Punaiset Kynnet Saunassa

07/11/2022 | Kirjoittaja: Tarinapoju |
14 min
Kertoja: Mies | GaySuuri IkäeroNuori Mies
4.6
(36)
Markus tarttui hiuksistani ja vetäisi päätäni ronskisti takakenoon tuoden samalla kullinsa naamaani vasten.

Hei lukija.

Tämä on ensimmäinen kirjoittamani eroottinen tarina ja se on aiheeltaan gay-kohtaaminen nuoren ja vanhemman miehen välillä yhteiskäytössä olevassa saunatilassa. Tarina sisältää osittain alentavaa kielenkäyttöä sekä paikoin myös jokseenkin rajummaksi yltyvää seksin kuvailua. Tämä varoituksena, jos et pidä tällaisista aiheista. Tarinassa on lievä sekoitus todellisia tapahtumia, mutta suurimmaksi osaksi se on fantasiaa.

Nautin suuresti tämän tarinan kirjoittamisesta ja olisin halukas jatkamaan vastaavien tarinoiden kirjoittamista myös jatkossa, jatkaen tämän tarinan hahmojen tarinaa sekä muiden aiheiden parissa. Siispä olisin erittäin kiitollinen, jos olisit halukas lähettämään minulle minkäänlaista palautetta, kehuja, kritiikkiä, ehdotuksia tai toiveita tähän tarinaan tai jatkoon liittyen sähköpostiini (tarinapoju@meiliboxi.fi).

Mikäli pidät tyylistäni olisin myös kiinnostunut löytämään kirjoituskaverin. Sinun ei tarvitse itse kirjoittaa, mutta voisit oikolukea kirjoittamiani tarinoita ennen niiden varsinaista julkaisua ja antaa mahdollisesti mielipiteitä keskeneräisistä tarinoista mihin suuntaan, niitä mahdollisesti voisi viedä. Jos olet kiinnostunut voit olla yhteydessä minuun sähköpostitse myös siltä osin.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hieroin reisiäni kämmenilläni ja suoristelin jalkojani varovasti. Olin juuri tullut kuntosalilta kotiin ja takana oli viikon toinen jalkapäivä. Reisi- ja pakaralihakseni olivat vielä pumpista turpeina ja tuntuivat raskaalta roikottaessani niitä sängyn reunalta. Olin ajoittanut viikon raskaimman salipäivän sille päivälle, sillä tarkoituksenani oli mennä treenin jälkeen saunaan palautumaan. Kuntosalillani saunaa ei ollut ja sellaista ei myöskään juuri omilleni muuttaneena nuorena miehenä pienestä yksiöstäni löytynyt.

En ollut myöskään halunnut ottaa taloyhtiöstäni omaa saunavuoroa tietämättä millaisiin tiloihin rahojani sijoitan, joten olin ottanut tehtäväkseni käydä tutustumassa tiloihin yleisellä lenkkisaunavuorolla. En varsinaisesti innostunut kuitenkaan tuntemattomien seurassa saunomisesta, joten olin olin muutamalla edellisellä viikolla käynyt saunaan johtavalla kellarikäytävällä kuikuilemassa näkyisikö siellä saunaan menijöitä. Niitä ei kuitenkaan ollut ja olin vielä varmuuden vuoksi käynyt saunatilojen ovella kuuntelemassa kuuluisiko sisältä saunomisen ääniä. Mitään ei ollut kuitenkaan kuulunut tai näkynyt, joten olin melko varma, ettei yleisvuorolla ollut kovin aktiivista kävijäkuntaa ja suurella todennäköisyydellä saisin saunoa täysin rauhassa itsekseni.

Kellon lähestyessä saunavuoron alkua lähdin pesutarpeideni kanssa suuntaamaan saunaa kohti. Saunaan johtavalla käytävällä oli hiljaista, joten arvelin osuneeni oikeaan ja saunan olevan vapaa omaan käyttööni. Saunan ovella painoin vielä korvani lähemmäksi ovea ja kuuntelin hetken hiljaisuudessa kuuluuko sisältä ääniä. Ei kuulunut. Avasin oven ja astuin sisään pukuhuoneeseen, joka oli vielä pimeänä. ''Ei siis ketään paikalla'' ajattelin tyytyväisenä. Napsautin valot päälle pukuhuoneeseen ja laskin kassini pukuhuoneen penkille.

En ollut vielä käynyt katsomassa saunatiloja pukuhuonetta pidemmälle aikaisemmilla kerroilla, joten kävin nopealla kierroksella tarkastamassa miltä itse saunatilat näyttivät. Suihkutila oli kapeahkon käytävän mallinen, jonka päädyssä oli kaksi suihkua vastakkaisilla seinillä. Vasemmalla seinustalla oli pitkä penkki, jonka päädyssä löylytarvikkeet. Itse sauna oli oikealla seinustalla ja kooltaan varsin pieni. Ylälauteille tuskin mahtuisi kolmea aikuista enempää vierekkäin. Kiittelin onneani, että sain olla tiloissa itsekseni, sillä suositummalla vuorolla omaa löylyvuoroaan olisi varmasti joutunut odottelemaan suihkutilan tai pukuhuoneen puolella.

Onneani ei kauaa kestänyt, kun havahduin pukuhuoneen oven takaa kantautuvaan ääneen. Ääni kuulosti kovaääniseltä puheensorinalta ja se lähestyi uhkaavasti saunatiloja kohti. Siirryin takaisin pukuhuoneen puolelle ja samalla pukuhuoneen ovi vetäistiin auki ja sisään käveli suurikokoinen keski-ikäisen oloinen mies puhelin korvallaan. ''Mun pitää lopetella tulin justiinsa saunalle. Soitellaan myöhemmin, moikka'' mies sanoi puhelimeensa ottaen sen korvaaltaan ja jatkoi ''Jaahas täällä on muitakin''. Mies laski kassinsa omani viereen pukuhuoneen penkille ja istui alas. ''Joo, mutta kyllä tänne mahtuu vielä pari muutakin'' vastasin näennäisen toverillisesti, mutta mielessäni mietin jo hätävaletta minkä turvin kehtaisin vielä poistua saunatiloista.

''Hyvä homma. Aika harvoin tulee täällä käytyä, mutta yleensä täällä on aina saanut olla rauhassa ja taidat olla ensimmäinen mun lisäksi, jonka oon täällä nähnyt. Varmaan kaikki muut on säikähtänyt mun läsnäoloa jo tuolla ulkopuolella, mutta sut sain tänne tänne nalkkiin, kun ehdit tänne ensin''
mies vastasi ja röhähti perään. Ennen kuin ehdin vastata mies jatkoi ''Mä oon muuten Markus''. ''Veeti'' vastasin ja Markus jatkoi ''Ootko kauankin asunut täällä? En oo suhun ennen törmännyt. Ja kuinkas vanha sä oot, näytät aika nuorelta? Miten sä tänne ikämiesten saunavuorolle oot eksynyt?''.

Kysymyksiä sateli siihen tahtiin, että siinä vaiheessa olisi ollut jo kiusallista yrittää poistua, joten rupesin vastahakoisesti vastailemaan kysymystulvaan.''Vasta puolisentoista kuukautta oon ehtinyt asua tässä. Oon 20 ja halusin tulla testaamaan nää saunatilat tällä yleisvuorolla ennen kuin rupean maksamaan omasta vuorosta''. ''Joo eihän sitä testaamatta kannata maksaa. Ite oon asunut tässä jo reilu vuosikymmenen ja oon tällainen satunnaissaunoja, niin en ole raaskinut ottaa omaa vuoroa. Yleensä täällä saa muutenkin olla ihan itsekseen mitä nyt joskus joku satunnainen vanhus on sattunut samaan aikaan tänne, mutta hyvä että välillä joku nuorempikin'' Markus vastasi virnistäen.

Markus oli jo hyvää vauhtia riisuuntumassa juttelunsa ohella, joten aloin itsekkin vähentämään vaatetusta. Yritin olla häveliäs ja olla vilkuilematta häntä, mutta samaan aikaan takaraivossani jyskytti jo kuntosalin pukuhuoneesta tuttu tirkistelijän luonteeni. En mahtanut mitään mieltymykselleni vanhemmista rotevista miehistä. Utealiaisuuteni vei voiton ja sivusilmällä silmäilin häntä pukuhuoneen peilin kautta riisuuntuessani. Markus oli minua reilusti isokokoisempi ja nyt jo lähes alastomasta vartalosta paistoi, joko vuosien raskaan fyysisen työn tai mahdollisesti voimailuharrastuksen tuomat raamit. Hän ei kuitenkaan ollut missään mallin mitoissa, vaan hänellä oli jo hiukan iän tuomaa pyöreyttä kropassaan. Mies siis minun makuuni.

Riisuessani sukan jalastani esiin pongahti kirkkaan punaiseksi maalatut varpaankynteni. ''Voi paska'' ajattelin mielessäni. Vaikkei nykypäivänä miesten lakatuissa kynsissä mitään varsinaisen ihmeellistä ollutkaan, niin olin suhteellisen kaapissa vielä seksuaalisuuteni kanssa ja varsinkin vieraiden ihmisten seurassa pyrin olemaan antamatta mitään poikkeavia signaaleja, joista joku olisi voinut kyseenalaistaa seksuaalisuuttani. Kirkkaanpunaiset kynnet erottuivat kuitenkin niin selkeästi muuten vaaleasta olemuksestani, että huomasin myös Markuksen huomanneen jalkani ja hymyilevän itsekseen. Hän ei kuitenkaan kommentoinut asiaa mitenkään, joten jatkoin riisuuntumistani asiasta välittämättä ja pian Markus alkoi jo siirtymään suihkutilojen puolelle.

Seurasin hetken päästä perässä ja Markus oli jo suihkun alla peseytymyssä. Suihkutila oli niin kapean käytävän mallinen, että vaikka suihkut olivat vastakkaisilla seinillä ei niiden väliin jäänyt juurikaan tyhjää tilaa, kun ne olivat päällä. Ajattelin olla kohtelias ja olla tunkematta itseäni iholle ja odottaa vuoroani suihkutilan penkillä. Markus kuitenkin huomasi epäröintini suihkusta ja huikkasi ''Saa tota toista suihkua käyttää'', joten siirryin viereiselle suihkulle. Varmuuden vuoksi suihkuttelin kuitenkin kasvot seinää kohti, jotten jäisi kiinni kiusallisesta tuijottelusta. Suihkun alla painuin hetkeksi omiin ajatuksiini ja säpsähdin hereille Markuksen sanoessa ''Älä oo kauaa, ettei tarvii odotella löylyjen kanssa''.

Kastauduin vielä nopeasti kauttaaltaan suihkussa ja seurasin häntä saunaan. Markus oli asettautunut leveästi lauteille oven puoleiselle seinälle ja jättänyt minulle tilaa taakseen saunan peränurkkaan. ''Sinne vaan, et oo ennen meikäläisen löylyissä ollut, niin nyt saa kunnon maistiaiset ja nurkasta ei pääse karkuun ennen aikojaan'' Markus kailotti ylälauteilta, joten leikin mukana ja kipitin hänen ohitseen saunan peränurkkaan.

Markus alkoi latomaan vettä kiukaalle ja lämpötila saunassa alkoi nopeasti nousta polttelevalle tasolle. Yritin kuitenkin olla hengessä mukana ja olla näyttämättä liian kärsivältä ja nyökyttelin vain hymyillen Markuksen röhönaurun täyttämille ''Joko tuntuu?'' heitoille. Markus alkoi saunassa kertomaan työstään ja hän paljastui muuttomieheksi, joka sopikin hänen ulkoiseen olemukseensa. Markus kertoi saman päivän aikana olleesta nuoresta naisasiakkaasta kiihtyvään sävyyn vannottaen kyseisen neidon flirttailleen hänelle koko muuttokeikan ajan. ''Jumalauta se oli hyvännäköinen ja koko ajan kikatteli mun jutuille, kun kanneltiin niitä sen kamoja. Etu- ja takapää molemmat tursus ulos siitä tiukasta asusta mikä sillä oli päällä. Mulla otti eteen koko ajan ja teki mieli vaan repiä ne hepenet helvettiin siltä ja painaa paksu sisään'' Markus mylvi ja röhönauroi oman tarinansa perään.

Naureskelin kohteliaasti mukana, mutta huomasin mielessäni tarttuneeni Markuksen ''Paksu sisään'' kommenttiin. Olin toki jo pukuhuoneessa silmäillyt Markusta, mutta en ollut juurikaan kiinnitänyt huomiota hänen alapäänsä varustukseen. Olin viimeiseen asti vältellyt liian selkeää kantsekontaktia hänen alakroppaansa, jotten aiheuttaisi kiusallista tilannetta tuijottelullani. Nyt istuimme molemmat kuitenkin saunan seinään nojaten jalat levällään, joten pystyin vaivihkaa sivusilmällä kurkkaamaan viereiseen haaroväliin.

Näky oli kunnioitettava. Se oli luonnollisesti lepotilassa, mutta roikkui silti paksun näköisenä muistuttaen kooltaan ehkä grillimakkaraa. Löysänä se oli siis kutakuinkin vain hiukan omaa seisokkiani pienempi. Saunassa oli sen verran hämärää, että uskoin, ettei Markus huomannut silmäilyäni ja silmäni viipyivätkin hävyttömän pitkään mittailemassa näkemääni.

Näkemäni sai ajatukseni sen verran laukalle, että huomasin omassa jalkovälissäni tapahtuvan heräämisen merkkejä. Vaivihkaa nostin jalkani saunan kaiteelle ja kumarruin eteenpäin nojaamaan polviini yrittäen parhaani mukaan peitellä reaktiotani. ''Katos rupesko sulla ottamaan eteen tosta tarinasta?'' Markus kysyi huvittuneena ja jatkoi vielä irvailuun ''Vai onko sun kiinnostus ihan toisessa leirissä?'' vieden kätensä jalkoväliinsä ja heilautti kulliaan pari kertaa naurun säestämänä. ''Hemmetin kuuma on vaan'' yritin mumista vastaukseksi, mihin Markus vastasi naureskellen itsekseen.

Hetken päästä tilanne oli rauhoittunut saunassa sekä jalkojeni välissä, joten totesin meneväni vilvoittelemaan välillä. Suihkun kautta siirryin pukuhuoneen puolelle istuskelemaan pyyhkeeseen käärittynä ja hetken päästä Markus liittyi seuraani.

Markus avasi jälleen keskustelun ''Mikäs noiden tarina on?'' ja osoitti punaiseksi lakattuja varpaankynsiäni. ''No niimpä tietysti'' kirosin mielessäni. Olin jo kuvitellut väistäneeni tämän aiheen käsittelyn täysin, mutta selitin kuitenkin olleeni edellisenä viikonloppuna halloween juhlissa ja varpaankynsien olleen osa asuani. ''Niin mikä se sun asu siis oli, joku mieshuorako?'' Markus kysyi huvittuneena ja tirskui omalle kysymykselleen. ''No ei nyt ihan...'' olin vaivautunut tilanteesta ja takeltelin sanojeni kanssa ''enemmän nais...tai siis olin niinku seksikäs naismalli. Se oli sellainen vähän niinkuin hassutteleva sukupuolirooleilla leikittelevä asu, tiedätkös?'' ennen kuin Markus ehti edes vastata jatkoin vielä ''Voin näyttää kuvan''.

En tiedä miksi sanoin sen. Oikeasti halusin tämän aiheen loppuvan mahdollisimman pian ja nyt olin venyttänyt sitä vapaaehtoisesti itse. Sanat ikään kuin lipsahtivat suustani, mutta Markus vastasi uteliaan oloisena ''Okei. Näytä vaan'', joten minun oli pakko kaivaa puhelimeni esille ja sieltä mainitsemani kuva.

Ojensin puhelimen Markukselle. Olin kuvassa vaaleassa pitkässä peruukissa, kokonaan meikattuna, lievästi sanottuna lutkahtavassa, pornomaisessa asussa. Pienen yläosan alle olin laittanut tekorinnat, jotka näyttivät harvinaisen luonnollisilta kuvassa. Lyhyt hame ylettyi hädin tuskin puoleen reiteen ja nuoli jalkojeni ja takamukseni muotoja. Jaloissa minulla oli avonaiset stripparin kenkiä muistuttavat korkokengät, joissa loistelivat myös kirkkaanpunaiset varpaankynteni, jotka olivat paljastaneet minut nyt saunassa.

Markuksen kulmakarvat nousivat ja suu loksahti auki hänen vilkaistessaan puhelintani. ''Mitä helvettiä?! Siis tämäkö on sä?'' Markus ihmetteli kovaan ääneen ja tuijotti puhelimen näytöllä seisovaa kuvaa. ''Sähän näytät paremmalta, kuin se teinipillu mistä puhuin aiemmin. Huh huh!'' Markus jatkoi ihmettelyään ojentaessaan puhelimen takaisin minulle. ''Tuliko paljon huomiota ukoilta tona iltana?'' Markus kysyi vieläkin hämmentyneen näköisenä. Kohautin vain olkapäitäni ja totesin ''Jonkun verran. Aika moni meni halpaan ja luuli mua naiseksi.'' ''No en ihmettele yhtään. Kyllä pää kääntyis kadulla, jos tulis tollanen vastaan'' Markus totesi ja jäi hölmistyneen oloisena tuijottamaan minua.

Tunnelma pukuhuoneessa oli muuttunut. Olin pelännyt saavani osakseni vittuilevaa irvailua, mutta pukuhuoneessa vallitsikin painostavan odottava tunnelma. Tuntui ettei kumpikaan meistä oikein tiennyt mihin suuntaan tilanteesta olisi pitänyt lähteä. Rikoin hiljaisuuden ja totesin vain meneväni peseytymään ja jatkamaan saunottelua. Markus jäi vaitonaisena pukuhuoneeseen samalla kun itse riensin suihkun alle pakoon kiusallisuutta.

Pukuhuoneen avoimesta ovesta näin kuinka Markus edelleen tuijotti minua pohtivan näköisenä, mutta yritin olla kuin en huomaisikaan häntä. Hetken päästä hän seurasi minua suihkuhuoneen puolelle ja totesi ''Joo'o en ihan tommoista saunaseuraa odottanut saavani miesten vuorolle''. En oikein tiennyt mitä ajatella kommentista, sillä se kuulosti vittuilevalta, mutta tuli Markuksen suusta täysin neutraalilla äänensävyllä enemmän toteamuksena. Markus jatkoi ''En olis aiemmin kiinnittänyt huomiota, mutta kyllä sulla takaapäin on sellaset muodot, että helppo kuvitella sut tommosiin asuihin''. Hänen äänensävynsä oli muuttunut kujeilevampaan muotoon.

Oli vuoroni olla hämmentynyt, sillä en ollut varma vihjasiko Markus tosissaan vai kiusallaan sitä mitä oli juuri sanonut. Samalla hän siirtyi vastakkaiselle seinälle olevalle toiselle suihkulle katselemaan minua ja jatkoi taas ''Ootko sä muuten pyöräilijä tai jotain? Oot niin timmissä kunnossa ja sulla on jalat ja perse paremmassa kunnossa kuin monella akalla?''. Suihkuttelin itse seinän suuntaan näyttämättä hämmennystäni ja aivoni kävivät ylikierroksilla yrittäessäni ymmärtää oliko tilanne tosissaan ottanut tällaisen käänteen. Osoittiko Markus tosissaan uteliasta kiinnostusta ulkomuotoani kohtaan taka-ajatukset mielessään?

Markus antoi vastauksen minulle aivojeni puolesta. ''Eihän tätä muijan perseestä erottais edes, jos ei muuta tietäisi'' hän sanoi matalalla äänellä samalla, kun oli huomaamattani tullut lähes iholleni taakseni ja samalla kouraisi oikean pakarani kätensä puristukseen. Säpsähdin kosketusta, mutten osannut reagoida tilanteeseen muuten ja jähmetyin hiljaa paikoilleni. Kehoni kuitenkin reagoi puolestani ja alapääni aktivoitui yllättävästä tilanteesta salamannopeasti ja hetkessä minulla oli jo täysi seisokki päällä. Siinä vaiheessa yritin haukkoa jotain järkevää sanottavaa suustani tilanteen purkamiseksi ja samalla piilotella raivoisasti seisovaa kulliani Markukselta, mutta samassa hetkessä hän oli jo huomannut reaktioni. ''Sullahan seisoo jo'' hän totesi rauhallisesti kurkatessaan olkani yli.

Markus tarttui minua hartioista ja pyöräytti minut ympäri kurkaten samalla jalkoväliini, jossa innokas kullini sykki levottoman näköisenä. ''Katos vaan kyllähän poju tais vähän innostua, niin kuin epäilinkin!'' Markus sanoi innostuneen oloisena. Markus siirsi katseensa suoraan silmiini ja liu'utti molemmat kätensä pakaroilleni niitä puristaen ja sanoen ''Tuntuukohan tää sun perse yhtä hyvältä kun näyttää?''.

Olotilani huiteli jossain pelon, hämmennyksen ja kiiman sekamelskassa. Tuntui kuin normaali saunomistilanne olisi yhtäkkiä muuttunut pornoelokuvan lavasteiksi ja olin itse elokuvan päätähti.
Markus jatkoi härnäämistäni samalla kun voimakkaat kädet leipoivat pakaroitani ''Ei sulla sattumalta tainnut noi varpaankynnet olla maalattuna. Huomiota taisit hakea ja toivoa, että joku karski herra sattuu paikalle. Kyllä mä vihjeitä osaan lukea. No nyt on sun onnenpäivät ja toive kävi toteen.''

En enää yrittänyt sanoa mitään. Suustani pääsi vain nautinnolliseksi muuttunutta haukkomista Markuksen myllätessä pakaroitani samalla kun julisti havaintojaan korvani juuressa. Samalla Markus vetäytyi hieman irti minusta ja työnsi minua syvemmälle suihkun kulmaa kohti kiilaten minut itsensä ja suihkuseinän väliin. Siinä vaiheessa mahdollisuus tilanteesta pakenemiseen oli mennyt. Jännitykseni pääni sisällä teki koko ajan tilaa kiimalleni, enkä totta puhuakseni enää edes halunnut tilanteen keskeytyvän. Raja oli jo ylitetty ja halusin tietää mitä toisella puolella odotti.

Markuksen muodostaessa lihamuuriaan ympärilleni näin vihdoin myös ensimmäistä kertaa kunnolla hänen täyteen loistoonsa heränneen varustuksensa ja näky oli vakuuttava. Edessäni huojui paksu lihanuija ja Markuksen käsi kävi levotonta runkkaamisliikettä sen varrella. Paksu terska kiilteli jo kiimalimoista ja näky sai viimeisetkin estoni hälvenemään. Halusin tätä miestä ja olin valmis heittäytymään vietäväksi.

''Tätähän sä taisit haluta? Kyllä mä huomasin jo tuolla saunassa missä sun silmät kävi ja mikä sun reaktios oli'' Markus julisti taas hieman lähemmäksi hivuttautuneena samalla runkaten kulliaan. Markus tuli taas iholleni ja tunsin kuinka kullin pää painautui vatsaani vasten. Samalla hän tarttui kurkustani kiinni yhdellä kädellä ja toisella jatkoi taas peppuni puristelua. ''Oothan kiltti poju nyt ja teet niinkuin käsketään? Annan sulle sellasta kyytiä, ettet tuu koskaan unohtamaan miltä tuntuu saada kunnolla kyrpää'' hän murisi korvaani samalla kun tunsin puristuksen kaulani ympärillä kiristyvän.

''Kyllä herra..'' sain vaivoin henkäistyä ja Markus hellitti otettaan kurkullani. Samalla hän vetäytyi irti minusta ja komensi nyt jo selkeästi vaativammalla äänellä ''Polvilles siitä huora!''. Seurasin käskyä ja pudottauduin polvilleni hänen jalkojensa juureen. Markus runkkaili kulliaan tyytyväisen näköisenä senttien päästä naamasti katsellessani lumoutuneena eteeni muodostunutta näkymää.

Markus tarttui hiuksistani ja vetäisi päätäni ronskisti takakenoon tuoden samalla kullinsa naamaani vasten ja hieroen sitä edestakaisin pitkin kasvojani. ''Joko huoran tekis mieli maistaa?'' Markus jatkoi tuoden välillä terskaansa huulieni juureen, josta saatoin ohimennen nopeasti lipaista ennen kuin hän ilkikurisesti hymyillen veti taas kullinsa pois ja jatkoi naamani hinkkaamista sen varrella. ''Kohta testataan imetkö kullia yhtä ahnaasti kun katsot niitä, mutta eka nuolet mun palleja kunnolla'' Markus jyrisi tuoden pallinsa huulieni juureen samalla jatkaten runkkaamistaan kasvojeni yläpuolella huojuen.

Annoin suuni kostua kunnolla ja aloitin ahnaasti nuolemaan palleja antaen syljen valua suustani pitkin rinnuksiani ja lattiaa samalla, kun seilasin kivekseltä toiselle. Äänistä päätellen Markus nautti käsittelystäni ja pian hän vaativasti tarrasi taas hiuksistani ja rupesi ohjaamaan minua alemmaksi kohti välilihaansa. ''Sieltä myös. Nuole persettä kanssa nyt kun vauhtiin pääsit'' Markus jatkoi ohjaamistani ja nosti toisen jalkansa seinää vasten, jotta minulla olisi parempi pääsy syvemmälle hänen jalkoväliinsä.

Tein työtä käskettyä ja vähitellen hivuttauduin kieleni kanssa alemmaksi ja alemmaksi kohti peräaukkoa. Lopulta olin naama syvällä pakaroiden välissä ja annoin kieleni uiskellennella limaisena peräaukon suulla, välillä palaten taas alemmas välilihan alueelle ja sieltä nuollen takaisin ylös pakaroiden väliin. Murinasta ja huokailusta päätellen Markus nautti käsittelystäni ja painoi päätäni syvemmälle pakaroiden väliin samalla hieroen persettään naamaani vasten.

''Vittu kun tekee hyvää'' Markus jyrähti lopulta tyytyväisenä samalla kun vapautti pääni takamuksestaan ja kääntyi ympäri kulliaan edelleen raivoisasti runkaten. Sen enempää sanomatta hän lopetti runkkaamisen ja toi kullinsa taas huulieni juurelle vetäen ensin esinahkansa alta paksun terskansa kokonaan esiin. En jäänyt odottamaan käskyä vaan tiesin mitä minulta odotettiin, joten varovasti hivuttauduin eteenpäin ja nappasin terskan huulieni väliin aloittaen varovasti pyörittelemään kieltäni sen ympärillä.

Olin imenyt kullia vain pari kertaa aiemmin ja yksikään niistä ei ollut yhtä iso kuin Markuksella, joten tunsin leukojeni heti venyvän äärimilleen yrittäessäni sulloa Markusta sentti sentiltä syvemmälle nieluuni. Kuola valui suupielistäni jatkuvana virtana, kun yritin rentouttaa leukojani, jotta tuo valtaisa kalu pystyi pumppaamaan itsensä syvemmälle nieluuni mahdollisimman vaivatta. Varovainen imeskely kiihtyi hetki hetkeltä ahnaammaksi lutkutukseksi, osittain omasta innostuksestani ja osittain Markuksen pumpatessa kulliaan suuhuni imuni tahdissa.

Markus huokaili ja ähisi aikansa nautiskellen, kunnes vetäisi kullinsa suustani ja kehui vuolaasti imutaitojani ''Vittu kun tekee hyvää. Sähän imet paremmin kun useimmat naiset. Noilla taidoilla mä teen susta itelleni säännöllisen mälliämpärin ja saat tulla imemään multa paineet nieluun vaikka, joka päivä. Nyt katotaan kuitenki miten syvälle tää kulli oikeesti uppoo tohon sun kurkkuun.''

Äänessä oli taas auktoriteettista vaatimusta ja Markus tehosti sanojaan tarttumalla taas ronskisti hiuksistani vetäen pääni taas lähemmäksi kulliaan. Avasin suuni kiltisti ja annoin kullin ohjautua taas syvemmälle kohti kurkkuani. Sentti sentiltä se painui syvemmälle nieluuni ja pieni paniikki alkoi tehdä tuloaan, kun suussani paisuva lihajärkäle tukki hengitysteitäni. Markus murisi eteenpäin nojautuneena tyytyväisenä ja antoi pepulleni yhden mojovan läimäyksen, joka sai minut säpsähtämään vaistomaisesti eteenpäin ja hörppäämään lisäsenttejä kurkkuuni. Kalu oli jo lähes kokonaan nielussani, kunnes sietokykyni raja tuli vastaan ja aloin kakomaan ja panikiin omaisesti työntämään Markuksen reisistä itseäni vapaaksi. Markus kuitenkin piti päätäni tiukassa otteessaan vielä muutaman sekunnin ajan painaen itseään syvemmälle vähät välittämättä sätkimisestäni samalla tyytyväisesti huokaillen. Lopulta hän kuitenkin hellitti otteensa ja päästi kalunsa luiskahtamaan sylkivanan saattelemana pois suustani nautintoaan samalla huutaen.

''Sustahan kunnon syväkurkku löytyi!'' hän huohotti ja jatkoi ''Vähän kaipaat vielä koulutusta, mutta se ehitään hoitaa myöhemminkin. Ei oo enää paljon aikaa meillä ja pakko päästä vielä panemaan sua perseeseen''. Markus kurottautui tarttumaan kainaloistani ja nosti minut ylös jalkojensa juuresta samantien kiepsauttaen minut ympäri ja painaen minut suihkun seinää vasten. Hän tarttui taas kurkustani painautuen takaapäin minuun litistäen minut itsensä ja seinän väliin. Tunsin kuinka äsken limaisen märäksi saamani kulli seilasi ahnaasti pakaroitteni välissä etsien sisäänkäyntiä.

Hetken päästä kullinpää osui maaliinsa ja Markus oli jo aloittamassa sisään astumisensa, kun sain vaivoin ynähdettyä hänen otteensa alta ''Tää on mun eka kerta''. Markus vetäytyi hieman irti minusta ja antoi mojovan läimäytyksen pakaroilleni, joka sai minut päästämään ilmoille kimeän ''Ahh!'' äänähdyksen. ''Ai neitsytpersekkin vielä? Olisit heti sanonut, että mä oon ensimmäinen joka pääsee korkkaamaan tän herkkuperseen. Oota hetki haen jotain millä saadaan tää helpommin uppoomaan suhun'' Markus totesi innostuneen oloisena ja häipyi pukuhuoneen puolelle. Pian hän tuli jo takaisin jonkinlainen kosteusvoidepurkki mukanaan. ''Tää kuivuu nopeesti, mutta helpottaa ainakin sisäänpääsyä'' hän totesi ja ruiskautti läjän voidetta kämmenelleen.

Markus sipaisi voidetta myös pakaroitteni väliin ja hieroi sitten peräaukkoni suuta voiteella, ennen kuin upotti kaksi voiteen liukastamaa sormeaan sisääni. Huokasin ensin syvään sormien täyttäessäni kiimasta sykkivän reikäni ja aloin vaistomaisesti pumppaamaan itseäni sormia varten. ''Taitaa narttu haluta jo kunnon täytettä'' Markus naljaili katsellessaan minua silmät kiinni huokailemassa hänen sormet sisälläni pumpatessani itseäni niitä vasten. ''Jooh pane mua'' sain kuiskattua huokailuni keskeltä edelleen jatkaessani liikettäni sormien ympärillä. Markus rupesi itse työntelemään sormiaan sisälleni kiihtyvällä tahdilla ja totesi sarkastisesti ''Koko ajanhan sua pannaan''. ''Kyrvällä. Haluun sun kyrpää'' sain taas haukottua vastaukseksi.

Vastaukseeni tyytyväisenä Markus vetäisi ronskein elkein sormensa sisältäni ja veti minua samalla hieman irti seinästä painaen sen jälkeen minua kumarampaan asentoon seinää vasten. Markus asetteli nyt kunnolla rasvattua terskaansa peräaukkoni kohdille ja karjui takanani ''Nyt sitä selkää kunnolla notkolle ja persettä tyrkylle huora!''.

Painoin selkäni kaarelle parhaani mukaan seinään nojaten ja työnsin peppuani Markuksen eteen tarjottimelle. Hän tarttui pakaroistani kaksin käsin kiinni ja alkoi hitaasti työntymään sisääni samalla murahdellen. Terska upposi kohtuullisen helposti sisääni, mutta sen jälkeen tottumaton aukkoni yritti pistää ylisuurelle vieraalleni vastaan. Yritin rentoutua parhaani mukaan ja hiljalleen kulli upposi sentti sentiltä syvemmälle sisuksiini molempien huokaillessa kilpaa tuntemuksiaan.

Hetken työntelyn jälkeen Markus oli saavuttanut pohjan ja kulli oli kokonaan sisälläni. ''Vittu kun tekee hyvää!'' Markus huudahti takanani ja veti itseään ulos noin puoleen tankoon asti painuen sitten taas hitaasti koko mitalta sisään. ''Sun perse näyttää niin hyvältä leviimässä tän kyrvän ympärillä ja vittu tää imee hyvin! '' Markus huohotti takanani liukuen samalla varovasti sisälläni. En saanut sanoja suustani, mutta oloni oli hekumallinen, enkä ollut osannut kuvitellakkaan miten hyvältä pantavana oleminen tuntuisi. Tunne sisälläni oli täyteläinen kullin hieroessa sisuskalujani taivaallisella tavalla jokaisella työnnöllä.

Huohotimme kilpaa tasaisten vetojen tahdissa, kun vähitellen aloin tottumaan häneen sisälläni ja Markus pystyi vapaammin vetämään pitkiä vetoja sisuskaluissani koko mitaltaan. Markus painoi päätäni suihkuhuoneen seinää vasten ja jakoi työntöjen ohessa napakoita läpsäisyjä pakaroilleni, jotka saivat minut vinkaisemaan iskujen voimasta. Välillä hän veti kalunsa kokonaan ulos levittäen samalla pakaroitani saaden reikäni pysymään hetkittäin avonaisena ihastellen aiheuttamaansa näkymää. Näkemäänsä tyytyväisenä hän työntyi taas koko mitaltaan sisääni ja jatkoi painamistani nautinnollisesti murahdellen.

Hetken työntelyn jälkeen Markus tarttui taas kaulastani ja vetäisi minut irti seinästä itseään vasten ja supisi korvaani lopettamatta panemistani ''Taitaa huora nauttia kun herran jättikyrpä paukuttaa takaapäin?''. ''Mm'm...'' sain ynistyä myöntävän vastauksen päätäni nyökkäisten. ''Tää oli vasta lämmittelyä. Nyt vasta aletaan nussimaan kunnolla tätä sun reikää!'' Markus jatkoi korvaani ja samalla alkoi kiihdyttää työntöjensä tahtia puristaen minua samalla tiukemmin kiinni itseensä.

Olin ekstaasimaisessa tilassa, kun kulli alkoi kasvavalla tahdilla porautua syvälle suoleeni. Saunatiloista alkoi kuulua voimistuva läiske, kun kehomme iskeytyivät toisiinsa työntöjen tahdissa ja Markuksen raskaiden pallien läpsyttäessä vasten välilihaani. Suihkutilojen kaakeleista kaikuva läiskytys ja Markuksen kovaääniseksi yltynyt huohotus aiheuttivat yhdessä sellaisen metelin, että touhumme kuuluivat varmasti myös saunatilojen ulkopuolelle, jos joku siellä sattui kulkemaan. Olisin halunnut hillitä Markuksen ääntelyä, jotta emme herättäisi turhaan epätoivottua huomiota puuhillamme, mutta Markuksen tiukka ote kurkullani ja oma nautintoni estivät minua saamasta sanaa suustani.

Runkkasin raivokkaasti omaa seisovaa kulliani työntöjen tahdissa ja tunsin kuinka rupesin lähestymään orgasmia. Hetken päästä korkean voihkaisun saattelemana kullini räjähti ja purkautui voimalla edessäni olevalle seinälle suoleni supistellessa orgasmin voimasta sisälläni edelleen tikkaavan kullin ympärillä. Markus ei omalta nautinnoltaan joko huomannut tulemistani tai välittänyt siitä ja jatkoi samalla tahdilla sisuskalujeni kurittamista.

Nojasin Markuksen tiukkaan otteeseen raukean velttona ja nautin sisälläni mylläävästä kalusta oman orgasmini jälkioloissa. Olimme kuitenkin jatkaneet touhujamme jo jonkun aikaa, joten pian myös Markuksen ääntelystä ja edelleen kiihtyvästä tahdista tiesin hänen olevan lähellä omaa finaaliaan. Pian hän vapauttikin otteensa kurkultani ja tarttui minua molemmin käsin lantiosta kiinni kiihdyttäen vauhtinsa äärimmilleen. Markus paiskasi itseään sisääni pitkin vedoin kiivaassa tahdissa hänen ääntelynsä muuttuen samalla nautinnosta huutamiseksi.

''Aaaaaaaaaaah!'' Markuksen pitkä huuto kaikui saunatiloissa hänen paiskatessaan viimeisen työntönsä koko mitalta syvälle sisääni. Tunsin kuinka paksu kulli sykki levottomasti sisälläni ja sylki sisältöään syvälle suoleni uumeniin. Työnsin itseäni Markusta vasten haluamatta päästää sisälläni vellovaa vierasta lähtemään pumpaten itseäni vielä varovasti pikku hiljaa löystyvää kalua vasten.

Markus pysyi hetken nojautuneena minuun keräilemässä itseään, mutta lopulta antoi löystyneen kalunsa pulpahtaa ulos sisältäni ja vetäytyi samalla irti minusta. ''Vittu kun teki hyvää'' hän sai lopulta sanottua hengityksensä tasattua. Hymyilin hänelle ja nojasin vielä poseeraten seinää vasten peppu pystyssä antaen sisääni ammutun sperman pulputtaa ulos reiästäni. Markus pyyhkäisi reiästäni valuvaa mahlaa sormillaan ja toi ne sitten kasvojeni eteen, josta imaisin sormet suuhuni ja nuolin ne puhtaaksi. ''Ei anneta hyvän tavaran valua hukkaan'' hän virnuili minulle, johon vastasin avaamalla suuni ja heiluttelemalla kieltäni esitellen tyhjää suutani. ''Nyt kun pääsit makuun, niin ensi kerralla saat niellä suoraan kurkkuun koko lastin''. ''Sovittu'' vastasin hymyillen ja siirryimme molemmat suihkujen alle huuhtelemaan itseämme.

Emme juurikaan jutelleet enää sen jälkeen peseytyessämme. Molemmat meistä oli osittain vielä epäuskoisena oliko äskeinen kohtaaminen todella tapahtunut. Siirryimme vaitonaisina pukuhuoneen puolelle ja aloimme pukeutumaan. Sukkia pukiessani pyllistin Markuksen puoleen ja hän antoi pepulleni vielä kunnon puristuksen ja totesi samalla''Tätä pitää kyllä päästä painamaan mahdollisimman nopeasti uudestaan. Pitää vaan keksiä joku parempi paikka tälle puuhalle, kuin nää saunatilat''. ''Jep. Olis ikävä jos hommat jäis kesken, jos joku sattuisi tulemaan tänne ja yllättäis meidät'' vastasin, johon Markus jatkoi ''Niin. Mun luokse voi kyllä tulla ja siellä voidaan rauhassa pitää pidempääkin sessiota ilman keskeytyksiä. Mulla on yleensä iltaisin töiden jälkeen hyvin aikaa, mutta pitää katsoa millon tulee seuraavan kerran tarvetta paineiden purulle''.

Vaihdoimme Markuksen kanssa puhelinnumeroita ja sovimme hänen olevan yhteydessä minuun seuraavan kerran kun tapaamiselle olisi aihetta. ''Ja olis muuten kiva tavata se muija siitä sun kuvasta joskus'' Markus virnuili lähtiessään ja iski silmäänsä. Moikkasimme vielä toisillemme hänen poistuessaan tiloista itse jäädessäni vielä pukuhuoneeseen istumaan.

Mieleni oli myllerryksessä ja kertasin äskeisiä tapahtumia hiljaa itsekseni. En voinut uskoa, että olin päätynyt tähän tilanteeseen. Olin aikaisemmin uskaltanut vain fantasioida tällaisista kohtaamisista ja nyt sellainen oli tapahtunut oikeasti. Mieleni juoksenteli jo tuleviin tapaamisiin ja muodosti mitä irstaampia mielikuvia siitä mitä niissä voisi tapahtua. Pudistelin päätäni ja päätin antaa asian jäädä hautumaan mieleeni ensi kertaan asti, joten nousin ja poistuin saunatiloista. Kotiin kävellessäni mielessäni oli vain kuinka en malttanut odottaa seuraavaa kohtaamistamme.

Katso kaikki kirjoittajan Tarinapoju novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 36

10 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu