Panetusta Parisuhteessa 4

25/04/2025 | Kirjoittaja: ms |
24 min
HeteroPettäminenAnaali
4
(32)
Häpyhuulet olivat ajeltu sileiksi ja suolaisen kiimainen maku tulvi suuhuni aloittaessani ahneen kielityöskentelyn.

Pitkästa aikaa uusi osa tähän sarjaan. Taustojen tuntemiseksi kannattaa lukea aikaisemmat osat. Linkki aikaisempaan osaan. Aiempien osien lukijoille tässä muistin virkistämiseksi lyhyt kertaus aiemmista osista.

Päähekilö (kertoja) on reilu parikymppinen maalaispoika, jolla on Jyväskylässä asuva ja opiskeleva tyttöystävä Elina. Kertoja on seikkailuhaluinen ja suhteeseeen lähinnä seksin vuoksi jumittunut. Elina taas on kiltti romantikko. Kertoja on päätynyt harrastamaan seksiä kiinni jäämättä Elinan sporttisen kämppiksen Maisan kanssa kahdesti ja kerran Elinan parhaan ystävän Nooran kanssa. Tätä edelsi ystävysten välirikko Nooran poikaystävän ehdottaessa Elinalle ryhmäseksiä.

Osa 4

Kesä oli vaihtunut syksyksi, illat pimentyneet ja Elinan koulunkäynnin myötä elämänrytmi tasoittunut. Viikonloput Jyväskylässä olivat sujuneet pääosin mukavasti. Elo Elinan kanssa oli tuntunut edelleen ihan kivalta, mitä nyt Elinan vihjailut suhteen seuraavista askeleista saivat tuskanhien nousemaan otsalle. Suhteen vuosipäivä lähestyi ja minä roikuin edelleen mukana jutussa, joka oli ainakin jollain tasolla nähty jo muutaman kuukauden jälkeen. En edelleenkään tuntenut samanlaista tunteiden paloa, mitä hän minua kohtaan. Viikolla kotona ollessa mieleen oli usein noussut ajatus suhteen jatkon järkevyydestä. Minulle iso osa Elinan kanssa olemisesta oli seksi ja sitä nyt todistetusti vaikutti saavan muutenkin. Yksi ajatushaara kulki Maisaan. Mitä hän minusta todella halusi ja voisiko mahdollinen suhde tai seksisuhde toimia hänen kanssaan, jos minulla olisi ensin munaa heivata Elina sivuun. Siinä mietitytti käytännön järjestelyt, Maisan toki pitäisi muuttaa, mutta Jyväskylän kokoisessa kaupungissa törmäisimme kuitenkin ennenpitkää Elinaan ja suhde hänen kämppikseensä paljastuisi katkerasti. Tämä kaikki siis tietämättä, halusiko Maisa minusta hetken helpotuksen ohella mitään muuta.

Elinan kanssa yhdessä aikaa viettäessä tunne yhteenkuuluvuudesta aina kuitenkin hieman nousi. Maisa oli taas jotenkin onnistunut pysyttelemään pääosin pois näkösältä minun ollessa Jyväskylässä. Olimme pari kertaa kohdanneet kolmistaan. Pokka piti minun ohella hyvin myös Maisalla. Hän oli jopa pelottavan neutraali minua kohtaan, minä kun olin yrittänyt ilmein viestittää hänelle tuntemuksiani. Olin myös havahtunut siihen tosiasiaan, että olin ollut Maisan kanssa tekemisissä yhteensä vain muutaman tunnin ja senkin ajan alasti seksiä harrastaen. En tiennyt hänestä oikein mitään muuta, kuin että hänellä oli kokemusta peppuseksistä... En edes puhelinnumeroa, jonka kaivaminen Elinan puhelimesta oli aina aikeista huolimatta jäänyt tekemättä.

Taas kerran ajelin perjantaina kohti Jyväskylää. Tällä kertaa tiedossa oli spesiaalimpi viikonloppu. Suhteen ensimmäisen vuosipäivän kanssa samalle viikonlopulle oli luvassa myös Elinan serkun häät. Olimme päättäneet viettää vuosipäivää perjantai-iltana ja aikaisin lauantaiaamuna suunnata Elinan kotiseudulle, jossa häiden oli tarkoitus olla.

Kävin nopeasti hakemassa Elinan asunnoltaan huomaten samalla, että Maisa oli tietenkin myös maisemissa. Vuosipäivään kun olisi sopinut luontevasti seksi Elinan kanssa, mikä nyt näytti jäävän haaveeksi. Oli todennäköisesti odotettava lauantai-iltaan. Toisaalta silloin meille olisi luvassa rauhallinen mökkimajoitus ja häiden jälkeen hilpeissä merkeissä seksi olisi varmasti antoisaa. Suuntasimme kiireellä kaupungille elokuviin ja siitä syömään. Elina oli vuosipäivästä johtuen hyvällä tuulella, mikä tarttui minuunkin. Ravintolassa ruokaa odotellessa oli vihdoin aikaa vaihtaa viikon kuulumisia.

- Tein aika rohkean jutun, Elina kertoi innostuneena.

- Ai, minkä? kiinnostuin.

- No tossa kadulla on se yks alusvaateliike ja siinä oli loppuunmyynti, isot alennukset... Elina selitti.

- Niin...? anoin jatkoa tarinaan.

- ...Niin uskaltauduin mennä sinne sisään, Elina totesi silmät innosta kirkastuen.

- Okei, mitäs siellä? kysyin tajuamatta teon rohkeutta.

- No en ole koskaan käynyt! Ja vitsi miten hienoa se oli! Elina jatkoi.

- Kuulostaa hyvältä, totesin ihmetellen.

- En ole tiennyt, että mun kuppikoko on oikeasti C eikä B, Elina kertoi ylpeänä ryhtiään samalla nostaen.

- Wau! en mäkään, vaikka kovasti olen niitä kämmenillä mittaillut, laitoin vitsiksi.

- No heh! Elina totesi vilkaisten samalla kuuliko kukaan keskustelua.

- Ostin kahdet, tuntuu tosi mukavilta, Elina hehkutti painaen samalla kevyesti kämmenillä rintojen päältä.

- Katoinkin, että ne näytää jotenkin upeilta, kuittasin tyytyväisenä.

- Ja sitten jotain muutakin... Elina lisäsi punastuen ja tarjoilijan tulon katkaistessa paljastuksen.

Ruuat saatuamme keskustelu kääntyikin koulujuttuihin. Minä kuitenkin taustalla jatkoin ajatuksissani kuhertelua. Kuinka tyttöystäväni kieltämättä pystyt ja ryhdikkäät nuoren naisen rinnat olivat kokeneet upgraden alusvaateliikkeen myyjän toimesta, joka oli tiettävästi osaavalla katsellaan tai jopa mittanauhalla mittaillut tyttöystäväni povea. Elina vaikutti olevan varsin tyytyväinen uutisesta.

Syötyämme astelimme kävelykatua käsikädessä. Kello oli jo sen verran, että molempien mielipide oli astella kohti Elinan asuntoa, varsinkin, kun aamulla piti olla liikkellä.

- Onkohan Maisa kotona? kysyin vihjailevasti alaovella.

- En tiedä, ehkä se olis jossain, Elina vastasi niinikään vihjailevasti.

Pettymyksekseni Maisa teki iltapalaa keittiössä, eikä hän vaikuttanut olevan yöelämäänkään lähdössä. Meillä ei ollut nälkä, joten siirryimme melko nopeasti iltatoimien kautta Elinan huoneeseen. Istuin sängyn laidalla ja riisuin itseni alushousuisille. Elina teki vielä jotain täysissä vaatteissa. Heittäydyttyäni jo kohtalooni alistuneena peiton alle Elina sammutti valot ja laittoi pöytälampun päälle. Yhdessä katuvalojen kanssa huoneeseen tulikin tunnelmallisen hämärää. Katsoin Elinaa ja aistin hänen olemuksestaan, että jotain outoa oli tekeillä. Hän riisui neulepaidan, joiden alta paljastui uudet mintunvihreät rintaliivit. Sitten hän riisui farkut ja niiden alta paljastui samanväriset pitsiset alushousut.

- Halusin näyttää sulle nämä.. Elina sanoi asetellen vartaloaan, kuin alusvaatemallit, mutta huomattavasti kömpelömmin.

- Hyvää vuosipäivää rakas, Elina jatkoi keikistellessään.

Olin hetken lamaantunut.

- Wau! Hyvää vuosipäivää rakas, sain kopioitua vastaukseksi.

Elina laskeutui kohti sänkyä ja avasin peiton päältäni. Asetuttuaan osin päälleni suutelimme ja vein käden hänen pakaralleen, joka uusien pikkuhousujen ansiosta olikin nyt puoliksi paljas. Elinan ensiäännähdyksistä päättelin hänen tekevän kovasti mieli, kuten minunkin. Kohotin Elinan makaamaan kokonaan päälleni ja intohimoisen suutelun jatkuessa minuutista toiseen hyväilin hänen upeaa vartaloaan. Yhtäkkiä tuntui, että päälläni makasi maailman seksikkäin nainen. Tältäkö tuntui olla rakastunut?

- Eiks me voitais? kuiskasin huohottaen.

Elina nosti ylävartaloaan. Hänen hengityksensä oli syvä, mutta nopea. Jo pelkästään se oli varmasti kuulunut Maisan huoneeseen saakka. Hänen katseensa oli äärimmilleen kiihottuneen naisen katse. Kylmä ja ilmeetön. Näytti, että hän voisi syödä minut yhdellä ahneella haukkauksella.

- Jos jotain... ihan hiljaa, Elina totesi intoaan pidätellen.

Jatkoimme suutelua. Elina kohottautui avaamaan pitsiliivinsä vapauttaen C-kupin rintansa suuni hyväiltäviksi. Aloin kääntää Elinaa selin. Makuulla hän avasi jalkansa. Kokeilin sormenpäillä mintunvihreän sileän haarakiilan pintaa ja totesin uusien pikkuhousujen tulleen heti liatuiksi kosteuden tuntuessa sormissani. Riisuin märät pikkuhousut ja syöksyin pää edellä jalkoväliin. Häpyhuulet olivat ajeltu sileiksi ja suolaisen kiimainen maku tulvi suuhuni aloittaessani ahneen kielityöskentelyn.

- Uhhhh... uiihhh... iiiiihh, Elina äänteli pidätellen vaivoin nautintoaan.

En malttanut häärätä kauaa liukkaassa jalkovälissä, vaan nyin alushousuni nilkkoihin ja kohottauduin asettamaan kovana jöpöttävän kaluni Elinan pyhimpään. Hänen silmät pyöristyivät kangen liukuessa sisään. Aloitin työnnöt sangen rivakalla tahdilla.

- Ahhhh!! Elina huusi lätkäisten salamannopeasti kätensä suulle.

Kuinka tuntuikaan hyvältä! Painoin menemään innokkaasti mahdollisimman hiljaa läähättäen.

- Hmmpp... hmmmmhmp, Elina mumisi silmät ammollaan.

- Odota! en pysty, tuntuu liian hyvältä, hän kuitenkin keskeytti.

- Okei, vastasin hämmästellen käännettä.

- Jos mä tuun päälle, Elina ehdotti.

Kovasta panetuksesta johtuen en halunnut olla pettynyt. Mutta Elinan päällä olo ei minusta tuntunut oikein miltään, enkä ratsastamisesta oikein koskaan ollut välittänytkään, mitä nyt Noora oli suorituksellaan saanut minut hetkeksi nauttimaan lehmitytön asennosta.

Elina asettui polvilleen päälleni ja ohjasin penikseni sisään. Elina pystyi hillitsemään paremmin itseään ja minäkin yritin saada uusia kiksejä tyttöystäväni hivenen pomppivista rinnoista, joita aina välillä hieraisin. Elinan suunnitelma toimi sikäli, että kiima tasaantui, mutta se muuttui puuduttavaksi äheltämiseksi.

- Huh, en jaksa, Elina totesi lopulta.

Hän laskeutui viereeni ja pussailimme. Minulle näinkin oli toisaalta hyvin. Vaikka Elina olikin ajoittain nopeasti syttyvää sorttia, tarvittiin hänen huippunsa saavuttamiseen vähintään tunnin sessio erilaisine vaiheineen. Minullekin jäisi hyvä kiima päälle, josta voisimme jatkaa seuraavana iltana. Hyväilin sormenpäillä Elinan hieman hikistä ja lämmintä vartaloa. Hetki hämärässä huoneessa alastoman tyttöystävän vierellä kiihdyttelevien autojen äänten kaikuessa taustalla tuntui upealta. Olimme varmaan vartin vain hiljaa ja tuijottelimme toisiamme välillä vaihtaen muutaman suudelman.

- Pitäiskö meidän nukkua? ehdotin, vaikka en olisikaan vielä malttanut.

Elina nosti päätään ja hänen kasvoillaan oli veikeä hymy.

- Rakas, haluaisitko sä vielä kuitenkin jotain...? hän kysyi.

- No mitäs olisi tarjolla? kysyin kuiskaamalla ja suutelin vielä päälle.

- No oisko tätä... jos vain oot hiljaa... Elina kuiskasi ottaen kädellään kiinni peniksestäni.

- Lupaan olla, kuiskasin.

Elina nousi polvilleen viereeni, sitoi nopeasti lenksulla hiuksensa ja hymyillen alkoi runkata minua. Siinä ei sinällään mitään uutta ollut, mutta harvemmin hän oli sitä itse ehdottanut.

- Voisitko hieman kostuttaa? pyysin.

Elina kumartui nuolaisemaan arasti puolijäykkänä seisovaa kaluani. Sitten hän jatkoi käyttämällä lyhyesti terskaa suussaan. Suuseksi ei ollut Elinan vahvuus, eikä varsinkaan Maisan taitoihin verrattuna. Elinan aloittaessa yksinkertaisen kädenliikkeen olikin helppoa siirtää ajatus Maisaan. Siihen, kuinka olin nussinut häneltä aivot pellolle ja kuinka hänen persereikänsä oli sykkinyt sormeni ympärillä orgasmin saadessaan. Kaluni oli nopeasti kivikova. Katson silmiin Elinaa, joka hymyili, toisin kuin yleensä kädellä tehdessään. Olin aistinut hänen pitävän runkkausta "likaisena" puuhana, vaikka siihen olikin aina suostunut.

Kiimani lisääntyi katsoessani suorastaan enkeliltä näyttävää tyttöystävääni, joka samaan aikaan tuhmasti runkkasi kulliani tietämättä, että seurustelumme aikana samaa oli tehnyt kaksi muutakin naista. Siitä ajatus siirtyykin Nooraan. Miten kuusysissä ollessamme hänen karvainen pillunsa oli hieronut kiimanesteensä ympäri kasvojani. Ja kuinka spermaroiskeeni olivat jääneet hänen tussukarvojensa päälle kellumaan. Paine jalkovälissäni kasvoi. Katsoin taas Elinaa silmiin, vaikka ajatukseni olivatkin aivan muualla. Ja mikä siinä Nooran karvapimpissä oli muka niin kiihottavaa, kun Maisalla oli kuitenkin ollut posliini. Ja kuinka sitä nuolin. Ja pientä vaaleaa peppureikää...

- Mä tuun kohta! huudahdin.

Lantioni nykivä liike myös kertoi, että huippuni oli lähellä. Elina katsoi minua jotenkin oudosti. Sitten hän katsoi vatkaavaa kättään ja taas minua.

- Oih! Nyt! huudahdin alitajuisesti ilmoittaen purkauksestani.

Puolen sekunnin ajanjaksolla Elina katsoi minuun, laski päänsä alas ja aivoni ehtivät vielä tajuta mitä hän oli tekemässä. Elina ehti pujottaa kullinnuppini suuhunsa juuri ennen räjähdystä.

- AHHHHHHH!! WOOOOWW! huusin saatuani vielä viime hetken paineenlisäyksen Elinan yllätyksestä.

Elina piti päätään paikallaan silmiensä ollessa tiukasti kiinni ja kasvojen vääntyessä epämiellyttävyydestä kertoviin asentoihin. Siemennestettäni pulpahti ulos suupielestä ja samalla Elina nosti päätään vuodon valahtaessa leukaa pitkin päälleni. Elina ei vilkaissutkaan minuun laittaessaan käden suunsa eteen ja nousten salamannopeasti sängyltä. Edelleen kättä pidellen hän poimi pyyhkeen, mutta säntäsi kohti vessaa käytännössä täysin alastomana.

Jäin makaamaan sängylle ihmetellen jälleen kerran mitä huikeaa olikaan tapahtunut, tällä kertaa ihan oman tyttöystävän kanssa. Toki Maisa oli jo aiemmin tehdyt minulle täydellisen suihinoton. Ilkikurisesti arvioiden Elinan ensisuoritus ei ollut aivan onnistunut, koska penikseni valutti edelleen virtsaputkesta siemennestettä jalkoväliini. Etsin nenäliinan ja puristin itseni tyhjäksi. Puhalsin syvään ja jäin odottamaan Elinan paluuta.

- Kaikki hyvin? kysyin pyyhkeeseen kääriytyneen enkelin ilmestyessä takaisin.

- On, kuului lyhyt vastaus.

- No tuus tänne, totesin tehden viereeni paikan.

Elina laittoi pyyhkeen takaisin selkänojalle ja laskeutui alastomana viereeni.

- Rakas, oot uskomaton nainen, totesin ylistävään sävyyn.

- Kiitos rakas, Elina vastasi hiljaa.

Vein huuleni kohti hänen suutaan.

- Ai haluuksä oikeesti pussata ton jälkeen? Elina naurahti.

- Ei mua haittaa, totesin.

Nesteistäni ei ollut tietoakaan vaihtaessamme pitkän suudelman. Eikä myöskään vatsahappojen aromeista, joten Elinan suoritus ei ollut sentään ollut hänelle aivan täysi katastrofi. Vedin peittoa päällemme maatesamme kiinni toisisamme.

- Hyvää yötä rakas, kiitos ihanasta päivästä.

- Hyvää yötä rakas, kiitos kaikesta, vastasin.

Fiilikseni oli levoton. Sattumalta vuosipäivänä nukuimme ensi kertaa alastomina. Iho vasten ihoa. Kaikki naisen vartalon kaaret tuntuivat suoraan itseäni vasten. Ajattelin ironisesti, että eiköhän Elina vielä pomppaa pystyyn ja käske laittamaan jotain päälle. Mutta hän oli vuosipäivän kunniaksi ainakin yrittänyt löytää itsestään jonkinlaisen seksipedon. Aivan kuin hän olisi tiedostanut kilpailevansa minusta kämppistään ja hänen taitojansa vastaan.

Autojen hurinan sekaan alkoi sekoittua Elinan tasainen hengitys hänen nukahdettuaan. Minua ei nukuttanut. Ajattelin kaikkea tai kaikkia. Elinaa, Nooraa ja Maisaa. Juuri nyt tuntui vaan niin hyvältä olla Elinan kanssa, kun vielä hetki sitten en saanut Maisaa mielestäni. Jostain livahti mieleen jo katumuskin. Miksi olin pettänyt toisten kanssa, kun oma nainenkin oli näin upea. Ajatuksenkulkuni tuntui oudolta.

Jossain vaiheessa nuokuin jo nukahtamisen rajamailla, kunnes kovaa kiihdyttävä auto vei taas uneni. Jatkoin miettimistä, kunnes kadulla koitti hiljaisempi hetki.

Havahduin siihen, että oli käytävä vessassa, tai juomassa tai jossain liikkeellä. Nousin sängyltä ja koska oli yö, en pukenut mitään ylleni. Avasin hiljaa huoneen oven ja astuin käytävään. Näin, kuinka outo, yhtäaikaa kirkas ja himmeä valo loisti Maisan huoneesta, jonka ovi oli auki. Astuin varovasti oviaukolle ja kurkistin sisään. Maisa istui alastomana polvillaan sängyllä, aivan kuten hetkeä aiemmin Elina minun päälläni. Hän oli viistosti selin minuun. Hän kohotteli lantiotaan aivan kuin ratsastaisi. Huomasin vaaleanpunaisen tekopeniksen hänen jalkojensa välissä. Ja kun katsoin tarkemmin, huomasin, että se olikin hänen pepussaan! Tiukka peppureikä puristi suurehkon muovisen lelun pintaa kuorien liukuvoidetta kerros kerrokselta. Kuinka saatoinkaan nähdä niin tarkasti. Minulla seisoi ja astuin syvemmälle oviaukkoon. Maisa käänsi päätään, mutta hän ei vaikuttanut yhtään pelästyneeltä, ennemminkin hän vaikutti odottaneen minua. Seksikkäästi hän taittoi etusormeaan pyytäen minua luokseen. Kullini seisoi kivikovana. Jähmetyin seisomaan oviaukkoon ja Maisa näytti sormella uudestaan. Katsoin alas ja huomasin munakarvojeni kadonneen, olin aivan posliini.

- Täähhhh! hypähdin sängyllä.

- Mitä? uninen Elina kysyi ihmetellen.

- Mitä? vastasin epäuskoisen horteisena.

- Sanoiksä jotain? Elina kysyi.

- En... tai... näin unta, ei tässä mitään, selitin.

- Ai, Elina tyytyi toteamaan painaen pään takaisin tyynyyn.

Sydämeni hakkasi lujaa hengityksen tasaantuessa. Tunsin, kuinka kullini seisoi peittoa vasten.

- Voi helvetti, huokaisin puoliääneen.

Herätyskellon ääni havahdutti. Olin ilmeisesti taas nukahtanut jossain vaiheessa. Silmät eivät oikein tienneet auetako vai ei. Elina oli siirtynyt yön aikana aivan sängyn laitaan, josta hän mykisti kellon.

- Huomenta, hän sanoi haukotellen.

Mumisin jotain vastaukseksi. Katsoin, kuinka hänen upea alaston vartalonsa nousi katuvalojen valaistessa sängystä ja alkoi etsiä kaapista alusvaatteita. Minua ei huvittanut nousta. Olin nukkunut yhteensä ehkä muutaman tunnin, miettinyt liikaa ja nähnyt häkellyttävän unen. Pää oli kaikkea muuta kuin virkeä ja selkeän kirkas.

- Hei tuu nyt syömään niin päästään lähtemään, Elina kävi hoputtamassa jossain vaiheessa.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme autoon Elinan juhlamekon, vaihtovaatteet ja muut välttämättömyydet yhden yön reissuun.

- Jaksatko sä ajaa? Elina kysyi haukotellessani.

- Jaksan mä, mennään vaan, lupasin.

Illan tapahtumista ei enää keskulteltu. Matkalla Elina kävi minulle läpi kaiken, minkä hän tiesi päivän ohjelmasta.

- Oih, on niin kiva nähdä kaikki serkut ja muut sukulaiset, Elina hehkutti.

- On varmasti, vastasin haukotellen.

Syysharmaata maantietä niellessä hymähdin itsekseni. Teki mieli kysyä, miltä se suuhun ryöpsähtynyt vitamiiniannos oli maistunut, mutta päätin kuitenkin olla hiljaa. Ilta kun oli kerrankin mennyt ainakin melkein nappiin.

Saavuimme pienen, mutta idyllisen maalaiskylän raitille. Kylällä asui useammassa talossa Elinan sukulaisia ja ehkä siitä syystä sukulaiset tuntuivat olevan hänelle tärkeitä. Oli myös luontevaa, että hääpaikkana vihkimisen jälkeen toimi kylän vanha seurantalo, vaikka itse hääpari ei enää kylässä asunutkaan.

Elinan koti oli vanha maatalo, jossa ei tosin eläimiä tai viljelyä ollut pidetty enää vuosiin. Elinan vanhemmatkin olivat eronneet viitisen vuotta sitten ja koska tila oli Elinan äidin Tarjan sukutila, oli hän jäänyt siihen lasten kanssa asumaan. Talosta kyllä huomasi, että miestä ei talossa ollut, useampi lauta sieltä täältä repsotti ja maalisutiakin olisi kaivattu. Emännällekin maistui paremmin sipsipussi ja televisio, kuin kotityöt.

Saavuttuamme pihaan oli siinä jo ylimääräinen auto parkissa.

- Ai Veikka on jo tullutkin! Elina huudahti iloisena ja alkoi purkaa autoa.

Veikka oli Elinan kolmekymppinen serkku. Elina oli kertonut pitäneensä Veikkaa kuin omana veljenään, siitä lempinimikin. Oikeaa veljeä Elinalla kun ei ollut, vaan vuotta vanhempi isosisko Maria. Veikan perheen majoituksen vuoksi meille oli suunniteltu yöpaikaksi perheen saunamökki, joka sekin sijaitsi aivan kylän tuntumassa.

Istuin vielä autossa hieman hermostuneena rattia puristaen. Vaikka olimme aiemminkin vierailleet kotikonnuilla, olin onnistunut välttämään tapaamasta Elinan sukua. Nyt niitä olisi taatusti tarjolla koko pitäksi päiväksi. Ja loputtomasti utelevia kysymyksiä. "Kenen poikia?" "Milloinkas teidän häät on?" "Joko kohta perheenlisäystä?"

- Tuu nyt, Elina huusi kantamusten kanssa rappusilta.

Sisällä talossa oli vilske ja hyörinä. Veikka oli ehtinyt lisääntyä kolmen pienen lapsen arvoisesti, jotka juoksivat ja ryömivät ympäri taloa.

- Tässä on Veikka, Elina esitteli minut pitkälle miehelle.

- Hei, olen kuullut sinusta paljon, Veikka totesi.

- Kuin myös, tyydyin vastaamaan muodolliseen kädenpuristukseen.

Yritimme jotain muodollista small talkia. Minua ei olisi huvittanut. Sain Veikasta jotenkin jäykän ja näsäviisaan kuvan. Ulkonäkökin oli huolellisen sliipattu. Toisesta huoneesta tuli myös Veikan vaimo Aino. Hän oli suoraan sanoen tylsän näköinen hoikka nainen, kiharine ja ruskeine hiuksineen.

Astuimme keittiöön, jossa Tarja tapansa mukaan halasi niin tytärtään, kuin minuakin. Tarja oli viittäkymmentä lähestyvä nainen. Hänellä oli mustaksi värjätyt lyhyehköt hiukset ja vartalossa muutama ylimääräinen kilo. Siten sopivasti pyöreyttä antaen ilman sen suurempia vyötärömakkaroita. Ainakin kesällä vähemmissä vaatteissa huomasi, että lisäkiloja oli myös hänen rintavarustuksessa, joita tosin vetovoima oli jo hieman vetänyt puoleensa. Siinä missä Elina ei tajunnut huumoriani, varsinkaan kaksimielistä, reippaalle ja puheliaalle Tarjalle se upposi kuin veitsi voihin. Nytkin jo minuutin läsnäolon jälkeen sain hänet pikkuvitsillä nauramaan.

Elinan isosisko Maria oli jotenkin huvittava tapaus pikkusiskoonsa verrattuna. Siinä missä Elinalla oli luonnollisen upea ja sopusuhtainen vartalo, sekä pääosin rauhallisen lempeä luonne, oli tummatukkainen Maria hoikka, lattaperseinen inisijä, joka aina valitti jostain. En ihmetellyt, ettei hänellä ollut poikaystävää. Olin mielessäni leikitellyt ajatuksella, että ehkä hänen henkinen takakireys johtui nimenomaan puutteesta. Kunnon kyyti voisi helpottaa ja vaientaa ininän. Sitäkään en ollut uskaltanut ääneen sanoa, että ehkä jompikumpi tyttäristä olikin eläinlääkärin tai postinkantajan aikaansaannos, sen verran eri puusta siskokset olivat.

Aloimme valmistautua häihin kukin tahoillamme. Pukeuduimme nopeasti Elinan huoneessa antaen tilaa Veikan perheelle. Harmittelin mielessäni, että Elina oli valinnut uusien mintunvihreiden rintaliivien pariksi vanhat tavallisen tylsät pikkuhousut. Olisi ollut kiva illalla mökillä riisua tyttöystävän päältä jotkut uudet, kenties pitsiset ja rohkeat nimettömät. Elina kiskoi rivakasti sinertävää mekkoa ylleen.

- Näytät tosi upealta, kuiskasin Elinalle ottaen häntä takaapäin kiinni lantiolta.

- Hei, ei nyt mitään, Elina tivahti.

- Sori, kehuin vain, sanoin vetäydyttäni.

- Hitto, näkyykö nää rintsikat? Elina hermoili nykien kaula-aukkoa.

- Ei ne näy ja pirteän värisethän ne on ja sexyt, vaikka näkyiskin, pohdiskelin tietäen, kuinka kriittinen asia oli Elinalle.

- Hysst! Älä kaikille kailota tuollaisia, Elina tuhahti.

Viime hetken hysteria tuntui tarttuneen kaikkiin ja ihmiset säntäilivät huoneesta toiseen kukin minkäkin ulkonäköongelman vuoksi lasten vielä lisäksi sählätessä omiaan. Kun minulla oli jo puku päällä istuin keittiön pöytään. Vastapäätä istui pian Tarja, joka oli myös ehtinyt laittautua. Hänen lyhyehkö musta tukka oli kiharrettu, kasvot meikattu, joista erityisesti erottui pornonpunainen huulipuna. Jalassa hänellä oli ohutta kangasta olevat väljät mustat housut, jotka kuitenkin kiristyivät mukavasti naisellisen runsaan pepun kohdalta. Yläosana oli vaalea paita, jonka kaula-aukko oli leveä ja melko syväkin näyttäen pätkän rintavakoakin. Ajattelin mielessäni, että Tarjankin olisi kannattanut käydä alusvaateliikkeessä, sillä venyneet liivit vaikuttivat kannattelevan melko runsasta povea varsin huonosti antaen riippurintaisesta naisesta riippurintaisen naisen vaikutelman ilman mielikuvitustakin. Jotenkin Tarjan look näytti itseään vanhemmalta ja toi mieleen kuusikymppisen venäläisnaisen.

- Maria kuulemma ajaa kirkolle, otatko siiderin? Tarja kysyi ojentuen jääkaapille.

- No siinä tapauksessa kyllä, totesin.

Sihautettiin tölkit auki. Vaikka Tarjan rintavakoa ei ihan niin laajalti näkynytkään, tuli mieleen tilanne, jossa olin tuijottanut Nooran avaraa kaula-aukkoa. En tiedä oliko sillä jo vaikutusta siihen, mihin hänen kanssaan päädyttiin. Nytkin minulle maistui mainiosti sekä siideri, että näkymä.

- Miehet ei juo siideriä, hyi! Veikka totesi poiketessaan keittiön puolella.

"Haista sinä vittu", ajattelin ääneen sanomatta. Seuraavaksi keittiöön tuli Maria mekon yläosa auki.

- Äiti laita tää! hän inisi.

Mekko ei asettunut kerralla ja Tarja laski yläosaa. Sivusilmällä vilkaisin Marian punaisia ehkä A-kupin rintsikoita, joissa tuntui olevan vielä ylimääräistä tilaa. Voisi siis hänkin lähteä äitinsä kanssa liivikauppaan.

- Eiks pidä jo lähteä... ja te vaan juotte täällä! paikalle tullut Elina tuhahti Marian edelleen seistessä yläosa puolipaljaana.

- Mitä me nyt yhdet otetaan odotellessa, juhlan kunniaksi! Tarja vastasi puolestani saaden vetoketjun vihdoin kiinni.

- Valmista! Sittenkö mennään? Veikka huusi.

Kallistin siideritölin tyhjäksi, samoin teki Tarja.

- Otatko toisen evääksi? Tarja kysyi avaten taas jääkaapin.

- Mikä ettei, puoliksi kuiskasin.

Veikan perhe asettui omaan autoonsa, me muut neljä Marian ajamaan Tarjan autoon. Matkaa keskustaan kirkolle oli reilu kymmenen kilometriä. Istuimme Elinan kanssa takapenkillä ja sihautin taskusta otetun tölkin auki. Elinan ilmeestä näki, ettei heti alkupäivästä kännääminen ollut hänen mieleensä.

Nopeasti kumottu siideri ja huonosti nukuttu yö alkoivat automatkalla tehdä tehtäväänsä. Olo oli haukottelevan sumuinen kaartaessamme kirkon pihaan. Emme ehtineet autolta kauaskaan, kun oli vuorossa ensimmäinen minun esittely vanhemmalle sukulaisherralle. Vastailin harvoin sanoin uteliaalle vaarille. Kun hänestä oli päästy, tuli juttusille seuraava herra ja vuorossa oli samat lätinät.

- Komean ja miehekkään miehen olet löytänyt, oikea onnentyttö! rouvapuolisko intoutui kehumaan.

Kuittasin kehut väkinäisellä hymyllä. "Onnentytön mies se vaan on paneskellut otsa hiessä hänen kavereitaan selän takana" ajattelin itsekseni ironisesti. Se ja yleinen vitutus sai taas parisuhteen tuntumaan jotenkin merkityksettömältä. Jatkoimme matkaa oville.

- Joku täällä tuoksuu sidukalta! Veikka totesi ivallisesti kävellessään vieressäni.

- Vittu toi on rasittava tyyppi, kuiskasin Elinalle kirkon eteisessä.

Tunnelma kirkonpenkissä oli jäätävä. Elina ei katsonutkaan minuun päin. Hänestä näki, että hän oli suuttunut. En jotenkin jaksanut murehtia asiaa nyt enempää. Lohtua toivat kauniit kaasot, etenkin keltaiseen mekkoon pukeutunut hoikka, mutta isorintainen nuori nainen. Mekkoa oli ollut ilmeisen vaikea saada istumaan hyvin ja tukevia rintaliivejä piilotettua kunnolla. Fantasiat lähtivät laukkaamaan vallitsevasta tilanteesta huolimatta, tai siitä johtuen. Vaikka peppumies olinkin, olisihan tuollaisille pystyille megaryntäille kiva roiskia.

Hääpari sai toisensa ja riisitkin tuli heitetyiksi. Juoksin kiinni autoa kohti suunnistavan Elinan.

- Hei mikä nyt on? kysyin.

Elina tyytyi vain katsomaan minua vihaisesti.

- Kerro nyt pliis! anelin.

- Sä tiedät miten tärkeä Veikka on mulle... miten sä voit sanoa siitä noin?! Elina selitti itkua pidätellen.

- Sori sori, mut en vaan jaksa sitä... selvitin epätoivoisesti.

Riita ei tullut sovituksi ennen autoon istumista. Matkalla takaisin kotikylälle koko autokunta aisti eripuran ja autossa vallitsi hiljaisuus. Oli entistä paskempi fiilis. Kävi mielessä jopa sekin, että toteaisin häätalon pihalla, että "kiitos kaikesta", kävelisin autolle ja ajaisin helvettiin täältä. Tai vaikka kostoksi suuntaisin nussimaan Maisalta aivot pellolle kämppisten yhteisellä ruokapöydällä.

Hääparia odotellessa nielin kuitenkin kiukkuni ja yritin uudelleen.

- Hei anteeksi. Ihan oikeasti, olin tyhmä, taas, anelin armoa.

- Mun ilta on pilalla, Elina tuhahti.

- Hei mitä vielä, syödään, juodaan, tanssitaan... kyllä tää tästä, yritin piristää.

- Ja anteeks, jatkoin vielä.

- Ehkä saat, tai en tiedä... Elina vastasi bestmanin huudon katkaistessa keskustelumme.

Pöydässä istuessa Elina vähän rentoutui jutellessaan muiden kanssa. Viimeistään viinilasillinen sai hänet myös hymyilemään varovasti minulle. Viini tuntui maistuvan erityisesti Tarjalle, Maria sen sijaan pudisteli sen makua. Minäkin kyllä huuhtelin makua suusta nopealla lonkerolla. Ennen tanssia olin ehtinyt ottaa toisenkin. Tanssimme Elinan kanssa. Aistin, että välimme olivat palautuneet ainakin neutraaleiksi.

Illan mittaan välttelin kaikkia sukulaisia, joiden kanssa Elina tuntui viihtyvän minunkin edestä. Veikkakaan ei ollut kyttäämässä, mitä suuhuni kaadoin milloinkin. Isorintaisella kaasollakin näytti olevan poikaystävä. "Onnenpoika", ajattelin. Sitten mietin mitä asia edes minua koski, varattua miestä. Löysin juhlaväestä sentään yhden mukavan miehen, jonka kanssa jutella ja juoda lonkeroa. Katselin myös välillä Tarjaa, jonka kädessä vuorottelivat viinilasi ja siideritölkki. Kovin hauskaakin hänellä tuntui olevan.

Pimeän syysillan taittuessa yöksi väki alkoi vähentyä kylätalolla. Jutellessa tuntemattoman miehen kanssa eteisen nurkassa sali oli huomaamatta tyhjehtynyt miltei kokonaan. Huomaamatta oli tyhjentynyt myös useampi lonkerotölkki. Tunsin olevani mukavasti hilpeässä humalassa. Katsoin Tarjaa, jonka askel oli jo hieman huojuva. Elinakin lopulta tuli luokseni nurkkaan.

- Hitto, äiti on juovuksissa, ei se yleensä juo noin paljoa, Elina tuhahti.

- Mitä se nyt on vähän ottanut ja nauttii elämästä, puolustin.

- Säkin oot ihan kännissä, Elina katsoi minua silmiin paheksuvasti.

- En mä missään kännissä ole, puolustin myös itseäni.

- Ootko nähnyt mut joskus kännissä? Aina tolpillani olen pysynyt ja osannut käyttäytyä, jatkoin vielä.

- Joo joo, mut ei äitiä voi kotiin viedä tuossa kunnossa, Veikan lapset herää ja mitä nekin ajattelee... Elina pohti.

- No mihis sitten? kysyin.

- Mökille, nukkukoot siellä, Elina järkeili.

- Mut mites me sitten? kysyin.

- En mä tiedä... mä ainakin haluan vaan nukkumaan, Elina totesi ja lähti etsimään äitiään.

Elina johti palaveria penkillä istuneen Tarjan ympärillä. Juhlimaan innostuneelle rouvalle oli tässä vaiheessa löydetty jostain vichypullo käteen. Päätös oli se, että minä lähtisin saattamaan Tarjaa mökille ja Elina menisi kotiin nukkumaan.

- Sä voit jäädä sinne mökille kanssa, ei äidin sänkyyn kahta mahdu, Elina totesi tylysti.

- Täh? Mut jos mä tulisin kuitenkin sun viereen... ois kiva vähän... selitin.

- Hyssttt! Älä aina kailota! En jaksa nyt sun kännisiä juttuja, Elina kivahti tilanteeseen väsyneenä.

- Vävypoika oikein lähtee saattamaan! Tarja ilahtui, jolle suunnitelma oli saatu myytyä yllättävän helposti.

Onneksi Tarjan jalat kantoivat. Ei tarvinnut kuin vähän näyttää suuntaa pimeällä hiekkatiellä. Matkaakin oli onneksi vain puoli kilometriä alamäkeen rantaa kohti. Puhekin oli vielä ihan suht järkeviä lauseita.

- Mun täytyy pissata, Tarja ilmoitti mökin jo häämöittäessä.

Pimeässä hän alkoi nykimään housuja alas. Yritin sanallisesti varmistaa, että housut eivät kastuisi, kun mitään ei nähnytkään.

- Minä olen kuule ihan muutaman kerran ulkona pissannut! Tarja vastasi niin, että koko tienoo raikui.

Tyttöystäväni äiti teki tarpeitaan häpeilemättä minun seistessä metrin päässä vieressä. Mitään ei nähnyt, mutta äänestä päätellen rakkoon kertynyttä nestettä pärskyi tiesoran sekaan kuin puutarhaletkusta olisi laskenut. Lyhyen lotinan jälkeen pienien horjahtelujen kera Tarja nyki housut takaisin jalkaansa.

Saunamökin avain löytyi pimeässäkin nurkan alta. Hamusin ovenpielestä valokatkaisijaa, sähköt kun sattuivat mökissä olemaan. Tarja näki astua viime metrit nyt valon himmeässä kajossa sisään. Saunamökki koostui saunasta ja väliseinän toisella puolella olevasta pienehköstä tupahuoneesta. Keskellä huonetta loimotti siirrettävä sähköpatteri, jonka Tarja oli käynyt ilmeisen hyvissä ajoin laittamassa päälle, koska lämmintä kevytrakenteisessa mökissä tuntui syysilmasta huolimatta riittävän. Tuvassa oli lisäksi pieni sohva, pöytä, penkki ja takaseinällä kahden nukuttava sänkylaveri.

Löysäsin kravatin ja aloin riisumaan lämmössä nopeasti hiostavaksi muuttunutta pukua. Tarja istui laverin reunalle humalaisen hengityksen puuskuttaessa. Kauluspaitakin tuntui epämiellyttävältä, joten seisoin sohvan edessä pelkissä boksereissa.

- Tätä patteria varmaan kannattaa vääntää pienemmälle, totesin kumartuessa lattialle.

- Sä olet komea mies, Tarja lohkaisi hieman käheällä äänellä.

- En mä mikään erikoinen ole, tavallinen maalaisjuntti, kommentoin.

- Höpö höpö! Olet hyvä mies. Tarja vastasi.

- Pitäiskö mun kuitenkin laittaa paita päälle? pohdin ollakseni kohtelias ja vaihtaakseni itselleni kiusallista aihetta.

- Ei, ei tarvii! Tarja hihkui vastaukseksi.

Keskustelimme hetken käytännön järjestelyistä. Minä nukkuisin pienellä sohvalla, Tarja laverilla.

- Ei kyllä nukuta yhtäähh, Tarja totesi tomerasti.

- Mä luulen, ettei sulla uni kaukana ole, naurahdin.

Oli hetken hiljaista. Ei minuakaan kyllä oikein nukuttanut, vaikka edellisyö oli mennyt vähillä unilla. Päällä oli hyvä iloinen humalatila, eikä kellokaan ollut kuin hieman yli puolen yön.

- Tiedätkö... Tarja alotti lauseen hapuillen.

- Niin...? utelin.

- No kun katsoo teitä, sua ja Ellua... teidän onnea ja rakkautta... Tarja jatkoi.

En sanonut mitään, vaikka puhe katkesi toviksi. Jotenkin mielessäni onni ja rakkaus tuntuivat vääriltä sanoilta minun ja Elinan välillä.

- ...Niin tulee itselle sellainen onneton olo, kun ei ole ketään, Tarja sopersi.

Katsoin hiljaisuuden vallitessa pää painuksissa istuvaa Tarjaa. Mietin, miten lohduttaa itkuun purskahtamaisillaan olevaa naista.

- Kyllähän sä jonkun löydät... upea nainen... rohkaisin.

- Niin... kyllähän mulla oli se yks juttu, mutta siitäkin on jo yli kolme vuotta, Tarja alkoi avautumaan.

- ...Niin kyllähän sitä joskus kaipaa kovasti läheisyyttä ja kosketusta... hän jatkoi purskahtaen lopulta itkuun.

Itkevän naisen nähdessäni vaistomainen refleksi oli istua Tarjan viereen ja viedä käsi hänen olkapäälle.

- Se on ihan ymmärrettävää, lohdutin hieroen kädelläni olkapäätä.

Tarja alkoi selittämään tuntemuksiaan yksinäisyydestä ja sinkkuudesta. Murheina olivat myös rahan puute ja tilan rapistuminen.

- Kyllä kaikki järjestyy, etsit käsistään kätevän miehen, niin sehän ratkaisee kaiken, lohdutin vitsailevasti.

- Niin... se olis kyllä ratkaisu, Tarja pohti myös.

Olin jossain vaiheessa laskenut käteni Tarjan olkapäältä, mutta nostin sen uudelleen ja hieroin lohduttavasti.

- Sä olet kyllä ihana mies, voi olla ylpeä vävystä... voidaanko halata? Tarja totesi jo selvästi piristyneenä.

- Voidaan toki, vastasin ja käännyin Tarjan suuntaan.

Melko tukevan puristusotteen sisällä omatuntoani pisti jälleen kehu "hyvästä vävystä". Halauksen jatkuessa kiusallisen pitkään tunsin Tarjan kämmenen liikkuvan alastomalla selälläni.

- Tuntuipa se hyvältä, Tarja huokaisi humalaisen rehellisesti.

- Täällä on pirun kuuma, hän sitten jatkoi nykien paidanhelmaa.

Istuviltaan ja humalassa paidan pois ottaminen tuntui ylivoimaiselta. Paidan takertuessa hartioihin Tarjan riuhtoessa heiluivat paljastuneet rinnat houkuttelevasti löysissä kulahtaneen vaaleissa liiveissä minun seuratessa aitiopaikalta.

- Hitto, että otti koville, Tarja puuskutti heitettyään paidan nurkkaan.

- Housut pois kanssa, Tarja pohdiskeli ääneen avaten housujen nappia.

Siinä onnistuttuaan hän yritti hivuttaa istuvilllaan sätkien housuja pakaroiden ali, kaatauen kuitenkin selälleen sängylle makeasti nauraa räkättäen.

- Jumalauta mä olen kännissä! Tarja huusi naurun keskeltä.

- Pitäiskö mun auttaa? kysyin.

- Auta ihmeessä anoppia, Tarja hekotteli.

Siirryin polvilleni lattialle ja tartuin varovasti housuihin reisien kohdalta. Parin yrityksen jälkeen sainkin nykäistyä löysähköt housut polviin saakka paljastaen Tarjan punaiset, aikuisten tyyliset pitsialushousut. Yritin kaikin puolin maltillisesti pujottaa housuja loppumatkan nilkoista katsellen samalla puolialastonta Tarjaa.

- Kiitos vaan avusta, Tarja sanoi yrittäen kömpiä ylös.

Autoin häntä hieman ja istahdin taas itsekin sängyn reunalle.

- Tässä me istutaan melkein alasti.. Tarja kommentoi jotenkin oudolla sävyllä.

- Voisinko vielä vähän uudestaan koskea sua? hän jatkoi.

- Öö.. siis miten? ihmettelin.

- Ihan vain näin, Tarja sanoi ja asetti kämmenensä paljaalle selälleni.

- Ei kai siinä mitään pahaa ole, totesin hartioitani nostaen.

- Tuntuu vaan niin hyvältä vähän koskea miestä, Tarja myönsi.

Hän liikutti kättään selälläni katkonaisesti. Fiilikseni tapahtumasta oli hieman outo. En oikein tiennyt mitä sanoa ja päätin katsoa mitä seuraavaksi tapahtuisi.

- Voisitkohan sä ihan vaan vähän koskea mua? Tarja kysyi yllättäen.

- En mä oikein tiedä... miten tarkoitat? sopersin.

- Ihan vaan koske.. tai hyväilet, Tarja sopersi humalaisen sekavasti.

Mietin mitä helvettiä Tarja nyt ajoi takaa. Tyttöystäväni äiti pyysi hyväilemään häntä, vaikka oli koko illan ylistänyt minun ja Elinan onnea. Toisaalta humalainen pääni totesi, että aloite oli Tarjan. Lopulta vein kämmenselkäni minua katsovan Tarjan käsivarrelle ja liikutin sitä hiljalleen.

- Tuntuu hyvältä, Tarja yritti kuiskata, mutta ääni kuului kuitenkin rohean kuuluvasti.

Päätin olla hiljaa. Olla kuin en olisikaan. Vaikka olin pettänyt Elinaa kahden hänen kaverinsa kanssa, nyt olin todella vaarallisella tiellä. Mökin lämmössä, hiljaisuudessa ja hämärän kelmeässä valossa oli ilmassa jotain outoa. Tai tunnistin kyllä tunteen, se oli orastava kiima, mutta toinen osapuoli oli tyttöystäväni äiti! Molemminpuolinen hively jatkui vailla päämäärää Tarjan katsoessa minua. Yritin välttää suoraa katsekontaktia. Ajattelin laajentaa käteni liikerataa, jottei tekemiseni olisi niin vaivaannuttavaa, vaikka en tarkkaan tiennyt ideani järkevyyttä. Kosketin Tarjan olkapäätä ja siitä jopa kaulalle saakka. Pääni sisällä mietin, oliko tämä vielä viatonta ja jotenkin selitettävissä, vaikka Tarja silmät sulkien tunsi tilanteessa jotain enemmän.

- Voitsä vähän tissistä? Tarja "kuiskasi" yllättäen.

Jäin hetkeksi miettimään. Seikkailunhaluinen minäni oli jo viemässä kättä suurelle rinnalle järjen muistuttaessa kenen kanssa nyt olin seikkaiuun lähdössä. Toisaalta minulla oli jokin pakonomainen halu saada taas yksi ruksi seksikumppaneideni listaan. Päädyin ratkaisuun, jossa ensin teen ja sitten esitän miettivää. Kokeilin rystysilläni ohuen, liukkaan ja sileän rintaliivikankaan pintaa. Rinta tuntui pehmeältä liivien läpi.

- Onkohan tää nyt ihan viisasta? tuli pohdintani vuoro.

- Näin ihan vähän vaan, Tarja rohkaisi.

Tarja katsoi minua ja hän selvästi nautti tilanteesta. Katsoessamme toisiamme silitys jatkui, vailla päämäärää ja tietoa mitä seuraavaksi tapahtuisi. Lopulta päätin tehdä liikkeen ja siirryin silittämään kankaan reunan ohi paljasta rintaa. Tarja hymähti teolle. Jatkoin tilanteen rajojen selvittämistä ujuttamalla sormenpäitä kupin sisään. Tarja hymähti uudelleen ja hymyili minulle voimakkaan pornonpunaisilla huulillaan. Tein humalaisen päätöksen ja päätin vielä kerran kokeilla "omatuntoa".

- Ehkä meidän olis parempi vaan lopettaa ettei tapahdu mitään väärää... kuiskasin Tarjalle ennemmin kuitenkin halukkaaseen sävyyn, kuin katuvaan.

- Jos ihan vähän vain, Tarja toisti itseään rohisevalla äänellään.

Tilanne ja tuntemukseni olivat sekavat, mutta siitä huolimatta hetki hetkeltä ujutin sormiani syvemmälle rintaliiveihin. Käänsin kämmenpuolen alaspäin ja työnsin käden syvälle liiveihin tavoitellen nänniä. Tarja selvästi piti tekemästäni. Nielaisin syvästi. Haluni vetivät minua vahvasti, kuten muitakin naisia kohtaan, mutta nyt vastapuolen suora suhde tyttöystävääni aiheutti moraalin kanssa kamppailua. Sitä kävin samalla, kun etsin epätoivoisesti nänniä pehmeän rinnan pinnalta. Käteni oli jo rannetta myöten liiveissä nipukan löydyttyä. Tarja jatkoi hymyilyään, johon oli sekoittunut selvää halukkuutta. Se lisäsi myös omaa haluani ja tunsin halukkuutta myös boksereissani. Mietin, että olimmehan molemmat samassa synnin veneessä. Mieleni päätti kuitenkin vielä kerran kokeilla perääntymisen mahdollisuutta.

- Sä oot mun tyttöystävän äiti, sopersin tönkösti jännittyneenä.

- Niin olen, Tarja vastasi hymyillen.

Tulkitsin kommentin jonkinlaisena myöntymyksenä. Lähestyin Tarjaa ja vein suuni hänen olkapäälle, jota suutelin kevyesti. Seuraavaksi oli kaulan vuoro, sitten posken. Aistin vahvasti viininhuuruisen hengityksen. Huulemme koskettivat ja suutelimme kevyesti. Tunne oli outo. Vetäydyin ja katsoimme toisiamme.

- Se tuntui hyvältä, Tarja totesi.

Tein saman suuhyväilykierroksen uudelleen. Päädyimme jälleen lyhyeen suudelmaan. Tarjan hengityksestä oli aistittavissa hänen haluanvan myös minua. Suoristin selkäni ja vein käden Tarjan selän taakse avatakseni rintaliivit. Tarja ei vastustanut rohkeaa etenemistäni. Pyyhkäisin liivit alas ja sain nähdäkseni isohkot pehmeät rinnat, joissa haalean punaiset pitkään etsimäni nännit osoittivat alapinnalla suoraan alaspäin.

Tarrasin kiinni toiseen rintaan ja tein kolmannen suudelmakierroksen. Otteeni minulle oudosta pehmeästä rinnasta oli epämääräisen haparoiva. Yritin nostaa, hieroa ja hyväillä nänniä samanaikaisesti saamatta kuitenkaan kunnon otetta. Samassa kuulin Tarjalta ensimmäistä kertaa selvän kiimaisen voihkaisun. Moraalisen tuskani rippeet tuntuivat karisseen ja vieraan naisen houkutus oli ottanut minusta jälleen kerran vallan. Se tuntui entistä voimakkaammin myös alapäässäni humalatilasta ja kumppanin tytär-äiti asetelmasta huolimatta. Tilanne ja pillun saamisen mahdollisuus veti puoleensa magneetin lailla. Suuntasin suuni Tarjan rinnuksille ja hetken näykittyäni hän kaatoi itsensä selällensä. Kömmin perässä hänen päällensä ja jatkoi villiä rintojen suutelua niiden yrittäessä pakoa kyljille.

- Ahhhh, ihanaa! Tarja huusi äänen saatua jostain kirkkautta.

Suurimman kimmoisuutensa menettäneiden rintojen hyväily ei ollut aivan niin helppoa, kuin kiinteiden teinirintojen. Pelkkä yrityskin tuntui kuitenkin kelpaavan Tarjalle, joka tarttui minua hiuksista häärätessäni utareiden parissa. Tavoittaakseen nännin, joutui rintaa kohottamaan, mutta nännien tunto vaikutti olevan tallella huulieni niitä puristellessa.

Koska minä olin selvästi tilanteen herra, päätin edetä ja suutelin pehmeää vatsan pintaa siirtäen kädet jatkamaan rintojen hyväilyä. Päämääränä seikkailijan kiimapuuskassa oli tietysti Tarjan jalkoväli. Leukani kosketti alushousujen pitsiä. Ahnaasti siirryin suulla painelemaan suukkoja kankaan läpi. Nenään tuli kirpeä tuoksu, vastaavanlainen kuin aikanaan Nooralla. Tarjan hapuillessa kädellään päälakeani olin jo pujottanut sormeni pöksyjen vyötäisille. Tarjalla ei vaikuttanut olevan mitään etenemistäni vastaan ja aloin vetämään pikkuhousuja kohti reisiä. Tarja ei saanut lantiotaan nostettua, mutta voimalla revin pitsipöksyt polviin ja sitä kautta lattialle.

Jalkovälistä näkyi tummaa ja jalat avattuani paljastui häpykarvoitus, jonka seasta näkyi ruskeat, suurehkot häpyhuulet. Tässä vaiheessa minua ei tippaakaan kiinnostanut kenen kanssa olin tekemisissä, vaan työnsin pääni itsevarmasti Tarjan reisien väliin. Lipaisin kirpeitä huulia. Vanhemman naisen pillun nuoleminen tuntui aivan yhtä kiihottavalta kuin Elinan, Nooran tai Maisankin.

Vilkuilin Tarjan kasvoja, mutta hän piti päätään patjaa vasten, jonkinlainen mumina kuului kuitenkin. Lipsutin kielellä painaen löyhän hupun alla ollutta klitorista.

- Uuuhh... kuului selvempi ääni.

Tarja myös asetti kätensä hiuksilleni. Jatkoin klitoriksen parissa. Pyöritin, painoin ja välillä annoin pidempiä vetoja. Suutyötä tehdessä mieleni halaji jo kuitenkin nopeasti eteenpäin. Kalu alushousuissani oli taisteluvalmiudessa huolimatta siitä, että olin saanut edellisiltana kunnon pussientyhjennyksen ja edessäni makasi jalat avoinna tuon tempun tehneen naisen äiti. Pyyhin suupieliäni häpykarvoihin ja jatkoin sormella klitoriksen hierontaa. Tarja hieroessa epämääräisesti päätäni liu'utin sormeni hänen sisäänsä ja jonkinlaisen kosteuden tuntiessani liikutin sitä edestakaisin. Tunne jalkovälissäni kehotti kuitenkin pääsemään eteenpäin.

Nousin ja mitään kyselemättä riisuin bokserit. Tarja nosti päätään katsoen minua. Palasin nopeasti tanko ojossa Tarjan päälle avaten lisää jalkoja.

- Mulla ei ole mitään ehkäisyä, Tarja totesi rohisevalla äänellä.

- Täh!? pysähdyin.

En ollut ajatellut koko asiaa. Naiset, joiden kanssa olin paritellut, söivät pillereitä.

- Ei mullakaan oo kortsuja, vastasin hieman pettyneenä.

Ja miksi olisikaan ollut, eihän parisuhteessa niitä tarvitsisikaan..

- Voidaanko me silti, tai jotain...? kyselin samalla pitäen kevyellä runkkauksella erektiotani yllä.

- Ei me voida, en halua mitään riskiä, Tarja selitti itsekin pettyneenä.

Humalaisen Tarjan ajattelu oli yllättäen tässä asiassa olosuhteisiin nähden yllättävän järkevää. Uuden panon huumassa ja järkiajattelusta huolimatta itse olisin ollut valmis painamaan jopa ilman ehkäisyä.

- Otatko suihin? ehdotin tökerösti.

- Voin, Tarja vastasi lyhyesti.

Hetken asetelmien haun jälkeen asetuin polvilleni laiskan Tarjan pään viereen hänen jatkaessa alastomana jalat auki makoilua. Hän kohottautui ottamaan munastani varman tuntuisen otteen ja ohjaten kullin suuhunsa. Tarja otti munan kerralla haltuun ja aloitti olotilastaan huolimatta voimakkaan suuhoidon antamisen. Selvästi kokemuksessa Maisan ja Nooran jälkeen noustiin vielä yksi steppi ylöspäin. Vaikka halusinkin nauttia täysillä punahuulten antamasta nautinnosta huomasin yltäväni kädellä Tarjan jalkoväliin. Kuin vastapalveluksena aloin hieroa hänen pillua sormilla. Hetken lutkutettuaan Tarja otti munan suusta ja voihkaisi.

- Mä haluaisin kyllä sua, hän sanoi rouhealla äänellä.

- Jos ihan varovasti, ettei loppuun asti, sönkötin taas taiteillen vaarallisesti veitsenterällä.

Tarja pyöräytti munaani suussaan muutaman kerran.

- Miten jos pyllyyn? Tarja sanoi kuuluvasti yrittäen kuiskata.

- Häh!? hämmästyin täysin.

- Tehtiin sitä Jaakon kanssa, Tarja viittasi lastensa isään.

Olin ihmeissäni ehdotuksesta.

- Siis... joo, sopersin.

- Sulla on kalu kovana, helpommin menee, Tarja totesi oudon analyyttisesti.

- Niin joo, vastasin tajuamatta pointtia.

- Tota.. miten sä haluat? kysyin yrittäen olla paljastamatta osaamattomuuttani.

- Ihan näin, Tarja vastasi ja yritti nostaa hieman polviaan.

Jännityksen hiipiessä kehoon nousin ja siirryin laverin reunalle kohti Tarjan avattuja jalkoja. Autoin häntä nostamaan polvet koukkuun. Katsahdin alas ja näin osin karvoituksen peittämän peppureiän. Punertavien poimujen ympärillä oli laaja kehä tummempaa pigmenttiä. "Ei helvetti" totesin pään sisällä. Sydämeni löi lujempaa ollessani asian äärellä, josta olin aina fantasioinut. Nyt se oli yhtäkkiä toteutumassa täysin yllättäen täysin absurdissa tilanteessa.

Pornoleffoissa kulli vain työnnettiin sisään, mutta olin jostain lukenut, että todellisuudessa tarvitaan lämmittelyä ja liukkaria. Kokeilin sormella anuksen nihkeää pintaa. Lipaisin suusta sylkeä sormeen ja hieroin hetken päältä ja aloin sitten painamaan sormea sisään. Tarja katsoi jotenkin neutraalilla ilmellä ja ajattelin yrityksen jäävän jo tähän. Jatkoin ja tunsin kuopan hiljalleen laajenevan, aivan kuten Maisallakin.

Lihaksen puristaessa kevyesti sormeani pääsin tekemään edestakaista liikettä. Tarjan ilme näytti hieman epämukavalta ja aloin hieroa samaan aikaan myös hänen klitorista. Tunnelma oli jännittyneen pysähtynyt. Tekeillä oli jotain älyttömän mieletöntä.

Sormitöitä tehdessä tajusin, että erektioni oli muuttunut puolikovaksi. Sormetin peppua vaihtaen toisen käden kalulleni. Onnekseni sormi pyllyssä riitti visuaaliseksi kiihokkeeksi ja sain palautettua ainakin jonkinlaisen erektion. Hieman paniikissa tein ratkaisun vetää sormi pois ja asettua työntämään kulli sen tilalle anaaliin. Tarja oli pitänyt koko ajan polvitaipeistaan kiinni ja katsoi minua silmät suurina. Itse näytin takuulla täysin samalta.

- Laita sylkeä liukkariks, Tarja huomautti.

Tein työtä käskettyä ja hieraisin sormenpäälliset limaa terskan ympäri. Sitten muitta mutkitta tähtäsin kohti napakymppiä, joka munan ja käden ansiosta häipyi tarkasti näkyvistä. Vilkaisin alas ja olin varma, että olin oikealla kohdalla. Tuntui kuitenkin, kuin painaisi terskaa seinää vasten. Kullinpää taittui, eikä edennyt. Tarja alkoi pitämään outoa ähkintää.

- Kyllä se vielä menee! hihkaisin itsevarmana lähinnä tsempatakseni itseäni.

Jos puolivelton munan työntäminen emättimeen oli hankalaa, tuntui vähän pehmeän elimen sovittaminen ensi kertaa pyllyyn vielä turhauttavammalta. Runkkasin nopeasti saadakseni edes hivenen lisää jäykkyyttä. Lisäsin sylkeä uudelleen ja painoin taas terskaa anusta vasten. Epätoivon vimmassa painoin kovempaa ja tunsin jotain erilaista. En tiennyt oliko penikseni pää taittumassa vai Tarjan peräaukon aukeamassa. Sitten se vaan yhtäkkiä tapahtui. Penis luiskahti sisään johonkin puristavaan paikkaan.

- Vittu se on siellä! huusin sponttaanisti.

- Aiiihhh.. auhhh... Tarja huokaili.

Tuntui vastapainetta, kuin muna olisi luiskahtamassa ulos, joten painoin itseäni syvemmälle.

- Aihhh, varovasti, Tarja pyysi.

Olin päässyt painautumaan naisen takapuoleen. Tunne oli uskomaton. Vielä uskomattomammaksi sen teki edessäni jalat koukussa ja levällään makaava karvapilluinen itseäni tuplasti vanhempi tyttöystäväni äiti! En malttanut odottaa vaan ulos luiskahtamisen pelossa aloin työntämään kulliani edestakaisin Tarjan anuksessa. Peräaukko puristi kalunvartta oudolla tavalla samaan aikaan terskan liukuessa lämpimässä suolessa.

- Uuuhhh... Tarja voihkaisi hammasta purren.

Jatkoin työntöjä ja vähitellen löysin varmuuden, kuinka penis käyttäytyi perseessä. Katsoin hämmentyneen näköistä Tarjaa, joka välillä puri huultaan ja välillä hampaitaan. Katsoin alaspäin kyljille valahtaneita hytkyviä rintoja sekä pistävän tuoksuista karvatuheroa. Nautin näystä ja tilanteesta, kuin lihaisan eläimen kaatanut saalistaja konsanaan. Liikutin lannettani määrätietoisin liikkein. Kullini tuntui kivikovana ja järkähtämättömän taipumattomana Tarjan sisällä. Otin saalistani sääristä kiinni ja kiihdytin tahtia.

- Aih, aih, aih, aih, aih... Tarja äänehti työntöjeni tahdissa minun siitä piittaamatta.

Selälläni alkoi tuntua liikkuvat hikipisarat. Se tuntui kuin palkkiona tehdystä työstä. Kuinka naisen pyllyreikä tuntuikaan niin uskomattomalta. Ja se kaikki rivous, mikä näkyi silmieni alla. Tyttöystäväni äiti sai takalistoonsa kunnon kyytiä minun pyöriessä jossain inferniaalisessa huumassa. Tunteeseen alkoi sekoittua myös painetta elimeni kärjestä. Minun hetkeni oli yllättäen koittamassa. Jokin lyhyt ajatusketju mietti hetken taukoa ja uudelleen jatkamista toisen ketjun katsoi vaikeana voihkivaa ja hammasta purevaa Tarjaa, joka saattoi vain odottaa session loppumista.

Orgasmin läheisyys tuntui kihelmöivämmältä kuin koskaan. Sen tiesi tulevan, mutta siitä ei kuitenkaan välittänyt. Villi ajatus peppureikään laukeamisesta oli toteutettavissa vain muutaman sekunnin päässä. Paine kasvoi kasvamistaan, kunnes yhdellä kovemmalla työnnöllä pääsi mökin katon ilmaan nostanut karjaisu ja heti sen perään vielä muutama samanlainen penikseni pumpatessa siemennestettä Tarjan peppuun samassa tahdissa.

- Oih! ahh! uhh! ahh! jatkui jälkitilani vielä nesteen virtaamisen päätyttyäkin.

Tarja katsoi jähmettyneenä minua. Minä nauraa hörähdin hikisenä kuin mielipuoli. Laskeuduin hieman ja kurotin antamaan Tarjalle suudelman, johon sain jonkinlaisen vastauksen. Kaluni alkaessa pehmentymään tunsin hänen ikään kuin työntävän sitä ulos, mikä tuntui epämiellyttävältä, aivan kuin hänen lihaksensa jauhaisi peniksestäni mössöä. Lopulta itse ulostulo tapahtui huomaamattomasti. Katsahdin alas ja näin penikseni olevan puhdas.

Asetuin makaamaan Tarjan viereen laverille. Silitin hänen vatsaa ja rintoja.

- Olihan se aikamoista... huh! sanailin.

- Hmmmm... Tarja hymähti vastaukseksi.

- Miltä tuntui? kysyin.

- Vähän sattui, Tarja kommentoi lyhyesti.

- Sori, pahoittelin.

Oli hetken hiljaista.

- Aletaan maate, Tarja ehdotti karhealla äänellä.

- Nukutaanko tässä yhdessä? kysyin.

- Vaikka... kuului lyhyt vastaus.

Valojen sammuttua oli pimeää ja lämmintä. Makasimme alastomina vierekkäin, emme kuitenkaan aivan kiinni. Pidin kättä Tarjan vatsalla, hän aina välillä piti kättään käsivarrellani. Tarja oli hieman levoton, mutta hiljainen. Minua ei nukuttanut yhtään. Oli jonkinlainen voittajafiilis. Kosketus naisen kanssa tuntui hyvältä, vaikka toinen osapuoli oli kuka oli. En välittänyt siitä.

Tarja nukahti tai sammahti kuitenkin pian ja kuorsasi kuuluvasti. Minä pyörin laverilla unettomana. Jossain vaiheessa torkahdin heräten kuorsaukseen. Makaaminen Tarjan vierellä ei muutenkaan enää tuntunut niin hyvältä. Alunperin tällä paikalla piti harrastaa Elinan kanssa villiä ja humalan siivittämää estotonta seksiä. Siirryin ahtaalle sohvalle ja nukahdin siihen.

Heräsin mökissä ollessa jo lähes valoisaa. Raotin peittoa ja totesin lämmön tasoittuneen sisäilman tuntuessa viileältä. Vilkaisin Tarjaa joka röhnötti peittoon kietoutuneena. Makoilin ajan tuntuessa pitkältä. Aivojen ollessa tyhjät alkoivat yön tapahtumat pyöriä mielessä. Ehkä olin mennyt liian pitkälle. Kello lähestyi kymmentä noustessani ylös. Olo oli hieman hutera. Etsin alushousut ja pelkästään ne yllä hiivin ulos viileään syysilmaan. Virtsasin pusikkoon ja tajusin alapääni olevan yön jäljiltä pesemättä. Nuuhkaisin sormia. Siirryin rantakivelle, jossa yritin suorittaa edes jonkinlaista alapesua peppupanon jäljiltä. Viileän järviveden huuhtoessa pieneksi kutistunutta pippeliä yön tapahtumat eivät tuntuneet enää sankariteolta.

Juoksin takaisin mökkiin ja otin peiton lämmikkeeksi. Katsoin puhelinta, johon oli tullut viesti Elinalta pyytäen aamiaiselle. Tarja oli herännyt ja kysyi mumisten kelloa.

- Helvetti on huono olo, hän kommentoi.

- Elina pyysi aamupalalle, totesin etsiessäni puvunosia.

- En pysty, kuului ytimekäs vastaus.

- Mitä me mentiin tekemään... ei ei ei!, kuului itkun sekainen ääni.

- Me oltiin kännissä, heitin tajutessani Tarjan katumuksen tason.

- Ei ei ei... jatkui voivotus.

- En halua nähdä ketään! Tarja päätti vetäen peiton tiukasti päänsä ylle.

En jäänyt kinaamaan tapahtumista enempää. Astelin nuutuneena puku jotenkuten yllä kilometrin matkan talolle. Sisään päästyäni tervehdin aamiaispöydässä istuvaa Veikan perhettä, Elinaa ja Mariaa.

- Tota.. vaihdan jotain rennompaa, totesin pää painuksissa.

Etsin kassini ja vaatteidenvaihdon jälkeen suuntasin vessaan. Yritin peseytyä paremmin ihmetystä aiheuttamatta. Huomasin myös huulipunaa suupielessä, toivottavasti sitä ei kukaan ollut ehtinyt huomata. Sen pyyhittyäni katsoin peiliin, suoristin selkäni ja olin valmis aamiaispöytään.

Tunnelma pöydässä vaikutti rennolta, Elinakin hymyili.

- Mihin äiti jäi? Elina kysyi.

- Tota... sillä on aika huono olo.. kommentoin.

- En tajua miten se niin joi, Elina tuhahti.

- Taisi vävyllekin maistua, Veikka kommentoi nasevasti.

- Ei tässä mitään.. mumisin ärsytyksestä kulmia mutristaen.

- Saitteko nukuttua, Elina kysyi.

- No ei oikein, oli aika kuuma siellä, mumisin.

- Mitä lie siellä vävy ja anoppi tehneet kun ei ole nukuttanut, Veikka irveili.

Veikan vaimo tökkäisi miestään paheksuen. Minulle tuli olo, että todellakin olisin halunnut olla jossain muualla.

- Hyiiiii! Ei tollasta saa edes sanoa! Elina tivahti kerrankin aiheesta.

Arvostele Novelli:

Arviot 4 / 5. Arvostelijoita 32

Katso kaikki kirjoittajan ms novellit.

Samankaltaiset Novellit

Lataa Uudet
Kirjoittaja: MadClown |
31.5.2024
2.9
(40)
Vanhempi Nainen
Hetero
Raskaaksi
Nuo kookkaat ja raskaat rinnat heiluivat, kun Satu ratsasti ja nautti.
Lue Novelli
Kirjoittaja: xxxMonica |
17.12.2019
4.1
(79)
Kimppakivaa
Ei Tahdonmukaista Seksiä
Bi
Kyrvät hieroutuivat toisiaan vasten Annen sisällä vain ohuen seinämän erottamina.
Lue Novelli
Kirjoittaja: IloinenKulkuri |
10.4.2022
4.1
(20)
Alistuva Nainen
Exhibitionisti
Spermat Peppuun
Lyön ruoskalla sinua niin monta kertaa, että yrität jo alkaa väistelemään lyöntejä.
Lue Novelli
1 2 3 428
Subscribe
Notify of

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2025, All Rights Reserved. 

crossmenu