Kolmen Kiimaa

02/12/2021 | Kirjoittaja: Fantasia438 |
5 min
Kertoja: Mies | KimppakivaaAviomiesNNM
4.8
(221)
Tunsin kuinka Arin kyrpä koveni ja paksuni sykkien työntöjensä tahdissa.

Oltiin Sadun kanssa puhuttu siitä jo muutaman kerran aiemminkin. Se oli sinkku, silloin tällöin sillä oli jotain hoitoja, muttei mitään vakijuttua. Mä tiesin myös sen, että se piti mun miestä, Aria, hyvännäköisenä. Joskus se oli humalassa kysellyt meidän seksistä. Satu on myös Arin tuttu, mut tietääkseni niillä ei ole ollut koskaan mitään suhdetta toistensa kanssa.

Se oli perjantai, Ari oli tulossa neljä päivää kestäneeltä työmatkalta. Mä tiesin kokemuksesta millaisessa puutteessa se oli taas ollut. Se lähetteli tekstareilla fantasioitaan ja vinku sitä kiimaansa, totta kai niissä oli myös söpöttelyä, mutta varsinkin kun se oli usein työmatkoilla joka päivä pienessä krapulassa niin sillä oli aikamoinen panetus melkein koko ajan. Me päätettiin siis, että oltais kimppakivaa, mut Arille tää tulisi yllätyksenä. Arin koneen piti olla puoli kuusi Helsinki-Vantaalla. Satu tuli jo puoli viisi meille. Mietittiin vähän mitä tehtäisiin, mitä sille "tarjottais" jne. Juotiin lasit punkkua ja puhuttiin siinä vielä jotain. Kieltämättä mua sillon vähän jännitti, kun en tiennyt miten Ari suhtautuisi. Mietittiin mitä laitettaisiin päälle. Satu oli lainannut sen siskon hoitsun asua, ja musta se oli hyvä idea. Satu laittoi sen, korkkarit, stay-upit ja punaiset helmet kaulaan. Mä laitoin kiiltävän lilan iltapuvun, avokkaat, pitkävartiset käsineet ja punaisen peruukin, jonka olin joskus ostanut johonkin osakuntapippaloihin. Meikeissäkään ei säästelty, mä vihjasin että Ari tykkää kun nainen tälläytyy miestään varten. Satu otti neuvosta vaarin, se laitto silmänsä huolella, rajasi huulet, laittoi just paksusti Diorin kirsikanpunaista huuliinsa kun Arilta tuli viesti; onks siellä mitään syömistä. Kirjoitiin myöntävästi. Vähän tunsin myös levottomuutta kun katsoin Satua. Noita silmiä mieheni kohta katsoisi kiimassaan, tuo huulipuna leviäisi kohta mieheni kalulle. Laitoimme vielä hajuvettä ja jäimme odottamaan.

Lopulta Ari tuli. Mies meni hetkeksi ihan mykäksi ja hämmentyneeksi. Kerroimme aikovamme hieman viihdyttää häntä. Pyysimme Aria riisuuntumaan. Laitoimme hänet istumaan makuuhuoneen vaatetuolille. Sidoimme kädet ja jalat silkkiliinoilla kiinni tuoliin. Tässä vaiheessa Arilla oli luonnollisesti jo kalu kovana. Kyselimme oisko siitä kiva jos sitä vähän pussailtaisiin. Oltiin sovittu että Satu ottaisi ekana suikkiin. Se pussaili ja nuoli kalun vartta, kehui kalua komeaksi, lirkutti kielellään terskan päätä. Itse annoin Arin vaan haistella kasvojani, se ynisi mielihyvästä. Nyt Satu otti mulkun kokonaan suuhunsa. Annoin Arin maistaa huuliani ja tarjosin sille sitten pilluani nuoltavaksi, makuuhuoneemme alkoi täyttyä voihkinasta. Arin kieli leikki kostuvassa pillussani, teki niin hyvää. Satu ynisi ja lutkutti kyrpää silmät kiinni, välillä otti kyrvän pois suusta lirkutellen kielellään kyrvän vartta ja terskaa, joka kiilsi syljestä ja kyrvännesteistä. Mullakin alkoi tehdä jo mieli päästä kalun kimppuun. Vaihdettiin osia. Arin kyrpä kiilsi Sadun syljestä ja huulipunasta. Aloin imeä terskaa, toisella kädellä runkkasin varresta ja toisella puristelin palleista, välillä pallit vähän sykähtivät, ne tuntuivat olevan täynnä spermaa, halusin kyrvän suuhuni, olin kaivannut sen kuumaa suihkua suussani, sen ihanaa makua... Avasimme Arin sidotut kädet ja jalat silkkiliinoista ja veimme hänet makaamaan sängyllemme selälleen. Arin karvaton kanki sykki ja sojotti kovana haarojensa välissä täydet pallit roikkuen anusta vasten.

Hyväilin sileäksi ajeltuja palleja sormillani ja työnsin pehmeät huuleni hitaasti kyrvän ympärille ja imaisin liukkaan terskan nieluuni, tein nielemisliikkeitä samalla imien kalun vartta ja vetäen esinahkaa ja palleja alemmas. Sylkeni valui kyrvän vartta alas kastellen pallit ja anuksen. Arin kyrpä oli suussani sykkien kovana ja syljestäni limaisena koko komeudessaan. Imutin terskaa huulieni välissä ja pyöritin kieltäni terskan ympärillä. Imin sykkivää kullia syvälle kurkkuuni ja Ari voihki nautinnosta. Luiskautin kyrvän pois suustani ja jatkoin syljestä ja kyrvän mehuista märän kyrvän runkkaamista kädelläni. Ilmassa oli ihana kyrvän haju joka lisäsi himoani. Näin kuinka Satu pyllisti suuntaani, hän oli levittänyt reitensä aivan levälleen ja laskenut pillunsa Arin suulle. Ari nuoli ja imi pillun huulia kiimaisesti, hän nuoli kielellään klitan ympäristöä, puristi huulensa klitan ympärille ja imi sitä. Samalla hän työnsi kaksi sormea Sadun märkään pilluun ja alkoi sormettamaan sitä.

Satu huokaili kiimasta ja pyöritti päärynäpersettään kiihtyvällä vauhdilla. Näin kuinka kiimanesteinen persereikä supisteli kiihkosta. Imin oman sormeni kosteaksi ja painoin sormeni Sadun persereiälle ja hyväilin pehmeää reiän ympärystä sormellani, nuolin sormeani uudestaan ja hyväilin lisää. Nousin hieman ja nuolin kunnolla Sadun persereiän märäksi, tunsin kielelläni anusreiän jokaisen poimun ja sen kuinka anusreikä supisteli. Työnsin varovasti etusormeani liukkaaseen ja tiukkaan reikään, aluksi reikä vastusteli, mutta pikkuhiljaa anus rentoutui jolloin pääsin työntymään persereikään koko sormeni pituudelta. Satu tuntui tykkäävän sormestani joten jatkoin persereiän runkkaamista, kunnes anus oli aivan märkänä valuen kiimanesteitä pitkin pakaroita. Arin sormet hieroivat g-pistettä villisti Sadun märässä pillussa ja Satu alkoi voihkia orkun kourissa. Saadessaan orkun häneltä syöksähti pillusta orkkunesteet Arin kasvoille, mutta hän jatkoi pillun nuolemista kunnes se oli orkkunesteistä puhdas.

Ari sen sijaan ei ollut vielä saanut tyydytystään, joten Satu kävi selälleen ja Ari tuli 69 asentoon hänen päälleen ja Satu otti Arin kullin imutukseensa kuumien huuliensa väliin. Ari oli kontillaan Sadun päällä naiden kyrvällään Sadun suuta. Kyrpä upposi syvälle Sadun kurkkuun ja hän käänsi päätään taaksepäin parhaansa mukaan, jotta kyrpä mahtuisi sinne kokonaan. Menin Arin taakse ja nuolin hänen persereikänsä märäksi, työntäessäni etusormeani anukseen hänen kyrpänsä alkoi sykkiä orkun voimasta, tiesin, että nyt on tulossa viikon säilössä ollut spermalasti, joten laskeuduin Sadun viereen ottamaan lastia vastaan. Ensimmäinen lasti purkautui Sadun suuhun niin, että spermat pursuivat hänen punaisten huuliensa lomasta hänen kaulalleen. Otin kyrvänvarresta kiinni ja ohjasin kalun omaan suuhuni, matkan varrella kyrpä sylkäisi lastinsa kasvoilleni, otin kalun omaan suuhuni ja kyrpä jatkoi sykkien makeaa spermaansa suuhuni. Spermaa tuli sitä mukaa kun ehdin niellä sitä. Satu halusi oman osansa sykkivästä kalusta ja otti kalun suuhunsa, se pumppasi spermaa edelleen, mutta heikkenevällä tahdilla. Satu imutti punaista kyrpää, nuoli terskan takaiset poimut puhtaaksi ja nieli spermat kyrvästä.

Me kumpikin nuolimme Arin kyrpää ja samalla annoimme toisillemme kielareita ja suudelmia Arin sperman maku ja kyrpä suussamme. Arin kyrpä ei vielä kuitenkaan suostunut laskeutumaan meidän pikku horojen käsittelystä. Tiesin, että Ari oli valmis jatkamaan. Ja koska minä en vielä ollut saanut orkkuja, niin alapääni vaati kosteana kovaa ja kuumaa kyrpää. Satu tiesi tämän ja alkoi nuolla ja sormettamaan pilluani. Ari työnsi kuuman ja vielä ison lerppakyrpänsä suuhuni, jota aloin imuttamaan täysillä, ja sehän siitä tykkäsi. Arin jähmeä kanki koveni vähitellen tutussa paikassa, oman kultansa suussa. Pilluni sykki kuumana kiihkosta ja valui nesteitään Sadun naamalle. En kestänyt enää vaan käännyin kontilleni levittäen haarani Sadun pään päälle. Satu otti Arin kyrvän varresta kiinni ja imutti sitä nauttien suussaan lyhyen aikaa kuin tikkaria imien ja sen jälkeen ohjasi sen pillunhuulilleni, Satu levitti turvonneita huuliani ja kyrpä liukui sisälle. Pillustani purskahti nesteet sadun naamalle, mutta Satu jatkoi klittani imutusta entistä kiihkeämmin ja Ari alkoi naida kuumaa pilluani kovalla kangellaan takaapäin.

Naimisen litinä vain kuului kun Ari nai pilluani kuumalla kyrvällään pumpaten kyrpää pilluuni edestakaisin. Tunsin mielihyvää kun hän työnsi kostean peukalonsa kireään anukseeni ja alkoi runkata sitä. Annoin anukseni löystyä ammolleen ja mielihyvän tunne valtasi koko kehoni. Satu imi klittaani ja Ari nai kyrvällään pilluani ja peukalollaan anustani. En voinut muuta kuin nauttia täysin siemauksin heidän irstaassa käsittelyssään, voihkin ja ynisin, toivoin orgasmin jo tulevan. Välillä Satu otti Arin sileäksi ajellut pallit suuhunsa ja imi niitä yksi kerrallaan ja sitten molempia yhtä aikaa. Ei aikaakaan kun aloin tuntea mahtavan orkun tulevan, klittani Sadun suun puristuksessa, Arin kyrpä vatkasi pillussani ja anustani runkkaavat sormet tekivät tehtävänsä. Sain sellaisen orkun jota en ollut vielä koskaan saanut. Pillustani ja anuksestani pursusi kiimanesteitä. Tunsin kuinka Arin kyrpä koveni ja paksuni sykkien työntöjensä tahdissa, pallit kiinteytyivät Sadun suussa ja pakenivat kyrvän varteen kiinni. Pilluni sykki orkun jälkimainingeissa tarkoituksena lypsää kyrpä tyhjäksi. Pian Arin kuuma orkkulasti alkoi tulla pilluuni. Tunsin kuinka kuuma sperma ruiskusi pilluuni sekoittuen pillun nesteisiin. Ari jatkoi kyrpänsä tyhjentämistä sykkivään pilluuni, spermat pursuivat pillustani ja Satu jatkoi tunnollisesti pilluni nuolemista. Hän nuoli ja nieli pillustani valuvan sperman ja pillunesteiden sekaisen eritteen kunnes Ari otti kyrpänsä pois pillustani, jolloin Satu otti kyrvän suuhunsa imien loputkin makeat tipat siitä. Samanaikaisesti Arin kyrpä alkoi pehmetä ja pienentyä tultuaan täysin tyydytetyksi. Ari nuoli persevakoni ja pilluni omista ja minun nesteistäni. Nyt Ari ainakin oli saanut vähäksi aikaa kylliksi naimisesta, pilluista ja suistamme ja olihan hän saanut maistaa vierasta vittua oikein sydämensä kyllyydestä. Satukaan ei ollut jäänyt osattomaksi ja myöhemmin hän kertoi minulle kuinka paljon hän rakastaa sperman nielemistä ja sitä kun hänen anustaan runkataan. Eikä tämä ollut viimeinen kerta meidän kolmen kesken, vaan vielä samana päivänä naimme uudestaan ja uudestaan pillumme kipeiksi ja Arin kyrvän helläksi.

Katso kaikki kirjoittajan Fantasia438 novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.8 / 5. Arvostelijoita 221

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu