Pikkurouvan peppuseikkailut vol 4

12.11.2025
3.3
(23)
Lukuaika: 5 min.
Olin pieni nainen mutta leikkini isojen dildojen kanssa maksoi nyt osinkoa.

Muutama vuosi on kulunut edellisistä novelleistani. Erohan siinä tuli, lopulta arki söi kiiman emmekä enää kohdanneet millään tasolla. En enää pitänyt yhteyttä myöskään Jariin, tuntui että sekin tie oli kuljettu loppuun. Uusi asunto ja lasten vuoroviikot tarkoittivat kuitenkin sitä että vapaa-aikaa oli alkanut ilmestyä kalenteriin, ja joskus pyörähdin myös kaupungin yössä. Maakuntakeskus tarjoili jonkun satunnaisen hurvittelun, mutta yhden yön jutut harvoin olivat tarjonneet sellaista täyttymystä, jonka makuun olin mieheni ja Jarin kanssa päässyt.

Olin kampaajalla paikallisessa salongissa, ja odottelin värjäyksessä jotakin vaihetta enkä voinut olla kuulematta miten selvästi hyvin toisensa tuntevat nuori kampaaja ja erittäin sähäkän näköinen nuori asiakas juttelivat paikallisen koripallojoukkueen edesottamuksista. Pian kävi ilmi että nuorten naisten kiinnostus oli kohdistunut kolmosia levypalloja enemmän joukkueen neljään jenkkivahvistukseen.
- Siis Minna oli lähtenyt niiden mukaan jatkoille perjantaina baarista. Nehän asuu siellä mäellä rivitalossa. Siellä oli kuulemma saunottu ja sen Elijahin kanssa tehty kaikenlaista. Ei kuulemma ole tarua ne puheet mustien miesten koosta. Minna oli aamulla tehnyt lähtöä niin sieltä oli kuule jotku niistä muista ollut sitä mieltä että heillekin voisi antaa. Minna oli onneks tajunnut lähteä heti haneen.
-Eikä! Siis sen takia ne kaikki illat pyörii siellä baarissa kaikki illat. Tosi usein niillä on jotain nuoria tyttöjä kainalossa. Mahtaako ne siellä oikeasti hypätä sängystä sänkyyn. Ällöä.
Minulla salamoi aivoissa ja tuntui että haluan syöksyä samantien selvittämään minkälainen tämä käärmenäyttely oikein on. En ollut saanut kunnolla kyrpää kuukausiin ja täällä voisin sada myös kimppaherkkua. En ollut unohtanut miltä se tuntui ja olin useana iltana hoidellut itseni uneen parillakin isohkolla kumisella ystävälläni.

Mutta minun täytyi tehdä suunnitelma. Ensinnäkin en aikonut päivystää baarissa jotakin random jenkkirastatukkia vainoten. Kävin läpi otteluohjelman ja katsoin että parin viikon päästä oli maaottelutauko. Pojat olisivat varmasti kotikaupungissa. Tälläydyin sen verran rohkeasti kuin kotikaupungissa kehtaa ja yritin meikata itsestäni 15 vuotta pois – epäilin etteivät pojat etsineet mitään äitipuolikokemuksia.

Laskeuduin portaat perjantaisena iltana kaupungin suurimpaan kellariyökerhoon. Meno oli kympiltä jo ihan ok. Katseeni etsi saalista, enkä joutunut pettymään. Yksi tummahipiäinen koripalloilija valesi tanssilattian poikki. Tunsin samaan aikaan kihelmöintiä alavatsasssa, että pientä pettymystä. Yksi Chris, John tai Jeremiah ei nyt riittäisi. Seurasin yökerhossa miten kundi toimi, välillä jututti jotakin seuruetta, vähän tyttöjäkin, mutta välillä katseli vaan puhelintaan nojaten korkeaan pöytään. Päätin että teen liikkeeni kun hän on sopivasti baaritiskin lähellä. Kävelin miehen viereen muka jonottaen juomaa.

- Hi, you must be from our team, hukkasin pitkälle pojalle reippaasti yläviistoon. Hän katsahti alas ja huomasin kyllä että katse viivähti rintavaossani. Olin pukenut pikkujoulukauteen sopivan pikkumustan joka nuoli pientä vartaloani. Olin edelleen vain 50 kiloinen keiju ja mielestäni ihan kuuma pakkaus. Rinnat toki olivat kohdanneet painovoiman vaatimukset, mutta olivat pienet ja varsin söpöt myös hieman riippuvina.

-Well yes I am, nice to meet you! Huikkasi myöhemmin Clarenceksi esittäytyvä kaveri.
Saimme hieman keskustelua aikaiseksi siinä jonossa. Flirttailin avoimesti ja nauroin pojan jokaiselle jutulle. Ehdotin että menisimme istumaan juomat saatuamme. Kysin C:ltä että missä kaverinsa ovat. Kuulemma kotona pelaamassa pleikkaa. Kova harjoitusjakso käynnissä ja kaikki väsyneitä.

-That’s a shame. young men like you so tired that you can’t even have a bit of fun. I’ve heard stories that you DO LIKE TO HAVE FUN. Sanoin sen niin merkitsevästi kuin osasin ja porasin katseeni miehen suklaasilmiin. Samalla laskin käteni pojan reidelle.
Clarence naurahti, laski kätensä käteni päälle, ja totesi matalalla etelän aksentillaan:
Don’t worry, we’re never too tired when a fine piece of ass like yours comes around.
Suomalaisen kunnollisen äiti-ihmisen olisi tuollaisessa tilanteeessa pitänyt suuttua ja varmaan läpsäistä tuota itsevarmaan nulikkaa. Sen sijaan minä valuin kuumaa mahlaa ja kuiskasin pojan korvan;
Honey, you have no idea what this ass can do.
In that case, I think it’s time to get to our place and find out, C kuiskasi takaisin.

Taksissa Clarencen sormet kävivät korkealla yli stay uppieni saumojen. Taksikuski varmaan paheksui mutta en välittänyt, ei ollut tuttujani, sen olin varmistanut. Suutelimme ja kuiskasin C:lle että onko hänen kaverinsa kotona ja tietoisia tulostani.
Would you like them to be? Hän kysyi, ja minä vastasin että juuri sitä haluan.

Pääsimme kämpille ja olohuoneessa oli kaksi tummaa pitkää urheillullista nuorta miestä college asuissa. Aavistin kyllä että heille oli mennyt tieto tulostamme, vaikka he näyttelivätkin rentoa maailmanmiestä. Tv oli päällä. Sekunnin murto-osan mietin että miten tämän hoidan, kun himo minussa otti vallan. Halasi pojat viettelevästi, ja nappasin C:tä kädestä. Sanoin:
Clarence here said you know how to give a lady a good time. We’ll if you’re interested let’s take a quick shower and have some proper fun?
Jotenkin koko porukkaan tuli eloa, ja minut ohjattiin suihkuun, pian olimme alasti melko ahtaassa kylppärissä. Näin heti ettei jutut miesten varustuksista ollut legendaa. C:llä heilahteli varmasti yli 20 senttinen puoliheijari, minkä päässä huojui nektariinin kokoinen tulipunainen terska. Muut pojat olivat samaa luokkaa, en kysellyt nimiä enkä jaksanut enää esittää kohteliasta.

Säädin suihkun alas, en halunnut kastella tukkaa enkä naamaa. Pojat pesivät paikkani, ja kehoitin heidän tekemään itselleen samoin. Suutelin Clarenceä ja nappasin häntä kyrvästä kiinni. Sanoin:
Ok boys, I’ll give my boy Clarence here the honours, you’re free to join us soon. Use condoms, that’s a must.
Kävelimme Clarence huoneeseen. Kyseessä oli ihan tavallinen makkari. Kävin selälleni sängyllle ja Clarece lähti suutelemaan sisäreisiäni nousten pikkuhiljaa ylös. Taivas oli märkä, ja kun hän saavutti vakoni hän taitavasti pyöräytti kieltään klitoriksen ympärillä ja ujutti sormensa sisään.
Clarence, I need that big cock inside me now. Anelin ja vedin jalkani koukkuun.
Clarence rullasi kondomin päälleen asettui polvilleen reisien väliin. Hän otti mahtimulkustaan kiinni ja kynti terskallaan vakoani välilihalta aina klitoriksen huipulle asti. Yritin lantioni liikkeellä muljauttaa tuon mehuistani kiiltelevän nuijan pään sisääni, mutta hän aavisti ja väisti ja sanoi.
Trust me, you wanna be nicely warmed up for this ja aloitti melansa ujuttamisen sisääni. Hän vaikutti lähes hölmistyneeltä kun vakoni ahmaisi tuon ison mulkun sisäänsä. Olin pieni nainen mutta leikkini isojen dildojen kanssa maksoi nyt osinkoa.

I told you I can handle a cock or three, sain sanottua Clarencen korvaan kun hän nojautui päälleni ja alkoi panemaan pitkillä vedoilla. Tunsin miten tuo mahtava kyrpä osui lähes napaan asti. Muutama vedon jlkeen pyöräytin C:n alleni, nousin ratsastamaan ja huusin kiimassani:
Boys come on I’m ready. Huoneeseen asteli kaksi miestä kevyesti runkaten kasvaneita kyrpiään. Nojauduin eteen ratsastaen edelleen C:llä ja sanoin:

Take some oil and fuck me in the ass.
- Lady your’re so wet I ain’t gonna use no oil, I’ll fuck your sweet ass with your own juice.
Tunsin miten sormet työskentelivät pakaroillani, rentoutin itseäni minkä kykenin ja pari sormea lupsahti suht helposti sisääni.
- Damn woman you’re sexy! Huudahti tumma kaveri ja kävi taakseni, työnsi kroppaani kohti Clarencea ja sovitti tesrkaansa peräreiälleni. Muutaman ohiluiskauksen ja pienen paineen jälkeen hän sai ujutettua itsensä suoleeni. Näin tähtiä, olin taivaassa. Kaksi nuorta jaksaaa isokullista jenkkivahvistusta panivat minu. Kun toinen oli paikallaan toinen pani. Sain orgasmin, sain toisen. Olin hiestä märkä ja kuulin tajuntani välistä miten minulle huudettiin:
Open your mouth, bitch! Ja suuhuni työntyi kolmas kyrpä. Tai lähinnä terskan jonka hengästyneenä sain juuri ja juuri suuhuni.
Clarence karjahteli ja tunsin miten hänen kyrpänsä sykki lastin sisälläni, Kauaa ei mennyt kuin peppuni sisällä kävi samoin. Pyörähdimme kolmestaan sängylle hikisinä ja hengästyneinä.

Kolmas poika sanoi:
I need my share of that ass, damn it looks sexy. Hän veti minut jaloistani sängyn reunalle, nosti pohkeeni hartioilleen ja survaisi kyrpänsä kerralla vittuuni. En aio valehdella, olin aika herkkänä mutta jostain limakalvojeni uumenista aloin puskea uutta kosteutta eikä asiaa haitannut se että Clarence pyöräytteli kättään klitoriksellani.
- Yo Reggie, bring me some oil, I wanna piece of this ass as well. Mies veti ulos, öljyä leviteltiin ja pian oli miehen kulli perseessäni. Hieman ilmaa taisi äänistä päätelle tulla ulos, mutta se ei poikaa haitannut. Hän hoki vaan perseeni ihanuutta ja pani kiihtyvällä tahdilla. Clarence hieroi etupuolta ja oli alkanut toisella kädellä työnnellä sormia sisääni, toisen vispatessa klitorista.
Kolme, nyt jo neljä sormea oli sisälläni. Öljyä kaadettiin lisää ja Clarence ujutti koko kättään sissääni. Rystyset tekivät tiukkaa mutta niin se tapahtui, minua naitiin nyrkillä samaan aikaan kun pantiin peppuun. Poika huusi että nyt hän tulee ja ampui lastiaan sisässäni, minä huusin jo varmaan viidennen orgasmini kourissa C:n käsittelyssä.

Huoneen täytti hiljaisuus, kevyet suukot vartalolleni ja paksu panemisen haju. Sanoin että tälle iltaa riitti, en vain pystyisi enempään:
That’s alright lady, we’ve got all tomorrow to enjoy the best ass in town, miehet naurahtivat ja löivät yläfemmat lähtiessään huoneesta.


Katso kaikki kirjoittajan Setämies Jari novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.3 / 5. Arvostelijoita 23

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit

Samankaltaiset novellit

Päivitä
Kirjoittaja: MA
14.2.2024
3 min. lukuaika
4.2
(76)
"Sulla on ihana pojan kulli. Hiero sitä, just noin... ihanaa."
Lue lisää
Kirjoittaja: Asiakas
07.4.2024
8 min. lukuaika
3.5
(48)
Mä haluan ehdottomasti, että sä ruiskutat sun spermat mun pimppiin.
Lue lisää
Kirjoittaja: Veerukka
21.2.2024
8 min. lukuaika
4.2
(51)
Nuolin spermaa tissiltäni. Olin kiimainen narttu ja tiesin sen.
Lue lisää
Seksinovellit.org © Copyright 2025, All Rights Reserved. 
crossmenu