Esipuheena vapaan fantasian värittämää ajatuksenvirtaa:
Ajatuksiini on alkanut hiipiä ajatus ja toive suvun jatkamisesta. Tähänastisista suhteista kaikki ovat olleet pintapuolisia ja jokaisessa fyysisessä kanssakäymisessä olen laskenut spermani kondomiin. Haluaisin kokea intiimin, täysin ehkäisemättömän hetken naisen kanssa. Olisimme tutustuneet perusteellisesti jo lähtökohtaisesti suvun jatkamista ajatellen. Olisimme myöskin ensikertalaisia aiheen parissa, mutta varmoja siitä, että haluamme tehdä jälkeläisen toistemme sukusoluilla. Alan realisoitua tilanteeseen, jossa ensimmäistä kertaa koskaan yhdynnässä saan huoletta antaa siittimeni tehdä työnsä puhtaimmalla mahdollisella tavalla ja laskea spermani itseni kanssa saman ikäiseen naiseen - 27. vuotiaaseen Jennaan.
Koittaa päivä jolloin yhteinen halumme tuodaan todellisuuteen. Halusimme luoda tilanteesta mahdollisimman naturaalin ja koska tulemme näkemään toisemme ilman rihman kiertämää ensimmäistä kertaa sovimme, että Jenna saapuu paikalle ensiksi saaden valmistautua hetkeen rauhassa. Saavun paikalle myöhemmin. Astun eteistilaan ja riisuudun täysin ennen kohtaamista. Astun alastomana nurkan taakse makuutilaan ja tunnen ennenkokematonta värinää koko kropassani, mutta ennenkaikkea sukupuolielimissäni joissa ei kumminkaan vielä näy selviä merkkejä kiihottuneisuudesta. Parittelukumppanini odottaa sängyllä kyljellään ja katseemme kohtaavat heti toisemme nähdessämme, mutta huomaan hänen katseensa myös vaeltelevan 190:ä varttani pitkin suuntaan ja toiseen. En voi itsekään olla ihailematta edessäni olevaa kauneuden ja hedelmällisyyden ruumiillistumaa ja sitä, että tuokion kuluttua tämä nainen ottaa vastaan jälkeläistemme alkuaineet. Ihailen hänen naisellisen runsasta rintamustaan ja vien katsettani alaspäin kohti hänen silminnähden kiimasta kosteita häpyhuuliaan.
Lähestyn sängyn laitaa ja samaan aikaan hän nousee ylös sängyltä eteeni. Seisomme hiljaa vastakkain ihaillen toisiamme. Vien käteni Jennan lantioille, hän tuo kätensä rintakehälleni. Hyväilen hänen kroppansa koko matkalta ylöspäin samalla hivuttautuen lähemmäksi. Suutelemme. Vaistomaisesti siirrän kättäni parittelukumppanini vyötäröltä hänen vaginansa suulle kuullen hiljaisen huokauksen hänen huuliltaan. Tunnen sormillani liukkaimmat ja kosteimmat häpyhuulet mitä olen eläessäni ensimmäisellä kosketuksella kokenut. Tämän seurauksena tunnen penikseni kasvavan kokoa ja Jennan huomatessa fysikaalisen reaktioni hän vie kätensä kovettuvalle varrelleni, joka täyteen mittaansa kasvaessaan muodostaa ylöspäin kurottavan seitsemäntoista senttisen kaaren. Terskani työntyy esiin esinahan alta ja tunnen penikseni kärjestä valuvan noron kiimalimaa kaartuvaa varttani alaspäin. En ole koskaan ollut näin kiimassa, minkä myös kumppanini saa huomata vilkaistessaan kiimalimasta kosteaa kämmentään. Otan hänen kämmenensä selkäpuolelta otteen ja ohjaan hänet kiimasta turpeille palleilleni, jotka ovat kerryttäneet painetta hyvän aikaa tätä luomisen hetkeä varten.
”En malta odottaa, että saat tuntea siittimeni pumppaavan lapsemme siemenen sisääsi.” -totean Jennalle hieroen samalla hänen klitoristaan etusormellani. Hän kurottautuu suudelmaan jolloin vedän hänet tiukasti omaa kroppaani vasten. Tunnen penikseni sykähtelevän välissämme pumpaten entisestään kiimalimaa väliimme. Jenna polvistuu hyväillen alavatsaani ja vieden käsiään kohti täydessä erektiossa seisovaa siitintäni. Hetken päästä saan tuntea hänen kielensä terskallani ja käsien siirtyneen pallieni ympärille.
”Haluan jälkesi kohtuuni” - Jenna toteaa kiimaisen hennon huokauksen saattelemana kiveksiäni hellästi puristaen samalla syvälle silmiini katsoen. Voin vain huokaista nautinnosta ja ajatuksesta, että hetken päästä lasken lastini tämän kiimaisen naaraan sisään ikkunasta tulvivassa ilta-auringossa.
Otan määrätietoisen otteen naisen tukasta ja ohjaan häntä nousemaan ja käymään selin makuulle sängylle. Hän tekee työtä käskettyä ja vetää itseäni mukanaan päällensä. Kurottaudun suutelemaan ja intensiivisen pitkän suudelman jälkeen siirryn alaspäin suudellen hänen kroppaansa. Pysähdyn rintojen kohdalla suudellen ja nuollen hänen nännejään ja hyväillen rintoja. Kuulen kainoa voihkintaa ja näen hänen käsiensä puristavan alla olevaa lakanaa. Siirryn alaspäin naaraani kiimasta avoinna olevan vaginan kohdalle ja sovittelen kieltäni häpyhuulten väliin, joskin piakkoin saan selville klitoriksen sijainnin Jennan huomattavan voimakkaan voihkaisun myötä. Pyörittelen kieltäni klitoriksella hänen jalkojensa hellästi täristessä pääni kummallakin puolella.
Kesken stimuloinnin kuulen sängyn yläpäästä anelevan kommentin - ”Nai minua”, jolloin nousen pystyyn hivuttautuen ylöspäin. Lasken kiimasta pulleat kivekseni naisen häpyhuulille ja vielä viimehetken kiusoitteluna liikutan lantiotani hellästi edestakaisin painaen kiveksiäni naisen pyhintä vasten samalla katsoen häntä silmiin.
Näen hänen olevan valmiina täytettäväksi elimelläni. Hivuttaudun hieman taaksepäin ja hieron kivikovan penikseni varresta kiimalimaa näkyviin, jonka sivelen terskallani naaraani häpyhuulille.
”Viimein olet minun. Pidä huolta siemenistäni” -totean ja alan työntymään naiseni sisään kuullen hänen hentoa voihkintaansa siittimeni työntyessä sentti sentiltä peremmälle. Välitön tunne paljaasta sukuelimestäni vaginassa on sanoinkuvaamattoman upea ja alkukantainen.
”Tunnut niin hyvältä” -totean nautinnon tuottaman huokaukseni ohessa. Kurottaudun alas ja suutelen aloittaen samalla pitkiä työntöjä mukailevan parittelun.
”Mmmmh.. Pate.. Älä lopeta..” -kuulen nautinnosta vääntelehtivän Jennan suusta samalla kohottaen itseäni ylöspäin. Nojaudun hänen käsiään vasten pitääkseni hänet paikallaan kiihdyttäen samalla tahtiani. Huomaan hikikarpaloiden muodostuvan kropalleni suorittaessani antaumuksella luonnon kauneinta uroksen ja naaraan välistä riittiä. Kiimani määrä on sanoinkuvaamaton ja tuntuu, että en pysty pidättelemään enään hetkeäkään lähtökuopissa olevaa siemenlastiani. Kesken intensiivisen parittelun päätän vetää itseni ulos, mutta terhakkaasti sykkivästä peniksestäni huolimatta pystyn onnistuneesti pidättelemään nallia. Seison polvillani hien hennosti kostuttama ihoni heijastaen ikkunasta tulevaa lämmintä luonnonvaloa.
”Haluan lapsesi sisääni tässä ja nyt..” -Jenna toteaa viekkaasti, mutta anovasti minua vilkaisten ja kääntyy kontilleen eteeni paljastaen maailman upeimman kokonaisuuden muodokkaasta takamuksesta ja sen alta löytyvästä vastanaidusta kiimalimaa tihkuvasta vaginasta.
Halu siirtää sukusoluni tälle hedelmöitystä vailla olevalle naaraalle ottaa vallan ja otan varman otteen Jennan lantiosta ja ohjaan ejakulaatiopisteessä olevan penikseni takaisin sille luonnon määräämään paikkaan.
”Laitetaan siemen itämään..” -totean Jennalle naiden häntä eläimellisellä tarmolla kiimaisen sonnin lailla. Tunnen pallieni läpsähtelevän häpyhuulia vasten ja ejakulaationi olevan käsillä. Jenna voihkii edessäni kuin viimeistä päivää viedessäni meiltä molemmilta raskaaksi saattamisen neitsyyden..
Karjahdan ja taon lastini Jennaan voimalla tuntien millaisella paineella ja määrällä lennätän spermani vaginaan viimeisten voimakkaiden työntöjen myötä työntyen koko siittimeni mitalta sisään. Tunnen siittimeni viimeiset sykähdykset Jennan sisällä ja kroppani valtaa epätodellisen raukea fiilis. Katson Jennaa silmiin ja huomaan tämänkin osoittavan täyttymyksensä lämpimällä katseellaan.
Vedän itseni ulos vaginasta, samalla hetkellä ulos valuu vana vasta luovutettua siemennestettäni.
”Kiitos Jenna.. Siemeneni itää haluamassani naisessa” -totean Jennalle antaen samalla suudelman suulle
”Siemenesi paras paikka on sisälläni, Pate”