Karin ja Outin Opissa, osa 1

13/07/2023 | Kirjoittaja: oPoika |
11 min
Kertoja: Mies | RyhmäseksiAnaaliBDSM
4.2
(60)
-Pure, Outi pyysi. -Mua kiihottaa, kun sattuu.

Tutustuimme Annin kanssa ollessamme 14. Naimisiin menimme heti täysi-ikäistyttyämme. Koulussa meidät tunnettiin nössöinä nörtteinä, todistuskuninkaana ja -kuningattarena ja opettajien lellikkeinä ja lempilapsina. Olimme pikkuvanhoja näennäisaikuisia, moralisteja, jotka paheksuivat elämänpitoa, johon kuului alkoholi, biletys, irtoseksi ja ylipäänsä kaikki hetkelliset nautinnot, jotka edes vihjasivat hallinnasta irti päästämiseen. Kuuluimme pelokkaisiin itseensä käpertyneisiin, joille oli tärkeämpää lannistaa muiden ilo kuin iloita itse.

Niin kuin monien korkeakoulutettujen vanhempien lapset, myös kumpikin meistä oli valinnut selviytymisstrategiakseen nöyristelyn ja alistumisen. Asetuimme korkeakoulutettujen vanhempiemme toiveiden ja tarpeiden jatkoksi. Emme me itse, saati vanhempamme ymmärtäneet, että elämme vanhempiemme pikkusievää porvarillista elämää emmekä omaamme. Meillä ei ollut varhaisnuoruutta vaan varhaisaikuisuus.

Pikitukkainen Anni oli kasvoiltaan kaunis, mutta Annin muu kauneus ei vetänyt vertoja hänen kasvoilleen. Jalat olivat lyhyet ja tanakat, lantio oli tasapaksu, jalkaterät kääntyivät kävellessä kömpelösti sisäänpäin ja rinnat sojottivat suippoina tötteröinä, joiden päissä ylisuuret tummat ryppyiset nännit roikkuvat ulospäin törröttäen liian suurten haalearajaisten nänninpihojen keskeltä kuin auringossa kuivahtaneet viinirypäleet.

Teini-iässä Anni oli unelmieni täyttymys. Silloin kaikki Annissa oli täydellistä. Halusin Annia ahnaasti, himoitsin häntä kuin kimalainen mettä. Aloitimme seksielämämme 15-vuotiaina. Se loppui, kun olimme 22. Siihen mennessä olimme käyneet läpi ujon tytön ja pojan peruspaketin, johon kuuluivat suutelu, kielisuutelu, suuseksi, yhdyntä lähetyssaarnaajassa, yhdyntä takaapäin, yhdyntä ratsastaen, yhdyntä luonnossa ja yhdyntä Annin vanhempien auton konepellillä. Enempää emme keksineet. Tai oikeammin: Enempää emme uskaltaneet.

Pikkusievään tukahtuneeseen maailmaamme ei mahtunut päästäminen irti hallinnasta. Rujo, raaka tunne oli meille liikaa, anaaliseksi liian likaista, lelut liian ujostuttavia ja välineellisiä. Seksielämämme viimeinen vuosi oli yksi tai kaksi yhdyntää kuukaudessa lähetyssaarnaajassa. Niissäkään Anni ei saanut orgasmia, ei edes yrittänyt saada, koska hän tahtoi ennen kaikkea suorittaa velvollisuutensa ja nousta. Annin velvollisuusseksiin katosi myös oma haluni. En tahtonut naista, joka ei tahtonut minua.

Elimme kaksi vuotta ilman seksiä. Sitä ei ollut lakanoissa eikä puheissa. Vaalimme vastavuoroista estoisuutta ja toksista puhumattomuutta peläten itseämme ja toisiamme. Sitten sattuma tarttui taipaleeseen. Sattuman nimi oli Kari. Hän oli Annin kesätyöpaikan pomo, meitä 20 vuotta vanhempi juristi, jonka kesäsihteerinä Anni työskenteli. Hän kutsui kaikki kesätyöläiset illanviettoon.

“Grillailua ja juomaa väkevässä ja viattomassa muodossa. Vegaanit huomioitu. Mukaan rento vaatetus ja kesäinen mieli, muu valmiina. Puolisot mukaan.”

Tapanamme ei ollut vastata kutsuihin. Tällä kertaa Anni kuitenkin halusi. Ehkä siihen vaikutti maininta alkoholittomista juomista, ehkä jokin muu. Kun astuimme valkoiseksi maalatun lauta-aidan portista kaksi ja puolikerroksisen kauniisti remontoidun vanhan omakotitalon rehevälle ja tiiviisti joka puolelta kasvillisuuden suojaamalle takapihalle ja näin Annin ja Karin kohtaamisen, ymmärsin, että syy oli jokin muu. Karin ja Annin halaus oli pitkä ja tiivis.

Vatsanpohjaani tökkäsi mustasukkaisuuden piikki. Kari oli kookas, miehekäs, kuin vastakohta ruipelolle pojan olemukselleni. Hän oli lievästi ylipainoinen, mutta pehmeyden alta piirtyi esiin treenattu vartalo, lihakset erottuivat. Tartuin Karin käteen. Hän puristi jämäkästi ja toivotti minut tervetulleeksi.

Istuuduimme Annin kanssa lähimpään neljän hengen pöytään, muut kahdeksan istuutuivat suurempaan pyöreään. Kari liittyi seuraamme ja hetken päästä vielä Karin vaimo Outi. Hätkähdin Outin nähdessäni. Hänellä oli yllään pitkä, tyttömäinen, syvänpunainen puuvillamekko, jota kirjoivat pienet vitivalkoiset kukat. Ne erottuivat somina tummaa punaista vasten. Mekon kolme ylintä nappia oli avattu. Kankaan alta paljastuivat runsaiden, laakeiden rintojen kaaret. Outin liikahtaessa esiin vilahti kuin häivähdyksenä tiukkarajaisen, tiiviin ja pikkuruisen nännin syrjä, joka häipyi näkyvistä yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Jäykistyin. Veri pakkautui, ja penikseni alkoi painaa shortsieni lahjetta. Vedin tuolia lähemmäs pöytää, jotta seisokkini pysyisi muiden näkymättömissä. Samalla Outi katsoi minua suoraan silmiin kuin aavistaen vaikutuksensa. Hänen suuret silmänsä olivat vaaleansiniset, haaleansiniset, ja tukkansa karhea, maantienvärinen ja paksu. Outin katse oli suora ja peloton.

-Juomaa? Outi kysyi.

-Jotain alkoholitonta kiitos, vastasin kummankin puolesta.

-Meille sama? Outi kysyi mieheensä silmäten. Kari nyökkäsi myöntymisen merkiksi.

Toisessa pöydässä availtiin tölkkejä ja poksahtava pullo kuohuvaa. Kari kaatoi syttyneet briketit piippusytyttimestä grilliin ja nosti liha- ja kasvisvartaat ritilälle. Outi lähti noutamaan salaatteja. Katsoin loittonevaa naista. Outi oli iän runsastuttama, eikä naisista siroin, mutta hänen askeleensa oli kevyt, joutuisa ja keinuva. Mekko liimautui kauniisti pyöreän lantion ympärille. Ihailin sen uomaa, jatkuvuutta. Se ei ollut pelkästään vartalon leveämpi osa, vaan siinä oli muoto, kaari, joka eli askelten tahtiin. Antavat, lihaisina nousevat pyllynpuolikkaat erottuivat kankaan muotoutuessa yhä uudestaan niiden ylle. Seisokkini vahvistui. Outi oli jotain uutta, jotain aikuista. Halusin riisua hänet, hänen mekkonsa, nähdä hänen aikuisen naisen vartalonsa, käydä sen päälle, antaa sen tulla päälleni, ottaa, saada.

Vilkaisin pöydän toisella puolella istuviin Anniin ja Kariin. He keskustelivat keskittyneesti ja tuijottivat keskittyneesti toisiaan ympärilleen näkemättä. Outi palasi salaatit kahdessa kylmälaukussa. Hän jakoi ne pöytien kesken ja laskeutui viereeni. Aistin hajuveden kesäisen, mekon teemaan sopivan kukkaisen tuoksun.

Keskustelimme parisuhteesta. Se tuntui minusta 20 vuotta meitä vanhempien kanssa intiimiltä, vieraalta ja jännittävältä, aivan kuin liian läheiseltä ja rohkealta. Läsnä oli erilaiset maailmat, joissa oli kuitenkin samaa, mutta tiennyt, oliko samaa kantavan keskustelun juoneksi saakka. Tunsin epävarmuutta.

-Teidän liittonne on sananmukaisesti ollut yksiavioinen, koska muita kumppaneita ei ole ollut, Kari totesi.

-Ainakin vielä, Anni vastasi ja hätkähti itsekin vastaustaan. Hän ujosteli ja vieritti katsettaan sivuun.

-Vielä, Outi tarttui Annin sanaan. Reaktio oli korostunut, liian kärkäs. -Onko teillä ollut ajatuksia laajentaa, kokeilla jotain uutta? Kun sanoit vielä. Outi tarkensi.

Anni valahti syvemmälle arkuuteensa, häpeänsekainen ujous otti valtaa. Hän painoi päätään alas, silmät alistuivat, kertoivat halusta olla vastaamatta.

-Ei ole puhuttu, ei oikein mistään vaikka olisi pitänyt. Makkarin puolella on ollut pitkään hiljaista, jotenkin koko aihe jäänyt. Meillä ei oikeastaan ole seksielämää, selitin takellellen Outille sellaista, josta en pystynyt puhumaan edes Annin kanssa.

Outi painoi etusormeaan pöytään ja veti sitä sentin pitkin puun syitä. Huolellisesti lakattu tummanpunainen kynsi viesti naiseutta. Ehdin miettiä, miten pieni yksityiskohta voi tehdä naisesta enemmän naisen, kunnes Outi jatkoi.

-Tuttua meillekin. Niitä kausia tulee. Ne täytyy puhua läpi, tarttua härkää sarvista ja yrittää jotain erilaista.

-Leluja, asuja ja sellaisia, kaalimatokavereita, jatkoin keskustelua tavoitellen puheisiini teennäistä kepeyttä, jota aloin hävetä heti sanomiseni sanottua.

-Miksei niitäkin, mutta myös muut ihmiset voivat auttaa, tuoda seksielämään jännitystä. Sillä tavalla me olemme kuivista kausista selvinneet.

Anni punastui silmin nähden, häneen levisi pelko. Oma sisimpänikin nuljahti, notkahti kuin suuri paino olisi vierähtänyt paikaltaan ja etsinyt uutta paikkaa. Silmäsin häveliäästi maahan.

-Taidatte ymmärtää, mistä on kysymys, Kari totesi. Vilkaisimme Annin kanssa toisiamme varoen visusti katsomasta suoraan Outiin ja Kariin. Pelastukseksi tuli toinen seurue. Se nousi ylös.

-Kiitos kaikesta. Oli maukasta ja mukavaa, vaikka porukka jakautuikin, pöytämme luo astellut siistiin leikatunkeltaiseen kauluspaitaan pukeutunut nuorehko mies selitti.

-Pyörähdämme kaupungilla, tahdotteko mukaan?

Kaikki neljä meistä pudistivat päätään kuin yhdestä tahdosta.

-Istumme vielä hetken, mutta menkää te toki. Viihtykää! Kari kannusti humoristista sotilaallista käskypainoa tavoitellen.

-Kiitos vielä, kauluspaitainen totesi ja kätteli kiitoksen.

Katsoimme poistuvia. Oli hiljaista, kukaan ei puhunut. Illan myöhäinen lintu liversi helkäten, kevyesti. Yhtäkkiä tunsin Outin sormien painavan kevyesti penistäni kankaan läpi. Vilkaisin Anniin. Näin hänen katseestaan, että hän ymmärsi, mitä tapahtui. Annin oma käsikin kurotti. Outin sormet asettuivat kaluni molemmin puolin ja liukuivat eteenpäin kohti terskaa kevyesti otettaan tiukentaen. Toisella puolella Kari liikutti tuoliaan lähemmäs Annia. Kari kallisti päätään taaksepäin, kun Anni rupesi sivelemään Karin kalua housujen päältä.

Outi kumartui puoleeni ja suuteli. Tunsin hajuveden hellän tuoksun nyt vahvempana. Ensin Outi oli huulillaan arka ja varovainen. Sitten hän pujotti kätensä shortsieni sisään ja alkoi suudella vaativammin. Paljaiden sormien kosketus paljasta kyrpääni vasten viritti sen tanakkaan hyökkäykseen.

Nousimme ylös ja näin samalla sivusilmällä, kuinka Kari tarttui Annin käteen ja alkoi taluttaa tätä kohti taloa. Kiedoin käteni Outin pulleille naisellisille pakaroille ja puristin, rutistin lujasti, leivoin lihaa sormillani kuin se olisi ollut vaivattavaa taikinaa. Outi painautui minua vasten. Aistin hajuveden takaa naisen tuoksun, aikuisen naisen tuoksun ja kiiman. Olisin tahtonut pujottaa käteni Outin jalkoväliin, mutta se oli mekon kanssa vaikeaa. Sen sijaan avasin mekosta napit. Outi repäisi mekon alas ja astui siitä ulos.

Mustat rintaliivit olivat tukevat ja peittävät, mutta eivät pystyneet piilottamaan Outin antavina esiin työntyviä rintoja. Annin suippoihin, pussimaisiin rintoihin verrattuna ne olivat täyteläiset, pyöreät, pehmeät, ja silti kokoonsa nähden kiinteät. Kiersin Outin taakse.

-Saanko? Kysyin tarttuessani rintaliivien hakaseen.

-Mitä ikinä, Outi myönsi pehmeällä, kutsuvalla äänellä.

Avasin hakaset ja riisuin liivit. Kiersin käteni Outin kylkien ympäri ja pidin lihaisina vyöryviä rintoja käsieni kupeissa. Etsin nännit sormieni väliin. Ne olivat pikkuruiset, tuskin pikkurillin pään kokoiset ja kiinteät kuin kovakuoriset syksyiset karpalot. Liu’utin sormiani nännien ympärillä ja sivelin nännejä päältä. Ne tuntuivat sormenpäihin tanakoilta, periksiantamattomilta. Outi kallisti päätään taakse ja painoi lantiotaan vasten syliäni. Kyrpäni painoi vasten Outin pakaraa.

Kiersin Outin eteen. Otin vahvanpunaisen nupun suuhuni ja imin kiinteää marjaa. Outin iho tuoksui, pehmeä taikinaisuus peitti kasvoni. Sukelsin pyöreiden kumpujen väliin. Outi otti ne käsiinsä ja puristi kasvoni lujasti rintojensa otteeseen. Liha hieroi, iho tuoksui, aikuisen, antavan naisen ihana, pehmeä liha, naisen ihana tuoksu.

-Pure, Outi pyysi. -Mua kiihottaa, kun sattuu.

Puraisin varovaisesti.

-Kovempaa, Outi pyysi.

Imin vuoroin kumpaakin kivikovaksi nupuksi kovettunutta nänniä ja näykkäsin välillä. Mitä äkeämmin näykkäsin, sitä kiihkeämmin ja painavammin Outi hengitti. Kokeilin vielä kovemmin. Outi nytkähti ja älähti kivusta.

-Uudestaan, hän pyysi.

Jatkoin terävin puraisuin. Outi äännähti kivusta joka kerta. Hänen nänninsä kovettuivat kiviksi. Hän nytkähti jokaisesta puraisustani samaan aikaan kipua paeten ja nautintoa kohti kurottaen kuin pyrkien kohti sitä, josta tahtoi eroon.

Outi laskeutui polvilleen eteeni, napitti paitani auki ja veti shortsini pois jaloistani päättäväisellä riuhtaisulla. Hän tarttui jäykkään periksiantamattomaan lihaani ja alkoi hieroa nännejään terskaani vasten. Nännien rypyt juoksivat vasten kyrpäni purppurana kiiltelevää pintaa. Nojasin taaksepäin, katsoin ylemmäs kuin tulevalle nautinnolle kiitosrukouksen huokaisten. Sitten katsoin uudestaan Outia. Hän otti rinnat käsiinsä, puristi kyrpäni rintojensa väliin ja alkoi runkata liikutellen lihaa varteni ympärillä. Hitaasti, välillä nopeammin, sitten taas hitaasti. Hän teki sen kiusoitellen, antamatta minun laueta. Joka kerta, kun tunsin vatsanpohjassani kouristuksen, joka ennusti piinaavan nautintoni päättymistä, Outi lopetti, juuri oikealla hetkellä. Uudestaan ja uudestaan.

Outi otti terskani suuhunsa, sen pään. Hän pyöritti kieltään sen vaossa, sen ympäri. Hän nieli kyrpääni suuhunsa vain terskan verran, päästi sen menemään ja nieli taas. Hänen punatut huulensa imivät terskani sisäänsä kuin kapean portin aukaisten, mutta eivät koskaan suoneet sille vapautusta. Työnsin pakkomielteisesti kyrpääni kohti Outin suuta lauetakseni, mutta Outi jousti taitavasti eikä antanut minun tulla.

-Tule, Outi pyysi.

Kävelin Outin takana tanakasti hyökkäävä kyrpäni notkahdellen. Se sojotti kuin panssarivaunun putki. Vitivalkoiset brazilian-malliset pitsireunaiset pikkuhousut kehystivät Outin naiselliset lihaisat pakarat. Ajatus niiden riisumisesta sykki sekä jalkovälissäni että päässäni. Annin pillu oli lehtevä ja runsas, hänen häpyhuulensa roikkuivat suurina ja raskaina kuin ohuet leikkeet. Annin pillu oli elämäni ainoa pillu, ainoa pillu, jota olin koskenut, jonka olin nähnyt läheltä, jonka olin nähnyt muualla kuin pornossa. Kohta näkisin toisen, ihan oikean aikuisen naisen pillun. Ajatus vieraasta naisesta, jostain muusta kuin teini-iästä saakka tutusta Annista, oli tuona hetkenä enemmän kuin unelma. Se oli kaikki, eikä sen ulkopuolelle mahtunut mitään, ei ainuttakaan ajatusta tai tunnetta.

Outi ei kuitenkaan riisunut heti. Hän johdatti minut alakerran makuuhuoneeseen ja ohjasi minut istumaan sängylle. Kun hän riisui paitani, kuulin samalla ylhäältä ynähtelyä ja pidätettyjä kiljahduksia. Vaimoni sai vierasta miestä, vieraan miehen antaman nautinnon, millainen se sitten olikaan. Annin ääntely kiihotti, tuntui väärältä ja oikealta, likaiselta ja haluttavalta. Sanalla sanoen ristiriitaiselta, mutta silti yhtään epäröimättä tahdoin ja toivoin, että vieras mies upottaa kyrpäni Annin pilluun. Yhtä paljon tahdoin vierasta pillua, Outin suloista, pehmeää, aikuista lihaa.

Outi valutti hitaasti kiusoitellen pikkuhousunsa nilkkoihin ja astui niistä ylös. Hän nosti toisen jalkansa sängyn reunalle niin että hänen jalkoväli raouttui. Pillu oli paljaaksi vahattu ja pieni ja siisti. Se oli samalla tavalla luonnottoman pieni kuin Outin nännit. Se oli kuin koivunlehti, jonka keskellä odotti nautinnon väylä. Annin rehevään, lehtevään pilluun verrattuna Outin pillu oli kuin taideteos. Ojensin kättäni kohti Outin kutsuvaa jalkoväliä, mutta hän tarttui napakasti ranteeseeni.

-Ei vielä, Outi kielsi ja pyysi minut selälleen sängylle.

Hän työnsi jalkojani ylöspäin niin että kyrpäni ja pyllyreikäni paljastuivat Outin silmien eteen avoimina. Ehdin tuntea jalkovälini paljaudestani häpeän häivähdyksen, mutta se katkesi Outin pyllyreiälleni osuvaan kieleen. Tunsin jäykän kielen tökkivän ahnaasti reikääni kuin yrittäen sisääni. Sitten se alkoi kiemurrella, pyöriä rypyilläni, ensin kovana ja piukeana, sitten velttona ja laakeana. Outi nuoli pyllyäni pitkin liikkein, palasi hetkeksi kiertämään sitä kovaksi jännitetyllä kielen kärjellä, kunnes rentoutti kielensä uudestaan.

Kieli hieroi, kutitti, se aktivoi hermopäätteitä ja pakotti esiin häpeällisen, likaisen nautinnon, joka oli minulle uutta. Ei ainoastaan fyysisesti vaan myös henkisesti. Se oli jotain, joka oli väärin ja silti niin oikein, koska se tuntui täydelliseltä, tyydytykseltä, jota en ollut pystynyt edes kuvittelemaan.

Hetken päästä Outi nosti päätään ja nieli kyrpäni, ei vain terskaani, vaan koko kyrpäni melkein juureen saakka. Se liukui sujuvasti Outin nieluun ja sieltä ulos. Tunsin lämmön varteni ympärillä, Outin huulien pehmeyden, kosteuden. Kerran, toisen ja kolmannen, ja juuri kun olin aivan varma helpottavasta laukeamisesta, Outi lopetti ja jätti minut nautinnollisen, piinaavan epätoivon valtaan. Hän alkoi pyörittää sormeaan reiälläni ja työnsi sitä kevyesti sisään. Taas tunsin vatsassani laukeavan kouristuksen, ja taas Outi pysäytti sormensa juuri oikealla hetkellä.

-Ei vielä kultaseni. Kuulin naisen äänessä kepeän hyväntahtoisen kiusan. -Tule.

Outi tarttui käteeni ja talutti minut yläkertaan. Säpsähdin, kun näin edessäni avautuvan suuren tilan. Se oli kokonaan avoin. Lyhyellä seinustalla oli avohyllyjä, jotka olivat täynnä seksileluja, joista ensimmäisenä silmiini sattuivat suuret, realistiset mustat dildot suonikkaine muotoineen. Pelkkä ajatus niiden työntämisestä jonkun sisään hätkähdytti.

Toisella lyhyellä seinustalla roikkui vieri vieressä ja päällekkäin ruoskia, piiskoja, valjaita, huppuja, asuja, ketjuja ja suuri määrä kahlitsemiseen käytettäviä välineitä.

Toiselle pitkälle seinustalle oli pultattu telineitä ja häkkejä. Sen vastakkaisella puolella oli koko seinän mittainen yli kymmenen metrin pituinen taso, jolla oli lateksilla verhoiltuja patjoja. Taso oli varusteltu irrotettavin tangoin ja seinään kiinnitetyin taotuin metallirenkain, joita pystyi käyttämään kahlitsemiseen.

Keskellä tilaa roikkui katosta roikuttamiseen tarkoitettuja ketjuja ja hihnoja. Niiden väleissä tai alla oli slingejä ja panopenkkejä.

Kari oli kahlinnut Annin alastomaksi lateksipatjalle. Annin kädet oli sidottu leveälle kiinni seinään ja jalat levitetty ja nostettu nilkkakahleita käyttämällä tason päässä oleviin tankoihin. Hänen pillunsa levisi litimärkänä ja käytettynä kaikkien nähtäväksi. Se oli rujo, turvonnut kasa myttyistä lihaa, jonka keskellä ammotti avoimeksi runneltu reikä. Annin vieressä lojui yksi suurista dildoista ja sen vieressä vielä suurempi, pelottavan suuri. Pienemmän dildon varsi kiilsi Annin pillun märästä.

Kari sovitti parhaillaan kyrpäänsä Annin pilluun. Se upposi sisään kuin auringossa pehmenneeseen voihin. Kari etsi sopivan kulman, kunnes Anni alkoi huohottaa. Huohotus muuttui voihkinnaksi. Kari osasi, tiesi, missä kulmassa klitoris saa ärsytystä. Kahleista kuului metallinen klangi, kun Anni nosti lantiotaan työntöjä vasten ja etsi vapautusta, mutta Kari ei antanut hänen tulla. Kun Annin ynähtely kiihtyi ja lihakset jännittyivät, Kari vetäytyi.

Mies odotti, kunnes Anni rentoutui. Sitten hän tarttui suurempaan dildoon. Katsoin osin lumoutuneena ja osin huolestuneena, kuinka kari sovitti jättimäisen sauvan terskaksi muotoillun pään Annin reiän suulle ja alkoi työntää. Annin pää kääntyi sivulle osittaisesta kivusta ja osittaisesta nautinnosta. Niska jännittyi ja rentoutui vuoron perään kivun ja nautinnon vuorottelusta. Pää kääntyili, riuhtoi. Annin kasvoilla aaltoili tunteiden ristiaallokko. Ilmeet vaihtelivat tuskaisesta auvoiseen Karin työnnellessä yhä rajummin dildoa syvälle Annin sisään.

Annin reidet ja pohkeet jännittyivät. Hän yritti ohjata itseään kulmaan, joka olisi mahdollistanut levon tuovan laukeamisen, mutta Kari liikutti taitavasti sauvaa niin, ettei Anni saavuttanut tavoittelemaansa. Kari työnteli yhä kovemmin, rajummin, pelottoman ronskisti. Dildon erottuvat Suonet kulkivat lihaisten häpyhuulten läpi. Anni nytkähteli kivusta ja nautinnosta, ynähteli ja riuhtoi vasten kahleita. Etualalla ollut nautinto oli vaipunut taakse. Nyt pääosassa oli kipu, mutta ei sellainen kipu, jota Anni olisi halunnut paeta, vaan kipu, joka vei kohti räjäyttävää nautintoa. Tai ainakin olisi vienyt, jos Kari olisi suonut Annille vapautuksen.

Kun Kari lopetti, näin edessäni hikisen vaimoni, hänen vetisen vittunsa, nesteistä kiiltelevän vittunsa. Hän huohotti edelleen. Hänen jalkovälinsä täytyi olla arka. Hänen täytyi tuntea itsensä raiskatuksi, raiskatuksi tahdotulla tavalla, sillä tavalla, että hän sai olla lutka ja liha, käytettävä reikä, pelkkä panopillu, väline, halpa huora ja arvoton narttu. Tiesin, että juuri sitä hän tahtoi. Hän tahtoi kerrankin luopua hallinnastaan ja rajoistaan saadakseen pelon ja kivun sekaisen ihanan, pakottavan nautinnon, joka ei kysynyt oikeaa tai väärää tai lupaa, vaan joka irstaasti otti ja pakotti, pakotti kokemaan jotakin ainutlaatuista ja uutta.

Kari ja Outi nousivat laverille. Kumpikin tarttui Annin rintaan ja alkoi hyvällä sitä. He jakoivat suudelmia nänninpihalle, rinnansyrjään ja lopuksi nänneille. He näykkivät ja nuolivat, jännittivät huulensa ja juoksuttivat niitä pitkin pitkulaisia rintoja. Outi nousi ylemmäs Outin ylle ja alkoi suudella. Oikeastaan kysymys ei ollut suutelemisesta vaan ahnaasta, rumasta ja siksi kiihottavasta oraalisesta ottamisesta. Outi jäykisti kielensä ja työnsi sen syvälle Annin suuhun. Hän runkkasi sillä pohjaan saakka, veti sen pois ja nuoli sitten Annin huulia, nenää ja poskia kuin koira, märällä kielellä, eläimellisesti lipoen.

Anni vastasi. Hän avasi suunsa auki, kokonaan auki eikä vain raolleen, ja antoi Annin tulla kielellään suunsa sisään. Hän työnsi oman kielensä ulos, ei vain sen kärkeä, vaan kokonaan, kurottaen. Naisten ulos työnnetyt kielet kohtasivat, ne tunkeutuivat suihin ja pyörivät. Avonaiset suut ottivat vaativasti, hieroivat toisiaan vasten yhtä ahnaasti kuin kieletkin. Kari puraisi Annia korvasta, otti sitten Annin nännit sormiensa väliin ja alkoi kiskoa. Löysät rinnat nousivat, venyivät kivuliaan näköisesti, rumasti mutta äärimmäisyyksiin kiihottaen. Näin Annin kasvoilla kivun värähdyksen, joka suli avonaisten suiden ja ahnaiden kielten kiimaan. Annilla oli kipu, nautinto ja toive orgasmista. Se oli Annin kaikki.

Kari nyökkäsi minua kohti. Ensin en ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, kunnes tajusin, että Kari tahtoi minun nussivan Annia. Työnsin kyrpäni tutun lehtevän läpimärän lihan sekaan ja painoin. Tuskin tunsin, kun terskani aurasi litimärkään avoimeksi raiskattuun vakoon. Kitkaa ei ollut, eikä tuntoa. Silti aloin rynkyttää. Tunsin Annin pillun otteen kuin untuvaisena hipaisuna, kuin kosketuksena, jonka juuri saatoin aistia, kuin tuulen hentona henkäyksenä paljaalla iholla.

Kumarruin Annin ylle, Annin ylös ja levälleen kahlittujen jalkojen väliin. Vaikka sauvani lypsi reiässä, joka tuntui samalta kuin se olisi ollut vettä, aikaisempi äärimmäinen kiihottuneisuuteni riitti kuljettamaan minua kohti laukeamista. Pieninkin tuntemus, pieninkin hipaisu, kiihdytti minua kohti orgasmia. Takaisin Annin rinnan kimppuun palannut Outi näki silmänurkastaan reaktioni. Kun jännityin ja ähkäisin, Outi nousi nopeasti ja otti kyrpäni suuhunsa.

Lastini lähti liikkeelle kuin pidätettynä, kuin keräten voimaa vasten patoa, joka murtui paineessa ja päästi massiivisen massan liikkeelle. Ensimmäinen mahlaisen tanakka jättimäinen spermaryöppyni syöksyi Outin suuhun, seuraava Outin kasvoille. Sitä roiskui otsalle, kaulalle, poskille ja eniten nenälle ja huulille. Outi nousi kyrpäni ääreltä yhtä nopeasti kuin oli sen ääreen tullutkin. Näin, kuinka hänen poskensa pullottivat. Hän kumartui Annin ylle, avasi suunsa ja valutti sperman Annin estoitta vastaan ottavaan avonaiseen nieluun työntäen kielensä perään ja aloittaen samanlaisen kielirunkkauksen kuin aikaisemmin. Hän hieroi spermaisia kasvojaan Annin kasvoihin. Hän tahrasi Annin hiukset ja kasvot.

Kari irrotti Annin kahleet seinästä ja tolpista. Naiset leikkivät spermallani. He siirsivät sitä suusta suuhun, valuttivat sitä toistensa kasvoille ja nuolivat sen pois, kunnes kaikki sperma oli nielty, valunut lateksilakanalle tai levinnyt iholle tahmaiseksi kerrokseksi. Naiset huohottivat, mutta vähitellen kummankin hengitys tasaantui, kiima tasaantui. Kumpikin alkoi ymmärtää, ymmärtää eläimellisyytensä ja estottomuutensa ja estottomuuden suloisen, kaiken henkisen tuskan ja kivun hävittävän vapauden. Outi oli kokenut sen ennenkin, mutta Annille se oli uutta. Se oli kuin uskonnollinen herääminen, sen täytyi olla kuin uskonnollinen herääminen.

Outi suuteli taas Annia suulle, tällä kertaa hellästi. Sitten hän nousi ja istuutui laverin reunalle. Outi viittasi minut viereensä Annin jalkojen toiselle puolelle. Kuin yhteisestä sopimuksesta tartuimme Annin jalkoihin ja nostimme ne ylös, vedimme polvia kohti rintoja. Annin litimärkä eritteistä kiiltelevä jalkoväli loisti kuin seinälle kehystetty valaistu taulu, se valui kiillellen kiimaa. Pillun alla näkyi neitseellinen pyllyreikä, jota en koskaan ollut uskaltanut edes koskea. Kari uskalsi, uskalsi lupaa kysymättä. Eikä lupaa tarvinnut kysyä, koska Anni oli valmis antamaan kaiken.

Kun kari koski sormellaan Annin ryppyistä nuppua, huomasin, että kyrpäni hyökkäsi taas tukevassa seisokissa. Ymmärsin, että yö oli vasta aivan alussa ja kestäisi kenties aamuun. Halusin kaikkea, kaikkea sitä, mitä en edes osannut kuvitella. Halusin nussia vaimoni viatonta persettä ja halusin upottaa kyrpäni Outin ihanaan, kauniiseen pilluun. Karin sormi alkoi pyöriä Annin rypyillä. Oli seuraavan nautinnon aika.

Katso kaikki kirjoittajan oPoika novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 60

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu