Lukutoukka

18/01/2023 | Kirjoittaja: Anonyymi |
7 min
Kertoja: Nainen | TeinipoikaVanhempi Nainen Julkiset Paikat
4.3
(59)
Jatkoimme auringonottoa. Joka kerta kun käännyin, poika seurasi tarkasti.

Menin rannalle, kun oli niin aurinkoinen päivä. Suuntasin hiekkarannan laidalla oleville kallioille, missä sai yleensä olla rauhassa. Paikka oli jo varattu. Oli siinä sen verran tilaa, että kysyin pojalta, häiritsinkö häntä, jos laittaisin pyyhkeeni muutaman metrin päähän. Hän katsoi minua pienen hetken ja sanoi, etten häirinnyt ja että se sopi hänelle ihan hyvin.

Minulla oli bikinit alla ja riisuin vain hameeni ja paitani. Asetuin pyyhkeelleni makaamaan ja aloin lukea kirjaa. Poika luki myös kirjaa, emmekä puhuneet varmaan puoleen tuntiin.

Sitten poika kääntyi selälleen ja laittoi kirjan sivuun. Silloin rohkenin kysyä, mitä hän luki. Hän kertoi lukevansa syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Hän oli päättänyt lukea muutaman tunnin päivässä, koska ei ollut saanut kesätöitä. Rannalla sai samalla aurinkoa ja sai olla rauhassa. Pahoittelin, että olin tunkeutunut sinne häiritsemään häntä, mutta hän kielsi minun häiritsevän häntä ja että aikaa lukemiseen oli koko kesä. Nyt ymmärsin, miksi hän oli yksin rannalla. Olin sitä vähän ihmetellyt. Kun arvuuttelin hänen ikäänsä, hän kertoi täyttävänsä syyskuun alussa 18.

”Olet neitsyt”, sanoin. Poika muuttui vähän vaivautuneen näköiseksi ja nyökkäsi melkein huomaamattomasti. Tajusin, että hän oli ymmärtänyt asian väärin. Kerroin, että olin tarkoittanut hänen olevan neitsyt horoskoopissa ja pahoittelin väärinkäsitystä. Kerroin olevani leijona ja täyttäväni ensi kuussa pyöreitä vuosia. Sen tarkempaa en kertonut.

Jatkoimme kirjojemme lukua ja auringonottoa tietysti. Mahallani ollessani avasin yläosan hakaset ja otin olkaimet pois, jottei tulisi selkäpuolelle rajoja. Huomasin, että poika, Toni, seurasi tätä operaatiota. Kai hän toivoi näkevänsä jotain. En ollut huomaavinani hänen katseitaan, mutta se herätti minussa muistoja. Olin vajaat kaksi vuotta aikaisemmin joutunut häntä vuotta nuoremman pojan tirkistelyn kohteeksi ja sen seurauksena meillä oli ollut kiihkeitä hetkiä. Se oli mukava muisto ja nyt aloin ajatella, olisiko Tonikin kiinnostunut kypsemmistä naisista.

Joka kerta kun kääntyilin, poika seurasi tarkkaan rintojeni seutua. En tehnyt mitään dramaattista liikettä esitelläkseni rintojani sen enempää. Ymmärsin hänen kiinnostuksensa hyvin. Monet miehet vilkuilivat rintojeni suuntaan, koska ne olivat aika hyvänkokoiset.

Poika ei tehnyt mitään aloitteeksi tulkittavaa, enkä tehnyt minäkään. Minulla oli iltavuoro ja jouduin lähtemään töihin. Kerroin hänelle, että jouduin nyt lähtemään. Otin pyyhkeeni ja alusvaatteeni mukaani ja menin kallionharjanteen taakse vaihtamaan vaatteita. Kassini ja muut vaatteet jätin vielä paikalleen. Suorastaan toivoin, että poika tulisi katsomaan vaatteidenvaihtoa.

En katsonut taakseni, mutta kun olin harjanteen takana, kuulin jonkin rasahduksen. Jos Toni olisi ollut pyyhkeellään, sellaista ääntä ei olisi voinut kuulua. Olin aika varma, että hän katseli minua. Asetin ensin alusvaatteeni roikkumaan pienen männyn oksalle, jotta sain aikaa kulumaan. Sitten riisuin ensin yläosan ja hieroin pyyhkeellä rintojani. Olin käynyt kerran uimassa, joten kuivaaminen oli perusteltua, vaikka olinkin jo sen jälkeen kuivunut auringossa. Kuivasin rintani oikein hyvin, etenkin niiden alta, jolloin pääsin nostelemaan niitä vähän. Puin rintaliivit päälleni ja riisuin alaosan. Onnistuin kääntyilemään luontevasti kuivatessani peppua ja pimppiäni. Kaikki tuli varmasti esiteltyä. Siinäkin kohtaa ajattelin aikaisempaa kokemustani, jolloin olin aamulla pukiessani huomannut minua tirkisteltävän ovenraosta. Nautin tilanteesta. Puin pikkuhousut jalkaani ja menin takaisin kassilleni.

Näin Tonin ilmeestä, että hän oli nähnyt esitykseni. Kerroin hänelle, että oli ollut mukavaa jutella ja kysyin, kävikö hän täällä jatkossakin lukemassa. Hän vastasi tulevansa aina aurinkoisina päivinä. Kun sanoin, että ehkä näkisimme sitten piankin, hän vaikutti hyvin innostuneelta.

Pari seuraavaa päivää oli pilvisiä ja satoikin vähän. Sitten oli taas aurinkoinen päivä ja minullakin oli vapaapäivä. Kun kävelin kallioiden suuntaan, mietin, tulisiko Toni sinne tänään. Olisin pettynyt, jos hän ei jostain syystä tulisi, vaikkei mistään tapaamisesta oltu sovittu. Olin hyvissä ajoin liikkeellä, mutta kun tulin paikalle, poika luki siellä jo kirjaansa. Hän oli silmin nähden iloinen nähdessään minut.

Laitoin paitani puun oksalle roikkumaan. Edellisellä kerralla siellä oli käynyt muutama ihminen katselemassa, jos paikka olisi vapaa. Paikka oli vähän korkeammalla ja siinä oli matala kumpare edessä, joten sinne ei nähnyt alempaa, jos oli makuuasennossa. Paita oksalla näkyi kauemmas ja ajattelin sen kertovan paikan olevan varattu. Alempana olevaan laakeaan paikkaan oli ehkä pari- kolmekymmentä metriä matkaa. Siellä ei ollut siinä vaiheessa kuin kaksi ihmistä.

Otimme taas aurinkoa ja lueskelimme. Yli tunti oli kulunut, kun kaivoin kassistani termospullon. Pyysin Tonia tulemaan kahville minun isolle pyyhkeelleni. Istuessani selkä suorana näin alakallioille ilmaantuneen kymmenkunta ihmistä. Se oli aika laaja alue, joten mitään tungosta ei ollut, vaikka päivä oli todella lämmin. Kun kahvit oli juotu ja pullat syöty, kysyin Tonilta mielipidettä siitä, voisinko ottaa aurinkoa yläosattomissa vai olinko siihen liian vanha.

”Hyviltä.”

”Saat sinä niitä koskeakin”, sanoin. Poika oli hyvin hämmästynyt asiasta ja kesti hetken, ennen kuin hän sai kättään liikkumaan. Hän punnitsi rintojani ensin varovasti käsillään ja hyväili nännejä.

Menin makuuasentoon selälleni ja poika laskeutui viereeni kyljelleen. Käteni osui hänen uimashortseissa pullottavalle kalulleen. Hymyilin hänelle ja työnsin käteni hänen housuihinsa, samalla kun hän hyväili rintojani. Puristin kalua kädelläni.

”Onpas se kauhean kova”, sanoin. Pidin kalusta kiinni, mutta en tehnyt mitään liikettä. Pyysin Tonia suutelemaan rintojani. Hapuillen ja tottumattomasti hän suuteli niitä ja imi nännejäni. Tunsin hänen kätensä mahallani liikkuvan alaspäin. Käsi meni housujeni päällä haaroihini ja tunnusteli karvoitusta housujeni sisällä. Pienen miettimisen jälkeen käsi uskaltautui housujeni sisään. Se tunnusteli karvoitusta. Käsi ei mennyt sen pidemmälle. Ehkä se oli housujen takia hankalaa tai sitten Tonilta loppui uskallus.

”Otetaan ne pois”, sanoin. Nousin istumaan ja vilkaisin samalla alakallioille. Mitään liikennettä kalliolla ei näkynyt. Kaikki makasivat paikoillaan. Riisuin housuni ja käännyin mahalleni. Ehkä ajattelin, ettei minusta näkyisi kuin paljas peppu, jos joku kuitenkin tulisi. Pyysin poikaa silittämään peppuani. Hänen silitellessään peppuani avasin vähän reisiäni ja tunsin pienen tuulenvireen kuumilla häpyhuulillani. Aurinko kuumotti ihoani ja tuli rento olo pojan hyväillessä minua. Pyysin häntä silittämään myös selkääni ja reisiäni.

Hetkeksi unohdin, missä olin ja vain nautin olostani. Avasin vähän lisää reisiäni toivoen, että poika hyväilisi reisien sisäpintaa. Toni taisi lukea ajatukseni ja silitti reiden sisäpinnan herkkää ihoa. Sitten hän siirtyi taas silittämään selkääni. Halusin hänen tekevän edes pienen aloitteen, enkä halunnut pyytää häntä tunnustelemaan minua sieltä. Kun hänen kätensä vaelsi taas reisilleni, sormi osui ehkä vahingossa märkiin häpyhuuliini. Se yllätti hänet selvästi. Hän pysäytti kätensä hetkeksi. Hän jatkoi reiden sisäpinnan silittämistä, mutta aina ylös tullessaan käsi osui huulille ja sormensyrjä meni myös niiden väliin. Sitten hän alkoi etsiä sormellaan reittiä sisään. Vähän ajan päästä sormi liukui sisään.

Hetken Toni työnteli sormeaan pimppiini. Kierähdin kyljelleni ja katsoin häntä silmiin. Hän oli vähän pelästyneen näköinen, epätietoisena siitä, miksi olin keskeyttänyt sen, mitä hän oli minulle tehnyt. Pyyhin huolen pois hänen kasvoiltaan hymyilemällä. Nousin istumaan ja tarkastin tilanteen alempana kalliolla. Sitten vedin jalkani koukkuun ja levitin reiteni leveäksi. Otin hänen kädestään kiinni ja vein sen klitorikselleni. Liikutin hänen sormiaan sen päällä.

”Nyt sinun täytyy hyväillä minua siitä oikein paljon”, sanoin. Olin puoli-istuvassa asennossa kyynärpäideni varassa. Toni alkoi hieroa klitoristani. Olin täysin alasti julkisella uimarannalla ja minua 22 vuotta nuorempi poika hyväili pimppiäni. Jännittävä tilanne teki minut entistäkin kiihottuneemmaksi ja siitä syystä uskalsin antaa tilanteen vain edetä. Olin pian niin kiihottunut, että pyysin häntä hieromaan kovempaa ja nuolemaan nännejäni samanaikaisesti. Tunsin jo tulevani ja alapääni värisi kiihkosta. Jouduin tukahduttamaan huutoni, kun raju orgasmini tuli. Jäin huohottaen makaamaan selälleni Tonin katsoessa minua vähän ihmeissään.

Kun olin vähän tasaantunut, vilkaisin taas alakalliolle. Joku pariskunta oli tulossa kalliolle ja he katsoivat myös meidän suuntaamme. Nähtyään paitani tai ehkä myös minun pääni, he päätyivät jäämään alakalliolle.

”Se oli uskomattoman ihanaa. Nyt sinäkin varmasti haluaisit jotakin”, sanoin. Poika myönsi, että haluaisi kovasti. Kerroin, että voisin tehdä nyt saman hänelle, mitä hän oli tehnyt minulle tai sitten hänen pitäisi malttaa vielä puolisen tuntia, jonka matka minun asunnolleni kesti. Sitten voitaisiin tehdä se aivan oikeasti. Toni halusi nähdä minun asuntoni mahdollisimman pian.

Matka autossani tuntui vähän oudolta. Minulla oli kyydissäni poika, joka antaisi minulle kohta poikuutensa, mutta jouduimme odottamaan sitä liikennevaloissa. Toni tuntui jännittävän asiaa silmin nähden. Rauhoittelin häntä kertomalla,

että kaikki sujuisi aivan varmasti hyvin. Hänen ei tarvitsisi pelätä, että epäonnistuisi. Se näytti vähän helpottavan häntä. Tunnustelin hänen etumustaan odotellessamme. Siellä tuntui olevan jotain suurta ja kovaa. Se hymyilytti meitä molempia. Hän ei onneksi laittanut kättään hameeni alle. Siinä olisi voinut käydä huonosti.

Tullessamme asuntooni pyysin häntä riisumaan minut, koska rannalla olin riisunut itseni. Jännitys näkyi taas Tonissa. Hän riisui ensin hameeni ja sitten paitani. Rintaliivien hakasia hän ei tuntunut onnistuvan saamaan auki, koska ei ollut aikaisemmin tutustunut mekanismiin. Hän siirtyi selkäni taakse ja sai hakaset avattua. Pikkuhousut hän riisui myös takaa. Hän ei työntänyt käsiä rinnoilleni takakautta, vaikka sitä vähän odotin. Kun käännyin, hän oli ihastelemassa peppuani, vaikka oli siihen perusteellisesti jo tutustunut rannalla. Minä riisuin hänet. Hänen kalunsa seisoi jykevästi pystyssä, kun olin saanut pujotettua alushousun pois sen päältä.

Pyysin Tonia hyväilemään ja suutelemaan rintojani ja joka paikkaa, mitä minusta löytyisi. Kiire ei olisi minnekään. Mitä kauemmin hän jaksaisi hyväillä minua, sen parempi. Minun oli tietysti helppo sanoa, kun olin jo saanut orgasmin rannalla, mutta hänen olisi hyvä oppia, ettei näitä asioita tehdä kiireellä. Olin elementissäni, kun sain opastaa Tonia. Rintojen suutelu meni jo paremmin kuin rannalla. Tuntui omalla tavallaan ihanalta, kun kaikki oli hänelle uutta ja otteet epävarmoja. Siinä on ihan erilaista viehätystä kuin rakastajan ollessa itsevarma macho. Tosin sellaisista minulla ei oikeastaan ollut kokemuksia enkä halunnutkaan.

Annoin Tonin hyväillä minua mielensä mukaan. Hän teki samoja asioita kuin rannalla oli oppinut ja sitten vähän muutakin. Hän noudatti ohjettani eikä pitänyt kiirettä. Viimein hän kuitenkin pääsi reisien silityksessä siihen vaiheeseen, että sormet osuivat märkään kohtaan. Hänen sormensa upposi helposti liukkaaseen pimppiini.

”Niin kuin huomaat, nyt olen valmis”, sanoin. Pyysin häntä menemään selälleen. Kalu sojotti yläviistoon ja menin kyykkyyn hänen päälleen. Otin kalusta kiinni ja liikuttelin sen päätä häpyhuulillani, kunnes ohjasin sen sisääni. Tonin ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän tunsi kalunsa viimein uppoavan pimppiini. Istuin hänen päällään ja pyysin häntä laittamaan kätensä lanteilleni. Sitten nousin ylös ja laskeuduin taas alas. Ehdin tehdä ehkä kolme nousua, ennen kuin hän purkautui sisälleni. Laskeuduin makaamaan hänen päälleen ja annoin suukon.

”Se oli vasta ensimmäinen kerta”, sanoin. Annon kalun olla sisälläni ja silittelin hänen hiuksiaan. Nostin hänen kätensä rinnoilleni ja tunsin, kuinka vähän pehmennyt kalu kovettui uudestaan. Nousin taas kyykkyyn ja jatkoin. Tällä kertaa pääsin oikein hyvään vauhtiin, mutta reiteni väsyi ja nousin pois.

Menin selälleni sänkyyn ja pyysin Tonia työntämään kalunsa minuun. Vedin polvet koukkuun, ja hänellä oli helppoa löytää vielä ammollaan oleva aukkoni. Nyt hän teki työn. Hän nousi etunojapunnerrukseen. Se tuntui hyvältä ja pyysin häntä lisäämään tahtia. Minä antauduin täysin nautinnon valtaan ajatellen kuitenkin sitä, että nuori kokematon poika teki tämän minulle. Se aiheutti ylimääräisen kiihottumisen ja tunsin orgasmini lähtevän tulemaan. Samalla tunsin Tonin saavan orgasmin. ”Jatka, jatka, jatka...” melkein huusin. Poika pystyi jatkamaan ja minä ehdin saada orgasmin.

Kävimme suihkussa. Annoin Tonin pestä itseni hyvin. Sen jälkeen minä pesin hänet. Kalu hänellä seisoi jo suihkuun tullessamme. Kun kysyin, mistä se nyt taas sai tuollaisen innon, hän kertoi katselleensa peppuani kävellessäni kylpyhuoneeseen hänen edellään. Kuulostaa ihanalta, kun paljaan peppuni katselu saa vähän ennen lauenneen vehkeen taas toimintavalmiiksi. Sen takia nämä pojat ovat niin ihania. Kun olin huuhdellut hänet, polvistuin hänen eteensä ja otin kalun suuhuni. Nuolin kielellä sen kärkeä ja imaisin sen taas suuhuni. Siinä polvillani ollessani kysyin, jos hän haluaisi nuolla minun pimppiäni, vaikka se olikin tältä päivää jo saanut kaiken tarpeellisen. Tietysti Toni oli valmis kokeilemaan kaikkea, mitä vain ehdotin.

Menimme sänkyyn. Kerroin, että pojan pitäisi nuolla klitoristani hyvin kevyesti, koska se oli jo kokenut kaksi orgasmia ja tuskin kolmatta tulisikaan, mutta se tuntuisi silti kivalle ja hän pääsisi kokeilemaan sitä. Toni kutitteli kielenkärjellään klitoristani ihan oikealla tavalla. Se tuntui uskomattoman hyvälle, vaikka kieli vain vähän hipaisi sitä. Hän jatkoi sitä eikä keskeyttänyt, kun en pyytänyt. ”Jatka vaan, jos jaksat. Se taitaa sittenkin tulla.” Ja kyllä se tuli... Annoin hänen jatkaa sitä vielä orgasmin tullessakin. Se ei tuntunut kipeältä niin kuin voimakkaassa ja terävässä orgasmissa. Se oli pitkä, pehmeä orgasmi. Sellainen taitaa olla mahdollista vain päivän kolmantena orgasmina. Aivan uskomatonta.

Otin pojan kainalooni ja vedin peiton päälle. Kerroin kuinka ihanaa minulla oli ollut, ja Toni sanoi, ettei ollut koskaan kokenut mitään lähellekään niin hienoa. Hän niin kauniisti pyysi, jos me voitaisiin vielä joskus tehdä tämä uudestaan, että suostuin. Seuraavalla viikolla minulla oli alkamassa kesäloma ja maanantaina hän voisi tulla heti aamulla. Rannalla me emme tapaisi, koska siinä oli liian iso riski, että tekisimme jotain sopimatonta. Kerroin Tonille myös, että minulla oli miesystävä, joten mitään suhdetta meille ei voisi syntyä.

Maanantaipäivän jälkeen Tonin oli hyvin vaikea lähteä.

Se oli toinen kokemus kokemattoman pojan kanssa. Viime vuoden kesänä ei tapahtunut mitään sellaista. Ajattelin, että voisin palkita itseni kerran kesässä, sillä aikaa kun miesystävälläni on tapana olla lomallaan pari viikkoa kalastamassa Lapissa.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 59

Subscribe
Notify of

5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu