Opetustako?

29/04/2023 | Kirjoittaja: Mr.Muscle |
7 min
Kertoja: Nainen | PoikaOpetusInsesti
4.2
(72)
Kalu pomppaa täysin pystyyn ja poikani peittää sen kädellä.

Puren huultani. Yritän pidättää, mutta en pysty. Huokaisen voimakkaasti. Puristan toisella kädellä rintaani, koska mieheni tykkään siitä. Toinen käteni on klitoriksellani. Selkäni kaareutuu ja huokailen. Yritän olla hiljaa, mutta en pysty.

Mieheni kalu uppoaa märkään pilluuni. Voimalla ja syvälle. Jalkani ovat nostettu hänen olkapäilleen. Hieron klitoristani, voihkin ja nautin hänen joka työnnöstään. Tunnen, kuinka hänen kalunsa on tänään todella kovana ja isona. Hiukan kaareutuneena ylöspäin. Hänen terskansa hinkkaa sisälläni, juuri oikeasta kohdasta. Joka työntö tuntuu taivaalliselta. Voihkin kovempaa, vaikka yritän hillitä itseäni. Hinkkaan klitoristani voimakkaammin ja tunnen, kuinka se on paisunut isoksi.

Mieheni takoo märkää pilluani kovempaa. Kuulen, kuinka hänen hengityksensä kiihtyy. Puristan rintaani, nännini ovat kovina. Jatkan klitorikseni hieromista. Olen lähellä.

Tunnen, kuinka aalto lähtee liikkeelle. Päästäni, kohti pyhintäni. Hengitän raskaasti. Jatkan klitoriksen hieromista. Aalto kohtaa pilluni, huokaisen, suorastaan kiljahdan. Koko kehoni nytkähtelee, haukon henkeä. Kuulen, kuinka pilluni litisee mieheni joka työnnöllä. Päästän irti klitoriksesta, ei pysty koskemaan.

Mieheni työntää kalunsa pohjaan saakka. Kehoni nytkähtelee. Huohotan. On hämärää mutta näen mieheni kasvot. Hymyilen. Tunnen edelleen kihelmöinnin koko kehossani. Kesäyö parhaimmillaan, mietin.

Mieheni ottaa kalun pois pillustani ja tulee viereeni polvilleen. Lasken jalat alas. Mieheni runkkaa kaluaan. Puristelen rintojani ja huokailen. Tiedän että mieheni tykkää siitä. Katson, kuinka hänen kätensä liikkuu mehuistani liukkaaksi voidellun kalunsa ympärillä. Hän katsoo minua, rintojani. Jatkan niiden hieromista. Leikin nänneillä, puristan niitä. Kovat nännini sojottavat kohti kattoa. Mieheni hymyilee.

Kohta kuuluu murahdus. Hän ohjaa kalunsa rinnoilleni. Ensimmäinen ruiskautus, toinen, kolmas. Siemenneste lentää kaaressa rinnoilleni. Mieheni jatkaa runkkaamistaan, mutta hitaammin. Katson hymyillen noita lammikoita. Vielä valkoisina kasoina, mutta pian valuu kaikkialle, mietin. Mieheni kumartuu ja suutelee minua. Rakastan sinua, hän sanoo. Suutelen häntä intohimoisesti. Niin minäkin sinua, vastaan.

Vähän oli tavaraa tulossa, naureskelen. No joo, mieheni vastaa. Nousen ylös ja laitan käteni rintojen alle, että sperma valu pitkin kehoa. Mä meen tuonne, sanon. Jätä valot päälle, kuuluu vastaus.

Menen makkarin ovelle. Se on raollaan. Hmm, mielestäni laitoin sen kiinni. Ehkäpä sitten se jäi noin, mietin. Toivottavasti eivät kuulleet.

Hiivin vessaan ja avaan oven. Kauhistun, poikani on vessassa. Minä katson häntä ja hän minua. Seison alasti oviaukossa, rinnoiltani valuu spermaa. Pojallani on kova kalu kädessään. Hän nykäisee housut jalkaan nopeasti. Itse pahoittelen monesti, laitan oven kiinni ja ryntään takaisin makkariin.

Joko voi mennä, kysyy mieheni. Ei vielä, poika on pissillä, kuiskaan. Mieheni naureskelee, toivottavasti et rynnännyt sisälle noin. En tietenkään, hymähdän…

Aamulla en näe kuin vilaukselta pojan, kaverit kuulemma odottavat. En kylläkään ihmettele, en varsinaisesti odottanut aamua itsekään. Tyttömme naureskelee, ensimmäinen kertaa kuulemma ikinä, kun poika lähtee noin aikaisin. Hymyilen takaisin ja sanon että hyvähän se vaan on, että on kavereita. Kuulemma sen kaverit ovat vaan netissä, saan vastauksen. Onhan se niinkin, mietin.

Kyllähän tuollainen 14-vuotias poika tykkää pelaamisesta. Olen kuitenkin hiukan huolissani, koska illat yleensä menevät jotain peliä pelatessa. Kuulen kyllä, että jonkun kanssa hänkin siellä keskustelee. Ei ole kovin menevätä sorttia tuo meidän poikamme.

Toista maata on meidän 16-vuotias tyttömme. Tuskin tulee tänäänkään kotiin kuin illalla vasta. Kavereiden kanssa pyörivät jossain tuolla keskustassa. En kuitenkaan ole sinänsä huolestunut, koska pidän häntä todella vastuullisena ja ihan fiksunakin nuorena neitinä.

Kun tyttökin on lähtenyt kouluun, jään miettimään, mitähän sanoisin pojalle. Katson hänen lukkariaan, kahdelta loppuu tänään koulu. Mitenhän ottaisi asian esille? Kuitenkin varmasti on koulussakin noista puhuttu ja olen myös aikoinaan aloittanut ihan kertomalla, kuinka oikeasti lapsia tehdään. Ja myöhemmin olen kertonut hänelle seksistä, mutta sehän on ollut vähän sellaista yksipuolista toimintaa. Minä kerron ja poika katselee pitkin seiniä. Hiukan noloa hänelle, epäilen. Tytölle noiden asioiden kertominen oli jotenkin helpompaa. Vissiinkin avarakatseisempi yksilö, tai jotain. Mene ja tiedä.
Katselen netistäkin jotain ohjeita ja pitäisi kuulemma luoda joku sellainen ilmapiiri, että kaikesta voi puhua. No vähän nyt vaikea tässä luoda häthätää. Jatkan etsintää.

Tulee vastaan artikkeli, missä kerrotaan kuinka pitäisi seksitaudeilta suojautua. Siitäpä saankin hyvän idean mielestäni. Kyselenkin vähän pojalta noista jutuista ja kerron vähän kortsuista sun muista. Josko siitä vähän tunnelma kevenisi ja voisinkin hiukan siinä varjolla kertoa ja pahoitella yön tapahtumia.
Päivä matelee, mielestäni ainakin. Josko tekisin vähän välipalaa valmiiksi, ajattelen. Innostun ajatuksesta ja pyöräytän vohvelitaikinan. Eipä niitäkään ole hetkeen tullut tehtyä.

Alan paistamaan vohveleita, kun ulko-ovi aukeaa. Moi, huudan, mutta ei vastausta. Kohta kolahtaakin pojan huoneen ovi kiinni. Noh, annan olla hänen hetken yksinään, ja teen vohvelit loppuun.

Menen koputtamaan hänen oveaan, ei vastausta. Koputan uudelleen ja avaan varovasti. Ovi kiinni, kuuluu huuto koneen äärestä. Tulehan syömään välipalaa, tein vohveleita, vastaan. Ei vastausta. Mä katan pöydän, tule kohta, jatkan ja poistun. Jos jännittää poikaa niin kyllä minuakin.
Katan pöydän ja laitan kaiken valmiiksi. Kohtapa poikani jo pöytään laahustaakin. Vohveli lautaselle ja hilloa päälle, lasiin kaadan mehua. Otan yhden itsellekin. Syömme, emme puhu, pojan katse tiukasti lautasessa. Poikani ottaa toisen ja laittaa hilloa reilusti päälle. Nyt on kyllä kunnon kasa, naurahdan. Joo, hymyilee poika.

Tunnelma rentoutuu hiukan, joten kyselen kuulumisia. Vastaukset sitä samaa kuin ennen, korkeintaan muutaman sanan mittaisia. Kerron jonkun (mielestäni) hyvän jutun, minkä kuulin, poika vain hymähtää. Naurahdan ja sanon että olet kyllä ihanan juro. Poikani yrittää peittää hymyä.
Kyselen hiukan mitä aineita on koulussa. Kyllähän minä ne tiedän, mutta kunhan kyselen. Poikani kertoilee mitä nyt on. Onko jo terveystieto alkanut? kysyn. Joo, tulee vastaus. Mitä siellä olette käyneet läpi, jatkan kyselyä. Poikaa hiukan epäilyttää varmaan mutta kertoo jotain. Joko olette noista ehkäisyjutuista ja niistä seksijutuista puhuneet? kysyn hiukan epävarmana. Meinaa itselläkin olla vaikeuksia aiheen suhteen. Poika nyökkää ja mumisee jotain. Katse ei nouse lautasesta.

Tästä rohkaistuneena yritän selittää, että seksi on ihan luonnollinen asia ja että se kuuluu ihan parisuhteeseen. Poikani katse ei nouse lautasesta. Jatkan että se mitä näit yöllä, ei ollut tarkoitettu sinun silmillesi ja että ei ollut tarkoitus nähdä sinua siellä vessassa. Pahoittelin kovasti tilannetta. Lupaan että olemme varovaisempia kyllä.

Poikani tuijottaa lautasta ja sanoo: Ai nähdä spermat sun tisseillä? Häkellyn ja soperran jotain, että joo ei ollut tarkoitus nähdä spermaa mun tisseillä. Eikä ollut tarkoitus nähdä sun erektiota. Joo, mumisee poikani.

Poikani nousee jo ylös mutta sanon että mä voisin kyllä puhua vielä sun kanssa tuosta seksistä ja ehkäisystä. Se on kuitenkin tosi tärkeää niin istu vaan. Pienen epäröinnin jälkeen hän istuukin takaisin.

Selitän, kuinka olet tärkeä ja kaikkea muuta siihen liittyvää. Kiusallisuus vaivaa keskustelua ja homma meinaa taas valahtaa siihen asetelmaan, että minä puhun ja toinen kuuntelee. Kysyn että ootko jo harjoitellut kondomin käyttöä. Hetken hiljaisuus laskeutuu, mutta nyökkäys sentään tulee. Siis oikeasti vai jossain tunnilla? kysyn. Taas pieni hiljaisuus, mutta nyt hän sanookin, että tunnilla.

Odotas hetki, sanon ja käyn makkarissa. Otan kaapista vanhan kondomipaketin ja tuon sen pojalleni. Noilla kyllä voi harjoitella, sanon. Otan paketista yhden ja sanon että voin kyllä näyttää, jos haluat? Poikani nostelee hartioita, joten tulkitsen sen, että miten vain.

Menen jääkaapille ja otan kurkun. Poikani nostaa katsettaan, kun otan muovikääreen pois. Naurahdan ja sanon että tehdääns tästä oikeamman näköinen. Otan veitsen ja muotoilen kurkun päästä terskan näköisen. Näytän sitä pojalleni ja nauran, että onkos nyt oikeamman näköinen. Poikani hymyilee ja sanoo että joo.

Ihanaa, ajattelen, kun tunnelma hiukan kevenee. Otan kondomin, repäisen paketin auki ja selitän mitä pitää katsoa ennen kuin sitä käyttää. Sitten näytän, että kumminpäin se pitää laittaa. Tämän jälkeen asetan kortsun kurkun muotoillun pään päälle ja näytän, kuinka se rullataan alas. Hymyilen ja sanon että katsos kun ammattilainen hoitaa.

Vedän kortsun pois ja annan kurkun pojalleni. Hän katsoo sitä hiukan hämillään, mutta ottaa kuitenkin kondomin, repäisee paketin auki ja laittaa sen paikoilleen. Aika hätäisesti, ajattelen. Kerron että hyvin meni, mutta hitaammin ja muistaa katsoa, että menee oikeinpäin. Kiire ei ole siinä mihinkään.
Otan kurkun ja vedän kondomin pois. Annan sen takaisin ja sanon että kokeile vain uudelleen. Poikani tekee työtä käskettyään ja ottaa uuden kortsun. Tällä kertaa se meneekin huomattavasti paremmin ja kehunkin että melkein kuin ammattilainen. Poikani peittelee jälleen hymyään. Naurahdan ja sanon, että ei nämä vakavia asioita ole. Menee paljon paremmin kuin on huumoria mukana.

Muistutan että penikseen kondomin laittaminen on sitten kuitenkin eri asia. Periaate on sama mutta muuten eri härveli. Naurahdan ja sanon että kokeillaanko sitäkin. Poikani punastuu ja sanon että vitsi. Mutta kuitenkin lisään, että voin kyllä näyttää miten se laitetaan oikeasti, jos haluat. Ihan opetusmielessä, ajattelen. Näin kuitenkin erektiosi ja ei siinä mitään vikaa ollut. Ihan on miehekkään kokoinenkin.

Poikani punastuu enemmän. Hän kuitenkin nyökkää ja sanoo hiljaa että joo… Ajattelen kyllä, että onkohan nyt ihan järkevää, mutta sanon että siirryhän tuonne sohvalle, niin voidaan opetella. Otan kondomipaketin ja seuraan poikaani olohuoneen sohvalle.

Poikani istuu sohvan reunalle. Sanon, että pitäisi vissiin nuo housut ottaa pois. Hän vetääkin housut nilkkoihin. Valtava puna nousee jälleen hänen kasvoilleen. Näen jo alushousujen läpi, että seisoohan sillä. Nauran mielessäni, että nuoren kalu on aina pystyssä, halusi tai ei.

Otan kiinni hänen alushousuistaan ja varovasti otan ne pois kalun edestä. Kalu pomppaa täysin pystyyn ja poikani peittää sen kädellä. Sanon että ei hätää, täysin normaalia. Ja että eihän tämä onnistu mihinkään velttoon penikseen tämä harjoittelu. Poikani istuu takaisin sohvalle ja ottaa kädet pois kalun edestä. Hymyilen.

Katson hetken tuota nuoren miehen, ehkä vielä hiukan kehittymätöntäkin, mutta kivikovaa, penistä. Terska on kuin isällään. Ja väitän että samalla lailla kaareutuu ylöspäin. En nyt kuitenkaan kehtaa sitä sanoa, vaan otan uuden kondomin ja repäisen paketin auki. Otan kiinni hänen kalustaan ja vedän esinahan terskan yli. Poikani katsoo toimitusta, varmaan hiukan jännityksen kuin myös kiihkonkin vallassa. Näen, kuinka kirkasta nestettä kertyy terskan päähän. Kerron, mitä se on ja että tuokin on täysin normaalia.

Laitan kondomin hänen kaluaan vasten ja rullaan sen pakoilleen. Joudun vetämään kättäni muutaman kerran poikani kalun vartta pitkin, jotta se asettuu paikoilleen. Joka kerta hänen elimensä nytkähtää, kun kosken siihen. Hymyilen ja sanon että näin helppoa se on. Mahdotonta rullata kerralla joten joutuu muutaman kerran vetämään.

Rullaan kondomin pois ja sanon että sinun vuorosi. Muista rauhallisuus. Poikani ottaa kondomin ja avaa sen. Näin että kätensä hiukan tärisee. Rauhoitan että nyt ei ole tosi kyseessä, joten saa epäonnistua.

Muista esinahka taakse, muistutan. Hän vetää esinahan niin taakse kuin saa. Hymyilen ja sanon että hyvin menee. Ensin se meinaa mennä väärinpäin mutta onnistuu kuitenkin aika hyvin. Kehun jälleen suoritusta. Neuvon, että muistaa tarkistaa kummin päin kondomi rullaantuu. Jos yrittää rullata väärinpäin ja se koskee esiliukasteeseen, voi siinäkin siittiöt jo päästä hedelmöittämään munasolun. Muistutan että siemenneste menee sitten tuohon päässä olevaan pussiin ja jää sinne. Kysyn että tuleehan sinulta sitä. Joo, saan vastauksen.

Katson tuota kattoon sojottavaa kovaa kalua ja sanon että voit kokeilla vessassa kyllä miltä tuntuu, kun siemenneste tulee kortsuun. Sinnehän se kuuluukin mennä, jos seksiä haluaa harrastaa. En pane pahakseni, jos nyt haluat kokeilla, kun ei täällä muitakaan ole vielä hetkeen.

Poikani katsoo minua, ja mumisee jotain. Mitä kulta, kysyn. Hän kääntää katseensa ja sanoo, että voitko sä? Ai niinku mitä? kysyn ja jatkan, haluatko minun…? Poikani punastuu ja nyökkää.

Mietin hetken ja otan kiinni poikani kalun juuresta. Pidän siitä kiinni ja katson, kuinka kalu nytkähtelee. Aika samanlainen kuin isällään, ajattelen. Kondomi on napakasti peniksen päällä. En yhtään ihmettele, sen verran jämäkkä hänen kalunsa on.

Pidän kalusta kiinni ja kysyn, onko hän käynyt katsomassa yöllä, kun olen harrastanut seksiä isänsä kanssa? Poika nyökkää ja hänen kalunsa nykii villisti. On kuulemma tosi kiihottavaa katsella. Tunnen toisaalta jopa ylpeyttä, koska vartaloni ei mielestäni ole mikään missin mallinen. Tissit roikkuvat ja vatsamakkarat hölskyvät. Näin reilun 40 ikävuoden jälkeen kun ei ole mikään kaksikymppisen vartalo.

Tyydytän poikani kovaa kalua hitaasti. Kondomi liikkuu hiukan samalla, mutta pitää paikkansa hyvin. Poikani katsoo minua ja sanoo, että viime yönä olin tosi seksikäs. Hymähdän ja sanon että sitä se orgasmi teettää. Jatkan hänen kalunsa tyydyttämistä ja katson, kuinka poikani nauttii tilanteesta.
Huokailua kuunnellen lisään vauhtia. Tunnen, kuinka kortsu alkaa liikkua edestakaisin. Pitäisi kai olla liukastetta. Koska tuntuu, että sen liikkuminen haittaa runkkaamista ja pelkään että saan jotain vammoja aikaseksi, joten otan sen pois ja jatkan hänen runkkaamistaan ilman. Poikani terska kiiltää, kun hänen kalunsa tuottaa kirkasta liukastetta jokaisella vedolla.

Voinko noin kovaksi kalu mennä, ihmettelen. Tuntuu ettei se taivu mihinkään, kun otan toisella kädellä kiinni kalun juuresta ja käsittelen hänen liukasta terskaansa. Poikani kiemurtelee sohvalla ja kalu nykii voimakkaasti. Hieron hänen päätänsä varmoin vedoin ja ajattelen, että liukastetta tämä ei ainakaan nyt kaipaa.

Kohta poikani alkaakin huohottamaan ja spermamälli ampuu ulos suoraan hänen vatsalleen. Jatkan hänen terskansa käsittelyä ja lisää siementä valuu ulos. Poikani kiemurtelee ja haukkoo henkeä.

Hidastan tahtia ja pidän kiinni hänen kalustaan. Kalu jatkaa nykimistään ja poikani huohottamistaan. Hymyilen ja sanon että joudut nyt kyllä itse testaamaan sen sperman tuloa kondomiin. Poikani naurahtaa.

Käyn pesemässä kädet ja sanon, että kannattaa mennä suihkuun. Poikani nouseekin sohvalta ja kävelee ohitseni suihkuun. Katselen tuota punertavaa jo veltoksi muuttunutta kalua ja mietin, että aika samannäköinen kuin isällään…

Lue seuraava osa tästä.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 72

Katso kaikki kirjoittajan Mr.Muscle novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 72

Subscribe
Notify of

5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu