Nuoruuden kesä ja Ruotsin eno

Kirjoittaja: Anette-95
22/07/26
: [rounded_avg_rating]
(13) Ääntä
min. lukuaika
3.7
(13)
min. lukuaika
Lue novelleja ilman mainoksia hintaan 1€/kk!  Klikkaa tästä ja lue lisää jäsenyydestä. 

Se oli heinäkuun 18. päivä vuonna 2013. Tätä kirjoittaessani siitä on siis melko pian päivälleen 13 vuotta. Minä olin silloin 18-vuotias lukiolainen kesälomalla ja se oli ensimmäinen kesäni täysi-ikäisenä.
Hieman erikoista oli kai se, että olin tuolloin vielä neitsyt. Minulla ei ollut teininä hinkua saada seksikokemuksia, eikä minulla oikeastaan ollut ollut kovin vakavia seurustelusuhteitakaan. Tunsin toki kivoja poikia, mutta pidin heidät kaikki vain kavereinani. Olin niin sanottu kiltti perhetyttö, ja olipa minua peruskoulun yläasteella hieman kiusattukin sen takia. Olin nynny, nörtti ja hikipinko. Minua kehuttiin kuitenkin kauniiksi, ja fysiikkani oli kehittynyt hyvin naiselliseksi jo nuorena.

18-vutoiaana olin 177 cm pitkä, painoin 75 kiloa ja käytin jo D-kupin rintaliivejä. Olin kehittänyt kompleksin jo siitäkin, että olin "liian iso" tytöksi. Pidin itseäni isona rumiluksena, vaikka monet sanoivat minua viehättäväksi ja naiselliseksi. Lääkitsin alemmuuskompleksiani syömällä paljon suklaata ja jätskiä, mistä johtuen painoiin yhtä paljon kuin isäni. Sitten saapui eno Ruotsista.

Asuimme vanhempieni kanssa Uudenmaan maaseudulla, noin 40 kilometrin päässä Helsingistä. Kotiseutuni on ihan oikeaa landea, siellä on viljapeltoja, maalaistaloja, metsää, harvaan liikennöityjä hiekkateitä. Heinäkuussa 2013 meille saapui vieraita Ruotsista: äitini veli Oskar, hänen vaimonsa Margit ja heidän 15 v. tyttärensä Lise. Oskar-enoni oli 45-vuotias ja hän oli muuttanut Ruotsiin jo nuorena miehenä ja perustanut siellä perheen.
Enoni perhe oli mukavaa väkeä, mutta ujostelin heitä. Margit ja Lise eivät puhuneet lainkaan suomea, ja he taisivat pitää minua ja vanhempiani hieman juntteina. Sen sijaan enoni Oskar oli todella hurmaava mies!

"Oj, Anette, mikä ihana nuori nainen sinusta kasvanut!" Oskar huudahteli innoissaan. "Kun minä näin sinut viimeksi, olit pieni lettipäinen flicka!"
Enoni puhui suomea jo hieman ruotsalaisella aksentilla, niin paljon hän oli ruotsalaistunut. Minusta se oli huvittavaa ja hieman söpöäkin.
"On mulla vieläkin letit", minä sanoin ja heilutin hiuksiini tehtyä palmikkoa, jossa oli vaaleanpunainen rusetti.
"Oj, hitto, sä olet ihana!" eno ilakoi niin että alkoi kuulostaa jo sopimattomalta.
Hän saikin muutaman paheksuvan katseen sekä vaimoltaan että sisareltaan, eli minun äidiltäni.

Enoni perhe viipyi luonamme viikon. Minä nauroin joka ilta enon hauskoille jutuille, kun pidimme grillijuhlia pihamaalla. Kesä oli kaunis, ja minä olin utelias ja elämänhaluinen 18-vuotias, vaikka kiltti perhetyttö olinkin.
Eräänä aamuna heräsin varhain, ja tapasin talomme pihamaalla Oskar-enon. Minun vanhempani olivat menneet jo töihin, sillä heidän kesälomansa oli ohi. Oskarin vaimo ja tytär nukkuivat, joten totesimme Oskarin kanssa olevamme ainoa hereillä olevat ihmiset talossa.
"Mun pitää mennä ruokakauppaan", ilmoitin. "Mutsi haluu että mä käyn kaupassa ja teen kotitöitä, kun se ja faija on duunissa."
"Sehän jätte kiva", Oskar muikisteli. "Saanko liittyä seuraasi? Käydään kaupassa kahdestaan?"
"Okei. Kävellään. K-kauppa on kilsan päässä. Oikotie menee pellon ja metsän läpi."

Lähdemme kävelemään kahdestaan Oskar-enon kanssa. Aurinko paistaa, linnut laulavat, mehiläiset pörräävät kukissa. Lämpötila on lähellä hellerajaa. Minulla on ylläni valkoinen lyhythihainen paita ja lyhyt farkkuhame. Vaaleissa hiuksissani on pinkkejä rusetteja. Oskarilla on shortsit, t-paita ja lippahattu. 45-vuotiaan miehen leukaa koristaa myös miehekäs parransänki.
Kuljemme ensin tietä pitkin ja siirrymme sitten heinäpellolle. "Oikotie", sanon.
"Opasta minua", eno hymyilee ja ojentaa kätensä.
Tartun käteen, ja niinpä kävelemme käsikkäin pitkin kesäistä peltoa. Minä, 18 -vuotias nuori nainen ja 45-vuotias enoni. Se tuntuu jännittävältä ja hieman pervolta samaan aikaan. Jossain sisimmässäni kihelmöi.
"Sä olet hyvin kaunis tyttö", Oskar sanoo ja pysähtyy.
Hän pitää kiinni kädestäni. Katson häntä kysyvästi. Hän vetää minua lähemmäksi itseään ja silittää paljasta käsivarttani. "Hyvin kaunis tyttö."
Enoni tarttuu vyötärööni ja vetää minut itseään vasten. Hän nuuhkii hiuksiani. Hänen kätensä koskettaa paljaita reisiäni farkkuhameeni alla.
"Sä olet iso tyttö", eno jatkaa hönkäilyään. "Sinussa on niin paljon naista. Sinulla on upeat rinnat."
Minua jännittää ja olen hämilläni, mutta samalla tunnen kuinka rintani reagoivat. Nännit herkistyvät paitani alla, ne kohoavat ja paisuvat. Myös alapääni reagoi kun enon sormet silittelevät reisiäni. Pikkuhousuihini leviää kosteutta, tai jopa märkyyttä.

Olemme keskellä peltoa, eikä missään näy muita ihmisiä. Eno kampittaa minut hellästi selälleni pelolle. Pellolla on aamun kosteutta, mutta se ei haittaa. Kesä tuoksuu hyvälle.
"Mitä sä teet?" kysyn ihmeissäni. Olen enemmän hämilläni kuin vihainen.
"Mun täytyy vähän saada maistaa sua", eno kuiskaa.
Hän painaa minut selälleni peltoon ja kiskoo farkkuhameeni ylös. Sitten hän työntää päänsä reisieni väliin ja alkaa nuolla reisieni sisäpintoja. Se tuntuu huimalta.
"Siis mitä hittoo.... älä!" minä yritän protestoida.
Eno ei välitä kiellosta vaan nuolee reisiäni entistä kiihkeämmin.
"Aihh!" minulta pääsee voihkaus. "Ahh... uuuuuh...!"
"Anna mulle sun fitta!" eno vaatii sitten ja alkaa repiä pikkuhousujani pois.
Yritän vastustella, mutta minusta tuntuu että olen hänen armoillaan. Tai sitten Jumala on vain päättänyt, että kohtaloni on menettää neitsyyteni omalle enolleni, keskellä kesäistä heinäpeltoa omassa kotikylässäni.
"Näytä sun tissit myös", eno vaatii.
Paitani lähtee yltäni. Minulla on myös rintaliivit, koska rintani ovat isot ja liivit antavat niille tukea. Eno repäisee rintaliivejäni kömpelösti ja toinen nännini pulpahtaa ulos kupista.
Enoni suutelee sitä, ota sen suuhunsa.
Minä alan vinkua ja ulista, sillä tunnen kuinka enoni kyrpä alkaa työntyä sisään pilluuni. Se tuntuu kauhealta ja ihanalta yhtä aikaa. Immenkalvoni antaa periksi. Se vihlaisee hetken. Sitten eno on täysin sisälläni ja aloittaa edestakaisen liikkeen sisälläni.
Hän tekee sen hitaasi ja hellästi, nautinnollisin työnnöin. Se antaa minulle aikaa tottua rytmiin, päästä tunnelmaan. Pillustani kuuluu hento litinä, sen verran kosteana olen.
"Oi taivas, oi taivas.." eno hokee.
"Mmmmhhhh...", minä vastaan. "Ahh... mmm... ahhh... mmhh... aiiih..."
Makaan enoni alla selälläni ja pitelen kiinni hänen olkapäistään. Kiedon jalkani hänen ympärilleen, sillä asento tuntuu parhaalta siten.
"Anette, mun on pakko kiihdyttää", eno sanoo ja hänen työntönsä kiihtyvät.
"Älä päästä sisälle!" minä saan huudettua. "Pliis, älä sisälle!"
Eno on kuuro pyynnölleni. Kiihkonsa vallassa hän nussii minua vimmaisesti. Tuntuu siltä kuin enon kyrpä paisuisi entisestään sisälläni. Kuuluu outoja märkiä litiseviä ääniä, kun eno alkaa ruiskuttaa spermaansa. Se kaikki menee suoraan minun pilluuni. Koko alapääni ja reiteni ovat ihan märät enon spermasta ja oman pilluni nesteestä.
"Oj, oj, hohhoh!" eno huokailee voipuneena ja nousee pois päältäni. "Me emme kerro tästä Margitille eikä sinun vanhemmille, emmehän?"
En vastaa mitään noustessani jalkeille ja alkaessani pukea pikkuhousujani ja paitaani taas ylleni. Olen hetken aikaa vihainen ja samalla häpeissäni, että annoin tämän käydä niin helposti.

Saman päivän iltana makaan kotonani omassa sängyssäni. Kuulen aikuisten juttelevan keittiössä. Kukaan ei tiedä mitä tapahtui, muut kuin Oskar ja minä. Se mikä tapahtui, tuntuukin nyt jännittävältä. En enää kadu enkä häpeä. Muisto saa käteni hakeutumaan intiimiin paikkaani ja hieromaan hitaasti, yksin ajatusteni kanssa, aikuisten kaukaista keskustelua kuunnellen.


Katso kaikki kirjoittajan Anette-95 novellit.
Arvostele novelli: 

Arviot 3.7 / 5. Arvostelijoita 13

0 Kommenttia

Samankaltaiset novellit

Päivitä
Kirjoittaja: Ili C.
07.3.2026
10 min. lukuaika
4.4
(30)
Siskoni hymyilee irstaasti työntäessään toisen sormensa tyttärenpoikansa peppureikään tämän huokaistessa nautinnollisesti.
Lue lisää
Kirjoittaja: Helmifani
04.3.2022
7 min. lukuaika
3.6
(28)
Milja työnsi itseään sormea vasten ja liikutin sitä vähän edestakaisin.
Lue lisää
Kirjoittaja: Joonas
27.12.2021
13 min. lukuaika
4.6
(80)
Aloin napsia kuvia, kun Jaana nuoli miehen pystyssä sojottavaa elintä.
Lue lisää
1 2 3 82
ETUSIVUKATEGORIATLÄHETÄ NOVELLIOTA YHTEYTTÄ
Seksinovellit.org © 2026. Kaikki oikeudet pidätetään.
crossmenu