Kassun Mahtava Kulli, osa 3/3 // Inga

08/03/2025 | Kirjoittaja: Narrador |
15 min
Nuori PoikaVanhempi NainenKesä
4.4
(60)
”Ihana pillu! Ihana pillu! Inga, sulla on ihana pieni pillu!”.

Tiivistelmä: Nuoren Kassun kesä marjatilalla jatkuu – ja vauhti kiihtyy. Hän alkaa myös jäädä hiljalleen kiinni kiihkeistä harrasteistaan naisten kanssa. Viimeisessä jaksossa on myös pieni spin-off: marjatilalle saapuu Rony-tarinoissa käväissyt Jenna.

Osmo kiirehti, yrittäen edetä äänettömästi. Hän suuntasi pois rannan vanhan talousrakennuksen luota. Osmo oli toisaalta järkyttynyt, toisaalta kiihottunut. Tavallaan hän oli päässyt näkemään haluamansa, toisaalta hän oli samalla kauhuissaan.

Jossain vaiheessa perjantaista iltaa hän oli miettinyt ja kysellyt, missä Helmi-tytär mahtoi olla. Aavistus tyttären riennoista oli kyllä syttynyt välittömästi, jollain tavalla isä keskimmäisen kolmesta tyttärestään tunsi.
Tilalle oli tullut aamupäivän junalla Tampereelta jälleen Chandrasiri-niminen poika. Vaikka Osmo ei asiaa halunnut sen enempää pohtia, niin tietysti sellainen suloinen suklaasilmä, suomalaisten ja srilankalaisten vanhempien poikapuolinen jälkeläinen oli varmasti Helmille mieleen. Tytön katse viivähti pojassa jo tullessa sillä tapaa, että isä kyllä aavisti tyttären mietteet.

Osmo oli aavistanut, että illalla nuoria kannattaisi etsiä rannan läheltä. Hän oli kiertänyt koivikon ja saunarannan laiturit, mutta kaksikkoa ei ollut näkynyt missään. Hän oli ensin tarkastanut miesten tuvan – siellä oli ollut vain Jarno, joka ei ollut osannut sanoa Chandrasirin eli Kassun sijainnista mitään.
Elettiin iltaa ja vapaa-aikaa, ja Osmo oli kehitellyt jonkin verukkeen, jonka varjolla 18-vuotiasta poikaa etsi. Traktoreiden kanssa tarvittaisiin vähän apua.

Helmi oli poikaa pari vuotta vanhempi. Sitä Osmo järkeili itsekseen, kun mietti, olisiko kaksikosta tulossa enemmänkin kuin kesäkaverit. ”Ei Helemi ittiään nuorempaa ota”, Osmo mietti.

Rannan talousrakennuksen luona oli tullut todeksi, että kyllä tytär otti. Osmon hiipiessä nurkalle sisältä kuului jo Helmin kiihkeää vaikerrusta ja tasainen jumputus, eikä ollut epäselvää, mitä sisällä tapahtui.

Osmo katsoi, kun poika pani pöydän päälle kumartunutta, pöydän reunasta rystyset valkoisina kiinni puristavaa Helmiä takaapäin.
Huohottavan ja tyytyväisenä nussiessaan urahtelevan nuoren kollin alaston takapuoli nytkytti vauhdilla, ja poika piti tyttöään lanteilta kiinni. ”Aa-aa-aa-aah!”, vaaleatukkainen Helmi huudahteli suu ammollaan, selvästi menosta nauttien.
Helmin takapuoli hyllyi ja hytkyi. Välillä kuului lotinaa, mikä antoi aihetta olettaa, että tyttären vaossa saatettiin vemputtaa keskimääräistä kookkaampaa aisaa.

Osmoakin alkoi tilanne alkujärkytyksen jälkeen kihelmöidä. Hän oli joskus miettinyt ja valmentautunut ajatukseen, että hän joskus joutuisi todistamaan, kuinka joku kolmesta tyttärestä harrastaisi seksiä. Tähän mennessä Susanna, Helmi ja Inga olivat pitäneet poikaystäväasiansa visusti itsellään, ja isä oli pitänyt kunnia-asianaan, että hän ei niistä turhia kyselisi.

19-vuotias Susanna oli jo oman Aaronsa kanssa kihloissa ja asui Kuopiossa. 18-vuotiaan Helmin ja 18-vuotiaan Ingan poikaystävistä hänellä ei ollut tietoa, eikä Jaana-äitikään ollut niistä tullut kertoneeksi.

”Sulla on ihan mieletön kyrpä!”, isä kuuli Helmin huudahtavan kiihkeänä. Ilmeisesti tämän puoliksi tummaihoisen poikakaverin valmiudet olivatkin kyllä melkomoiset. Kohta poika vetäytyikin yllättäen, ja slurpsahduksen keralla tyttären jokseenkin jo hoidellun näköisestä vaosta – jonka isä tietysti näki nyt tällä tavalla ensimmäisen kerran – muljahti esiin pojan hämmästyttävän kookas penis.

”Mikä.. mikä.. monsteri.. pojalla on mahtava… sonninkyrpä..”, Osmo tuskaili, tuntiessaan samalla suunsa loksahtavan auki.
Tumma, kova ja innokas, 23-senttinen kyrpä heilui kosteana pystyssä vasten pojan maitokahvinväristä, kiinteää vatsaa. Huohotteleva poika suki suurta siitintään tottuneen oloisesti. Kondomi oli selvästi mennyt rikki, mikä varmasti harmitti juuri vauhtiin päässyttä poikaa.

Nuoret vaihtoivat kiihkeinä muutaman suudelman, ja selvästi päätettiin, että hommaa jotenkin jatketaan takaiskusta huolimatta. Tyttö asettui uudelleen pöydän päälle peppunsa pystyssä, ja poika touhusi jotakin peukalollaan Helmin pakaroilla ja peppuvaossa – jonka isä nyt arvatenkin näki ensimmäisen kerran tässä merkityksessä.

Hän oli toki pannut merkille, että Helmillä äitinsä tavoin oli leveä lantio ja iso mutta kiinteä takapuoli. Näköjään se oli pojalle mieleen.

Pojan valtava penis heilui ja huojui koko ajan röyhkeästi ja itsevarmasti pystyssä kantajansa touhutessa peppureiällä. Se ei mitään laantumisen merkkejä osoittanut. Kohta poika asetteli jälleen isoa aisaansa asemiin – ja nyt siis peppureiälle. ”Miten tuollainen.. voi mitenkään.. mahtua!..”, Osmo mietti, mutta poika työnsi jo sisään.

Koko ajan Osmo tajusi, että tämä vasta 18-vuotias poika oli erittäin kokenut, ja todella tiesi mitä teki. Kaikesta näki, että tämä nuori hirvi oli astunut jo useampaa tammaa. Meiningissä ei ollut lainkaan sohimista ja sähläystä. Ote Helminkin lanteilta oli vakaa, kun pojan takapuoli työntyi taas eteenpäin, nyt varoen ja toisella kädella mahtavaa seivästä selvästi rajoittaen.

Hän piti kahvastaan kiinni ja nytkytteli varoen. Helmi huudahteli, vähän eri äänensävyllä kuin hetki sitten. Selvästi tuntui hänestäkin hyvältä.
Pojan tumma peppu nytkytti ja nytkytti. Nainti selvästi maistui. ”Ihana rakas kun.. panet.. perseeseen!”, tyttö huudahteli.
Vemputtava paneminen sen kuin jatkui. Kohta alkoi poikakin kuitenkin ääntelehtiä. Isot kivekset, jotka jalkovälissä vilkkuivat, supistelivat. Poika parahteli lauetessaan.
Siemen taisikin lähteä liikkeelle oikein kunnolla, isä totesi kiihkeänä mielessään, ja ymmärsi samalla, että näytös oli hänen osaltaan päättynyt. Osmo lähti viipottamaan pois.

Kyrpä heilui hänelläkin paisuneena pellon laitaa kulkiessa. Paine olisi pakko laukaista kohta pois. Äsken nähtyä hän ei voisi kuitenkaan koskaan unohtaa. Vaikka Osmo soimasikin itseään kiihottumisesta nähdessään oman tyttärensä rakastelevan, hän toisaalta tajusi todistaneensa upeaa ja kaunista näkyä, jossa molemmat nuorista nauttivat.

Oliko siis syytä olla häpeissään? Ehkä korkeintaan siksi, että hän oli tietoisena mahdollisesta kiihkeästä näkymästä halunnut hankkiutua tyttären jäljille sinä iltana. Itse aktin näkeminen ja sitä miellyttävänä pitäminen ei hänessä nostattanut häpeää – olkoonkin, ettei hän tietenkään koskaan voisi kertoa tästä kenellekään, ei edes tai etenkään Jaanalle.

Pohjimmiltaan hän oli hyvillään, että tytär sai harrastaa häntä miellyttävän pojan kanssa molempia miellyttäviä asioita. Kokenut poika selvästi tiesi mitä teki, ja myös nautti tyttärestä toden teolla.

XXX

Tilanteesta pellon laidalla, Kassun ensimmäisenä iltana marjatilalla, oli kulunut kaksi viikkoa.

Elettiin vapaapäivä sunnuntaita. Iltapäivä oli raukea, aurinko paistoi ja tuuli heilutti kevyesti tuvan verhoja.

Jenna makasi miesten tuvan punkassa kännykkäänsä selaillen. Hän piti seinää vasten istuvan Kassun reittä tyynynään ja poika silitteli samalla tytön vaaleita hiuksia.

Jenna, 19, oli ystävystynyt Kassun kanssa viikolla kohta saavuttuaan tilalle kesätöihin. Hän oli toki tehnyt selväksi, että hänellä oli kotona Iisalmessa poikaystävä, eikä pari vuotta nuorempi Kassu ollut tuntunut hänestä kiinnostavalta hairahduskumppanilta.

Paitsi, että parin päivän sisään oli alkanut tuntua. Siksi pojan sormet olivat nytkin ihan tervetulleet hivelemään hänen hiuksiaan. Vaikka Jenna yritti vielä pitää itsensä aisoissa, oli pikkuhiljaa alettava myöntää, että häntä panetti ja rajusti.

Eilisiltana lauantaina he olivat olleet yöuinnilla rannassa. Hän oli halunnut kiusata söpöä, 18-vuotiasta Kassua uimalla alusvaatteissaan, joiden hän tiesi kosteina näyttävän läpi hänen vartalonsa.

Yö oli kaunis ja vaalea, kuten nuori nainenkin. Jenna tiesi, että hänen takapuolensa oli varsin napakka, samalla kun rinnat olivat sorjaan ruumiinrakenteeseen nähden erittäin kookkaat. Vaaleat kostuneet E-kuppiset urheilurintaliivit paljastivat nännit, jotka piirtyivät kankaan pintaan kovettuneina kylmässä vedessä. Pimppikarvoituskin näkyi pojalle vaaleiden pikkareiden läpi, kun Jenna kahlasi ylös vedestä tietäen tasan, kuinka pojan katse seurasi häntä hämärässä illassa. Jossain lauloi kuovi.

Poika selvästi arasteli pippelinsä kanssa. Se oli varmaankin pieni ja arvatenkin vielä kokematonkin, Jenna päätteli pojan sukeltaessa laiturilta veteen. Pojan vartalo oli kyllä ihana – puoliverinen srilankalainen tumma hipiä, urheilullinen olemus ja hieno ryhti. ”Jos toi olisi mua vanhempi, niin…”, Jenna mietti.

Kun poika nousi vedestä, läpikastuneiden shortsien pintaan piirtyi kookas, heilahteleva kyrpä. Jenna käänsi katseensa, eikä suostunut noteeraamaan näkemäänsä.
Kun hän kohta lähti kulkemaan saunarannasta suunnatakseen naisten parakeille, hän näki vielä pojan kuivattelevan saunan kuistilla. Siellä iso kulli heilahteli nyt paljaana. Kylmän veden kutistamanakin se oli todella kookas – ja todella ihana, jos Jennalta kysyttiin.

Hän oli joutunut vastaavan yllätyksen kohteeksi keväällä, paria kuukautta aiemmin. Tuolloin hän oli mennyt fanitapaamiseen Instassa yhyttämänsä Ronyn kanssa, joka oli voittanut myöhemmin keväällä laulukilpailun. Tapaaminen oli tapahtunut kahden kesken pojan kotikonnuilla Reisjärvellä.

Päivä Ronyn kanssa oli ollut kaikin puolin miellyttävä, ja jo ensikohtaamisesta saakka myös virittynyt. Jennasta oli tuntunut täysin luontevalta harrastaa tapaamisen päätteeksi Ronyn kanssa seksiä. Ronylla, kuten näköjään nyt Kassullakin, oli ollut valtava kyrpä ja myös taito sitä käyttää naista miellyttävällä tavalla. Jenna oli viestitellyt salaa Helsinkiin muuttaneen Ronyn kanssa, ja tehnyt kyllä tiettäväksi, että halusi tulla tapaamaan tätä uudelleenkin. ”Tiedoksesi: sun kullia on aika vaikeaa unohtaa..”, hän oli viestittänyt ja saanut pojalta vastaukseksi sydämen.

Nyt miesten tuvan vuoteella kauniin sunnuntain iltapäivässä Kassun sormet olivat jo löytäneet hivelemään Jennan huulia, kulmakarvoja, kaunista nöpönenää. Jenna sulki silmänsä, ja näki jälleen verkkokalvolle piirtyneen kuvan pojan kuistilla heilahtelevat isosta kullista.

– Unettaako sua, poika kysyi hivellen.
– Unettaa, tyttö vastasi silmänsä sulkien.
– Unettaa… ja panettaa.

XXX

Eilinen perjantai-ilta oli sisältänyt Kassulle yllätyksen. Janne oli lähtenyt jälleen kotiin Sotkamoon ja Kassu oli jäänyt pitämään linnaketta pystyssä.

Ilta kävi yhtätoista. Kun Kassu kuuli oveen koputettavan, hän ensin ajatteli, että tulija saattaisi olla Helmi tai Elena – ja oli tulija kumpi vaan, se sisältäisi mahdollisuuden illan soljumisen yön puolelle kiihkeissä merkeissä.

Sisään tulikin Päivi, Jaana-emännän nuorempi sisko.
– Kassu, minä haluaisin jutella sun kanssa, Päivi aloitti.

Päivi kertoi rauhallisesti huomanneensa, että pojalla oli ollut ”sutinaa” Elenan kanssa.
– Ja ilmeisesti myös te tykkäätte toisistanne Helminkin kanssa, Päivi sanoi.

Yllätetty Kassu ei osannut improvisoida muuta, kuin että ”joo, vaikea sanoa”.
Koska niin olikin. Molempien kanssa hän oli ollut yhdynnässä marjatilalle tultuaan, useamman kerran. Helmin kanssa he olivat nyttemmin naineet tytön huoneessa, useimmiten päivällä kun vanhemmat olivat kiireisinä tilan sesongin kanssa.
Kassusta tuntui, että Helmi halusi panna koko ajan.

Elena taas oli heidän ensimmäisen iltansa jälkeen tullut seuraavana iltana tuvalle, eikä ollut kierrellyt, vaan saman tien suudellut ja ilmoittanut tummat kutrinsa avaten ja isot rintansa pojan edessä paljastaen haluavansa jälleen harrastaa seksiä. Vielä sunnuntainakin he iltapäivällä rakastelivat kiihkeästi, ja Kassusta tuntui, ettei nainen saanut tarpeekseen hänen ison kyrpänsä hellimisestä ja hyväilemisestä. Naisen toiveesta poika oli myös pannut naista tämän muodokkaaseen peppuun.
Nyttemmin heidän iltaiseksi naimapaikakseen oli muodostunut sama vanha talousrakennus, jossa Kassu oli ensimmäisen kerran ottanut myös Helmin.

Joka tapauksessa, kahden viikon saldona Kassu oli lähes joka päivä harrastanut seksiä joko Helmin tai Elenan kanssa – parhaimpina päivinä molempien. Tiesikö kuljetuspäällikkönä toimiva Päivi tästä, sitä Kassu ei osannut arvioida. Kyllä hän sen arvasi, että usein jotenkin näkyi, jos ihmiset tykkäsivät toisistaan.

Kyllä Päivikin, 40, oli ihan mukavan näköinen nainen.
– Sinulla on sellainen.. vaikutus.. naisiin, Päivi sanoi selvästi sanojaan asetellen.
– Vaikka oletkin vielä kovin nuori, niin.. tuntuu että sinä osaat..
Sanoja ei oikein tullut enempää ja molemmat kyllä tajusivat, mitä Päivi ajoi takaa.

Päivi hätkähti hieman, kun hän tunsi pojan sormien hivelevän hänen pitkiä, maantienvärisiä hiuksiaan. Kun pusut tavoittivat naisen niskan, hän sulki silmänsä ja hengitti kiihkeämmin.
– Sano edes.. mitä sinä.. minussa näet, hän huudahti hiljaa.
– Upean naisen, poika vastasi.
Sillä kyllähän Päivikin oli upea. Hän oli eronnut kaksi vuotta aiemmin, eikä sen koomiin – eikä hetkeen sitä ennenkään – ollut saanut kokea miehen kosketusta.
Päivi tiesi, että kaikista tilanteen ristiriitaisuuksista huolimatta nyt olisi jälleen sen aika.

XXX

Heidän rakastelunsa oli kiihkeää.
Housuista paljastunut kookas kyrpä sai Päivin parahtamaan riettaasti.
– Arvasin kyllä, mitä ne naiset sinussa niin haluavat!.., hän sanoi tuntiessaan naispuolisen pedon tulevan ulos puhkiasiallisen kuoren alta.

Jos ne toisetkin olivat naineet tätä hädin tuskin suojaikäistä poikalasta, miksei hänkin.
– Tiedoksesi, että kullisi on valtava! Miten tuon ikäisellä voi mitenkään olla näin suuri, Päivi riekkui samalla hyväillen pystyssä huojuvaa mahtavuutta. Poika silitteli samalla edessään istuvan naisen hiuksia, ja hienovaraisesti toi varttaan lähemmän tämän kasvoja.

Sanattomasti oli selvää, että Päivi ottaisi muhkean terskan huultensa väliin. Samalla hänen unelmansa toteutui – miehensä kanssa hän ei ollut halunnut harrastaa suihinottoa, mutta tällaisen nuoren kollin mahtavuus oli koettava kaikin tavoin ja kaikin aistein. Poika tuntui myös pitävän saamastaan kohtelusta, ja Päivi halusi tämän kerran olla kiihkeä, upea, seksuaalisesti vapaa nainen, joka teki mitä halusi. Hän tunnusteli samalla kyrpää, teki tuttavuutta sen suonikkaan upean pinnan kanssa.

Jos hänellä oli mielessään ollut joskus täydellinen penis, hän oli juuri nyt tekemisissä sellaisen kanssa.

Lopussa Päivi parahteli ja nyyhki onnellisena, lattialla kontallaan hämärässä tuvassa, kun poika vielä nai häntä takaapäin. Tätä ennen hän oli riettaasti ratsastanut, kuullut punkan nitkuttavan heidän allaan, nähnyt varjonsa heijastuvan tuvan seinälle – naisen, joka nai pyllyään pyörittäen ja pumpaten. Pojan ihanat kiihkeät kädet ilmaantuivat hellästi vaivaamaan hänen pieniä, urheilullisen naisen rintojaan. Pian Päivi huudahteli lauetessaan, toisen kerran. Ensimmäinen orgasmi oli tullut jo pian pojan aluksi työntyessä sisään, nytkäyttäessä päällä muutaman kerran – ja nautinnosta kimakasti huutava Päivi tiesi, ettei hänen maailmansa olisi enää ennallaan.

Lattialla hänen hiuksensa olivat hikikosteat, ja hän huudahti ties kuinka monennen kerran, ”ihana kun sä panet mua! Ihana kun nait mua!”. Takaapäin polvillaan paneva, naistaan pakaroilta pitävä huohotteleva poika alkoi olla valmis, ja kiihkeästi vemputtava lantio alkoi antaa viimeisiään. Kohta poika huudahti, tunsi kasseissaan tutun kihelmöinnin, ja kyrpä alkoi syöstä siementään Päivin vakoon.

Yön vaaleudessa autolleen ja kotimatkalle pihan poikki kulkeva Päivi ei ollut tiennyt tarkkaan, miksi hän halusi kohdata pojan. Ehkä hän halusi torua – osoittaa, että hän tietää. Mutta todellinen syy visiittiin oli toive tulla pojan koskettamaksi. Että hänkin saisi kokea saman, kuin toiset naiset.

XXX

Nyt myös Jennan sunnuntainen iltapäivä oli kulkemassa suuntaan, johon nuori nainen oli toivonutkin. Hän piti jalkojaan koukussa ja hieman levällään punkalla. Nuoren pojan iso kyrpä heilahteli terhakkaana ja ihanana hänen edessään.
– Tiedoksi vaan, että jollain on aika valtava kulli!..

Kohta tumma poika asetteli selvästi tyytyväisenä kookasta penistään naisensa vaolle. Se soljahti sisään melko helposti, ja Jenna ynähti kiihkeänä, vaikka hänen olisi tehnyt mieli huutaa nautinnosta.

Jennan pää roikkui sängyn laidan yli. Vaaleat hiukset viistivät lattiiaa. Hän liikutteli lantiotaan pojan kiihtyvää naintia myötäillen. Pojan, joka oli osoittautunut muuksi kuin kokemattomaksi epävarmaksi pojaksi.
– Ihana! Ihana! Ootko.. ootko nainut jo monia ennen mua.., Jenna tivasi huohotellen.
– Oon joo.. jotain.., poika vastasi mumisten.
Hän oli vasta 18-vuotias, mutta Jenna oli jo 35:s nainen, jolta hän sai pillua. Hän tajusi kyllä itsekin olevansa pitelemätön ja kyltymätön, isoa kyrpäänsä kuin kohtalona eri naisten kanssa käyttävä nuori ori. Mutta palaute, jota hän naisilta sai, kannusti jatkamaan.

Jenna haukkoi henkeä samalla inahdellen kiihkeästi. Hänen sisällään liikkuva elin tuntui ihanalta. Mikä luonnonoikku tämä nuori herra olikaan? Ihana, suloinen suklaasilmä, jolla on mahtava kyrpä ja kuninkaalliset naimataidot.
– Panet ihanasti!.. Oot upea!.., Jenna huudahteli.
– Niin.. säkin!, poika vastasi huohotellen.

Pojan takapuoli vemputti, nainnissa oli kiihkeä tahti.
Poika katseli, kun iso kyrpä soljui uomassa edes takaisin, ja Jennan isot tissit tutisivat naidessa. Vaaleanpunaiset nännit pasattivat kiihottuneina pystyssä kiinteiden ja kookkaiden hunajameloninpuolikkaiden päällä.
Tietysti Elenalla oli vielä isommat, ja hän oli myös muutoinkin vartaloltaan hyvin naisellinen. Elenaa poika oli siis pannut myös tämän naiselliseen peppuun, ja viimeisellä kerralla rohkaistunut myös naimaan rintojen väliin.
Jenna oli urheilullisempi, ja hänen pillunsa oli tiukempi kuin Elenalla.

Kyrpä teki ihanaa työtään. Jenna alkoi huudahdella. Orgasmi tuli laineina, kovana ja ihanana. Se oli paras orgasmi, jota hän oli miehen kanssa saanut.
– Ooo..ooo.. ooooooh!…, Jenna huusi laittaen kättä suun eteen.

Poika nosti Jennan kohta paremmin sängylle, ja nosti samalla tytön jalat olkapäilleen. Tyttö katseli, kuinka pojan vahva ja iso penis heilui innokkaana pystyssä tämän asetellessa naistaan.
– Mitä hurtta?! Mitä sonni?!.., Jenna nauroi.
Poika oli sentään rullannut XXL-kokoisen kondomin mahtavan kyrpänsä päälle. Niitä hän oli onnistunut salaa ostamaan päästessään kauppareissulle Osmon kanssa.

Oli loppunäytöksen aika. Poika asettui paikoilleen tytön päälle jalkoväliin tämän reidet harteillaan.
Sitten alkoi jälleen raju ja pitelemätön, eläimellinen paneminen. Tyttö inahteli ja haukkoi henkeään, poika huohotti.
Pylly nousi jalkovälissä, iso tumma penis liukui kosteana edes takaisin. Kuului litinää, sängyn kitkutusta ja hakkaavaa ääntä, kun sänky koputti seinään. Jos joku kuunteli ulkopuolelle, mitään epäselvää ei ollut siinä, mitä sisällä tapahtui.

Pano vain jatkui ja jatkui.
Sitten poika jännitti itsensä, ähkäisi, ja alkoi silmät suljettuna vaikeroida lauetessaan. Tummasta kyrvästä tunki pojan paksua vaaleaa siementä kondomiin.
– Ihana, Ihana…, Jenna kuiskaili katsoessaan ja silittäessään huohottelevan pojan nautinnosta vääristyviä kasvoja.

Jos hän ei ollut pojan ensimmäinen, Jenna halusi uskoa olleensa pojan siihen astisista naisista paras kokemus.

XXX

Elena ei voinut ohi kulkiessaan olla kuulematta, mitä miesten tuvassa oli meneillään. Hän katsoi kohta pienen matkan päästä salaa tummilla kauniilla silmillään, kuinka vaalea tyttö tuli ulos. Hymyilevän tytön hiukset hieman hapsottivat, askelluksessa oli vähän varovaisuutta.

Elena mietti, oliko tyttö ollut Kassun mielestä parempi kuin hän. Tyttö näytti kyllä kauniilta ja vartalo oli Elenasta upea. Olikohan tyttökin antanut hänen laillaan pojan panna peppuun?

Tietysti Elena tiesi, ettei voisi omistaa nuorta Kassua, mutta ei voinut välttää mustasukkaisuuden katkeransuloista aaltoa, joka valtasi hänen mielensä.

Elena koki koko elämänsä ja naisellisuutensa muuttuneen. Seksi nuoren pojan kanssa oli niin upeaa, että hän oli lakannut ajattelemasta, mitä kotiin kuului ja miltei unohtanut välillä soittaa tyttärelleen. Viime puhelussa äiti oli yllättäen kysynyt, ”Elena-rakas.. kuulostat niin.. erilaiselta. Onko sinulla siellä joku mies?..”.

Elena kielsi ehdottomasti, eikä kokenut valehtelevansa. Hänellä ei ollut miestä – hänellä oli ihana poika, jonka kanssa hän nai. Ja jonka kanssa hänellä oli elämänsä upeinta seksiä.

XXX

Inga raahasi raskasta rinkkaansa autolta talolle. Kahden viikon leiri oli takana.

Hänellä oli vaaleanruskeat, hieman kiharat hiukset, eloisat siniset silmät ja pisamia. Kulmakarvat olivat voimakkaat, silmäripset luontaisen tuuheat.
– Tervetuloa kotiin!, äiti Jaana toivotteli 18-vuotiaalle tyttärelleen.

Tilanne oli Ingalle tuttu. Marjatilalla oli selvästi täysi tohina päällä. Poimijoita oli parikymmentä ulkomaita myöten ja tilalle oli tullut myös Suomesta tuttuja työntekijöitä.

Pihalla oli tullut vastaan tutun näköinen tumma poika. He olivat tervehtineet iloisesti, ja Inga punastui aistiessaan pojan tervehdyksessä vähän kiinnostuksen poikasta.
Olihan hän kasvanut vuodessa jonkin verran, ja niin oli poikakin.

Mutta poika lienee kiinnittänyt huomionsa hänen rintoihinsa, tytön raahatessa reppuaan ja sinisen paidan pingottuessa kunnolla, Ingankin ihan mukavan kokoisiksi kasvaneiden kumpujen päällä.

Kului pari päivää, ja pojan kiinnostus alkoi olla aika ilmeistä. Hän moikkasi hymyillen aina ajaessaan ohi traktorilla. Ingan tehtävä oli hoitaa tilan hevosia nyt, kun kukaan muu ei ehtinyt. Sinä päivänä, kun poika viimein tuli juttelemaan, hänellä oli tiukat pakaroita nuolevat ratsastushousut ja tiukahko tumma poolo. ”Onpas sulla nykyään hyvä kroppa”, isosisko Helmi oli ilmoittanut pikkusiskoaan ihastellen.

Ilmeisesti poikakin piti jälleen näkemästään, eikä Inga malttanut olla flirttailematta vallottavasti söpölle suomalais-srilankalaiselle Chandrasiri Korhoselle, joka paremmin Kassuna tunnettiin.

XXX

Inga istui mönkkärin satulassa pojan takana. He olivat sopineet Kassun kanssa treffi-illan kylällä. Sinne ajeli tilalta kymmenisen kilometriä.

Inga piteli kiinni sivuilta tavaratelineen kahvoista, ei pojan lanteilta. Hän ei ollut vielä niin rakastunut, että olisi halunnut osoittaa sen fyysisesti pojalle. Mikä olisikaan ollut ilmeisempää kuin poikaa vasten painautuminen ja käsien kietominen tämän ympärille.

Heidän käytyään grillillä ja kulkiessa pitkin joen rantaa puistossa kuvio oli jo ilmeisempi. Kädet hipaisivat tämän tästä toisiaan. Kassu tuntui olevan mukava, ja toden totta myös kuolettavan söpö.

Mönkkärin paksissa oli kulkenut mukana viltti ja eväitä. He uivat joessa, eikä Ingasta tuntunut epävarmalta näyttäytyä pojalle vihreissä bikineissään. Hän näytti mielestään kauniilta ja jopa seksikkäältä.
Poikakin näytti todella hyvältä. Iho oli kauniin ruskea, paksuista mustista hiuksista vesi valui kauniisti kimallellen.
He uivat yhdessä, antoivat hennon virran viedä.

Viltille ja eväille he olivat löytäneet paikan metsän siimeksestä rauhallisesta paikasta. Vedestä noustessaan ja hiuksiaan samalla kuivaksi rutistaessa Inga keinutti samalla lanteitaan, koska tiesi pojan katselevan häntä takaapäin. ”Sulla on hyvä perse”, oli jo varsin moni kehunut. Kelpasi sitä keikutella.

Viltille asettuessaan hän laittoi pyyhkeen lanteilleen, ettei pimppi olisi niin esillä pojalle. Nojatessaan käsiensä varassa taaksepäin hän tiesi kyllä nuorelle tytölle isojen, jo D-kuppisiksi ehtineiden rintojensa tulla esiin, ja näkyvän pojan iloksi.

Kun poika nousi vedestä, Inga oli ensin hämmentynyt ihanan märän ja tiukan ylävartalon upeudesta, ja sitten katseen siirtyessä alaspäin hämmennys vain lisääntyi.

Tummien, kostuessa vartalonmyötäisiksi muuttuneiden uimahousujen pintaan piirtyi perin selvästi, että pojalla oli erittäin suuri penis.
Sen verran Ingakin aiheesta tiesi, että kylmä vesi kutisti kalleuksia, mutta Kassulla näytti sekin huomioonottaen olevan hyvin kookas kulli.
Inga tiesi nänniensä pingottuvan selvänä bikinien pintaan. Hän ei pannut asiaintilaa pahakseen, vaan nautti lempeän eroottisesta latauksesta, joka muuton kaikin puolin viattomien treffien ylle oli laskeutunut.
Viltille tuleva poika noteerasi kyllä selvästi jälleen Ingan tissit. ”Sulla on hyvä perse ja isot rinnat”, hymyilevän pojan katse tuntui sanovan.

Heidän keskustelunsa intensiteetti laski. Inga mietti ensimmäisen kerran, olisiko Kassu sittenkin varattu.
Tuskin sentään – ei poika muuten olisi pyytänyt häntä ulos.
Samalla tyttöä puistatti oman katseensa hento himokkuus. Hän totesi mielessään, että jos poika tekisi jonkin liikkeen, hän ei vastustelisi.

Ilta oli lämmin, niitty joenuomassa rauhallinen. Kun Kassu ensi kerran koski Ingaa hivellen käsivarresta, tyttö sulki silmänsä. Iho meni kananlihalle, ja poika otti kätensä pois.
– Sori, ei vissiin tuntunut susta hyvältä.
– Ei, kun tuntui.. ihanalta, sen takia tuli kanikset, Inga huomasi sanovansa.

Kohta tyttö oli jo Kassun kainalossa. He katsoivat toisiaan silmiin hiljaisuuden vallitessa. Tytön siniset silmät olivat vakavat, pojan tummat silmät lempeät.
– Mikä on, poika kysyi.
– Ei mikään, tyttö vastasi ja pakotti hymyn kasvoilleen.

Ei hän mitenkään voinut sanoa nyt julki himoaan jota tunsi. Ei etenkään, kun aisti jokaisella naisellisella solullaan, kuinka poikakin mitä ilmeisimmin halusi jo panna häntä.

Sitten jokin korkki poksahti. Suudelmat viltillä olivat ensin varovaisia, pian jo kiihkeämpiä.
Takana virtasi joki, metsä humisi. He tiesivät siinä kesäisessä lämpimässä illassa, syrjäisessä joenuomassa, saavansa olla kahden.

XXX

Osmo ajoi kohti kyläkeskusta sydän tykyttäen. Kurkkua kuristi. Hän näki Ingan sijainnin kännykkäsovelluksesta. Ehtisikö hän paikalle, sopivasti sattumalta hieman häiritsemään? Hän tiesi, ettei vain voisi jättää asiaa nyt sikseen.

Hän oli saanut tietää totuuden siitä, mitä tilalla oli tapahtunut tänä- ja edelliskesänä. Hän tiesi Helmin lisäksi nyt myös Elenasta, Jennasta, Päivistä – ja vanhimmasta tyttärestään Susannasta. Naisista, jotka olivat kaikki naineet nuoren Kassun kanssa.

Lisäksi oli selvinnyt, että Kassu oli jo edelliskesänä – ollut yhdynnässä kaikkiaan kuuden eri naisen kanssa tilalla. Georgialainen Victoria, joka ei tänä kesänä ollut tullut marjatilalle, oli keväällä synnyttänyt kauniin tummapiirteisen tyttölapsen. Kaikki viittasi siihen, että pienokainen oli saanut alkunsa Suomessa.

Osmoa puistatti.
Naiset halusivat poikaa. He olivat poissa omasta arjestaan, ja tilalta löytyi iso ja innokas nuori kyrpä, joka pääsi työntymään yhä uusiin rasioihin. Poika itse ei säästellyt. Osmo oli nähnyt itsekin minkälaisella innolla ja otteella nuori karju köyri.

Osmo toivoi, että ehtisi ajoissa. Että faijan yllättävä ilmaantuminen pilaisi tyttären fiilikset niin, ettei poika pääsisi panemaan. Seuraavana päivänä Osmo kohteliaasti ja vuolain kiitoksin ja pahoitteluin irtisanoisi pojan ja lähettäisi tämän kotiin.

Kaikki pojan naiset olivat olleet 18-vuotta täyttäneitä. Osmo oli ehtinyt pohtia asiaa: hänellä ei olisi tietenkään mitään valtaa tai sanomista aikuisten ihmisten tekemisiin, eikä hän ollut myöskään pojalle mikään holhooja. Ingallakin oli suojaiän ohittaneena oma autonomiansa, mutta ehkä isän auktoriteetti tai kyky luonteisesti pilata teini-ikäisen kivat asiat pääsisi nyt oikealla hetkellä esiin.

Hän ajatteli tytön parasta. Suloinen sonni olisi pysäytettävä.

Sillä katkeransuloisena ja kiihottavana Osmokin asetelmaa tosiasiassa piti. Hän oli nähnyt, minkälainen master-tason panija poika oli, ja miten hänen toinen tyttärensä oli jo kyydistä nauttinut. Lisäksi Osmoa kutkutti etenkin ajatus, että nuori Kassu oli päässyt nautiskelemaan todella isorintaisesta ja muutoinkin hyvin naisellisesta Elenasta.

XXX

Viltillä suudelmat jatkuivat, ja kädet alkoivat käydä. Ingan bikinien yläosa lähti, poika paijaili tytön pehmeitä rintoja. Peukalo pyöritti hellästi nänniä.
– Sulla on upeat, isot rinnat, poika sanoi ja tyttö ynähti hymyillen.
Panetus tuntui jo jalkovälissä. Kylmiä väreitä tuli yhä uudelleen, ja tyttö alkoi inahdella pojan suudelmien alkaessa koluta kaulaa.
– Ei fritsuja, kiitos.., tyttö sanoi huokaillen hymyillen.

Pojankin jalkovälissä oli alkanut tapahtua. Uikkarit alkoivat selvästi käydä jo ahtaiksi. Inga seurasi sivusilmällä hämmentyneenä, kuinka kulli vain kasvoi ja kasvoi. Hän kosketti suudellessaan pojan reittä ja takapuolta, ja siirsi varoen kätensä hyväilemään myös kyrpää.

Poika auttoi housunsa pois, ja kulli ponnahti esiin puolivalmiina. Tyttö kokeili paksua vartta, joka terhakoitui entisestään. Kohta tumma kyrpä heilahteli jo pystyssä, ja tyttö rohkaistui sitä nyrkittämään.
– Sulla taitaa olla.. aika iso kulli.., Inga sanoi äänessään ihailua, ja poika ynähti tyytyväisenä katsoessaan tytön sirojen sormien liikettä paksun tumman vartensa ympärillä.

Tyttö hyväili kyrpää, ja se paisui entisestään.
– Saanko.. laittaa sisään, Kassu kysyi, koska arveli kiihkeästi huohottelevan tytön olevan jo valmis yhdyntään.
Tyttö kierähtikin selälleen, ja otti alaosankin pois. Kevyen karvoituksen ympäröimänä pojalle avautui levitettyjen jalkojen välissä Ingan pillu. Poika asetti XXL-kokoisen kondomin kullinsa verhoksi.

Poika hyväili hellästi ensin sormellaan vakoa, ja totesi sen olevan riittävän kostea. Tyttö seurasi huohotellen, kun poika asettui hänen eteensä, ja nosti tämän jalat olkapäilleen.
Seuraavaksi poika alkoi sovitella isoa kyrpäänsä pilluvaolle. Tyttö mietti, olisiko pojan ihana kulli liian iso hänelle.

Poika ähkäisi työntäessään, tyttö huudahti silmät suljettuna.
– Meni.. se meni!.., tyttö huudahti ja poika myötäili.
Milli milliltä, sentti sentiltä poika sai työnnettyä syvemmälle. Pian kulli olikin määränsä sisällä.

– Aa-aa-aa-aa!.., Inga piti nauttivaa vaikerrusta pojan alkaessa naida hitaasti ja varovasti. Hän piteli tyttöä lanteilta, ja liikutteli isoa aisaansa uomassa nauttien.
– Sulla on ihana pillu, poika kehui rauhallisesti.
Kassu tiesi, että hänen olisi oltava hidas ja rauhallinen tuottaakseen tytölle nautintoa.

XXX

Osmo oli löytänyt paikalle polkuja pitkin Ingan sijaintitietojen perusteella. Hän lähestyi niittyä varovasti, mutta kuuli jo matkan päästä paitsi virtaavan veden kohinan, myös tyttärensä kiihkeää huudahtelua.

Osmo totesi tulleensa paikalle liian myöhään.

Tummaihoinen poika nai jo Ingaa. Hän oli nostanut tytön koukistetut polvet yhteen eteensä, pojan takapuoli nytkytti rauhallisesti ja iso kyrpä painui rauhallisesti mutta tasaisesti pillussa ees taas. ”Miten tuo edes mahtuu.. Ingaan..?”, Osmo katseli kauhuissaan 23-senttisen ja paksun lekan vääjämätöntä liikettä.

Inga vaikersi hymyillen ja selvästi nauttien. ”Ihana kun panet mua!…”.
Tytär ylisti poikaa ja tämän kyrpää, ja sitä isän oli samalla vaikeaa ja ihanaa kuunnella. ”Mahtava ihana kulli!…”.

Osmo koki jälleen kiihottuvansa karmaisevalla tavalla. Tytär selvästi nautti – kuinka hän voisi enää mitenkään estää nyt nähtävää aktia. Mutta oliko hänen pakko todistaa tätä?
Inga huudahteli ja uikutti tiiviimmin. Pojan tempokin alkoi hiljalleen kiihtyä. Kulli soljui vaossa jo mukavasti kosteana ja kimaltavana. Sitten Ingan huuto soi todella kimakasti laukeamisen merkiksi. ”Aa-aa-aa-oooooiiiih!!..”, tyttö huusi, ja metsä kajahti.

Poika veti kyrpänsä ulos, ja pyysi kiihkeiden suudelmien jälkeen tyttöä menemään kontilleen.
Ingan peppu oli pystyssä, ylävartalo painui vilttiä vasten. Osmo näki taas, kuinka pojan iso kulli terhakkaasti ja iloisesti heilahteli tytön takana. Poika tarttui jälleen kahvaansa, asetteli sitä pillulle, ja työntää puikautti taas sisään.

”Oh-oh-oh-oh!..”, poika seraavaksi naida paukutti vaativammin, samalla huudahdellen. ”Ihana pillu! Ihana pillu! Inga, sulla on ihana pieni pillu!”.
Sellaista saattoi huudella vain karju, jolla oli vahva kokemus aiheesta. Osmo ei epäillyt enää hetkeäkään, etteikö tämän 18-vuotiaan nuoren sonnin vyöllä ollut moninkertainen määrä naisia, mitä tämä oli marjatilalla kahtena kesänä nainut.

Pylly puikkasi, poika pani ja pani, aina vaan kiihkeämmin. Katkeransuloisesti kiihottuneena menoa katseleva Osmo tyytyi olemaan tyytyväinen siihen, että kondomi oli käytössä.

Kohta nuori mies viimein työnsi viimeiset rajut työntönsä, alkoi huudahdella, ja varsi selvästi vavahteli. ”Umh!.. Umh!.. Inga, ihana Inga!..”. Poika teki viimeisiä nautinnollisia työtöjä, silitteli tytön kosteaa tukkaa ja puristeli hyväillen rintoja.

XXX

Kaksi päivää myöhemmin tilalla koottiin marjoja samalla tavalla kuin aiemminkin.

Huoneeseensa lukittautunut Inga oli katkera Osmolle ja Jaanalle siitä, että Kassu oli irtisanottu ja laitettu seuraavana päivänä iltapäivällä junaan.
Pojalle oli maksettu koko kuukauden palkka ja toivotettu hyvää jatkoa, ja terveisiä kotiin. Poika oli allekirjoittanut työsopimuksen purkautuvan yhteisymmärryksessä. Osmo oli kertonut tienneensä tämän ”toiminnasta” työtoverinaisten kanssa, eikä Kassu ollut lopulta vastustellut lainkaan.

Ingan vaatimuksesta he olivat vielä saaneet viettää hetken yhdessä puolilta päivin, ennen kuin pojan olisi lähdettävä. Vanhemmat olivat poistuneet talosta töihinsä, mutta avonaisesta ikkunasta kuului kohta pihalle tytön huudahtelua ja sängyn hakkaavaa ääntä, kun poika vielä pani Ingaa – mitä ilmeisimmin takaapäin, tytön tissejä puristellen.

Iltapäivällä isäntä oli hakemassa Kassua tavaroineen junalle, mutta kääntyi miesten tuvan ovelta kannoillaan. Sisältä kuului naisen kiljahtelua ja tuttua jumputusta, kun Elenalla oli vielä oma jäähyväissessionsa pojan kanssa. Isäntä sai ikkunanraosta todistaa toivomansa, kun Elena nai ratsastaen pojan isoa kyrpää, ja poika pyöritteli ja hyväili samalla Elenan isoja rintoja.

Asemalla taas samaan junaan Kassun kanssa oli astumassa myös virolainen Kaja.
Kolmekymppinen kaunis vaalea nainen, silmät tuikkien ja hiuksiaan viettelevästi haroen selvästi innostui yllättävästä matkaseurastaan. Osmo kuuli naisen pyytävän poikaa kanssaan naisen makuuhyttiin.

Osmo huiskutti ja katseli kaksikon nousemista junaan, eikä kikattelevan naisen edesottamuksia arvioiden saattanut epäillä, etteikö poika viimeistään Kuopioon mennessä olisi saanut työntää ison elimensä jälleen uuteen pilluun.

Kiitos kommenteista ja tähdityksistä, ja ylläpidolle mukavasta palstasta!
Toiveita jatkosta ja vaihtoehtoisia juonenkulkuja saa esittää. Kiva jos jutut inspiroivat!
Nimimerkkiä klikkaamalla saa esiin listauksena kirjoittajan aiemmat saman genren jatkuvajuoniset tarinat.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.4 / 5. Arvostelijoita 60

Katso kaikki kirjoittajan Narrador novellit.

Samankaltaiset Novellit

Lataa Uudet
Kirjoittaja: KenguruGuru |
19.12.2019
4.1
(89)
Nuori Tyttö
Nuori Poika
Sisko
Ajatus sai kyrpäni kovettumaan. Onneksi se oli piilossa vedenpinnan alla.
Lue Novelli
Kirjoittaja: Kongila |
12.5.2020
4.4
(39)
Julkiset Paikat
Teinityttö
Työpaikka
Kiimamme nesteet valuivat lattialle kiiltelevästä pillusta.
Lue Novelli
Kirjoittaja: 00INC |
03.6.2020
3.6
(61)
Teini
Pettäminen
Tiukka Pillu
Aleksin kyrpä tuntui niin hyvältä, että en meinannut saada henkeä.
Lue Novelli
1 2 3 86
Subscribe
Notify of

5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2025, All Rights Reserved. 

crossmenu