Luurin kolahtaessa paikoilleen sydämeni hakkasi niin lujaa, että pelkäsin rintakehäni halkeavan. Se oli tapahtunut. Se hitto soikoon oli tapahtunut! Se oli siinä! Se oli sovittu! Oikea tyttö oli tulossa tänne!

Jumalauta! Se tulee! Oikea tyttö! Hypin ympäri kämppääni kuin mielipuoli. Mutta sitten, kuin kylmä suihku niskaan, iski kalvava epäilys. Olin kuullut juttuja. Kaverit olivat kertoneet kauhutarinoita näistä puheluista: olivat tilanneet herkun, mutta ovelle olikin pamahtanut joku ikäloppu sotanorsu.

Vittu, mitä jos tämä onkin kusetus? Entä jos sen mukana tulee joku tappajagorilla, joka repii minulta viimeisetkin jenit ja jättää verta valuvaksi kasaksi lattialle? Maksa, paskiainen, tai oot vainaja! Kuvittelin jo aurinkolasipäisen korston rystyset vasten naamaani.

Ei auttanut muu kuin ryhtyä hommiin. Vittu, nyt valmiiksi!

Alkoi raivoisa suorittaminen:

- Paperia? Löytyy.

- Kumeja? Valmiina.

- Runkkulehdet piiloon? Laitettu.

- Hampaiden pesu? Hoidettu.

- Suihku? Käyty.

Kävin ylikierroksilla. ”Rauhoitu, saatanan idiootti!” huusin itselleni peilin edessä. Parempi varmaan vetää käteen kerran alle, etten laukea heti kun se saa kengät jalastaan, ajattelin.

Se tuntui hyvältä idealta. Mutta kuten tavallista, homma lähti lapasesta. Viisi sessiota myöhemmin makasin lattialla lehdet levällään ja kuola valuen, ja lopulta autuas uni vei voiton.

***

Kopina kaikui kolkolla kerrostalon käytävällä. Se lähestyi asuntoani. Seisoin ja tuijotin ovea, kunnes maailma räjähti kasvoilleni.

”EIIII! ÄLÄ TAPA MUA! MÄ ANNA SULLE KAIKEN...”

Huusin kurkku suorana ja sätkin itseni hereille lattialta. Sydän takoi rinnassa kuin pakokauhuisella jäniksellä. Tuijotin kattoa ja pyyhin kylmää hikeä otsaltani.

Häh? Mitä... huh... se oli vain unta.

Paniikki hälveni, ja nousin jaloilleni. Vilkaisin kelloani, ja meinasin pudota saman tien uudestaan lattialle.
”Voi helvetin perkele! Mä oon nukkunut kolme tuntia!”

Mietin, missä tyttö viipyi. Kävivätkö ne aina näin hitaalla?
”Käyn tsekkaamassa alakerran aulan”, mutisin itsekseni ja aloin kiskoa kenkiä jalkaan hätäisin liikkein.

Oli pakko päästä katsomaan, josko se tyttö olisi siellä odottamassa. Tempaisin oven auki niin kovaa kuin ranteesta lähti, valmiina ryntäämään aulaan. Mutta pysähdyin kuin seinään.

Siinä hän seisoi. Aivan suoraan edessäni.

Vastassa ei ollut pelkäämäni norsu tai gorilla, vaan nainen, joka näytti siltä kuin olisi astunut suoraan joko muotilehdestä tai palkkamurhaajaelokuvasta. Vaaleat, piikkisuorat hiukset kehystivät kasvoja, joiden katse oli kylmempi kuin pakastelokero. Hän nojaili ovenkarmiin savuke huulessaan ja mittaili minua katseellaan kuin jotain hylättyä laboratoriorottaa.

”Moro, poju”, nainen sanoi matalalla, välinpitämättömällä äänellä. ”Säkö olet se nörtti, joka soitti?”

Seisoin siinä suu auki ja silmät pyöreinä. En saanut pihistettyä ulos tavun tavua. Tuijotin vain niitä viileitä silmiä ja tupakansavua, joka kiemurteli meidän välissämme.

Nainen kohautti olkapäitään, kun vastausta ei kuulunut.
”Ei vissiin sitten”, hän totesi. Sitten hän kääntyi tehdäkseen lähtöä ja kaivoi kännykän esiin liikkeellä, joka oli yhtä aikaa sulava ja pelottavan tyly.

”Sayoko täällä. Annoit taas väärän vitun asunnon numeron, senkin aivokääpiö”, hän sanoi puhelimeen.

”EI! SE ON TÄÄLLÄ! TÄÄLLÄ SE ON!” karjuin kuin hätääntynyt hylje ja syöksyin oviaukkoon. Melkein kaaduin omiin jalkoihini siinä tohinassa. Sayoko laski puhelimen ja katsoi minua kulmiensa alta selvästi epäröiden.

”Oletko nyt ihan varma...?” hän kysyi ja veti henkosen tupakastaan.

”T-t-tottakai!” änkytin ja yritin parhaani mukaan näyttää joltakin muulta kuin luuserilta, joka oli juuri herännyt omasta kuolastaan.

”No, tuu sisään vaan”, jatkoin ja yritin kuulostaa rennolta, vaikka ääni värisi. ”Täällä on vähän sotkuista, mutta...”

Sayoko astui sisään kynnystä varoen ja silmäili asuntoani ilman pienintäkään yritystä peittää inhoaan.
”Tämähän on ihan hirveä läävä. Oletko sä muuttanut tähän vasta eilen vai mikä mättää?”

Hän ei jäänyt odottamaan selityksiäni, vaan laski kantamansa mustan salkun lattialle. Sen kolahdus oli raskas ja pahaenteinen.

”Ööh... mitä tuolla laukussa on?" kysyin ja ääneni värisi aiempaa enemmän.

”Mun vehkeet”, Sayoko vastasi ja kyykistyi salkun ääreen. ”Mitä sä oikein kuvittelit?”

Millaisia ’vehkeitä’ ne oikein käyttävät tässä bisneksessä? Olinko tilannut seuran sijaan jotain, mistä en selviäisi hengissä?

Sayoko suoristi selkänsä, pudotti takin olkapäiltään ja katsoi minua suoraan silmiin tupakka yhä huulessaan.
”Okei poju... eiköhän aloiteta.”

JUMALAUTA! SE ON TÄYDELLINEN!

Sydämeni jätti lyöntejä väliin ja veri syöksyi päähäni sellaisella paineella, että nenäni oli halkeamispisteessä. Siinä hän seisoi – lyhyessä topissa, minihameessa ja reisiin ulottuvissa nailonsukissa – ja näytti niin uskomattomalta, että se melkein sattui.

Ei helvetti! Mun ihan ensimmäinen kerta, ja mä saan tällaisen superluokan herkun! Kiitos luoja! Tämän täytyy olla palkinto kaikista niistä vuosista, kun olen ollut niin helvetin hieno, välittävä ja myötätuntoinen tyyppi!

”Mikä hitto sua oikein vaivaa?” Sayoko kivahti ja katkaisi fantasiani kengänpohjalla vatsaan. ”Mene nyt makaamaan sille helvetin sohvalle!”

Ilmat lensivät pihalle, kun osuin voimalla nuhjuisen istuimen koviin jousiin. Jäin siihen kuin selälleen kääntynyt kuoriainen. Kiihotus, joka hetki sitten oli vallannut mieleni, alkoi vaihtua hienoiseen kauhuun siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Makasin sohvalla sydän pamppaillen ja naama punaisena. ”Ooh... mä en oo vielä valmis... mun pieni sydämeni lyö ihan tuhatta ja sataa!” inisin.

Sayoko ei paljoa myötätuntoa herutellut. Hän vain pyöritteli silmiään ja mutisi tupakan takaa: ”Voi paska, taas yksi vitun sekopää.”

Sitten hän kaivoi salkusta jotain, mikä ei todellakaan näyttänyt miltään perinteiseltä makuuhuonelelulta. Se oli massiivinen, piuhoja ja antureita täynnä oleva kypärä.
”Okei... laita ensin tämä päähän”, hän komensi.

