Lutkaveljen Yölliset Suihkuseurapiirit

06/01/2022 | Kirjoittaja: AnyZ |
9 min
Kertoja: Mies | GayInsestiRyhmäseksi
4.8
(38)
Mies saavutti minut muutamalla askeleella, mutta lyömisen sijaan hän pakotti minut polvilleen.

Jatkoa novelliin "Veljeni, lutkani".

“Aah, mä rakastan sua, rakastan, juu-uuhh”, kuulin veljeni Jukan kuiskivan korvaani hänen suudellessaan samalla kaulaani. Vastaukseksi ynähdin vain kärsimättömästi ja yritin malttamattomana vetää veljeäni jaloillani itseäni vasten. En oikein ymmärtänyt Jukan tarvetta toistaa rakkauttaan minuun aina nussiessamme. Kyllähän minäkin tietysti rakastin veljeäni paljon, mutta en kokenut tarpeelliseksi hokea sitä kymmeniä kertoja joka panolla. Ehkä Jukka yritti puheillaan lepyttää omaatuntoaan, joka kenties soimasi häntä edelleen oman pikkuveljensä naimisesta. Itse en ollut missään vaiheessa tuntenut tunnontuskia sukurutsamme takia ja niinpä nytkin vain odotin kiimaisena veljeni pääsevän itse asiaan. Jukan maatessa päälläni tunsin rantahiekan pikkukivien painautuvan paitani lävitse selkääni vasten. Kesäinen ilta oli jo viilenemässä, mutta me emme kiihkeässä syleilyssämme ympäristön lämpötilaa huomioineet. Veljellinen kiusoittelu oli iltakävelyllämme johtanut nopeasti himokkaaseen suuteluun, ja alta aikayksikön minä makasin ilman housuja veljeni alla hänen kivikova kullinsa peppureikääni vasten. Itse suosimani rajun panon sijasta Jukka halusi kuitenkin tällä kertaa edetä hitaasti, ilmeisesti alitajunnassaan avoimesta paikasta ja kiinnijäämisen pelosta nauttien.

“Mmh, työnnä se sisään, nussi mua”, yritin turhaan hoputtaa veljeäni, sillä hän vain jatkoi tuskallisen hidasta edestakaista liikettä peppuvaossani. Tiesin Jukan kiusoittelevan minua ihan tahallaan, mutta en voinut estää kehoani himoitsemasta tuota hyvin tutuksi tullutta kalua sisäänsä. Jalkani puristivat Jukan lantiota tiukasti minua vasten, ja pyllyreikäni suorastaan sykki odottaessaan täyttäjäänsä. Jukka painoi käsivarsiani hiekkaa vasten niin, etten pystynyt liikuttamaan ylävartaloani lainkaan, ja käytti hyväkseen avutonta tilaani suudellessaan kaulaani, kasvojani ja välillä myös anovia huuliani. Asennostamme olisi voinut luulla veljeni ottavan minut väkisin vastoin tahtoani, mutta päinvastoin, minä olisin halunnut Jukan jo työntyvän rajusti sisääni hänen viivyttäessään penetraatiota viimeiseen asti. Haistoin tuulessa meren suolaisen tuoksun ja vilkaisin sivulle horisonttiin matalalla loistavaa aurinkoa. Aktimme ympäristö oli kuin imelimmästä harlekiinikirjasta: autio hiekkaranta, vieno kesätuuli ja upea auringonlasku. Hymyillessäni tälle mielikuvalle tunsin, kuinka veljeni terska viimeinkin tunkeutui odottavaan anukseeni.

Iloni loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Jukka vetäytyi miltei välittömästi ulos perseestäni. Aloin jo pikkuhiljaa hermostua veljeni vitkutteluun ja yritin kiemurrella irti hänen tiukasta syleilystään ottaakseni ohjat omiin käsiini. Jukka kuitenkin piti lujan otteensa ja kysyi minulta vakavana tuijottaen suoraan silmiini: “Mitä sä haluat?” Vaikka en havainnut Jukan äänessä tavanomaista seksuaalista leikkisyyttä, vastasin kuitenkin kiimaisena: “Mä haluun, et sä nussit multa aivot pellolle sun isolla kyrvälläs.” Näin Jukan katseesta, että vastaukseni ei ollut se, mitä hän oli hakenut, mutta silti hän toteutti toiveeni painautumalla rajusti sisääni yhdellä työnnöllä ja aloittamalla armottoman jyystämisen perseessäni. Kun nyt vihdoin sain, mitä olin jo niin kauan himoinnut, keskityin nauttimaan eläimellisestä panosta silmät kiinni ja hiljaa mielihyvästä vaikeroiden. Tuntui kuin Jukka olisi halunnut halkaista minut voimallisilla työnnöillään, ja avatessani silmäni näin hänen yhä haudanvakavassa katseessaan pientä kyyneleiden kimallusta. En kuitenkaan ehtinyt ihmettelemään veljeni liikutusta yhtään pidempään, sillä kaiken aiemman kiusoittelun jälkeen laukesin omaksi harmikseni ennätysajassa. Mielihyvän aaltojen kulkiessa koko kehoni läpi edestakaisin kaluni pulppusi mahlaansa väliimme, ja suoleni sykki tiukasti veljeni kullin ympärillä. Tämä sai Jukankin ähisten roiskimaan siemenensä sisääni, ja orgasmin tuottama euforia pehmensi hieman hänen kovaa ilmettään.

Melko nopeasti Jukka kuitenkin vetäytyi päältäni ja nosti housunsa takaisin ylös. “Puehan sinäkin päälles”, hän sanoi pälyillen hermostuneesti ympärilleen. Ilmeisesti pelko kiinnijäämisestä housut kintuissa oli vaihtunut veljeni mielessä kiihokkeesta oikeaksi huolenaiheeksi. Syvään huokaisten minäkin puin housut jalkaani ja naureskelin itsekseni Jukalle, joka kirosi meidän molempien paidoissa olevia spermatahroja. “Nyt nopeasti takaisin teltalle”, kuului veljeni käsky, ja niin lähdimme talsimaan kohti leirintäaluetta.

Olimme lähteneet heti kesän aluksi kahdestaan lomareissulle, sillä kohta minua odottaisi jälleen kesätyö ja Jukan pitäisi lähteä heinäkuussa armeijaan. En usko, että juuri kokemamme spontaani ulkoilmapano olisikaan ollut mahdollinen kotinurkillamme. Silloinen yöpaikkamme oli camping-alue lähellä meren rantaa, ja pian olimmekin taas automme viereen pystyttämässämme teltassa. Koska oli jo melko myöhä, emme onneksi kohdanneet ketään paluumatkallemme. “Hyvää yötä, mä laitan nukkumaan”, Jukka totesi riisuttuaan spermaiset vaatteet yltään ja ryhtyi kaivautumaan makuupussiinsa. “Jahas, mä käyn kyllä viel suihkussa”, kivahdin veljeni tympeään käytökseen kyllästyneenä ja ryntäsin pyyhkeineni ulos teltasta.

Puhisin ärtyneenä kävellessäni kohti leirintäalueen yhteissuihkuja. Mikä yksinoikeus Jukalla oli kiukutella tuolla tavalla? Kyllä minäkin olin välillä tyytymätön suhteeseemme. Ennen Jukkaa minä olin voinut nauttia seksistä missä ja milloin vain, kenen kanssa halusin, mutta nyt jouduin tyytymään omaani paljon vaisumman veljeni libidon tahtiin. Yhden illan kimppaa setämme kanssa lukuun ottamatta olin saanut kyrpää ainoastaan Jukalta viimeisen kolmen kuukauden aikana ja totta puhuen se alkoi hieman jo tympäistä. En suinkaan olisi ollut valmis pettämään veljeäni tietäessäni hänen suhtautumisensa asiaan, mutta olin viime aikoina monestikin antanut mieleni vaeltaa hyvinkin syntisissä aatoksissa aina seksikkään miehen nähdessäni. Koska minulle kelpasi haaveissani lähes kuka tahansa kaksilahkeinen, tätä tapahtui siis lähes taukoamatta. Ilmeisesti Jukkakin vaistosi jollain tasolla tämän, mutta ikävä kyllä sillä oli ainoastaan hänen seksihalujaan hillitsevä vaikutus. Jostain syystä vanhojen seikkailujeni muisteleminen kyllä kiihotti veljeäni, mutta se, että himoitsin nykyään muita miehiä, taasen ei.

Saavuttuani suihkutiloihin jätin vaatteeni eteiseen pantilliseen lokerikkoon ja suuntasin kohti itse peseytymisaluetta vain pyyhe lanteillani. Kellonajan huomioiden en ollut yllättynyt todetessani paikan olevan täysin autio. Ripustettuani pyyhkeen naulaan avasin lämpimän suihkun ja asetuin virtaavan veden alle. Suihkun lempeä kosketus rauhoitti hermojani ja aloin rentoutuneena saippuoida itseäni. Päästessäni pesussani peppureiälleni muistin Jukan nesteiden olevan yhä osittain sisälläni ja niinpä aloin sormeilla pyllyaukkoani puhdistaakseni sen läpikotaisin. Perseeni räplääminen sai minut kuitenkin pian kiihottuneeksi ja niinpä kohta jo runkkailinkin kovettunutta kaluani, samalla kun toisella kädelläni hipelöin avointa anustani. Olin niin uppoutunut puuhiini, etten tajunnut jonkun tulleen sisään ennen kuin tilanteestani selvästi yllättynyt nuori mies seisoi hämmästyneenä edessäni. Tuijotettuaan minua silmät suurina hetken hän häipyi pikaisesti ennen kuin minäkään ehdin omalta hätkähdykseltäni sanoa mitään. Yllätetyksi tuleminen oli säikäyttänyt erektionikin tiehensä, joten päätin vain peseytyä mahdollisimman nopeasti ja lähteä itsekin nukkumaan.

Sammutettuani vedentulon huomasin kuitenkin, ettei pyyhkeeni ollut enää naulakossa, johon sen olin jättänyt. “Tätäkö hinttari etsii?” kuului ivallinen ääni suihkutilan ovelta. Säpsähtäen käännyin katsomaan puhujaa, joka oli parikymppinen pitkänhuiskea, viiksekäs mies. Hämmennykseltäni en saanut sanaa suustani, samalla kun huomasin miehen takana olevan muitakin, muun muassa äskeistä itsetyydytystäni säikähtänyt poika. Pyyhettäni kädessään pitänyt viiksivallu katseli minua halveksuvasti ja tiuskaisi: “Likainen persehuorahan sä oot? Äläkä yritäkään väittää muuta. Me poikien kans nähtiin, mitä sä ja kaveris puuhailitte rannalla.” Miehen vihamielinen halveksunta alkoi pelottaa minua, ja nielaisin kuuluvasti yrittäessäni peittää alastonta kehoani käsilläni. “Vai alkoi hinuria ujostuttamaan? Saatanan homot, ympäri rantoja ja suihkuja kyllä irstaillaan, niin että kunnon ihmiset eivät enää tiedä, minne silmänsä kääntäisivät”, mies jatkoi ja sanojensa vakuudeksi heitti pyyhkeeni lattiaan ja sylkäisi siihen oikein räkäisesti päälle. “Mitäs sanotte, pojat, eiköhän anneta tälle pikkuhinaajalle opetus julkisilla paikoilla irstailusta?” mies naurahti osoittaen sanansa takana oleville kavereilleen. Toisten äännellessä hyväksyvästi mies alkoi lähestyä minua ja minä peräännyin vaistomaisesti peläten saavani pian ankaran selkäsaunan.

Mies kuitenkin saavutti minut muutamalla askeleella, mutta lyömisen sijaan hän pakottikin minut eteensä polvilleen ja alkoi riuhtoa auki farkkujensa sepalusta. “Nyt saatkin tosimiehen kyrpää, niin ettet enää halua pervoilla kaiken maailman nähtävillä!” alistajani huusi tunkiessaan puolikovan kalunsa suuhuni. Kuin omista sanoistaan muistutuksen saaneena huikkasi hän sitten kavereilleen: “Jarppi, pidähän sä ovella vahtia, ettei meitä häiritä.” Hieman vastahakoisesti yksi porukasta jäi suihkutilan ulkopuolelle vahtiin. Loput kolme siirtyivät katselemaan innostuneena puoliväkinäistä suihinottoani. Omia haarojaan vihjailevasti hieroen he naureskelivat, kun ilmeinen porukan pomo työnteli kookasta kulliaan nielussani hiuksistani riuhtoen. Silloin tunsin vatsanpohjassani jännää kutinaa: nyt voisin joko kärsiä tämän äijäjoukon raiskattavana tai yrittää nauttia vasta kaipaamastani mahdollisuudesta saada kunnolla vierasta kyrpää. Päädyin ajatuksissani jäljempään vaihtoehtoon, ja riuhtaistuani itseni irti häpäisijäni otteesta kävin ahnaasti uudestaan käsiksi tuohon melko muhkeaan melaan. “No niin, ymmärsihän se homolutkakin jutun juonen”, myhäili viiksekäs mies taidokkaasta imuttelustani ilmiselvästi nauttien.

Kyvyistäni innostuneena alkoivat toisetkin kaivella kovettuvia kalujaan esiin, ja pian kasvojeni edessä oli neljä huomionkipeää kullia. Kuin pikkulapsi karkkikaupassa yritin maistella mahdollisimman montaa makua mahdollisimman nopeasti. Näppärät sormeni hyväilivät ihania herkkupatukoita siellä, minne huuleni eivät joka hetki ehtineet. Pehmeille huulilleni ja vikkelälle kielelleni olikin kysyntää, sillä aina yhtä mulkkua imiessäni kolme muuta tökki minua poskiin ja otsalle päästäkseen seuraavana osaavan suuni käsittelyyn. Miehisille elimille tyypillinen tuoksu ja maku saivat kiimani kohoamaan entisestään, ja tunsin, kuinka oma kaluni oli jo paraatikunnossa, vaikken ollut sitä lainkaan koskenutkaan. Palvelukseni kohteetkin olivat tilanteeseen ilmeisen tyytyväisiä, sillä sen verran rivoja kehuja sain nautinnollisten huokausten ja ynähdysten saattelemana. Vaikka olinkin nuoresta iästäni huolimatta kokenut jo kaikenlaista, niin näin monen miehen tyydyttämisestä yhtä aikaa olin vain haaveillut likaisimmissa päiväunissani. Ainoastaan vaistomaisesti ylöspäin tyrkyttämä perseeni oli enää vailla huomiota, mutta onneksi sekin puute korjaantui pian.

Viiksekäs johtajatyyppi oli jälleen ensimmäinen aloitteen tekijä sanoessaan: “Kyllähän tämä hinttarihuora suihin osaa näköjään ottaa, mutta mitenhän on tuon perseen antamisen laita?” Vetäytyessään suihinottopiiristä kysyi hän toisilta: “Kellään kortsuja mukana? Eihän sitä tiedä, mitä tauteja tollasella jakorasialla oikein on.” Nopeasti joukon pullukka kaivoi housujensa taskusta pitkän rimpsun kumeja. Tämä sai ryhmässä aikaan huvittuneita naurunpyrskähdyksiä. “Oishan se pitäny arvata, et Teemu on aina valmiina!” “Etteivät vain olisi menneet vanhaksi?” Miehet vittuilivat Teemuksi nimetyn tukevamman pojan punastuessa. Minun kävi miltei sääliksi ilmeisesti yleensä melko saamatonta tyyppiä, ja keskityinkin heti hänen tuppikullinsa imemiseen. Jakamaton huomioni sai tämän Teemun unohtamaan kaveriensa kuittailun ja toisetkin hiljenemään kalujensa jäädessä täysin vaille hyväilyjä. Tällä välin viiksekäs oli siirtynyt taakseni ja vetänyt Teemulta saamansa kondomin miehuutensa suojaksi. Vaikka peppureikäni oli vielä suihkun jäljiltä kostea, tunsin kuinka “Walluksi” mielessäni ristimä miekkonen sylkäisi persvakooni liukasteeksi ja ynähdin hyväksyvästi mielihyvästä, kun hänen isohko elimensä työntyi malttamattomaan anukseeni.

Hetken peräaukkooni totuteltuaan “Wallu” tarttui minua tiukasti lantiolta ja aloitti rytmikkään tikkaamisen perseeseeni. Sen verran voimallisia panijani työnnöt olivat, että jouduin ottamaan kaksin käsin tukea lattiasta, jotten kaatuisi naamalleni kaakelille. Teemun kulli suussani syrjäytettiin ronskisti, ja toinen huutelijoista alkoi raiskata suutani “Wallun” esimerkin innoittamana. Siinä minä sitten sain kyrpää molemmista päistä leirintäalueen suihkutilan kostealla lattialla. Paikan täytti kiimaisen huohotuksen lisäksi tasainen läiske “Wallun” lantion jyystäessä persettäni vasten ja suuhoitoni pallien osuessa ajoittain leukaani. Teemu ja lävärihemmoksi ajatuksissani kulmalävistyksensä takia nimeämäni tyyppi katselivat toimitustamme kalujaan odottavaisina runkkaillen. Vaikka “Wallun” kiihtyvät huokailut enteilivätkin hänen laukeavan melko pian, uskoin silti saavani sinä iltana tarpeeksi kyrpää kehoni sisään. Vaistoni pitivät kutinsa, sillä hetken päästä “Wallu” parkaisi sisältäni vetäytyen: “Kohta tulee!” Salamannopeasti hän riuhtaisi kortsun kalunsa päältä ja ruikki lämpimän lastinsa pitkin alastonta selkääni. Tämä näky työnsi suutani hyväkseen käyttäneen pitkätukan yli hänen sietokykynsä, ja niin nieluuni alkoi tulvia paineella makoisaa, valkeaa elämäneliksiiriä.

Parhaista yrityksistäni huolimatta en pystynyt nielemään kokonaan minulle tarjottua annosta, ja niin spermaa kakoessani miehet nostivat minut yksissä tuumin ylös lattialta seisaalleni. Tajusin porukan aikomukset huomatessani lävärihemmon asettuvan lattialle hajareisin istumaan ja hänen kullilleen puetun kiiltelevän kumin. Nopeasti minut ohjattiin istumaan tuon tukevan tangon päälle ja pian perseeni oli jälleen täynnä väitetyn heteromiehen munaa. Lävärimiehen tiukka ote lantioltani vapautti käteni jälleen lemmentöihin alkaessani ratsastaa tuolla muhkealla melalla. Toiset kerääntyivätkin innolla ympärilleni, Teemu etunenässä äskeisen laukeamisen hieman hillitessä kahta muuta. Keskittyessäni Teemun mulkun imutteluun runkkailin samalla “Wallun” ja pitkätukan kaluja tietystikään alleni rodeomestarin tavoin kesyttämäni sonnin nautintoa unohtamatta. Oma edelleen koskematon kaluni värisi kiihkosta kuvitellessani, miltä tilanteeni näyttäisi ulkoapäin: neljä nuorehkoa miestä käyttämässä teinipoikaa hyväkseen kuin puhallettavaa nukkea. Aktimme kiimaisuus oli pian liikaa Teemulle, joka laukesi kimeästi ynähtäen paineella ympäri kasvojani. Kaveriensa taputellessa Teemua toverillisesti selkään minä lypsin viimeisetkin mällipisarat hänen kullistaan janoiseen suuhuni ja nuolin ahnaasti spermaisia huuliani. Ei kestänyt kauaakaan, kun uskollinen ratsunikin korskui jo orgasminsa vallassa ja tunsin, kuinka lävärihemmon sykkivä kalu purki siemenensä tiukkaan kumiin perseeni uumenissa.

Harmittelin, kuinka lähellä tulemista olin itse jo ollut äsken ratsastaessani, samalla kun voipunut kehoni autettiin jälleen seisaalleen. Myhäilevänä “Wallu” läpsäytti minua kädellään persuuksille ja sanoi: “Miten on, hinurilutka, jokos oot saanu tarpeeksi kyrpää?” “Eihän tässä ole päästy vielä edes kunnolla alkuun”, vastasin uhmakkaana ja tämä sai kaikki neljä repeämään nauruun. Silmää toisille iskien “Wallu” huikkasi kohti ulko-ovea: “Jarppi, tää persehuora ei oo kuulemma saanu vielä tarpeekseen!” Ovivahdin jo täysin unohtaneena katsahdin minäkin suihkutilan ovelle ja samassa suuni loksahti hämmästyksestä ammolleen. “Jo oli aikakin, mäki haluun pitää hauskaa”, sanoi porukan lihaksikkain ilmestys suurinta koskaan livenä näkemääni kyrpää runkkaillen. “Teemu, meehän sä vuorostas vahtiin”, tämä jättiläinen jatkoi matalalla äänellään, ja kohtaloonsa alistuen Teemu poistui suihkutiloista. Alastonta vartaloani katseellaan mittaillen Jarppi jatkoi: “Vai lisää pitäis teinihoron saada? Tätä kyllä piisaa. Pian olet iloinen siitä, että nämä pojat ovat sua vähän jo korkanneet.” Katseeni palasi jatkuvasti Jarpin haaroista ulkonevaan kuningasboaan, joka oli kuin suoraan pornoleffasta, sillä sen kokoa ei millään meinannut todeksi uskoa. Kaikki muut ajatukseni olivat sillä hetkellä toisarvoisia: tuota jättikyrpää minun oli saatava!

Kuin transsissa kävelin Jarpin luo ja polvistuin hänen eteensä palvomaan tuota jumalaista elintä. En kuitenkaan voinut uneksiakaan saavani sitä kerralla suuhuni, ja tuon mahtavuuden runkkaamiseenkin tarvitsin kahta kättä. Haparoivia yrityksiäni naureskellen seurannut Jarppi sanoi: “Älä huoli, poju, tämä jorma on jättänyt monet kullinimijät neuvottomiksi.” Lopulta löysin luontevan tavan tyydyttää tuota panoletkua imiessäni turpeaa terskaa, samalla kun runkkasin loputonta vartta käsilläni. Tunsin toisten tarkkailevat katseet takaraivossani, mutta sillä hetkellä minun universumissani oli olemassa ainoastaan Jarppi ja hänen mahtimelansa. Aikansa suuhoidostani nautittuaan Jarppi ojensi minulle taskustaan xl-kortsun ja sanoi vihjailevasti virnuillen: “Laitahan tuo paikalleen, niin saat ainutkertaista kyytiä. Minulle kun eivät nuo pikkupoikien kumit mahdu.” Minä tein innokkaana työtä käskettyä ja pujotin malttamattomana jätesäkkiluokkaa olevan kumin Jarpin komistuksen päälle. Tämän tehtyäni Jarppi nosti minut vaivattoman oloisesti ilmaan vahvoilla käsivarsillaan ja asetteli minut syliinsä niin, että hänen jättikyrpänsä kärki lepäsi pyllyreikääni vasten. Minä kiedoin vaistomaisesti käteni Jarpin kaulan ja jalkani hänen lantionsa ympärille ja aloin hiljalleen painaa anustani tuota mahtimelaa vasten.

Kaikki aiempi naiminen oli todellakin venyttänyt peppureikääni sen verran, että huuliltani pääsi vain vieno kivun parahdus Jarpin muhkean terskan työntyessä sisääni. Selästäni minua tukien Jarppi laski minut todella hitaasti pitkin kuningaskalunsa vartta. Jarpin pornopatukan tunkeutuessa ennen koskemattomiin syvyyksiin sisälläni ähisin tuskasta, mutta Jarpin pysäyttäessä etenemisensä minä parkaisin nopeasti: “Ei, älä lopeta! Anna se mulle, anna mulle sun kyrpääh!” Kyynelten kihotessa silmiini tunsin viimein, kuinka pakarani koskettivat Jarpin lantiota. Olin ottanut sisääni jokaisen kivuliaan sentin tuota superkullia, enkä koskaan aikaisemmin ollut tuntenut oloani niin täytetyksi ja saaneeksi. Itkun ja naurun sekaiset pyrskähdykset vavisuttivat koko kehoani, joka oli kuin räsynukke Jarpin vahvojen käsivarsien varassa. “Poju, nyt se vasta alkaa”, Jarppi kuiskasi hiljaa korvaani alkaessaan nostaa minua ja persettäni irti kyrvästään. Pian hän kuitenkin työntyi takaisin sisääni pohjia myöten, ja niin alkoi varovainen edestakainen liike tuon adoniksen voimakkaassa syleilyssä.

Moneen otteeseen luulin menettäväni tajuntani tuossa käsittelyssä, niin moninkertaisesti olin ylittänyt kaikki kipu- ja nautintokynnykseni. Tasaisen varmasti Jarppi lisäsi naintinsa tahtia ja liikkeensä pituutta, ja kohta minä jo hypin tuon lihaskimpun sylissä kuin Duracell-pupu konsanaan. “Aah, parasta … koskaan. Pane mua, nai… mua, ota mu-uut!” sain vaivoin huudeltua Jarpin hengästyttävässä nussimistahdissa. Jossain tajuntani rajamailla tajusin toisten katselevan paritteluamme, mutta sisuskaluni vallannut alieninpoikanen tuntui jo pyrkivän työntymään rintakehäni läpi vapauteen vaatien aistieni jakamattoman huomion. Laukeamiseni hetkellä tunsin täydellisen ruumiista irtautumisen kokemuksen: tuntui kuin olisin katsellut horkassa rimpuilevaa kehoani ja spermaa sylkevää kaluani jostain toisaalta. Mikrosekuntia myöhemmin tajuntani palautui, ja huusin suoraa huutoa yhden elämäni voimallisimman ja syvimmän orgasmin kourissa. Silmissäni vuorotellen säkenöi ja musteni, raajani sätkivät aivan holtittomasti ja haarovälini nautinto alkoi jo lähennellä tuskallista säteillen energiaansa kehoni joka sopukkaan. Ilman Jarpin tiukkaa otetta olisin varmasti pudonnut hervottomana lattialle, sen verran sekaisin juuri saamastani kohtauksesta olin. Kiimaisesti mylvien Jarppikin laskeutui polvilleen, laski minut eteensä lattialle ja veti jättikyrpänsä ulos sisuksistani. Tunsin kuinka persereikäni jäi ammolleen tuon mahtimelan venytettyä sen äärimmilleen. Yhdellä nopealla vedolla Jarpin kortsu oli tipotiessään ja vatsalleni ryöppysi loputtomalta tuntunut lasti kuningaskalun lämpöistä mälliä.

Verkkaisesti tunsin sykkeeni tasaantuvan, hengitykseni rauhoittuvan ja tajuntani palautuvan tähän maailmaan. Pitkästä aikaa tunsin alkukantaisen kiimani täysin tyydytetyksi hipelöidessäni hieman aristavaa peppureikääni, joka oli edelleen aukinainen Jarpin jättikyrvän jäljiltä. Kroppaani seksilelunaan käyttänyt miesporukka teki lähtöä kalujaan puhdistellen ja vaatteitaan pukien. “Muistahan opetuksesi, vitun huora!” “Wallu” sanoi minulle vielä ennen lähtöään joukon viimeisenä. Minä jäin suihkuhuoneen kaakelilattialle makaamaan suussani edelleen tuoreen sperman maku, kehoni yltä päältä kiimaisen tuoksuisissa eritteissä ja peräaukkoni naimisesta hellänä. Kyllä, tämän opetuksen minä muistaisin lopun elämääni: Olen kyrpää rakastava homohuora, joka on valmis mihin tahansa saadakseen enemmän, isompaa ja rajummin, eikä kukaan yksittäinen mies voisi koskaan tyydyttää kaikkia seksuaalisia tarpeitani. Ei edes rakas veljeni Jukka, jonka viereen tuona iltana käperryin nukkumaan peseydyttyäni huolellisesti uudestaan, ja joka ei koskaan saisi tietää, mitä hänen nukkuessaan oli oikein tapahtunut.

Katso kaikki kirjoittajan AnyZ novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.8 / 5. Arvostelijoita 38

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu