Olin viettänyt vuoden ensimmäiset päivät siskopuoleni tyttären ”lapsenvahtina”, vaikka eihän 19-vuotias Jenna mikään lapsi enää ollut. Täyttäisi pian 20. Hänen vanhempansa olivat lähteneet heti vuoden vaihduttua muutaman päivän häämatkalle kahdestaan. Minua yli kymmenen vuotta vanhempi siskopuolineni Salla pyysi minua heidän kotiinsa hieman ”katsomaan Jennan perään”. Häämatkalaiset palaisivat heti loppiaisen jälkeen.
”Jenna on hieman villi tyttö. Pidä hänelle seuraa ja tehkää jotain kivaa, niin pysyy Jennallakin homma hallinnassa”, Salli oli opastanut.
Eipä minulla kummempia suunnitelmia enää loppiaisen alla ollut. Arkihan tässä pian koittaisi. Joten mikäpäs siinä.
¬”Millä tavalla Jenna on hieman villi?”, kuitenkin vielä kysyin isäntäparin tehdessä jo lähtöä.
”Nooh… poikaystäviä on jo ehtinyt vaihtua… ja Jenna nyt tuntuu hieman vanhemmistakin miehistä pitävän. Ei siis mielellään mitään kotibileitä, jotka saattavat päättyä, vaikka mihin…”, Salla naurahti ovella, kun oli jo matkalla pihalla odottavaan taksiin, joka veisi hänet ja miehensä Peten lentokentälle.
”Saattavat päättyä vaikka mihin…” Se jäi hieman mietityttämään. Kaikki sujui kuitenkin rauhallisesti. Liekö uudenvuodenjuhlinta vielä väsyttänyt Jennaa. Minä joka tapauksessa pysyttelin omissa oloissani.
Loppiaisaattona Jenna sitten ilmestyi huoneestaan omaan kolmeviitosen virkanaisen makuun turhan lyhyessä hameessa ja turhan paljastavassa topissa.
”Porukathan palaavat huomenna kotiin. Käyn kavereiden kanssa hieman loppiaisaattoa juhlistamassa. Siellä voi olla vielä joulun jäljiltä kivoja tonttupoikia liikkeellä. Ehkä kaikki eivät ole saaneet lahjapussejaan tyhjennyttyä. Lähtisikö Paula-täti messiin?”, Jenna naurahti ja iski silmää irstaan puheensa perään.
”Huh, huh”, huokailin mielessäni ajatellen, että liittyikö kommentti Jennan ”villiyteen”.
”Kyllä taitaa olla parempi, että en lähde nuorempieni kyytiin”, naurahdin.
”Mitä, eikä Paula-tätä kaipaa kunnon loppiaisaattomeininkiä?”, Jenna naurahti peilin edessä meikkejään viimeistellessään.
Huokaisin enkä vastannut mitään. Peilin edessä keikistelevä sisarentyttäreni varmasti keräisi baarissa – tai minne nyt menikään – miesväen huomiota. Lyhyt tiukka hame oikein korosti hänen pyöreää peppuaan. Rinnat olivat pienehköt, mutta terhakkaasti pystyt ja kuin juuri pompsahtamasta ulos tuosta pienestä, vielä jouluisen punaisesta topista.
Sinnepä sitten meni Jenna minne menikään. Minä surffailin vielä muutaman tunnin kanavien välillä. Sen jälkeen alkoi uni voittaa ja painuin pehkuihin.
En tiedä kuinka kauan olin ollut unten mailla, kun heräsin olohuoneesta kuuluvaan Jenna ääneen.
”Pojat hei… tämä ei ole nyt tasajako… kolme vastaan yksi”, kuulin Jennan kikattavan naurun pilkkoman protestoinnin.
Vai mahtoiko olla edes protestointia? Yritin saada uudelleen unenpäästä kiinni, mutta sitten havahduin uudestaan Jennan ääneen.
”Vetäkää pojat pitkää tikkua. Voittaja saa päättää palkintonsa…”
Muutaman minuutin kuluttua kuului riemukas miesääni.
”Ja voittaja on Johnny!”
”OK. Mitähän sä haluat palkinnoksi”, Jenna tiedusteli hieman epävarmalla äänellä.
Vastaus karisti viimeisetkin unihiekat silmistäni.
”Suihinotolla voisit aloittaa!”, Johnny ääni kajahti.
Suorasukainen toive ei tuntunut Jennaa hätkähdyttävän.
”No, okei, mutta… hetkinen… sulla on siis aivan helvetin iso…”, Jenna sopersi korvin kuullen yllättyneenä.
Nousin hiljaa sängystä ja raotin makuuhuoneen ja olohuoneen välissä olevaa ovea. Keskellä lattiaa oli Jenna nelinkontin. Minihame pingotti hänen pakaransa kahdeksi toisiaan täydentäväksi puolipalloksi. Kaksi muuta miestä tuijotti tätä päärynäpeppua, kun minun katseeni osui Jennan kasvojen edessä täydessä juhlakunnossa olevaan kaluun.
Herranen aika! Se oli musta ja se oli I S O!
”Ei muuta kuin hommiin Jenna!”, Johnny kehotti naurahtaen.
”Jos tää nyt edes mahtuu… mun suuhun.”, Jenna sopersi ja alkoi sitten levittää huulensa pingottavan terskan ympärille.
Johnny ei antanut siskontyttärelleni paljon totutteluaikaa. Iso kalu painoi syvemmälle Jennan suuhun. Posket lommolla hän alkoi imeä ja lutkuttaa tuota jättimelaa.
Kaksi muuta Jennan vierasta alkoi saada tarpeekseen Jennan pyöreän pyllyn tenhovoimasta. Sekä Jennan suuhoitoa saava musta Johnny sekä kaksi muuta loppiaisaaton vierasta olivat varmaankin minun ikäisini, ainakin selvästi Jennaa vanhempia.
Toinen näistä siirtyi sanaakaan sanomatta Jennan taakse ja alkoi keriä hänen minihamettaan ylös vyötärölle.
”Hei… umhhh… Reko, mitä sä nythhhh?”, Jenna kakisteli sen minkä iso kyrpä hänen suussaan vain antoi myöten.
”Paljastan herkkupeppusi… näin”, Reko vastasi rauhallisesti jo nosti minihameen pikkuruiset helmat Jennan vyötäisille.
Pikkustringit paljastivat Jennan päärynäpyllyn posket käytännössä paljaaksi, mutta se ei nyt riittänyt.
”Ja näin!”, Reko totesi ja kiskaisi stringit Jenna polviin.
Samalla putosivat myös Rekon housut, joista paljastui juhlakunnossa oleva kalu. Ei samanlainen muurinsärkijä kuin Jennan suussa soutava musta lihaseiväs. Iso kuitenkin.
”On kai ookoo, että panen sua takaapäin, kun sulla on suu täynnä muita hommia”, Reko kysyi odottamatta vastausta ja tunnusteli sormillaan Jennan pakaroiden välistä pilkahtelevaa kohdettaan.
”No, mutta tämähän on kivan kostea. Niin se vain voi tyttöä suihinottokin kiihottaa”, Reko nauroi ja alkoi sitten sovitella seisovaa kaluaan tuohon kosteaan vakoon.
Sinne se myös upposi yhdellä määrätietoisella painalluksella.
”Herranen aika Reko! Hiemanhhh… rhauhallisheemmin”, Jenna huudahti ja sai hetkeksi suunsa vapaaksi Johnnyn aisasta. Sinne se kuitenkin painui pian takaisin.
Silmieni edessä 19-vuotias siskopuoleni tytär otti suihin mustan miehen jättikalua ja samaan aikaan hänen pillussaan oli toinen, vaaleampi kalu. Iso oli sekin. Reko otti molemmin käsin otteen Jennan pyöreistä pakaroista ja alkoi tikata tätä takaapäin tasaiseen tahtiin niin, että pyllynposket vain läiskyivät Rekon alavatsaa vasten.
En voinut mitään sille, että näky oli kieltämättä kiihottava. Samalla huomasin, että vielä osattomaksi jäänyt Jennan kolmas vieras tuijotti suoraan oviaukkoon ja silmiini. Hätkähdin, säikähdin ja horjahdin puoliraollaan olevaa ovea vastaan.
Koko nelikko käänsi katseensa minua kohti. Musta kalu oli lipsahtanut Jennan suusta, mutta häntä takaapäin takova Reko vain jatkoi.
”Paula-täti! Hienoa, että sinäkin tulit mukaan. Täytyyhän Beninkin jotain saadahhh”, Jenna lausahti ennen kuin iso kalu taas painui syvälle hänen suuhunsa.
Minähän en nyt mihinkään orgioihin todellakaan lähtisi, mutta sitä ei tämä toinen musta mies, siis Ben nimeltään – kysellyt. Hän käveli luokseni, painoi minut polvilleen eteensä. Housut putosivat seuraavaksi ja eteeni pompsahti täydessä juhlakunnossa ollut musta kalu, joka oli pelottavan suuri.
Mutta minä tosiaan olin kiihottunut… En tiedä mikä minuun meni, mutta otin molemmin käsin kiinni edessäni sojottavasta elimestä ja aloin lipoa kielelläni sen vartta.
”Suuhun vain, hyvä neiti”, Ben ohjeisti.
Herranen aika, mikä minuun oli mennyt, mutta suuhun minä sen otin. Alun kakomisen jälkeen se alkoi paremmin löytää sopivan väylän huulieni välistä kohti kurkkuani.
En tiedä kuinka kauan tätä todellakin ennakoimatonta suihinottoani jatkui, mutta katsoessani sivusilmällä viereeni todella säikähdin. Johnny ei selvästikään ollut lauennut, mutta oli vetänyt kalunsa Jenna suusta ja asettui lattialle selällään.
”Nyt Jenna tehdään tuplat. Käyhän ratsastamaan ensin”, Johnnyn komento kuului. Samalla Reko veti kalunsa Jennan vaosta.
”Siis mitä nyt?”, Jenna kyseli, mutta teki siitä huolimatta kehotuksen mukaisesti ja nousi Johnnyn päälle. Samalla hän heitti toppinsa sivuun ja paljasti söpöt B-kupin rintansa.
”Mutta todellakin varovasti sitten”, Johnny!, Jenna komensi, kun tarttui oikealla kädellään edelleen täydessä seisokissa olevaan paksuun patukkaan ja alkoi ohjata sitä sisäänsä.
”Se on niin… hirmuisen iso… ooh, mä kyllä halkeaa…”, Jenna soperteli, kun hänen porttinsa avautui isolle kulkijalle.
”Sitten Reko myös kyytiin!”, Johnny komensi ja nauroi.
”Siis hetkinen, ei kyllä peppuun samaan aikaan!”, Jenna parahti.
Tästä välittämättä Reko käveli Johnnyn päällä hyppivän pyöreän pyllyn taakse. Hän nappasi ison kalun levittämistä häpyhuulista kostuketta sormiinsa ja työnsi etusormensa muitta mutkitta Jennan taaempaan aukkoon.
”Hei… ihan oikeasti…”, Jenna sopersi.
Hänen silmänsä revähtivät auki, kun Rekon työnsi terskansa vasten sulkijalihasta.
”Tämä nyt meneeh… liian..!”, Jenna sopersi.
”Ei liian, mutta sisään se menee! Jenna-neidin pyöreään pyllyyn”, Reko naurahti ja painoi kaluaan yhä voimakkaammin Jenna-paran anusta vasten. Kunnes sulkijalihaksen vastarinta murtui ja kalu painoi sentti sentiltä syvemmälle siskontyttäreni pyllyyn.
”Jahas, sielläpä lähdettiin kahdella kuskilla matkaan. Aloitetaanpa mekin, suuren kalunsa suustani vetänyt Ben naurahti. Hän nosti ohuen yöpaitani pääni yli ja heitti sen viereensä ja asettui selälleen sen päälle.
”Ei muuta kuin pikkuhousut alas ja ratsaille Paula!”, Ben naurahti ja kiskaisi minut itseään kohti.
En tiedä mikä minuun meni, mutta olin todellakin kiihottunut. Mitään ajattelematta riisuin pikkuhousuni, heitin ne lattialla ja kuin jossain transsissa nousin kahareisin Benin ylle. Seuraavaksi tartuin hänen seisovaan elimeensä ja ohjasin sen alemmille huulilleni.
”Oiih… se on kyllä iso”, huohahdin, kun iso kanki alkoi tehdä tietään sisääni.
Saman tien Ben tarttui pakaroihini ja aloitti. Iso kalu todellakin tuntui hyvältä.
Vieressä Jenna ulisi kiihtymyksestä, kun kaksi kalua painui vuorotahtia ensin toinen pilluun ja toinen perään pyllyyn. Pienet rinnat vain heilahtelivat työntöjen tahdissa.
”Apua hei, ei kun, siis… mä saan… multa siis… TULEE!”, Jenna huusi orgasmiaan.
Lähellä olin minäkin, kun todellakin ratsastin tällä minulle tuiki tuntemattoman mustan miehen isolla meisselillä. Se tunkeutui todella syvällä ja vieläpä nopeaan tahtiin.
”Ei… nyt… nyt… siis… TULEE!”, kirkaisin lauetessani.
Jenna jatko myös ratsastamistaan, mutta hänen peppunsa sai nyt armahduksen, kun Reko veti kalunsa ulos. Samalla hän kumartui ja kuiskasi jotain Jennan korvaan.
”Joo… ilman muuta… Paula-tätikin haluaa tuplat!”, Jenna huudahti.
Siis, että… tarkoittihan hän, että…?
Vastausta ei tarvinnut kauan odottaa. Reko käveli iso kalunsa tanassa taakseni ja alkoi kostuttaa peppureikääni omilla litimärän ja kertaalleen jo lauenneen pimppini nesteillä.
”Ei siis todellakaan… Jenna, hei… siis mua ei todellakaan…”, sopertelin.
Samalla tunsin jotain kovaa ja painavaa ”takaovellani”. Sulkijalihakseni vastarinta ei pitkään kestänyt antaessaan periksi. Sama äsken Jennan pyllyä halkonut kalu alkoi painua vuorostaan minuun peppuuni.
”Pilluun ja pyllyyn Paulaa… Pilluun ja pyllyyn Paulaa…”, Jenna alkoi hyräillä, mutta häntä pomputtava ”satulan nuppi” keskeytti tuon irstaan lallatuksen.
”Herranen aika… mä saan… TAAS!”
Minä taas sain elämäni kyytiä. Vuorovedolla kaksi kalua painui sisääni. Kun Benin iso kulli lipui ulospäin pimpistäni, Reko työnsi omansa todella syvälle peppuuni. Anaaliseksiä olin toki joskus kokeillut, mutta ”tuplia” en koskaan.
Se oli yhtä aikaa sanomattoman kiihottavaa ja tavallaan pelottavaakin. Ainakin aluksi. Vaan kun rytmiin pääsi tunsin tekeväni saman ”tuplan” kuin Jenna äsken.
”Hei, apua… siis… oikeesti… mä… laukean… TAAS!”, kiimainen kiljaisuni kaikui.
Aloin olla jo väsynyt, kun samalla ihmettelin meitä höykyttävien miesten kestävyydestä. Kukaan kolmikosta ei ollut lauennut.
Vielä.
Sitten Johnny tarttui yllään ratsastavan Jennan hartioihin ja kuiskasi jotain hänen korvaansa.
”No, okei. Ollaanhan me tässä otettu tädin kanssa suihin, on annettu pillua ja pyllyä, vieläpä samaan aikaan. Joten mikäpäs siinä. Otetaan vielä lastit kasvoille”, kuulin Jennan lausuvan.
”Lastit kasvoille”. Tarkoittiko Jenna, että me ottaisimme kuin pornoelokuvissa…?
Juuri sitähän hän tarkoitti. Peppuparkani vapautui Rekon kalusta. Perään Ben nosti minut lantiosta kalunsa päältä. Johnnykin läpsäytti Jennan pakaroita kuin merkiksi.
Tiesin kyllä mihin tämä oli päätymässä, mutta jotenkin en osannut vastustaa Jenna vetäessä minut luokseen ja painaessa poskensa omaani vasten.
”Olkaapa hyvä pojat! Kuka aloittaa”, Jennan irstas ääni kaikui.
Se oli Johnny. Hän siirtyi eteemme iso kalu tanassa, teki muutaman runkkausliikkeen ja sitten…
Ensimmäinen laukaus osui otsaani ja toinen hiusrajaani, kolmas nenänvarteen. Spermaa todellakin lensi.
”Vau! Joku on saanut mällit kasvoilleen”, Jenna hihitti, mutta hetkeä myöhemmin hän oli Johnnyn kohteena. Useamman ruiskauksen sai Jennakin kasvoilleen.
Ilmeisesti Reko ja Ben olivat niin kiihottuneita Johnnyn aloituksesta, että he tulivat samaan aikaan eteemme.
”Tässä Jennalle!”. Ben ilmoitti paksulla äänellä ja antoi saman tien spermansa lentää. Sitä tuli ja sitä tuli paljon ympäri Jennan kasvoja ja hiuksia.
”Herran tähden, mikä lasti!” Jenna kauhisteli kasvot yltä päältä spermassa.
”Paulalle viimeinen... annahan Reko roiskua!”, hän kannusti.
Ja Rekohan totteli. Katselin hetken hölmistyneenä edessäni seisovaa kalua, josta pudonnut touhutippa avasi portit. Spermaa lensi kasvoilleni uskomattomina purskahduksissani ruiskaus toisensa jälkeen.
”Tää ei oo… todellista… siis mä en oo… koskaan”, sopertelin ja yritin etusormillani kaapia molemmat silmäkuoppani umpeen muurannutta spermatsunamia.
”Etpä varmaan olekaan aiemmin yhtä suurta lastia kasvoillesi saanut. Näillä pojilla on paitsi isot kalut, myös tilavat pussit.”
”Tämähän oli ihan paras loppiaisaatto. Poskihoitoa, panoa pilluun ja pyllyyn ja lopuksi kunnon lastit kasvoille”, irstas sisarentyttäreni julisti leveän ja spermaisen hymyn saattelemana.
Vaikka mikäpä minä olin, peppu ja pimppi hellinä ja kasvot yltä päältä spermassa, kenenkään irstaudesta sanomaan. Jaksoin vain huokaista samalla, kun spermaa tippui leualtani.