Vein miehen takahuoneeseen ja tartuin hänen kyrvästään.
Minun oli määrä aloittaa työt vasta kesäkuussa, mutta sainkin aikaistetun työkutsun jo Toukokuussa. Minulla oli vielä lukiota jäljellä, mutta sovimme pomoni kanssa, että voisin teh...
Jasmine sätki yhä päälläni orgasminsa parissa anellen minua nussimaan häntä vielä.
(Novelli on lähetty Seksikevät 2020 Kilpailuun.)Kesä lähestyi kovaa vauhtia ja päätin, että olisi aika käydä avaamassa terassikausi. Ilma ei kuitenkaan ollut vielä kauhean lämm...
Jere työnsi kyrpänsä vielä kerran äitinsä pillun pohjaan asti.
Tämä on ensimmäinen novellini, joten jättäkää rohkeasti kommentteja ja kehitysideoita.Tiina muisti tarkasti, milloin hän ensimmäistä kertaa alkoi nähdä Jeren muunakin kuin poik...
Vieraan naisen pillu puristi kyrpääni todella tiukasti.
Vaimoni oli lähtenyt viikonlopuksi lomareissulle. Selailin instagramia ja näin Taijan, johon olin tutustunut vaimoni kautta, päivityksen, jossa hän kirosi jäätynyttä rumpuputkea ja...
Setä nussi litimärkää pilluani yhä nopeampaan tahtiin.
(Novelli on lähetty Seksikevät 2020 Kilpailuun.)Ajattelin kertoa yhdestä jännittävästä kokemuksesta, mikä mulle sattui teinityttönä. Se kiihottaa mua vieläkin tänäkin päivänä j...
Siemenneste suihkusi voimalla pieneen vaginaani täyttäen sen.
"Vauhtia Sanna!", kuulin äitini huutavan alakerrasta. Huutoa säestivät pikkusiskoni korostetun pettyneet huokaukset. Oli pääsiässunnuntai, ja kaikki lähialueen lapset ryntäsivät in...
Lastit lähtivät liikkeelle ja sperma alkoi ryöpytä Kirsin pillun uumeniin.
(Novelli on lähetty Seksikevät 2020 Kilpailuun.)Tarina on tosi, se tapahtui muutama vuosi sitten keväällä. Tapahtumapaikat ja nimet on kuitenkin muutettu. Me oltiin pä...
Katselin salaa, kun Anna työnteli löylykauhan vartta sisäänsä.
(Novelli on lähetty Seksikevät 2020 Kilpailuun.)Olin menossa kaverilleni alottelemaan yhtenä keväisenä päivänä. Suunnitelmissa oli mennä pippaloihin myöhemmin illalla. Ajatteli...
Mieheni alkaa ähkimään allani ja tunnen kuinka hän purkautuu sisälleni.
(Novelli on lähetty Seksikevät 2020 Kilpailuun.)Katselemme rakkaani kanssa aurinkoa, joka on juuri laskemassa. Ei ole vielä kesä, mutta ilman on silti lämmin kevät-illassa. Käv...