Marketta-Ope 3

04/03/2024 | Kirjoittaja: MA |
4 min
Kertoja: Mies | TeinipoikaVanhempi NainenKoulussa
4.4
(59)
Oli erittäin kiihottavaa nähdä unelmieni nainen ihan kiimassa.

Linkki aikaisempaan osaan.

Seuraavina päivinä kävin koulua aivan normaalisti. Matematiikanopettajani Marketta käyttäytyi tietysti siten ettei kukaan voinut arvata mitä välillämme oli tapahtunut. Toimin itsekin samoin. En halunnut että kukaan saa tietää. Huomasin kyllä että välillä hänen sinisten silmiensä katse viipyili minussa. Se tuntui mukavalta. Iltaisin kotona masturboin säännöllisesti häntä, hänen kasvojaan, rintojaan, pyllyään, silmiään ja kaikkea tapahtunutta muistellen. Oli ollut kiihottavaa laueta hänen kasvoilleen. Tuntui uskomattomalta että opettajan työtä tekevän, asiallisen naisen naamalle oli lentänyt spermaani komeassa kaaressa. Tunsin kullini kovettuvan pelkästä ajatuksesta. Olin rakastunut häneen enkä saanut ajatuksiani irti matematiikan opettajastani joka oli minua vanhempi. Se ei haitannut minua yhtään, päinvastoin.

Torstain iltapäivätunnin jälkeen Marketta pyysi vaivihkaa minua jäämään hetkeksi tunnin jälkeen.

-Mitäs kuuluu?, hän sanoi
-Eipä mitään ihmeempiä, ihan hyvää, vastasin
-Haluutko tänään tulla tukiopetukseen?, hän kysyi punastuen hieman
-Haluun kyllä.
-Voidaanko mennä heti?
-Joo, kai se käy. Ilmoitan että meen kavereille.
-Hyvä. Jos kävelet tuohon kirjaston parkkikselle niin voin tulla siihen autolla niin ei tuu mitään turhia puheita täällä koululla.
-Okei, tuun sinne.

Hetken päästä istuinkin sitten Marketan autossa pelkääjän paikalla. Saavuimme pian minulle jo tutun kerrostalon pihaan ja menimme hänen asuntoonsa.

-Otatko kahvia tai jotain?
-Voin ottaa vaikka lasin limua jos on.
-Löytyy. Tästä näin.

Juttelimme niitä näitä ja lopulta Marketta kysyi:

-Onko tää juttu sulle ok? En halua että teet mitään mitä et halua.
-Haluun tätä ja haluun sua. Täähän on mahtavaa.
-No hyvä. Mäkin haluun. Tuutko tonne koneen ääreen?
-Okei, mitäs siellä? Matikan laskuja vai?
-Tuu nyt vaan...

Istuimme Marketan makkarin nurkassa olevan pöytäkoneen eteen. Hän avasi sen ja meni yllätyksekseni eräällä pornosivustolle.

-Käyn joskus kun on yksinäistä katsomassa näitä, hän selitti. Varmaan sinullekin tuttuja?
-No on ne jotkut.
-Sen kyllä arvaan, hän sanoi jo nauraen ja ihanat siniset silmät hymyilivät.

Opettajani näytti tietävän mitä etsii sivustolta. Pian ruudulle ilmestyi suunnilleen ikäiseni poika ja vanhempi vaalea nainen. Pian nainen otti pojalta suihin ja sivusilmällä näin että Marketta tuijotti ruutua keskittyneesti.

-Kutsuin tänne sut siksi että katsoin eilen tätä samaa videota ja se sai mut ihan kiimaan, hän sanoin ääni värähtäen ja jatkoi:

-Musta tämmöiset videot on tosi kiihottavia. Oon katsellut näitä, tämäntyyppisiä pitkään, jo vuosien ajan. Ne vaan kiihottaa. Katotsä näitä?
-Joskus kyllä.
-Ihanaa, mua nää ainakin kiihottaa, Marketta sanoi selvästi innostuneena ja alkoi hieromaan hieman itseään farkkujensa läpi sanoen:

-Päätin jo eilen että kutsun sut tänään tänne. Oli niin ihanaa silloin edellisillä kerroilla. Jos puhun totta niin olen runkannut sua ajatellen ja näitä videoita katsellen.
-Niin mäkin oon, siis runkannut.
-Ihanaa, haluutko runkata nyt taas? Täällä saadaan olla ihan rauhassa. Mun on ainakin pakko runkata, sori, nää on niin ihania, hän sanoi ja tuijotti taas videota.

Näin sanoen Marketta alkoi riisumaan housujaan ja saman tein minäkin.

Videolla asiat etenivät omalla painollaan. Nainen asettui nelinkontin ja poika alkoi panemaan häntä. Marketta tuijotti ruutua ja huokaisi sormet pillussaan:

-Voi herrajumala kun näyttää ihanalta.
-Haluutko noin?, kysyin
-Joooo, haluun, en kehdannut kysyä, mutta haluun tota enemmän kuin mitään.

Näin sanoen Marketta asettui sängylle ja meni samaan asentoon kuin videolla oleva nainen. Marketta pystyi samalla katsomaan videota ja niin minäkin hänen vartalonsa ylitse. Ihana opettajani oli kontillaan edessäni ja se korosti hänen ihanaa pyllyään upealla tavalla. Kullini oli aivan kovana kun nousin hänen taakseen.

-Pane mua, kulta, hän pyysi vaikertaen kiimasta.
-En vielä, haluan katsella sua.
-Aaaaaah, ihanaa. Haluutko mua?
-Haluun, sulla on ihana perse. Niin muodokas ja naisellinen.
-Aaaah, kerro lisää...
-Se on niin pehmeä ja iso. Koko selkä ja vartalo on ihana ja pylly leviää ihanasta lanteilta. Mun kulli on ihan kovana taas.
-Aaaahh, mä oon ihan litimärkä, Marketta huohotti ja alkoi masturboimaan edessäni pyllistäen lisää.

Näin että hänen pillunsa oli todella märkä kun hänen ihanat sormensa työntyivät märkyyteen. Myös Marketan peppureikä näkyi tästä kulmasti selvästi. Olin aivan hulluna tähän ihanaan aikuiseen naiseen joka halusi minun naivan itseään. Hyväilin hänen ihanaa pyllyään ja Marketta huohotti.

-Ihana pylly, kehuin ja läpsäisin kämmenelläni hänen pakaroitaan.
-Aaah, kiva kun tykkäät. Nyt mä haluun kyrpää, anna. Mä tuun kohta hulluksi.

Työnsin kivikovana jököttävän kullini hitaasti takaapäin Markettaan. Hänen lanteensa alkoivat liikkua välittömästi minua vastaan ja tunsin ihanan kuuman märkyyden kullissani, se tuntui mahtavalta ja kulli tuntui kasvavan lisää.

-Aaaaah, kulta, ihanaa, sulla on ihanan iso. Pääset syvälle, tää on ihanaa, pane mua, hän huohotti kuin hengenhädässä.

Videolla poika nussi vanhempaa naista kuin viimeistä päivää ja naisen uikutus kuului selvästi. Tajusin Marketan tuijottavan ruutua ja annoin palaa. Tämä oli varmasti hänen fantasiansa tai siis yksi niistä. Kiihdytin tahtiani ja Marketta alkoi uikuttaa kuin viimeistä päivää. Hänen pillunsa oli todella märkä. Videolla poika työnsi sormensa panemansa naisen perseeseen ja tämä sai naisen huutamaan suoraa huutoa. Tajusin Marketan haluavan samaa, hän ei varmaan ollut uskaltanut vaan sanoa. Tietysti video oli hänelle tuttu.

Tein siis sen mitä oletin Marketan haluavan. Hipaisin varovasti etusormellani hänen pyllyreikäänsä ja tämä sai välittömästi hänet reagoimaan:

-Oi, kulta, tee vaan niin. Voitko laittaa sormen hetkeksi mun pilluun. Sitten voit työntää sen mun pyllyyn.

Irtauduin hieman vastentahtoisesti hänen panemisestaan. Marketta kääntyi hetkeksi ja levitti haaransa:

-Kokeile miten märäksi sä saat mut!

Työnsin ensin etusormeni ja pian myös keskisormeni hänen sykkivään pilluunsa ja aloin liikuttelemaan niitä. Hän ei ollutliioitellut, pillu oli litimärkä ja hehkui punaisena. Marketta oli aivan kiimassa ja tunsin pientä ylpeyttä.

-Aaaa, ihanat sormet. Haluun ne mun pyllyyn. Jooko, kulta?

Näin sanoen Marketta kääntyi nopeasti jälleen kontalleen ja pyllisti minulle. Pillu valui ja kullini seisoi edelleen kovana. Oli erittäin kiihottavaa nähdä unelmieni nainen ihan kiimassa. Työnsin kullini hänen pilluunsa ja sitten ensin varovasti pillumehuista märkää etusormeani hänen pyllyynsä.

-AAAAAAAH, tää on niin tuhmaa. Työnnä vaan syvälle, älä arastele, tykkään tästä ihan hirveesti. Ihana, jatka vaan!

Työnsin koko ajan kiihtyvällä tahdilla kulliani hänen pilluunsa ja aloin sormettaa hänen persettään samaan tahtiin.

-Aaaaaa, ihanaa, anna toista sormea myös mun sisään. Tuntuu ihanalta.

Tein työtä käskettyä ja keskisormeni upposi Marketan kiihottavaan pyllyyn. Näky alkoi olla minulle liikaa. Opettani oli herkkuperse pystyssä edessäni, nain häntä ihanaan pilluun ja samaan aikaan runkkasin hänen persettään. Myös Marketta tuntui olevan lähellä orgasmia päätellen siitä että hän uikutti suoraan huutoa ja kiihdytti lanteiden liikettä.

-Kulta, nussi mua, sulla on ihana iso kyrpä. Tuhma poika.

Näin sanoen Marketta alkoi purkautumaan. Pillu sykki ja samoin hänen pyllyreikänsä sormieni ympärillä. Samalla minultakin tuli. Laukesin rajusti hänen ihanaan märkyyteensä.

Vedin raukenana kullini ulos Marketasta. Se kiilteli hänen nesteistään. Hän oli lyhistynyt sängylle ja sanoi huohottaen:

-Elämäni paras orkku, kiitos kulta. Sulla on ihana kulli ja tuo peppusormetus oli aivan mahtavaa.
-Se oli kivaa, sulla on ihana perse.
-Taidan uskoa sen, näytit tykkäävän, hän naurahti.

Katso kaikki kirjoittajan MA novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.4 / 5. Arvostelijoita 59

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu