Matkamukavaa

13/01/2021 | Kirjoittaja: Sandman |
4 min
Kertoja: Mies | Vanhempi NainenAikuisten KeskenAnaali
4.2
(44)
Vien vielä puolikovan kaluni kyselemättä hänen suuhunsa.

Olin moottoripyörämatkalla ja pysähdyin hieman jaloittelemaan sekä nauttimaan kahvit. Kaikki pöydät olivat aivan täynnä, joten kysyin eräässä pöydässä istuvalta pyylevältä rouvalta, voisinko istua samaan pöytään hänen kanssaan. Rouva oli selkeästi arvovaltainen bisnesnainen, joka oli nauttinut joskus useamman palaveripullan. Kohteliaasti kyselin häneltä kuulumisia ja sen sellaista. Juttu lähti luistamaan, ja naureskelimme toistemme jutuille, mutta sitten tuli aika lähteä eteenpäin.

Ajelin päivän hienoja pikkuteitä. Illansuussa suuntasin kaupunkiin rentoutumaan sekä viettämään hotellielämää. Hotellilla sisäänkirjautumisen jälkeen huomasin samaisen rouvan istuvan aulassa kahvilla ja kysyin, että voisinko liittyä taas seuraan, mikä sopi hänelle oikein hyvin. Rouva kyseli, että mikä siinä moottoripyöräilyssä niin viehättää. Vastasin hieman pilke silmäkulmassa, että on se vaan kiva, kun joku hyrisee jalkojen välissä. Pienen naurahduksen jälkeen rouva totesi hyvin suoraviivaisesti, että kyllä olisi mukava, jos joku ottaisi hänet kunnolla ja olisi se, joka vie niin, että jää vain vikisijän paikka. Pienen hämmennyksen jälkeen sanoin, että kyllä se järjestyy, kun kerrot huonenumerosi.

Rouva antoi epäröiden huonenumeronsa ja arveli minun vain kiusaavan häntä. Minä olen tällainen jäntevärakenteinen mies, eli hyvin erilainen kuin muotoja kerännyt rouva. Sanoin vain, että menee huoneeseensa, niin käyn vaihtamassa vaatteet ja hakemassa kaupasta suojat. Kaupan kassalla katselin kassaneitiä, joka keräsi hihnalta kondomipakettia ja liukkaria. En selvästi jättänyt mitään sattuman varaan.

Löydän rouvan huoneen helposti ja koputan huoneen ovelle. Hetken odottelun jälkeen rouva avaa oven epäröiden ja katsoo minua silmiin.

"En nyt oikein tiedä..." hän ehtii sanomaan, mutta katkaisen hänen lauseensa ottamalla tiukan otteen niskasta ja vetämällä hänet aivan kiinni itseeni. Suutelen häntä intohimoisen voimakkaasti suulle. Suutelumme jatkuu pitkään ja tunnen, kuinka rouvan keho alkaa rentoutua ja hänen kätensä hakeutuvat vartalolleni. Tunnustelen rintoja paidan läpi, mikä saa hänet värähtämään hyvällä tavalla.

Kun tunnen, että rouva on selvästi rentoutunut ja halukas, irrottaudun ja kysyn, meinaako hän kutsua minua peremmälle. Nainen johdattaa minut isoon huoneeseen, jonka sohvalle käyn istumaan. Hän kysyy minulta, haluaisinko jotain. Vastaan, että kaikkein mieluiten katselisin, kun hän riisuutuu. Hämmästyn, kun rouva punastuu ja katsoo minua tovin kuin testatakseen, olenko tosissani. Olen varmaan vakuuttava, sillä hitaasti nainen alkaa ottaa vaatteita pois. Jokaisen vaateparren jälkeen hän pysähtyy ikään kuin odottamaan lupaa jatkaa. Nyökkään joka kerta, ja hän jatkaa riisuutumistaan.

Olen aina ollut mieltynyt runsaisiin naisellisiin muotoihin. Rinnat eivät naisella ole mitkään suuren suuret mutta hyvin kauniit rintaliiveillä tuettuina. Maha on iso, reidet paksut ja peppu leveä. Kun naisella on enää pelkkä alusvaatekerta päällään, viittoilen hänet luokseni. Suutelen naista pitkään ja tunnustelen pehmeää ja lämmintä ihoa. Otan paidan päältäni ja vedän naisen kiinni itseeni suudellakseni häntä. Hetken suutelun jälkeen käännän hänet ympäri. Suutelen niskaa ja tunnustelen samalla rintoja rintaliivien päältä. Naisen hengitys syvenee, ja avaan rintaliivien hakaset vapauttaen hänen rintansa. Nautiskelen hänen pehmeistä rinnoistaan ja hyväilen hänen mahaansa.

Sitten nainen kääntyy ympäri ja alkaa avata housujeni nappia. Saatuaan napit auki hän irrottautuu minusta ja laskee housut alas. Sitten hän katsoo minua hymyillen, sillä nyt on selvästi oikea aika poistaa viimeinenkin rihmankiertämä yltäni. Nainen laskee bokserini ja jää tuijottamaan täydessä juhlakunnossa sojottavaa elintäni. En anna hänen katsella kauaa katsella vaan ohjaan hänen päänsä lähemmäksi. Kuuliaisesti nainen avaa suunsa ja ottaa elimeni lämpimään suuhunsa. Nautiskelen hetken naisen ihanasta suusta.

Lopulta on minun vuoroni ja ohjaan rouvan puoli-istuvaan asentoon sohvalle. Riisun häneltä pikkuhousut ja katson suoraan hänen jalkoväliinsä. Kosteudesta päätellen kaikki tähän mennessä tehty on miellyttänyt rouvaa. Silittelen hänen kaunista vartaloaan hetken ja sukellan sitten pulleiden reisien väliin herkuttelemaan piparilla.

Nuolen ahnaasti ja kokeilen sormella läpimärkää vakoa, josta on valunut mahlaa jo vähän ylikin. Kieleni taiteilee hetken klitoriksella, kunnes upotan kaksi sormea hänen sisäänsä. Hetken kuluttua vaihdan toisen sormen liukkaalle peppureiälle, ja kun en kuule vastalauseita, upotan kummatkin sormet samanaikaisesti eri aukkoihin. Hitaalla liikehdinnällä ja kielityöskentelyllä on selvä vaikutus, sillä rouvan hengitys tihenee ja syvenee, kunnes tunnen paksujen reisien puristavan kasvojani tiukasti molemmin puolin. Samalla rouva alkaa tärähdellä orgasmin ilosta.

Annan naisen nautiskella hetken ja nousen sitten seisomaan. Käyn hakemassa kaupasta hankkimani tarvikkeet. Autan rouvan sängylle kyljelleen aivan sängyn reunalle ja katselen häntä samalla, kun availen kondomipakettia. Tulen lähemmäksi ja annan rouvan ottaa kaluni uudelleen suuhunsa sillä aikaa, kun irrottelen kondomia yksittäispaketistaan. Lopulta rullaan kumisuojuksen kyrpäni päälle ja asetun sängyllä selällään hajareisin makaavan naisen päälle.

Uppoan helposti kosteaan vakoon, mutta tunne on siitä huolimatta mahtava. Jatkamme hetken näin, kunnes haluan rouvan päälleni. Nainen vastustelee, mutta en kuuntele häntä. Kuuliaisesti hän asettuu päälleni, jossa saatan katsella tuota seksikästä naista ja hyväillä samalla hänen vartaloaan. Lopuksi hän asettuu kyljelleen, ja tulen hänen taaksensa lusikkaan, jossa jatkamme yhteiseen laukeamiseen.

Makaamme hetken aloillamme, kunnes vetäydyn naisesta pois. Käyn viemässä suojan roskiin, ja kun palaan, rouva makaa edelleen sängyllä seuraten tekemisiäni. Viimein hän sanoo, että toivottavasti nautin tästä yhtä paljon kuin hänkin. Vastaan, ettei tämä yhteinen hetkemme ole suinkaan vielä ohi, mikä saa hänet naurahtamaan. Nainen asettuukin nelinkontin sängylle, niin että hänen päänsä tulee aivan reunan tuntumaan. Minä taas vien vielä puolikovan kaluni kyselemättä hänen suuhunsa ja sanon, että haluan vielä tutustua hänen upeaan perseeseensä.

Otan liukkarin ja kävelen sängyn toiselle puolelle, missä minua odottaa leveä pylly vailla huolenpitoa. Rouva laskee rintakehänsä sängylle, jolloin hänen pyllynsä nousee vielä enemmän esille. Levitän liukastetta hyväilevin liikkein koko pyllylle, kunnes se suorastaan kiiltää. Samalla kun toinen käteni nautiskelee kiiltävästä pyllystä, alan upottaa toisen käden etusormea hitaasti pienempään reikään. Varmistan, että reikä on hyvin valmisteltu ennen kuin alan laittaa uutta suojaa kyrpäni päälle.

Levitän suojatulle mulkulleni hieman liukua ja vien sitten kovana sykkivän terskani pienelle, himottavalle reiälle. Hitaasti ja määrätietoisesti alan painaa, kunnes reikä antaa periksi ja terskani uppoaa naisen perseeseen. Rouva henkäisee äänekkäästi, ja annan hänen hetken aikaa totutella kaluuni. Sitten alan hitaasti pumpata kireää reikää. Nainen selvästi nauttii tästä, ainakin hengityksestä päätellen. 

Lopulta haluan vielä vaihtaa asentoa niin, että rouva tulee sängyn reunalle ja laittaa tyynyn peppunsa alle. Kuuliaisesti hän levittää tässä asennossa jalkansa, ja minä painan kullini takaisin pepun uumeniin. Samalla näen, kuinka pippelini uppoaa tuohon uskomattomaan perseeseen. Kutittelen peukalolla herkkunappulaa, mikä saa naisen lopulta laukeamaan voimallisesti ja äänekkäästi. Pysähdyn ja annan naisen nautiskella.

Kun nainen on lauennut, yritän aloittaa uuden pumppauksen, johon rouva ilmoittaa, että minun pitäisi ottaa kyrpäni pois, koska paikat ovat muuttuneet liian herkiksi. Käskystä lopetan ja heitän suojan pois. Sillä aikaa rouva on siirtynyt paremmin makaamaan selälleen. Hajareisin tulen hänen päälleen ja mietin, naisinko häntä vielä rintojen väliin. Nainen kuitenkin ehtii ensin ja kietoo pulleat sormensa kaluni ympärille ja alkaa runkata. Hyväilen rouvan mahaa ja rintoja samalla, kun hän runkkaa ja katselee minua. Sitten hän tuntee käsissään, kuinka alan tulla. Nainen ei yletä ottamaan lastia suuhunsa, jolloin laukean suoraan hänen kasvoilleen.

Pienen ensihämmästyksen jälkeen nauramme tapahtuneelle. Käyn hakemassa vielä kylppäristä pyyhkeen, millä rouva pyyhkii kasvonsa. Makailemme toisiimme kiinni kietoutuneina suudellen, jutellen ja naureskellen. Sitten rouvan puhelin soi. Hän kierähtää katsomaan ja alkaa kirjoittamaan vastausviestiä. Tästä tiedän, että minun on aika poistua. Hän tulee vielä antamaan minulle alasti lähtösuukon, ja kun käteni kulkee pitkin selkää alas pepulle, nostaa hän sitä hieman ja antaa minun vielä kerran kokeilla sormella tuota aukkoa. Sitten poistun.

Kiitos, jos jaksoit lukea koko tarinan. Arvostaisin todella paljon kommenttiasi.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 44

Katso kaikki kirjoittajan Sandman novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 44

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu