Vaimollani on erittäin kaunis ystävä Anna. Nuorena Anna harrasti yleisurheilua ja nyt kolmekymppisenäkin ura on löytynyt urheilun parista, ryhmäliikuntatunteja ja personal trainer töitä tehden.
Annalla on aina ollut pitkät tummat hiukset jotka hehkuivat auringonvalossa, kuin sametti, hymykuopat. Pitkät täyteläiset sopivan lihaksikkaat sääret ja kauniit kaaret reiden takaosassa ja hoikkaan olemukseen aivan liian suuret rinnat. Jos en olisi tuntenut häntä jo nuoresta, en olisi uskonut niitä aidoiksi. Hän ei ollut mikään ylikireä fitnesstyttö, vaan juuri sopivan treenattu ja muodokas. Juuri sopivan kiinteä ja naisellinen.
Anna rakastaa myös laittautumista: hänen suorat hampaansa hohtavat kuin helminauha, tekoripsoset ovat aina täydellisesti asetellut kuin taiteilijan siveltimenjälki, ja pitkät kynnet kiiltävät huolellisesti hoidettuina. Hänen pukeutumistyylinsä on muuttunut nuoruuden turhan räikeästä seksikkyydestä hienovaraisemmaksi, mutta silti niin, että se korostaa juuri oikeita paikkoja – vyötärön kaartumista, lantion pyöreyttä, säärien muodokkuutta. Hän on täydellinen. Olenkin usein sanonut ääneen hänen olevan seksikkäin nainen, jonka olen koskaan tavannut
Yllätyin, kun vaimoni ilmoitti Annan tulevan kylään viikonlopuksi. Vuosien varrella yhteydenpito oli vähentynyt, lähes kuollut. Mutta mikäpäs siinä. Kiva olisi pitkästä aikaa tavata, vaihtaa kuulumisia, ja hyväähän Annan näkeminen tekisi myös silmälle. Viimeistä en sentään vaimolle sanonut.
Kun Anna saapui, hänen läsnäolonsa täytti heti huoneen kuin auringonvalo. Hänen hymynsä säteili lämpöä, ja hän halasi minua hellästi, hänen iholtaan tuoksuva kevyt vanilja ja jasmiin sekoittui hengitykseeni. Sitten hän kääntyi tervehtimään vaimoani, ja heidän naurunsa soivat kuin kirkkaat kellot.
Illan mittaan juttu alkoi luistaa ja tunnelma oli rento, kuin vanhojen ystävien pitkästä aikaa kohdatessa. Vaimoni oli laittanut hyvää ruokaa, ja viini virtasi mukavasti. Anna kertoi urheilutyöstään ja yksityiselämästään, ja vaikka hänen puheensa oli vilkasta, huomasin välillä hänen katseensa lepäävän minussa hiukan liian kauan.
Vaimo mennessä yllättäen aikaisin nukkumaan väsyneenä, jäimme Annan kanssa kahden olohuoneeseen. Hiljaisuus laskeutui hetkeksi, kunnes Anna nojautui lähemmäksi ja sanoi hiljaa:
"Tiedätkö, olin todella ihastunut sinuun silloin ennen."
Hänen katseessaan oli jotain, mikä sai sykkeen kiihtymään. En tiennyt, miten reagoida, kun hän laski kätensä minun polvelleni.
”Samoin”, sanoin käheästi. Nousin ylös hakemaan vielä yhden oluen kaapista. Olin unelmoinut Annasta monesti. Yhä vieläkin Varsinkin, kun hänen kauneutensa oli säilynyt niin täydellisenä.
Avasin oluen ja palatessani Anna tuli jo vastaan. Hän otti oluen kädestäni, laski sen pöydälle tiukasti silmiin katsoen. Annan vartalo painautui omaani vasten. Niin kiinteä, mutta kuitenkin pehmeä. Sitten hän suuteli minua.
Lamaannuin hetkeksi. Tästä olin unelmoinut niin kauan. Vuosia. Jopa vuosikymmeniä. Anna katsoi syvälle silmiini, hänen hymynsä oli rohkaiseva ja kiusoitteleva.
Kaappasin hänet syliini. Vaikka myös vaimoni oli kiinteä ja kaunis, Annan urheilijan vartalo tuntui erilaiselta – täydelliseltä, kuin veistokselta, joka oli tullut eloon.
Suutelimme intohimoisesti, ja annoin huulteni valua hänen kaulalleen, ihon suolainen maku suussani. Käteni tutkivat hänen täyteläisiä rintojaan ja kiinteitä, pyöreitä pakaroita, kun Anna huokaili nautinnosta, hänen hengityksensä muuttuen nopeammaksi.
Kohta Anna polvistui eteeni, silmät lukittuneina minuun. Hän ei katsonut poispäin edes avatessaan housuni. Hänen valkoinen, suora hymynsä oli nyt irstaampi, ja se lupasi paljon.
Hetken kuluttua Anna jo suuteli alavatsaani ja nivusiani, nuolaisi jäykkänä seisovan penikseni alapintaa pitkällä vedolla.
”Ota se suuhun”, pyysin.
Anna ei totellut. Kiusoittelu jatkui.
”Pliis... ota pliis” huohotin, yrittäen pitää ääneni matalana.
Sitten Anna hotkaisi sen kerralla suuhunsa – kokonaan. Olen hyvin varustettu, eikä tuollaista ollut koskaan ennen kohdalleni sattunut. Toisella kädellään Anna hyväili kiveksiäni, toisella varttani, samalla imien ja pyörittäen kieltään terskan ympärillä niin taitavasti, että tunsin polvieni notkahtavan.
Tällaista kyytiä en ollut saanut koskaan, ja edellisestä suihinottokerrasta oli muutenkin monta vuotta. Se kuka sitä minulle nyt antoi, teki kaikesta vielä huumaavampaa.
Aivoissa sumeni ja pelkäsin kaatuvani, enkä halunnut vielä laueta.
”Odota, lopeta, mä tuun...” yritin työntää hänen päätään pois.
Anna vain katsoi minua silmiin jatkaen elämäni parasta suihinottoa.
Sitten se tuli. Purkauduin viikkoja kerääntyneellä paineella Annan suuhun, ja hän nielaisi kaiken ilman empimistä, kunnes viimeiset pisarat roiskuivat hänen kasvoilleen. Rojahdin istumaan lattialle, hengitys raskaana.
”Mikä se oli?!” kuului vaimoni ääni makuuhuoneesta.
Istuin hengästyneenä lattialla sydän pamppaillen kuin hullu. En voisi mitenkään vastata nyt! Anna väläytti illan leveimmän hymynsä tajutessaan tilanteen.
”Ei mikään! Mä vain sähelsin jääkaapilla!” hän vastasi vaimolleni normaalilta kuulostaen, spermojeni valuessa kasvoillaan, rintavaossaan ja paidalla.
Anna nousi ylös, otti paperia ja pyyhki itseään lähtiessään olohuoneeseen. Katselin täydellisiä sääriä ja lantiota, joka keinui kuin meren aallot.
Istuin yhä lattialla sydän pamppaillen, hengästyneenä ja yrittäen käsittää, mitä juuri oli tapahtunut.
Nousin vaivalloisesti ylös, vetäisin housuni kiinni ja yritin tasata hengitystäni. Olohuoneessa oli hiljaista. Anna istui nojatuolissa pyyhkien viimeisiä jälkiä paidaltaan paperilla. Hänen katseensa kohtasi omani ja siinä oli yhä se sama kiusoitteleva pilke joka oli saanut minut menettämään järkeni hetki sitten.
”Sä oot hullu”, kuiskasin, yrittäen pitää ääneni kevyenä, vaikka sisälläni myrskysi.
Anna vain naurahti hiljaa, heittäen minua paperilla ja ottaen huikan viinilasistaan.
”Ehkä”, hän sanoi, kohottaen kulmaansa. ”Mutta sä et valittanut.”
Hänen äänensä oli pehmeä, kuin samettia, melkein hypnotisoiva ja se sai karvat nousemaan käsivarsillani. Hän kumartui eteenpäin tuolissaan minun istuessani sohvalle. Tunsin jälleen lumoutuvani. Maailma alkoi hävitä ympäriltä.
”Kaikki okei siellä?” vaimoni ääni kuului, uninen mutta utelias.
Sydämeni hyppäsi kurkkuun. Anna reagoi salamannopeasti, kääntyen makuuhuoneen oven suuntaa ja huikaten rennosti:
”Joo, joo, kaikki hyvin! Mä vaan kaadoin vähän viiniä väärään paikkaan, sorry!”
Hänen äänensä oli niin luonteva, että melkein uskoin itsekin hänen tarinansa. Vaimoni mutisi jotain epämääräistä vastaukseksi.
Huokaisin helpotuksesta, mutta samalla tunsin piston omassatunnossani. Anna kääntyi takaisin minua kohti, ja hänen hymynsä oli nyt pehmeämpi, melkein lempeä.
”Rentoudu”, hän sanoi hiljaa. ”Ei hän tiedä mitään.”
Anna nousi lähtien vierashuoneen suuntaan. Ovella hän pysähtyi, katsoi minuun silmää iskien. Oliko se kutsu? Melkein lähdin perään. Halusin niin kovin, samalla omatunto jyskytti pääni sisässä. Lopulta järki voitti. Hörppäsin lopun oluen ja menin omaan makuuhuoneeseen. Vaimoni tuhisi jo täydessä unessa peiton alla.
Aamulla heräsin keittiöstä kuuluvaan iloiseen puheensorinaan. Naiset olivat jo aamupalalla. Vaimollani oli jo shortsit ja toppi, mutta Annalla edelleen silkkinen, puolireiteen ulottuva yöpaita. Hiukset pörröisenä hän näytti jopa entistäkin paremmalta.
”Huomenta!” kuului kuorossa.
”Kahvi loppui just, sitä pitää hakea kaupasta, jos haluat aamukahvit”, vaimoni sanoi.
”No voi hitto. En varmasti jaksa lähteä tästä suoraan kauppaan”, tuhahdin ärtyneenä istuen toimettomana pöytään.
Vaimoni katsoi minua hymyillen tietäen aamuäreyteni.
”No mä käyn kohta. Käytän vain koiran ensin.”
Vaimoni nousi ylös kutsuen koiraa luokseen.
Olin aina ihaillut tuota tarmoa, millä hän päivänsä aloittaa. Itse valvoin pitkään, nukuin myöhään ja käynnistyin hitaasti. Vaimoni oli täysi vastakohtani.
Kohta ovi pamahti kiinni. Vasta vaimoni lähtiessä ulos. Tajusin meidän jääneen kahden Annan kanssa. Selkeästi en ollut terässäni aamulla. Anna oli jo noussut ja tullut luokseni.
Hän istui hajareisin syliini sanomatta mitään, aloittaen kiihkeän suudelman. En ehtinyt edes vastustella ja nyt oli jo myöhäistä. Käteni menivät kuin itsestään Annan pepulle. Silkkinen yöpaita tuntui niin pehmeältä. Suutelin täyteläisiä rintoja, käteni vaeltaessa pitkin Annan vartaloa. Anna huokaili tyytyväisenä.
Kohta Anna nousi istumaan pöydän reunalle. Hän levitti jalkojaan paljastaen itsensä. Hyväilin ensin sormin ja kohta painoin pääni hänen jalkojensa väliin. Annan huokailut kovenivat. Hän painoi päätäni tiukemmin itseään vasten repien hieman hiuksistani. Tunsin hänen orgasminsa lähestyvän. Annan vielä täristessä kuulin oven avautuvan!
Vaimoni astui eteiseen. Tiesin aikaa olevan vain sekuntteja – sen mitä hihnan ottaminen koiralta vie. Anna pomppasi alas pöydältä. Nyt oli hänen vuoronsa olla hätääntyneen näköinen. Anna oli ihan punainen ja selkeästi ’saaneen’ näköinen. Anna syöksyi kiireesti jääkaapille. Samalla jo vaimoni tuli jo huoneeseen. Kohta Anna piileskeli jo jääkaapin oven takana.
”Etitkö sä jotain?” vaimoni kysyi.
*”E-en... tai jos olis jugurttia ja granolaa?” Anna mumisi jääkaapin uumenista.
Itse istuin pöydän ääressä, jalat ristissä seisokkia peitellen.
”Ei taida olla kumpaakaan. Mä voin tuoda kohta, kun meen kauppaan”, vaimoni vastasi. ”Tuutko mukaan?” hän jatkoi Annan suuntaan.
”En mä nyt. Pitäisi pukea ja laittaa hiukset ja muutenkin laittautua”, Anna vastasi, jääkaapin vihdoin sulkien.
”Okei. Mä meen yksin”, vaimoni naurahti.
Annasta oli helppo uskoa, että aamuinen käynti lähikaupassa vaatisi laittautumista. Pitkät irtoripset, valkaistut hampaat ja ties mitkä lisäosat olivat aina olleet osa häntä. Kirurgilla ei sentään ollut tarvetta käydä.
Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen vaimoni lähti. Maistoin edelleen Anna suussani ja muistin tärisevän orgasmin.
Hetken aikaa olimme jähmettyneinä paikoillemme, kuin kaksi rikollista, jotka olivat juuri päässeet pälkähästä. Anna nojasi keittiön pöytään, hänen rintansa kohoilivat nopeassa tahdissa ja poskille oli noussut syvä puna. Minä istuin tuolilla, yrittäen peitellä seisokiani ja samalla tasata hengitystäni.
Anna katsoi minua silmiin, ja hänen katseessaan oli jotain uutta – kiirehtivää, pakahduttavaa. Hän astui lähemmäksi, ja hänen kävelytavassaan oli nyt jotain petomaista. Kun hänen kätensä koskettivat ihoani, tunsin kuinka jokainen raajani alkoi täristä.
Nousin ylös ja painoin hänet kyselemättä pöydälle selälleen. Hieroin muutaman kerran kulliani Annan pillua vasten. Hän oli edelleen märkä ja työnsi itseään etumustani vasten.
”Laita sisään. Äkkiä nyt”, Anna aneli.
Osat olivat vaihtuneet edellisestä illasta. Nostin Annan yöpaidan hänen päältään. Nautin tuosta täydellisestä vartalosta edessäni. Kiusoittelin hetken ennen antautumistani halulle. Painuin helposti hänen sisäänsä. Löysimme nopeasti yhteisen rytmin ja vuosien yhteinen halu purkautui tuohon hetkeen. Hetken olimme yhtä. Kohta laukesin syvälle Annan sisään, hänen lypsäessään minut tyhjäksi.
Jäin hengästyneenä hetkeksi hänen sisäänsä. Painoin pääni hänen rintojaan vasten. Suutelin niitä, Annan hyväillessä niskaani.
”Joko sä kohta taas pystyt?”
Laukeamisen myötä oli järki palannut, ja omatunto alkoi soimata. Samalla vuosien himon purkautuminen sai aikaan tunteen, jollaista on vaikea kuvailla. Istuin tuolille tasaamaan hengitystäni, miettien mitä tekisin. Mitä vastaisin?
Anna tuli alastomana ja vastustamattomana eteeni. Hän suukotteli rintaani vastaani. Hänen hiuksensa kutittivat paljasta ihoani vasten. Painavat rinnat painuivat reisieni sisäpintaa vasten ja hyväilivät penistäni, joka oli edelleen täydessä valmiudessa. Katselin, miten Anna hieroi penistäni rintojensa välissä. Tunsin jälleen sen järjen sumentavan himon voimistuvan.
Annan huomatessa voimistuvan nautintoni, hän nousi ylös ja kumartui eteeni, vatsa vasten pöytää. Anna katsoi olkansa yli virnistäen rivosti.
”No, mikä kestää?”
Nousin ylös ja painauduin alastomana Annan paljasta peppua vasten. Kiinteä, sopivan lihaksikas ja pehmeä peppu vasten lantiotani oli jotain vastustamatonta. Tunsin Annan märkyyden penistäni vasten. Painauduin jälleen syvälle häneen.
Anna katseli minua olkansa yli.
”Ei sinne”, hän sanoi.
Katsoin hämmentyneenä takaisin. En kai ollut eksynyt peppuun? Eihän mä nyt enää niin taitamaton ollut?
Anna naurahti huvittuneena.
”Peppuun. Pane mua perseeseen”, Anna pyysi hymyillen kiimaisesti.
Vaimoni kanssa olin joskus nuorena saanut kokeilla, mutta hän ei tykännyt. Nyt olisi jotain erikoista siis luvassa, muuten jo väljähtäneessä seksielämässäni.
Vetäydyin Annasta. Hänen mehuistaan liukkaana painuin yllättävän helposti sisään. Annalle tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta. Tunsin kovan puristuksen Annan lykkiessä itseään minua vasten. Kauaa en tätä kestäisi. Ihailin kapeaa vyötäröä ja pyöreätä lantiota edessäni vetäessäni Annaa kovemmin vasten itseäni. Kohta laukesin jälleen. Ammuin lastini syvälle häneen.
Anna kääntyi minua kohti, painaen vartalonsa minua vasten ja antaen suudelman.
”Kelpasko?” hän kysyi.
”Joo. Todellakin. Se oli ehkä parasta mitä oon koskaan saanut”, vastasin rehellisesti.
”Parempi alkaa kuitenkin toimimaan. Ei varmaan ole paljon aikaa enää”, Anna palautti minutkin todellisuuteen.
Kaappasin bokserit käteeni ja menin keittiöön hakemaan lasin vettä. Vettä laskiessa Anna tuli taakseni, painoi rintansa selkääni vasten. Kohta liukas sormi livahti pakaroideni väliin!
”Ei tuossa vielä ollut kaikki mitä osaan. Joskus voisi olla vieläkin parempaa”, Anna kuiskasi lipaisten kielellä korvani takaa ja näykkäisten korvalehteäni hellästi. ”Mä meen nyt suihkuun”, hän jatkoi.
Hämmentyneenä jäin seisomaan lasi kädessä Annan perään katsellen.
Saimme vielä yhden hetken kahdestaan. Vaimoni oli jälleen koiran kanssa lenkillä. Iltalenkki oli pidempi, mutta en tiennyt kuinka kauan se tällä kertaa kestäisi. Kymmenen minuuttia? Viisitoista?
Emme kuitenkaan voineet vastustaa sitä fyysistä vetovoimaa, joka minun ja Annan välille oli syntynyt.
Oven sulkeutuessa Anna veti minut perässään makuuhuoneeseen.
Anna työnsi minut vuoteelle ja kiipesi päälleni kuin pantteri saaliinsa kimppuun. Hänen hiuksensa levisivät tyynyllä kuunvalon hopeanhohteisena verkona, ja hänen silmänsä hehkuivat kuin hiillos.
"Tällä kertaa hitaasti", hän komensi ja painoi kätensä rintakehääni vasten.
Hänen liikkeensä olivat nyt tahallisia, hallitsevia. Hän ohjasi minua kuin tanssinopettaja – käsi lanteillani, sormet puristuen lihaksiin. Kun hän laskeutui minun päälleni, tunsin kuinka hänen ihonsa oli kuin silkki minua vasten. Jokainen kosketus, jokainen liike tuntui sähköiseltä.
Anna nojautui taaksepäin ja otti minut käsiinsä. Hänen sormensa olivat taitavat ja varmat, ja kun hän liukui alas minun päälläni, hänen silmänsä eivät irrottaneet katseitaan minusta. Hän liikkui hitaasti aluksi, sitten nopeammin, ja hänen kasvoilleen nousi ilme, joka sai veren kiehumaan suonissani.
"Katso mua", hän komensi, ja minä totesin.
Hänen kasvonsa olivat kuin kuva – täydellinen suu, joka avautui hiljaiseen huokaukseen, silmät, jotka paloivat himosta. Hänen liikkeensä muuttuivat epäsäännöllisiksi, ja tunsin kuinka hänen sisällään alkoi väristä. Sitten hän kumartui eteenpäin ja puri minua olkapäästä, samalla kun hänen lantionsa tekivät viimeisen, voimakkaan työnnön.
Se riitti. Tunsin kuinka kaikki jännitys purkautui minusta, ja Anna painautui minua vasten täristen. Hänen hengityksensä oli kuuma korvassani, ja hänen sormensa puristivat käsivarttani niin tiukasti, että siihen jäisi varmasti jälkiä.
Hetken aikaa makasimme liikkumatta, vain hengittäen. Sitten Anna nousi ja katsoi minua pitkään.
"Sinun pitää mennä suihkuun", hän sanoi hiljaa. "Nyt."
Tajusin tilanteen. Nousin ylös ja keräsin vaatteeni lattialta. Anna oli jo pukeutumassa, hänen liikkeensä nopeat ja tehokkaat. Kun menin kylpyhuoneeseen, kuulin eteisestä oven avautuvan – vaimo oli palannut.
Suihkun alla yritin järjestellä ajatuksiani. Mitä olimme juuri tehneet? Mitä tämä tarkoitti? Ja mikä tärkeintä – mitä tekisimme nyt?
Kun tulin ulos kylpyhuoneesta, Anna ja vaimoni istuivat keittiössä. Anna kertoi jotain hauskaa työpaikastaan ja vaimo nauroi. Anna vilkaisi minua ja hänen katseessaan oli jotain salaperäistä – kuin salaisuuden jakaminen.
Seuraavat tunnit olivat omituinen sekasotku tunteita. Osallistuin keskusteluun, nauroin tarinoille, mutta sisälläni myrsky oli raivoamassa. Anna käyttäytyi täysin normaalisti, kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Vaimo ei näyttänyt huomaavan mitään.
Illalla, kun Anna oli mennyt nukkumaan vierashuoneeseen ja vaimo oli tuhissut television ääressä, istuin parvekkeella ja tuijotin pimeyteen. Tunsin itseni sekavaksi – syylliseksi, mutta samalla täynnä uutta energiaa. Ja vielä enemmän hämmentävää oli se, että tiesin Annan olevan siellä sisällä, ehkä juuri nyt ajattelemassa samaa asiaa.
Kun menin nukkumaan, vaimo oli jo sängyssä. Hän kääntyi puoleeni ja sanoi unisesti:
"Oli kiva, että Anna kävi. Pitäisi tavata useammin."
"Niin... oli kiva", mumisin.
Sammutin lampun ja makasin valveilla pitkään. Tunsin kuinka vaimoni lämmin vartalo painautui minua vasten, mutta ajatukseni olivat muualla.
Aamulla heräsin tyhjään sänkyyn. Kuulin keittiöstä naurua ja kahvinkeittimen ääntä. Nousin ja menin sinne. Anna ja vaimo olivat tekemässä aamiaista. Anna oli pukeutunut farkkuihin ja toppiin, ja hänen hiuksensa olivat sidottuna poninhännälle. Hän vilkaisi minua ja hymyili – se oli erilainen hymy kuin eilen. Se oli lempeä, lähes hellä.
"Huomenta, unikeko", vaimo sanoi ja tarjosi minulle kahvikuppia. "Anna lähtee kohta."
"Niinkö?" sanoin ja katsoin Annaa.
"Joo, minun pitää päästä kotiin", Anna sanoi. Hänen katseensa pysyi minussa hetken liian kauan.
Kun Anna lähti, seurasin vaimoni kanssa häntä ulos. Anna kääntyi vielä kerran ja sanoi:
"Oli kiva nähdä. Pitäis tavata uudestaan pian."
"Todellakin", vaimo vastasi innostuneena.
Anna katsoi minua silmiin ja sanoi hiljaa:
"Kiitos kaikesta."
Sitten hän lähti. Seisoin siinä ja katsoin, kun hänen autonsa katosi näkyvistä. Tunsin oudon tyhjyyden rinnassani.
Kotona vaimo sanoi:
"Anna on kyllä muuttunut. Hänestä on tullut niin itsetietoinen."
"Niin... onhan se", sanoin.
Päivän mittaan yritin keskittyä normaaleihin asioihin, mutta ajatukseni palasivat jatkuvasti eiliseen. Illalla, kun vaimo oli mennyt nukkumaan, otin puhelimen käteeni. Katsoin sitä pitkään. Sitten avasin viestit ja kirjoitin:
"Oliko se todellista?"
Hetken kuluttua viesti merkittiin luetuksi. Näin, että Anna kirjoitti jotain. Sitten tuli vastaus:
"Oli. Mutta se ei saa tapahtua uudestaan. Olen pahoillani."
Katsoin viestiä. Sitten kirjoitin:
"Miksi?"
Vastaus tuli nopeasti:
"Koska rakastan sinua liikaa. Ja se ei ole reilua hänelle. Eikä se ole reilua meillekään. Jätetään tähän, kun voidaan muistella hyvällä."
En tiennyt mitä vastata. Lopetin keskustelun ja sammutin puhelimen. Menin makuuhuoneeseen ja katsoin vaimoani, joka nukkui rauhallisesti. Hänen kasvonsa olivat rentoutuneet, ja hän näytti niin nuorelta.
Makasin sängyssä valveilla pitkään. Tunsin itseni sekavaksi – toisaalta syylliseksi, toisaalta täynnä kiihkeää kaipuuta. Mutta enemmän kuin mikään muu, tunsin suurta surua. Surua siitä, että elämäni suurin intohimo oli nyt lopullisesti mennyttä. Samalla kuitenkin onnellisuutta, että sain sen kokea.
Aamulla heräsin päätökseen tehneenä. Anna oli oikeassa – emme voineet tehdä sitä uudestaan. Mutta tiesin myös, että unelmani hänestä säilyisi minussa ikuisesti. Ja ehkä se riittäisi.
Käännyin ja halasin vaimoani, joka heräsi hiljaiseen huokaukseen. Hän hymyili unisesti ja painautui lähemmäksi.
"Hyvää huomenta, rakas", hän sanoi.
"Hyvää huomenta", vastasin ja suutelin hänen otsaansa.
Elämä jatkuu ja ymmärsin olevani onnellinen siellä missä olen. Oman vaimoni kanssa. Samalla olin tyytyväinen saatuani kokea nuo hetket Annan kanssa. Ensi kertaa vuosiin oloni oli tyydytetty ja se loi sisäistä rauhaa, vaikka väärin olikin. Himo joka oli väärin sammutettu.
