Luonnonviagra

03/11/2022 | Kirjoittaja: arsrevera |
13 min
Kertoja: Nainen | ÄitiTeinipoikaSiemenneste
3.6
(42)
“Mä meen pesulle, hihkaisen sitten kun voit tulla perässä, mulla menee hetki hiusten kanssa.”

Maria ymmärsi heti pyykinpesukonetta täyttäessään, miksi hänen poikansa oli vältellyt aamiaispöydässä äitinsä katsetta: pojan jo lähdettyä kouluun hänen kätensä olivat osuneet pyykinpesukoneen rummussa olleisiin poikamaista kokoa oleviin boksereihin, joiden etumus oli kuin liisterillä sivelty. “Minigrip-pussi! Tämän ei saa antaa kuivua!” oli hänen ensimmäinen ajatuksensa, aivan kuten hän oli fantasioinut tästä hetkestä Juhan kanssa aiemmin.

"Joku päivä me saadaan vielä maistaa sitä ihanaa tuoretta hunajaa", Juha oli kuiskannut hiirenhiljaa Marian korvaan, kun he olivat rakastelleet pimeässä pojan huoneeseen reilusti raollaan olevan oven edessä. Maria olisi voinut vaikka vannoa kuulleensa pojan huohottavan ja huokaisevan muutaman kerran heidän rakastelunsa kliimaksin lähetessä, saaden Marian tuntemaan äidillisen ja rakastavan yhteyden heidän kaikkien välillä orgasmin aaltojen lyödessä hänen kehonsa läpi.

Koska poika oli hiljattain täyttänyt jo 13 vuotta, eikä siemensyöksyjä ollut mahdollisesti vielä tapahtunut, Maria oli kuunnellut pojan yöllisiä kylpyhuonekäyntejä jännittyneenä niihin herätessään. Toki oli mahdollista, että poika olisi yöllisen tahattoman siemensyöksyn saatuaan vain riisunut alushousunsa ja jättänyt ne odottamaan aamunkajoa sänkynsä viereen tai petauspatjan alle piiloon.

Hän oli Juhan kanssa hekumoinut, suunnitellut tarkasti ja harjoitellut, miten he toimisivat kun arvokas siemenlahjoitus olisi tallessa, jotta kaikki tähän liittyvä saataisiin myös tarkasti heidän yksityiseen kotipornoarkistoonsa. Maria oli kodinhoitohuoneessa kuvannut kännykkäkameralla videon siitä, kuinka nosti pojan spermatut bokserit pois pesukoneesta ja käänsi sisäpuolelle laajasti levinneet kokkareiset siemennesteet näkyviin kevyemmän nesteen jo imeydyttyä boksereihin kovettaen niiden haarakiilaa.

Maria oli kännykän etukameralla kuvannut, kuinka hän nuuhkaisi ja nuolaisi varovasti haarakiilaa. Sen jälkeen hän oli ottanut pienen dildon kärkeen tipan siemennestettä ja tuntien lämpimän kosteuden yöpaitansa alla työntänyt dildon hitaasti herkutellen sisäänsä, ohjaten poikansa ensisiemenet matkalle kohti sisäistä rakkaudenkanavaansa ja kuvaten samalla videota parhaansa mukaan kuin transsiin vaipuneena. Ensimmäinen orgasmi livahti jo ilman klitoriskosketusta, kun hän ajatteli Juhan kiihotusta tämän vastaanottaessa Marian pian lähettämää videota ja Juhan jakamaa tabuna pidettyä ajatusta “koskemattoman pojan siemenistä äidin sisällä miehen sperman sekoittuessa niihin”.

Maria lähetti videon Signal-sovelluksella Juhalle ilman saatesanoja, sillä niitä ei tällä kertaa tarvittu. Valmistellessaan Juhan saapumista hän ei todellakaan ollut ärtynyt pojan petaamattomasta sängystä. Juhaa odotellessaan Maria oli laittanut päälleen ainoastaan mustan, rinnat esille jättävän vyökorsetin ja vienyt pojan huoneeseen juuri käyttämänsä dildon, jonka arveli olevan murrosikäisen poikansa erektoituneen siittimen kokoinen.

Juha tärisi ja huomaamattaan murahteli katsoessaan uuden omakotitalonsa rakennustyömaalle saavuttuaan Marian kuvaamaa neljän minuutin videoleikettä. Vastaava työnjohtaja oli armoitetusti pitkästä aikaa saapunut juuri sinä aamuna työmaalle kattotuolien asennuksen jälkeistä välitarkastusta varten, ja hän tuijotti työmaakopiksi vuokratussa kontissa kahvinkeittimen vieressä seisovaa Juhaa todeten: “Isäntähän on ihan transsissa, ei kai sulla ole jotain raivotautia kun tolleen murahtelet?”

Juha hätkähti posket punoittaen ja sydän hakaten kuin rankan urheilusuorituksen jälkeen: “Ei kuule, hei, mulla on pakollinen perhesyy, mun pitää käydä kaupungissa. Ei mitään vakavaa, palaan puolilta päivin.” Juha säntäsi työmaakopista autolleen niin kiihtyneenä, ettei ollut ymmärtää miten auton avaimeton käynnistys toimi. Hän yritti työntää avainta virtalukkoon, jollaisella hänen 4 vuotta vanhaa autoaan ei ollut koskaan varustettu.

“Nyt rauhassa, ettei ajeta kolareita”, Juha rauhoitteli itseään, muttei kuitenkaan malttanut olla kiihdyttämättä autoa keskeneräisellä pihalla. Työnjohtaja jäi pohtivana katsomaan Juhan auton loittonevia perävaloja renkaiden lennättäessä sepelinpalasia kaaressa ja kimpoilevien pikkukivien suihkun täpärästi ohittaessa hänen autonsa.

Kun Maria avasi oven, käsikirjoitus oli heille molemmille selvä. Maria odotti Juhaa kauniina vyökorsetti päällään, pitkien tummien hiusten valuessa hänen sivuilleen ja paljaille rinnoilleen. Kädessään hänellä oli minigrip-pussi, jonka hän oli nostanut kuin tarjotakseen sitä Juhalle hymyillen kieli ulkona hampaiden välistä. Juha oli sanonut ovella ainoastaan: “Rakas, korsettimami”, ottaessaan Marian syleilyynsä ja ohjatessaan tätä edellään riisuen samalla vaatteitaan, jotka muodostivat polun pojan huoneeseen.

Maria asettui polvilleen ratsastusasentoon poikansa sängyn petaamattomiin lakanoihin. Hän oli verhoutunut ainoastaan korsettiin, joka jätti pienen takapuolen ja kookkaat rinnat paljaiksi. Tällä kertaa he eivät levittäneet lakanoiden päälle pyyhettä, vaikka yleensä suojasivat ne niin ettei rakastelun haju tarttuisi liian voimakkaasti tai jättäisi kosteita tahroja pojan lakanoihin. Maria ajatteli ennättävänsä kyllä vaihtaa lakanat ja yllättyi itsekin irstasta ajatusta, että tällä kertaa ikään kuin palkitsisi poikaa aikuisen naisen tuoksuilla lakanoissa kiitoksena siemennesteen luovutuksesta.

Juha kuvasi käsivaralla repustaan ottamallaan järjestelmäkameralla, kun Maria oli ääneen pohtivinaan asetellessaan poikamaisen peniksen kokoista dildoa alleen: “Mitähän märkää unta se äidin pikku kulta näki; jostain ikäisestään tytöstä, kaverinsa äidistä vai omasta mammastaan?” Saunareissuilla pojan penis oli aina nytkähdellyt pystyyn kuin selittämättömästi syystä, jonka vain hän ja Juha tiesivät paremmin kuin poika itse.

Maria alkoi ratsastaa hitaasti pienen dildon päällä. "Oi mamman pikku kulta, saat tulla heti kun haluat." Juha ei malttanut katsella ratsastusta pitkään, vaan asetti kameran kuvaamaan sängyn vieressä olevan Ikea-hyllykön tasolle hieman vinottain sänkyyn nähden. Juha avasi minigrip-pussin ja ojensi sen Marialle, joka otti pussista mustat bokserit. Marian kädessä olleen pienen dildon Juha laittoi sängyn vieressä olevalle kirjoituspöydälle.

Juhasta tuntui, ettei hän ollut ikinä ollut yhtä kovana, kun hän asetteli Marian nelinkontin sängylle. Tässä poika oli ennen heräämistään saanut ehkäpä ensimmäisen murrosikään kuuluvan tahattoman yöllisen siemensyöksynsä boksereihin, jotka olivat nyt valmiina Marian käsissä.

Minigrip-pussi oli hidastanut pojan siemennesteen kovettumista boksereihin, ja painaessaan siemennesteen tahrimaa puolta klitoristaan vasten Mariasta tuntui kuin sata salamaa löisi hänen lävitseen. Juha jakoi tuon tunteen ja tunsi poikamaisen kiihkon kuten itse murrosikäisenä märkää unta nähdessään, vieden jokaisella työnnöllä nuoren pojan elämäneliksiiriä Marian sisälle. Siellä se sekoittuisi Juhan siemennestepurkaukseen, jonka voimakkuutta hän jo melkein pelkäsi ennen sen saapumista.

Viimeisellä työnnöllä ohi kohdunkaulan, siemensyöksyn alkaessa syvälle Marian pohjaan, Juha tunsi Marian emättimen kaappaavan hänet nalkkiin. Terska oli turvonnut niin isoksi ja Maria jännittynyt hänen ympärilleen niin tiukasti, että se puristi Juhaa päättäväisessä otteessaan.

Juha oli toki nähnyt ei ainoastaan koirien kanssa parittelevien naisten nalkkeja, mutta lukenut myös kuvauksia ihmisten hetkellisistä kiinnijäämisistä aikuistenkin keskenään harrastamassa sukupuolisessa kanssakäymisessä. Tältä se siis tuntui, ja mikä mahtoi olla oman pojan ensisiementen vaikutus Marian ennenkokemattoman voimakkaaseen orgasmiin Juhan sperman sekoittuessa niihin?

Maria tunsi viimein otteensa hellittävän Juhan peniksen ympäriltä, kun orgasmin jälkimainingit vielä värisyttivät hänen kehoaan. Hän tunsi Juhan ohjaavan häntä vatsalleen ja sitten lusikkaan heidän ollessaan edelleen sisäkkäin. Pojan siementen sijasta Marian kädessä olevien boksereiden haarakiila sisälsi nyt enimmäkseen hänen sisältään vuolaasti valunutta mettä.

“Huh”, Juha sai sanottua ja jatkoi: “Ra-kas-tan si-nu-a”. “Niin minäkin sinua”, Maria sanoi hengittäen jokaisen sanan pitkään ja hitaasti ulos. “Haluaisin olla tässä ihan hiljaa seuraavan tunnin sydämesi sykettä aistien, mutta elokuvataide ei odota…” Maria hymyili ja antoi Juhan jo löystyneen kalun valua ulos, mutta pinnisti pitääkseen sekoittuneita ensisiemeniä ja Juhan spermaa vielä sisällään.

Maria kääntyi pojan petaamattomassa sängyssä nelinkontin ja otti pojan työpöydältä siihen jätetyn pienen dildon. Hän työnteli sitä sisäänsä Juhan kuvatessa “Ensisiemenet”-ohjauksensa loppukohtaukseen tarkoitetun oton, jossa oman pojan ensisiemenet sekoittuneina miesystävän siemennesteeseen valuivat pojan boksereiden sisäpuolen märälle haarakiilalle Marian avonaisesta vulvasta.

Miten monta vuotta he olivat tästä hetkestä hekumoineet ja suunnitelleet sitä kerta toisensa jälkeen vesilammikoiksi muuttuneen kosteuden kera. He kuitenkin tiesivät, että tie oli tärkeämpi kuin päämäärä; tämä ei olisi saavutus tai päätepiste. Jokaisesta heidän oivalluksestaan tabujen estottomasti rikkoutuessa rajattomien nautintojen äärellä versoi aina kaksi uutta, mikä loi heidän välilleen suuria, näkymättömiä, insipiraatiota pursuavia henkisiä valokaaria ja eroottista jännitettä, joiden sexplooraamisessa heillä olisi loppuelämäkseen missiota.

Marian aiemmissa suhteissa pojan isä tai muut miehet eivät olleet pohtineet ääneen juuri mitään omakohtaisia seksuaalisen kehittymisen kokemuksiaan, mutta Juha oli ollut täysin erilainen. Juha koki jo lapsesta asti olleensa hyvin seksuaalinen ja utelias, eikä lapsuuden kokemuksiin mm. hoitotädin tai vanhemman serkkutytön kanssa liittynyt mitään pakotettua, ainoastaan voimaannuttavia kauniita muistoja.

Juha oli kertonut Marialle myös muiden luotettujen naisystäviensä kanssa jakamiaan kokemuksia siitä, miten äitejä, isoäitejä, tätejä ja naisia ylipäätään kiinnosti paljon luultua enemmän poikalasten kehittyminen, jos sitä sai pohtia vapaasti ja ilman pelkoa tulla tuomituksi sopimattomista ajatuksista. Monet näistä kokemuksista liittyivät poikien erektioihin eri-ikäisinä saunassa ja niistä alkaneisiin seksuaalisiin pohdintoihin tai kanssakäymisiin.

Juha oli aina pohtinut, oliko hänen peppufetissinsä lähtöisin saunareissuista lapsena maaseudun kesäisissä järvimaisemissa äidin ja tätien kanssa vai ihanasta hoitotädistä, joka oli aamuisin teeskennellyt nukkuvaa Juhan herätessä. Täti oli maannut vatsallaan jättäen yöpaidan ylös, niin että pieni Juha saattoi tyydyttää kaikki peppuun liittyvät tutkimustarpeensa tädin muhkeaa takapuolta tutkien.

Ensimmäiset tietoiset erektionsa Juha kuitenkin muisti saaneensa ennen kouluikää noilla saunareissuilla. Lämmin mielihyvä oli valunut Juhan alapäähän hänen vertaillessaan salaa saunan alimmaisella penkillä istuen äidin ja tätien aikuisten naisten sulokkaita takapuolia. Vaikka naiset olivat aiemmin lauteilla istuessaan kiusoitelleet pientä Juhaa lähinnä rintojensa vertailuihin liittyvillä kommenteilla, ne eivät olleet aiheuttaneet samanlaista reaktiota vielä silloin.

Maria havahtui Juhan laskiessa videokameran pojan työpöydälle ja sanoessa: “Poikki! Taisit olla aika ajatuksissasi?” Juha tuli Marian viereen ja kaappasi tämän siliteltäväksi kainaloonsa, vaikka oli mahdollista että poika tulisikin koulusta jostain syystä etuajassa kotiin ja yllättäisi heidät tästä erikoisesta asetelmasta rekvisiittoineen.

Poikkeuksellisen rakastelun jälkiaallossa Maria muisti ensimmäisen rohkean tietoisen siirtonsa, kun hän aloitti omat empiiriset tutkimusretkensä äidin ja pojan väliseen jännitteeseen tai sen puuttumisen todistamiseen. Hän oli suhtautunut hieman epäillen Juhan kertomuksiin siitä, että poika voisi kiihottua äidistään niin ettei siitä olisi pojalle vain häpeää ja harmia, pohtien myös omia reaktioitaan tällaiseen kohtaamiseen.

"Mitä sanot, onko äidillä hauskat saunakengät?" Maria kysäisi pojaltaan seistessään alasti kylpyhuoneen peilin edessä jalassaan käytettyinä nettikirpputorilta ostetut korolliset Crocs-kopiosandaalit. Poika oli jo alle kouluikäisenä tehnyt huomioita Marian laitetuista hiuksista tämän pukeutuessa juhliin; samoin pojan kiinnostus korkokenkiin ja niissä oleviin stay-up -sukkien peittämiin jalkoihin oli ollut merkillepantavaa.

Marian poika oli 10-vuotiaana ollut vielä siinä iässä, jossa pojat usein saunoivat perheen tai äitinsä kanssa. Poika oli riisunut jo saunan eteisessä ja astuttuaan kylpyhuoneeseen sekä suljettuaan sinne vievän oven hän tuijotti Mariaa muutaman metrin päästä hieman takaviistosta. Maria vilkaisi poikaansa peilistä varoen kääntämästä päätään. Hän näki juuri sopivasti peilin tarjoamasta heijastuksesta, kuinka pojan pippeli seisoi tanassa niin terhakkaasti kohti kattoa, että se toi Marialle mieleen isoisänsä puisesta oksanhaarasta vuoleman naulakon heidän mökillään.

Maria tunsi pojan tuijotuksen ja nojasi aavistuksen eteenpäin, jotta hänen takapuolensa työntyisi vielä paremmin näkyville. Liian pitkälle hän ei halunnut sitä työntää, sillä tämän ensimmäisen Juhan inspiroiman tutkimusretken ajaksi hän oli laittanut sisäänsä Juhan hänelle ostamista emätinkuulista raskaimmat. Niiden käyttöön hän oli tutustunut jo useita kertoja iltatoimissa pojan kanssa, ilman alushousuja pelkkä yöpaita päällään, tuntematta vielä mitään erityistä edes poika vieressään ja pojan pää usein siliteltävänä sylissään.

Juhan kanssa he olivat aiemmin tarkastelleet kaikista kulmista, ettei kuulien asetinnipukka näkynyt Marian sisältä hänen ollessaan alasti. Seistessään hän ei voisi kovin paljon avata reisiään tai ojentautua liikaa eteen tai taakse, jottei poikaa jäisi mietityttämään, mitä äidin sisällä oli. Pieneksi valkoiseksi valheeksi vastauksena pojan kysymykseen oli tietenkin jo etukäteen keksitty tamponin naru, mikä pojalle olisi varmasti riittänyt.

Aiemmin Maria ei ollut saanut kuulista erityisiä tuntemuksia, mutta nyt hän yllätyksekseen tunsi emättimensä kuin supistelevan itsestään. Kun hän ajatteli, miltä tuntuisi pysäyttää aika ja hitaasti asettaa käsipyyhe pojan oksanhaaraan, lakatut kynnet hitaasti pienen jäykän pippelin pintaa sivellen, Maria huomasi uusia puristeluja. Ja hyvänen aika, hänhän alkoi kostua ajatuksesta, erityisesti siitä että saisi jakaa Juhalle näitä tutkimusretkensä tuloksia.

Maria suoristautui ja oli lopettavinaan pitkäksi venyneen kasvojen puhdistuksen. “Jos olet jo valmis, menepä suihkuun ennen saunaa.” Maria ei kääntynyt, mutta kuuli pian nurkasta suihkun äänen ja tunsi edelleen tuijotuksen, jonka seksuaalista mielihyvää hakeva luonne välittyi kuin energiakenttänä hänen alapäähänsä. Maria koki jonkin eston sisällään muuttuvan kuin harkkoseinän kaatuessa.

Maria tunsi kiihottuvansa myös siitä että Juha oli oikeassa, ja jos sekä äiti että poika nautti tästä omalla tavallaan, eihän siinä mitään pahaa ollut. Näin oli ollut ja oleva aina ihmisten historiassa. Jostain syystä tällainen oli länsimaissa täysin muka-sivistyksen aivopesemää, kun taas edelleen joissain erityisesti alkuperäiskulttuureissa huomattavan sallivaa ja estotonta.

Pojan sulkiessa suihkuhanan Maria viimein riisui crocsinsa ja näki pojan kuin odottavan jotain. Maria vilkaisi mahdollisimman huomaamatta pojan penistä, joka oli edelleen jäykkä, muttei enää niin mahtipontisesti yläviistoon. “Menepä nyt edeltä, niin äiti huuhtaisee itseään. Saunakiulu on jo täynnä vettä, heitä sinne varovaiset siemenlöylyt!” Maria sanoi hymähtäen siemen-sanalle löylyn yhteydessä. Mistä hän oikein tuollaisen sanan oli tähän keksinyt?

Marian mieli oli liikkeessä, tuntui kun hän jakaisi nyt monia Juhan kokemuksia myös Juhan näkökulmasta tämän seksuaalisen kehityksen aikajanalla. Hän mietti pojan kannalta tämän juuri näkemänsä erektion inspiraatiota tuntiessaan kuulien tekevän kuin tahdotonta liikettä. Hän pelkäsi niiden tippuvan ja jännitti alapäätään. Maria veti syvään henkeä. Pieni moraalinen epäilys hänen tutkimusretkestään huuhtoutui pois alapäästä valuvan kosteuden myötä.

Maria avasi suihkuhanan. Ajatus Juhasta nuorena ja hän omaa poikaansa testaamassa sai hänet ottamaan hierovan käsisuihkun käteensä, asettamaan sen pistemäiselle paineelle ja suuntaamaan sen klitorikseensa, kuten hän oli pikkutytöstä asti tehnyt tämän ensimmäisen masturbaatiotekniikan opittuaan.

Kuulat vavahtelivat hänen sisällään ja Maria unohti kaiken muun ympäriltään. Nopeasta vesisuihkuorgasmista toivuttuaan hän tiesi pojan jo odottavan häntä saunassa, joten vain muodon vuoksi hän kasteli pikaisesti vartalonsa, huuhtoi myös alapäänsä ja kuivasi itsensä seinäkoukussa roikkuvaan pyyhkeeseensä.

Kuulat yhä tietoisemmin kuin koskaan sisällään Maria astui posket punaisena saunaan ja nousi lauteille poikansa viereen. Pieni moraalinen häpeä alkoi taas hiipiä hänen mieleensä, mutta kuvitellessaan käyvänsä keskusteluja Juhan kanssa varsinkin tämän saunareissun jälkeen, hänen mielensä tasaantui. Tämä oli niin uusi kokemus, että hän joutui vielä kerran vakuuttamaan itselleen, että mitään moraalisestikaan laitonta tässä ei voinut olla; olivathan hän ja Juha jo niin paljon näitä seksuaalisen kasvun asioita pohtineet kaikista eettisistäkin näkökulmista.

Poika tai Maria eivät kumpikaan olleet kovia saunojia, joten Maria ajatteli pian jo seuraavaa koettaan. Jos poika myöhemmin oivaltaisi jotain, hän muistaisi että saunareissu äidin kanssa oli ollut ainakin sillä tavalla erityinen, ettei Maria ollut kostuttanut hiuksiaan suihkussa ennen saunaa kuten hänellä oli yleensä tapana.

Muutaman löylykierroksen jälkeen Marian hiukset alkoivat jo hieman kostua, joten hän päätti heilauttaa niitä leikkimielisesti melkein liki istuvan pojan syliin. Tämä leikki oli heille tuttua iltanukutteluista, jolloin Marian hiukset silittivät peiton alta esiintulevaa pojan vartaloa enintään rintakehään asti pojan nauttiessa suunnattomasti. Nyt Maria heilautti hiuksiaan muutaman kerran pojan hihitellessä, antaen tietoisesti niiden laskeutua pojan syliin niitä enää vain kevyesti ravistellen.

Marialla oli päätään roikottaessaan hyvä näkyvyys pojan alavatsaan, missä terhakka erektio ponnahti kuin salaman iskusta pystyyn Marian hiusten hitaasti kutitellessa sen vartta ja kärkeä. Maria oli tekevinään pientä liikettä, kun hän tunsi pojan käden vaeltamassa niskassaan hiuksia pitkin aivan kuin painaen Marian päätä alaspäin.

“Hyvänen aika, jos pikku-Juha jossain virtuaalitodellisuussimulaatiossa olisi tässä, antaisin hänen ohjata huuleni pienen…” Maria ei uskaltanut edes mielessään jatkaa lausetta, vaan oli pysähtynyt tuijottamaan pojan kalua ja tämän käden tunnustelevaa liikettä. Pojan vasen käsi oli liikkunut peniksen kärkeen, ja kolmen sormen otteella poika liikutti varovasti esinahkaa peniksensä kärjessä huohottaen ja pyörittäen toisella kädellään edelleen Marian hiuksia.

Maria nyökytti päätään hitaasti näystä lumoutuneena antaen hiustensa heilua pojan sylissä. “Pojalla ei ole ainakaan kireä esinahka”, hän ajatteli ennättämättä edes pysähtyä ajattelemaan tilanteen erikoislaatuisuutta. Miten pitkään hän oli ollut tässä, tajusiko poika tyydyttävänsä itseään äitinsä nähden kokematta siinä mitään väärää, ainoastaan lapsen seksuaalisen mielihyvän viattomuutta? Ajatus toi Marian takaisin hetkeen ja hän tunsi peflettinsä alla olevan suuren lammikon. “Kuulat, hyvänen aika, ovatko ne sisällä vielä?” Jännittäessään alapäätään Maria haukkasi happea kuin kala kuivalla maalla, suoristautui varovasti ja käänsi pois pojan syliin suunnatun katseensa.

Maria sai yllättäen orgasmin ja heti perään toisen. Hän melkein hätääntyi ja katsoi poikaansa, joka nyt silmät kiinni teki edelleen ilmassa sormien liikettä kuin näkymätöntä orkesteria johtaen siinä kohdassa, missä Marian hiukset olivat olleet hetki sitten. Pojan vasemman käden sormet liikuttivat edelleen esinahkan kärkeä. “Itsetyydytyskään ei ole tälle pojalle enää vierasta”, Maria ajatteli, ja kuulat olivat taas lähteä liikkumaan itsenäisesti vaginan lihasten puristellessa niiden ympärillä.

Maria kokosi itsensä ja totesi pojalle niin normaalisti kuin tilanteeseen ja omaan kiihotukseensa nähden pystyi: “Mä meen pesulle, hihkaisen sitten kun voit tulla perässä, mulla menee hetki hiusten kanssa.”

Poika hengitti raskaasti silmät kiinni, asetti kädet nojaamaan teatraalisen taakse, pippeli pystyssä pienen punaisen terskan loistaessa taakse rullatun esinahan paljastamana. Poika näytti yhtäkkiä paljon vanhemmalta, hän ikään kuin poseerasi miehekkäästi tulevaa täyttä miehuuttaan projisoiden Marian poistuessa suihkuun ja vilkaistessa poikaa vielä kerran.

Kuulat vaativat vielä orgasmia, mutta Maria taisteli vastaan. Viimeksi kuluneisiin hetkiin mahtui niin paljon uusia ajatuksia, että hän koki jopa suurempaa välitöntä halua jakaa Juhalle havaintonsa. Toisaalta, jottei poika ihmettelisi mitään nyt tai myöhemmin, suihkuun oli mentävä kuten aina saunarutiineissa. Jälleen Maria löysi suihkusuuttimen pistemäisen hierovan asetuksen, jolla hän vielä viimeisteli itselleen orgasmin paljon rohkeammin ja äänekkäämmin kuin ennen pojan kanssa äsken jakamaansa intiimiä hetkeä.

Jos Marialla oli suihkun jälkeen pakottava hoppu ottamaan Juhaan yhteyttä, poika puolestaan tuntui jumittuneen lauteille. Maria avasi oven ja näki poikansa vieläkin hengittävän raskaasti kuin nuuhkien saunan ilmaa. Maria tajusi miksi: hän tunnisti omat pellavakankaiselle pefletille valuneet naiselliset arominsa, jotka olivat höyrystyneet saunan ilmaan ja pitivät sekä poikaa että tämän erektiota tiukasti matriarkaalisessa otteessaan.

Juha ja Maria olivat usein rakastelleet pojan nukkuessa ympäri taloa ja olivat kehittyneet näissä ninjailutaidoissa mestareiksi ja aina vain rohkeammiksi. Juha oli pohtinut, mahtaisivatko pojan seksuaalisia unia vauhdittaa unen läpi kuullut vaimennetut voihkaisut ja rakkauslitinät, kun he rakastelivat niin että pojan huoneen ovi oli auki muuten pimeässä talossa.

Heidän aloittaessaan yölliset rakastelut kiinnijäämisen riskin luodessa jännitystä sekä kiihottaessa heitä, Juha oli jakanut Marialle hilpeän ajatuksen näistä seikkailuista verraten yhtä niiden sivujuonteista mehiläistarhaukseen. Saadakseen hunajaa, kuten he olivat oivaltaneet potentiaalin saada nuorukaisen elämäneliksiiriä, mehiläistarhaajat eivät voineet pyytää sitä suoraan mehiläisiltä, kuten hekään eivät voineet pyytää pojalta tämän siemennestettä suoraan.

Myös mehiläisten medenkeruun tuotantoketjuun liittyivät liikehtimisen ohella feromonit, aivan kuten ihmisten väliseen sanattomaan viestintään. Juha oli esittänyt tähän perustuen teorian, miten hekumallisen Marian erittämät kiimaiset tuoksut, erityisesti emättimen kopuliini-feromoni sekoittuneena Juhan siemennesteen sisältämään testosteroniin, leijailisivat pojan hajureseptoreihin ja aktivoisivat sekä erektioita että yöllisiä siemensyöksyjä. Jos nyt murrosikäinen poika erityistä stimulaatiota niiden edistämiseen olisi edes tarvinnut.

Sinä aamuyönä he olivat taas varovasti hiipineet makuuhuoneesta käytävään, jonka varrella pojan makuuhuoneen ovi oli avoinna. Maria hiipi rinnat ja takapuoli paljaina, ainoastaan vyökorsetti päällään pojan ovelle, nännit kiihotuksesta äärimmilleen paisuneina ja alapää kosteutta reisille hohkaten.

Mariaa tärisytti, sillä näin rohkean lähellä nukkuvaa poikaa he eivät olleet vielä koskaan rakastelleet. Salarakasteluihin liittyvä jännitys ja kiihotus eivät olleet kuitenkaan hävinneet mihinkään heidän löydettyään ensisiemenet boksereista ja nautittuaan niistä.

Poika oli pienestä pitäen halunnut nukkua makuuhuoneensa ovi auki. Maria oli hiljattain "sisustanut", kuten hän pojalle oli sanonut, asettaen käytävälle pojan huoneen eteen pehmeän karvalankamaton. Toki hän oli jättänyt pojalle kertomatta, että hän oli kuvannut kesken etätyöpäivän siinä kontillaan kamerajalustalle asetetulla kameralla videon, jolla hän kameralle pyllistäen kiusoitteli Juhaa masturboimalla poikamaisen pienellä dildolla itseään takaapäin.

Maria kurkkasi pojan huoneeseen. Poika nukkui oviaukosta diagonaalisesti pää vastakkaisessa nurkassa, niin että vaikka pojan sängyn jalkopäähän oli hädin tuskin kahden metrin matka, poika ei voisi nähdä heitä vaikka he rakastelisivat näin lähellä häntä.

Pojan isä ei tätä kyllä ymmärtäisi, mikä loi ohimennen Marialle pienen ilkikurisen tyydyttävän ajatuksen. Hän asettui nelinkontin aivan pojan huoneen oviaukon eteen niin lähelle kynnystä kuin uskalsi, paljas takapuoli ja kostea vulva sivuttain oviaukkoon nähden. Jos poika heräisi ja avaisi silmänsä, tämä rajautuisi juuri pois hänen näkökentästänsä. "Nyt on kyllä tuhma ja irstas mami", Maria naurahti mielessään näitä ajatuksia pohtiessaan.

Juha oli tullut kontillaan olevan Marian eteen ja antoi tämän suuhun kivikovaksi paisuneen elimensä miettien: "Tässä... Äiti… Ottaa tissit ja pylly paljaana… Pikkuisen vieressä... Kyrpää suuhun…" Marian oli pakko painella kädellään klitoristaan ja tuntui mahdottomalta tukahduttaa kaikkia ääniä, vaikka he rakastelivat kuin kaikki yliaistit valppaina.

Pian Juha pysäytti Marian huulten liikkeen ottamalla tätä lujasti poninhännästä. Hän ohjasi Mariaa 90 astetta matolla niin, että tämän kasvot kääntyivät oviaukkoon päin. Marian äitimäisen pehmeät mutta kimmoisat rinnat roikkuivat nännit äärimmäisen herkkinä, kun Juha levitti Marian vielä synnytyksenkin jälkeen teinityttömäisen pienenä ja muodokkaana pysynyttä takapuolta. Juhan tunkeutuessa Marian sisään tämä haukkoi happea tukahtuneesti ja ynähti nautinnosta.

Juha oli niin käsittämättömän iso tästä nuoruuden välittyvästä energialäheisyydestä ja hän itse taas litisevän märkä, Maria ajatteli ja pidätteli taas voihkintaa Juhan terskan liukuessa hänen kohdunkaulansa nipukan yli aina emättimen pohjaan, aivan kuin yrittäen siitä aina vain syvemmälle Mariaan.

Juha aloitti työnnöt. Samalla kun jännitys yritti latistaa erektiota, hän samaistui melkein vieressä tuhisevan nuoren murrosikäisen pojan heränneeseen seksuaalisuuteen. Monikohan muu oli oivaltanut ja uskaltanut jakaa kumppaninsa kanssa näin kiihottavia ajatuksia nuoruuden seksuaalienergian jakamisesta ja harmittomasta nautiskelusta, hän ja Maria olivat usein pohtineet yhdessä. Sitä paitsi, ennen vanhaanhan kokonainen perhe saattoi nukkua lähekkäin pienissä tuvissa vanhempien harrastaessa laatuaikaa keskenään kaikenikäiset pienokaiset aivan liki toisiaan.

Juha tunsi eläytyvänsä myös nuoreen murrosikäiseen poikaan, jonka äitiä siemennettäisiin pian. Entä jos hän olisi lukenut novellin tällaisesta asetelmasta nuorena poikana, aivan kuin hän jo 10-vuotiaana oli lukenut vanhempiensa kirjahyllystä löytynyttä Emmanuelle-romaania? Juha pohti, olisiko se kiihottanut häntä nuorena vielä enemmän kuin bi-sävytteinen romaanin loppukohtaus nuoren pojan, Emmanuellen ja tämän miehen välillä?

"Nuori poika, ensisiemenet, äitiä takaapäin", Juha ajatteli eikä voinut kuin alistua syvältä sisältä itseään ravistavaan orgasmiin. Juuri samalla hetkellä kun hän Marian sisälle täysin painautuneena tajusi siemennesteen syöksyvän, hän säpsähti kuullessaan äänekkään ynähdyksen ja kiihtyneen hengityksen pojan huoneesta. Orgasmi jatkui, ja Juha puri hampaita yhteen Marian täristessä polvillaan.

Oliko poika herännyt? Poika varmasti pitäisi enemmän ääntä, jos hän heräisi ja lähtisi liikkeelle, jolloin heidän pitäisi hiipiä nopeasti pois tästä asetelmasta. Juha halusi vielä viivyttää sanoinkuvaamattoman orgasmin jälkeistä tilaa, antaa tuoksujen ja feromonien levitä pojan siemennetystä äidistä ja hänen aikuisen miehen siemennesteestään.

Poika kahisutteli peittoaan, joten kuin yhteisestä päätöksestä hän vetäytyi Mariasta hipihiljaa ja auttoi tämän ylös matolta. Molempien jalat tärisivät kuin ne olisivat olleet ylikypsää spagettia. He hiipivät ripeästi pitkin parkettilattiaa Marian makuuhuoneeseen sydän pamppaillen aivan kuin teinit, jotka olivat jääneet kiinni pahanteosta.

Maria sulki oven hipihiljaa, mutta Juha huomasi pimeään tottuneilla silmillään oven välistä vielä jotain. Poika käveli sälekaihdinten ulkoa siivilöimän pihavalon läpi alasti jotain kädessään poispäin kohti yhdistettyä kylpy- ja kodinhoitohuonetta.

Juha suuteli Mariaa pitkään kaataen tämän varovasti sängylle. "Kuulitsä sen pojan voihkaisun kun aloin laukeamaan?" Juha tunsi Marian nyökkäyksen, näki tämän kiihkeän katseen ja hymyn. "Luuletsä…" Marian tarvitsi vain sanoa. Juha kuiskasi: "Odotellaan vartti, mä nimittäin näin sun poikasi kävelevän ovestaan ilman housuja kylppäriä kohti."

Juha ja Maria hyväilivät ja suutelivat toisiaan hellästi jonkin aikaa. Lopulta Maria laittoi korsetin päälle vesirajaan yltävän vihreän yöpaitansa ja raotti varovasti makuuhuoneensa ovea katsellen ja kuulostellen käytävälle. Hän käveli hiljaa pojan huoneen ovelle ja kuuli tämän tasaisen hengityksen. Mariasta tuntui että niin käytävä kuin pojan huoneesta tuleva ilmavirta olivat täynnä äsken koetun seksuaalisen aktin tuoksua.

Maria hiipi kylpyhuoneeseen ja kohti kodinhoitohuoneen puolta. Ensimmäiset pojan siementämät, Juhan kanssa jaetut ja nautitut pojan pienet bokserit hän oli löytänyt kaksi viikkoa sitten juuri ajoissa ennen siemennesteen kuivumista. Ne oli häveliäästi kätketty pyykkikoneen rumpuun muiden likapyykkien sekaan. Henkeään pidätellen Maria siirteli varovasti syrjään pyykkikoneeseen sullottuja vaatteita ja törmäsi lähes heti pojan ihonlämpöiseen bokserinyyttiin, jossa oli laaja kostea läikkä.

Juha oli ollut oikeassa. Juha ja poika olivat siementäneet samaan aikaan, kuin yhtyneet hänen sisäänsä juoksevaan universaaliin siemenenergiavirtaan yhtäaikaisesti. Nyt ei tarvittaisi minigrip-pussia, vaan hän kiikuttaisi bokserit nopeasti odottavalle Juhalle, Maria ajatteli liikkuessaan äänettömästi boksereita rutistamatta kohti makuuhuonettaan.

"Rakas, sä olit oikeassa", Maria kuiskasi. Juha oli laittanut päälle yövalon, jonka valossa he tutkivat saalistaan. Pojan pippelistä teinikyrväksi kehittyvä kalu oli sylkenyt boksereiden sisäpuolelle jättimäisen määrän kasvavista kiveksistä lähteneitä siemeniä sperman mukana. Spermaa oli bokserien ruttaamisesta huolimatta vielä muutama näkyvä lammikko. Maria virnisti ja nuolaisi toista niistä. "Mmm, mamin pikkuisen tuoreita lämpimiä siemeniä", hän kuiskasi niin tuhmasti kuin pystyi vieden boksereita Juhan suuta kohden.

Nuoren miehen siemensyöksyn testosteronin täyteinen tuoksu tunkeutui niin voimakkaasti Juhan tietoisuuteen, että hän alkoi täristä, ja nuolaistessaan varovasti nuorukaisen siemennestettä hän ainoastaan murahti: "Tämä on parasta luonnonviagraa." Maria hädin tuskin ennätti käydä selälleen ja levittää jalkansa ilmaan, kun Juhan vasta hiljattain lauennut kyrpä oli taas vaativana hänen häpynsä suulla.

Maria nuolaisi vielä boksereita, vei ne alapäätään kohti, pyyhki siemennestettä Juhan terskalle ja omille häpyhuulilleen ja paineli sitä vielä vulvansa kosteuteen, hieroen lopulta klitoristaan bokserien siemennesteisen kohdan läpi Juhan työntyessä hänen sisäänsä. "Rakas, siemennä narttuäiti uudestaan yhdessä oman poikani siementen kanssa", Maria kuiskasi tuntiessaan itsensä kosteampana ja Juhan suurempana sisällään kuin koskaan aiemmin.

Katso kaikki kirjoittajan arsrevera novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.6 / 5. Arvostelijoita 42

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu