissa. Sinä olet siunattu mies minulle nyt! Teet minut onnelliseksi. Teet minut jotenkin paremmaksi nyt, kuin tiedät tämän! Osaan olla kiitollinen ja ylpeä sinusta ja itsestäni tällä hetkellä!
Hannu kiihdytti liikettään luonnon vaatimaan vauhtiin. Luonto myös kiskaisi patoluukut auki neljä kertaa. Anja vikisi ja tuhisi hauskasti, kun Haba kaatui päälleen litistäen alleen. Vielä nytkytti kovaa sisällä liikkeessä. Anjalle tuli siinä kertaalleen hyvä olo. He olivat hoitaneet pois kuvitellun poikuuden. Kuvitellut Anjan estyneisyyksien vaivat menivät hartiavaivojen mukana. Kasvoi sentään kuvitellun ensimmäisen panon ihme. Ainakin Anja Parrumetsään oli juuri laskettu ehkäisemättömään kohtuunsa tullut nuorta, elinvoimaista ja hedelmöityshaluista spermaa paljon. Pääsivät irti toisistaan suihkuun. Haba sanoi, että pyykkikoneen voi tyhjätä. Anja heittää seuraavaan kirjopesuun nyt mukanakin tulleet vaatteet.
- Ota minun flanellipaita ja housuni! Sinä jäät kai yöksi sänkyyni? Keksitään jotakin kivaa ajankulua.
- Haluatko sinä minut yöksi? Haluatko sinä minua toiseen rakasteluun? Sinä olet ihme ja ihana! Miehet yleensä lähtevät pois, kun on tyhjäys onnistunut. Sinä olet todella toista maata! Pyydät viereesi yli kaksi kertaa vanhemman naisen! Voisin rakastua sinuun jo täyttä päätä! Kuitenkin pidän jonkun järjen itselläni. Kyllä minä jään mielelläni, halustani kanssasi yöksi! Laitan kuivumaan ja koneen lataan uudelleen vielä. Saunotaan lisää! He saunoivat siinä vierekkäin lauteella istuen. Hyväilivät, hymyilivät ja suutelivat. Haba imi nännit ja rinnat kerralla kuntoon. Lopuksi kuivattiin. Anja sai Haban paidan ja housut. Ne olivat tarkoitettu teinipojan lantiolle. Nyt muhkea naisen lantio venytti ne kovinkin kireän seksikkääksi. Heitä ramaisi ja oli halu sänkyyn vain lepäämän ja juttelemaan.
Anja kertoi työstään, miten yksinäistä ja tylsää on suomentaa päivästä päivän englannista, joskus pöydällä pyörivän filmin äänikelasta suoraan käännöstä, rytmittäen se kiivaassa puheessa kohtaansa käännösnauhaan. Hän kertoi avioliitostaan, jossa ei ollut, kuin alun kuukausina rakkautta ja pitämistä. Loppu oli mustasukkaisuutta molemmin puolin ja ainaista riitaa rahasta, veloista, sekä viinasta. Anja kertoi silloin itsekin joka viikonloppu ottaneensa kännin.
- Erosimme, ennen kuin toinen tappaa toisen. Erossa ei paljon rahaa tai omaisuutta käytetty. Minun onneni oli, että vanhempani kuolivat vasta eron jälkeen. Ei mennyt sukuni rahat hirviölle. Rahoilla ostin tuon omakotitalon. Loput laitoin pankinjohtajan neuvosta kymmeneksi vuotta salkkuun. Nostin itseni ylös ja kävin kysymässä käännöstyötä. Sitä tarjottiin, sanoen, että osaava tekee kunnon kuukausipalkkaa, mutta sanakirjaa selaava, tai muuten nynny ei saa tiliä lainkaan.
No, totta on, että saa palkan, kun viitsii aamu seitsemästä illan seitsemään kääntää. Oppia pitää heti kunnollisen synkronoinnin ja fonttikokoa heti valitsemaan oikein nauhan kyvyn mukaan. Nyt minä voin jo maineellani valita käännettävät. Luonto- ja dokumenttijutut ovat minun asiaa. Jatkosarjat otan vain, jos saan itse määrätä taksan. Pitkä koko illan elokuva on monelle haluttu, mutta niissä on nykyään niin paljon slangia ja erikoisia mitta-, paino ja fysiikan juttuja, että moni sitten kääntää ne päin persettä, jos anteeksi pyytäen sen saa sanoa. Nukutaanko, kun käyn jo ottamassa kuivat pyykit pois ja tuon viimeisen koneen nostan kuivumaan? Onko sinun nälkä?
- Voisin syödä persettäsi. Voisin juoda pillunestettäsi tässä nyt heti. Tee pyykki kuntoon ja tule viereeni nukkuman! Voimme tietysti naidakin.
- Jos teen pyykin, niin viilaatko nyt, vai sitten vaikka yöllä?
- Joko tai.
Aamulla nämä kaksi kania olivat hanganneet limaa kahdesti. Anja oli opettanut Haballe niin sanotun pillun nuolennan. Oppilas oli hyvin nopeasti, tehokasti, mutta tarmokkaan osaavasti tehnyt opettajalleen viiden orgun kiemurtelusarjan. Sitä voidaan pitää melkoisena saavutuksena ensikertaiselle. Nyt aamulla he sitten olivat vasta nälkäisiä. Paneminen ei elätä yskin ketään! Sisältä jääkaapista kaivettiin, mitä oli. Kuivakaapista kaadettiin kattilaan suklaamanna ja tavallinen manna, sekä juuri pilalle menevät maidotkin. Aamiaispöydässä oli paljon kaikkea vähän. Nälkäsuut sitä nauraen ja riemussaan suuhunsa hotkivat. Haba asetteli tiskit koneeseen ja pyörimään.
Vielä he menivät sänkyyn, mutta ei Haba enää jaksanut naida. Kiitollisuuden tunteella Anjakin asian otti, kun oli se hänenkin tilansa hieman kehno alapäästään. Puolelta päivää oli mustassa jätesäkissä Anjan kaikki pyykit matkalla kotiin. Haba kantoi. Anja oli iloisen ylpeä kävellessään vieressä. Pihaan tullessa oli takapihalla kaivintraktori työssään. Työjohtaja tuli esiin.
- Päivää rouva. Nyt on painevesi sisään ja viemäri tuo sen likaisena pois. Katselin asiaa hieman laajasti. Tukos jätteessä oli teidän liittymäputken ja kaupungin viemäriputken liitoksessa. Siinä oli myös se tulovesivuotokin. Kumpi oli aiheuttanut kummankin. Sitä ei tiedä kukaan. Me korjattiin siis kaupungille kuulunut vika ja samalla siinä korjautui se putkitukoksen aiheuttama, tai oletettu tiedän liittymän haaraliitoskin. Ei tule laskua, kun sitä ei voi jakaa kahtiakaan. Olkoon, kuin kesäloma rahaa teille rouva.
- Mitä se olisi minulle maksanut?
- Suunnilleen kuusi ja puoli ehkä seitsemän tuhatta ja lvv päälle. Lähes kymppitonni siitä tulee. Mukava lomaraha, vai mitä on rouva?
- Hui kauhiaa! Mistä minä sen olisinkaan tehnyt?
- Niin juuri. Näkemiin.
Sisällä kokeiltiin ilma pärskivät hanat auki, joista juoksi pitkän ruosteisen likainen vesi.
- Minun pitää korvata sinulle vaivaasi rahalla. Minä maksa tuhat euroa sinulle vaivoistasi ja siitä, että sain tutustua sinuun ja vielä siksikin, että säästin kymppitonnin korjauskuluja. Annan tilinumerosi!
- Hei Anja! Eiköhän me sängyssä ja lauteilla maksettu tämä juttu jo kertaalleen?
- Ei! Pano on pano, enkä minä aio miksikään huoraksi itseäni hinnoitella! Auttaminen ja tuosta kaupungista selviytyminen on sitten kuin sinun ansiotasi. Minä tuon rahat sinulle vanhempiesi nähden, jos alat vikuroida. Eikö ole huomaamattomasti tilille parempi?
Vaivautuneena Haba luetteli numerot. Halusi siitä hyvästä naida vielä varvin hyvityksesi. Riisui Anjan sänkyyn ja pani suoraviivaisesti Anjan turvonneeseen pilluun itsensä liikkumaan. Ruiskutti, mitä tuli ja suuteli Anjan huulet araksi. Puki ja sanoi, ettei saa alaikäisiä kiusata.
- Etkös sinä ole 18?
- En vaan viisitoista.
- Sanoit 18.
- Ei sentään. Sinä unelmoit sen ikäisestä, mutta minä olen 15. Menen lukioon syksyllä. Katso tätä kelakorttiani!
- Herra jumala! Sinustahan saa linnaa! Ei perkele! Et kai aio kiristää minua?
- Kyllä minä silloin tällöin aion pyytää pillua, suudelmia, olla reisiesi välissä ja nukkua vaikka yön kanssasi.
- Eikö muuta? Helevetti, kun pelästyin, että olet irstas teiniäpärä, joka vie minut tuhoon! Noita asioita sinun ei tarvitse kiristää. Ne ovat sinulle aina auki ja valmiina täällä. Meidän vain pitää olla pirun varovaisia kolme vuotta! Voi hemmetti viisitoista! Jalkojenväli on, kuin kahdella miehellä! Osaat panna juuri naisen kiihottaen, pidät sen halua päällä ja laukaiset sitten orgasmit peräkkäin. Mitä sinusta vielä tuleekaan? Olen etuoikeutettu saadessani sinut! Nyt minä vasta tajuan, mitä onnen määrä olen kupeillani pitänyt nyt!
Hannu Hota käveli kotiinsa melkoisen ylpeänä itsestään. Nyt olisi kävelymatkan päässä uutta kypsää lihaa. Heti halukas nainen siinä häärii ympärillä. Loppuun kulutettu miehisyys vaati unta. Sitä katkaistiin vain kusitauolla ja taas unta rasittuneeseen kehoon. Unessa Haba oli, kun isä, joka on nimeltään Heikki Hota ja vaimonsa Silja aamuyöstä tulivat pihaan. Loppuun oli saatu loma helteessä ja pian kaikki nukkuivat. Heinäkuu oli alullaan. Hota- perhe palasi vanhaan olemiseen. Isä-Heikki oli vielä kotona. Makaili riippumatossaan ja kävi katsomassa puutarhavaraston päätyä. Äiti pyöri pirteänä, iloisena ja jotenkin hyvin, hyvin elämänhaluisena. Ei päästänyt Habaa lähelleenkään, kuin puheessa.
- Isäsi on muuttunut. Jotakin on tapahtunut maailmalla. Se on huomaavainen, pitää minua, kun olisi pitänyt pitää jo vuosia sitten. Rakastelee parhaansa tehden eikä sano pahaa sanaa. Se on tietysti hyvä, mutta merkki jostakin, jota voi pelätäkin. Sinä olit kuitenkin mielessäni niissäkin panoissa poikani. Muista nyt, ei ilmettäkään mistään!
Heinäkuussa päivät kulkevat samoin, kuin kesäkuussakin. Ei herra, liikemies, Heikki Hota, käynyt kuin muutaman tunnin kaupunkireissut. Haban tilille oli Anja laittanut tuhat markkaa. Se oli suuri summa. Kerran Haba käveli Anjan luokse soittamatta. Anja sanoi suoraan että pitää urakoida käännöksiä nyt yötä myöden. On ollut liikaa rästissä kaikkea. Lopuksi sanoi melko ratkaisevatkin sanat.
- Minun pitää miettiä kaikkea tätä meidän oloamme aikuisena ihmisenä. Sinä olet viisitoista! Minä tosiaan olisin Hämeenlinnan naisvankilassa, jos kiinni jäätäisiin. Sinä olisit koulussa kaikkien hylkiö! Pidetään Haba kesä nyt väliä jutussamme. Se koskee minuunkin, mutta on oltava onnessaan varovainen, jos ei sitä halua särkeä. Sinä olet niin älykäs, että tajuat kaiken tämän.
Haba lähti, sanomatta mitään. Ei se koskenut, kuin sen illan. Olihan mennyt isoäiti, äiti ja nyt Anjakin. Mitään ei näistä vanhemmista naisista todellisuudessa jää itselle. Kun se kiitoksen ja ihailun hokeminen. Habassa tapahtui muutos. Hän kyllä iskee vanhempia naisia vielä monta poikuusarvollaan, mutta paskat välittää niiden puheista ja höpinöistään! Todellisuudessa kolmekymmentä viisi oleva äitinsä oli odottavassa tilassa! Se meni elokuussa tietysti herra Hotan pallin piikkiin. Samaan aikana kääntäjä Parrumetsä sai neuvolassa tiedon, että on kuudennella viikolla raskaana. Kummankaan naisen kohdalla ei kukaan myöhemmin voinut epäillä hajamielisen oloista viisitoista täyttänyttä, Hannu Haba Hotaa siittäjäksi.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.2 / 5. Arvostelijoita 46

Katso kaikki kirjoittajan Haba Hota novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.2 / 5. Arvostelijoita 46

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu