Nooran Mökkiyö

29/01/2025 | Kirjoittaja: Melamies |
9 min
Kertoja: Mies | Isotissinen ÄitiCreampie Teinipoika
4.3
(100)
Se kuitenkin paljasti täydessä juhlakunnossa olevan kyrpäni suoraan Nooralle.

Olimme kaverini ja hänen vanhempiensa kanssa heidän mökillänsä eräänä kesäviikkona. Olin tuolloin jo 18-vuotias, mutta kaverini Perttu oli vielä 17. Vaikka asumme kaikki Helsingissä, Heidän perheensä mökki sijaitsi Saimaan rannalla Etelä-Savossa. Ajomatka oli siis melko runsas.

Kaverini vanhemmat, Raimo ja Noora, olivat molemmat lääkäreitä. Raimo oli lääkärinä terveyskeskuksessa, kun taas Noora oli onkologi. Pidin erityisesti Noorasta, sillä lähes äidillisen mukavuuden lisäksi hän oli tavattoman kaunis nainen. Nooran tissit olivat kookkaat ja muhkeat. Hän oli jo lähemmäs viittäkymmentä, mutta hän piti kehostaan paljon huolta. Mökilläkin hän usein kävi aamulenkillä kiertämässä lähialueella.

Voisi oikeastaan sanoa, että Noora oli minulle lähes yhtä läheinen ystävä kuin Perttukin. Usein murrosikäisenä saatoinkin ajatella häntä runkatessani sängylläni. En ollut onnistunut näkemään häntä ikinä alasti, paitsi melkein muutaman kerran bikineissä. Nytkin mökillä hän piti mustia bikineitä, jotka korostivat hänen muotojansa, lähes päivittäin.

Eräänä päivänä Raimo sai työpaikaltaan puhelun, jossa häntä pyydettiin tuuraamaan yöpäivystykseen, jonne hän lähti. Jäin siis mökille kolmisin Pertun ja Nooran kanssa. Raimon poissaolo ei sikäli haitannut minua, sillä Noora oli lähinnä hoitanut kaikki mökkiaskareet. Tehtäväksemme jäi oikeastaan ainoastaan saunapuiden tekeminen.

Kävimme illasta Pertun kanssa saunassa, jonka jälkeen grillasimme ja nautimme päivällisen ulkosalla Nooran kanssa. Noora kertoi, että Raimo jäisi pariksi yöksi töihin ja palaisi vasta sen jälkeen takaisin mökille.

Asiaa sen kummemmin pohdittua menimme Pertun kanssa aittaamme nukkumaan. Aitta, jossa nukuimme, oli melko pieni. Se ei oikeastaan käsittänyt muuta kuin kerrossängyn, ja ehkä kolme neliömetriä muuta vapaata tilaa. Perttu oli tottunut nukkumaan yläpedissä, joka oikeastaan sopi minulle oikein hyvin, sillä kävin usein ulkona kusella öisin.

Usein aitassamme meillä oli talana puhua kaikesta ennen nukkumaan menoa, lähinnä naisista ja muista sen sellaisista asioista. Tänään Perttu ei kuitenkaan ollut kovin puhelias, sillä hän nukahti hyvin nopeasti. Ehkä päivän helle oli koettellut häntä.

En saanut kuitenkaan itse unta kovin helposti. Ajattelin useita jonnenjoutavia asioita, jotka pyörivät päässäni. Panetus oli kuitenkin kova, sillä en ollut ehtinyt mökillä runkkaamaan oikein missään vaiheessa, enkä viitsinyt runkata Pertun läsnäollessa.

Olin varmaan ollut valveilla Pertun nukahtamisesta ainakin tunnin, ellen puolitoista. Yritin väkisin nukahtaa, mutta en onnistunut. Lopulta päätin käydä ulkona heittämässä kepillisen ja yrittää vielä uudestaan. Kun nousin ylös sängyltä, huomasin että Perttu nukkui sikeästi yläpuolellani. Eipä siinä, yritin kuitenkin varovasti lähteä, etten aiheuttaisi ääniä.

Kävelin jonkin matkaa metsään päin ja aloin kusta koivun juurelle. Kesäilta oli alkanut hämärtyä jo niin, että oli lähes täysin pimeää. Kuun valossa kuitenkin onnistuin suunnistamaan ja erottamaan luonnonmuotoja ja rakennuksia.

Huomasin etäältä valoa. Se tuli saunasta. Noora saattaisi olla siellä, ajattelin. Tiesin hänellä ja Raimolla olevan tapana saunoa myöhään illasta.
Kiimapäissäni päätin mennä katsomaan, jos sattuisin näkemään vilauksen Nooran kropasta.

Hiivin äänettömästi kohti saunaa, jonka ikkunasta loistavaa valoa lähestyin. Saavuin saunalle ja hivuttauduin kohti ikkunaa. En kuitenkaan ehtinyt päästä ikkunalle asti, kun Noora tuli ulos saunasta. Hän oli täysin alastomana ja suuntasi rantaa kohti. Näin kuinka hänen pyöreä peppunsa keinui tahdikkaasti askelien mukaisesti.

Jumalauta, ajattelin ja jäin katsomaan tuota herkkupersettä. Noora pulahti järveen ja sukelteli. Näin etäältä kuinka hänen märät tissinsä heijastuivat valossa. Ne olivat ainakin E-kuppia. Tilanne kävi liian kiimaiseksi. Minun oli pakko alkaa runkkaamaan.

Pian tuo nutturapäinen nainen kuutenkin palasi takaisin saunalle, joten piilouduin kulman taakse. Onnistuin kuitenkin näkemään vilauksen hänen haaravälistäänkin, jota peitti tuuhea, mutta trimmattu karvoitus. Noora oli mennyt takaisin löylyyn, joten yritin hivuttautua kohti ikkunaa.

Onnistuin nyt näkemään ikkunasta sisälle. Noora istui lauteilla seinää vasten nojaten haarat auki ja käsi välissään. Masturboiko Noora? Hivutin käteni takaisin housujeni sisään ja aloin hitaasti runkata uudelleen. Katsoin kuinka Noora sormetti itseään ja huohotti. Hän oli levittänyt haaransa auki ja hänen kätensä sormeili karvaisessa pillussaan. Katselin silmät lukkiutuneena tuota pyhää karvakolmiota samalla runkaten.

Lopulta laukesin ja kyrvästäni lensi spermavana nurmikolle. Olin edelleen hyvin kiihottunut, mutta pelkäsin kiinnijäämistä. Vilkaisin vielä nopeasti saunan ikkunasta sisällä ja huomasin Noorankin lopettaneen sormettamisen. Päätin hitaasti hiipiä takaisin aittaan, missä Perttu edelleen nukkui sikeästi.

Seuraavana aamuna heräsin virkeänä, mutta kiimaisena. Olin yöllä nähnyt unta Noorasta. Yritin päivän mittaan toimia normaalisti, ihan kuin yöllä ei olisi tapahtunut mitään. Vilkuilin kuitenkin Nooran suuntaan vähän väliä, enkä voinut olla ajattelematta viime yön näkyjä. Noora ei vaikuttanut käytäytyvän mitenkään epätavallisesti. Hän ei siis ollut huomannut minua.

Päivä muuten kului Pertun kanssa kaljoittelun ja paskan puhumisen merkeissä, vaikka ajattelinkin Nooraa lähes jatkuvasti. Päätin käydä tänäkin yönä tirkistämässä Nooran yöuintia.
Illan tultua vetäydyimme Pertun kanssa aittaamme. Edellisen illan tapaan Perttu nukahti nopeasti ja itse pysyttelin valveilla. Vasta kun Perttu oli nukkunut sikeästi ainakin tunnin verran, uskaltauduin lähtemään ulos.

Polttava jännitys pisteli rinnastani, kun hiivin taas hitaasti saunalle päin. Samalla kiima alkoi vallata minua, ja huomasin kyrpäni heräilevän. Huomasin valon palavan saunalla, joten Noora olisi siis taas yöuinilla, ajattelin. Päästyäni saunan seinälle, missä olin edellisenäkin yönä ollut, yritin kurkata ikkunasta sisään. En kuitenkaan nähnyt ketään. Katseeni siirtyi rantaan, enkä nähnyt Nooraa sielläkään. Pieni pakokauhu valtasi minut, kun kuulin takaani askeleita.

-Yökävelyllä vai?, kuului takaani.

Köännyin katsomaan ja huomasin täysin alastoman Nooran edessäni. Hän piteli molemmissa käsissään halkoa ja katsoi minua yllättyneenä. Pala sydämestäni hypähti kurkkuuni, kun yritin sanoa jotain.

-Joo, yritin käydä kusella kun uni ei meinannut tulla, valehtelin.

Noora katseli minua edelleen yllättyneellä ilmeellään.

-Sitten näin valot saunalla ja ajattelin jos ne olivat jääneet päälle? Jatkoin.

-Ehei. Ne jäivät multa, tai oikeastaan eivät jääneet. Mulla on tapana käydä myöhään yöuinnilla ja saunassa, Noora vastasi.

Minua alkoi häiritä se seikka, ettei Noora ollut yhtään peitellyt alastonta vartaloaan, vaikka päivisin hän käytti bikineitä seurassani.

-Hei kuule! Jos sua ei kerran väsytä, niin tule ihmeessä mun kanssa saunomaan, Noora ehdotti.

Yllätyksen tunne valtasi kehoni. Tämä ei voinut olla totta! Noora pyysi minua saunaan hänen kanssaan? Ihan kun olisin pudottanut euron kolikon ja löytänyt kympin.

-Voinhan mä tulla, vastasin vaatimattomasti.

Noora hymyili minulle ja jatkoi matkaansa saunalle. Seurasin häntä pukuhuoneeseen, jossa riisuin itseni ja liityin lauteille Nooran seuraksi. Katselin Nooran vartaloa nyt lähi etäisyydeltä. Ei ollenkaan huonossa kunnossa, ajattelin.
Hänen kookkaat tissinsä olivat hieman roikkuvat, mutta se oikeastaan kiihotti minua. Tunsin kuinka kyrpäni alkoi jo heräillä.

-Perttu ilmeisesti nukahti nopeasti? Noora kysyi.

Nyökkäsin ja yritin peitellä seisokkiani. En voinut uskoa näkeväni Nooran alastomana niin läheltä ilman riskiä kiinni jäämisestä, ellei seisokkini paljastaisi.

Pian kuitenkin tilanne helpottui hieman, kun Noora sanoi lähtevänsä pulahtamaan pikaisesti. Jäi katselemaan hänen hytkyvää persettänsä, jonka tiesin vangitsevan usein katseita kaupungilla.

Yritin tehdä Nooran poissa ollessa pari runkkuliikettä, jotta se hieman laskeutuisi. Onnistuin siinä hetkellisesti, mutta Nooran palattua olin vain kiimaisempi ja kyrpäni palasi takaisin täyteen mittaan. Sain sen kuitenkin peiteltyä. Nyt tunsin kuitenkin sekä jännitystä, että valtavaa kiimaa, mihin tuo kaunis alaston vajaa 50-vuotias kaverini äiti suoraan edessäni ei helpottanut yhtään.

Noora oli jäänyt eteeni täyttämään pesuvateja. Hän sekoitti kiukaan lämmittämää vetta kylmään järviveteen ja kaatoi yhden löylykauhallisen päälleen.

-Antaisitko pesuvampun tuolta? Noora pyysi.

Katsoin taakseni ja huomasin siellä valkoisen vampun. Kurotuin siihen ja yritin ojentaa sen Nooralle niin, että saisin edelleen peiteltyä seisokkini.
En kuitenkaan ylettynyt täysin Nooran luokse, joten jouduin hieman siirtymään. Se kuitenkin paljasti täydessä juhlakunnossa olevan kyrpäni suoraan Nooralle.

-Kiitos, Noora sanoi. Hän tuijotti kyrpääni ja sitten minua. Katsoimme toisiamme silmiimme. Kumpikaan ei sanonut mitään. Hän tuijotti taas seisokkiani ja huomasin hänen pupillinsa laajenevan, mutta alkoi saippuoimaan itseään. Jostain syystä sain nyt lisää rohkeutta, enkä yritellyt enää peitellä kyrpääni. Seurasin Nooran peseytymistä kyrpä kovana, mutta emme edelleenkään puhuneet mitään.

Kiusallinen hiljaisuus venyi, kunnes Noora sanoi nyt pesävänsä minut. Nousin seisomaan ja lähestyin Nooraa. Hän kaatoi vettä päälleni ja alkoi vampulla hangata selkääni. Kun hän pyysi minua kääntymään, hipaisin kyrvälläni hänen vyötäröään.

Noora pelästyi ja katsoi taas kyrpääni, joka seisoi edelleen suorana. Nyt hän ei voinut enää olla vain hiljaa, hänen oli pakko sanoa jotain.

-Kuule… Noora sopersi.

Katselimme toisiamme silmiin. Tunsin kuinka pakahduin tästä tilanteesta. Tähän olin aina halunnut salaa päätyä. Välillemme muodostui telepaattinen yhteys, sillä tiesimme molemmat mitä mitä ajattelimme.

Katsoin Nooran tissejä ja hän otti kiinni kyrvästäni. Istusuin lautaille, jolloin Noora kumartui polvilleen. Avasin haarani ja Noora päästi suuren huokaisun. Hän piteli kyrvästäni kiinni ja runkkasi sitä hitaasti.

-En ole ikinä nähnyt näin isoa kullia! Noora huokasi.

Tunsin suurta mielihyvää Nooran kommentista ja rohkaistuin kehumaan Nooraa. Hän hymyili minulle ja lipaisi kyrpääni. Annoin hänelle hyväksyvän eleen, jolloin hän jatkoi terskani nuolemista.

En voinut uskoa tätä. Istuin saunassa kyrpä tapissa Nooran ottaessa sitä suihin. Hän oli nyt ottanut kyrpäni syvälle suuhunsa ja ahnaasti imi sitä hieroen välillä kiveksiäni. Noora huohotti ja katsoi minua silmiin. Hän läpsytteli kyrpääni naamaansa ja jatkoi ahnaasti sen imemistä.

Tunsin kuinka kyrpäni liikkui Nooran suussa syvemmälle kohti kurkkua. Välillä hän upotti huulensa kiveksiini asti.

-Aaahh! Noora ähkäisi, kun otti kyrpäni pois suustaan ja virnisti. Hän runkkasi kyrpääni ja sylkäisi sen päälle. Tunsin kuinka olin pian tulossa. Noora selkeästi vaistosi sen ja nousi ylös seisomaan.

-Mä haluun et sä katot mua ja runkkaat, Noora käski.

-Näyttäisitkö sitten jotain? Kysyin ujosti.

Noora virnisti ja alkoi keikistelemään. Hän työnsi tissejänsä lähemmäksi ja alkoi hieromaan niitä. Runkkasin ja katselin silmät nauliintuneina noita ilmavia keuhkoja. Noora tuntui nauttivan siitä, että häntä katseltiin.

-Haluatko nähdä jotain muuta vielä? Hän kysyi.

Tunsin kiimani nousevan äärimmilleen ja runkkasin nopeammin.

-Pyllistä mulle! Huohotin.

Noora teki työtä käskettyä ja kääntyi. Hän pyllisti ja levitti pakaroita käsillään. Edessäni oli nyt täysin levitetty kaverini äidin pyllyreikä, jonka alta vilkkui väliliha ja hieman pillua. Runkkasin entistä kovemmin huohottaen kovaäänisesti tuijottaen Nooran persereikää.
Tunsin kuinka lähellä olin tuloillani.

-Mä tuun! Huusin.

-Tule mun naamalle, niin ei tule sotkua, Noora käski.

Noora kääntyi taas ja siirtyi lähemmäksi minua. Hän alkoi runkkaamaan kyrpääni. Olin todella lähellä. Runkkauksen kiihtyessä tunsin kuinka oloni rentoutui ja syöksin spermaa Nooraan naamalle ja vähän tisseillekin. Noora oli työntänyt kielensä ulos ja lipoi terskaani.

-Mmm… Ihanaa! Noora huokaisi.

Huohotin edelleen ja katsoin Nooraa silmiin. Kello oli varmaan pitkälle yli puolen yön. Toivottavasti Perttu ei ollut herännyt ja ihmetellyt missä olin. Noora alkoi pestä kasvojansa mällistä.

Panetus oli kuitenkin edelleen kova. Vilkuilin Nooran alastonta vartaloa, jota halusin nyt enemmän kuin mitään. Ihan sama vaikka Perttu kuulisi, tahdon vain tuota naista tässä ja heti, ajattelin.

-Noora… sä olet upea nainen! Sopersin.

Noora katsahti minuun päin. Hän oli hetken hiljaa ja tyytyi vain hymyilemään, mutta hieman vaivaantuneesti.

-Kuule… Hän aloitti.
-Sä oot mun pojan paras kaveri. Ei me voida mennä niin pitkälle.

Tunsin häpeän täyttävän kehoni.

-Se ei olisi oikein, hän jatkoi.
-Mä olen naimisissakin.

Yritin kerätä rohkeuttani. En ollut unohtanut sitä miten hän oli rakastanut kyrpääni. Hän oli juuri äsken nauttinut lyhyestä eroottisesta hetkestämme.

-Äsken olit täysillä mukana, sopersin edelleen.
-Teidän, Noora keskeytti.
-Mun ei olis pitänyt, anteeksi! Se vain tapahtui hetken mielenjohteesta, hän jatkoi.

Siitä seurasi hetken hiljaisuus. Olin pettynyt itseeni ja Nooraan. Viitisen minuuttia sitten olin kokenut elämäni eroottisimman hetken, ja nyt altani vedettiin matto pois.

-Kuule… Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö olisi nauttinut äskeisestä, Noora sanoi.

-Suoraan sanottuna meillä ei mee Raimon kanssa kovin hyvin. Me ei olla pitkään aikaan oltu kunnolla yhdessä, eikä meillä oikeastaan ole minkäänlaista seksielämää, hän jatkoi.

Tunsin häpeän sijasta nyt vaivaantuvani. En olisi halunnut kuulla Pertun vanhempien säälittävästä seksielämästä. Se kuitenkin tavallaan kiihotti minua, jolloin kyrpäni alkoin taas hieman kovettua.

-Mun ei olisi pitänyt käyttää sua hyväksi. Oon ollu vaan liian kauan puutteessa, ja annoin tän tapahtua kun sun kyrpä… Noora keskeytti puheensa ja katsoi puoli kovaa kyrpääni.

-…on niin iso! Hän jatkoi.

Noora tuijotti nyt kyrpääni. Hänen kehunsa sai itsetuntoni nyt palautumaan. Oliko kyrpäni onnistunut lumoamaan hänet haluamaan sitä? Tunsin ilman sähköistyvän, vaikka se olikin vielä häivyksissä

Nooran katse oli edelleen lukkiutunut kyrpääni. Vein oikean käteni siihen ja aloin hitaasti runkata sitä. Hän käänsi katseeni nyt silmiini. Seisoimme molemmat alasti heidän saunallaan. Puolikova kyrpäni oli kovettumassa, kun katseeni vaelsi Nooran alastonta vartaloa pitkin samalla runkaten sitä hitaasti.

Eroottisen hiljaisuuden aikana ei tapahtunut juuri mitään, lukuunottamatta Nooran katseen vaeltelua kehoani pitkin. Rohkeuteni ja itseluottamukseni kasvoi sitä mukaan, miten huomasin Nooran ihailevan katseellaan kyrpääni ja kehoani. Olin lopettanut runkkaamisen, sillä kyrpäni seisoi nyt taas kovana. Lopulta Noora sanoi:

-Mä rakastan sun kyrpää!

Nooran sanat pakahduttivat sydämeni. Olinko juuri kuullut ne taikasanat, mitkä olin aina halunnut kuulla?

Ainoa reaktioni oli tarttua Noorasta kiinni ja suudella häntä. Hän vastasi siihen tulisella kielisuudelmalla ja halasimme toisiamme ahnaasti. Hän tarttui kyrpääni ja alkoi vetämään siitä.

-Mennään mökkiin.

Kuljimme saunalta mökille Nooran pitäen samalla kiinni kyrvästäni. Päästyämme mökkiin jatkoimme suutelemista. Työnsin Nooran sängylle makaamaan, jolloin hän avasi haaransa. Hänen pyhimpänsä oli nyt täysin avoinna edessäni.

-Pane mua! Mä haluun et sä panet mua sun mahtavalla kyrvällä! Noora huusi.

Asetuin Nooran päälle ja upotin helakan punaisena sykkivän terkani Nooran pilluun. Nooralta pääsi äänekäs voihkaisu. Tunsin kuinka Nooran häpyhuulet kietoutuivat terskan ympärille. Se oli mahtava tunne. Nooran pillu oli litimärkä.

Kun työnsin kyrpääni syvemmälle Nooran sisälle, hän päästi äänekkäämpiä huokaisuja. Aloitin hitaasti hänen nussimisen. Vedin kyrpääni edestakaisin Nooran pillun seinämiä pitkin.

-Aah! Aaah! Aaah! Noora voihki.

Suutelin häntä, jolloin hänen voihkintansa vaimeni.

-Rakastan sun kyrpää! Noora voihki!
-Nussi mua koko yö!

-Mäh haluisin nussia sua takaapäin, ähisin Nooralle.

-Joo! Nussi mua! Noora päästeli aneliaasti.

Irrotauduin Noorasta ja hän kääntyi kontilleen. Asettauduin hänen taakseen ja aloin panemaan häntä takaapäin. Noora ulisi eläimellisesti, kun nussin häntä vetäen häntä samalla hiuksista.

-Joo! Joo! Anna sitä kyrpää! Noora ulisi.

Otin kiinni hänen lantiostaan ja aloin nussimaan häntä vielä rajummin, jolloin hänen huohotuksensa raikui kovemmin.

-Aah! Mä rakastan sua! Huusin Nooralle ja läimäsin samalla hänen persettään.

-Aaah aah! Noora ulisi.
-Mäkin rakastan sua!

-Mä tuun! Huusin.
Nussin Nooraa kuin viimeistä päivää. Huomasin peilistä, kuinka hän piti silmiään kiinni ja ulisi.

-Pane! Pane! PANE MUA! MÄ TUUN KOHTA! Noora vikisi.

Tunsin kuinka Nooran pillu supistui, jolloin se tuntui tiukemmalta kyrpäni ympärillä. Pian Noora päästi voimakkaan kirkaisun, jolloin tiesin hänen saaneen orgasmin. Olin tulossa ihan pian ja hidastin vauhtia.

Kyrpäni sykki vahvasti Nooran pillussa. Päässäni soi Nooran orgasmin täytteinen voihkinta ja kuinka se kiihottikaan minua. En kestänyt enää kauaa. Tunsin kuinka terskani päästä syöksähti spermaa Nooran sisälle.

Pysähdyin Nooran taakse ja rojahdin hänen selkänsä päälle. Kyrpäni ruiski edelleen spermaa hänen sisäänsä.

-Tuliksä mun sisään? Noora kysyi yhä huohotten mutta rauhallisemmin.

-Taisin tulla, vastasin.

Noora ei tehnyt elettäkään siitä, että olisi ollut harmissaan sisälle tulostani.

Rojahdin nyt Nooran viereen makaamaan. Noora makasi edelleen perse pystyssä.
Katsoin mökin seinällä olevaa kelloa. Se näytti puoli neljää.

-Mahtoikohan Perttu kuulla meitä? Noora kysyi naurahtaen.

Naurahdin lyhyesti ja vastasin:
-Tuskimpa, onhan tää hyvän matkan päässä aitasta.

Noora naurahti ja hymyili minulle.

-Kuule… hän aloitti.
-Raimo tulee huomenna takaisin tänne, mutta en usko et se huomaa mitään, hän jatkoi.

Hengitin raskaasti ja nyökkäsin.

-Jääkö tämä sitten tähän kertaan? Kysyin.

Noora naurahti ja oli nyt kääntynyt vierelleni makaamaan. Hän silitti kehoani ja kutitti kyrpääni, josta vielä roikkui pieni spermanoro.

-Kiitos ihanasta yöstä, hän jatkoi ja antoi suukon kyrvälleni. Katsoimme toisiamme silmiin ja aloimme taas suutelemaan tulisesti.

-Mun lienee parasta hiipiä takaisin aittaan, totesin. Noora nyökkäsi ymmärtäväisesti ja hipsin pois mökiltä aittaan päin. Käännähdin vielä Nooraan päin.

Kävelin aittaan, missä Perttu oli nukkumassa. Avasin oven hitaasti ja huomasin, ettei Perttu ollut hereillä. Tunsin pelastuneeni suurelta riidalta. Jos Perttu olisi kuullut tai jopa nähnyr, se olisi varmasti tietänyt ystävyytemme loppua.

Asetuin sänkyyn nukkumaan ja ajattelin Nooraa. Mielessäni pyöri monta asiaa, erityisesti hänen alaston kehonsa. Hän ei ollut vastannut kysymykseeni. Olin kuitenkin saanut ymmärtää, että tämä ei olisi viimeinen kerta. Eikä se ollutkaan, mutta siitä sitten joskus toiste.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 100

Katso kaikki kirjoittajan Melamies novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 100

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu