Työnsin sormen tiukkaan pilluun ja tunsin sen vaativan puristuksen, samalla kun jatkoin klitoriksen nuolemista.
Seuraava päivä oli leirin viimeinen päivä. Viimeisenä päivänä järjestettiin perinteeksi muodostunut leirin suunnistuskisa, jossa jokaisella rastilla oli arvoitus ja pieni tehtävä, ...
Tiputtaessaan ne lattialle näin vilauksen kauniista rinnoista, taas hieman hämmästyin.
Olin matkalla auttamaan anoppiani Tiinaa muutossa. Hän halusi muuttaa lähemmäksi lapsiaan. Oli todella lämmin syyspäivä. Joka kerta kun ajatukseni harhautuivat miettimään Tiinaa ka...
Liisi ajatteli, kuinka Petrus sormeili häntä ja kuiskisi, kuinka tiukka ja hyvä teinipillu hänellä olisi.
Linkki ensimmäiseen osaan.Seuraava päivä tuli aivan liian hitaasti. Liisi oli sitä odotellessa saanut lohtua vain omista siroista sormistaan, ajatellen heidän yhteistä hetkeä ...
"Oih.. tuntuu-h ni-iin ihanalle..." Tyttö voihkii ja huokailee.
Kello on varttiavaille 9. Odottelen uutta harjoittelijaa, jonka pitäisi aloittaa tänään yhdeksältä ja minun pitäisi perehdyttää hänet kaupan tapoihin.Itse olen 35v vaaleahko perusk...
”Mikset aiemmin ole kertonut, että sinä olet aisankannattaja kulta?”
OSA 1Tunnustusten iltaEn osaa sanoa tarkalleen, kuinka kauan olin tiedostanut sen puolen omasta seksuaalisuudestani. Kuitenkin se oli ohjannut hyvin pitkälle fantasioitani jo p...
Veera maistui ihanalle ja alkoi välittömästi voihkia kieleni kulkiessa pitkin hänen vakoaan.
Linkki ensimmäiseen osaan.Vedin hameeni takaisin ylleni jättäen pois legginsit, niiden ollessa liian kosteat jalkojenvälistä. Nappasin muutaman tavaran nopeasti käsilaukkuuni ...
Pumppasin allani voihkivaa Miraa ja vein omat käteni hänen pakaroilleen kiihdyttäen tahtiani.
Oli perjantai ja olin yksin kotosalla. Ajattelin palkita itseni parilla oluella ja ehkä jopa pyörähtää jossain tuulettumassa, jos sitten siltä tuntuu. Avasin oluen ja aloin lueskel...
Painauduin nyt tiiviisti vasten Veeraa ja suutelin häntä kiihkeämmin.
Oli alkukesän ensimmäisiä kuumia päiviä, kun kännykkääni näppäillen kävelin kohti suosikkivaateliikettäni. Vaikkei mitään ollut tapahtunutkaan minun ja Reetan välillä ensimmäisen v...
Outin ihanat suuret rinnat on miesten ihailtavana.
Nyt olisi sauna valmiina työporukalle, vaimoni Outi sanoi. Remonttihommiin olin palkannut kolme riskiä miestä vaimon työpaikalta ja sauna oli lämmitetty heitä varten työpäivä...
”Nussi mua nyt, nussi mua! Oon sun huorasi, sun ikioma huorasi!"
Opiskelukaverini Vekan kanssa päätimme kevään ison tenttisuman jälkeen lähteä risteilylle tuulettumaan. Molemmat olimme reippaita akateemisia sinkkumiehiä, mutta naisonni ei ollut ...