Pikkuserkut Mökillä 1

19/04/2022 | Kirjoittaja: Osku |
6 min
Kertoja: Mies | GayNuori PoikaMökillä
3.3
(25)
Lähdin pihalle jäähylle ennen ku kyrpä on ihan kovana pikkuvintiön tuhmien sepustuksien myötä.

Tavalliseen tapaan pääsiäsen edellä puhelin soi ja soittaja on mummon siskon tyttö joka perheen kanssa on tulossa mökille pääsiäiseksi jolloin olis hyvä jos auraisin niiden mökkitein. Kerron että olen menossa loppuviikosta auraan Kirstin mökkitien ja pihan niin samalla aukasen teidänki tien. Saara oli tosi ilahtunut että kuuli Kirstin perheen olevan kans tulossa loman viettoon. On mukavaa että Leeville leikki kaveri siellä. Samalla kyseli missä minä olen sillon, sanoin että siellä mökillä kans. Saara vain oi kuinka kivaa Leevi kyseliki jo että halua pilkkimään ja kelkkaileen.

Vihdoin pääsiäisviikko koitti olin itse ottanut koko viikonlomaa kanssa. Kirsti saapui tiistai iltana mökille poikansa Jussin (12v) ja iso äidin kanssa. Menin moikaan perhettä ja toivotaan terve tulleeksi mökille. Kirsti kiitteli lumitöistä ja mökin lämmityksestä. Jussi tuli halaan minua ja sano huomenna heti aamusta mennään pilkkiin. Siinä juteltiin samalla ku Kirsti kanto tavaroita sisälle. Jussi istu minun sylissä kertoen etelän terveisiä kuinka siellä jäät jo kovin heikkoja mutta ei pääse virvelöimään vielä. Minulla rupes kyrpä koveneen ku Jussin pikkupylly tuntui kivalta sylissä. Jussi huomas ehkä et minulla koveni kyrpä ku vähän vaihto paikka sylissä että varsi painu sen pyllyvakoon ja nostaen jalat syliin. Minulla tuli tosi tukalaa olla niin sanoin et pitää lähteä sauna lämmittään ja Jussi olis halunnut lähteä matkaan mutta Kirsti käski kantaan autoa tyhjäksi. Jussi tulee joku toinen ilta kaveriksi saunoon Kirsti huikkas perään.

Heräsin ulko-oven kolahdukseen ja kysymykseen koska lähdetään kalaan. Raotin silmiä ja koitin mumista unisena et jonku ajan päästä ku herään eka. Alakerrasta kuulu kolinaa ja sitten portaissa kahinaa kohta Jussi oli istumassa sängyn laidalla tökkimässä kylmällä sormella niskaan. Vetäsin peittoa pälle ettei pikku vintiö palelluta minua. Samassa tunsin pikkukäsien koskevan minun selkää ja kietoutuvan kehoni ympäri Jussin ryömiessä peiton alle saaden minut väriseen kylmästä halista. Pahinta oli et minulla kyrpä kovassa aamu seisokissa jota Jussi jala potkas saaden minut tuskasta parahtaan. Samalla peitto putos lattialle paljastaen boxereissa olevan tilanteen. Jussi tuijotti kohoumaa haaroissa sanoen onko toi pippeli ja miten iso se on. Minä että joo miehillä on iso pippeli. Johon Jussi että en ole koskaan nähnyt livenä miehen pippeliä ku mulla ole isää. Minä siiheen et joo harva poika muutenkaan näkee aikusen miehen pippeliä kovana. Eikä minunkaan ole näin iso tavallisesti ku nyt aamuseisokki päällä. Jussi paljasti et sillä töröttää aina aamusin pippeli suorana mutta se on pienempi ku nakki. Minä lähdin kahvin keittoon ja Juusi seuras perässä alkaen suunnitteleen mistä päin järveä kannattee kokeilla isoa ahventa.

Parituntia pilkittyä Jussille tuli kylmä sen kuoma kengät kastu märässä ja aika sohjosessa lumessa. Lähdettiin mökille lämmitteleen ja vaihtaan kuivaa vaatetta. Kirsti alko keitään kahvia ja kyseli tuliko kalaa. Jussi kehu kuinka saatìiin viissi isoa ahventa. Samalla riisu märkiä sukkia jalasta jotka oli ihan umpijäässä kans. Istuin sohvalle johon Jussi tuli kans ja työnsi jäiset jalat syliin. Jussi pyysi että lämmitän sen varpaita. Ei se auttanut ku alkaa hieroon jäistä jalkaa lämpimäksi toisen jalan työnsi paidan alle kylkeen kiinni ja totes täällä on kuuma. Minä et mun masu jäätyy nyt. Jussi jatko seikkailua jalallaan joka tuntu tosi hyvältä ku lämpesi sen verran. Minulla alko kyrpä koveneen hieroessa toista jalkaa sen päällä ja Jussin potkiessa toisella ympäri kehoa tutkien varpailla mitä mistäki lyötyy. Samalla huomasin et Jussilla ole edes pitkiä kalsareita jalassa. Käskin Jussin hakeen kuivat sukat ja ottaa samalla kalsarit kans niin tarkenee ulkona paremmin. Jussi tuli kalsarit ja sukat matkassa olohuoneseen riisuen kollarit pois pyllistellen pikkupeppua pukiessa kalsareita ja sukkia jalkaan. Huomasin että Jussilla pippeli jöpötti kovana pikkuhuosuissa tais poika vähän esitellä sitä pukiessa pitkiäkalsareita. Juotiin kahvit ja mehut ennen järvelle takasin menoa.

Järvellä Jussi kysy millon Leevi tulee mökille. Sanoin että torstai iltana tulevat mökille. Jussilla leveä hymy naamalla haetaan sitten Leevi kans pilkille ja käydään ajamassa kelkalla pitkä reissu. Aikamme pilkittyä syönti tyrehty ja lähdettiin pois kalasta.

Kirstin luona syötiin ja Jussi laitto netflixistä leffaa pyöriin. Samalla leffaa katsoessa Jussi kerto että haluaa saunoon minun kanssa. Kirsti totesi että saat mennä jos olet lämmitys apuna minulle ja kannat vesiä saunalle. Leffa eteni minua rupes väsyttään lämmin sisäilma että nukahdin havahduin pikkukäsien seikkailuun mahalla kohti kainaloa Jussin alkaessa kutitaan. Jussi oli sylissä istuen ja pyllyä liikuaen kyrvän päällä totesi että taitaa olla kovana. Minä punasena et joo olen. Jussi kysy miksi olen kovana koko ajan. Minä nolona että satun koveneen jos joku koskee pippeliin ja toisinaan se seisoo omia aikoja kerjäten huomiota. Jussi käänty sylissä katsoon leffaa. Minä en voinut vastustaa kiusausta olla hieromatta sen selkää ja niskaa. Joka teki kuulema tuntu hyvältä.

Lähdettiin leffan jälkeen lämmitään saunaa ja vesien kantoon. Samalla saunan lämmetessä halstattiin iltapalaksi ahvenia grillikodassa. Vietiin Kirstille ja sen äitille kans ahvenia. Jussi otti samalla pyyhkeen ja puhtaat vaatteet matkaan. Päästiin rantasaunalle ja aletiin riisuun. Jussi istu pukuhuoneen penkillä seuraten minun riisuuntumista tarkkaan. Olin nakuna Jussin edessä huomaten että poikaa kiinnosti minun katkaravuksi kutistunut pippeli. Hoputin poikaa riisumaan vaatteet vai meinasitko saunoa vaatteet päällä. Saunassa tein lämmintä vettä huuhdellakseen itseni. Siinä viruttaessa itseäni Jussi tuli veireen ja tahto et kaadan sen päälle vettä samalla ku se pesee itseään samlla selittäen että pitää pippeli ja pylly pestä hyvin ettei tule pöpöjä sinne. Lauteille päästyään Jussi ihmetteli et miten minulla pippeli on nuin pieni. Luuli sitä paljon isommaksi. Kerroin että se on nyt levossa eikä ole soveliasta esitellä kovaa pippeliä sinun ikäselle. Jussi kerto että on katsellut kaverin kanssa kuvia pippeleistä ja minun näyttää samalta kuin joku porno tähden ku ei ole karvaa paitsi se on ihan löysä. Jussi nosti jalat lauteille ja nojas jalkoihin ja sen pikkupippeli törrötti suorana eteen. Jussi huomasi et katoin sen pippeliä ja totes eikö olekkin pieni. Minä tuumasin et keltämättä pienempi ku nakki. Siinä Jussia katsellessa ja kuunnellessa sen puheita kulleista rupes minun kyrpä turpoaan saunan lämmössä.

Lähdin pihalle jäähylle ennen ku kyrpä on ihan kovana pikkuvintiön tuhmien sepustuksien myötä. Taisivain olla virhe ku eihän se Jussilta jäänyt huomaamatta että kyrpä oli jo aika isoksi turvonnut. Istuduin saunan portaille jäähylle tunsin veren pakkautuvan kyrpään saaden seisoon suoraa eteen päin. Jussi meni alas portaita seisten alimmalla rapulla saaden suoran näkymän minun seisovaan kyrpään. Tuumaten uijuma et sinulla on iso ja niin paksu pippeli. Kasvaako minulle yhtä iso Jussi kyseli. Johon vastasin etten osaa sanoa mutta veikaan ettei ainakaan noin pieneksi jää. Mentiin takasi löylyihin jossa kysymykset jatku että mikä toi punanen osa tossa käressä on. Kerroin lyhyesti kyrvästäni ja näytin miten esinahka liikkuu terskan päälle. Jussi kuunteli ja katso tarkaan mitä teen. Kysy perään että runkkaanko paljon. Minä et mikä on paljon muutaman kerran viikkoon vedän käteen. Jussi tuumas aika vähän. Minä joka päivä runkkaan paitsi nyt mökillä vaikeampaa ku ei ole omaa huonetta ja äitin kassa samassa sängyssä pitää nukkua. Samaan hengen vetoon jatko kysymys tuleeko paljon mälliä. Ööh minä nolola et nyt on tukalaa muna kovana kädessä pikkuvintiö tenttaa tosi tuhmilla kysymyksillä. Kerennyt vastata ku Jussi saanko nähdä sinun mällit ja runkkas omaa pippeliä vimmatusti. Ei mennyt monta minuuttia ku Jussi rupes ähkiin ja jännitty kaarelle pikkupippelin sykkiessä sen kädessä vähän limaa valuttaen. Ei minulta tule vielä mälliä vähän limaa Jussi totesi kaataen vettä huohtoen pippelin puhtaaksi.

Itsellä kyrpä sykki napaa vasten kerjäten huomiota odottaen et pääsis purkautuun parin päivän odotuksen jälkeen. Samassa tunsin Jussin käden varrella ja hennon puristuksen. Hei anna minun kyrvän olla sanoin. Jussi pettyneenä otti käden pois ja sanoi minä taidan olla homo ku haluun koskea ja katsella pippeleitä. Eikai se homoa tee katselu tai halu koskea, mutta tämä on kyllä jo ihan aikusen miehen kyrpä ja äitis ei tykkää jos sinun annan leikkiä sillä. Äitin ei tartte tietää ja en kyllä kerro mitä sinun kanssa tehdään Jussi vakuutti. Itsellä oli jo tosi tuskanen olo pakko päästä pihalle jäähylle. Istuin portailla Jussin tullessa selän taakse halaten minua samalla kuiskaten. Minä tykkään sinusta tosi pajon.

Mentiin taksin saunaan kysyin joko haluat alkaa pesulle. Joo saat pestä minut Jussi ilmotti. Tein lisää pesuvettä ja kastelin pojan. Otin shampoota jota aloin heiroon jussin hiuksiin ja koko kehoon Jussin ollen selin minuun. Etenin pikkuhiljaa alas päin Jussin kehoa kohti pikkupyllyä. Jussi pyllisti ja sano et pylly pitää pestä hyvin. Levitin saippuaa pienelle ryppyreijälle samalla sormen päällä painaen vähän sisään ja liikutin sitä parisenttiä syvälle peppuun. Saaden Jussin huokaileen tunteesta mitä sormeni teki. Käänsin pojan toisin päin alkaen peseen etupolelta. Jussilla pippeli seiso suorana vaatien huolellista pesua. Otin kovan pippelin käteen vetäen esinahan terskan päältä ja heiroen saippuaa koko pippelille. Jussi nuosi istuun alimmalle lauteelle nostaen jalat kans että on helpompi pestä jalat. Samalla avaten haarat niin että esteetön näkymä reijälle ja pippelille. Aloin huuhteleen pesuaineita pois. Istuin sauna jakkaralle ja ihailen pojan haaroissa olevaa näkymää. Jostain kiiman sokaisemasta halusta. Siirryin ihan kiinni peppureikää ja nuolasin pientä ryppyreikää. Nuolin Jussin pyllyä ja uskaltauduin pikkuhiljaa kieltä työntään pyllyyn. Jussi käsillään veti persposkia erilleen et pystyn kieltä syvemmälle työntään. Jussi huokaili ja vinkui nautinnosta joka minun keli aiheutti pyllyssä. Aikani peppua nuoltua otin pippelin suuhun ja aloin imeen samalla etusormea työntäen peppuun. Sain koko sormen sisälle peppuun. Jussi uikutti kuinka hyvää sormeni tekee sen sisällä. Tunsin pippelin alkavan sykkiä suussa ja Jussin jännittävän itsensä värisyttävään orkkuun. Pikkureikä sykki sormen ympärillä niin voimakkasti että tuntu katkasevan sen.

Aloin tekeen itselle pesuvettä. Siinä seistessä tunsin saippuasta liukkaat pikkukädet pepulla ja palleissa. Minä pesen sinut Jussi ilmotti. Olin niin kiiman sokaisema et kaikki estot katos ja annoin itseni pikkupojan hyväiltäväksi. Jussi pesi minua ikuisuudelta tuntuvan ajan. Halusin vain tuntea kädet kyrvällä. Viimein Jussi sai saippuat huuhdeltua kehota ja käski seisomaan minut. Samassa sormet kietoitui kyrvälle kääntäen kärkeä alas kohti Jussin suuta. Tuntui et lasti lähtee välittömästi pikkusuuhun. Pystyin vaivoin pidättään tulemista ja nauttiin Jussin käsittelystä. Kysyin missä olet näin rohkeaksi imiäksi oppinut. Kaverin isoveli on homo ja sitä saa imeä Jussi ähkäisi samalla ku veti happea uuteen imuun. Otin Jussin päästä kiinni alkaen työntään kyrpää sen suuhun. Tunsin etten enää kestä pojan imua kyrvällä ja käsien hyväilyä palleilla. Terska työnty Jussin nieluun saaden turpoaan kyrvän äärimmilleen ja sykkimään mällit kurkkuun. Jussi yökkäs sykkivän kyrvän ulos suusta. Veti henkeä samalla ku mälläsin sen naamalle parin sykäyksen verran. Samassa kyrpä oli takaisin sykkimässä pikkusuuhun. Jussi nuoli kyrpää puhtaaksi mällistä. Kumarruin kohti Jussin suuta antaen pusun huulille ja aloin nuoleen naamalta omat mällit pois. Hitto et sulla tuli paljon mälliä Jussi totesi. Meinasin tukehtua ku suoraa nieluun latasit eka sykäyksen.

Häpeissäni viruutin Jussin ja itse vielä. Kuivattuaan ja puetuaan lähdimme kohti Jussin mökkiä. Kirsti oli ovella vastassa kehuen kuinka puhtaita poikia ollaan. Kirsti tarjos joutavaa. Minä menen nukuun niin jaksaa huomenna touhuta lisää. Havahduin tunteeseen kyrvän kimpussa joku...

Lue seuraavaksi osa 2.

Katso kaikki kirjoittajan Osku novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.3 / 5. Arvostelijoita 25

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu