Karin iso kulli, osa 7/7, Mira

18/01/2025 | Kirjoittaja: Narrador |
8 min
Kertoja: Nainen | Vanhempi MiesHetero
3.7
(51)
Isosisko oli paljastanut, että muutoinkin komealla miehellä oli vielä lisäksi poikkeuksellisen iso ja miehekäs kyrpä.

Tiivistelmä: Mira, 32, haaveilee seksistä siskonsa Teresan miehen Karin, 50, kanssa.

Mira oli saanut lapset nukkumaan.

Hämärään mökkiin laskeutui rauha. Miran lasten Eevin ja Aleksin kanssa oli viettänyt talvista lauantaita siskontytär Maisa. Lapset olivat 3-5 -vuotiaita, ja nukkuivat makuuhuoneessa siskonpedissä.

Kello lähestyi iltakymmentä. Miralla oli hetki aikaa itselleen, ja mahdollisuus jälleen todeta, kuinka hän rakastikaan siskonsa Teresan ja tämän miehen Karin mökkiä, joka oli pikemminkin kakkosasunto. Hän katsoi itseään hämärässä peilistä, ja suki vaalean oransseja hiuksiaan.

Nyt talvella järvestä ei päässyt nauttimaan, mutta pulkkamäen jälkeen koettu sauna talvisen luonnon keskellä oli ollut ihanaa lastenkin mielestä. Miralle se sauna oli tuonut mieleen muutakin.

Hän oli jälleen viime kesänä, kun he olivat perheinä viettäneet mökillä aikaa, vain vaivoin pystynyt olemaan katseellaan herkuttelematta Karin jäntevällä, miehekkäällä vartalolla, jonka pääsi näkemään saunassa. Hartialinja oli ryhdikäs, rintalihakset luontaisesti kehittyneet, vatsaa vähän jos ei ollenkaan, reidet ja pohkeet töissä vahvistuneet, samoin käsivarret.

Ja vaikka Kari käytti uimashortseja, eivät ne olleet pystyneet täysin peittämään sitä tosiasiaa, että Karilla oli suuri kulli, joka heilahteli lahkeissa jäntevänä ja leposijoillaankin kykenevän näköisenä. Miran mies Henrik oli tietysti noteerannut Karin kyrvän jo ennen Miraa, ja toki tehnyt tiettäväksi, että lankomies oli melkoinen varustukseltaan.

Tämän oli Mira tosin itsekin omakohtaisesti tullut huomaamaan. Kerran hän oli kesäyössä mennyt kävelemään rantaan saunamökistä, jossa he Henrikin ja lasten kanssa olivat majoittuineina. Hän oli nähnyt, kuinka päärakennuksen kuistilla isosisko-Teresa nojasi kaiteeseen, ja Kari pani häntä takaapäin kiihkeästi. Teresa huudahteli nauttien mutta ääntään vaimentaen, koska heidän mukana olleet jälkikasvunsa nukkuivat sisällä.

Teresalla oli valtavat rinnat, jotka kaitsijakseen tarvitsivat J-kupin rintaliivit. Nyt ne heiluivat kuin säkit miehen naidessa lujaa vaimoaan takaapäin. Huippunsa lähetessä Kari kokosi rinnat kouriinsa, ja niitä hellästä puristaen antoi samalla lastinsa sykähdellä vaimon sopukkaan, samalla itse tyytyväisenä hyristen ja vaimoa niskaan ja hartioihin suukottaen. ”Ihana.. rakas!.. On sulla kyllä upea pillu!..”, mies oli huohotellen kiitellyt, viimeisten siemensatsien sykähdellessä sisään.

Mira, 32, tiesi, että sisko-Teresalla oli erittäin aktiivinen seksielämä aviomiehensä kanssa. ”Jos asia on Karista kiinni, niin meillä naidaan joka ilta!”, Teresa oli joskus paljastanut. Ei Teresa itsekään mikään jääkaappi-pakastin ollut. He olivat tavanneet Karin kanssa kuusi vuotta aiemmin. Kari oli tuolloin ollut 44-vuotias, Teresa 29 – viitisentoista vuotta nuorempi siis.
Molemmat olivat juuri eronneet omista aiemmista liitoistaan, ja yhteinen ravintolailta oli venynyt yhteiseksi viikonlopuksi Kolilla Karin yrityksen edustusmökillä. ”Naitiin ihan koko ajan!..”, Teresa oli paljastanut pikkusiskolleen.

Kari olin nainut kyltymättä: päältä ja alta ja sivulta, takaa ja edestä, sekä rintojen väliin.
– Annoitko.. kakkoseen.., Mira oli kysynyt kiihottuneena.
Hän tiesi, että Teresalla oli paitsi valtavat rinnat, myös upea naisellinen ja ryhdikäs takapuoli, jota miehet aina olivat himoinneet.
– Tota.. en.. se ei kyllä olisi mitenkään.. onnistunut.., Teresa oli sanonut hymyillen.

Isosisko oli paljastanut, että muutoinkin komealla miehellä oli vielä lisäksi poikkeuksellisen iso ja miehekäs kyrpä. Se oli ollut noin 25 senttiä pitkä, eikä Teresa kertomansa mukaan osannut edes kuvitella miehellä olevankaan sellaista mahtierektiota, jonka hän sai Karin kanssa heti tuoreeltaan todistaa.
– Se kyrpä on.. siis.. paitsi valtavan kookas, myös ERITTÄIN kykenevä!

Sen erektion oli Mirakin viimein sinä kesäyönä saanut nähdä omin silmin. Kun mies vetäytyi vaimonsa rasiasta, jo työnsä tehneenäkin iso kyrpä heilahteli vielä röyhkeästi pystyssä, naisen nesteistä rivosti kimallellen. Alle 180-senttisellä miehellä sellainen kulli oli näyttänyt lähes epäluonnollisen suurelta, mutta kuitenkin aivan ihanalta. Sen näyn inspiroimana oli Mirakin masturboinut lukemattomia kertoja siitä pitäen.

Oman käden varassa nimittäin oli ollut Miran seksielämä jo jonkin aikaa. Syksyllä he olivat päättäneet Henrikin kanssa erota. Mökille hän oli tullut lasten kanssa nyt yksin.

Mira kuuli, kun auton ovi kävi pihassa. Kari ja Teresa tulisivat hakemaan Maisaa jo nyt kotiin, koska heidän oli tarkoitus suunnata seuraavana päivänä lomalle Leville. Mukaan tulisivat myös Karin kolme vanhempaa tytärtä hänen aiemmista avioliitoistaan.

Kari omisti 60 ihmistä työllistävän rakennusalan yrityksen, ja toimi firmassaan operatiivisena johtajana. Hän oli ollut varsin varakas jo nuoresta lähtien.

XXX

Mira pahoitteli ensin, että Maisa oli jo nukahtanut, mutta aikuiset totesivat, että mitenpä muutenkaan. Kari nostaisi tyttärensä autoon nukkumaan ja tunnin matka kotiin olisi äkkiä ohi.

Teresa ei ollutkaan tullut mukaan. ”Siskosi jäi pakkaamaan”, Kari sanoi.

Mira oli laittanut iltasnacksia, päivältä jääneitä susheja tarjolle keittiöön. Siellä he kohta ottivat makupaloja Karin kanssa. Mira huomasi olevansa rento ja vapautunut miehen seurassa. Hän oli jo jättänyt henkiset jäähyväisensä Henrikille ja sille elämänvaiheelle. Komea siskonmies tuntui sopivalta ja vähän kuumottavalta seuralta.

Mira hymyili itsekseen huomatessaan vilkuilevansa kuin pakkomielteen lailla miehen haaroväliä. Mitä hän kuvitteli siellä farkkujen kätköistä näkevänsä? Tosin hän vakuutti itselleen, ettei nähnyt vain himokkaan naisen harhaisin silmin, kuinka etumuksessa oli piirtyvinään uhkea kumpu; Karin mahtava kulli.

XXX

Pirttipöytä oli onnekkaasti lujaa tekoa, eikä Miraa pelottanut retkottaa siinä kohta selällään jalkansa levittäneenä. Kari seisoi lattialla pöydän päädyssä ja asetteli jo isoa terskaansa pillunhuulille, työntääkseen kohta mahtavuutensa sisään.

He olivat hämärässä keittiössä ajautuneet lähekkäin. Mira tiesi, että hänen pukeutumisensa saattoi olla provosoivaa. Vaalea villapoolo oli tiukka, ja hänen G-kuppiset, kauniiksi kehutut isot rintansa tulivat kyllä esiin rohkeasti. Mira oli kyllä huomannut, että mies oli noteerannut ne jo heti sisään astuessaan.

Hän oli eron myötä hieman timmiytynyt, ja mahtui jälleen hyvin jalkoja ja kauniin naisellista, pyöreää takapuolta nuoleviin vaaleisiin lempifarkkuihinsa. Hän oli peilin edessä ehtinyt miettiä, mitä oikein ajatteli ja halusi. Luontaisesti hän kuitenkin ohjautui olemaan miehen edessä mahdollisimman kaunis ja naisellinen, yksinkertaisesti otettavan ja pantavan näköinen. Ja nyt, kun Teresa ei ollutkaan tullut mökille, kaikki se otettavaksi asettautuminen olikin realisoitunut yllättävän voimakkaasti.

Hän oli pienempi ja nuorempi painos kolme vuotta vanhemmasta siskostaan kaikin tavoin. Lyhyempi, laihempi, pienempi, vaaleampi, rauhallisempi. Teresa oli supernaisellinen, kiihkeän seksuaalinen ja jättimäisillä rinnoilla varustettu punapää, lentoemäntäkin vielä. Sairaanhoitaja-Mira oli tottunut elämään isosiskonsa varjossa. Nyt hän astuisi esiin, ja saisi kokea siskon miehen kanssa ihania, luvattomia asioita.

Keittiössä oli siirrytty ensin luontevasti suudelmiin. Molemmat hymyilivät ja sanattomasti sovittiin, että se mitä nyt tapahtuisi, jäisi kahden aikuisen väliseksi.

Hämärän olohuoneen sohvalla Kari oli tehnyt sormillaan ihania asioita heidän maatessaan kyljellään ja hyväillessään toisiaan, samalla riisuen. Tutuksi miehelle oli tullut Miran sopukka, ja suudelmat kastelivat Miran isot mutta ryhdikkäät rinnat, kun mies nautti niistä nännejä intohimoisesti suudellen. Mira huokaili, ja kiihottuminen vain eteni. Oliko hän koskaan halunnut miestä niin paljon, kuin nyt?

Mira sulki silmänsä etsiessään kädellään miehen ison, jo 80-prosenttisesti täysmittaan kohonneen ison peniksen, ja nyrkitti sitä hellästi tuntien sen kovettuvan entisestään.
– Kari, sulla on.. ihan mahtava kulli!.., Mira parahti tuntiessaan nyt vahvan varren käsissään, ja mies naurahti hyväksyvästi.

Kari oli kuullut saman lauseen jo sinä iltana aiemmin. Hän oli tavannut matkalla mökille myös tummatukkaisen 26-vuotiaan Susannan. Nuori diplomi-insinöörinainen oli hiljattain aloittanut Karin rakennusalan yrityksessä suunnittelijana. Susannan suuta oli kuivannut, kun hän oli odotellut Karia käymään keskustellakseen eräästä toimitilaprojektista.

Virallisen syyn ohella syy Susannan ehdottamalle visiitille oli naisellisempi, ja nuoren naisen ääneen lausumaton toive myös toteutui, kun mies varsinaisen asian läpikäynnin päätteeksi vastasi niihin kohtalokkaisiin, vihjaileviin katseisiin, joita Susanna huomasi tarjoavansa kaksi kertaa itseään vanhemmalle, upealle miehelle.

”Oo-oo-oo-oo!!…”, nainen kuuli huutonsa hölskyvän hänen naidessaan ja ratsastaessaan kohta sängyllä ennen kokemattomalla voimalla. Mies liikutteli nuorta sorjaa kumppaniaan mahtavan vartensa ympärillä ylös alas. ”Oo-oo-oo-oo!!!…”.

”Sulla on mahtava.. mahtava kulli!!..”, nuori nainen huusi, itse jo orgasmin saatuaan, ja tuntiessaan kuinka mieskin alkoi sykähdellä ja huudahdella, selvästi tyytyväisenä perjantai-illan palaverin päätökseen. Järeän vartensa ympärille hän oli onneksi laittanut kondomin, ja Susanna kiitteli mielessään, että oli hankkinut niitä vihreä-valkoisia, XL-koon kumeja, joka nyt täyttyi miehen vaaleasta tavarasta ison elimen nytkähdelessä vielä hänen pillussaan.
Nuori nainen oli tiedostanut, että Karilla todennäköisesti olisi iso kyrpä, sen verran vakuuttavaa seksuaalista voimaa hän huokui arjessakin, mikä oli jo toistuvasti saanut Susannan konttorioloissakin halukkaaksi.

Mies jatkoi kohta matkaa mökille, Susanna vilkutti ikkunasta onnellisen hämmentyneenä.

Tilanne oli miehelle hyvin tuttu. Oli ennemmin sääntö kuin poikkeus, että firmassa työskentelevät naiset jossain vaiheessa halusivat harrastaa hänen kanssaan seksiä, eikä hän kieltäytynyt ehdotuksista.
Kaikkiaan Karin iso kyrpä oli elämän varrella suonut nautintoa noin viidelle sadalle eri naiselle.

XXX

Nyt Mira huudahteli nytkyen pirttipöydällä, miehen saatua työnnettyä sisään ja alkaessa naida.
– Ihana, ihana.. Kari.. Kari!!.., hän huohotteli.

Karin kyrpä tuntui juuri niin upealta, kuin mitä Mira on haaveissaan miettinytkin. Järeää terskaa oli täytynyt ensin työntää tanakasti, mutta Mira tiesi olevansa äärimmilleen kostea ja kiihottunut. Hän myös kiitteli mielessään sitä, että oli jo kahden lapsen äiti – rasia siis ei voinut olla enää aivan niin tiukka kuin mitä joskus nuorempana.

Mies jynkytti menemään lempeästi, ensin tunnustellen naisensa vakoa, ja tuntumaa hakien. Kohta lanne vatkasi vaativammin ja mies piti tyytyväistä yninää seuratessaan ison, suonikkaan kyrpänsä soljumista kosteana eestaas vaossa. Hiljaa kiihkeästi huudahtelevan naisen jalat hän oli nostanut koukkuun vahvoille olkapäilleen. Miran isot rinnat heiluivat ja tutisivat paljaina naimatyöntöjen tahdissa.
– Ihana!.. Ihana!.. Kari.. voi Kari!.., nainen soperteli itkuisena.
Viimeinkin hän sai munaa! Ja minkälaista! Henrikin pientä pippeliä hän ei halunnut nyt edes miettiä. Hänelle tärkein nautinnon tuoja oli miehen tanakka, upea, iso kyrpä.

Pöytä oli juuri sopivan korkuinen ja vakaa miehelle naida siinä lepäävää naista, vaikkei sitä juuri tätä toimintoa ajatellen oltukaan suunniteltu.

Paria kuukautta aiemmin Teresan veljentytär Rosa, 21, oli ollut hoitamassa lapsia yhden päivän ajan. Kari oli tulossa illlalla hakemaan lapsia.

Rosa oli aina ihaillut Karia, ja tuntenut häneen kuumottavaa vetoa. Hän oli ollut usein Karin ja Teresan kotona, ja uima-altaalla ihaillut aikuisen miehen olemusta.
Altaalla oli ollut kerran myös Rosan serkkupuolen Emman ystävä Livia, jota Rosa oli pitänyt aina huippukauniina. Rosa mietti, mahtoiko Kari joskus vilkuilla 24-vuotiasta Liviaa sillä silmällä. Solakalla Livialla oli treenattu, upean naisellinen peppu, joka stringeissä kyllä paistoi kauniina pakarakaksikkona, ja oli Rosan ajatuksissa miehistä varmasti upea näky.

Rosa viihtyi sen ajatuksen äärellä, että viisikymppinen, komea Kari varmaan halusi naida Liviaa. Hän mietti fantasioissaan Karia naimassa nuorta, nautinnosta huudahtelevaa naista. ”Livia antaa persettä Karille!… Kari panee Liviaa takaapäin!..”, hän mietti ja soperteli masturboidessaan. Eikä hänellekään ollut jäänyt epäselväksi, että serkkupuolen isällä, Teresan uudella miehellä, oli jokseenkin mahtavan kokoinen kulli. Rosan fantasioissa Kari nai milloin Liviaa, milloin Teresaa – ja milloin häntäkin, vaikka hän ei sitä juuri uskaltanut mielikuvitellakaan.

Hän oli monien suvun naisten tavoin punatukkainen, mutta piti lyhyttä, vähän poikamaista mallia. Naisellisia, uhkeita rintoja hänelle ei oltu suotu, niinkuin tädeille. Tissit olivat kauniit, vähän kookkaamat mandariinit. Hänellä oli suuret ja kauniit siniset silmät, ja pisamaiset iloiset kasvot.

Kun Kari sinä iltana oli tullut mökillä häntä liian lähelle, se oli tuntunut aivan luontevalta ja ihanasti jännittävältä. Kari huokui rauhoittavaa voimaa, ja hän tunsi itsensä nuoreksi naaraaksi, joka antautuisi mielellään lauman johtajaurokselle. Kari ei ollut hänelle verisukua, vaan tädin uusi aviomies.

Viimeistään, kun hän miehen sylissä nojatuolissa kasvotusten suuteli yhä kiihkeämmin, ja tunsi miehen rullaavan jo hänen paitaansa pois, Rosa tiesi, että enemmän kuin mitään, hän halusi tulla tämän miehen ottamaksi. Pilluaan vasten hän tunsi jo siinä sylissä miehen uskomattoman vahvan kullin – sen voimaa pystyivät farkut vain vaivoin verhoamaan.

Pirttipöydällä selällään hän huudahteli miehen kohta nussiessa karjahdellen. Mies nautti – hänestä! ”Rosa.. rakas! Ihana pieni pillu!..”, mies oli huudahdellut vaimeasti. Rosa näki, kuinka mies nussi silmänsä suljettuina, puhisten ja ynisten. Hän sai siinä naida itseään 30 vuotta nuorempaa naista, ja kyllä Rosakin oli tyytyväisen tietoinen oman rasiansa piukkuudesta. ”Onko.. onko hyvä pillu.. susta..?”, hän tenttasi huohotellen nähdessään miehen nauttivan, ja selvästi jopa pidättävän laukeamistaan.

Kun mies huudahteli yhä nauttien, Rosa tunsi mahtavan orgasmin valtaavan hänen koko kehonsa. Hän puristi miehen jaloillaan itseään vasten, ja huusi ja vingahteli peläten, että lapset heräisivät. Hän tiesi kuulostavansa nuorelta naaraalta, joka sai ja lujaa.
Kauaa ei mennyt, kun mieskin alkoi huudahdella ja vaikertaa hiljaa. Iso kyrpä sykähteli. Lasti liikkui, nyt ilman kondomia. Rosa tiesi, että edessä olisi apteekkireissu aamulla. Tätinsä miehelle hän ei voisi alkaa kantaa lasta.

XXX

Mira oli siirtynyt miehen kanssa sohvalle. Hän halusi tulla päälle, saada itse kontrolloida isoa penistä, joka täytti hänen sopukkansa täysin.

”Umh.. umh.. uh!.. Umh..”, nainen umisi pyöritellessään ensin lannettaan, kun he hakivat tuntumaa uudessa asennossa. Mies piti naistaan lanteilta.
– Sulla on kyllä tosi kaunis peppu.., mies sanoi paikkaansa etsivälle naiselle, joka huohotteli kiihottuneena.
Pano pöydällä oli hänelläkin päättynyt rajuun orgasmiin. Mira tiesi, että lisää olisi varmasti luvassa.

Kohta kävi kiihkeä lotina, kun nainen miehen avustamana pumppasi ylös ja alas. Kyrpä painui sisään sopivan rajusti. Miran rinnat pompahtelivat, ja mies puristeli niitä selvästi nauttivana.
Pian, yllättävänkin pian Mira laukesi uudelleen, ”…O-oo-ooooooh!…”, hän huokasi, ja reidet vapisivat voimakkaasti. Hän oli ajatellut ratsastuksen jatkuvan pidempään. Mies ynähteli tyytyväisenä, nännejä peukaloillaan pyöritellen ja naisen vaikerrusta kuunnellen.

Mies nosti suudellen naisen nojaamaan käsillään ison nojatuolin selkämykseen. Mira myhäili mielessään, että saisi nyt kokea saman, kuin mitä oli nähnyt upean Karin tekevän Teresalle. Mies työnsikin saman tien sisään takaapäin, ja nainen huudahti tuntien pillunsa olevan jo nussimisesta turvoksissa.
– En kyllä.. tiiä ketään.. jolla olisi niin iso kyrpä kun sulla!..

Mies nai, nainen huudahteli. ”Viimeinkin.. viimeinkin!..”, Mira mietti. Viimeinkin Kari nai, häntä. Jos häneltä kysyttäisiin, muuttuneessa tilanteessa hän voisi mainiosti olla Karin salainen kakkosvaimo – siksi täydellistä ja nautinnollista seksiä mies kykeni näköjään tarjoamaan. Epäilemättä mies hoiteli Teresankin aviolliset tarpeet hyvin, ei hän puutteen vuoksi ollut päätynyt panemaan pikkusiskoa.

Karin huippu läheni. Hän katsoi tyytyväisenä puhisten kun aisan tanakka varsi työntyi ees taas. Miran pylly oli pyöreä, selkä naisellisesti kaarella, vaalean oranssi tukka heilahteli jo liiskaantuneena nautinnon hiestä.
Hänkin mietti, että ”oli jo aikakin” naida Miraa. Muita Teresa-vaimon naispuolisia sukulaisia oli hänelle kyllä tullut tutuksi sängyssä viimeisen viiden vuoden aikana kymmenkunta. Iso kyrpä oli saanut olla ison suvun naisten ilona: Jatta, Marjut, Riikka, Paula, Essi, Elina, Janica, Kirsi, Rosa…

Yhden rajauksen hän oli mielessään tehnyt: anoppiin tai isoäitiin hän ei koskisi. Mutta esimerkiksi Teresan täti Paula, 60, oli ilmaantunut jo muutaman viikon päästä häistä yllättävälle visiitille. Sen jälkeen vuorollaan serkkuja ja heidän jälkikasvujaan oli tullut kiihkeissä merkeissä tutuksi. Naiset olivat olleet aktiivisia Karin suuntaan, hän oli lähinnä tarttunut tarjottuun nautintoon.

Hän jumaloi Teresaa, joka arjessa oli hänelle täydellinen seksuaalisen tyydytyksen tae. He olivat täydellinen vastapari, ja Teresa oli, jos mahdollista, häntäkin aktiivisempi seksuaalisesti. Hän rakasti vaimonsa kiihkeyttä, tämän paksuja hiuksia, kaunista ihoa, kurvikasta vartaloa, valtavia rintoja.
Muut naiset olivat nautinnollisia välipaloja, joista hän ei miehenä tohtinut kieltäytyä, kun tarjottiin. Hän piti täysin luontevana tilannetta, jossa hänellä miehenä on elämässään ajoittain uusiutuva useamman naisen joukko, joiden kanssa hän harrastaa seksiä.

Sitten Kari, nyt Miraa naidessaan, huudahti kiihkeänä, kun siemensyöksy viimein lähti. Mies jännitti takareitensä työntäessään vielä kerran syvälle, ja sitten silmät suljettuina, samalla nautinnolliseti huokaisten, nytkytteli lastinsa viimeistä pisaraa myöten, syvälle naisensa vakoon.
– Ihanaa kun sä vaan.. tulit ja panit mua!.., Mira naukui ketkuttaen samalla takapuoltaan miehen laukeamista myötäillen.
Mira ei ollut mahdollisista vauvoista huolissaan, hän söi edelleen ehkäisypillereitä.

Kohta Kari nosti nukkuvaa tytärtään autoon.
– Heippa, nähdään taas.. joskus.., Mira vilkutti hymyillen, kääriytyneenä aamutakkiin.
– Joo, nähdään ja… palataan asiaan, Kari sanoi heilauttaen kättään.

Tämä oli viimeinen osa Kari-sarjasta. Muut jaksot, ja aiemmat jatkuvajuoniset Matias- ja Rony-jutut saat esiin Narrador-nimimerkkiä klikkaamalla. Kiitos lukijoille kommenteista ja tähdityksistä, ja ylläpidolle hyvästä palstasta!

Arvostele Novelli:

Arviot 3.7 / 5. Arvostelijoita 51

Katso kaikki kirjoittajan Narrador novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.7 / 5. Arvostelijoita 51

Subscribe
Notify of

7 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu