Nainen ja alkoholi

Kirjoittaja: Bellavita-86
04/09/26
: [rounded_avg_rating]
(12) Ääntä
min. lukuaika
3.2
(12)
min. lukuaika
Lue novelleja ilman mainoksia hintaan 1€/kk!  Klikkaa tästä ja lue lisää jäsenyydestä. 

Tämä ei ole varsinainen novelli, vaan pohdiskelu joka taustoittaa myös aiempia novellejani. Olen kuitenkin iloinen, jos tämä läpäisee julkaisuseulan novellisivulla.

Olen syntynyt vuoden 1986 marraskuussa, joten täytän kohta 40. Minulla on aviomies ja peruskouluikäinen lapsi. Olen ammatiltani parturi-kampaaja, työskennellyt myös yrittäjänä ja oman salongin omistajana.

Nuorena olin innokas bilettäjä. Vuosituhannen alku oli bileiden kulta-aikaa. Täytin 18 vuotta vuonna 2004, jolloin olin vielä amiksessa. Hitaudestani johtuen valmistuin parturi-kampaajaksi vasta keväällä 2006, jolloin olin jo 19.
Ensimmäisen oman kampaamoni perustin Imatralle vuonna 2007. Se oli pikkuinen kivijalkaliike syrjäisellä paikalla, mutta asiakkaita kävi lähiseudulta sen verran että pärjäsin.

Aviomieheni tapasin vuonna 2009, työni kautta. Hän kävi asiakkaana parturi-kampaamossani. Rakastelimme ensimmäisen kerran työpaikkani takahuoneessa, jota häpeän edelleen.

Join alkoholia joka viikonloppu. koska se kuului iloisen ja itsenäisen bilettäjän elämään. Kaveripiirissäni oli muita tyttöjä, jotka joivat ja sekoilivat yhtä ahnaasti kuin minä. Meillä oli hauskaa, huusimme ja kiljuimme siideripäissämme kadulla joka viikonloppu.
Kunnes minä menin naimisiin vuonna 2010. Olin 23-vuotias ja valmis aikuistumaan. Hieman häiden jälkeen täytin 24, ja minulla oli jo oma yritys, oma kampaamo.

Lapseni syntyi vuonna 2012, ja Luojan kiitos hän on terve poika. Onnistuin pitämään alkoholinkäytön minimissään raskausaikana, mutta lapsen synnyttyä aloin "ottamaan takaisin" eli juomaan entistä enemmän.

Vuonna 2020 kampaamoni meni kiinni koronakriisin vuoksi. Istuin kotona ja tartuin viinipulloon. Humalatila sai myös emättimeni kosteaksi, joka on minulle mysteeri edelleen. Meillä oli seksiä aviomieheni kanssa ehkä pari kertaa kuukaudessa, koska liitto oli jo pitkä ja lapsemme aina kotona.
Aloin haaveilla vieraista miehistä. Joskus viinipäissäni soittelin puheluita appiukolleni, siis mieheni isälle, ja kikattelin ja flirttailin. Tätä en ole maininnut ennen. Appiulko alkoi kutsua minua "bimboksi" ja "marilyniksi", mutta ei sentään kertonut että olin soitellut hänelle, kun hilpeä nousuhiprakka kotonani oli saanut pikkarini kostumaan ilman syytä.

Alkoholin vuoksi olen ajautunut pettämään, antautunut vieraille miehille kerta toisensa jälkeen, ja katunut. Nyt, syksyllä 2026, olen 39-vuotias perheenäiti ja mietin pitäisikö mennä vaikka AA:han.


Katso kaikki kirjoittajan Bellavita-86 novellit.
Arvostele novelli: 

Arviot 3.2 / 5. Arvostelijoita 12

2 Kommenttia

Samankaltaiset novellit

Päivitä
Kirjoittaja: Narrador
09.6.2025
16 min. lukuaika
4.1
(33)
– Pillua… Pillua!.., nuori ukkometso huusi jälleen kiimaista soidinhuutoaan, tyttären jälkeen nyt äidin kanssa.
Lue lisää
Kirjoittaja: ahaaa mitä se oli
18.9.2022
9 min. lukuaika
3.4
(25)
Siitä kuule on aikaa, kun olen noin nuoren ja komean miehen kanssa nussinut!
Lue lisää
Kirjoittaja: Anonyymi
01.2.2024
10 min. lukuaika
4.5
(70)
Kari vei kätensä vaimoni etupuolelle, en nähnyt kunnolla, mutta arvasin, että klitoris sai hierontaa osakseen.
Lue lisää
ETUSIVUKATEGORIATLÄHETÄ NOVELLIOTA YHTEYTTÄ
Seksinovellit.org © 2026. Kaikki oikeudet pidätetään.
crossmenu