Tein nuorempana muutaman vuoden portsarintöitä. Olin aika isokokoinen ja sopivan röyhkeä niihin töihin, joten lähinnä sattumalta löysin itseni ovelta seisomasta. Eipä siinä, työ sopi hyvin vuorokausirytmilleni, tipit kerryttivät verovapaina kukkaroa aika kivasti ja monesti naisetkin olivat aika antavia. Yksi kerta jäi kuitenkin erityisesti mieleen:
Nuoripari lähestyi lauantaisena lokakuun yönä ovea. Todella näyttävällä tytöllä oli yllään kiiltävä lyhyt mekko, jossa oli todella avoin kaula-aukko. Korkeat korot kopisivat asfalttiin parin lähestyessä. Asu olisi sopinut vaikka pornofilmiin, mutta sellaisia nuoret olivat ja nyt siis yökerhoon tulossa. Poika oli todellakin vain poika. Laiha, pieni finninaamainen yksilö. Kaulakkain he kuitenkin lähestyivät ja minua ihmetytti todella, miten poika oli tuollaisen pommin saanut! Todella epäsuhtainen pari.
Parin saapuessa ovelle he yrittivät suoraan sisään.
- Otetaas siihen seis ja paperit molemmilta, vaadin
- Joo joo, poika mumisi taskujaan kaivellen.
Tyttö loi minuun todella syvän katseen ja hymyili lupaavasti. ”Voi paska” ajattelin. Toi pitäisi saada sisään. Tyttö painoi tiukat rintansa kiinni käsivarteeni. Hän oli selvästi tottunut käyttämään ulkonäköään saadakseen mitä haluaa.
- Täällä on tosi kylmä. Päästä jo, tyttö sirkutti läheltä silmiin tapittaen.
- Tossa, poika sanoi ojentaen molempien paperit.
Pojalla näytti olevan 18v synttärit, tytön ollessa muutamaa kuukautta vanhempi. Päästin tytön sisään, mutta pojan kohdalla estin kulun.
- Mitä vittua? Jenna! Poika kysyi, huikaten sisään katoavan tyttönsä perään.
- Täällä on jono. Perälle vain, tokaisin tylysti.
- Päästit Jennankin ja frendit oottaa siellä.
- Perälle vain, jos sisään meinaat, toistin.
Poika luovutti ja tunnin päästä ovelle jonotettuaan loi minuun happaman katseen.
Kierreltyäni muutaman kierroksen yökerhossa tyttö oli luonut viipyilevän katseen. Huomasin hänen tosin tekevän samaa myös baarin puolella töissä olleelle Timolle. Melkoinen tapaus. Kuumin mimmi koko paikassa ja flirttailee avoimesti kaikkien kanssa. Aluksi oli kuumottanut, kun Jenna oli selvästi flirtannut kanssani. Ajattelin olevan mahdollisuuksia jossain vaiheessa, mutta nyt arvasin hänen vain kiusaavaan kaikkia. Sellaista nuoren tytön huoletonta käytöstä ennen kuin elämä opettaisi tavoille.
Valomerkin jälkeen kiersin hätistelemässä bilettäjiä ulos, kun huomasin nuoren parin olevan edelleen pöydässään. Muu seurue oli jo lähdössä, mutta pojalla oli täysi lonkero edessään.
- Noni, lähdetääs sitten, tokaisin pojalle.
- Vittu mulla on juoma kesken, hän sopersi takaisin jurrisella äänellä
- Ulos nyt, sanoin ohjaten kädestä
- Vittu irti musta
Otin napakan otteen kantaen tyypin pihalle väkisin.
- Vitun mulkku! Kuului perästä sulkiessani oven.
Jenna keräsi juuri tavaroitaan ja nousi ylös mennessäni hänen luokseen.
- Moiii!! Jenna visersi halaten minua.
- Moi moi, sanoin kietoen käteni tytön ympärille
- Mihin Vili meni? Heitkö sä sen pihalle? Jenna sirkutti kädet edelleen kaulallani. Naisellinen tuoksi täytti aistini vaaleiden pitkien hiusten hulmutessa.
- Joo. Vastasin kädet tytön vyötäröllä
- Tuhma poika, Jenna visersi hypäten syliini ja kietoen säärensä ympärilleni. Otin toisella kädellä kiinteästä takamuksesta kiinni, tytön alkaessa suudella minua.
Lyhyt mekko oli noussut ylös ja tunsin paljaan pillun sormiani vasten. Hyväilin Jennaa tytön kiemurrellessa kiimaisesti huokaillen sylissäni.
- Suvi kävitsitkö sä ja Timo kattomassa, että kaikki lähti? Huikkasin tiskin takana seisovalle baarimikolle samalla laskien tytön edessä olevalle pöydälle selälleen.
- Joo, me hoidetaan. Suvi huikkasi nauraen.
Polvistuin pöydän reunalle nostaen tytön mekon ylös. Paljas ajeltu pimppi loisti märkänä edessäni. Pikkuhousutkin olivat jo kadonneet. Nuolaisin pitkällä vedolla.
- No haluutko sä tätä? Kysyin
- Joo, haluun!
Kohta Jenni jo huokaili kiimassa
- Pane mua! Pane nyt! Jenni kiljaisi kimmoten pystyyn. Hän polvistui eteeni ja suorastaan repi housuni nilkkoihin. Jenni aloitti kiimaisimman suihinoton, jota olin koskaan saanut.
- Älä! Oota! Yritin, mutta tyttö vain lutkutti vartta hieroen ja pyöritellen kieltään terskallani
Kohta ruiskaisin spermani pitkin Jennin kasvoja.
- Miks sä tulit jo?! Mä haluun munaa! Jenni vaati.
- Timo, tuu sä jatkamaan hetkeksi, huikkasin työkaverilleni.
Timo tuli paikalleni painanen munansa Jennaan. Jenna kiemurteli kiimasta sekaisena. Kohta tyttö kimposi ylös ja painaen Timon alleen penkille. Hetken ratsastettuaan Timo laukesi syvälle Jennaan.
- Ette kai te vielä lopeta, Jenna tivasi pettyneenä.
- No perkele! Kivahdin kääntäen Jennan vatsalleen pöytää vasten ja läimäisin perseelle.
- Uuh.. tuhma poika! Jenna venkoilli kiimaisesti olkansa yli katsellessaan.
-
Panin muutaman kerran pimppiin, mutta kohta aloin ujuttamaan munaani Jennan perseeseen.
- aih. Oo varovainen… Jenna sanoi
- Ai perkele, että alkaa panettamaan Suvi sanoi vieressä istuen ja pimppiään hieroen.
- Mukaan vain! Kyllä toi muija hoitelee sutkin, Timo tokaisi Suville.
-
Suvi tuli Jennan eteen työntäen pimppinsä vasten Jennan kasvoja.
- Mitä? Ei. En mä oo ikinä…
- Vittu nuole sitä nyt, tai lopetan panemisen. Ilmoitin tylysti Jennalle.
Jenna nuolaisi ensin varovasti. Kohta selväsi innokkaammin, ollen hetken päästä jo täysin kiimassa pimpin nuolemisesta. Näkyä katsellessani tunsin laukeavani jo toisen kerran. Tällä kertaa pumppasin lastini syvälle tytön perseeseen. Samalla kuulin jonkun ryskyttävän ovea ja viimeiset mällit lensivät pitkin pakaroita.
- Mitä vittua? Ihmettelin vetäen housuja jalkaani ovelle mennessäni.
- Oks Jenna täällä? Nuori mies kysyi ovella
- Hä?
- Jennaa?! Poika kiljui ovelta.
- Turpa kiinni nyt. Mitä sa haluut?
- Oks Jenna täällä? Poika tivasi.
Katselin poikaa mietteliäänä.
- Siis haluutko sä tulla sisään vai?
- Oks se?
- No tuu sitten
Poika meni edeltäni kohti valaistua tanssilattiaa. Timo oli taas panemassa takaa Jennan nuollessa yhä Suvin pimppiä.
- Jenna? Mitä sä teet? Poika jäykistyi näkyä katsellessaan.
- Istu alas, käskin painaen pojan päättäväisesti hartioista penkille istumaan. Samalla Suvi näytti saavan räjähtävimmän orgasmin, jonka olin nähnyt.
Timo alkoi selvästi myös vaihtamaan reikää perseen puolelle. Suvi tuli alastomana ja hengästyneenä luoksemme.
- Taitaa mennä vielä hetki, mutta haluisit sä jotain odotellessa? Vaikka kokiksen? Suvi kysyi pojalta ystävällisesti hymyillen.
Poika vain tuijotti, miten Timo pani hänen tyttöään perseeseen. Suvin tyrkätessä kokiksen pojan käteen ja istuessa pojan viereen menin vielä itse jatkamaan. Menin Jennan eteen antaen kaluni jälleen hänen suuhunsa. Kohta myös Suvi tuli paikalle. Vilkaisin yksin jäänyttä poikaa, joka lähti myös tulemaan kohti. Osoitin päättäväisesti pojalle paikan sohvalta, johon hän kuuliaisesti istuikin. Suvi laskeutui Jennin jalkojen väliin alkaen nuolemaan pimppiä samalla, kun Timo nai Jenniä perseeseen, minun nussiessa Jennan suuta. Nyt imeminen oli rauhallisempaa. Kohta huomasin tytön viimein laukeavan. Hän tärisi kauttaaltaan, kimeän ulinan päästessä suusta. Huomasin tytön polvien pettävän, mutta Timo kannatteli tyttöä. Kohta Timo ruiski lastinsa tytön perseelle, minun ampuessa viimeiset tippani tytön kasvoille.
- Jumalauta! Melkoinen lutka! Kehaisin tyttöä housuja sulkiessani.
- Huhhuh, myhäili Timokin.
- Hei, nyt ollaan valmiita. Saat sen. Huikkasin viittoen pohan luoksemme.
Poistuimme työtoverieni kanssa baaritiskille, pojan jäädessä paijaamaan tyttönsä poskea ja autellessa tämän ylös pöydältä.
- Oot sä kunnossa? Poika tiedusteli.
- Joo, tyttö vastasi edelleen hengästyneenä ja hämillään hymyillen.
Kohta nuoripari poistui paikalta myös meidän lähtiessä hetken päästä koteihimme.
Seuraavana viikonloppuna hämmennyin, nuorenparin lähestyessä jälleen oveani. Enpä olisi uskonut tapaavani ainakaan poikaa enää.

