Mies Elokuvateatterissa

15/09/2023 | Kirjoittaja: kokeilijatar |
4 min
Kertoja: Nainen | Nuori NainenJulkiset PaikatVanhempi Mies
4.2
(38)
Kun miehen käsi viimein löysi tiensä lyhyen hameeni alle ja kosketti vittuani, tämä oli jo litimärkä.

Olin tapahtumahetkellä 19-vuotias tyttö, joka oli juuri jäänyt yksin kolme vuotta kestäneen suhteen jälkeen. Kesäloma oli juuri alkanut, ylioppilasjuhlat juhlittu, ja olin päättänyt, ettei ainakaan masentunut mieliala saisi pilata koko kesälomaani.

Heinäkuun alussa sitten pakkasin pienen autoni täyteen tavaroita ja lähdin ajamaan sinne, minne nenä osoitti. Kerrankin sain matkustaa täysin ilman ikävystyttäviä suunnitelmia ja matkustelua niin usein rajoittavaa matkaseuraa. Olin päättänyt, ettei takaisin ole kiirettä: olinhan vasta ensimmäistä kertaa aidolla kesälomamatkalla yksin liikkeellä. Muutaman päivän kuluttua, vietettyäni yksinäisiä öitä ja päiviä hotelleissa, aloin todella kaivata seuraa, joten sinä lauantaina päätin mennä ensin elokuviin ja sitten jonnekin tanssimaan.

Kuljeksin ensin jonkin aikaa kaupungilla ennen kuin sitten astuin elokuvateatteriin. Leffa oli aika suosittu, joten sali oli melkein täynnä. Juuri kun valoja oli jo himmennetty, tunsin jonkun laskevan kätensä käsivarrelleni. Koskettajaksi havaitsin noin 35-vuotiaan miehen, joka kysyi minulta, olisiko vierelläni oleva paikka vapaa. Yllätyin hieman kysymyksestä, sillä näytöksessä oli numeroidut paikat, mutta mies ilmeisesti tyhjän paikan nähdessään halusi itsekin tulla melko lailla teatterin keskimmäiselle riville istumaan. Nyökkäsin vastaukseksi, enkä kiinnittänyt sen enempää huomiota mieheen.

Elokuva ei kuitenkaan ollut minusta erityisen kiinnostava ja aloin vilkuilla varkain vieressäni istuvaa miestä. Hänellä oli kauniit, miehekkäät kasvot ja vahvat käsivarret, jotka pullistelivat esiin t-paidan lyhyiden hihojen sisältä. Tunsin, miten vatsanpohjassani alkoi kihelmöidä ja sydän alkoi lyödä tiheämmin. Tiesin hetkessä olevani ihastunut, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Ilmeisesti mies oli huomannut minun katselevan häntä, sillä äkkiä hän pimeässä elokuvateatterissa kääntyi minua kohti ja katsoi suoraan silmiini. Samassa tunsin vahvan kouran reiteni päällä. Henkäisin hämmästyksestä, mutta annoin hänen jatkaa. Kun hän huomasi, etten yhtään vastustellut, hän alkoi hyväillä minua rohkeammin. En tiennyt, mitä tekisin. Tunsin vieressä istuvien ihmisten katseet kehollani, ja samalla aloin jo olla hyvin kiihottunut. Kun miehen käsi viimein löysi tiensä lyhyen hameeni alle ja kosketti vittuani, tämä oli jo litimärkä. Minun oli äärimmäisen vaikeaa hillitä läähätystäni, kun mies työnsi vain hetken kestäneen hyväilyn jälkeen pari sormea vittuuni. Hän hieroi peukalollaan taidokkaasti klitoristani samalla, kun työnteli sormiaan sisääni hitaasti, mutta silti tavattoman kiihottavasti. Mies antoi minulle pitkän ja kuuman kostean suudelman; sellaisen, jota ei vain voi unohtaa. Vain hetken kuluttua tästä tuntui kuin lävitseni olisi kulkenut tuhannen voltin salama. Sain valtaisan orgasmin, ja vieläpä keskellä elokuvateatteria! Purin alahuultani välttääkseni erityistä huomiota herättävän parkaisun. Onneksi elokuvassa soi juuri sillä hetkellä voimakas musiikki, joka peitti epämääräiseksi muminaksi jääneen voihkaisuni.

Hiljalleen vartaloni refleksinomaiset liikkeet alkoivat rauhoittua ja suurin puna alkoi kaikota kasvoiltani. Katsoin miestä hymyillen syvälle silmiin. Hän oli antanut minulle elämäni orgasmin, ja kaiken lisäksi julkisella paikalla! En ollut seurannut elokuvaa enää pitkään aikaan, mutta suutelukohtauksen jälkeen vierustoverini nousi yllättäen seisomaan ja tarttui minua kädestä. Sain juuri oikaistua hameeni niin, ettei se herättänyt suurempaa huomiota muissa katsojissa rynnätessämme sanaakaan toisillemme sanomatta ulos salista. Ulkona hän kietoi kätensä hoikan vartaloni ympärille ja suuteli minua rajusti. Tunsin alavatsaani vasten, kuinka hänen kalunsa seisoi kovana kuin keihäs. Se kiihotti minua jälleen niin paljon, että olisin voinut nussia häntä siinä paikassa, keskellä katua. ”Tuletko mukaani?” mies kysyi hiljaa rikkoen välillämme vallinneen hiljaisuuden. Minun ei tarvinnut vastata, sillä me kumpikin tiesimme, että tämä yö oli meidän. Tartuin miestä lujasti kädestä, ja niin lähdimme kulkemaan pimenevään iltaan.

Kun pääsimme hänen asunnolleen, ehdimme tuskin sulkea ovea, kun jo heittäydyimme toistemme kimppuun. Mutta vain hetkeksi. Hän työnsi minua hellästi hieman kauemmas ja alkoi hyväillä vartaloani ylhäältä alas. Samalla hän kuin minua ärsyttääkseen riisui hyvin hitaasti vaatekappaleen toisensa jälkeen päältäni. Kun lopulta seisoin täysin alastomana hänen edessään, pienet ja pystyt rintani kohollaan, hänkin riisuuntui ja paljasti ihanan lihaksikkaan vartalonsa.

Hitaasti kyykistyin alas ja otin hänen kovan kullinsa suuhuni. Se oli posliini, kuten oli vittunikin. Mies voihkaisi ääneen nautinnosta ja huohotti, kun puristelin ja hyväilin hänen paisuneita kiveksiään ja imaisin hellästi toisen niistä suuhuni. Hänen terskansa oli suuri, herkkä, kiiltävän sinipunainen ja sanomattoman kiihottava. Samalla kun aloin imeä hänen ihanaa kulliaan, toinen käteni liukui kuin itsestään rinnoilleni. Nuolin terskan syljestäni kiiltävää päätä ja puristelin kiihkeästi rintojani. Annoin käteni liukua alemmas vatsalleni, kohti napaa ja yhä alemmas. Otin toisella kädelläni tiukemman otteen kullista ja aloin imeä voimakkaammin vedellessäni samalla esinahkaa hellästi edestakaisin. Käteni saavutti klitorikseni, jota minun tarvitsi kiusata sormillani vain hetken aikaa. Sain koko kehoani vavisuttavan orgasmin, jonka seurauksena jalkani pettivät altani. Putosin polvilleni kullin ollessa edelleen suussani. Kuuma aalto kiersi edelleen kehoani, kun katsoin miehen kasvoja. Siirsin toisenkin käteni miehen kullille hieroakseni hänen karvattomia ja kiiltäviä kiveksiään entistä rajummin ja huomasin hurmaavan rakastajani olevan hyvin kiihottuneessa tilassa. Hänen kullinsa alkoi äkkiä nykiä imemiseni voimasta, mikä kiihotti minua entisestään. Tietoisuus miehen valtavasta kiimasta sai minut entistä villimmäksi ja hetken kuluttua tuntui kuin koko vittuni olisi räjähtänyt rajuun kouristukseen. Samassa mies otti kaksin käsin päästäni kiinni, alkoi äännähdellä orgasminsa vaikutuksesta ja pian tunsin lämpimän, paksun spermasuihkun täyttävän suuni. Mies päästi koko lastinsa syvälle suuhuni ja odotti kullinsa veltostumista pitäen päästäni yhä tiukasti kiinni. Nielin koko satsin ja nuolin kiimaisesti miehen terskaa hänen viimein irrotettua otteensa minusta.

Kun kulli oli lopulta nuoltu täysin puhtaaksi, mies tarttui minua vyötäisiltä ja nosti minut vaivattomantuntuisesti seisaalleni. Suutelimme toisiamme kiihkeästi ja annoin hänen maistaa oman spermansa makua. Rakastajani silitti päätäni ja tarttui minua kädestä. Hän johdatti minut sängyn luo ja asetti minut istumaan sängyn reunalle. Mies asettui itse polvilleen eteeni ja alkoi hitaasti nuolla ja hyväillä vartaloani. Hänen kielensä tanssi jäykistyneillä nänneilläni, ja kehossani alkoi taas kihelmöidä hekumallisesti. Pian koko vartaloni vapisi kiimasta ja ennen kuin mies edes ehti kielellään vitulleni saakka, olin jo vähällä tulla jälleen. Huusin ääneen, että halusin hänen ihanaa kulliaan ja miehekästä vartaloaan.

Mies kaatoi minut hellästi selälleni sängylleen ja kävi päälleni makaamaan nojaten vahvoihin käsivarsiinsa. Hän antoi terskansa luistella klitorikseni yli edestakaisin, mutta silloin minä tartuin lujasti rakastajani kulliin ja ohjasin sen suoraan märkään vittuuni. Hitaasti mies survoi terskaansa kouristelevaan vittuuni lisäten kiimaani edelleen. Hän täytti minut vähitellen kokonaan tykyttävällä, turvonneella kalullaan. Hän alkoi voihkia työntöjensä kiihtyessä, ja minä värisin, vapisin, hikoilin, tärisin, huusin, ja tarrauduin kouristuksenomaisesti mieheen. Halusin häntä enemmän kuin ketään koskaan.

Hän nussi minua yhä rajummassa tahdissa. Huoneessa vallitseva kuumuus oli käsinkosketeltava, ja miehen hikipisarat tippuivat yksitellen päälleni sekoittuen omiini ja valuivat vatsaltani eritteidemme sotkemalle lakanalle. Kiimainen litinä täytti huoneen vittuni vuotaessa vuolaasti nesteitäni miehen kyltymättömän kirnuamisen voimasta. Kohta huomasin hänenkin olevan lähellä orgasmia. Muuta ei tarvittu: tunsin rajun, jokaista kehoni lihasta kouristavan aallon sävähtävän vartaloni läpi. Hänen kalunsa sykki villisti ja ruiskutti sitten spermansa valtavana suihkuna syvälle vittuuni. Samassa minäkin sain vielä yhden orgasmin, joka rajuudessaan sai minut huutamaan täyttä kurkkua. Mies suuteli minua ensin kaulalle, sitten ympäriinsä kasvoilleni. Hän piti edelleen kulliaan vitussani ja antoi viimeistenkin kiimatippojen valua sisälleni haukkoessani vielä henkeäni ikimuistoisen kokemuksen jälkimainingeissa.

Väsyneinä nukahdimme sylikkäin ja heräsimme siihen, kun aurinko paistoi suoraan silmiimme. Kävin ensimmäiseksi suihkussa ja söimme yhdessä aamiaisen, mutta tämän jälkeen hyvästelimme ja kiitimme toisiamme ihanasta kokemuksesta. Astuttuani kesäaamun raikkauteen tulin vasta ajatelleeksi, etten edes tiennyt upean rakastajani nimeä. Mutta mitä väliä sillä toisaalta oli. Olihan hän joka tapauksessa lahjoittanut minulle unohtumattoman yön…

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 38

Katso kaikki kirjoittajan kokeilijatar novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 38

Subscribe
Notify of

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu