Kiellettyä Intohimoa X

10/02/2022 | Kirjoittaja: rap |
15 min
Kertoja: Mies | SiskoInsestiRaskaana
4.4
(45)
Kaisa voihkii äänekkäästi tiukan pillun puristaessa kaluani.

Lue ensin osa Iosa IIosa IIIosa IVosa Vosa VIosa VIIosa VIII ja osa IX.

Maaseutu

Sekasorto valtaa taloa ja tonttia kun pihassa on kaksi ambulanssia vilkut päällä. Hoitohenkilöt valmistautuvat nostamaan Sallaa paareille ja siitä varovasti autoon. Nöpölle ei rytäkässä käynyt kuinkaan kun hän putosi juuri Sallan päälle. Voisipa Sallasta sanoa samaa. Vielä ei tiedetä kuinka pahasti kävi. Kaikki on shokissa tapahtumien johdosta ja seuraavat malttamattomana ympärillä.

Salla makaa tiukasti tuettuna niskaa ja päätä myöden paareilla kun miehet nostavat häntä ulos talon portailla.
-’’Mä tuun mukaan!’’ Sanon heille huudahtaen.
-’’Oletko lapsen isä?’’ Kysyy toinen miehistä ja katsoo minua.
-’’Juu olen.’’ Vastaan nopeasti takaisin.

Samaan aikaan Kaisa juoksee talon ovesta ulos ja jää portaille seisomaan. Hän katsoo vakavalla ilmeellä Sallaa kohti ja seuraa kun häntä työnnetään ambulanssin sisään.
-’’En mä tarkottanu! Anna anteeks!’’ Kaisa huutaa ja lähtee juoksemaan minua kohti. Hän saavuttaa minut auton sivuoven luona.
-’’Nyt ei ehdi… Mä meen mukaan...’’ Sanon Kaisalle ja huitaisen ilmaa hänen kasvojensa edessä näyttääkseni, kuinka tuohtunut hänelle olen. Nousen auton kyytiin ja sivuovi menee kiinni. Jään istumaan Sallan viereen kun mies laittaa tippaa hänen käteensä. Auto lähtee pillit ulvoen liikkeelle. Lähimpään sairaalaan on tuskastuttavan pitkä matka. Pidän molemmilla käsilläni kiinni Sallan vasemmasta kädestä ja puristan kovaa. Sallan silmät vain voivat kääntyä minua kohti.

-’’Ole ihan paikoillaan, vauva ja sinä selviätte kyllä...’’ Rauhoittelen niin lempeästi kuin pystyn. Mielessäni käy erilaisia ajatuksia. Mitä jos vauva ei selviä? Sitähän Kaisa ainakin toivoisi.

Matkan aikana laitetaan kiinni erilaisia elintoimintoja mittaavia laitteita. Kuski ilmoittaa, että olemme kohta sairaalassa. Huokaisen helpotuksesta. Kohta Salla saa parasta mahdollista hoitoa. Matka on tuntunut ikuisuudelta kun ei voi itse tehdä mitään.

Sairaalassa Salla viedään tutkimuksiin ja minun pitää jäädä odottamaan. Ehdin käytävällä lähettää lentosuukon Sallalle kertoakseni, kuinka välitän hänestä. Useamman henkilön ryhmä vie hänet ovien tuolle puolen.
Istahdan käytävälle tuijottaen ikkunasta ulos. Sydämeni hakkaa jännityksestä. Käytävän televisiosta säätiedotus kertoo vaihtelevasta säästä.

Aikaa kuluu liiankin kauan. Vihdoin näen käytävällä kävelevän minua kohti lääkärin.
-’’Hei, anteeks. Kysyisin, mitenkähän mun tyttöystävä voi ja varsinkin meidän vauva?’’ Pysäytän lääkärin ja kysyn asiaa. Lääkäri katsoo papereitaan hetken mietteliäästi.
-’’Tule mukaani niin vien sinut hänen luokseen.’’ Lääkäri sanoo ja lähden seuraamaan häntä. Kävelemme pitkää käytävää loputtomalta tuntuvan ajan kunnes saavumme ovelle numero 18. Lääkäri astelee edelläni huoneeseen, jossa vain Salla on.

-’’No niin eli tilanne on nyt se, että vauva voi hyvin eikä saanut rytäkässä vammoja. Sallalla on aivotärähdys, mustelmia ja venähtänyt selkälihas. Tässä kävi onni onnettomuudessa että hän putosi selälleen portaita vasten, eikä vatsalleen.’’ Lääkäri selostaa ammattimaiseen tyyliin. Huokaisen ääneen helpotuksesta. Lääkäri poistuu huoneesta. Nappaan sängyn vieressä olevaa tuolia lähemmäs ja istun aivan Sallan viereen. Salla kääntää katseensa hitaasti minuun.
-’’Ole ihan rauhassa. Vauva voi hyvin, ei hätää.’’ Kuiskaan pienen hymyn kera ja vien vasemman käteni vatsan päälle tunnustellen sitä hennosti samalla siirtäen otsalta pitkiä hiuksia pois silmien edestä. Kurkotan antamaan suukon poskelle.

Kuluu muutama tunti kun vatsani kurnii siihen malliin kaikesta huolimatta, että on lähdettävä ostamaan edes jokin sämpylä. Kerron asiasta Sallalle ja poistun käytävälle. Kulman takana jonkin matkan päässä on automaatti, josta saa kolmiovoileipiä. Työnnän rahan aukosta sisään ja valitsen kaksi leipää. Otan toisen Sallalle vaikka tuskin hänelle nyt maistuu. Astelen takaisin käytävää. Vedän oven auki ja huomioni kiinnittyy sängyn vieressä seisovaan hahmoon, jolla on huppu päässä.