Vaikerointini jatkui: ”M-m-mutta... mä en oo ikinä käyttänyt mitään seksileluja! Tää on noloa!”

Sayoko ei kuunnellut, vaan survoi hirvityksen päähäni ja alkoi räplätä kaukosäädintä. Laitteesta alkoi kuulua ihmeellistä piipitystä ja surinaa.
”No niin. Aika hyvä, vai mitä? Rauhoittaa kummasti, eikö?”

Ja perhana vieköön, niin se teki. Kaikki jännitys ja kiima katosivat hetkessä. Tunsin, kuinka aivoni sulivat sellaiseksi mössöksi, ettei niissä ollut enää mitään eroottista jäljellä.
”Aahhh... mä olen yhtä maailmankaikkeuden kanssa...” huokaisin autuaana kypärän alta, samalla kun laite piippasi.

Kun sessio oli ohi ja kypärä nousi päästäni, olin kuin uudestisyntynyt – ja täysin pihalla.

”Kas noin. Se on siinä. Se tekee sitten kolmekymmentätuhatta jeniä, poju”, Sayoko totesi ja ojensi kätensä.

”Hienoa... ei tunnu lainkaan pahalta, kun ottaa huomioon, kuinka paljon parempi olo mulla on nyt...” hihitin ja aloin kaivaa lompakkoani kuin unissakävelijä.

Mutta sitten aivoni alkoivat taas toimia. Pysähdyin käsi lompakolla.
”Hetkinen... mitä hiton peliä tää on?! Luulet sä mua ihan täydeksi idiootiksi?!”

Sayoko veti syvään henkeä ja katsoi minua kuin hitaasti lämpevpävää uunia. ”No niinpä tietenkin. Mulla olikin huono aavistus susta. Kuule, poju – luitko sä edes sitä ilmoitusta?!”

Etsin käteeni nuhjuisen mainoslehtisen, ja maailmani alkoi murentua pala palalta.

”Virtuaaliterapiaa? Häh?” änkytin ja tunsin itseni maailmanhistorian suurimmaksi typerykseksi.

Sayoko istui lattialla ja sytytti taas uuden tupakan katsoen minua kuin jotain hidasta luonnonoikkua. ”Se on sellainen uushenkinen huijausfirma, jota yksi mun kaverini kaveri pyörittää”, hän selitti välinpitämättömästi. ”Ja missä vitun kohdassa tässä sanotaan mitään ’hieronnasta’ tai ’seksipalveluista’? Tässä lukee ’biopalaute’. Sä näit tuon kohdan ’kotipalvelu’ ja sekoitit sen heti niihin pornomainoksiin, etkö niin? Olenko oikeassa, poju?”

Tunsin, kuinka kasvoni hehkuivat punaisempina kuin Sayokon tupakan pää. Olin tilannut elämäni ensimmäisen kerran ja saanutkin pelkkää aivosähkökäyrän tasausta kolmellakymmenellä tonnilla.

Sayoko ei kuitenkaan lopettanut siihen. Hän tuntui melkein säälivän minua – tai sitten hän vain halusi purkaa omaa pahaa oloaan. Hän nojasi taaksepäin ja puhalsi savut ilmaan.
”Ehkä mun ei pitäisi sanoa tätä, mutta paska... onhan se ilmeistä, että sä olet tietämätön, mutta mä olen ihan vitun hämmästynyt, että edes joku takahikiän juntti lankeaa näin halpaan kusetukseen.”

Hän veti syvään henkeä ja jatkoi tilitystään: ”Sori vaan, munkin mielestäni tää on ihan paska bisnes... Mutta kato, mulla on massiiviset luottokorttivelat, joten ei tässä voi olla nirso. Mä olin ennen johdon sihteeri, ihan oikeasti! Mutta sitten mut... ööh... ’irtisanottiin’. Siellä oli se varatoimitusjohtaja, joka...hei! Kuuntelet sä mua ollenkaan, poju?!”

Makasin naama lattiassa täysin murtuneena miehenä. Olin menettänyt rahani, ylpeyteni ja viimeisenkin toivon kipinän – ja kaupan päälle jouduin kuuntelemaan työttömän sihteerin velkatilitystä.

