Laastarisuhde

20/02/2023 | Kirjoittaja: Anonyymi |
8 min
Kertoja: Mies | Nuori NainenVanhempi MiesTeinityttö
4.5
(94)
Hyvin pian tunsin teinin pehmeän ja kostean suun imeytyvän kullini ympärille.

Me tavattiin Monan kanssa about puoli vuotta takaperin. Oli poikkeuksellisen lämmin elokuinen yö ja istuttiin isommalla kaveriporukalla paikallisen yökerhon terassilla polyrottinkipuutarharyhmässä. Heitettiin läppää ja nautittiin virvokkeita. Jossain välissä suurimmilta osin jätkistä koostuneen konkkaronkan paskanjauhannan, keskeytti Pitkäaikaisen naispuolisen kaverini Jennan koulun kautta tuntema naarasryhmä. Jenna pyysi kavereitaan liittymään seuraan. Yllättäen miesväellä ei vaikuttanut olevan asian kanssa ongelmaa sillä paikalle ilmaantuneet leidit oli oikeen simpsakan näköistä sakkia. Pöytäryhmässä oli kovin niukasti tilaa, mutta siitä huolimatta 2 ensimmäistä hoikkaa blondia tälläsi itsensä penkeille istumaan. Ilonaksi itsensä esittelevä mimmi tunki kovin rohkeasti itsensä Samin ja Jannen väliin. Ja toinen suoraan Samin syliin.

-Moiii. Mä oon Pinja. Enhän mä paina liikaa. Tyttö kyseli alle jääneeltä Samilta. Kysymys taisi olla lähinnä retorinen koska tyttö oli langan laiha ja tajusi varmaan itsekkin painavansa samaa luokkaa maitopurkin kanssa.

Aivan viereeni jäi porukasta vielä yksi seisomaan. En aluksi huomannut hiljaista ja ujon oloista tyttöä, joka vaikutti kuuluvan aivan eri jengiin. Tyttö oli erittäin lyhyt ja hoikka. Toisin kun kaksi vimpan päälle laitettua ratakanaa, tämä oli lähtenyt liikkeeseen hyvin vaatimattomalla meikillä. Jalassa oli mustat lyhkäiset shortsit ja mustat converset ja päällä musta huppari. Hupun alta vilahti suortuva violetteja hiuksia.

- Hei Mona siihen vaan. Jätkiä tuskin haittaa. Pinja auttoi selvästi hieman ujoa kaveriaan.

Mona jäi empimään ja räpläsi hihaansa ja katseli kenkiensä kärkeen.

- Siis voin mä nyt täs seistäkkin. Mona mutisi hiljaa.

Rohkaisin tyttöä ja taputin rottinkisohvan käsinojaa.
- No hei istu vaikka tähän. Vinkkasin Monalle joka väläytti mulle takasi ujon hymyn ja istui lopulta viereeni käsinojalle.

Kävimme tilaamassa porukalle useamman pullon valkkaria ja lasit. Parin viinilasin jälkeen Monakin selvästi jo vähän rentoutui ja melkee huomaamatta liukui käsinojalta syliini. Tuntui mukavalta saada hyvän tuoksuinen pienikokoinen nainen lähelle. Mona oli oikeastaan tosi söpö. Itse puolestani taas olin viettänyt kuukauden takaisen eroni jälkeen selibaattia ja pikkuveikka reagoi suloisen ja itseäni reippaasti nuoremman naisen läsnäoloon oikaisemalla itsensä teltaksi farkkujen etumukseen. Toivoin että Mona ei huomaisi ja säikähtäisi sitä.

Illan edetessä laitoin merkille että muut tytöt piikitteli Monaa jatkuvasti. Mua jotenki ärsytti, koska sen pystyi lukemaan kyllä kiusaamiseksi. Jossain vaiheessa vastapuolella kikattavat blondit sai ajettua keskustelun Monan seksikokemukseen.

- Ei se oo siis ees varmaan ikinä pussannu ketää muuta ku sitä outoo Ronia. Ilona nauroi ivallisesti.

Mona vaikutti hieman hermostuneelta ja jännittyi taas. Tyttö räpläsi hieman hermostuneena hiuspompulaa sormissaan ja tuhahti hiljaa.

- Niinno ainakaan mä en oo jakanu pillua koko kaupungille niinku eräät.

- Porukka nauroi Monan vastakuitille. Ainut jota ei naurattanut, oli Ilona jonka naama vääntyi happamalle. Mona sen sijaan oli laittanut isomman vaihteen päälle, tyttö kääntyi syliini sivuttain ja antoi mulle pitkän suudelman jossa oli reippaasti kieltä mukana. Mona sai suorituksestaan raikuvat ablodit. Tyttö nousi kylmän viileästi ylös ja katsoi mua silmiin.

- Vie mut himaan jooko. Mona pyysi ja tarttui kädestäni. Mona nauroi söpösti ja oli selvästi tyytyväinen omaan nokkeluuteensa kun nousimme ja huusimme heipat terassille jäävälle seurueelle.

Otimme taksin ja päätimme mennä yhdessä mun luo. Kuuntelimme sohvalla musiikkia ja joimme vielä oluet. Mona painautui mun kainaloon ja antoi aina välillä pitkän kielarin. Tyttö nosti katseenaa muhun ja kysyi ujosti.

- Hei voinhan mä jäädä sun viereen yöksi. Mä en oikeen oo valmis ehkä viel menemään pidemmälle. Ku täs on nyt sellanen yks juttu. Onhan se ok?

Olin ehkä salaa hieman pettynyt. Koska panetti pirun lujaa, Mona näytti tosi kauniilta ja oli kiusannu mua terassilta asti. Piilotin kuitenkin pettymykseni ja lohdutin huolestuneen näköistä tyttöä.

- Tottakai sä voit jäädä. Mikä sun mieltä noin painaa. Kysyin kainalooni käpertyneeltä tytöltä.

- Mä siis seurustelen. Mut mä aion aivan just erota. Roni on hirvee lapsi eikä se saa asioitaan hoidettua. Se vaan pelaa jotai cs:ää eikä hae töitä tai kouluun. Mun pitää siivota sen jälkiä aivan jatkuvasti enkä vittu jaksa enää.

Mona jäi mun viereen nukkumaan. Keräsin kauniin itseäni lähes 20 vuotta nuoremman pikkunaisen kainaloon ja annoin hellän pusun otsalle.

Aamulla heräsin Monaa aikaisemmin. Silittelin ensin hiljaa tytön hiuksia ja laskin käteni sitten nousseen paidan alta paljastuneelle lantiolle ja painoin pienen pusun myös siroon olkapäähän. Kaluni seisoi jälleen kiven kovana. Alusvaatteissa vieressäni makaava tyttö tuoksui ja näytti taivaalliselta. Hajuvesi oli ehkä hieman teinihtävä, vivahdus vaniljaa sekoittui hoitoaineen tuoksuisiin hiuksiin. Pakotin itseni kuitenkin ylös ja latasin moccamasterin täyteen. Sieppasin lennosta kupillisen ja istuin rt-kaksioni takaterassille hörppimään sumppiani. Pieni orastava darra teki aamupanetuksesta vielä huomattavasti tuskallisemman ja ajattelin vakavissani että heivaan sängyssä loisivan pilluaan pihtaavan pikkumimmin ulos ja alan massturboida. Mutta sisälle päästyäni unohdin kuitenkin ajatukseni, sen sijaan kaadoin Monalle kahvia kuppiin ja otin varmuuden vuoksi kauramaitopurkkini myös mukaan makkariin. Herätin tytön varovasti silittämällä päätä.

-Huomenta prinsessa. Otatsä kahvia? Kysyin silmiään auki raottelevalta tytöltä.

Mona näytti siltä että olisi ollut pillahtamaisillaan itkuun.

- Oikeesti. Kukaan ei oo ikinä tuonu mulle kahvia sänkyyn. Mä rakastan sua. Mona huudahti selvästi oikeasti liikuttuneena.

- Hei ota ihan rauhassa, se on vaan ihan kahvia. Naurahdin.

- Otatsä hippimaitoa? Kysyin Heiluttaen ikaffe purkkia ilmassa.

Mona nyökkäsi ja lorautin siivun tytön kuppiin.

Tästä lähtien Mona ei oikeestaan enää lähtenytkään mun kämpästä. Käytiin jossain vaiheessa mun autolla hakees lisää vaatteita sen Eksän luota. Mä olin saanu itelleni kämppiksen. Meillä oli hauskaa yhdessä. Samanlaisia intressejä, vaikka ikäeroa olikin lähes 20 vuotta. Olin itse 37 ja Mona vasta 19. Pelattiin pleikkaria ja ratkottiin kaikkia erilaisia aivopähkinöitä ja välillä dokattiinkin. Kumpaakin yhdisti myös melko rankka edellinen suhde ja siitä kumpuava paha olo. Johon saimme kätevästi toisiltamme vertaistukea. Mona oli pitkällä sairaslomalla mielenterveysongelmiensa takia. Tyttöä oli kiusattukin lähes koko elämä ja hän oli masentunut ja ahdistunut. Mun oli aluksi jotenki tosi vaikee ymmärtää miten niin kaunis ja fiksu nainen voisi olla jotenkin epäsuosittu. Enkä oikeastaan koskaan saanut sitä selville.
Mona oli ehtinyt asua mun luona melkeen kaks viikkoa. Itse kävin töissä arkisin iltavuorossa. Mona hengaili mun kämpässä, siivoili, teki ruokaa ja pelaili pleikkaa. Yöllä nukuttiin samassa sängyssä vierekkäin ja pussailtiin paljon mutta mun selibaatti oli kestänyt nyt jo yhteensä ainakin puolitoista kuukautta. Koko aikana ei oikeen ollut huvittanut runkkaillakkaan, mutta nyt nuo paineet alkoi selvästi kasaantua. Mona pyöri välillä naurettavan seksyissä vaatteissa kämpässäni ja se selvästi myös tiesi että saa mun munan seisomaan.

Yhtenä perjantai iltana Mona istui lattialla pelaamassa kun tulin kotiin. Tytöllä oli päällä ainoastaan mustat etittäin seksikkäät alusvaatteet. Naurahdin Monalle.

- Sä niinku pelaat täällä alusvaatteissa.

Mona nauroi mulle takaisin. No mä vähä niinku unohdin pukee ku tulin suihkusta, oli niin jännä kohta.
Olin aavistuksen väsynyt töistä ja kellahdin selälleni makuuhuoneen sängylle päiväpeitteen päälle. Ehkä minuutin myöhemmin Mona tuli mun perässä, viereen lensi kortsupaketti, tyttö asettui kauniiden alusvaatteidensa kanssa mun päälle hajareisin.

- Tiiätsä mitä näil tehdään. Mona kysyi ja heilutti näkki pakkausta naamani edessä.

- Kyllä mä luulen et mulla on aavistus. Ehdin naurahtaa ennenkuin Mona kumartui antamaan mulle pitkän suudelman.

- Hyvä. Mona sanoi hymyillen ja laskeutui alemmas. Tyttö kiskoi empimättä olohousuni boksereineen jalasta. Kullini oli jo tilanteen tasalla ja pongahti kauluksen alta iloisesti pystyyn.

Pienet sormet puristui kullini ympärille ja puristi napakasti juuresta aloittaen tuskallisen hitaan liikkeen.

- Siis tää on hiton paksu. Mona katsoi mua silmiin. Tytön ilmeestä oli vaikea päätellä että oliko se kiimaa vai kauhistuneisuutta.

Otin kommentin kuitenkin kohteliaisuutena ja jotenkin nautin kullini saamasta kehusta. Eksä ei tainnut ikinä reagoida asiaan kuinkaan. Lisäkiihoketta loi erittäin nuoren näköinen ja siro tyttö jalkojeni välissä jonka ohuet sormet näytti jotenkin riettailta ja pieniltä kullini ympärillä. Munan päähän ilmestyi pisara kiimalimaa. Mona katseli pisaraa terskan päässä aikansa pää kallellaan veti esinahan taakse ja nuoli sitten hitaasti kielen kärjellään terskan reiän puhtaaksi tuosta touhutipasta lähes tuskallisen hitaasti. Kun kielen kärki loppujen lopuksi irtosi mansikastani, jalkani säpsähti aivan tahtomatta ja suusta pääsi väkisin pieni voihkaisu. Hyvin pian tunsin teinin pehmeän ja kostean suun imeytyvän kullini ympärille. Kalu upposi tuohon ihanaan pieneen suuhun muutaman kerran hyvin nopeasti runkkausliikkeiden tahtiin. Tunsin pakottavaa säkenöintiä kiveksissä ja tiesin että en kestäisi kauaa. Munan kärki oli niin herkkä että jokainen kosketus siihen sai mut värähtelemään ja voihkimaan. Olin aivan varma että mälli lentäisi sillä sekunnilla.

- Meinaaksä tulla. Mona kysyi ehkä hieman pirullinen ilme kasvoillaan ja lopetti kullini runkkaamisen. Sain melkeen voihkaistua selvän "jooohn" kun Mona jatkoi.

- Et sä vielä saa laueta. Mona virnisti samaa pirullista hymyä.

Voi vittu. Miten niin vielä. Mä en oo lauennu ikuisuuteen ja raiskaan tuon pikkunaisen oikeesti kohta. Aattelin itsekseni. Mona riisui omat pikkuhousunsa, rintsikat tyttö jätti vielä päälleen kiivetessään ylemmäs ja asetellessaan itsensä hajareisin päälleni.
Kullini seisoi nyt Monan pimppiä vasten ja sen varsi oli häpyhuulten välissä. Näin ensimmäistä kertaa Monan jalkovälin paljaana ja huomasin että pillu oli ajeltu karvattomaksi aivan juuri. Tyttö hieroi pilluansa kullini vartta vasten hitaasti ja huokaili tyytyväisenä.

- aih vittu ku tuntuu hyvältä. Mulla on kyl hei sit ne pillerit. Niin ei sun oo pakko tota kumihuppua laittaa. Mä ehkä haluisin tuntee ku sä tuut mun sisälle.
Mona kehräsi hiljaa ja jatkoi tuskallisen hidasta keinumista mun päällä.

Mä olin puolestaan taas aivan orgasmini partaalla. Joka kerta kun tyttö liikkui kullini vartta kiimasta liukkaalla pillullaan olin aivan sekunnin päässä laukeamisesta. Tilannetta ei yhtään helpottanut ajatus ja odotus siitä että pääsisin kohta upottamaan kaluni tuonne tiukkaan kosteaan pikkupilluun. Tajusin että en todellakaan kestäisi siihen asti. Ja samalla huomasin jo orgasmin aivan selvästi alkavan ja lantioni jännittyi valmiina ruikkimaan spermat omalle vatsalleni. Mutta juuri sillä hetkellä Mona nousi päältäni juuri ajoissa ja kiepsahti kylkeeni makaamaan. Haukoin henkeä kun kala kuivalla maalla. Mona hymyili mulle viekkaasti ja antoi pusun samalla kun silitti punaisena, herkkänä ja järjettömän kovana seisovaa ja sykkivää kulliani. Sormi kulkeutui jälleen terskan kärkeen ja keräsi mukaan pihalle erittyneen touhutipan. Mona kuljetti sormensa kielensä päälle ja nuolaisi kiimani.

- Tää on hyvää. Mona kuiskasi ja sain taas upen hymyn.

- Sä näytät vähän kärsivältä. Pitäiskö mun vähän kuitenkin helpottaa sun oloa.

Mona kiipesi päättäväisesti takaisin päälleni ja tiputti tällä kertaa myös rintsikat jotka lensi makkarin nurkkaan. Alta paljastui pari täydellisen muotoista greipin puolikkaan kokoista pientä ja kiinteää nuoren naisen tissiä joiden nännit oli myös pienehköt mutta kärjet erottui selvästi ja nöpötti kovana ja ryhdikkäästi. Tyttö ohjasi kullini kärjen häpyhuuliensa väliin ja pyöritti lantiotaan hiljalleen. Mona oli itsekkin selvästi munan tarpeessa. Tunsin kuinka pillumehu aivan valui pitkin kullini vartta. Hyväilin Monan kiinteitä rintoja ja pyörittelin nänniä sormien kärjillä aikani, kunnes liutin kädet hiljalleen kylkiä pitkin tytön lantioille. Tuntui ihanalta pidellä pientä, siroa naista. Eksä oli suhteen aikana paisunut kuin pullataikina, eikä muutenkaan ollut mikään maailman pienin nainen. Jos se kiipes ratsaille niin alla oli lähinnä tukalaa ja vartaloa ei edes voinut kuvitella hyväilevän tällä tavoin, koska kyljillä olisi löllynnyt vaan läski. Nyt tunsin olevani taivaassa.

Mona alkoi laskeutua kullini päälle mutta muna ei meinannut painua syvemmälle, vaikka pillu oli läpeensä märkä. Tyttö nosti vartaloaan varovasti vielä ylös päin, asetteli kalun uudelleen huulien väliin. Monan ilme oli kiihottava. Tyttö puri alahuulta, silmät kävi kiinni mutta vain toinen aukesi ilme näytti samaan aikaan keskittyneeltä mutta myös hieman tuskaiselta ja silti jotenkin himokkaalta. Mä olin jo valmiiksi aivan valmis laukeamaan ja pelkäsin että munani räjähtää ennenkuin se saadaan upotettua sisään. Tajusin että pillu oli selvästi erittäin pieni ja tiukka, joten pidin käsiä Monan lantioilla tukena mutta varoin painamasta tyttöä väkisin munaani vasten etten vahingossakaan satuttaisi tätä ihanaa olentoa. Vaikka oikeastaan mieli olisi tehnyt runtata kyrpä sisään vaikka väkisin. Mona nosti suloisen posliinipillunsa vielä ja asetteli uudelleen kullin kärkeen. Alahuuli rullautui taas hampaiden väliin ja lantio teki pientä pyörivää liikettä kaluni päällä.

- Sä oot liian iso mulle. Ei tää mahdu. Mona voihkaisi hieman tuskaisena, mutta jatkoi vielä painamista. Juuri sillä hetkellä pillun suu antoi periksi ja haukkasi kullini kärjen syleilyynsä. Mona säpsähti ja tytön suusta pääsi kimeä voihkaus josta oli hyvin vaikea päätellä, että johtuiko se kivusta vai nautinnosta vai molemmista. Alun jälkeen kulli liukui hitaasti syvemmälle. Tunsin kaluni varressa aivan uskomattoman puristuksen. En oikeastaan edes tiennyt että naisen pillu voi olla niin tiukka. Mona voihki vaimeasti korkealla äänellä ja tytön huulet oli raollaan. Välillä tyttö nyyhkäisi niinkuin olisi pillahtamassa itkuun, mutta jatkoi kuitenkin laskeutumistaan aivan kuin väkisin. Kunnes kulli oli sisällä pienessä vaginassa aivan juurtaan myöten. Mona kumartui alemmas ja suuteli hellästi mua. Ja kuiskasi sitten korvaani.

- Mä oon niin täynnä. Ihan jäätävän iso muna.

Syleilin pientä naista päälläni ja suutelin tämän kaulaa. Kädet kulki lantioilta pienille tiukoille pakaroille ja puristi hellästi. Päivät PS:n kapula kädessä aikaansa viettäväksi naiseksi pakaratkin oli uskomattomassa kondiksessa. Annoin tytön totutella sisään ottamaansa vehkeeseen ja silitellessäni peppua, jännitin alapääni lihaksia ja sain kullini hiljalleen nytkähtelemään pillun sisällä. Se sai Monan voihkimaan jälleen kiimaisesti ja tyttö kosti temppuni jännittämällä omia lihaksiaan. Pillu puristui entistäkin tiukemmalle kullini varteen ja tajusin että laukeaisin aivan tällä hetkellä. Puristin pakaroista lujempaa ja ohjasin pientä peppua ensin ylös päin ja aloin painamaan uudestaan alas. Monan suusta pääsi ensin vinkaisu ja samalla hetkellä kullini tuntui kuin räjähtävän sisällä tiukkaakin tiukemmassa pesässään. Muna sykki valtoimenaan ja tunsin että spermaryöppyjä tuli ainakin viisi tai kuusi. Orgasmi tuntui kestävän ikuisuuden ja samalla huomasin että Mona oli alkanut tärisemään ja nytkähteli päälläni. Tyttö sai orgasmin ja samalla kun nainen alkoi ulisemaan vielä kovempaa pillun seinämät supisteli spermaa sylkevän kullini ympärillä ja lypsivät siitä pihalle viimeisetkin pisarat.
Mona levähti voipuneena rennoksi mun päälle makaamaan poski vasten mun rintaa. Silittelin pienen naiseni violetteja hiuksia ja nautin tunteesta kun orgasmin järisyttämä kullini alkoi hiljalleen löystyä spermalla täytetyssä maailman kireimmässä ja parhaimman tuntuisessa pillussa.

- Voi luoja! Kuin paljo sitä oikeen tuli? Nyt se virtaa niinku jokena mun reisiä pitkin tänne lakanoihin. Mona nauroi.

- En oo ees ikään saanu miehen kans ennen. Se oli aivan vitun ihanaa. Mona kuiskasi.

Mona käpertyi kainalooni selin, suljin naisen tiukkaan halaukseen ja suutelin hellästi tytön niskaa. Olohuoneeseen päälle jääneestä radiosta soi hiljaa Vilma Alinan Palasina-kappale. Aika juustoista, mutta sopii jotenkin tilanteeseen. Ei paljon pyörinyt eksät mielessä enää. Enkä usko että Monalla sen kummemmin.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 94

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu