Huohotuksen ja puhinan alta kuului tasainen, rietas litinä kun poika pumppasi takaapäin nuoruuden innolla.
Oli elokuun alku. Minulla oli vielä viikko lomaa jäljellä. Miehelläni oli jo työt alkaneet ja lapset olivat mummolassa. Kun koko viikoksi oli luvattu aurinkoista ja lämmintä säätä niin päätin lähteä nauttimaan viimeisestä lomaviikosta...
Saunasta tuoksui pieniksi atomeiksi pakattu tirisevä kiima, jossa oli ripaus hikeä, saippuaa ja vulvaa.
Pitkään sitä jännitettiin, että mihin lopulta kääntyy. Vaimoni oli vasta toinen palkinto tai kohde, kylpyläviikonloppu huudettiin viimeisenä. Yleisö vähän hirnahteli, kun joku pikkunaskali huusi vitosen. Huomasin, että Ireneä hävetti seistä...
Sanna vei Iinan käden väliimme ja mun seisovalle kyrvälleni.
Kaksi viikkoa kului naapurin pihasynttärilahja aamupäivästä, oli saatu kavereiden kanssa onkireissu tehdyksi, naamanaarmuni selittelin hakkuupölkyltä lennähtäneellä klapilla. Juhannuksen viettoon samalla kokoonpanolla naapurikaupungin pikku festareille, leirintäalueella telttaillen.Jokainen sai sentään jo ensimmäisenä iltana kainaloonsa…
Hanna huokaisi kuullessaan, kuinka hänen äitipuolensa inahteli äänekkäästi ystävättärensä hyväilystä.
Joskus toivoessa löytävänsä onnen, löytää jotain aivan muuta. Joskus taas onni ei olekaan aivan sitä mitä odotti. Mutta joskus onni saattaa tarjota jotain ihan erilaista, mitä ei olisi koskaan voinut kuvitella tapahtuvan. Tarinan nuori, juuri...
Tiesin, että salaisuus täytyi pitää, ja oman siskon naimatouhujen seuraaminen oli yllättävän kiihottavaa.
Jouduin todistamaan kymmenkunta vuotta sitten, miten tumma ulkomainen mies voi sopivissa oloissa kiusallisesti sekoittaa kokonaisen perheen elämän. Kun kuvaan astuu seksuaalinen voima, asiasta ei usein voi edes puhua suoraan, vaan joudutaan...
Mies laski piiskan päässä olevan nahkaläpän Annikan häpyhuulien päälle ja läpsäytti sillä kevyesti.
Potkaisin jo aiemmin ympärikäännettyä maata ja vaikka olin viimeksi sitä pöyhiessäni tasaillut ja peitellyt heinillä, oli se kuivunut pöllähtäväksi muhjuksi. Ei ollut satanut pariin viikkoon, eikä ennusteen mukaan luvassakaan mitään märkää...
Siinä nyt vaimoni on täysin alasti vieraan ja huomattavasti vanhemman miehen edessä.
”Kaikkeen sitä suostuinkaan”, hän mutisi peilin edessä. ”Hittolainen, tuleekohan tästä mitään?” Hän jatkoi. ”Hyvin se menee”, lohdutin. Kaikki alkoi, kun meidän kylällä järjestettiin hyväntekeväisyyshuutokauppa. Myynnissä oli illallinen toisen...
Näin ovenraosta vaimoni mustine stringeineen imevän isoa mustan miehen kalua.
Iltapäivä. Kello läheni 16.30. Katselin tyytyväisenä, että aika lähteä kotiin. Vaimoni kanssa olimme puhuneet seksin merkityksestä ja siitä, että halusimme toistemme nauttivan. Rakastelimme paljon. Tuona iltapäivänä lähdin töistä kotiin...
Miia konttasi poikien väliin imien vuoroin toista ja vuoroin toista kullia.
No, mikä ettei!”, totesi Minna puhelimessa. Totta kai se sopisi - ilman muuta saisin viedä juuri täysi-ikäiseksi tulleen sukulaistyttöni syömään, kun kerran satuin työmatkallani illaksi ja yöksi hänen opiskelukaupunkiinsa. Emme olleetkaan Minnan...
Vaimoni huusi orgasmia ulos kehostaan, kun Kimmo alkoi vedellä pitkin survaisuin.
Vaimoni ylioppilaskuva oli hyllyssä Japanista tuodun posliinikissan ja hopeisen kynttilänjalan välissä. Hän nauroi kuvassa aidosti, ruskeat silmät katsoivat suoraan kuvaajaan ja kiharalle permanentatut hiukset laskeutuivat kallellaan olevan...