Hahmo on kumartuneena pää Sallan kasvojen vieressä ja vasen käsi painaa hänen vatsaansa niin, että Salla näyttää vaikeroivan.

-’’Hei! Mitä helvettiä sä...’’ Huudan ja ryntään sängyn jalkopäähän. Huppupäinen hahmo havahtuu ja kääntyy minua kohti.
-’’Auta...’’ Salla saa sanottua kun häntä alkaa yskittää.
Sängyn vieressä seisova hahmo on Kaisa. Ryntään hänen luokseen ja tarraan hänestä kiinni. Nykäisen kiihdyksissäni hänet kohti ovea ja työnnän käytävälle. Ovi paukahtaa kiinni ja Kaisa katoaa käytävälle. Sydämeni hakkaa kun käännyn ympäri katsomaan Sallaa. Ryntään sängyn luo. Sallan poskea pitkin valuu kyynel niiskutuksen säestämänä.

-’’Hei! Mitä se teki sulle? Mitä se sano?’’ Kyselen ja pyyhin kämmenelläni poskelta kyyneleen.
-’’S–se sano että ei olis ikinä pitäny alkaa oleen mun kaveri… Ja et se toivois tän lapsen… Kuo...’’ Salla ei pysty sanomaan enempää vaan purskahtaa reippaaseen itkuun. Syleilen häntä niin hyvin kuin pystyn laitteiden piippaillessa tasaisin välein.
-’’Unohda mitä se ääliö sano. Se on tärkeintä, että te molemmat olette kunnossa...’’Rauhoittelen niiskuttavaa naista.

Mielessäni kuohuu. Näen vain punaista. Punaista rakasta siskoani kohtaan. Nousen varovasti ylös ja ryntään kohti käytävää. Katson molempiin suuntiin. Oikealla näen Kaisan nojaavan turkoosin väriseen seinään.

-’’Kaisa!’’ Huudan ja puolijuoksua juoksen häntä kohti. Käytävän kiiltäväksi vahattu lattia vingahtaa kenkieni alla.
-’’Mitä vittua sun päässä liikkuu!? Vai liikkuuko mitään! Hemmetin huora! Sä melkein tapoit Sallan!’’ Huudan aivan Kaisan kasvojen edessä. Hän ei sano mitään. Silmiini osuu samalla aivan meidän vieressä oleva ovi, jossa lukee; ’’Varasto’’. Kokeilen ovenkahvaa ja se ihme kyllä on auki. Sen kummempia ajattelematta tempaisen oven auki ja voimalla työnnän Kaisan sisään.

-’’Tiedän et mä toimin väärin… Mä oon pahoillani, mut vain sua kohtaan… Painukoot Salla vaikka helvettiin sen vauvan kanssa… Sun vauva kuuluu mulle! Kaisa huutaa pelon ja raivon sekoittamana levitellen käsiään.
’’Sun pitäs mut saadan paksuks! Miks sen lutkan piti heti pamahtaa...’’ Kaisa huutaa minulle kasvot punaisena. Minulla alkaa keittämään.
’’Turpa kiinni lutka!’’ Huudan ja läimäytän oikealla kämmenellä Kaisaa vasemalle poskelle. Kaisa kiljahtaa ja käännähtää sen seurauksena selin minuun ottaen tukea seinustalla olevasta pöydästä.

-’’Vai haluut sä pamahtaa paksuks...’’ Sanon raivoissani ja harpon Kaisan luokse. Painan hänet voimalla vatsalleen pöytää vasten. Kaisa kiljahtaa ääntäen kun pöytä tömähtää.
-’’Veli älä nyt! Eihän me tässä...’’ Kaisa sanoo anovasti ja yrittää nousta ylös. Painan hänet uudelleen vasemmalla kädelläni pöytää vasten ja oikealla kädellä alan nykimään hänen tiukkoja mustia legginseja alas. Kaisa painaa vasemman poskensa pöydän kantta vasten ja yrittää nousta ylös. Estän tämän raivon vallassa. Saan nyvittyä legginsit sileiden reisien puoliväliin. Puuskutan nenän kautta ilmaa ulos. En kuule enkä näe muuta. Tiukkojen pakaroiden välistä tulee vyötärölle esiin mustat stringit. Nappaan niistä kiinni ja nykäisen ne reisien puoliväliin. Kaisa makaa pöytään nojaten, polvet kiinni toisissaan. Nykäisen omat housuni alas, sitten bokserit. Painaudun tuota ihanaa peppua vasten. Nojaan koko painollani noita ihania reisiä vasten.

-’’Älä nyt! Puhutaan vielä!’’ Kuuluu altani kun nylkytän velttoa heppiäni Kaisan pakaroiden väliin. Paukutan lantiotani peppua vasten niin että hento läiskiminen kuuluu. Pöytä hakkaa seinään. Kaisa voihkii ja tuhahtelee. Olen edelleen aivan velttona. En ymmärrä. Miksi en saa sitä kovaksi? Heppi työntyy pakaroiden väliin mutta ei suostu nousemaan juhlakuntoon.

-’’Ei onnistu… Niin kuin ei mikään elämässäni.’’ Alan puhumaan itsekseni. Suljen silmäni hetkeksi. Tunnen kuinka kyyneleet alkavat virrata ulos. Nousen hitaasti Kaisan päältä pois. Nostan bokserit ja housut hitaasti ylös. Suuntaan parin metrin päähän seinustalla olevaa metallista lakanahyllykköä kohti ja laskeudun lattialle istumaan nojaten telineeseen. Kaisa nousee sanaakaan sanomatta seisomaan pöydän eteen ja nostaa ensin stringit ylös peittäen ne legginseillä. Kaisa astelee hitaasti minua kohti ja istahtaa viereeni lattialle.

-’’Anna anteeksi veli rakas. Olen tehnyt kauheita...’’ Kaisa sanoo ja painaa vasemman poskensa olkapäätäni vasten. Hetken huoneessa on hiljaista. Katossa oleva loisteputki välkkyy välillä.
-’’Anteeks että sanoin sua huoraks.’’ Sanon kuiskaavalla äänellä. Huoneen valtaa hiljaisuus.

Viime joulukuu

On hämyinen ilta ja asunnossa on pimeää kun verhot ovat kiinni eikä huonetta täytä katosta valtaava valo. Kaisa istuu kaverinsa Sallan asunnolla olohuoneen sohvalla ja avaa kännykkänsä. Näytöstä syöksyvä valo heijastuu vasten hänen kasvojaan kun Salla jo tuokin keittiöstä kynttilän jonka asettaa sohvan edessä olevalle sohvapöydälle.

-’’Mitäs sä halusit oikeastaan kertoakaan?’’ Salla kysyy uteliaalla äänellä kun sytyttää kynttilän. Huoneen valtaa tanssiva kynttilän valo.

-’’No… En tiedä pitäiskö tätä kertoa mutta… Mulla ja mun… Veljellä on ollu sellasta kivaa.’’ Kaisa kertoo varovaisen hämmentyneenä. Sallan suu loksahtaa melkein sohvaan kiinni.
-’’Et oo tosissas!? Sehän on outoo...’’ Salla saa sanottua.
-’’No joo mut super ihanaa. Ja se miten se koskettaa...’’ Kaisa tuntee hieman punastuvansa mutta onneksi sitä ei huomaa pimeyden takia. Sormet hakeutuvat pitkille hiuksille ja alkavat pyöritellä hiusta.
-’’OMG! Tässähän ihan pöksyt kostuu...’’ Salla sanoo puoliksi tosissaan ja puoliksi leikillä. ’’Siitä on liian kauan kun mua on koskettu ihanasti...’’ Salla kertoo.

Seuraa sellainen hetken hiljaisuus, kun molempien naisten mielikuvat isoheppisestä nuoresta miehestä työntymästä heidän sisäänsä pääsevät valloilleen.
-’’Käyn vessassa.’’ Kaisa rikkoo hiljaisuuden ja lähtee ripein askelin kohti vessaa. Hän paukauttaa oven kiinni ja lukkoon, istuu suljetulle wc-pöntölle, nojaa taaksepäin osuen vesisäiliöön ja vatsaa hieman sisäänpäin vetäen vie oikean kätensä mustien housujen sisään. Sormenpäät liukuvat häpykumpua pitkin pikkuhousujen alle. Keskisormi koskettaa mielikuvista kiihottuneita häpyhuulia. Ne ovat kiimasta liukkaat. Kaisa levittää enemmän jalkojaan ja alkaa pyöritellä pillulla sormiaan.

Sulkemalla silmät hän voi kuvitella kuinka paksu heppi työntyy noiden muhkeiden huulten väliin kun hän työntää keskisormensa sisäänsä. Kuinka ensimmäinen sisääntyöntyminen aiheuttaa sellaisen tunneryöpyn, että kalu jää niille sijoilleen hetkeksi lepäämään ja sykkimään syvällä pillussa. Kaisa voi hyvin kuvitella tuntevansa vartalollaan terävät tuhaukset jotka pillun puristus voi antaa.
Sormet liukuvat vuorotellen sisään ja vuorotellen stimuloivat klitorista. Käsi vatkaa reippaasti housuissa. Vasemman etusormen hän vie suuhunsa ja pyörittelee kieltää sen ympärillä. Hän voi melkein maistaa kiimatipan, joka putoaa kielelle kiusoittelun aikana.
Sydän rinnassa takoo. Käsi työntää sormia sisään yhä nopeammin. Jalat alkavat täristä kielien juuri tulevasta orgasmista. Kaisa puristaa polviaan toisiaan vasten, pakottaen käden pysymään tiukasti jalkovälissä kun syvällä sisimmässään orgasmi saa naisen valtaansa. Pillu supistelee sormia vasten kiivaaseen tahtiin Kaisan kiemurrellen pöntöllä. Hänen on pakko voihkia vaikka yrittää pitää sen salassa Sallata. Ei voi mitään, niin mahtavalta se tuntuu.

Kaisa nojaa vesisäiliöön jonka päälle hän laskee niskan rentouttaen päänsä. Käsi lepää jalkovälissä kaikkensa antaneena. Hän ei voi olla itsekseen hymyilemättä. Käsi sujahtaa ulos housuista. Kaisa nousee hitaasti pöntöltä, pesee kätensä ja avaa vessan oven lukon.
Hän ehtii hädintuskin kävellä sohvalle asti kun saa Sallan kiinni itseteossa. Salla säikähtää ja vetää kätensä pois housuistaan ja korjaa ryhtiään sohvalla. Kaisa ei voi olla hymyilemättä kun tajuaa heidän tekevän samaa toisiltaan salaa.

-’’Kuule. Ihan sama mitä äsken teit. En välitä. Kuule, mitä sanot jos kehiteltäis velikullalle pieni ja hauska jekku? Pääsisit maistamaan samaa kun minä. Mitä pahaa siitä muka voi seurata?’’ Kaisa sanoo Sallalle autuaan tietämättömänä mihin juuri itsensä ja Sallan sekoitti.

Nykyhetki

Ovi narahtaa auki. Ovesta astuu äiti valkoiseen kylpytakkiin kietoutuneena ja astelee minua kohti. Tossut läpsyttävät jalkapohjia vasten. Kädessään hänellä on jokin tuubi. Parin metrin päässä minusta, suoraan edessäni on kolme aurinkotuolia, joilla lepää pyyhe. Äiti astelee suoraan yhden tuolin eteen ja heilauttaa pitkiä hiuksiaan hartioilta pois. Hän avaa kylpytakin ja levittää sen auki, selkä minuun. Takki putoaa nilkkoihin lattialle paljastaen upean alastoman vartalon. Äiti kumartuu hieman jotta saisi tuolin päältä tuubin. Tuubista pursuaa valkoista voidetta kämmenelle, kuin spermat, jotka ovat juuri päässeet kasseista vapauteen.

Seuraan kuinka kämmenet alkavat levittämään siemennestettä, tai siis voidetta sileiksi ajeltuille reisille. Käsi vaeltaa takareiden kautta aina pohkeeseen asti, kumartuen ja antaen minulle suoran näkymän pakaroiden väliin vilauttaen hieman peppureikää.

Äiti kääntyy ympäri, esitellen minulle jumalaista vartaloaan. Silmät kiinni kämmen levittää kaulalle voidetta. Pakottaen sen hieman hehkumaan. Käsi liukuu kaulan kautta isoille tisseille, joiden vaaleanpunaiset nännit seisovat. Molemmat kädet puristavat tissejä voimakkaasti, tissien puristuessa toisiaan vasten. Tuubista lisää voidetta, kämmenet vaeltavat navan kautta jalkoväliin. Kämmen käy jalkovälissä.

Avaan suuni ja olen juuri kutsumassa äitiä kun jään suu auki katsomaan oikealle. Salla ja Kaisa kävelevät nauravina, aurinkohatut päässä minua kohti. Ja he ovat alasti. Kaisan hoikka vartalo tuo mieleen valokuvamallin. Naiset nauravat iloisesti. Salla kävelee raskausvatsan kanssa. Tunnen alapääni sykkivän. Vilkaisen alas, heppini seisoo valmiina. Nostan katseeni ylös, kaikki naiset ovat vierekkäin selällään, jalat leveillään. Kaikki huutavat; ’’Työnny sisääni, rakas!’’ En tiedä mitä tehdä, pääni sekoaa… Silmäni vaeltavat tissien kautta jalkoväliin… Tipahdan polvilleni ja huomaan laukeavani…

-’’Poika herätys.’’ Havahdun kun äiti herättelee minua. Makaan Sallan huoneessa olevalla pitkällä penkillä. Näin unta. Upeaa unta. Kampean itseni penkille istumaan ja hieron kasvojani kämmenilläni. Äiti istuu viereeni ja halaa minua.
-’Voi sinua poika rakas. Kyllä hän ja vauva selviää…’’ Sanoo äiti kun halaa minua lujasti.
-’’Toivon sitä enemmän kuin mitään…’’ Sanon surullisella äänellä kun siirrän katseen Sallaan, joka nukkuu rauhallisena. Jokin laite piippaa tasaisin väliajoin. Siirryn istumaan sängyn vieressä olevalle tuolille. Sallan vatsa nousee ja laskee hengityksen tahdissa. Siirrän hänen hiuksiaan korvan taakse.

-’’En tiedä mitä Kaisan kanssa pitäisi tehdä. Se satutti Sallaa lapsen takia… Auta äiti!’’ sanon niin epätoivoisella äänellä että pelästyn itsekin. Äiti tulee heti viereeni seisomaan ja hyssyttelemään. Kaikki kuulemma vielä järjestyy.

Maaseutu

Maksan taksikuskille ja nousen takapenkiltä. Ryntään auton toiselle puolelle avaamaan Sallalle ovea. Ojennan käteni auttaakseni hänet ulos. Käsi vatsallaan hän nousee. Läimäytän oven kiinni ja taksi ajaa pois. Seisomme tuon samaisen vanhan omakotitalon edessä jossa onnettomuus tapahtui kolme viikkoa sitten. Puristan Sallaa lujasti kun kävelemme hitaasti kohti rappusia. Maaliskuu on juuri vaihtunut huhtikuulle ja linnut laulavat iloisesti.

-’’No niin! Tervetuloa kotiin rakas!’’ Sallan äiti ottaa meidät iloisesti vastaan. Riisuttuamme ulkovaatteet olisi meidän aika asettua taloksi.
-’’Oletko varma?’’ Kysyn kun seisomme portaiden alapäässä.
-’’Juu ylös vaan’’ Salla sanoo ja lähtee portaita yläkertaan. Menemme hänen huoneeseensa jossa Salla istuu sängylleen.
-’’Eipä sitä olis arvannut mitä tapahtuu kun viimeksi tässä sängyssä olin…’’ Hän sanoo huokaisten. Autan jaloista nostamalla niitä sängylle kun hän menee pitkälleen. Kierrän sängyn toiselle puolelle ja menen makaamaan hänen viereensä. Sängyn jouset natisevat hieman. Otan Sallan oikeasta kädestä kiinni ja puristan käteni sen ympärille.

-’’Sulla on kylmät kädet.’’ Salla sanoo ja näen pitkästä aikaa kuinka hymy nousee kasvoille. Alamme nauraa molemmat.

Kaupunki

-’’Kaisa! Kaisa!’’ Äiti huutelee ja koputtaa kotona Kaisan huoneen oveen. Hän ei saa vastausta ja kokeilee ovea. Se on auki, joten hän varovasti avaa oven ja astuu huoneeseen. Kaisa on käpertyneenä peiton alle ja nyyhkii. Äiti istuu sängylle.
-’’Kulta… Nouse istumaan niin puhutaan…’’ Äiti sanoo. Kaisa hetken nyyhkimisen jälkeen alkaa nousta istumaan peittoon kietoutuneena. Hän katsoo itkuisena äitiä silmiin.
-’’Miksi tässä piti käydä näin?! Salla oli mun paras kaveri… Meidän pila meni pahasti pieleen… Haluan veljeni mulle takaisin!’’ Itkun sekaisin huudoin Kaisa painautuu äitiä vasten ja itkee. Äiti ottaa hänet syleilyyn ja käskee rauhoittumaan. ’’Tuon sulle lämmintä juomaa. Yritä tyttö rakas nyt nukkua. Aamulla tilanne näyttää hieman valoisammalta. Kyllä tähän jokin ratkaisu keksitään.’’ Äiti jatkaa ja laskee tyttärensä sängylle kyljelleen. Hän käy keittiössä lämmittämässä mikrossa mustaviinimarja mehua ja tuo sen Kaisan huoneeseen. Äiti laskee mukin yöpöydälle ja kääntyy ympäri.
-’’Äiti. Jää mun viereen yöks. Mua pelottaa.’’ Kaisa sanoo. Äiti siirtyy sanaakaan sanomatta Kaisan viereen ja käpertyy hänen viereensä turvatakseen pienokaisensa yön.

Maaseutu neljä iltaa myöhemmin

Istun olohuoneen ruskealla nahkasohvalla jalat rahin päällä leväten ja selaan puhelintani. ’’Viimeksi paikalla klo 16.01’’ lukee Kaisan ja minun keskustelussa. Olen laittanut hänelle useamman viestin mutta hän ei vastaa. Selaan puhelimesta vanhoja kuvia. Vastaan tulee muutaman vuoden takaa kuva, jossa minä ja Kaisa otetaan rannalla aurinkoa. Kaisa makaa vihreissä bikineissä valkoisella viltillä kun otan meistä selfien. Kaisa on niin iloinen.

-’’No niin, se alkaa.’’ Herään tähän hetkeen kun Salla tulee sohvalle viereeni istumaan. ’’Ai mikä?’’ vastaan. ’’No se visailuohjelma, mistä äsken sanoin!’’ tulee tiukka vastaus. En ehdi puolustautua mitenkään kun olohuoneeseen paukahtaa Sallan äiti Kati ja tuo sohvapöydälle tarjottimella ison kasan voileipiä ja teetä.
-’’Voi kiitos. Tää passaaminen on jo liikaa…’’ sanon.
’’Höpsis! Olen niin iloinen kun Salla on löytänyt tuollaisen poikaystävän’’ Kati melkein hyppii riemusta ja lähtee takaisin keittiöön. En tiedä mitä sanoisin. Kaikki on edelleen niin sekavaa. Pääni on kuin ennen vanhaan kuvaputkitelkassa virityskuva. Ohjelma alkaa ja Salla nojautuu minuun viltin alla juusto-kurkku voileipää nauttien. Pimeä huone täyttyy television valosta. Ryystän teetä mukista. Täydellistä. Paitsi että Kaisa puuttuu.
Reilu tuntia myöhemmin suljen oven perässäni yläkerrassa. Salla istuu sängyn reunalla ja laittaa jotain voidetta vatsalleen. Kömmimme molemmat peiton alle. Huoneen valaisee yöpöydällä oleva pieni lamppu. Vaikka huoneessa on hieman viileämpi kuin mihin olen tottunut, nukun silti pelkissä boksereissa. Kuten olen tehnyt jo vuosia.
-’’Tää ilta oli mahtava. Äiti tykkää susta ihan kympillä. Ja tää pikkukaveri myös.’’ Salla sanoo selkeästi ylpeänä kun pyörittelee vatsan päällä kättään.
-’’Yks juttu meiltä on unohtunut kokonaan tässä hässäkässä…’’ Salla sanoo.
-’’Mikä?’’
-’’Sä et tiedä vielä kumpi täällä köllöttelee. Ensin ajattelin pitää sen salassa synnytykseen asti mutta kun sairaalassa tehtiin tutkimuksia niin asia kävi ilmi.’’
-’’No?’’ Saan vain suustani.
-’’Meille on täällä kasvamassa terve tyttö.’’ Salla sanoo ylpeä hymy huulillaan ja katsoo minua silmiin. Hymy nousee väkisinkin kun vien oikean käteni peiton alla hänen vatsan päälle. En saa sanaa suustani vaan alan suudella Sallaa intohimoisesti. Siirryn lähemmäs vieden kämmeneni hänen vasemmalle poskelleen. Jatkamme suutelua. Ihanat liukkaat huulet liimautuvat omiini. Salla vie oikean kätensä niskani taakse ja hyväilee minua. Samassa oikea käteni vaeltaa upean raskausvatsan päällä. Sormet kiertävät ympyrää navalla.

Salla päästää huulistani irti ja katsoo minua syvälle silmiin samalla purren alahuultaan. Sitten tunnen hänen tarttuvan oikeaan käteeni ohjaten sitä vatsalta alemmas. Katsomme koko ajan toisiamme silmiin. Sormeni sukeltavat yöasun ja pikkuhousujen alle häpykummulle. Keskisormeni liukuu pilluvaossa ylhäältä alas.

-’’Ota mut.’’ Salla kuiskaa korvaani. Viesti on selvä. Nainen on kiimassa oltuaan viikkoja ilman. Laskeudun suutelemaan hänen kaulaansa samalla kun sormeni levittävät häpyhuulia ja leikkivät niillä. Syviä huokauksia tunnen ihollani Sallan nauttien kosketuksesta. Salla avaa yöpaitansa napit ja levittää paidan auki. Paljaat tissit lepäävät allani. Vedän käteni housuista ja alan hyväillä raskaudesta kasvaneita tissejä. Sallan kädet hyväilevät ylävartaloani kun hieron tissejä. Ne puristuvat kämmeneni syleilyyn. Nännipihat punaisena nännit seisovat.

Siirrän itseni peiton alla hänen jalkojen päälle. Samaan aikaan molemmat käteni hipoen liukuvat tisseiltä kylkiä pitkin vatsalle.

-’’Aaah toi kutittaa!’’ Salla sanoo tyttömäisesti hieman kiljahtaen kun tuntee sormeni kyljillään. Jatkan siirtymistä alemmas. Autan käsilläni kun Salla nostaa hieman lantiotaan, jotta saan yöasun ja pikkuhousut nykäistyä pois. Salla rentoutuu ja levittää jalkansa auki. En näe peiton alla mitään. Pelkän tuntoaistin varassa hyväilen hitaasti pillua. Se on kiimasta märkä. Sujautan etusormeni liukkaasta aukosta sisään. Salla jännittää pakaroitaan kun sormeni työntyy sisään. Lämmin ja liukas onkalo hyväilee sormeani. Mutta en malta odottaa. Siirryn lähemmäs ja vien kasvoni pillulle. Kuulen nautinnollisen huokauksen kun kieleni koskettaa pillua. Pidän käsillä lantiosta kiinni kun alan nuolemaan aina alhaalta ylös uudestaan ja uudestaan. Salla voihkaisee äänekkäämmin mutta yrittää olla hiljempaa ettei herätä äitiään. Pyörittelen kieltäni turvonneiden häpyhuulien välissä. Sallaa tarraa minua tukasta kiinni kun nuolen häntä.

Lasken hänen koukussa olleet jalkansa suoriksi ja alan siirtymään ylemmäs. Aloitan suutelemaan vatsaa. Tyttäremme lämmintä pesäkoloa, jossa hän köllöttelee. Suutelen koko vatsan mitan. Pääsen tisseille. Puristan ne yhteen ja vien kasvoni niiden väliin. Teen hassuttelevasti hiljaista pärisevää ääntä suulla tissien välissä. Salla ei voi olla naurahtamatta.

-’’Vieläkö sulla on bokserit… Nyt pois ne ja kalu tänne…’’ Salla sanoo. Nykäisen bokserit pois ja heppi juhlakunnossa siirryn polvillani sänkyyn nojaten Sallan viereen. Otan sängynpäädystä tukea kun ohjaan heppiäni Sallan suulle. Alapäässäni läikähtää tunne kun esinahka vetäytyy taakse paljastaen punaisen tatin, joka on valmis hommiin. Terska sujahtaa liukkaiden huulten väliin lepäämään kielen päälle. Henkäisen syvään kun huulet kulkevat kalun ympärillä matkustaen kohti tyveä. Puristelen tissejä kun Salla puolestaan sulkee roikkuvat kassini kämmeneensä. Toisellä kädellään hän etusormen ja peukalon avustamana puristaa tyvestä luoden lisää painetta nuppiin. Suihinotto saa minut hymähtelemään. Kovana seisovat nännit tuntuvat kivoilta kämmentäni vasten.

En malta olla taas hyväilemättä tuota vatsaa. Sallan on pakko vetää kunnolla henkeä välillä joten hän pitää esinahan takana puristaen tyvestä kun sulkee terskani kämmeneensä ja tekee sykkivää stimulointia. Pyörittelen varovasti kämmentäni ympäri vatsaa. Tunnen mukavan ihon.

-’’Työnny mun sisään…’’ Kuulen anovan kuiskauksen pimeähkössä ja hiljaisessa huoneessa. Annan suudelman. Toisenkin. Siirryn peiton alla asemiin. Salla levittää jalkansa auki minkä pystyy samalla pitäen kyljistäni molemmin puolin kiinni. Peitto painaa minua selän puoleen väliin kun katsomme toisiamme silmiin. Katselen häntä intiimisti kun ohjaan tuntemuksen varassa kaluani kohti pillua. Terskani alapinta hankaa häpykumpua kun taivutan sitä alaspäin. Tunnen kiimasta märän vaon. Olen aukolla, ovikelloa on soitettu, tulen sisään. Päästän hepistäni irti kun terskani on kuuman onkalon syövereissä. Pidän katseeni kokoajan Sallan silmissä. Nautinnon tunne pakottaa hänen silmänsä kiinni kun hitaasti työnnyn häneen.
Siirrän jalkojani jotta pääsen niin syvälle kuin mahdollista. Henkeni meinaa salpaantua kun olen kokonaan sisällä. Liukas puristava onkalo syleilee heppiäni ympäriinsä. Vetäydyn ulospäin ja voimakkaasti sisään.

-’’Aaahhh!’’ Salla kiljaisee liiankin äänekkäästi.
-’’Anteeks satutinko mä… Mä voin…’’
-’’Hysss. Tuntuu niin hyvältä kun sä oot niin syvällä…’’ Salla saa sanottua ja tarraa minua pakaroistani kiinni painaen minua itseensä. Nojaan nyrkeilläni sänkyyn kun raskausvatsa hipoo vatsaani minun työnnellessä sisään. Hengittelen sykäyksittäin. Huoneen hento sängyn natina ja meidän kiihtyneet hengitykset valtaavat tilan.
Tunnen sormien jopa havittelevan pakaroiden väliini kun pelästymme molemmat.

-’’Kop kop. Onko kaikki hyvin rakas? Kuulin kiljahduksen…’’ Kati koputtaa huoneen oveen.
-’’Multa putos… öö voidetuubi vaan. Ei muuta. Anna meidän nukkua.’’ Salla sanoo ääntään hieman korottaen kohti ovea. Sallan äiti kyselee oven toisella puolella kun minä olen panemassa hänen raskaana olevaa tytärtään. Nylkyttelen varovasti lantiotani kun kuuntelemme. Kati lähtee pois lattian narinasta päätellen.
-’Vai tuubi…’’
-’’Vittu. Ole hiljaa ja jatka.’’Salla sanoo.
Käyn ahnaasti kasvaneisiin tisseihin kiinni. Imen nännejä kun työntelen pilluun.

-’’Ota mut takaa.’’
Vetäydyn ulos ja nostan peittoa jotta Salla pääsee ylös. Hän kääntyy ensin kyljelleen ja siitä polvilleen. Vaikka nainti nostaa lämpötilaa huomattavasti niin nostan peiton roikkumaan harteilleni. Salla on kontillaan edessäni. Hiukset lepää selän päällä. Ohjaan kaluani jälleen pillulle ja työnnyn nopeasti sisään takaisin. Salla nojaa käsillään patjaan kun vien molemmat käteni riippuville isoille tisseille. Yletän niihin juuri täydellisesti tässä asennossa. Puristelen niitä koko kämmenelläni kun nylkytän häntä. Ahhh pääsen niin syvälle, tuntuu taivaalliselta.

Suljen silmäni kiivaan hengityksen säestämänä. Hämmästyn kun väläyksen Kaisasta. Kaisasta siinä Sallan tilalla. Kuinka Kaisa on raskaana, eikä Salla. Osat ovat vaihtuneet. Pudistelen päätäni. Näen jo harhoja. Katselen edessäni olevaa seinää ja keskittymiseni herpaantuu, vauhti hidastuu.

-’’Kovempaa… Mä laukeen just…’’ Kuuluu vaimea ääni korviini. Herään tähän hetkeen ja paukutan Sallaa minkä pystyn pienin äänin. Kuulen voihkimisen ja tunnen pillun sykkivän kaluni ympärillä kun hän tulee. Luoja, se tuntuu taivaalliselta. Tunne stimiloi niin voimakkaasti, että tuskin kestän enää kauaa. Lysähdän selkään ja ikäänkuin kannattelen hänen vatsaansa. Sanon kuiskaamalla, että olen lähellä.

-’’Tuu vatsalle…’’
Käsky kuuluu. En sano mitään vaan keskityn pillun tunteeseen. Sisälläni tunne voimistuu. Ihomme läiskähtelevät. Ihan sama vaikka itse Paavi tulisi ovesta huoneeseen, en välittäisi vaikka koko naapurusto katsoisi naimistamme. Sänky notkuu kovemmin. Olen ihan nirvanassa kun laukeaminen on todella lähellä. Lantioni hakkaa pakaroita vasten.
Päästän kovan voihkaisun kun vetäydyn pillusta ulos. Salla kääntyy niin nopeasti kuin hän pystyy selälleen. Puristan samalla heppiäni ja pidätän hengitystäni. Peitto putoaa pois harteiltani. Sitten kaikki purkaantuu. Hengitykseni ja kassini. Runkkaan spermat suoraan ihanalle raskausvatsalle. Salla hyväilee tissejään samalla kun voihkin ja runkkaan kassejani tyhjäksi. Spermaa lähtee valumaan oikealle kyljelle kohti sänkyä. Heppini sykkii kädessäni syösten kaiken ulos.

Pidän hepistäni kiinni kun kaadun selälleni Sallan viereen. Salla tuo kämmenen poskelleni ja kääntää pääni häntä kohti. Sitten huulemme liimaantuvat toisiinsa.
-’’Annatko paperin sieltä?’’ Salla kuiskaa ja osoittaa vatsaansa, joka on sperman kuorruttamana. Vieressäni yöpöydällä on talouspaperirulla. Nappaan arkin ja pyyhin varovaisesti spermani pois vatsalta. Makaamme alasti vierekkäin sängyllä, peitto vain varpaiden suojana. Heitän spermaisen paperin lattialle.
-’’Äkkiä se viileä tulee.’’ Salla tokaisee huokaisten. Vedän peiton meidän molempien päälle. Kyljellään makaamme toisiamme vasten. Hänen vartalonsa minua vasten. Lämmitän häntä kämmenelläni hinkaten kylkeä ja selkää.
-’’Onko kaikki ok? Tuntuuko hyvältä?’’ Kyselen samalla.
-’’Joo o, kaikki hyvin ja tuntui ihanalta.’’

Annan vielä hyvänyön suudelman ja sammutan yöpöydän valon. Kuulen Sallan sanovan hyvää yötä rakas. Minut valtaa taas outo tunne sillä samalla sekunnilla. ’’Rakas.’’ Mitä oikein vastaan? Mitä oikein teen? Haluan Sallaa mutta rakastan Kaisaa. Silmäni on auki mutta en näe mitään. Ehkä aamulla kaikki näyttää valoisammalta.

Seuraavana aamuna herätessäni huomaan oikean käteni lepäävän Sallan tissien ja vatsan välissä. Olen unissani tullut aivan häneen kiinni joten heppini sojottaa hänen pakaroita vasten kovana. Havahdumme molemmat samaan aikaan.
-’’Huomenta kaunokainen.’’ Kuiskasin korvaan.
-’’Huomenta. Mitä kello on?’’ Salla kysyy. Käännähdän selälleni ja tarkistan kännykän. 07.05. Ehdotan alakertaan lähtöä aamupalalle. Salla aluksi vastustelee ajatusta kun haluaisi jatkaa uniaan mutta nälkä patistaa hänet hereille. Nousemme sängystä ja puemme. Salla laittaa rintaliivit, pikkuhousut, paidan ja verkkarit sekä aamutakin. Suuntaamme alakertaan ja keittiöön. Siellä jo Kati on lukemassa lehteä ja juomassa kahvia. Salla säntää ensimmäisenä vessaan.
-’’Huomenta! Ota aamupalaa.’’ Kati sanoo pirteänä. Istahdan keittiön pöydän ääreen ja alan levittää reissumiehen päälle keijua ja muutama siivu oltermannia. Saan kahvin kaadettua minun ja Sallan mukeihin kun Sallakin istahtaa viereeni.
-’’Mitenkäs te olette ajatellut jatkaa? Muutatteko yhteen? Menettekö naimisiin?’’ Alkaa kysymyksiä sadella Katin suunnalta.
-’’Äiti! Älä nyt heti aamusta ala tollasia kysellä! Mistä me vielä tiedetään…’’ Salla sanoo ja haukottelee. Sen kun tietäisi, mitä tässä tapahtuu, ajattelin.

Haukkaan leivästä palan kun kännykkäni kilahtaa. Viesti Kaisalta; ’’Moi ääliö veli. Haluun tavata. Mä en pysty elämään ilman sua!’’ Nousen pöydästä ja menen olohuoneeseen. Soitan Kaisalle, oli kello mitä hyvänsä. Kaisa vastasi. Kuulen ensimmäiseksi anteeksipyynnön. Kaisan täytyy olla tosissaan. Keskustelemme hyvän tovin ja päädymme siihen tulokseen, että meidän pitää tavata. Ilman Sallaa. Ei muita, vain me kaksi. Sovimme paikaksi turvallisen ja tutun kotimme, äiti ja isä lupasivat lähteä asioille pois. Soitan taksin ja lähden kohti kotia.

Kotona

Taksi kääntyy kodin pihaan. Onneksi pääsin oman autoni luokse, tulee turhan kalliiksi ajella taksilla pitkin pitäjää. Ripeästi astun eteiseen ja huhuilen Kaisaa. Kuulen hänen olevan olohuoneessa. Vaistoan lämmön huoneesta. Seisahdun olohuoneen kynnykselle kun näen Kaisan seisovan sohvapöydän vieressä ja kynttilöitä palavan siellä täällä olohuoneessa. Kaisa havahtuu minuun ja avaa nopeasti kylpytakkinsa, joka putoaa kokonaan lattialle nilkkoihin. Kaisa seisoo edessäni alasti, vietelläkseen minut upealla vartalollaan.

-’’Hei mitä tää nyt on?’’ Saan sanottua kun silmäni seikkailevat hänen vartalollaan.
-’’Kyllähän mä veli hyvä tiedän mistä sä oikeasti pidät…’’ Kaisa sanoo ja kietoo hiuksiaan sormensa ympärille. Menen hänen eteensä ja halaan häntä. Käyntini pointti meinaa kadota ajatuksistani kun hänen alaston vartalonsa on minua vasten ja haistan mystisen hajuveden tuoksun. Otan kiinni hänen hartioistaan.
-’’Kaisa. Kuuntele. Niin paljon kun mä sua haluankin niin meidän pitää jutella.’’ Sanon ja nostan aamutakin lattialta takaisin hänen ylleen. Niin vaikeaa kun se onkin. Istumme nyrpeinä sohvalla.
-’’Sun takia Salla ja meidän vauva melkein kuoli. Luojan kiitos he ovat kunnossa. Mä ymmärrän, että sua ahdistaa tää.’’ Sanon.
-’’Totta helvetissä! Mä rakastan sua! Mä haluan sua!’’ Kaisa sanoo kyyneleet valuen silmistä. ’’Mitä mun pitää tehdä? Haluan, että asiat olisi kuin ennen! Että kun voisin perua sen illan…’’ Kaisa jatkaa itkien.
-’’Älä nyt enää jauha siitä illasta. Sitä ei voi enää muuttaa mikään.’’ Hyssyttelen. ’’Mulla vois olla yks idea. Keksin sen tossa taksimatkalla tänne. Mitä jos sinä ja minä muutetaan pois täältä? Pois tästä kaupungista? Aloitetaan elämä yhdessä, jossain.’’ Kaisa pyyhkii kämmeneensä kyyneleitä ja nyyhkii.
-’’Ootko sä tosissas?’’ Kaisa saa sanotuksi. Nousemme seisomaan ja halaamme toisiamme. Kaisa avaa aamutakin ja heittää sen olan ylä. Suutelemme. Antaudun hänelle. Kuin sovinnon merkiksi. Kannan alastoman Kaisan hänen huoneeseensa ja pudotan sängylle. Heitän vaatteet pois päältäni ja ryntään sänkyyn. Kaisa ottaa velton heppini suuhunsa. Nautinnon täyttämä tunne saa minut jäykäksi nopeasti. Kaisa ei viivyttele vaan heti kun kaluni on kova kuin kivi hän kaataa minut selälleni ja nousee päälleni. Heppini sinkoutuu hänen pillulle ja voimalla sisään.

-’’Aaah! Mä oon niin odottanu tätä…’’ Kaisa saa sanottua kun aloittaa ratsastuksen. Kaisa antaa palaa sydämensä kyllyydestä. Hän voihkii äänekkäästi. Tiukka pillu puristaa kaluani.

Olen juuri päässyt erittäin nautinnolliseen tilaan kun haistan jotain outoa. Haistan lisää. Käsken Kaisan pysähtymään.
-’’Et kai sä vielä tullu? Kaisa sanoo epätoivoisena.
’’Haista. Savua. Mitä hittoa…’’ Sanon ja heitän Kaisan pois päältä sängylle vasemmalle puolelleni. Nousen ylös ja säntään heppi sojottavana pois huoneesta. Edessäni olohuoneessa sohva, aamutakki ja tv-taso on ilmiliekeissä. Kaisan heittämä aamutakki on osunut kynttilään. Liekit leviävät nopeasti.
-’’SOITA PALOKUNTA!!!!’’

Lue seuraava osa.

Katso kaikki kirjoittajan rap novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.4 / 5. Arvostelijoita 45

Subscribe
Notify of

6 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu