Kummityttö Kylässä VIII

24/03/2022 | Kirjoittaja: Dickinson |
14 min
Kertoja: Mies | SetäTeinityttöSuuri Ikäero
4.7
(57)
Bikinien kangas tummuu kostuessaan ja tyttö päästää kiihottavan ähkäisyn suustaan.

Lue ensin osa VII.

"Uimareissu"

Lähdettyämme hallilta viihdymme pizzeriassa puolikaaren mallisessa sohvaloosissa, pitkälle iltaan syöden ja jutellen. Katselen tyttöjä vuorotellen heidän jutellessaan keskenään. Jokaisella tytöllä on omia tuhmia salaisuuksiaan kanssani. Pauliina nojaa olkaani väsyneenä, muutkin tytöt alkavat näyttää unen tarpeessa olevilta. Tytöt lähtevät jo autolle ja jään maksamaan ruuat.

Ajelemme hiljaisuuden vallitessa takaisin luokseni, perille päästyämme tytöt laahustavat melkeinpä jonossa kellariin nukkumaan huikaten hyvät yöt mennessään.

Aurinko on jo korkealla, kun herään, tytöt touhuavat taas keittiössä aamupalan parissa, kun tulen alakertaan. Keittiössä on vain Ninni ja Pauliina.

”Valkulta tuli aamulla viestiä että, meidän ryhmä putosi jatkosta” Ninni toteaa tuijotellen pettyneenä kahvikuppiinsa. Pysähdyn tytön kohdalla hänen taakseen, puristan muutaman kerran hartioilta.

”Ei kai se maailma yksiin karsintoihin kaadu, aina tulee uusia kisoja?” sanon samalla katsellen Pauliinaa vastapäätä pöydän toisella puolella.

”Olisi se ollut kiva päästä jatkoon” Pauliina toteaa hiljaa.

”Missäs Tiina ja Nella on?” Kysäisen edelleen kädet leväten Ninnin hartioilla.

”Ne sai kyydin hallille valkulta, se oli tulossa tästä ohi, niin annettiin sun nukkua rauhassa” Pauliina kertoo lusikoidessaan mysliään.

”Ok, mitäs me sitten tehdään tämä päivä kolmistaan?” koitan udella kaataessani kahvia mukiini.

”Ei oikein varmaan jaksa mitään” Ninni toteaa Pauliinan nyökytellessä myötäilevästi.

”Jos mä vien teidät tänään, vaikka uimaan, piristyisitte vähän” sanon tönäisten samalla Pauliinan jalkaa pöydän alla, väläyttäen hymyn molemmille tytöille.

Saan Pauliinalta pienen hymyn vastaukseksi.

Aamupalan jälkeen pakkaan kamat autoon, evästä kylmälaukkuun, palaan keittiöön ja kerron tytöille, että paikka on mukavan rauhallinen. Molemmilla tytöillä on bikinit jo valmiiksi yllään. Ninnillä on persikan värinen alaosa valkoisten farkkushortsiensa alla, joiden pienet kultaiset lukot kyljillä näkyvät shortsien alta koska shortsien ylimmäinen nappi on jätetty varmasti tarkoituksella auki. Yläosa samaa sarjaa, jossa samanlainen lukko rintojen välissä, pitämässä nuo ihanan terhakat nuoret rinnat ja pullottavat nännit ojennuksessa.

”Kehtaanko lähteä tässä asussa?” Tyttö kysyy huomatessaan katseeni vartalollaan.

”Todellakin kehtaat” vastaan nostaen hymyillen katseeni rinnoilta noihin säkenöiviin silmiin.

”Mmm, hyvä sitten” Ninni lipaisee ylähuultaan ja solmii tummat hiuksensa donitsilla ja heittää pyyhkeen olalleen ja lähtee sandaalit kädessään roikkuen ovesta ulos autolle.

”Mites, kehtaanko mä tulla näissä samalle rannalle” kuulen Pauliinan äänen keittiön ovelta.

Käännyn äänen suuntaan, mittailen tyttöä punaisista varpaankynsistä aina tiukkoihin valkoisilla naruilla solmittuihin palmikoihin. Katseeni pysähtyy vyötärönkorkeudelle, katselemaan noita upean tiukasti häpyhuulia vasten painautuvia punavalko raidallisia bikineitä, niiden kehystäessä kiihottavan kamelinvarpaan reisien välissä. Silmieni nuollessa tytön litteätä vatsaa kohti rintoja peittäviä liivejä, huomaan niiden kohoilevan hengityksen tahtiin.

Pauliina silittää toista nänniään kankaan läpi, katsellen minua samalla aurinkolasiensa ylitse silmiin.

”Ostin nämä biksut jo keväällä, kun muistin miten toit aina kylään tullessasi mariannekarkkeja mulle” tyttö sanoo.

”Mun mielestä ne on hyvänmakuisia” vastaan hymyillen.

Lähestyn ovenkarmiin selkänsä painanutta kaunotarta. Katselen hänen huulirasvasta kosteita huuliaan, tuikkivia silmiään, tunnen makean ihovoiteen tuoksun nenässäni.

”Sä näytät syötävän hyvältä silmäkarkilta noissa biksuissa” sanon hiljaa nojautuessani suutelemaan häntä suoraan huulille, maistan hammastahnan hänen huuliltaan ja kieleltään.

”Oletko sä sellainen sedän ikioma herkkupala jota saisin maistaa aina kun tekee mieli jotain hyvää” kuiskailen suudelmien välissä.

”Mmmm, sellainen pieni namu mä tahtoisin olla sulle” tyttö kuiskailee huokaillen, puristellen samalla etumustani, tehden oloni tukalaksi tiukoissa speedoissani shortsien alla.

Ninni kyllästyy istumaan auton konepellillä ulkona ja painelee tööttiä mielenosoituksellisesti saaden meidät lopettamaan toistemme kiusaamisen keittiössä.

”Meidän täytynee hillitä itsemme ja lähteä sinne rannalle” sanon Pauliinalle suukottaessani hänen otsaansa.

Tyttö solmii punaisen sarongin vyötäisilleen peppunsa peitoksi. Kuljen Pauliinan perässä ulos ja autoon, samalla ihastellen tuota ihanaa nuorta persettä Ninnin virnistellessä tietäväisen näköisenä molemmille.

Laitan tavaratilan kiinni ja istun autoon. ”Rannalle mars, rentouttava päivä tiedossa siis” sanon vilkaisten tyttöjä.

Pauliina on omalla paikallaan etupenkillä, Ninni taas puoliksi makaa takapenkillä kuskin puolella, vasemman jalan varpaat hipsuttelemassa reittäni penkin sivusta. silittelen ajomatkalla tytön varpaita salaa Pauliinalta.

Ajeltuamme aikamme pääsemme järven rannalle, paikka on mukavan rauhallinen, aurinko paistaa juuri sopivasti auringonottoa varten. Tytöt levittävät pyyhkeensä lyhyelle nurmelle, jään itse hiukan varjoisampaan paikkaan koivujen alle.

Seurailen tyttöjen touhuamista mielenkiinnolla, huomaan heidän myös välillä katselevan minun suuntaani. Aurinkorasvassa ei säästellä selvästikään, molemmat tytöt levittävät sitä antaumuksella vartalolleen. Pitävät tarkasti huolta, ettei senttikään ihosta jää ilman, toivoisin olevani se joka tuota rasvaa levittäisi eikä vain katselisi. Koitan keskittyä kirjaani, aina välillä katseeni kuitenkin nousee kirjan yli tyttöjen suuntaan ihailemaan. Mielessäni pyörii vain tyttöjen piukkojen bikinien alla pullistelevat jalkovälit, jonka takia myös omatkin speedoni ovat kestokykynsä rajoilla pitäessään kaluani aisoissa.

Vaikka olen hiukan sivummalla tytöistä, erotan silti tyttöjen iholla valuvat hikikarpalot, kaulalla, litteillä vatsoilla, kyljillä ja huulilla. Jonkin ajan kuluttua Pauliina lähtee kokeilemaan vettä ja lähtee uimaan, katselen hänen upeata peppuaan hänen mennessään syvemmälle, pienen matkan päässä rannasta on pieni lautta jolle tyttö jää nauttimaan auringosta ja kuivattelemaan itseään.

Ninni huomaa minun katselevan Pauliinaa ja kutsuu minut luokseen heilutellen aurinkorasvapulloaan. Teen työtä käskettyä, ja istahdan tytön viereen toiselle pyyhkeelle.

"Sua ei varmaan harmittaisi sotkea sormiasi aurinkorasvaan, jos mä pyytäisin sua rasvaamaan mua?" Ninni kysyy viattomasti aurinkolasiensa takaa.

"Ei mua varmaan ihan kauheasti harmittaisi" vastaan hymyillen.

"Jos sä voisit sitten levittää rasvaa ensin mun selkääni" tyttö sanoo.

Ninni nousee istumaan avaten bikiniensä yläosan lukon rintojensa välistä, ojentaa ne minulle laskeutuen takaisin vatsalleen pyyhkeelle, kasvot kohti lampea.

Puristan pullosta rasvaa huolella selälle, alan hieroa niskaa ja levittää sitä rauhallisesti alas aivan bikinien rajaan asti. Kuulen edetessäni tyytyväistä muminaa.

Silittelen hitaasti selkää, sormet liukuvat välillä kyljille, varmistaen että rasvaa on joka paikassa. Annan käteni liukua kylkeä pitkin kainaloihin asti, liukuen yli rintojen sivun. Sormet lipsuvat myös alaselällä hiukan jopa bikinien alaosan allekin, tunnen tytön nostavan vaistomaisesti hiukan peppuaan, kun sormet käyvät bikinien alla paljailla pakaroilla.

"Sulla on niin hellät otteet, tää tuntuu todella mukavalta" Ninni sanoo hiljaa.

"Täytyyhän mun varmistaa, ettei ainakaan minun takiani sun nuori pehmeä ihosi pala" sanon katsellen taas Pauliinan suuntaan.

"Sitten sun varmaan on pakko rasvata mun jalatkin", Ninni kääntää päätään ja katselee minua silmiin.

"Sitten mun varmaan on pakko totella" siirryn hiukan taaemma pyyhkeellä.

Siirryttyäni saan tuon upean näkymän silmieni eteen, persikanvärisen bikinipepun, kankaan peittäessä puoliksi pakarat, painuen ihanan kiihottavasti reisien väliin piilottaen tuon hunajalta maistuvan sykkivän lähteen alleen.

"Onko näin hyvä?" Ninni kysyy katsomatta taakseen avaten haarojaan hiukan lisää, tietäen minun katselevan juuri sinne.

"Mmmm, on, aivan täydellinen" kuiskaan ja pursotan taas rasvaa molemmille jaloille nilkoista polvitaipeisiin ja pepulle asti.

Rasvailen nilkkoja ja pohkeita antaumuksella, katsellen bikinipeppua ja tuota jalkoväliä. Kyrpäni alkaa olla todella kovana speedoissani.

"Sun pohkeet tuntuvat olevan hiukan jumissa" totean levittäessäni rasvaa ja hieron samalla vähän lujempaa.

"Mä olen enemmän jumissa sieltä paljon ylempää" Ninni huokaa raukeana.

"Mmmm, niinkö?" kysyn vähän veitikkamaisella äänellä ja hieron polvitaipeista ylöspäin, keskittyen sisäreisiin.

"Aaaah, sä kiihotat mua tahallasi" Ninni henkäisee, kun sormeni käyvät puolessa välissä reisiä raapimassa hellästi.

"Luuletko itse, ettei jalkovälisi katselu saa minua kiihottumaan? vastaan.

"Tahtoisitko nussia mua nyt, mun tekisi mieli saada sun kyrpä sisääni, sä olet härnännyt mua jo tässä sen verran" Ninni vikisee levittäen jalkojaan lisää.

Hyväilen takareisiä polvista ylöspäin molemmin käsin, puristellen pakaroita samalla bikinien alla, tyttö alkaa hengittää raskaammin, nostaen peppuaan kiihottuneena.

"Sekin hetki varmasti tulee eteen, että upotan kaluni sinun sisääsi, usko pois" sanon nauttiessani näkymästä.

Peukaloni liukastelevat aivan bikinien reunalla, melkein hipoen turpeata häpykumpua, Ninni jännittää kiinteitä pakaroitaan, pidättää välillä hengitystään. Painan peukaloni haaroissa pullottavalle kummulle bikinien päälle, liu'utan sormea huulien välissä, bikinien kangas tummuu kostuessaan, tyttö päästää kiihottavan ähkäisyn suustaan, levittäen jalkojaan entisestään.

"Sä näytät niin helvetin riettaalta siinä, tiukka pillusi märkänä, mahallasi maaten ja voihkien" kuiskaan huuliani lipoen.

"Aaah, oletko ihan varma, ettei se kosteus ole vaan aurinkorasvaa" tyttö ynisee hiljaa silmät ummessa.

Irrotan toisen käteni pepulta, toisen käden peukalon siirtyessä paremmin pillulle hieromaan, hellällä pyörivällä liikkeellä saan bikinit haaroista kokonaan märäksi. Siirrän peukaloni kostean kankaan alle, kuuluu hiljainen voihkaisu, kun hyväilen tytön kiimasta märkää välilihaa, nautinto saa hänet vapisemaan pyyhkeellä.

"Mmm, mikään ei ole kiihottavampaa, kuin nuoren naisen kiimasta märkänä valuva, sykkivä pieni pillu" huohotan itsekin tyytyväisellä äänellä, vapaan käteni puristellessa omaa kivikovaa kaluani speedojeni päältä.

Koskettelen liukasta paljasta vakoa edestakaisin, työnnellen sormea varovasti sisään, härnäten, tyttö nostaa voihkien itseään sen verran että saan kämmenen hänen alleen, sormet levittyvät kummulle silitellen trimmattua karvoitusta, klitoriksen aluetta, peukaloni liukuu syvälle supistelevan pillun sisään. Tunnen, miten sykkivä kyrpäni valuu omaa kosteuttaan speedoihini. Alan hitaasti hyväillä ja naida tuota pillua sormellani, Ninni on valuvan märkä, huokailee todella kiihottavasti, puristellen itsekin omia pakaroitaan.

"Sä näytät käyvän todella kuumana...ja märkänä" sanon.

"Sulla on todella ihanat otteet, tuntuu hyvältä olla tässä....mä tulen....kohta....aaaahh" tyttö kehrää edessäni.

"Ei tämä tainnut olla ihan pelkkää aurinkorasvaa tämä kosteus, vai mitä?" kuiskailen.

"Äääähh, ei se tainnut olla, vittu kun tuntuu ihanalta" Ninni kuiskaa edelleen kehräten.

Kiusaan tytön herkimpiä paikkoja, keskittyen tuottamaan hänelle mahdollisimman paljon nautintoa.

Vaihdan peukalon tytön sisällä etu ja keskisormeeni, nain häntä niillä hangaten herkkiä pillun huulia samalla. Tunnen, miten puristus pillussa lisääntyy kiihotuksen takia. Hengitys alkaa tihentyä, tyttö puristaa molemmin käsin persettään rystyset valkoisena, nuori tiukka pillu alkaa supistella, varpaat kipristellä, pakarat jännittyä. Mehuistaan märkä pillu maiskahtelee sormissani, kun työntelen niitä edestakaisin hänen sisällään. Valuvan märkä peukaloni härnää välilihaa ja peppuaukon reunoja, tytön kynnet painuvat pakaroiden pehmeään ihoon. Pyöritän sormiani hänen sisällään vielä muutaman kerran, viimeinen pyöräytys on liikaa, tyttö vavahtelee orgasmin iskiessä täysillä, ulisten hiljaa, vinkuen. Vartalo rentoutuu, välillä nytkähdellen, annan sormieni liukua hitaasti ulos. Laitan märät bikinit takaisin paikoilleen, vien märät sormet huulilleni, maistan tuon ihanan pillun suolaisen maun sormistani.

"Mmm, sä maistut yhtä tuhmalta kuin näytät" kuiskaan imiessäni sormiani. Tyttö hymyilee tyytyväisenä pyyhkeellään.

"Sun sormet jo löysi mun sisältä niin ihania kohtia, melkein pelottaa miettiä miten hyvää sun kalusi tekisi siellä" Ninni kuiskaa silmät suljettuina.

"Vai sitä mieltä olet, tykkään vain saada naisen nauttimaan" sanon silittäessäni tytön selkää.

"Ehkä mä vielä joskus tiedän miltä sä tunnut...mun sisällä" tyttö raottaa silmiään kuiskatessaan.

"Sen aika näyttää, mutta nyt taidan lähteä uimaan ja katson samalla, ettei Pauliina ole pyörtynyt tuonne lautalle" sanon noustessani ylös.

"Ok, mä jään tähän nauttimaan olostani ja vähän kai auringostakin, kiitos...senkin...setä" tyttö kuiskaa tuhmalla äänellä.

Kävellessäni lampeen puolikova kaluni hankautuu kiimalimasta märkänä mukavasti speedojani vasten, saaden sen jäykistymään nopeasti uudestaan. Maistelen vielä matkalla pillulta maistuvia sormiani hymyillen. Päästyäni riittävän syvälle veteen vien käteni uimahousujeni alle, ottaen kovettuneen kaluni käteeni hyväilläkseni. Jatkan hiljalleen syvemmälle, vedän muutaman pitkän hitaan vedon samalla huuhtoen enimmät touhutipat uimahousuista, painan sen jälkeen kovan kaluni takaisin uikkarieni alle. Kahlaan hiljaa melkein kainalonsyvyisessä vedessä kohti lauttaa jolla Pauliina makaa.

Katselen tyttöä jalkopäästä päin, makaamassa lautalla selällään, kädet sivuillaan, polvet koukussa jalat sopivasti raollaan, silmät suljettuina, hengitellen rauhallisesti.

"Näkyykö sieltäpäin katsottuna täällä jotain mielenkiintoista?" tyttö kysyy avaamatta silmiään.

"Mmm, näyttäisi että sellainen ihana tyttö siellä olisi jota tekisi mieli maistaa" sanon.

Otan samalla vettä suuhuni, ruiskauttaen sen tytön bikinien alaosan päälle.

"Luuletko ettei se muuten kastu riittävästi, että sun piti roiskia vettä sinne?" Pauliina kiljaisee edelleen maaten.

"En vain voinut vastustaa kiusausta, anteeksi, sä vaan näytät niin hyvältä siellä" vastaan esittäen viatonta.

"Nyt ne on ihan märät taas, ne ehti vasta kuivua tässä auringossa" tyttö sanoo noustessaan istumaan, levittäen samalla jalkojaan enemmän suuntaani.

"Näkyykö noista valkoisista kohdista märkänä hiukan läpi?" kysäisen uteliaana.

"Nooo, en mä tiedä, näkyykö niistä?" Pauliina vastaa hymyillen vinosti kysymyksellä, siirryttyään istumaan aivan lautan reunalle eteeni jalat avoinna.

"Kyllä niistä taitaa vähän näkyä" sanon painaessani kangasta paremmin ihoa vasten sormillani.

"Tykkäätkö siitä että sä näet mun nuoren posniinin pimpin niiden läpi....saako se sun kalusi kovaksi veden alla?" tyttö huokaa sulkien silmänsä.

"Tykkään, todellakin saa mutta sä saat mut muutenkin aina kovaksi" kuiskaan silitellen klitoriksen seutua hitaasti märän kankaan päältä.

"Tietäähän setä että tollainen koskettelu saa mut aika märäksi" Pauliina sanoo silitellen hiuksiani.

"Märäksi setä sun pimpin tahtookin saada" katselen tyttöä ylöspäin.

"Mmmhhh, tehtävä siis suoritettu onnistuneesti" tyttö huokaa korvaani nojautuessaan suutelemaan kaulaani.

Nostan tytön lautalta syliini, viileä vesi saa Pauliinan haukkomaan henkeään, kivikovat nännit nöpöttävät märkien bikinien läpi. Hän kiertää jalkansa lantiolleni ja kätensä kaulalleni. Käteni kannattelevat tyttöä pakaroilta, katselemme toisiamme hiljaa silmiin. Kurkistan tytön olan yli rantaan päin. Ninni näyttää nukkuvan rauhallisesti pyyhkeellään.

"Tuskin Ninniä haittaa vaikka se näkisikin meidät yhdessä tässä, katselihan se meitä jo kellarin portaikossa, kun olin ottamassa sulta suihin peppu pystyssä " Pauliina kuiskii näykkien kaulaani.

"Onhan tuo ihan totta" vastaan ja suutelen tyttöä pehmeästi huulille.

Tyttö jännittää itseään suudellessamme, käteni vaeltavat kiinteällä vartalolla, suudelmat muuttuvat innokkaammiksi, vaativammiksi, himokkaiksi. Pauliinan kädet liukuvat selälläni, niskassani raapien hellästi.

"Tuu mun sisään, jooko" tyttö kuiskaa vieden kätensä lanteilleen veden alla, avaten bikiniensä alaosan solmut, vetäen sen välistämme pois ja kietoen ne kaulaani.

"Uuuh, miten susta on tullut näin ihanan tuhma?" kuiskaan kun samalla aukaisen speedojeni narun vapauttaen kivikovan kyrpäni niistä.

"Emmä vaan tiedä, mä varmaan vaan haluan että setä vähän kouluttaa tuhmaa tyttöään" Pauliina läähättää raskaasti korvaani.

Samalla hangaten kaluani vakoaan vasten toisella kädellään, näykkien samalla korvanlehteäni hampaillaan.

Käännyn nojaamaan selkääni ankkuroitua lauttaa vasten, Pauliina painaa terskani hitaasti sisälleen huokaisten ihanasti. Lasken tyttöä alemmas sylissäni, kunnes kaluni on kokonaan hänen sisällään, tyttö tuijottaa minua suu raollaan hengittäen tiheästi.

"Sä tunnut taas niin upealta siinä sylissä juuri nyt" kuiskaan.

"Säkin tunnut aika ihanalta kokonaan mun sisällä" Pauliina sulkee silmänsä, puree alahuultaan ja alkaa keinuttaa itseään rauhallisesti puristaen itseään minua vasten.

Liikumme toistemme rytmissä, voihkien ja huokaillen hiljaa. Tyttö raapii selkääni kynsillään kaluni hangatessa kireän pillunsa turvonneita huulia, suutelemme, maistelemme toistemme huulia, välillä purren, näykkien. Pauliina taivuttaa päänsä taakse, maistelen hänen kaulansa ihoa, työntelen lujempaa syvemmälle hänen uumeniinsa.

Tyttö huohottaa ääneen, tunnen miten hän jännittää itseään. Tyttö kiemurtelee notkeana sylissäni, alapäänsä hieroessa himokkaasti sykkivää kyrpääni. Kivikovat nännit tuntuvat rintaani vasten.

"Mä.... tulen...kohta" kuiskaan vapisevin polvin, kyrpäni liukuessa edestakaisin huokausten tahdissa.

"Ihana, laske mun sisään, sun ihana kuuma lastisi" Pauliina voihkii puristaen pillunsa lihakset äärimmäisen tiukasti kyrvälleni kuin imien sen sisäänsä.

Hengitän katkonaisesti kun tunnen, miten lastini ryöppyää, tuohon ihanasti puristelevaan tiukkaan vittuun. Tyttö puree hampaansa olkapäähäni laueten myös, kynnet juoksevat hellästi selkääni edestakaisin. Polveni meinaavat antaa periksi, pysyn vaivoin seisaallani.

Pauliina puristaa edelleen itseään tiukasti minua vasten, purren uudestaan olkaani.

"Sä tunnut niin hyvältä just nyt, tekee niin hyvää, pysy siinä hetki" Pauliina kuiskaa halaten minua tiukasti, pillunsa edelleen imien kaluani sisäänsä.

"Sun nuorta tiukkaa pilluasi on upeata saada nussia, mutta musta tuntuu että Ninni kuuli äsken meidät" kuiskin Pauliinan korvaan.

"Hyvä, mäkin kuulin teidät äsken rannalla kun sä sormetit sitä siellä, se kuulosti tosi kiihottavalta" Pauliina kuiskaa antaen samalla lempeitä suukkoja kaulalleni.

Nostan tytön takaisin lautalle istumaan, hänen bikininsä edelleen kaulalleni kiedottuina. Nousen itsekin lautalle, lasken bikinit kaulasta väliimme.

"Eikö sua haittaa, että annan Ninnillekin hiukan huomiota?" kysyn puskien Pauliinaa olkapäähän ja iskien silmää.

"Oon mä hiukan mustis, mutta, ei sulle voi olla vihainen, kun oot kuitenkin aina mun ikioma kummisetä" tyttö sanoo ja muiskauttaa suukon poskelleni.

"Meinaatko ottaa alakertaasi rajatonta rusketusta vai meinaatko pukea nuo takaisin yllesi" sanon nyökäten kangasmyttyä kohti välissämme.

"Häiritsenkö mä sun auringonottoa jos ole ilman niitä?" tyttö kysyy.

"Minusta nainen näyttää seksikkäämmältä vähissä vaatteissa kuin aivan alasti" vastaan.

"Näytänkö mä susta hyvältä näissä?" Pauliina pyörittelee bikineitään käsissään.

"Sä näytät ihan helvetin haluttavalta niissä" vastaan takaisin.

"Uih, sitten mä laitan ne heti takaisin jalkaani, niin saat sitten uudestaan riisua ne kun haluat" tyttö sanoo kaatuessaan lautalle selälleen solmimaan naruja uudestaan kiinni.

Otamme lautalla aurinkoa makaillen vierekkäin pari tuntia, kunnes nälkä ajaa meidät uimaan takaisin rantaan, missä Ninni lukee jotain eroottista kirjaa kannen kuvituksesta päätellen. Tyttö sujauttaa kirjan vaatekasansa alle tullessamme kuivattelemaan.

Otan pyyhkeeni mukaani ja haen kylmälaukun autosta, kävellessäni takaisin katselen Pauliinaa kontallaan peppu pystyssä suuntaani etsimässä jotain repustaan. Ninni huomaa katseluni ja rutistaa Pauliinan pakaraa kädellään katsoen samalla minua.

"Ei kai se setä taas vaan katsellut kummityttönsä pientä pyllyä niukoissa bikineissä" Ninni sanoo virnistäen, saaden myös Pauliinan katsomaan suuntaani olkansa ylitse.

"Hmm, taisin jäädä vähän niin kuin rysän päältä kiinni, olethan sinäkin katsellut Pauliinan peppua jos oikein muistan, ja vähän muutakin" sanon Ninnille ilkikurisen näköisenä ja istahdan tyttöjen viereen nurmelle.

"Ei saa kiusata, en mä vaan voinut olla katsomatta sitä silloin yöllä" Ninni karahtaa tulipunaiseksi kasvoiltaan, nännien kovettuessa bikineissään.

"Siitäs sait, itse aloitit, sunkin taitaisi tehdä mieli taas saada jotain" Pauliina tönäisee Ninniä kiusoittelevasti.

"Miten niin muka....taas?" Ninni kysyy Pauliinalta pää kallellaan.

"Vesi kantaa ääntä melko hyvin...se kosteus ei ollutkaan sitten aurinkorasvaa, vai mitä?" Pauliina vastaa kysymykseen.

Tytöt istuutuvat vastapäätäni jalat ristissä auringon paistaessa takaani tyttöjen suuntaan, naureskellen ja tönien toisiaan, Ninnin vielä hiukan punastellessa äskeisen takia.

Levittelen eväät pyyhkeelle ja tytöt alkavat heti tuhota niitä innokkaasti, syön itsekin samalla, katseeni samalla nuollen tyttöjen upeita vartaloita joka paikasta.

Onneksi jätin pyyhkeen syliini koska tunnen miten kaluni alkaa osoitella heräämisen merkkejä speedoissani noiden kiihottavien vartaloiden ahmimisesta. Pauliina saa syömisensä valmiiksi ja lähtee rantaan pesemään käsiään. Ninni alkaa myös olla valmis, hän jää katselemaan pyyhkeeni kohoumaa pidemmäksi aikaa, nuollen samalla munkista jääneet sulaneet sokerit sormistaan hiukan liian tuhman näköisesti. Huomaan tämän ja vedän hitaasti pyyhkeen pois etumukseni päältä antaen tytölle esteettömän näkymän uimahousuissani kovana seisovalle kalulle. Tyttö vilkaisee pikaisesti selkänsä taakse rantaan varmistaakseen ettei Pauliina ole liian lähellä, edelleen imien hymyillen sormiaan.

"Mmm, mä haluun saada tota vielä tänään...kunnolla" Ninni kuiskaa nuollen sormiaan, ennen kuin käy mahalleen makailemaan omalle pyyhkeelleen.

"Voihan olla että sinua vielä onnistaa" kuiskaan takaisin, peittäen seisokkini taas pyyhkeellä Pauliinan kävellessä takaisin rannasta.

"Jäätkö säkin tähän meidän kanssa ottamaan aurinkoa?" Pauliina sanoo istuessaan pyyhkeelleen kuivaten käsiään.

"Vaikka, jos en sotke teidän juttujanne, mihinkäs mä mahtuisin tässä" nousen seisomaan peitellen pyyhkeelläni seisokkiani.

"Mihin tahtoisit, alle, päälle vai väliin" Ninni sanoo naureskellen.

"Päällä hyvä, alla parempi, mutta nyt voin jäädä teidän väliin tähän" napautan takaisin hiljentäen Ninnin.

Tytöt tekevät pyyhkeidensä väliin rakoa, että saan levitettyä oman pyyhkeeni siihen. Koitan levittää pyyhkeeni nopeasti ja asettua mahalleni makaamaan.

Huomaan kuitenkin tyttöjen vaihtavan merkitsevän katseen, kun huomaavat uikkareissani pullottavan seisokkini. Koitan olla reagoimatta, ja käyn vatsalleni makaamaan.

Asetun niin että katselen Ninnin suuntaan kädet pääni alla tyynynä. Tyttö makaa vierelläni selällään silmät kiinni, katselen litteätä vatsaa, hengityksen tahtiin kohoilevia rintoja, pehmeitä huulia. Tyttö raottaa huuliaan kuin sanoakseen jotain, kostuttaa ne vain kielellään, kääntää katseensa minuun, avaa silmänsä ja hymyilee vain hiljaa.

Ninni ojentaa kättään silittääkseen huuliani, raotan huuliani, tyttö laittaa kaksi sormeaan huulilleni, imen ne hitaasti suuhuni, leikkimään kielelleni. Tyttö sulkee kiihottuen silmänsä, puree alahuultaan, raottaa suutaan uudestaan näyttäen siltä kuin hänen tekisi mieli huokaista.

"Musta vaikuttaa vähän, että Ninnin tekee mieli jotain" kuulen pääni takaa Pauliinan äänen samalla kun tunnen hänen kätensä laskeutuvan ristiselälleni silittämään ja päänsä nojaamaan selkääni vasten.

"Mun on tehnyt mieli ihan koko viikon" Ninni vastaa vetäessään sormensa pois huulieni välistä ja vieden ne omaan suuhunsa.

"Olisiko mun sedällä jotain mikä auttaisi siihen vaivaan?" Pauliina sanoo samalla liu'uttaen kättään selältäni pepulleni, jatkaen takakautta haarojeni väliin hyväilemään kiveksiäni speedojeni läpi, suukotellen paljasta selkääni samalla.

"Aaa...aahh, tuo tuntuu todella hyvältä" haukon henkeäni tuntiessani käden kiveksilläni ja huulet selälläni.

"Mä luulen, että saattaisi hyvinkin olla, saanko mäkin vähän maistaa?" Ninni kysyy nojautuessaan suutelemaan selkääni.

"Mmmm, kuinka tässä nyt näin kävi että minua kiusataan?" voihkin pyyhkeelläni.

"Tahdotko että me lopetetaan tää?" Pauliina kuiskaa hampaat selälläni, käsi haaroissani.

Tunnen myös Ninnin käden liukuvan reittäni ylös, liukuen speedojeni alle paljaalle pakaralleni hyväilemään.

"Uuuuhh, en missään nimessä" huohotan ääneen, tunnen miten terskani tihkuu kiimatippoja.

"Ihana kun olet ihan karvaton" Ninni huokailee nuollessaan selkääni, kynsien hivellessä paljaita kiveksiäni speedojen alla.

Huokailen raskaasti tyttöjen hyväillessä, nostan lantiotani irti pyyhkeestä. Tunnen miten Ninnin sormet liukuvat paremmin hyväilemään, Pauliinan käden liukuessa vatsalleni hyväilemään kosteutta tihkuvaa kaluani uikkareiden päältä.

"Mmm, setähän tyrkyttää peppuaan kuin kiimaiset teinitytöt konsanaan" Ninni sanoo puristellen innokkaammin paljaita kassejani kädessään.

"Harvemmin sitä kaksi näin upeata daamia hyväilee kyrpääni samaan aikaan" huokailen ääni väristen.

"Oihh, ja sä todellakin näytät tykkäävän tästä, sun kalu on aivan kivikova ja märkä jo" Pauliina sanoo toiselta puoleltani.

"Veikkaan että teidänkin pillunne tihkuvat jo mehujaan, jos niitä nyt koittaisin" huokaan hiljaa nauttiessani.

Nousen polvilleni pyyhkeellä noiden ihanien sirojen käsien jatkaessa kaluni kiusaamista. Laitan käteni Pauliinan niskaan vetäen häntä lähemmäs suudellakseni. Ninni siirtyy myös lähemmäs takanani, näykkien olkaani hampaillaan, vieden vapaalla kädellään käteni bikiniensä haaroihin hieromaan. Pauliina availee speedojeni narun, kiimalimasta märkänä se liukuu ulos uikkareista suoraan tytön käsiin.

"Tuntuu upealta olla tässä nyt, Ninnikin on aivan märkä" huohotan tytöille laittaessani käden Ninnin bikineiden alle.

"Sun kalu on jo ihan panovalmiina, tahtoisitko sä nussia sillä Ninniä?" Pauliina kuiskii korvaani hyväillessään liukasta terskaani.

"Mmmhh, mä haluisin sun kalun sinne missä sun sormet on nyt" Ninni uikuttaa korvaani kiimaisena.

"Uuuh, tottakai haluan, tahtoisin nussia teitä molempia" totean huokaisten.

Pauliinaa suudellessani Ninni siirtyy toiselle puolelle eteeni myös hyväilemään kyrpääni, suudellen samalla rintaani, näykkien nänniäni.Tytöt auttavat laskemaan uimahousujani polviin ja riisumaan ne kokonaan jalastani. Pauliina suukottelee vatsaani vetäessään uikkarini kokonaan pois jaloistani, Ninnin siirtyessä suutelemaan huulilleni.

"Aaah, mun tekee mieli saada sua" Ninni voihkii.

"Munkin tekee mieli nussia sua, sä olet niin ihanan märkäkin jo....Aaaaahhhh" voihkaisen ääneen kun Pauliina imaisee terskaani suuhunsa.

"Mun piti vähän maistaa sitä varovasti" Pauliina kihertää ylös noustessaan ja alkaa silitellä Ninnin bikinipeppua siirtyessään tytön taakse.

Ninni alkaa runkata hiljalleen kaluani, sormeilen samalla hänen klitoristaan, Pauliinan kädet nousevat Ninnin rinnoille puristelemaan, hänen suukotellessa samalla tytön olkapäätä ja niskaa. Pauliina avaa Ninnin bikinien yläosan lukon rintojen välistä ottaen sen jälkeen paljaat rinnat käsiinsä, puristellen samalla kivikovia nännejä sormiensa välissä, saaden Ninnin voihkimaan voimakkaasti.

"Oih, Pauliina, toi tuntuu ihanalta, sä oot tuhma" Ninni voihkaisee, laittaen samalla toisen kätensä taakseen, kosketellen Pauliinan pillua bikinien päältä.

"Hyvä, sunkin sormet mun pillulla tuntuu myös aika tuhmalta" Pauliina supisee Ninnin korvaan näykkiessään niskaa ja hyväillessään Ninnin paljaita rintoja.

Katselen toisistaan nauttivia tyttöjä voihkimassa ääneen, napsautan Ninnin bikinien alaosan kultaiset lukot auki, vedän kankaan hänen jalkojensa välistä paljastaen siistityn karvoituksen ja kosteina kiiltävät häpyhuulet. Vien käden paljaalle pillulle, nojaudun suutelemaan tyttöä huulille.

"Olisiko sun aika saada kyrpää sisääsi kun sä olet jo näin märkänäkin" Sanon kasvot aivan Ninnin korvan vieressä.

"Aaahh, ota nut takaapäin, jooko" Ninni uikuttaa Pauliinan kiusatessa nännejä.

"Se tarkoittaa sitä, että sinun täytyy nyt tyrkyttää sitä peppuasi minulle kuin kiimainen kissa" sanon iskien silmää.

"Mä teen mitä tahansa että sä vaan panet mua, voin vaikka naukuakin sulle" tyttö vikisee kiimoissaan.

Ninni laittaa kätensä eteensä kuin tassuiksi ja läähättää kieli ulkona ja nuolee toista "tassuaan" keikistellen minulle, kääntyy sen jälkeen kontalleen eteeni keinutellen selkä notkolla peppuaan edessäni, pillu märkänä kiiltäen reisien välissä. Pauliina istuu polvillaan Ninnin kasvojen edessä jalat auki hyväillen kumpuaan, bikinit selvästi kostuneina. Tytöt katselevat toisiaan hymyillen tuhmasti. Pauliina tarttuu Ninniä leuan alta ja suutelee tyttöä.

Sovittelen samalla itseni sopivalle korkeudelle painaakseni terskani tuonne hunajaa tihkuvaan tiukkaan pilluun. Laitan toisen käden tytön pepulle, ohjaan toisella kädellä kaluni huulille, painan yhdellä työnnöllä pohjaan asti. Myös Ninni tuntuu yhtä ihanan tiukalta kuin Pauliinakin, tyttö jäykistyy ja päästää korkean voihkaisun. Katselen samalla kiihottunutta Pauliinaa hymyillen.

"Aaah, sä tunnut ihanan tiukalta näin takaapäin" sanon silitellessäni selkää, tarttuessani samalla lanteilta kiinni.

"Sulle tuntuu tällaiset nuoret kiimaiset nartut maistuvan erityisesti" Ninni huokaa ääni väristen.

"Ihanaahan teidänlaisia tyttöjä on saada tällä tavalla nussia, sähän voit siinä samalla lipoa Pauliinan märkää jalkoväliä sillä karhealla kielelläsi" sanon hymyillen samalla kummitytölle.

Alan työnnellä kyrpääni tuohon tiukkaan tyttöön, rutistelen samalla kiinteitä pakaroita, luoja miten kuumalta tuo pillu tuntuu, leppeä kesätuuli hellii meitä myös, ettei tule liian kova hiki naiskennellessa. Ninni huohottaa ihanasti työntöjeni rytmissä pillunsa litistessä aivan märkänä. Pauliina asettuu selinmakuulle Ninnin eteen riisuen bikininsä jalastaan levittäessään pillunsa tytön ahmittavaksi.

"Mmhh, näytätte ihanan riettailta siinä, kumpikin" kähisen kyrpäni sykkiessä kivikovana märässä pillussa.

"Aaah, ja sä tunnut ihan helvetin hyvältä siellä mun sisällä, pane mua lujaa" Ninni voihkii.

Pauliina nauttii silmät kiinni nytkähdellen Ninnin nuollessa hänen valuvan märkää posliiniaan. Nussin kiihtyvällä tahdilla upeasti supistelevaa vittua. Ninni uikuttaa ääneen, hieroen toisella kädellään klitoristaan vielä lisäksi. Tällaiset naintihetket ylittävät villeimmätkin unelmani. Huohotan itsekin ääneen tytön tuntuessa todella upealta. Vedän kaluni ulos litisevän märästä pillusta, tartun Ninniä nilkoista ja kiepsautan tytön yhdellä heilautuksella selälleen pyyhkeelle, pää putoaa Pauliinan syliin jalkojen väliin.

Kampean itseni Ninnin päälle, painaen kyrpäni takaisin tytön sisään levitettyäni hänen jalkansa polvitaipeista kiinni pitäen. Tyttö pidättää hengitystään suu raollaan, kun työnnyn syvään hänen sisälleen, huokaisten ihanasti, kun saavutan pohjan. Pauliina siirtyy Ninnin alta viereiselle pyyhkeelle sormettamaan itseään katsellen meitä.

Ninni kietoo jalkansa ympärilleni, nostaa kätensä raapimaan ja hyväilemään vatsaani ja kylkiäni. Nussin tuota kiimaista olentoa allani innokkaasti, tytön kiemurrellessa samalla himokkaasti.

"Aah, nussi mua lujaa, ihana setä" Ninni tuijottaa minua kiiltävin silmin iho hiestä kiiltäen nännit kivikovina.

"Mmmh, tunnut hyvältä, ihanan tiukalta" sanon jatkaen työntelyä.

Ninni huohottaa ja vinkuu kaluni täyttäessä hänet, märät kivekseni hakkaavat jälkoväliin, tyttö puristaa jalkojaan tiukemmin minua vasten, kynnet raapivat kylkiäni kivuliaasti. Innostun lisäämään vauhtia, puskien kyrpääni hänen sisälleen koko painollani, tuon nuoren ihanan pillun supistellessa todella rajusti venyessään äärimmilleen.

Tunnen miten kylmät väreet menevät selkääni myöten kun tunnen miten alan lähestyä laukeamista, tyttö ripustautuu minuun jaloillaan ja käsillään täristen rajusti purren rintaani hampaillaan, kynsien raapiessa selkääni naarmuja. Isken kaluani ohi ihanan liukkaiden pillunhuulien syvälle värisevään simpukkaan.

"Aaahh, vittu mä tulen, tekee hyvää, sun ihana kyrpä, tuu mun sisään" Ninni korisee ja kouristelee saadessaan todella rajun orgasmin.

"Mmmmhhhh, aaahh, mmmm" murisen ja huokailen elimeni pumpatessa lastinsa syvälle tytön pieneen pilluun, huohotan vapisevana tytön päällä.

Pauliinakin kuulostaa saaneen itsensä huipulle vieressämme, vikisten omalla pyyhkeellään sormet edelleen sisällään. Ninni hengittää allani tiheästi, suukotellen kohtaa jota äsken kiimassa puri, kädet selkääni silitellen.

Käännyn tyttöjen väliin selälleni, kalu aivan märkänä Ninnin mehuista ja omasta lastistani, läähättäen itsekin voipuneena. Pauliina kääntyy viereeni kainaloon, nostaen toisen jalkansa jalkojeni päälle silitellen vatsaani.

"Vieläkös tyttöjä harmittaa, että putositte jatkosta, vai oliko mukavampi lähteä ottamaan aurinkoa rannalle?" kysyn silmät ummessa.

"Kyllä mä ainakin paljon mieluummin olen täällä kuin hallilla hyppimässä" Pauliina vastaa suukotellen olkaani.

"Jos auringonotto sun kanssa on aina näin ihanaa, tulen varmasti toistekin" Ninni naureskelee toiselta puoleltani rapsutellen reittäni.

Jäämme kaikki ottamaan rajatonta rusketusta auringonlaskuun asti joka ei ole enää kaukana.

Lämpimältä tuntuvat tytöt makaavat molemmat puolittain päälläni puoliunessa väsytettyinä.

Uimme vielä hetkisen ennen lähtöä, huuhdellen toisemme puhtaaksi joka paikasta, suukotellen samalla.

Kuivaudumme rauhassa ja puemme vaatteet, keräämme tavaramme autoon ja lähdemme ajelemaan takaisin kaupunkiin raukeina mutta erittäin hyvin tyydytettyinä auringonlaskun jälkeen.

Lue seuraavaksi osa IX.

Katso kaikki kirjoittajan Dickinson novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.7 / 5. Arvostelijoita 57

Subscribe
Notify of

10 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu