Salitreenin Jälkipelit

11/12/2021 | Kirjoittaja: pinkboy |
5 min
GayKimppakivaaKuntosali
4.7
(26)
Kalu roikkui silmieni edessä ja tuijotin sitä ahnaasti huuliani samalla lipoen.

Astelin kuntosalin saunaan tyytyväisenä hyvän treenin ja virkistävän suihkun jäljiltä. Minun lisäkseni saunassa oli pari kaverusta, jotka keskustelivat hiljakseen päivän treeneistä. Sauna ei ollut kovin suuri: kiuas sijaitsi ovea vastapäätä ja lauteita oli kahdella vastakkaisella seinustalla oven molemmin puolin ovea. Kaverukset istuivat leveästi, joten päätin nousta vastapuolen lauteille. Keskustelu hiljeni kun astelin sisään ja tunsin kaverusten mittailevan minua katseillaan noustessani lauteille istumaan. Olin timmisssä kunnossa juoksu- ja kuntoiluharrastuksen tiimoillta, mutta en ollut mikään lihaskimppu. Kaverukset sen sijaan olivat selkeästi voimailuun suuntautuneita minkä huomasi heidän leveistä hartioista ja jykevistä lihaksista. Molemmilla oli erittäin komeat ja miehekkäät kropat, joita huomasin ihailevani ja vilkuilevani ehkä turhankin pitkään. Tämän kaverukset taisivat huomata, vaikka koitin kääntää katsettani muualle.

Toinen kaveruksista päätti heittää löylyä ja kaatoi löylykauhaan viimeiset vedet mitä kiulusta irtosi. Kuumuus poltteli ihoani, mutta tuntui mukavalta. "Jaahas, kaipa tämä on täytettävä uudestaan", tokaisi toinen kaveruksista ja nappasi kiukun mukaansa ja nousi seisomaan astellakseen alas lauteita. Tässä vaiheessa katseeni vangitsi miehen paksu kookas kalu ja suuret kivespussit, jotka roikkuivan raskaan oloisena miehen haaroväilissä. Miehellä ei ollut yritystäkään peitellä vaikuttavaa elintään ja huomasin taas aivan liian myöhään tuijottavani. Nolostuin hiukan kun huomasin molempien kaverusten katsovan minua hymynkare kasvoillaan. Toinen kaveruksista jatkoi matkaansa kiulua täyttämään. Aloin tuntea oloni tukalaksi, mikä ei johtunut pelkästään saunan kuumuudesta. Tunsin kihelmöintiä alavatsassani ja huomasin kiihottuvani, joten totesin että suihku voisi tehdä hyvää. Astelin lauteita alas suihkun puolelle ja kuulin miten myös saunaan jäänyt mies päättyi toimia samoin. Toinen kaveruksista täytti vielä kiulua jaa katseli kun astuin ulos saunasta. Mies oli erittäin komea ilmestys, mutta koitin olla tuijottamatta ja suuntasin nopeasti suihkua kohti. Olin hiukan hämmentynyt tuntemuksistani, sillä tilanne oli minulle uusi. Olin kylläkin bi-utelias, mutta toistaiseksi kaikki oli jäänyt haaveilun asteelle.

Suuntasin nopeasti suihkua kohti, käänsin hanasta ja tunsin veden viilentävän vaikutuksen. Saunan ovi kävi takanani ja kuulin minulle kohdennetun kysymyksen: "En olekaan sua täällä nähnyt aikaisemmin. Ootko uusi täällä?". Sammutin suihkun ja käännyin ympäri. Kysyjä oli kiulua täyttänyt kaveri, joka nyt nojaili edessäni seinää vasten kädet puuskassa. Toinen miehistä istuskeli seinustalla olevalla penkillä ja nojaili polviinsa leveässä haara-asennossa."Joo…oon vasta muuttanut tänne. Ensimmäistä kertaa tällä salilla", vastasin hieman jännittyneenä. "No ilmankos oot uusi naama. Tervetuloa vaan. Mä oon Lari ja tää toinen tässä on Arttu. Arttu itse asiassa omistaa tän paikan.", vastasi Lari kepeästi ja Arttu nyökytteli sanomatta mitään. Lari oli noin kolmissakymmenissä, mutta Arttu oli jonkin verran vanhempi. "Kiitos", vastasin, "teistä huomaakin, että viihdytte salilla". "Ai mistäs sen huomaa?", kysäisi Lari virne kasvoillaan. "No huomaahan, kropasta ja niin edelleen tietenkin", vastasin hieman nolona. Larin ottaessa askelta eteenpäin en voinut olla tuijottamatta hänen haarovälissään roikkuvaa elintään. Paksu raskas kalu heilahteli puolelta toiselle mikä vangitsi täysin katseeni. Huulta purren ihailin tuota komeaa kyrpää. "Se ei kyllä salitreenillä kasva, mut siihen on kyllä omat keinonsa, niinkun varmasti tiedät", totesi Lari itsevarmasti. "Jätkästä paistaa läpi, että oot kyrvän puutteessa, mitäpä jos polvistuisit kiltisti tohon mun eteen niin voisit tehdä lähempää tuttavuutta mun kaluun kun se tuntuu sua niin kovasti kiinnostavan", jatkoi Lari astetta määräävämpään sävyyn. Huomasin tekeväni työtä käskettyä enempää kyselemättä.

Tilanne kiihotti minua valtavasti ja huomasin myös Larin kiihottuneisuuden kasvavan. Hänen paksu elimensä kasvoi pituutta ja paksuutta ja kävi entistä raskaamman näköiseksi vaikka en ollut siihen vielä koskenutkaan. Kalu roikkui silmieni edessä ja tuijotin sitä ahnaasti huuliani samalla lipoen. Tarrasin puolikovasta kalusta kiinni ja vedin esinahan taakse. Larin kyrpä paisui ja kasvoi kädessäni ja aloin vedellä esinahkaa edes ja takaisin hitain vedoin. "Noin just", Lari sanoi huokaillen nautinnosta. Nappasin paksun terskan pehmeiden huuleni väliin ja Larin huokailu kävi entistä raskaammiksi. Larin kyrpä nytkähteli suussani täyteen mittaansa mikä sai minut innostumaan imemään sitä entistä ahnaammin. Upotin terskaa syvemmälle ja syvemmälle kostean lämpimään suuhuni ja välillä nuoleskelin kyrpää kuin tikkaria. Suuret pussit saivat myös oman osansa kieleltäni.

Sivusilmällä näin miten Arttu hyväili itseään penkillä kyrpä kovana. Raskaat karvattomat pussit heiluvat jalkojen välissä Artun runkkailessa itseään ja nautiskellen näkymistä. Yhtäkkiä Arttu kuitenki nousi ylös ja käveli pukuhuoneen puolelle. Tässä vaiheessa Lari pää käydä penkille istumaan ja ohjasi minut jatkamaan kyrvän lutkuttamista. Lari istui haarat levällään ja asetuin polvilleni hänen eteensä. Käteni hyväili Larin kiinteää kroppaa ja jykevää vatsaa sekä rintakehää. Kiimani oli valtava ja halusin imeä tuota suurta elintä. Kyrvän maku oli hiukan suolainen saunan jäljiltä ja terskan päästä valui selvästi kiimatippoja joita maistelin ja nielin ahnaasti. Kuulin askeleita takaani kun Arttu palasi suihkuhuoneeseen. Hän asettui taakseni ja tunsin miten hänen kätensä asettuvat pakaroillni niitä hyväilemään.

Säpsähdin kiimasta ja selkäni painautui notkolle automaattisesti. Arttu hieroi ja levitteli pakaroitani aikansa, kunnes tunsin hänen kielensä painautuvan reikääni vasten. Mumisin ja huokailin taskaasti Larin kyrpä edelleen suussani. "Onkos jätkällä keskittymisvaikeuksia?", kysäisi Lari kiimasta karhealla äänellään. Nappasin Lari kuolasta märän kyrvän käteeni ja runkkailin sitä samalla kun nuolin ja imeskelin Larin pusseja. Huokailin ja painoin persettäni Artun naamaa vasten hänen kielen painautuessa reikääni vasten. Aikasa nuoleskeltuaan tunsin miten Arttu alkoi levittää öljyä perseelleni. Hän hieroi sitä antaumuksella pakaroilleni ja kalulleni. Reiän hän öljysi erityisen huolella niin päältä kuin sisältäkin. Voihkin ja vaikeroi nautinnosta kun tunsi Artun sormien uppoavan sisääni. Sormet levittivät reikääni ihanasti enkä malttanut odottaa miltä oikea kyrpä tuntuisia tiukassa reiästäni.

Kauaa minun ei täytynyt odottaa, että tunsin Artun käden lantiollani. Tyrkytin persettäni hänelle parhaani mukaan ja tunsin liukkaan terskan painautuvan öljyistä reikääni vasten. Arttu työnsi määrätietoisesti kyrpäänsä reikääni vasten. Tunne oli huumaava kun paine reiälläni kasvoi ja kun lopulta öljystä liukas kalu luiskahti sisääni. Kyrvän imemisestä ei tässä vaiheessa tullut mitään ja Lari alkoikin runkkaailla sitä itse silmieni edessä. Koitin nuolla pusseja ja kalun vartta minkä Artun naimiselta pystyin, mutta keskittyminen oli hyvin vaikeaa. Arttu työsti persettäni ja työnteli kyrpäänsä ensin hitaasti edes ja takaisin. Kuulin raskasta murinaa takaa kun Arttu nautiskeli tiukan anaalini puristuksesta kalunsa ympärillä. Voihkin ja vaikeroin kun tunsin Artun tahdin kiihtyvän. Hän tarrasi tiukasti lantiostani kiinni nai persettäni eläimellisesti. Öljyinen kyrpä liukui sisälläni eikä mennyt aikaakaan kun tunsin hänen kalunsa turpoavan ja alkavan sykkimään sisälläni. Karjaisun saattamana Arttu päästi siemenet anaaliini ja työteli kaluaan väristysten saatteleman syvälle sisääni. "Oho, taitaa olla tiukka reikä kun noin herkässä olit", naljaili Lari Artulle. "Siitä vaan itse kokeilemaan", totesi Arttu takaisin raskaan huokailun lomasta.

Tunsin miten Artun kyrpä luiskahti ulos pepustani ja spermat valuivat pusseilleni. Lari nousi seisomaan, siirsi penkkiä irti seinästä ja komensi minut penkille selälleni. Kävin makaamaan penkille ja Lari nappasi jaloistani kiinni ja levitti haarrani. Spermasta ja öljystä kostea reikäni kiilteli houkuttelevana Larin jättikyrvän edessä. Hän siveli vielä öljyä kaluunsa ja alkoi hieroi terskaansa reikääni vasten. Huokailin raskaasti kun Lari kiusoitteli reikääni terskallaan ja mietin että mahtuuko tuollainen mela sisääni. Lari nappasi kuitenkin tiukan otteen reisistäni ja ohjasi elimensä reiälleni. Sentti sentiltä paksu kalu upposi sisääni ja olin ekstaasissa. Larin paksu kyrpä täytti minut ihanasti, mutta ilman Artun lämmittelyjä tuo ei olisi uponnut sisääni. Vaikeroin penkillä kun Lari aloitti hitaan naimisen. Kyrpä venytti reikääni ihanasti. Samalla Arttu asettui toiseen päähän penkkiä kasvojeni puolelle. "Mä en saanut ihan vielä tarpeekseni", totesi Arttu kuivasti himokas katse silmissään ja kyrpä taas pystyssä. Hän asettui hajareisin kasvojeni yläpuolelle ja painoi niskaani taaksepäin. “Suu auki”, Arttu komensi läimiessään elimellään kasvojani ja huuleni aukesivat automaattisesti kuullessaan miehen sanat. Arttu jatkoi elimensä asettelua suuhuni ja nappasi tiukemman otteen päästäni. Avasin suutani apposen ammolleen ja taivutin niskaani entisestään taaksepäin. Mies aloitti hitaan naimisen työnnellen kyrpäänsä työntö työnnöltä hiukan syvemmälle nieluuni. Samalla Larin tahti kiihtyi kiihtymistään. "Tiukka…on… tosiaan", huokaili Lari. "Niinhän mä sanoin" vastasi Arttu raskaasti.

Artun raskaat pussit heiluvat silmieni edessä tahdin kiihtyessä. Miehen tahti kiihtyi, mikä sai minut hieman kakomaan, mutta halusin tuntea sykkivän siittimen suussani. Miehen pussit painuivat jo täysin kasvojani vasten hänen naidessa suutani kyrvän juurta myöten. Kuolaa valui naamalleni suunpielistä ja kalun varresta ja tunsin miehen eläimellisen kiiman ja nautinnon. Samalla Lari lantio läiskyi persettäni vasten hänen seivästäessään minut jättikyrvällään yhä uudelleen ja uudelleen. Perseeni lypsäsi Larin kyrpää armotta ja tunsin hänenkin huippunsa lähestyvän. Arttu kävi työnnöiltään rajummaksi ja rajummaksi ja tunsin miten hänen elimensä turposi nielussani entisestää. Kivespussit eivät olleet enää roikkuvat vaan pinkeinä, kun tunsin miten suussani oleva siitin alkoi sykkimään. Arttu huokaili ja hengitti raskaasti ja karjaisi nautinnosta kun spermalastit lähtivät liikkeelle kivespusseista. Avuttomana kakoen koitin saada henkeä kun mies survoi spermaa sykkivää kyrpäänsä nieluuni. Nielin spermaa minkä kerkesin ja tunsin samallla miten lastit lähtivät myös liikkeelle Larin kyrvästä. Larin paksu kalu pumppasi kuumaa spermaa peppuuni valtavin sykäyksin ja tunsin miten mies lysähti voimattomana päälleni. Arttu veti kyrpänsä ulos suustani ja nuolin sen kärjestä vielä viimeisetkin spermapisarat. Arttu asteli suihkuun ja Lari hiukan hänen perässään. Siemenet valuivat nussitusta reiästäni ja keräilin hetken aikaa itseäni penkillä. Arttu ja Lari jo kuvailivat itseään ja Lari totesi silmää vinkaten, että olen oikein tervetullut tänne jatkossakin.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.7 / 5. Arvostelijoita 26

Katso kaikki kirjoittajan pinkboy novellit.

Samankaltaiset Novellit

Lataa Uudet
Kirjoittaja: Ami |
10.10.2024
4.1
(60)
Vanhempi Nainen
Suuri Ikäero
Teinipoika
- Arvasin, että haluat tulla takaapäin. Näyttääkö minun peppuni hyvältä tässä asennossa?
Lue Novelli
Kirjoittaja: Dom |
20.8.2023
3.4
(16)
Sadomasokismi
Fetissi
Valtiatar käski minun siirtyä alustalla sen verran että pääni roikkuu reunan yli, ja arvasin jo miksi.
Lue Novelli
Kirjoittaja: MadClown |
23.10.2024
3.2
(36)
Ryhmäseksiä
Vanhempi Nainen
Monta Miestä Yhden Naisen Kanssa
Kullit liukuivat käsissäni ja kohti nieluani edestakaisin.
Lue Novelli
Subscribe
Notify of

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2025, All Rights Reserved. 
crossmenu