Työntelin sormia vimmatusti sisääni ja hieroin toisella kädellä klittaani.
En ollut yhtään innoissaan kuntoilusta. Halusin päästä parempaan kuntoon, mutta kuntoilu oli raskasta. Varsinkin, koska viime kerrasta kuntosalilla oli ainakin muutama kuukausi. Silti pääsin kuin pääsinkin pitkästä aikaa salille. Ja olin aivan oikeassa, ensimmäinen viikko oli hirveä. Lihakseni väsyivät helposti ja ne olivat aivan rikki treenin jälkeen.
En ollut koskaan ollut seksuaalisesti kiinnostunut miehistä.
Vesi virtasi iholleni huuhtoen pois työviikon stressin. Olin aloittanut käymään perjantai-iltaisin salilla vuosi sitten erottua tyttöystävästäni ja nyt niistä oli muodostunut perinne. Sali on yleensä aivan tyhjä, joten saan nauttia treenaamisesta kokonaan yksin. Harjoittelen kovaa ja venyttelen ennen kuin jatkan matkaani kotiin runkkaamaan. Saippuoin itseän…
Päätin kurkistaa sisään avainreiästä varmistaakseni, ketkä oikein panivat saunatilassa.
Oli taas vuotuisen laskettelureissumme aika. Menimme melkein joka vuosi hiihtolomalla Leville laskettelemaan. Tänä vuonna matkaan lähti perheeni lisäksi tätini porukka. Minun perheeseeni kuului lisäkseni äiti ja isäni sekä kaksi siskoani. Tätini perheestä mukaan lähti tädin lisäksi hänen miehensä, serkkuni Juha sekä hänen pikkusiskonsa. Juha oli sa...