Kokeilin, suostuuko ChatGPT kirjoittamaan seksinovellia. Tällaista sensuellia tekstiä sieltä syntyi. Kielioppia ja epäloogisia kohtia piti korjailla käsin.
Olen kevyessä, kuplivassa humalassa, kun saavumme Esan kanssa hänen opiskelija-asuntoonsa. Vieläkin naurattaa illan pienet hetket – tanssi, lämmintä olutta muovimukeissa, se tapa, jolla Esa ei oikein osannut päättää, miten olisi pitänyt pitää minua kädestä.
Huone on pieni ja vähän sekainen: kaksi sänkyä vastakkaisilla seinillä, vaatteita lattialla, tietokone pöydällä. Esa laittaa oven varovasti kiinni. Me katselemme toisiamme siinä hämärässä, ja jännitys tuntuu vatsanpohjassa: se pieni, huumaava pelko, kun ei vielä tiedä, miten tämä tulee menemään. Esa on söpö, kömpelöllä tavalla. Hän näyttää hermostuneelta, ja se tekee hänestä vielä helpomman lähestyä.
Minä nojaudun ensin, annan pienen suudelman hänen huulilleen. Se saa hänet sulamaan. Hänen kätensä löytävät varovasti vyötäröni, ja minä vastaan kosketukseen, tuon vartaloni tiiviisti hänen lähelleen.
Vilkaisen nopeasti ympärille – huomaan toisen sängyn. Siinä joku nukkuu. Peitto liikkuu hiljaa, tasaisesti. Kämppis. Tunnen sydämeni hypähtävän. Onko se noloa? Onko se väärin? Mutta samaan aikaan, jossain syvällä, jännitys tekee ilmasta sähköistä.
Esa johdattaa minut vuoteelleen. Me istumme, suutelemme vähän kömpelösti, varovasti. Kun hän liu'uttaa kätensä paitani alle, minä en pysäytä häntä – päinvastoin, hengitän syvempään ja annan hänen tutkia ihoa vatsani yllä.
Olemme molemmat epävarmoja, ja juuri se tekee tästä niin ihmeellisen aidon tuntuista. Hän riisuu minut hitaasti, kämmenet väristen innosta ja jännityksestä. Minä autan häntä, nostan paitani pääni yli, heitän sen lattialle. Sitten minä teen saman hänelle: nostan hänen paitansa, paljastan hänen laihan, lämpimän vartalonsa.
Olen puolialasti vieraassa huoneessa, vieraan pojan kanssa, toisen vielä nukkuessa muutaman metrin päässä – ja en ole koskaan tuntenut oloani näin eläväksi. Esa katsoo minua. Katson, miten hänen silmänsä viipyvät rinnoillani, paljaalla vatsallani, reisiini liukuvissa pikkuhousuissa. Näen hänen katseessaan himon – ja sen sekoittaman epäuskon. Minä hymyilen hänelle rohkaisevasti ja vien käteni hänen niskalleen, vedän hänet takaisin suudelmaan.
Me aloitamme esileikin haparoiden mutta hellästi: silitämme toisiamme, tutkimme toistemme kehoja niin kuin ensimmäistä kertaa. Jossain vaiheessa tunnen, miten hänen sormensa liukuvat sisäreidelleni, kuinka hänen hengityksensä kiihtyy. Minä vastaan hänelle – värähtämällä, avaamalla jalkani kevyesti. Haluan tuntea hänen sormenpäidensä keveyden, hänen uteliaisuutensa, hänen halunsa miellyttää. Aika menettää merkityksensä. Olen vain kehossani, hänen kosketuksessaan.
Välillä vilkaisen nopeasti toista sänkyä. Kämppis – pitkä, tumma siluetti peiton alla. Hän on yhä paikallaan. Hän nukkuu. Ajatus siitä, että joku saattaisi herätä, katsoa, nähdä meidät... Se saa minut värisemään tavalla, jota en osaa selittää.
Me jatkamme. Esa riisuu viimeisenkin esteen meidän väliltämme, ja minä annan hänen katsoa. Annan hänen ihailla jokaista kohtaa minussa. Näen hänen kasvoillaan epäuskon ja kiihkon sekoituksen, ja minä nautin siitä – siitä, että minä saan hänet tuntemaan niin.
Kun hän liukuu alas, suudelmin pitkin vatsaani, reisiäni, minä huokaan. Kun hän kokeilee minua varovasti sormillaan, minä liu'utan sormeni hänen hiuksiinsa ja johdatan häntä: rohkaisen häntä, opastan, nautin. Hänen jokainen hapuileva mutta halukas liikkeensä saa minut tuntemaan enemmän.
Ja jossain vaiheessa – kuin huomaamatta – minä alan ajatella: entä jos... entä jos vieras vuoteessa ei nukukaan? Ajatus siitä sykkii suonissani kuin toinen sydän.
Esa liikkuu yllättävän hellästi. Hänen kätensä silittävät reisiäni, vatsaani, rintojani – haparoiden mutta vilpittömästi. Minä pidän siitä: siitä, ettei hän teeskentele itsevarmuutta, jota hänellä ei ole. Hän vain on siinä, uteliaana, halukkaana, minun edessäni.
Käännyn hieman, jotta pääsen paremmin hänen luokseen. Kosketan hänen lantiotaan, vedän häntä lähemmäs. Meidän ihomme liukuvat toisiaan vasten, lämmin ja kostea kosketus, ja minä tunnen hänen vartalonsa värisevän sitä vasten. Olen täysin alasti hänen edessään nyt, eikä se pelota minua. Tuntuu kuin se olisi oikein. Luonnollista.
Esa painaa minut alas pehmeästi, suutelee kaulaani, kuljettaa suudelmiaan solisluultani rinnoilleni. Voin tuntea hänen hengityksensä lämpimän pienen värähtelyn nännieni ympärillä, ja kun hänen huulensa vihdoin kohtaavat herkän ihon, minä suljen silmäni ja annan kehon reagoida.
Hänen kätensä eksyvät reisieni väliin. Hän liikkuu varovaisesti, kyselevästi, ja minä vastaan kevyellä liikkeellä lantiostani, ohjaan häntä sanattomasti oikeaan suuntaan. Se tuntuu hyvältä. Se tuntuu vielä paremmalta, koska tiedän, että hän yrittää. Että hän haluaa tehdä sen oikein.
Avaan silmäni hetkeksi ja vilkaisen sivulle. Toisella sängyllä kämppis nukkuu edelleen – tai ainakin on paikallaan. Peitto nousee ja laskee tasaisessa rytmissä. Ajatus siitä saa minut värähtämään, mutta tällä kertaa värinä kulkee suoraan alas vatsaani, lantiolleni. Pieni, salainen kiihko. Se tekee kaikesta vielä intensiivisempää. Esa ei huomaa – hän on täysin keskittynyt minuun.
Minä nostan jalat kevyesti hänen ympärilleen, vedän häntä lähemmäs. Hän katsoo minua silmiin, aivan läheltä. Hänen katseensa on sekava ja syvä: täynnä himoa ja silti jollain tavalla viaton. Me liikumme yhteen kömpelösti mutta intohimoisesti. Hän työntyy sisääni hitaasti, varoen. Tunnen jokaisen sentin, jokaisen pienen nykäyksen ja viipyvän liikkeen.
Käännän päätäni vaistomaisesti sivulle – ja näen taas vilauksen toisesta sängystä. Peitto liikkuu. Tai ehkä vain kuvittelen?
Painaudun tiukemmin Esaa vasten, peitän kasvoni hänen kaulaansa vasten ja annan itseni upota tunteeseen. Esa liikkuu minussa, ja minä vastaan jokaisella kehon kaarella. Annan kevyen huokauksen karata huuliltani, mutta heti sen jälkeen puren huultani: en halua herättää huonetta. Tämä kiihottava hiljaisuus on osa nautintoa. Meidän täytyy olla varovaisia. Meidän täytyy pidätellä ääniä, reaktioita. Se tekee kaikesta vielä terävämpää, aistillisempaa.
Esa kiihtyy nopeammin kuin minä. Tunnen, miten hänen kehonsa jännittyy, miten hänen liikkeensä muuttuvat lyhyemmiksi, kiireisemmiksi. Minä suljen silmäni ja keskityn omaan tunteeseeni: siihen, miten hän täyttää minut, siihen, miten oma kehoni vastaa hänen liikkeisiinsä. Lopulta hän pysähtyy, puristuu tiukasti minua vasten, ja minä tunnen, kuinka hänen koko kehonsa värähtelee minun päälläni.
Hän jää siihen, hengittäen raskaasti kaulaani vasten. Minä silitän hänen selkäänsä varovasti, rauhoittavasti. Minä pidän siitä, että hän on niin avoin. Että hän ei yritä teeskennellä mitään.
Me jäämme vierekkäin, paljaana, hiki iholla. Minä vedän peiton ylös meidän molempien ylle, ja Esa nukahtaa pian, hänen hengityksensä muuttuu tasaiseksi ja syväksi. Minä jään hereille.
Kuuntelen hiljaisuutta. Tunnen oman sydämeni sykkeen vieläkin kiihtyneenä. Katson varovasti toiseen sänkyyn. Ja silloin se iskee – ajatus, halu, joka on ollut kytemässä koko ajan: Entä jos...?
--
Makaan paikallani pitkän, pitkän hetken. Esa nukkuu vieressäni raskaasti. Hänen vartalonsa on lämmin ja painava, mutta minä tunnen oloni levottomaksi – en tyhjäksi, vaan täynnä: täynnä kuplivaa energiaa, joka ei ole purkautunut.
Huone on hämärä, verhot raottavat vain pehmeän aamusumun sävyttämää valoa. Katson varovasti toiseen sänkyyn. Kämppis – poika, jonka nimeä en edes tiedä – makaa siellä, peiton alla. Mutta tällä kertaa huomaan jotain. Hän ei nuku enää niin syvään. Hänen hengityksensä ei ole yhtä tasainen. Peiton pienet liikkeet, hänen vartalonsa kireys... ne paljastavat enemmän kuin hän haluaisi. Hän tiesi. Hän näki. Ajatus saa minut värähtämään, mutta se ei ole pelkoa. Se on jotain muuta. Jotain paljon rohkeampaa.
Hiljaisesti, miltei huomaamatta, siirrän varovasti jalkani pois Esan ympäriltä. Nousen istumaan sängyn reunalle. Esa ei liiku, hän tuhisee yhä unissaan. Hengitän syvään ja annan katseeni liukua vastapäiseen sänkyyn. Kämppis makaa siellä liikkumattomana. Mutta minä tiedän. Tunnen.
Paljain jaloin astun varovasti kylmälle lattialle. Yksi askel. Sitten toinen. Sydän hakkaa kuin pienessä lintuhäkissä, mutta jokainen liike tuntuu oikealta, vääjäämättömältä. Hiivin toisen sängyn viereen ja pysähdyn. Hän ei liiku. Mutta hänen hengityksensä – pieni, nopeampi värinä – paljastaa kaiken.
Kumarrun hiljaa hänen ylleen. "Sopiiko?" kuiskaan niin kevyesti, että ääneni tuskin rikkoo ilmaa. Vastaus tulee viipyillen: pieni, melkein huomaamaton nyökkäys. Se riittää. Liu'un peiton alle hänen viereensä. Tunnen heti hänen kehostaan säteilevän lämmön. Se on erilainen kuin Esan lämpö – enemmän odottava, jännittynyt.
Hetken me vain olemme siinä, koskematta. Koko maailma kutistuu pieneksi välimatkaksi meidän välillämme. Otan varovasti hänen kätensä ja vedän sen itselleni: laskemme yhdessä hänen kätensä lantioni päälle. Pieni, sanaton viesti: olen tässä, haluan tätä.
Hän liikkuu kuin unessa. Epävarmasti, kömpelösti – ja juuri siksi niin aidosti, että se saa minut hymyilemään hiljaa pimeyteen. Meidän ihomme koskettavat toisiaan, paljaina ja varovasti. Hänen kätensä silittää lonkkaani, hitaasti, melkein kunnioittavasti. Minä vavahdan ja painaudun häntä kohti.
"Hyvältä tuntuu," kuiskaan hänen korvaansa, rohkaisten. Tunnen, miten hänen vartalonsa rentoutuu hieman, vaikka jännitys ja kiihko sykkii hänen lävitseen. Minä vedän häntä varovasti lähemmäs, niin että hänen rintansa koskettaa omaani. Tunnen hänen sydämensä takovan hulluna hänen rinnassaan. Silitän hänen käsivarttaan, niskaansa, kasvojensa ääriviivoja. Hänen ihonsa on lämmin ja sileä, hänen hengityksensä lyhyttä ja katkonaista.
Kallistun varovasti, painan pienen suudelman hänen kaulalleen. Hän huokaa hiljaa, kuin ei voisi enää pidättää sitä. Minä vien käteni hänen lantiolleen, ohjaan häntä kevyesti lähemmäs ja tunnen, miten hänen vartalonsa reagoi. Hänen kiihkonsa on niin selkeä, niin rehellinen, ettei siitä voi erehtyä.
Pujotan sormeni hänen hiuksiinsa, katson hänen silmiinsä. Ne ovat auki – pimeässä kiiltävät, jännittyneet ja kiihottuneet. "Ota rauhassa," kuiskaan, "meillä ei ole kiire." Sanat saavat hänet rentoutumaan vielä lisää. Hänen kätensä liikkuu varovammin nyt: silittäen, tutkien, nautiskellen.
Kun hänen sormensa lopulta liukuvat reideltäni ylös ja varovasti hyväilevät intiimeimpiä kohtiani, minä annan pienen, pehmeän värähdyksen kulkea kehoni läpi. Painaudun häntä vasten, opastaen häntä liikkeelläni, pienillä huokauksilla. Ja kun hänen kosketuksensa osuu oikeaan, minä huokaan niin hiljaa, että se tuntuu enemmän hengitykseltä kuin ääneltä. Suljen silmäni ja annan itseni upota tunteeseen. Minä haluan hänen tuntevan, että hän saa minut syttymään. Haluan hänen tietävän, ettei hänen kokemattomuutensa haittaa. Päinvastoin: se tekee kaikesta vielä todellisempaa, aidompaa.
Minä vedän häntä vielä lähemmäs. Käsi hänen niskallaan, toinen hänen lanteellaan, ohjaan häntä varovasti päälleni. Tunne, kun hänen kehonsa painuu omaa kehoani vasten, saa minut värähtämään: koko iho herää eloon, jokainen hermopää kuin kirkkaassa valossa.
Hän liikkuu hitaasti, haparoiden, mutta se tekee siitä vain kiihottavampaa. Tunnen, miten hänen vartalonsa etsii minun rytmiäni, yrittää aistia jokaisen liikkeeni. Ja minä autan: pienillä lantion liikkeillä, painamalla jalkani hänen ympärilleen, vedän häntä oikeaan kulmaan, oikeaan syvyyteen. Hänen katseensa on yhä siinä – intensiivinen ja epävarma – ja minä hymyilen rohkaisevasti, nyökkään kevyesti. "Just noin," kuiskaan hänen korvaansa.
Kun hän liukuu hitaasti sisälleni, minä annan äärettömän pehmeän huokauksen karata huuliltani. Tunne on täydellinen: täysi ja lämmin, kihelmöivä ja syvä. Hän pysähtyy hetkeksi, aivan kuin varmistuakseen. Katseemme kohtaavat – minä nyökkään pienesti uudelleen, annan lantiollani pienen liikkeen, rohkaisten.
Hitaasti hän alkaa liikkua. Aluksi kömpelösti, hieman arasti. Mutta minä vastaan hänen jokaiseen liikkeeseensä: painaudun häntä vasten, vedän häntä syvemmälle, annan kehoni näyttää, mitä haluan.
Hiljaisuus ympärillämme on tiheää, täynnä vaimeita hengähdyksiä ja sänkykankaan pehmeää kahinaa. Joka kerta kun hän työntyy minuun, kehomme äänet sekoittuvat: kostea, pehmeä ääni, joka saa minut värähtämään syvältä sisältä.
Minä annan käteni liukua hänen selkäänsä pitkin: silitän hänen lapaluitaan, hänen alaselkäänsä, tunnustelen jokaisen jännittyneen lihaksen. Tunnen, miten hänen koko kehonsa värisee jokaisesta kosketuksestani.
Hänen kätensä haparoivat aluksi – yksi jää tukemaan itseään patjaa vasten, toinen liukuu lonkalleni. Minä tartun hänen ranteeseensa ja vedän hänen kätensä rohkeasti rintani päälle. Hän katsoo minua kuin kysyen, ja minä nyökkään, suljen silmäni ja annan pienen, rohkaisevan hymyn. Hän koskettaa minua arasti. Kämmenselkäni alla tunnen, miten hänen kätensä tärisee pienesti. Minä en kuitenkaan halua mitään varovaisuutta enää. Painan itseni lujemmin häntä vasten, pyöräytän lantiotani häntä vasten pienellä, nautinnollisella liikkeellä. Vastaus tulee heti: hänen koko kehonsa sykähtää, ja liikkeet muuttuvat syvemmiksi, rohkeammiksi.
Minä nojaan päätäni hänen olkaansa vasten, painan pienen suudelman hänen ihoonsa. Huomaan hänen hengityksensä kiihtyvän – se värisee minun korvaani kuin salainen, hallitsematon tunnustus. Me liikumme yhdessä hitaasti, aivan hiljaa, mutta jokainen liike, jokainen työntö ja vastaus, rakentaa painetta minun sisälleni. Se nousee hitaasti mutta vääjäämättä, kuin lämpöaalto, joka pyyhkii koko kehoni yli.
Minä tunnen hänen lanteensa jännittyvän, tunnen, miten hän yrittää pidätellä, olla liian nopea. Tajuan sen ja hymyilen pimeyteen. Vedän hänen kasvonsa lähemmäs omiani, aivan huulieni lähelle. "Anna mennä," kuiskaan niin hiljaa, että se tuskin on ääni. Se laukaisee hänet.
Hänen liikkeensä muuttuvat vielä syvemmiksi, vielä kiivaammiksi, ja minä annan oman kehoni vastata, sulautua hänen rytmiinsä. Painaudun häntä vasten, pidän häntä kiinni, autan häntä pääsemään loppuun asti. Ja kun hän vapisee päälläni, pidän häntä tiukasti itseäni vasten, silitän hänen niskaansa, hänen selkäänsä, kunnes hänen hengityksensä rauhoittuu ja hän painuu minun päälleni pehmeästi, täysin uupuneena ja tyytyväisenä.
Me jäämme siihen, paljaat vartalot yhteen puristuneina, sydämet vielä takomassa vimmatusti. Minä suljen silmäni ja annan itseni hukkua siihen tunteeseen: siihen lämpöön, siihen läheisyyteen, siihen salaisuuteen, joka on vain meidän kahden välinen. Makaan hänen allaan, hengityksemme vielä epätasaisena sekoittuen ilmaan. Ihoni on kuuma ja herkkä, jokainen hermopää valppaana, kaivaten lisää.
Hän katsoo minua, silmissään varovainen kysymys. Minä vastaan pienellä hymyllä, kiedon käteni hänen niskalleen ja kuiskaan: "Älä vielä lopeta." Nostan lantiotani kevyesti häntä vasten, johdan hänen kättään hellästi alaspäin – reittäni pitkin, vatsani yli – kunnes hänen sormensa osuvat sinne, missä kaipaan kosketusta eniten.
Hän ymmärtää. Hän pysähtyy hetkeksi, aivan kuin tuntuisi kuuntelevan minua koko kehollaan. Sitten, arasti mutta päättäväisesti, hän painaa sormenpäitään varovasti herkintä kohtaani vasten. Huokaan pehmeästi, suljen silmäni ja nojaan päätäni taaksepäin, antaen tunteen kulkea esteettä kehon lävitse. Hän kokeilee ensin kevyesti, hyväilee sormenpäillään – kuin testaten, missä kosketus saa minut värähtämään eniten. Tunnen hänen kätensä lämpimän painon, sormenpäiden pienen pyörivän liikkeen herkällä ihollani. Painan lantiotani häntä vasten, rohkaisten häntä jatkamaan.
Hän piirtää kevyitä ympyröitä klitorikseni ympärille, ei suoraan siihen vielä – aivan kuin leikkien jännityksellä, kasvattaen hitaasti tunnetta. Minä puristan lakanaa nyrkkiin ja vavahdan, annan pienen valituksenkarhean äänen lipsahtaa huuliltani. "Siihen... just siihen," kuiskaan katkonaisesti. Hän kuulee sen. Tämän jälkeen hänen kosketuksensa muuttuu tarkemmaksi: hän ottaa pienen, pehmeän otteen minusta kahdella sormella ja alkaa liu'uttaa niitä kevyesti ylös ja alas, painaen välillä kevyesti vasten klitoristani.
Rytmi on hidas, tahallinen. Hän katsoo minua koko ajan, etsii reaktioitani. Ja minä annan hänen nähdä kaiken: pienet huokaukset, värähtävät hengitykset, silmieni sulkeutumisen ja lantioni hienovaraisen työntymisen hänen kättään vasten. Hän oppii nopeasti, painaa sormenpäillään juuri oikeaan kohtaan ja liikuttaa niitä pehmeästi, tarkasti. Pieni värinä kulkee selkärankaani pitkin joka kerta, kun hänen kosketuksensa kiihtyy aivan vähän.
Sitten hän kumartuu alemmas. Tunnen hänen huuliensa koskettavan kaulaani, hänen lämpimän hengityksensä hipovan ihoani. Se saa minut värisemään entistä enemmän – hänen kosketuksensa alla ja hänen huuliensa alla. Tunne kerääntyy sisälleni: lämmin, jännittynyt massa, joka kasvaa ja kasvaa jokaisella hänen sormenpäänsä liikkeellä.
Minä en enää pysty pidättelemään. Kiedon käteni hänen ympärilleen, puristan häntä lähemmäs itseäni, painan kasvoni hänen olkaansa vasten ja annan aallon ottaa minut mukaansa. Huippu iskee kuin lämmin, vyöryvä aalto. Vartaloni nytkähtää hänen kättään vasten, huulet avautuvat äänettömään huokaukseen. Vavahdan, nyyhkähdän kevyesti – mutta onnesta, puhtaasta ja täydestä nautinnosta.
Hän ei irrota otettaan minusta ennen kuin minä pehmeästi tartun hänen käteensä, johdan sen pois, kun herkkyys muuttuu melkein kivuliaaksi. Avaan silmäni, katson häntä: hänen kasvoillaan on ilme, jota en unohda koskaan – hento hymy, täynnä iloa ja ihmetystä siitä, mitä hän on saanut minussa aikaan. Vedän hänet alas viereeni, painan suudelman hänen kostealle otsalleen. Hänen kätensä löytää tiensä alas lantiolleni, vetäen minut tiiviisti itseään vasten.
Me jäämme siihen – sydän vielä pamppaillen, iho yhä kihelmöiden jäljelle jääneestä nautinnosta – kunnes maailma ympärillä alkaa haipua, jättäen jälkeensä vain meidät kahden, paljaina ja raukeina. Hän makaa aivan vieressäni, toinen käsi leväten pehmeästi vyötärölläni. Ihoni tuntuu vieläkin herkältä – ei enää jännittyneenä, vaan täydellisessä raukeudessa. Hengitän hänen ihonsa tuttua, kevyesti hikistä tuoksua ja hymyilen itsekseni. Meidän välillämme on hiljaisuus, mutta ei sellainen kiusallinen – vaan pehmeä, lämmin hiljaisuus, joka syntyy silloin, kun sanat ovat melkein turhia.
Sitten hän liikahtaa hieman, nostaa päätään ja kuiskaa niin hiljaa, että tuskin kuulen: "Oliko... hyvä?" Hymyilen, käännän päätäni ja katson häntä. Hänen silmänsä ovat tummat ja uteliaat, hieman epävarmat. Tartun hänen käteensä, puristan sitä sormieni välissä. "Ihan uskomattoman hyvä," vastaan samalla tavalla kuiskaillen, ääneni käheänä. "Sä sait mut tuntemaan... niin paljon."
Näen hänen kasvojensa rentoutuvan, pienen helpotuksen hymyn kohoavan hänen huulilleen. Hän kumartuu lähemmäs ja hipaisee nenänpääni omallaan, pieni, leikkisä kosketus, joka saa minut naurahtamaan hiljaa. "Sä olit..." hän aloittaa, mutta ääni hajoaa ja hän vain pudistaa päätään, aivan kuin sanat eivät riittäisi. Minä vedän häntä lähemmäs, kiedon toisen jalkani hänen ympärilleen ja painan huuleni hänen poskelleen. Tunnen hänen hymyilevän.
"En olisi ikinä uskonut," hän kuiskaa taas, ääni täynnä ihmetystä. "Että tämmöstä voisi tapahtua... täällä." Hän vilkaisee huvittuneena viereiseen sänkyyn, missä Esa nukkuu yhä syvässä unessa. Minäkin naurahdan. Kaikki tuntuu yhtäkkiä niin epätodelliselta, mutta samalla juuri oikealta. "Mä oon vaan iloinen, että se tapahtui," vastaan ja vedän häntä tiukemmin syliini. Hän painaa päänsä rintaani vasten, ja minä tunnustelen hänen hiustensa pehmeyttä sormillani, piirtäen kevyitä ympyröitä hänen niskaansa.
Hiljaisuus laskeutuu uudelleen, mutta nyt se on vieläkin raskaampi – väsymyksestä, rauhasta ja täyttymyksestä. Tunnen hänen hengityksensä hidastuvan rintaani vasten, hänen kehonsa rentoutuvan kokonaan. Juuri ennen kuin uni vie meidät mukanaan, kuulen hänen kuiskaavan lähes äänettömästi: "Sä oot ihana..." Hymähdän hiljaa, suukotan hänen otsaansa ja annan silmieni painua kiinni. Sydämemme lyövät yhdessä rauhallista, tyytyväistä rytmiä, kun maailma ulkopuolella katoaa. Me olemme vain tässä – kahdestaan.