”M-mä säästin ja säästin tätä päivää varten...” inisin ja tunsin, kuinka kyyneleet ja räkä valuivat kilpaa pitkin naamaani. ”Jumala on kuollut!”

Sayoko tuijotti minua tupakansavun takaa, ja hänen ilmeensä värähti. ”Jeesus sentään, miehisty nyt, poju! Sua kusetettiin! Hyväksy se!” hän kivahti, mutta huokaisi sitten syvään. ”Okei, okei... vittu. Senkin säälittävä mato. Annan sulle tämän kerran, okei?”

Hän kääntyi selin minuun ja alkoi kääriä hamettaan ylös. ”Totuuden nimissä... on noloa olla töissä tällaisille huijareille. Mun täytyy tehdä jotain...keventääkseni mun karmallista taakkaani tai jotain sellaista paskaa.”

”Ei kiitos...ei enää valheita”, sopersin nujerrettuna. ”Jätä mut jo rauhaan.”

Silloin Sayoko riuhtaisi pikkuhousunsa alas yhdellä liikkeellä. Näky, joka minua kohtasi, oli kaikkea muuta kuin virtuaaliterapiaa.

”Kutsutko tätä valheeksi, maalaistollo?” Sayoko kysyi olkansa yli.

Jäin vain tuijottamaan suu auki. Se oli totisin ja paljain totuus, jonka olin koskaan nähnyt.

Sayoko ei jäänyt odottamaan lupaa. Hän astui askeleen eteenpäin, ja ennen kuin ehdin edes räpäyttää silmiäni, hän oli jo päälläni. Toisella kädellään hän veti paitaani ylös, toisella housujani alas.

”Mutta... oletko sä ihan varma?” änkytin ja katsoin häntä ylöspäin epäuskoisena. ”Siis ihan todella, rehellisen ja sataprosenttisen varma?”

Sayoko tuijotti minua turhautuneen näköisenä.
”Paska... ensin hän haluaa, ja sitten hän ei haluakaan!” nainen sadatteli. ”Kaltaisesi juntin pitäisi tuntea se vanha sanonta lahjasuihinoton suuhun katsomisesta... tai jotain sinne päin.”

Sydämeni hakkasi niin lujaa, että pelkäsin sen räjähtävän.
”Vitsit... onhan se tosi reilua, että sä tarjoudut tällaiseen, vaikka sä et ole edes... ööh... 'sillä alalla'. Mä tarkoitan, että se on tosi kiva ele, mutta en mä usko, että mä pystyn...”

”Niinkö?" Sayoko vastasi ja hyväili alushousujeni läpi herännyttä miehuuttani. "No, tämä kaveri täällä on ainakin ihan vitun varma, että pystyy!”

””No, hah hah..." naurahdin hermostuneesti. ”Tiedät kai... että se on vähän kontrollini ulottumattomissa...”

Sayoko hymähti. ”Makaa vain siinä ja nauti, kakara. Jos jatkat tuota vinkumista, mä saatan vielä muuttaa mieleni. Ensimmäinen kerta, niinhän? No, jätä se mun huolekseni.”
Hän alkoi suudella nännejäni samalla kun puristeli yhdellä kädellä kaluani alushousujeni läpi. En saanut ulos muuta kuin katkeilevaa vaikerrusta.

Hän kumartui haarojeni ylle, vapautti miehuuteni alushousuistani, ja hänen äänensä muuttui asiantuntevaksi arvioksi.
”Sullahan on täällä ihan kelpo pala lihaa."
Sitten hän loi minuun katseen, joka lupasi tyhjentää aivoni paremmin kuin yksikään kypärä.
"Uskon kyllä, että pystyn ottamaan tämän kurkkuun asti.”

Sitten käynnistyi seuraava vaihe. Sayoko asettui hajareisin rintakehäni ja kaulani päälle, niin että hänen pakaransa ja strategiset ruumiinaukkonsa painoivat pääni leuasta taakse.
”Neitsytpojat ovat aivan räjähtämäisillään, tiedäthän?” hän totesi asiantuntevasti ja alkoi nuolla esinahkani kiinnityssidettä ja hyväillä varttani sormillaan sellaisella rutiinilla, että tajuntani oli laajeta ulos päästäni. ”Joten jos niitä ei hoida nopeasti maaliin kerran, hommasta ei tule mitään.” Hän sulki huulensa terskani ympärille ja imeskeli rytmikkäästi.

Lopulta hän irrotti suunsa.
”Anna palaa, poju... anna tulla kaikki kuuma tavara!”
Hän ohjasi minut kädellään takaisin suuhunsa ja imaisi poskilihaksillaan niin syvälle kuin mahduin. Sitten alkoi rytminen nautinto, jonka tahtiin päästelin ääniä, joita en ollut tiennyt olevan olemassakaan. Se oli kuin sarja sähköiskuja, jotka kulkivat suoraan selkäytimeeni ja pakottivat minut kaarelle.

Sitten koko maailma räjähti valkoiseksi. Kaikki patoutuneet vuodet purkautuivat kerralla Sayokon kurkkuun, ja hän nieli kaiken.

Kun viimein sain silmäni auki, Sayoko katsoi minua leveästi virnuillen.
”Jeesus sentään, poju! Kuinka kauan sä oikein olet säästellyt?” hän nauroi. ”Tuo oli nimittäin ihan mieletön lasti! Rakastan! Nam!”

Hän nousi hieman ja vilkaisi vielä alas, missä kehoni valmiustila ei ollut suostunut asettumaan.
”Hei...?! Mahtavaa! Mä vittu rakastan teitä nuoria kundeja – katso nyt! Edelleen kovana kuin kivi!”

Sayoko ei jäänyt lepäämään laakereillaan. Hän nousi seisomaan, tarttui hameensa helmaan ja alkoi riisua sitä.

”Siinä tapauksessa...” hän aloitti ja astui hallitusti ulos hameestaan.

Hän heittäytyi sohvalle ja nosti toppinsa pois rinnoiltaan. Hän nosti toisen jalkansa selkänojaa vasten ja levitti itsensä täysin auki suoraan silmieni eteen. Hän ei jättänyt mitään arvailujen varaan: hän osoitti toisen kätensä peukalolla suoraan jalkoväliinsä, kuin merkaten maalia, jota ei voinut ohittaa.

”...siirrytäänpä suoraan pääruokaan!!” hän julisti.

Tuijotin häntä silmät pyöreinä. Siinä hän oli, täysin paljaana ja valmiina, katsellen minua haastavasti. Kaukana oltiin biopalautteesta ja huijauksista – tämä oli totisinta totta, ja se oli suoraan edessäni.

Jäin vain istumaan lattialle sohvan viereen kuin täydellinen pölkkypää. Katseeni oli nauliutunut häneen, mutta kroppani oli kykenemätön liikahtamaankaan tässä uudessa tilanteessa.

Sayoko odotti hetken, mutta kun en tehnyt elettäkään, hänen kärsivällisyytensä petti.
”Älä nyt vain istu siinä, senkin vitun pölkkypää!” hän ärähti. ”Tästä alkaa tulla jo noloa...”

Lopulta Sayoko teki päätöksensä. Hän hyökkäsi alas sohvalta suoraan päälleni ja painoi minut selälleni ennen kuin ehdin edes tajuta tilannetta.

Omat käteni alkoivat toimia vaistonvaraisesti: tavoitin hänen reitensä ja autoin häntä levittämällä sisäänkäyntiä, samalla kun hän kohotti itseään. Kun hän viimein laskeutui päälleni, tunsin uppoavani häneen. Lämpö ja märkyys ympäröivät minut välittömästi, ja se tuntui niin uskomattomalta, että tajuntani alkoi heittää volttia. Kun hän painoi kätensä lattiaan molemmin puolin päätäni ja alkoi liikkua rytmikkäästi, maailma katosi ympäriltäni.

Sayokon kasvot vääntyivät nautinnosta, kun hän antoi mennä. Huoneen täyttivät ihon osuminen ihoa vasten ja voihkaisut, joita hän ei yrittänytkään pidätellä. Kehooni iski impulsseja, jotka saivat minut tärisemään hallitsemattomasti.

Sayoko avasi silmänsä ja katsoi minua suoraan omiini. Hänen hiuksensa kutittivat otsaani, ja hänen ihonsa kiilteli hiestä.

”Mmm... tiedätkö... viime kerrasta on mullekin jo aikaa”, hän kuiskasi ja naurahti käheästi. ”Mä todella nautin tästä, poju Entä sä? Tykkäätkö tästä, kultaseni?”

Tuijotin häntä takaisin pää tyhjänä sanoista. Olin täysin hänen armoillaan, enkä olisi halunnut olla missään muualla.

Sayoko liikkui sellaisella raivolla, että koko maailma tuntui tärähtelevän lattian mukana. Tunsin, kuinka nautinto alkoi nousta selkäydintäni pitkin kuin hallitsematon hyökyaalto.

”M-mu... multa tulee...” vaikeroin. Silmäni pyörivät päässäni ja aivoissani salamoi.

Sayoko reagoi ilmoitukseeni välittömästi. Hän kumartui ylleni, hiki valui hänen kasvoiltaan, ja hänen äänensä oli tiukka komento.
”Hei! Ei niin vitun nopeasti, kaveri!” hän ärähti. ”Kuulehan, tehdään näin... sä pidättelet niin kauan, että mä tulen, ja saat ampua lastisi vittuuni!”

Hän mutisi nopeasti jotain siitä, että päivän pitäisi onneksi olla hänelle turvallinen. Sitten hän iski viimeisen uhkavaatimuksen:

”Mutta mä sanon sulle, kakara – mun on paras tulla kuin vitun tavarajuna, tai sä olet entinen mies!”

Kaikki tapahtui sen jälkeen kuin hidastettuna ja samalla salamannopeasti. Sayokon liikkeet kiihtyivät äärimmilleen, ja tunsin jokaisen työnnön koko kehossani. Puristin hampaitani yhteen yrittäen epätoivoisesti hallita itseäni.

Sitten se tapahtui. Pato ei murtunut – se räjähti. Kaikki jännitys, pelko ja energia syöksyi ulos sellaisella voimalla, etten ollut tiennyt ihmiskehon pystyvän siihen. Samalla Sayokon selkä kaareutui ja hän kouristeli päälläni, kun tavarajuna jyräsi hänet täydellisesti.

***

Se yö ei loppunutkaan siihen yhteen kertaan. Sayoko jätti täysin huomiotta työnantajansa soitot ja jatkoi kanssani aamuun asti. Se oli... uskomatonta. Mutta kun aurinko lopulta nousi, todellisuus palasi huoneeseen.

”Taisin sitten saada taas potkut”, Sayoko totesi istuessaan sängyn laidalla näyttäen hämmentävän tyyneltä. ”Mutta ainakin olo on parempi! Pitää kai taas alkaa etsiä töitä...piru vie. No, vittu, eiköhän jotain ilmaannu.”

Sitten hän oli poissa.

Vietin päivän syyllisyyden kalvamana. Sayoko oli menettänyt työnsä, ja se oli osittain minun syytäni. Tuijotin lattialla lojuvia laskujani ja mietin, mitä ihmettä voisin edes tehdä auttaakseni.

Sitten ovikello soi.

Avasin oven ja siinä hän seisoi – Sayoko, laukut mukanaan ja savuke huulessaan.

”Sori poju, mitään ei löytynyt, joten taidan asua sun luonasi vähän aikaa”, hän ilmoitti astuen sisään kuin omistaisi paikan. ”Nussin sua aina halutessasi vastineeksi vuokrasta ja ruuasta. Koronkiskuritkin ovat mun perässäni, ja ethän sä nyt heittäisi pihalle elämäsi ensimmäistä panoa, vai mitä?”

Tuijotin häntä suu auki, ja hiki nousi otsalleni.
”Älä sano... että sä suunnittelit tätä koko ajan?”

Sayoko vain virnisti vastaukseksi. Näytti siltä, että harjoitukset olivat vasta alkaneet.