Poikani Huora

07/11/2019 | Kirjoittaja: Mikkeli |
13 min
Kertoja: Nainen | MILFKiimainenInsesti
4.5
(97)
Voi ei poika näkisi pilluni. Tiesin, että minun pitäisi äkkiä peittää itseni, mutta en voinut irroittaa käsiäni pyörän tangosta.

Istuimme hiljaisuudessa syöden aamiaista perheen kesken. Kaikilla oli omat jutut mielessään. Mieheni oli pian lähdössä työmatkalle ulkomaille. Poikani ja tyttäreni varmasti miettivät pian alkavaa koulua. Ajatukseni harhailivat viime illan tapahtumiin. Poikani oli pyytänyt minua poseeraamaan moottoripyöränsä kanssa. Mitenköhän hän ilmaisi sen? Hän tarvitsisi jonkun kuuman naisen poseeraamaan pyöränsä kanssa. Hän oli teini-ikäinen, juuri ja juuri 18-vuotias ja hän harrasti moottoripyöriä. Viime vuonna päätimme mieheni kanssa ostaa pojalle sellaisen. Sen jälkeen hän ei tehnyt mitään muuta vapaa-ajallansa kuin ajeli ja huolsi pyöräänsä. 

Olin lupautunut poseeraamaan hänelle. Ajattelin, että se olisi pojalleni tärkeää ja minulle harmitonta. Se oli kuitenkin ennen kun hän kertoi, että minun pitäisi poseerata narubikineissä. Olin shokissa, en tiennyt, mitä vastata. En saanut sanottua mitään hänen kävellessään pois. 

En halunnut tehdä sitä, se vain tuntui väärältä. Päätin kuitenkin ryhtyä siihen, koska syvällä sisälläni pieni osa minusta halusi tehdä sen. Joka kerta kun ajattelin poseeraavani bikineissä tunsin väreiden kulkevan kehoni läpi. Minua jännitti aivan uudella tavalla, tavalla, jota en ollut tuntenut pitkään aikaan. 

Mieheni ja minä emme olleet seksuaalisesti kauhean aktiivisia. Panimme yleensä ehkä kerran kuussa, mutta yleensä liian nopeasti, niin etten ehtinyt tulla. Masturboin silloin, kun kukaan ei ollut kotona, mutta loppupeleissä se ei ajanut samaa asiaa kuin se oikea. Oikea kyrpä. 

Sain valmiiksi kaikki päivän askareeni kotona ja puuhastelin jotakin turhanpäiväistä odottaessani kuvausta. Tajusin, että minun ehkä pitäisi ajella itseäni, jos poikani haluaisi ottaa lähikuvia ja karvani näkyisivät alaosani läpi. 

Otin esiin höyläni ja innostuin ehkä vähän liikaa. Olin pian ajanut kaikki karvani ja pilluni oli nyt täysin posliini. Pillu tuntui paljaalta ja sulavalta. Rakastin sitä, miltä se tuntui hieroessani sitä. Hieroin sormillani vittua ja avasin jalkani täysin haralle. 

Tunsin tiukan ja pienen persreikäni haluavan huomiota. Sen hierominen tuntui aina aivan liian hyvältä. Tunsin muutaman karvan siellä joten päätin ajaa nekin pois. Kävelin peilin eteen ja asetuin lattialle kontalleni. Käänsin perseeni peiliä kohti ja kaaristin selkääni. 

Sydämeni pysähtyi ja pilluni väreili. Katsoin itseäni takaapäin. Jalkani olivat täysin harallaan, pilluni oli paljas, auki ja aivan märkä. Tarkkailin tiukkaa ja kiimaista persereikääni. 

En ollut koskaan katsonut itseäni tällä tavalla. En saanut silmiäni irti itsestäni. Katselin kuinka tummat pilluhuuleni kiiltelivät kosteudesta. Poimuttunut peppureikä sai minut lumoihinsa. Hitaasti nappasin sheiverin ja ajoin loput karvani persereikäni ympäriltä. 

Tuntui hyvin tuhmalta ajalle karvojani katsellessani itseäni peilin kautta. Hengitin raskaasti ja huomasin kuinka pillumehu alkoi valua reisiäni pitkin. Aloin löytämään kokonaan uuden puolen itsestäni. 

Kun olin valmis tunnustelin persereikäni pehmeyttä vaihtamatta asentoa. Hieroin reikääni ja nipistelin nännejäni. Yllätyin, miten reikäni hierominen tuntui melkein yhtä hyvältä kuin pillun. Tuntui siltä kuin haarani olisivat auenneet yhä enemmän ja enemmän sormeni hieroessa anaalia antaen minulle vahvan orgasmin. 

Kadotin kokonaan todellisuudentajun. Tunsin, kuinka persereikäni oli auki ja keskisormeni oli syvällä sen sisällä. Sormetin itseäni anaaliin. Kroppani tärisi voimakkaan orgasmin lävistäessä kehoni. Rojahdin lattialle huumaavaan nautinnon seurauksena. 

Lepäsin hetken ajatellen, kuinka hyvältä sormi oli tuntunut anaalissani. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin laittanut jotakin anaaliini. Olin hieman häpeissäni uskonnollisen kasvatukseni takia, mutta en voinut kieltää nautintoa, jonka olin juuri kokenut. Se ei sattunut vaan tuntui upealta. Se antoi minulle parhaimman orgasmin ikinä. 

Illallisella tyttäreni kertoi viettävänsä seuraavan yön kaverinsa luona. Hän menisi suoraan aamulla kouluun sieltä. Olin hieman hermostunut, joten join muutaman lasin viiniä ruoan aikana rentoutuakseni. Ennen kuin huomasinkaan olin juonut koko pullon viiniä. 

Tyttäreni lähdettyä poikani kysyi, jos olisin valmis poseeraamaan. Tunsin oloni rennoksi alkoholin jäljiltä ja kerroin palaavani tuota pikaa vaihdettuani vaatteet. Hän kertoi, että ottaisimme kuvia autotallissa. 

Bikinit puettuani katselin itseäni peilistä. Sydämeni meinasi pysähtyä, kun tajusin kuinka paljon paljasta pintaa oli näkyvillä. Keräsin rohkeutta ja kävelin alakertaan kylpytakki päälläni. Tommi odotti pyöränsä luona. Hän oli asetellut muutaman kohdevalon parantaakseen valotusta. Hänen pyöränsä oli kaiken keskellä. "Hei äiti, olen valmis, mene seisomaan tuonne pyörän eteen." Hän kertoi minulle. Sydämeni lyödessä tuhatta ja sataa siirryin pyörän eteen. Seisoin siellä miettiessäni yhä uskaltaisinko tehdä tämän vai en. "Öh äiti, sinun pitää ottaa kylpytakkisi pois." Hän sanoi katsoen minuun viattomasti. Vedin syvään henkeen ja heitin takin pois. Näin kuinka Tommin silmät suurenivat pojan pidätellessä hengitystä. 

Minulla on aika hyvät tissit. Rintani ovat DD-kokoiset ja ne tuovat minulle paljon huomiota miesten keskuudessa. Tissit ovat luonnolliset mutta ne ovat silti yllättävän kiinteät. Poikani tuijotti niitä yläosan yrittäessä ankarasti pitää herkkuni sisällään. Bikinien yläosa oli kuitenkin erittäin niukka ja suurin osa tisseistäni oli näkyvillä. 

Alaosa ei ollut yhtään sen parempi. Se oli pieni kolmio, joka juuri ja juuri peitti pilluni ja hieman aluetta sen yläpuolelta. Kolmiota piti kasassa narut, jotka menivät persevakoni sisään. Materiaali hyväili pilluani ja poikani varmasti pystyi erottamaan ääriviivani. 

Alkoholin takia olin kuitenkin rentoutunut. Olin innoissani kuvien ottamisesta. Olin valmis hänelle. 

"Miten haluat, että seison kulta?" Kysyin. 

"Juuri noin… Levitä käsiäsi hieman leveämmälle… Joo." 

Hän räpsi kuvia poseeratessani. Hän tuli yhä lähemmäksi ja pian minusta tuntui, että olin kuvien keskipiste pyörän sijaan. 

"Äiti, voitko pistää jalkasi pyörän päälle ja nojata taaksepäin" 

Tein kuten käskettyä, mikä kuitenkin avasi haarani levälle. Nojatessani taaksepäin tunsin kuinka nännipihani näkyivät bikinien läpi. Näin hänen silmiensä suurenevan ja kameran osoittavan enemmän rintojani kohden. En pistänyt loppua kuvaukselle, sillä minulla oli huumaavan hyvä olo. 

"Äiti nämä ovat täydellisiä… Levitä vielä hieman enemmän… Joooh… Minulla on idea" Hän sanoi yht'äkkiä. 

Katsoin Tommiin innostuneena, vaikka yritinkin peitellä sitä. 

"Pyörä on todella tukeva. Voitko kiivetä sen päälle ja maata selälläsi?" 

Ajattelin asentoani hetken. Se tulisi olemaan todella tuhma. Makaisin selälläni haarat auki. Pelkästään sen ajatteleminen sai pilluni märäksi. 

"Okei kulta, mutta sinun pitää auttaa minut nousemaan pyörän päälle." Sanoin katsellessani pyörää. 

Poikani tuli pian auttamaan minua. Hän otti kiinni kädestäni ja auttoi minut nousemaan pyörän päälle. Asetin jalkani molemille puolille pyörää maatessani selälläni istuimen päällä. Tommin silmät olivat selvästi pillullani. Nopeasti hänen silmänsä suurenivat ja tunsin hänen pidättävän hengitystään. 

Hätääntyneenä katsoin alas jalkoväliini huomaten, että alaosa oli lipunut ylemmäs ja paljasti nyt häpyhuuliani. Voi ei poika näkisi pilluni! Tiesin, että minun pitäisi äkkiä peittää itseni mutta en voinut irroittaa käsiäni pyörän tangosta, sillä olisin silloin menettänyt tasapainoni. 

"Tommi, minulla on hieman epämukava olo tässä asennossa. Ehkä minun pitäisi vaihtaa sitä." Sanoin hermostuneesti. 

"Äiti, voitko ottaa kunnolla kiinni tangosta ja pitää itsesi paikallaan." 

Tartuin tangosta molemmin käsin tuntiessani kehoni valuvan toiselle puolelle. Koska en voinut peittää pilluani suljin haarani. Tästä kuitekin aiheutui se, etten voinut pysyä pyörän päällä, joten jouduin avaamaan haarani. Huomasin, että mitä leveämmälle avasin haarani sitä paremmin pysyin pyörän kyydissä. 

Pian haarani olivat auki aivan kuin olisin poseerannut pornolehdelle, mutta se oli vain sitä varten etten putoaisi. 

Klik, klik, klik. Kuulin kuinka kamera otti kuvia poikani selvästi tarkentaessa pilluuni. Ei, mieleni huusi jälleen! Yritin jälleen sulkea haarani, mutta en pystynyt siihen. Olisin tippunut pyörän päältä kivuliaasti. Jouduin levittämään haarani auki pitääkseen tasapainoni. Tällä kertaa jouduin levittämään haarani vielä leveämmälle. 

"Tommi, minun pitää päästä oikeasti nyt alas." Sanoin, mutta hän ei reagoinut siihen. 

Totuus oli, että minulla oli hyvin kiihottunut olo. Pillun esitteleminen kameralle oli todella eroottista. Minulla oli tosi tuhma ja likainen olo, vähän kuin huoralla. Ajateltuani itseäni huorana pilluni alkoi tulvimaan mehuista. Sormetin usein huora fantasialleni. 

Katsoin alas ja huomasin, että koko alaosa oli siirtynyt sivuun paljasten kokonaan märän posliini pilluni. Voi ei… Katsoin häntä, kun hän jatkoi kuvien räpsimistä. 

"Tommi… Ei… Ei saa ottaa enää kuvia." Hän ei voinut enää teeskennellä, ettei olisi nähnyt pilluani. 

"Se on okei äiti. Näytät kauniilta ja muutenkin voimme poistaa nämä kuvat myöhemmin jos haluat." 

Hän ei lopettanut kuvien ottamista. 

"Tämä on väärin. Minä en voi tehdä tätä. Sinä et voi tehdä tätä. Auta minut nyt alas." Sanoin pitäessäni haaroja auki. 

Hänen pehmeät ja tummat silmät katsoivat ensimmäistä kertaa minuun. 

"Äiti, vain pari kuvaa enää… Näytät tosi hyvältä. Lupaan poistaa kuvat tämän jälkeen." 

Voi jumala. Suljin silmäni ja yritin ajatella jotakin muuta. Yritinkö oikeasti saada tämän loppumaan? Huora… Olin poikani huora. 

Pieni voihkaisu pääsi huuliltani pilluni innostuessa ajatuksesta. Avasin silmäni nopeasti nähdäkseni oliko hän kuullut voihkaisua. Onneksi poikani oli hyvin kiireinen ottaessaan kuvia pillustani. 

Hän tuli lähemmäs ottamaan pois alaosaani. Mitä? Hän haluaa ottaa alaosani pois? SItä en voi sallia, se on aivan liian väärin! 

"Tommi… Ei…" 

Kuulin hädin tuskin kuiskaukseni. Miksi en huutanut kovaa. Miksi en vain hypännyt pois pyörän päältä. Mieleni oli sekaisin alkoholista. Kehoni halusi lisää huomiota. 

Katsoin poikani silmiin ja hän katsoi minun silmiini irroittaessaan bikinien alaosan. Miksi en pysäyttänyt häntä? Jalkani olivat pyörän molemmilla puolilla ja haarani olivat auki. Ottaessaan pois alaosaa hänen sormensa hipaisi häpyhuuliani. 

Värähdin kiihotuksesta, jonka Tommin sormi aiheutti koskettaessaan pilluani. Kosketus kesti vain hetken hänen vetäessään alaosan pois. Ilman, että edes tajusin, olin nostanut lantiotani ylös, jotta Tommi saisi otettua alaosan kokonaan pois. 

Hän astui taaksepäin yhä katsoen minuun. Hänen silmänsä tapittivat pilluani. Pystyin hädintuskin hengittämään. Jalkani tärisivät ja tunsin pillunesteiden valuvan ympäri pyöränistuinta. 

"Äiti… olet aika märkänä." Hän sanoi aivan kuin nähdessään ensimmäistä kertaa märän pillun. 

"Tommi… auta minut pois tämän pyörän päältä." 

Klik, klik, klik. Hän otti minusta kuvia teeskennellen ettei kuullut minua. 

"Nosta jalkojasi ylös äiti." Hän katsoi minuun anelevalla ilmeellä. 

"Ei Tommi…en voi. Auta minut nyt pois tämän pyörän päältä." 

"Jooko äiti."

Mieleni kävi kierroksilla. Annoin poikani nähdä pilluni, minun märän pilluni. Annoin hänen ottaa kuvia minusta, jotka voisivat olla mistä tahansa pornolehdestä. Huorahtavia kuvia äidistään. Äh, miksi sana 'huora' sai minulle niin kiimaisen olon? 

"Lupaathan, että poistat nämä kuvat sitten heti." Katsoin häneen hengittäen raskaasti. 

"Lupaan." 

Hän seisoi edessäni näyttäen pikkupojalta, joka odotti saavansa karkin. Tunsin kehoni lähentelevän vahvaa orgasmia. En pystynyt estämään sitä, olin tulemassa poikani edessä. Nostin jalkani ylös ja taivutin polviani. Levitin polveni levälle ja toin ne rintaani vasten.

"Ah…" Klik, klik, klik.

Tässä asennossa persereikäni näkyi hieman. Pystyin vain olettamaan, että Tommi katsoi suoraan anaaliini. Ah…minun peppureikäni. Suljin silmät tuntiessani kehoni värisevän. Vahva tunne otti minusta vallan ja sai minut melkein huutamaan. Sitten kuulin jonkun oikeasti voihkivan ja tajusin, että se olin minä.

Pitäen jalkojani levällä sain yhden elämäni isoimmista orgameista. Se oli paljon pidempi kuin yleensä. Pystyin vihdoin hengittämään ja avasin silmäni.

Huomasin Tommin katselevan minua kamera kädessään. Juuri kun hän huomasi minun avaavan silmäni hän alkoi räpsimään lisää kuvia.

Jalkani tärisivät yhä. Tunsin kuinka pilluni valui mehuja orgasmin jäjiltä. Pillumehu valui peppureikääni ja sitä pitkin ympäri pyörän tuolia. Pidin kiinni pyörästä yhdellä kädellä ja kokeilin toisella kädellä klittaa ja pillua.

Tunsin kuinka klitorikseni oli laajentunut ja huuleni turvonneet. Klik, klik, klik. Poikani ei vain pystynyt lopettamaan kuvaamista.

"Tommi, auta minut alas." Sanoin.

Hän tiesi, että tarkoitin sitä. Hitaasti hän laski kameransa alas otti kiinni kädestäni. Pidin kiinni hänestä ja heilautin toisen jalkani pyörän yli. Laskeuduin hänen syliinsä heikkona orgasmista. Tunsin hänen kätensä perseelläni.

"Tommi…päästä minut." Sanoin hiljaisella äänellä.

Hän laski toisen kätensä alas ja otti molemmilla käsillä kiinni pakaroistani. Tunsin kuinka hänen sormensa eteni kohti peppureikääni.

"Tommi… nyt riittää. Ja poista ne kuvat nyt heti." Sanoin ja työnsin hänet pois.

Katsoin kuinka hän paineli hetken kameraansa.

"Ok, poistin ne kuvat" Hän sanoi hetken päästä.

"Tommi…menen nyt sänkyyn. Ja niin kuin sanoin, ei sanakaan tästä kenellekkään."

Lähdin autotallista ja menin ylös makuuhuoneeseeni. Mieleni kävi vieläkin kierroksilla. Ajattelin, mitä olin tehnyt, kuinka erilainen suhteeni poikani kanssa tulisi nyt olemaan. Syyllisyys otti vallan, mutta hetken kuluttua muistelin taas päihdyttävää orgasmiani. Pyöriskelin sängyssäni ennen kuin nukahdin.

Seuraavan parin päivän ajan minulla oli hyvin syyllinen olo tapahtuneesta. Miten pystyin antamaan sen tapahtua? Jatkoin tuon kysymyksen kyselemistä itseltäni. Loppujen lopuksi, minä olin meistä se vanhempi, aikuinen.

En kestänyt sitä enää. Tartuin tilaisuuteen, kun jäimme Tommin kanssa kahdestaan kotiin.

"Tommi, meidän pitää puhua."

"Joo äiti, mistä?" Hän sanoi katsoen minuun, katseen pudotessa hitaasti alaspäin rinnoilleni.

"Tommi, se mitä tein oli väärin. Minun ei olisi pitänyt antaa sinun koskaan ottaa niitä kuvia." Sanoin ollessani yllättynyt pojan rohkeudesta tuijottaa tissejä.

Minulla oli ylläni vaatimaton kauluspaita. Olin napittanut kaikki napit lukuunottamatta kahta ylintä. Koska kaksi ylintä nappia olivat auki ne paljastivat hieman vakoani. Mieheni ei ollut edes huomannut sitä tänä aamuna.

"Mutta miksi äiti, näytät niin hyvältä." Hän sanoi niin vakaumuksellisesti, että tiesin hänen tarkoittavan sitä.

"Kiitos Tommi ja sinä olit myös hyvä valokuvaaja, mutta olen sinun äitisi ja äitien ei pitäisi näyttää itseään pojillensa tuolla tavalla."

Istuimme vastapäätä toisistamme keittiön pöydän äärellä. Hänen silmänsä vaeltelivat koko ajan tisseilläni ja innostuin huomiosta, jonka hän soi niille. Ainakin joku kiinnitti niihin huomiota.

"Mutta et edes näyttänyt minulle kaikkea. En nähnyt tissejäsi."

"Tommi…" Haukoin henkeäni kasvojeni muuttuessa punaisiksi.

"Anteeksi äiti, mutta huomaan…tarkoitan, että luulen, että ne ovat upeat. Haluaisin ottaa niistäkin kuvia. Jooko äiti?"

Yllätyin poikani suoruudesta. En tiennyt, mitä sanoa, mutta tiesin, että minun piti saada poikani ajattelemaan jotakin muuta kuin kehoani. Toisaalta, kehoni reagoi heti, kun se kuuli sanat 'tissit' ja 'kuvia'. Pilluni värähteli ja alkoi kostumaan.

"Tommi…en usko, että se olisi sopivaa…" Aloitin.

Sopivaa? Miksi en sanonut hänelle ei! Hän katsoi vieläkin kuolaavasti tissejäni.

"Tulen ihan kohta takaisin äiti! Haen vain kameran yläkerrasta." Hän sanoi juostessaan yläkertaan.

"Tommi! Ei! En minä sanonut. En suostu siihen." Huusin hänen peräänsä.

Tunsin hien kaulallani. En suunnitellut tämän menevän näin. Halusin päästä eroon hänen hullusta fetissistään, mutta tässä minä olin. Valmiina antamaan hänen ottaa lisää kuvia.

Hän kiirehti takaisin alas portaita pitkin. Tommi piteli kameraa kädessään ja asetteli sitä sopivaan asentoon edessäni.

"Tommi…pistä se pois. Jooko?" Sanoin heikolla äänellä.

Klik, klik, klik. Istuin tuolilla ja katselin kuinka hän otti minusta kuvia.

"Voitko avata vielä yhden napin paidastasi äiti?"

"En, sanoinhan etten suostu tähän enää." Sanoin hymyillen.

"Älä nyt äiti, en aio luovuttaa ennen kuin avaat sen." Klik, klik, klik.

"Okei, mutta vain yksi sitten."

Mitä harmia yhdestä napista olisi, ajattelin itsekseni. Avasin yhden napin lisää paljastaen paljon enemmän tissejäni. Katsoessani alaspäin huomasin, että nännipihani näkyivät hieman. Poikani asetteli itsensä lattialle parempaa kulmaa varten. Tuosta kulmasta hän näkisi myös varmasti hameeni alle. Pidin polveni yhdessä varmuuden varalta.

"Tommi, tuo ei ole kovin sopiva kuvauskulma. Poikien ei pitäisi ottaa kuvia äideistään tuollaisesta kulmasta."

"Muilla pojilla ei olekaan niin hyvännäköisiä äitejä." Hän sanoi ottaen lisää kuvia.

Pidin tuosta vastauksesta. Pidin siitä, että hän tykkäsi ottaa minusta kuvia. Nojasin taaksepäin nauttien huomiosta. Tunsin kuinka kehoni lämpeni ja pilluni kostui.

"Voisitko avata kokonaan paitasi äiti? Siitä saisi paljon paremman kuvan."

"En voi Tommi…muistatkos. Olen äitisi eikä omasta äidistä ole sopivaa ottaa sellaisia kuvia. Sitä paitsi minulla ei ole rintsikoita päällä."

Huomasin kuinka nuo sanat herättivät yhä enemmän kiinnostusta pojassani. Klik, klik, klik. Katsoin alas ja huomasin korkean kohouman hänen housuissaan. Olin yllättänyt kohouman suuresta koosta. Hänen täytyy olla todella iso, ajattelin huuliani nuollen.

"Avaisit sen nyt vain äiti. Voit pitää käsiäsi tissien suojana."

"Okei, mutta ei enempää." Voi jumala mihin minä olin taas ryhtymässä, mietin avatessani paitaani.

Avasin paitani niin, että tissini paljastuivat melkein kokonaan pojalleni. Kovettuneet nännit pitivät kiinni paidan helmoista, antaen edes jotakin suojaa rinnoilleni. Katsoin innostunutta poikaani sydän tykyttäen.

"Ah, äiti nämä ovat upeita. Loistavia. Pistä nyt kätesi pöydälle ja levitä rintakehääsi enemmän auki."

Nojasin käsilläni pöytään ja aloin levittämään rintakehääni. Tunsin kuinka paitani suojasi yhä vähemmän tissejäni. Miksi hän ei voisi nähdä tissejäni? Hänhän näki jo pilluni ja persereikäni, perustelin itselleni.

"Okei…Tommi, mutta poistathan myös nämäkin kuvat?" Sanoin kiihottuneena.

Päätin, että voisin näyttää tissini, mutta en menisi yhtä pitkälle kuin aikasempana päivänä. Nyt minulla olisi kontrolli. Vedin käsiäni sivummalle ja paljastin rintani kokonaan.

"Jumalauta sulla on hyvät tissit äiti! Saisinko kokeilla niitä?" Hän sanoi epävarmasti katsoen minuun.

"Et Tommi. Et edes saisi ottaa näitä kuvia." Vastasin hyvin epävarmasti.

Totuus oli, että halusin kuumeisesti hänen kokeilevan tissejäni. Klik, klik. Hän tuli lähemmäs räpsien kuvia tisseistäni.

"Voinko ottaa lähikuvan tisseistä äiti?" Hän kysyi katsoessaan minuun.

"Ahhh…no hyvä on sitten. Ota vain." Sanoin alushousujeni ollessa läpimärät.

Tommi oli yhä lattialla melkein allani ottamassa kuvia. Hän toi kameraa lähemmäs rintojani sen melkein koskettaessa vatsaani. Poikani tullessa lähemmäs en voinut pitää enää polviani yhdessä, jotta hän pääsisi oikealle etäisyydelle. Se ei oikeastaan haitannut minua sillä olihan minulla muutenkin jalassa pikkarit.

Poikani oli nyt jalkojeni välissä. Kamera lepäsi alavatsaani vasten ottaen kuvia paljaista tisseistäni. Hameeni nousi hieman ylemmän paljastaen läpimärät stringini.

Mikä pahempaa poikani vei päätänsä lähemmäs pilluani, jotta hän saisi paremman näköyhteyden kameranruutuun. Hänen poskensa kosketti pilluani. Tiesin, että hän voisi haistaa minut. Tiesin, että hän haistaisi pillunesteeni.

"Olet niin upea äiti." Klik, klik, klik.

Tuntiessani poikani lämpimän hengityksen pillullani kehoni alkoi värähtelemään entistä enemmän. En halunnut, että tämä loppuisi. Halusin sen jatkuvat ikuisesti. Olin täysin hänen kontrollinsa alla.

Hän katsoi ylös minuun alkaessaan epäillä, että en voisi vastustaa häntä. Hän hymyili tietävästi ja liu'utti sormensa kameraltaan pois kummulleni. Hänen sormensa lepäsi pillullani klitoriksen päällä. Hän hieroi sitä hitaasti saaden minusta ulos hiljaisia huokauksia.

"Tuoksuupa sinun pillusi hyvältä äiti."

Hänen sanansa saivat minulle huoramaisen olon. Päässäni pyöri. Poikani sormi sai pilluni huutamaan lisää.

"Katsotaampas kuinka märkä sinä olet." Hän sanoi katsoen ylös odottaen reaktiotani.

En reagoinut mitenkään. Annoin hänen jatkaa vain olemalla hiljaa. Huora…helvetti kuinka huora olin. Miten pystyin antaa poikani tehdä tälläistä? Hän sujautti sormensa pikkareiteni sisään ja siirsi ne syrjään läpimärän pilluni päältä.

"Ah, äiti. Sinähän valut ympäriinsä. Olet aivan märkä." Hän julisti katsoessaan pilluani.

"Ahhhhhhh…herranjumala…" Olin taivaassa poikani kosketellessa pilluani.

"Otetaan tämä hame kokonaan pois." Hän sanoi vetäen hameeni alas.

"Odotas. Otan muutaman kuvan sinusta näin." Hän nousi ylös ja alkoi ottamaan lisää kuvia.

"Ah, Tommi…minun ei pitäisi tehdä tätä."

"Älä nyt äiti. Tiedät, että haluat näyttää itsesi kokonaan minulle. Levitä nyt jalkojasi."

Mitä järkeä olisi kieltää jotakin, mitä halusin oikeasti tehdä. Hän oli oikeassa. Halusin näyttää hänelle kaiken. Halusin repiä vaatteet pois päältäni ja näyttää hänelle kaiken ja levittää jalkojani niin kuin halpa huora.

"Juuri noin…näyttää niin hyvältä äiti. Nosta ne nyt ylös ja vedä polviasi taaksepäin."

Kävin lattialle ja nostin jalkojani ylös ja toin polvet rintaani vasten. Haarani olivat täysin levällään ja pilluni valui joka puolelle. Poikani oli lattialla edessäni ottamassa minusta kuvia. Katsoin kameraan ja nuolaisin huuliani.

"Haluatko, että poseeraan sinulle näin Tommi? Näinkö…haarat auki?"

En voinut vastustaa sitä. Olin niin kiihottunut tilateesta, että en voinut vastustaa tuhmaa puhetta.

Poikani katsoi minuun yllättyneenä sanoistani.

"Haluan nähdä kaiken äiti! Haluan nähdä kuinka vedät alushoususi sivuun ja näytät minulle märän ja paljaan pillusi."

Hänen äänensä tärisi. Tiesin, että hän tajusi, että voisimme tehdä mitä vain enkä pysäyttäisi häntä.

"Haluaisit siis nähdä äitisi pillun? Tämä on niin tuhmaa…haluatko siis nähdä märän vakoni?"

Mitä tuhmempi olo minulla oli sitä kiihottuneemmaksi tulin. Otin kiinni stringeistäni ja vedin ne alas.

"Näetkö sen nyt paremmin? Näetkö nyt paremmin äidin märän pillun? Tykkäätkö äidin märästä pillusta?"

Poikani katsoi hypnotisoituneena kiimaista pilluani. Heitin stringini kokonaan sivuun.

"Ahhhh. Ota minusta nyt kuvia kulta…ota niitä kuvia…ahhh…odotas kun näytän sinulle pilluni…ja persereikäni…haluatko nähdä senkin?"

Levitin jalkojani leveästi haralleen ja nostin ne tuhmasti ilmaan. Halusin, että hän näkisi kaiken. Mukaan lukien peppureikäni. Huomasin kuinka kiihottunut poikani oli. Hänen kyrpänsä pullisteli housujen läpi.

"Ahhh äiti, sinun perseesi, sinun pillusi…se on niin märkä. Saanko koskea sitä? Saanko koskea märkää pilluasi?" Hän katsoi minuun epävarmasti.

"Ah, sinä saat koskea…saat koskea mitä vain. Saat jopa nussia minua, jos haluat." Kuunnellessaan minua hän käveli lähemmäs epäuskoisena.

Hän kurotti minua kohden ja kosketti pilluani. Pelkkien sormien tunteminen vitullani sai minut jo orgasmin partaalle. Tunsin orgasmin lähestyvän. Tunsin kuinka poikani sormet sujahtivat märän pilluni sisään ja alkoivat pumppaamaan sitä. Suljin silmäni ja aloin tärisemään voimakkaan orgasmin kourissa.

Pystyin hädin tuskin pysymään paikallani. Hänen sormensa tunkeutuivat sisääni kerta toisensa jälkeen. Poikani pani minua sormillansa. Hän työnteli ainakin kolmea sormea sisääni. Pilluni litisi ahnaasti Tommin pumpatessa sormiansa sisääni.

"Ah vittu äiti! Olet niin kuuma." Hän sanoi katsoen lumoutuneena sormiaan sisälläni.

Nuo sormet sisälläni saivat minut hulluksi. En pystynyt enää ajattelemaan kunnolla. Nuo pumppaavat sormet olivat aiheuttamassa minulle uutta orgasmia.

"Kyllähhh…ahhhhh poikani. Helvetti ahhhh. Teen mitä vain sinulle. Kylläääh."

Yht'äkkiä hän lopetti sormettamisen, mutta piti silti sormet yhä sisälläni.

"Älä lopetan vielä! Ei saa lopettaa vielä, ei vielä, olin juuri tulossa! Nussi minua…jooko?"

"Luulen, että tarvitsen vielä yhden sormen sisääsi." Hän sanoi katsoen pilluani.

Katsoin häneen hieman hätääntyneenä. En ollut koskaan ennen saanut neljää sormea. Näin kuinka hän asetteli neljättä sormea märkään vittuuni.

Hän liu'utti hitaasti neljättä sormea sisääni.

"Ahhhhhh…helvetti sentään…herranjumala…" Vikisin poikani työstäessä vittuani.

Ajattelin ensiksi, että se olisi sattunut, mutta tajusin heti, että lisäpaine sisälläni tuntui upealta. Olin aivan täynnä ja se sai minut kiihottumaan entistä enemmän. Levitin jalkojani vielä leveämmälle poikani nussiessa minua sormillansa.

"Tunnut niin tiukalta äiti!" Hän sanoi katsoen minuun.

"Se johtuu siitä…ahhhh…että ahdoit minuun…ahhhhh…enemmän sormia kuin olen koskaan…ahhhhh…saanut." Pystyin juuri ja juuri vastaamaan.

Aloin rakastamaan hänen sormiaan. Olin niin täynnä. Tuntui siltä kuin poikani koko nyrkki olisi sisälläni. Olin vieläkin hieman päästäni pyörällä. Miten pystyin antamaan poikani tunkea sormiaan sisääni tuolla tavalla?

Hän jatkoi neljän sormen upottamista litisevään pilluuni. Ei kestänyt kauaan ennen kuin tulin uudestaan ulinan saattelemana. Kiemurtelin lattialla ja kaaristin selkääni voihkinnan säestämänä. Voihkinta muuttui huudoksi ja litisevä pilluni supisteli neljän sormen ympärillä lypsäen niitä kuin kyrpää.

Kun olin palannut tajuihini orgasmin jälkeen katsahdin ylös poikaani. Päätin, että olisi hänen aikansa saada ja otin kiinni hänen kyrvästä.

"Minun vuoroni." Sanoin ja nousin ylös.

"Mene makaaman tuohon pöydälle." Sanoin ohjaten häntä.

Tommi meni makaaman pöydälle ja revin melkein hänen housunsa pois malttamattomana.

"Herranjumala…oletpa sinä iso!" Sanoin yllättyneenä poikani kyrvän koosta.

Katselin hänen kovaa elintä, joka kiilteli kiimatipoista. Aloin runkkaamaan kyrpää pitkillä vedoilla. Rakastin poikani kyrvän tuoksua. Suljin silmäni ja otin kalun syvälle kosteaan suuhuni.

"Ahhhhh…äiti." Hän murisi.

Upotin hänen kyrpänsä syvälle kurkkuuni. Meinasin tukehtua suureen kaluun. Aloin kakomaan kyrpä syvällä kurkussani, mutta tukahdutin tunteen ja jatkoin ylpeästi kyrvän nielemistä. Halusin sitä. Halusin poikani kyrvän syvälle kurkkuuni. Halusin ottaa häneltä suihin niin kuin kunnon huora.

Otin ahnaasti kyrpää suuhuni kunnes minun oli pakko saada ilmaa etten pyörtyisi. Katsoin Tommia silmiin.

"Haluatko, että äiti ottaa sinulta suihin tällä tavalla?"

Hän makasi keittiönpöydällä ja minä olin hänen jalkojensa välissä. Nuoleskelin elintä ja odotin hänen vastausta kuin nälkäinen huora.

"Ahhh. Ota mun kyrpä suuhusi äit…"

Hän ei ehtinyt lopettamaan lausettaan sillä olin jo ehtinyt upottaa kyrvän suuhuni. Tällä kertaa katsoin poikaani suoraan silmiin ottaessani kyrvän kokonaan suuhuni.

Poikani kyrpä oli ainakin 20 senttiä pitkä ja erittäin paksu. Se olisi saanut kenet tahansa kakomaan. Hän alkoi työntelemään kyrpää suussani. Huoneessa litisi, kun kyrpä upposi kurkkuuni poikani nussiessa minua suuhun. Poskiani särki hieman suuni ollessa aivan täynnä kyrpää.

"Kyllähhhh…helvetti!" Hän murisi nauttivana.

Kurkkuni oikeastaan hieroi poikani terskaa hänen upottaessa lihapatukkaa suuhuni. Haukoin henkeäni ja yritin saada ilmaa, mutta sen sijaan sain vain kyrpää suun täydeltä.

Tunsin kuinka kyrpä alkoi kovettumaan entisestään. Tiesin, että poikani olisi valmis tulemaan pian. Terska paisui kurkussani ja poikani vartalo jäykistyi. Hän ampui suuhuni suuren lastin kuumaa spermaa huutaen.

"Ahhhhh äiti. Ota kaikki sperma suihisi niin kuin kunnon huora! Ahhhhh."

Sperma suihkusi syvälle kurkkuuni. Niin syvälle etten edes ehtinyt maistamaan miltä se maistui. Poika pani minua hitaasti yhä suuhuni laskien jokaisen tipan mälliä kurkkuuni. Imin ahnaasti koko kyrvän puhtaaksi nauttien jokaisesta tipasta spermaa.

Katso kaikki kirjoittajan Mikkeli novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 97

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu