Tiivistelmä: Tarinassa kaksi reilusti nuorempaa naista haluaa tekemisiin Karin kanssa kiihkeissä merkeissä.
Adelene, 26, on saanut välitettyä huippuasunnon, johon Karin yritys on tehnyt remontin. Jemina, 22, taas on ollut kotisiivoojana miehen perheen kodissa.
—
Adelene nousi marraskuisena keskiviikkona aamupäivällä vanhalla, nostalgisella verkkohissillä seitsemänteen kerrokseen. Tänään kiinteistönvälittäjä hyvästelisi asunnon, jonka itse olisi ollut valmis ostamaan – mitä nyt puolitoista miljoonaa euroa puuttui pankkitililtä, mikä esti haaveen toteutumisen.
Ylimmän kerroksen ullakkohuoneistolla merinäköalalla Ullanlinnassa oli tummahiuksiselle Adelenelle, 26, myös muuta tunnearvoa. Se oli hänen ensimmäinen iso välityskauppansa, ja hän oli syystäkin tyytyväinen. Asuntoon oli välittäjän ja asiakirjojen mukana menossa myös asianmukaisesti pullo shampanjaa ja kuoharilasit. Tämän kokoisissa kaupoissa se oli avaintenluovutushetken minimitarjoilu.
Napsauttaessaan arvokkaan tammioven auki ja astuessaan puolityhjän asunnon kalanruotoparketille Adelene tunsi olonsa itsevarmaksi maailmannaiseksi ja bossladyksi. Hän oli junaillut hienot kaupat, ja niin myyjä kuin ostajapariskuntakin olivat olleet tyytyväisiä. Makuuhuoneen kunnostettuun tsaarinaikaiseen kaakeliuuniin olisi syytä laittaa tuli luomaan lämpöä tilaisuuteen.
Artesaanitutkinto Italiassa ei ollut mennyt hukkaan. Adelenella oli selvästi tunnelmallisten huippuasuntojen myyntiin tarvittavaa silmää ja kokemusta, jota asiakkaatkin arvostivat.
Adelene oli tyytyväinen ja itsevarma tervehtiessään ja kohdatessaan iloisesti asunnolla siellä viimeisiä luovutustarkistuksia tekevän Karin, ja oli tyytyväinen johtajan itsensä ollessa liikkeellä remontoidun arvoasunnon luovutuksessa.
– Kyllä tällaisessa kohteessa on ihan oma ammatillinen tunnearvonsa. Ei näitä tule uran varrella montaa vastaan, Kari jutteli hymyillen.
Miehellä oli yllään rennompi toimariasu: siististi istuvat farkut (jotka Adelene tunnisti huippuarvostetuiksi Jacob Cohëneiksi), korkeatasoinen pellavainen kauluspaita ja valetusti komealle miesvartalolle hienosti asettuva tummansininen pikkutakki, sekin Adelenen havainnon mukaan Diorilta. Kengätkin näyttivät rennoilta mutta arvokkailta, arvatenkin Italiasta.
Nuori nainen oli aivan myyty näkemänsä johdosta. Jos oli asunto hieno, niin tuntui kyllä olevan remppafirman pomokin.
Oli nainen itsekin vähän panostanut. Alkusyksystä Italian matkalta oli mukaan tarttunut räkillinen hyvin istuvaa bleiseriä ja muuta voimavaatetta. Tämän kaupan palkkiolla olisi hyvä maksaa luottokorttilaskuja.
Arvokohteen täysremontin omaksi johdettavaksi projektikseen ottanut ison rakennusliikkeen johtaja Kari tutkaili vielä asennuksia. Valaisimet Sveitsistä, listat Italiasta, ja osa asuntoa varten tehdyistä kalusteista oli tehty puuseppäkäsityönä Tanskassa libanonilaisesta setristä.
Uusi omistaja todella tiesi mitä halusi, ja Kari tiesi, että myös asennusten oli oltava priimaa.
Keittiössä korot kopisivat klinkkeriä vasten, kun Adelene mietti ottaneensa kiinteistövälitysfirman tunnuksilla varustetut kuoharilasit mukaan toimistolta turhaan. Tulevan omistajarouvan keittiö oli rakennettu ja kalustettu astioita myöten valmiiksi, ja kristalliset lasit löytyivät kaapeista.
Uskaltaisiko hän toisaalta edes koskea niihin, vai antaisiko rouvan itsensä korkata keittiönsä. Adelene päätyi käyttämään firman laseja, tökeröä tai ei.
Adelene oli tyytyväinen komean Karin paikalle saapumisen johdosta myös siksi, että muutamana viikkona talon ollessa vielä työn alla heidän kohtaamisissaan oli ollut, paitsi ammatillista iloa, myös henkilökohtaistakin lämpöä.
– Miten se voikin olla niin… ihana, Adelene oli kuiskinut ystävättärelleen Minnalle kertoessaan kuulumisistaan kaupungilla, ja naisten käydessä läpi sektorille ilmaantuneita miehiä.
Nuori nainen tuskaili ihastumistaan viisikymppiseen varattuun mieheen, jota ei saanut millään mielestään.
– Sillä täytyy olla joku todella kaunis vaimo, Adelene sanoi, eikä kehdannut kertoa Minnalle jo stalkanneensa somesta, että Karilla toden totta oli rinnallaan upea ginger, ilmeisesti lentoemokin vielä.
Upeiden kutrien, valloittavan hymyn ja mantelinruskeiden silmien lisäksi rouvalla oli urheilullisen kroppansa kruunuina valtavat rinnat.
Adelene ei voinut myöntää kenellekään kiihottuneensa Teresan nähdessään, ei naisesta, vaan ajatuksesta hänestä naimassa ihanan miehensä kanssa, joka huokui eleetöntä miehekästä voimaa.
Adelene piti Karia äärimmäisen puoleensa vetävänä miehenä. Hän tunsi alkukantaisten naisenvaistojensa huutavan: siinä uros, jonka kanssa sinun pitää paritteleman.
Nyt mies tuli keittiöön.
– Voisin tosiaan laittaa tulet tuohon päämakuuhuoneen takkaan, Kari sanoi.
Hänellä oli pilkkeitä mukanaan. Uunin hän oli tosin jo testannut aiemmin, ja todennut sen toimivaksi. Sellaista riskiä ei voinut ottaa, että uudet asukkaat tulisivat savun täyttämään huoneistoon.
—
Kohta uuni humisi ja tuli rätisi.
Adelene lähestyi uunilla touhuvaa miestä takaapäin. Hän oli avannut kaksi ylintä nappiaan kauluspaidastaan ja vapauttanut vielä hetkeä aiemmin ponnarilla olleet tummat kiiltävät hiuksensa harteilleen.
He eivät enää kohtaisi. Hän tekisi nyt halunsa tiettäväksi. Mies torjuisi jos torjuisi – tai ottaisi jos ottaisi.
—
Kallis sänky kirskui yllättävän voimakkaasti.
Adelene nauroi kiihottunutta naurua naidessaan – tämän kalliin vuoteen korkkasivatkin he, ei isäntäpari.
Nuori nainen oli päällä, ottaen kädellään tukea yläpuolellaan kaartuvasta katosta. Mies piteli Adelenen isoista, lihaisista pakaroista kiinni ja tuki keinuvaa naintia.
Kun he olivat suudelleet takan äärellä naisen ollessa aloitteellinen, Adelene oli jo kohta tuntenut häpyään vasten miehen farkkujen läpi voimaa, jota hän ei ollut osannut ennakoida. Tunsi selvästi, kuinka miehellä olisi valtava kyrpä.
Kohta varsi soljui huohottelevan naisen ihailevissa käsissä. ”Apua, tätä joutuu runkkaamaan kaksin käsin”, Adelene mietti silmiään epäuskoisena räpytellen. Hän istui sängyllä, miehen mahtavana heiluvaa kyrpää taltuttaen ja sitä edelleen hyväillen lietsoen.
Mies oli kyllä mahtavavuudestaan tietoinen, ja ynähteli tyytyväisenä ja kannustaen, kun nuori nainen otti ensituntumaa 25-senttiseen ja paksuun elimeen, joka kohta työntyisi hänen vakoonsa.
Adelene hyväksyi muitta mutkitta ehdotuksen, että hän tulisi ensin päälle. Siten hän parhaiten pystyisi ennakoimaan ja hallinnoimaan liikettä, valtavan kullin työntyessä sisään.
Suukottelun lomassa mies asettautui jo selinmakuulle vuoteelle. Ikkunasta näkyi Kaivopuiston yli merelle, jossa siinsivät Särkkä ja Suomenlinnan majakka.
Iso kyrpäkin seisoi kuin mikäkin majakka, naisen asettautuessa päälle, ja alkaessa laskeutua reisillään varoen alaspäin. Mies ohjasi terskansa porteille.
Nainen parahti kohta epäuskoisena tuntiessaan pullean terskan suoriutuvan sisään ahtaasta portista altapäin. Hän alkoi jo kohta keinuttaa itseään, kulli meni vaossa edestakaisin työntyen samalla hiljalleen syvemmälle.
– Voi että sulla on… upea valtava kulli!.. Ihana!.., Adelene vaikersi, miehen murahdellessa kannustavasti.
Hän tiesi, että hänellä oli iso pylly ja pienet tissit. Se ei ollut ensikuulemalta paras yhdistelmä, mutta Adelene oli pitänyt aina huolta itsestään. Vartalo, ja takapuoli, olivat kiinteän lihaksikkaat.
Alla kohahteleva mieskin selvästi nautti hänestä. Peukalot pyörittelivät nännejä.
– Oh.. voi Ade.. voi että sua.. ihanasti nait!.., mies huohotti.
– Niinkö! Niinkö! Niinkö rakas!.., nainen huudahteli tverkaten koko ajan vaativammin takapuolellaan.
Mies puristeli ja vaivasi isoja kankkuja. Hänen teki mieli tokaista, että ”sulla on valtaisa perse!”, mutta ei ollut varma miten nuori nainen ottaisi sellaisen kehun. Koska kehusta oli nimen omaan kysymys.
Adelene tiesi kyllä, että hänen suuri, muhkea ja naisellinen peppunsa oli hänen paras sänkyominaisuutensa. Siitä hän oli saanut parhaan palautteen niiltä muutamalta mieheltä, jonka kanssa oli ollut vuoteessa.
Sitten orgasmi tuli. Adelene huudahteli itkuisen katkonaisesti, tuntiessaan laukeavansa, niin kuin ei koskaan ennen.
– Aa-Aa-Aa-Aaaaah!…
Alakerrasta vyöryi mielihyvän aaltoja läpi kehon.
– Aa! Kari rakas!.. Aaa!.., nuori nainen vain jatkoi huutoaan silmät suljettuna, miehen varoen yhä heiluttaen häntä mahtavan vartensa ympärillä.
—
Adelene pyllisti selkä oikosenaan, kädet suoraan eteenpäin. Lätinä kuului, kun mies pani takaapäin kiihkeästi.
– Oh! Oh! Oh! Ade! Oh!.., mies karjahteli.
Tämänkertainen kaunis kumppani oli miestä 25 vuotta nuorempi. Tilanne oli hänelle kuitenkin jokseenkin tavanomainen. Karin komea karisma, turvallisuus, miehekkyys ja eleetön sisäinen voima vetivät myös nuorempia naisia puoleensa. Tietysti myös suuri kulli, jos se oli daamilla tiedossa.
Adelene uikutti ja tiesi kuulostavansa koiranpennulta. Hän ei ollut koskaan kokenut niin upeaa, huomaavaista ja samalla rajua ja miehekkään ronskia seksiä kuin nyt Karin kanssa. Hän totesi jollain tasolla arvanneensa, että miehellä olisi valtava kulli. Miten muutoin tämä saattoi olla niin rohkea, suoraviivainen ja selvästi seksuaalisesti erinomaisella itsetunnolla varustettu.
Iso pylly läiskyi ja tutisi, mies pani. Hirvisonnin suuri siitin painoi sisään ja ulos sopukassa kovaa kyytiä. Magnum-kokoinen kondomi liukasteineen vauhditti menoa.
Adelene tiesi, mitä miehen todennäköisesti teki mieli, ja hän myöntyi hymyillen, kun mies kohteliaasti kysyi asiaa, hieman samalla seesteyttäessään naintia.
Kondomin ja kiimanesteiden yhdistelmä oli riittävän liukasteinen, kun mies alkoi kohta varoen työntää isoa ja edelleen kovaa kyrpäänsä sisään Adelen peppureikään.
Mies teki työtään varoen, ja nainen hengitti katkonaisesti.
– Menee… menee hyvin.. sisään.. Ade, olet ihana!, mies rauhoitteli selvästi tässä suhteessa kokematonta naista.
– Haa-ah!.. Haa-ah!.., nuoren naisen suusta kuului.
Mies huohotteli saatuaan työnnettyä mahtavan kullinsa täysin sisään naisensa isoon takapuoleen. ”Iso perse, mahtava perse! Ihan valtava perse!”, hänen teki mieli huutaa, muttei viitsinyt.
– Mahtava pylly, hän tyytyi hokemaan sievistellysti, huohotellen.
– Aaa!… sä ihana panet mua perseeseen, nuori nainen vonkui.
– Sulla on… mahtava perse.., mies rohkaistui sanomaan, samalla nytkytellen.
Täydellisesti penetroituneena, vartensa sisään saaneena mies nytkäytti varoen muutaman nainnin, ja sitten sykähdellen antoi siemenensä tulla.
– Ooo!… ooo!.. Oooh!…, mies huohotti ja nytkytti yhä varoen.
Spermaa puski kondomiin.
Mies varmisti pitäen kiinni kondomin juuresta, ja veti mahtavuutensa ulos. Nainen rojahti sängylle huohottelemaan ja ottamaan lukua. Olihan se hieman sattunut, mutta ei hän olisi mistään hinnasta jättänyt antamatta isoa ja naisellista takapuoltaan tälle miehelle, jos tätä halutti tulla häntä peppuun.
He hellivät vielä hetken vuoteella. Adelene mietti, että oli onnellinen saadessaan hyvästellä asunnon näissä merkeissä, juuri ihanan Karin kanssa.
Kun ovikello puolen tunnin kuluttua soi ja uudet asukkaat astuivat sisään, heitä oli vastassa mintissä oleva reipas ja iloinen kiinteistönvälittäjä.
– Onnea uuteen kotiin! Saanko ehdottaa juhlan kunniaksi shampanjaa?
—
Jemina pyyhki hiljaisessa kodissa asiakkaan asunnon keittiön pöytäpintoja puhtaaksi.
Ruskeat kevyen kiharat hiukset heiluivat poninhännällä. Hänellä oli tarkkaavainen kympin tytön katse, ja liikkeet olivat jo kouliintuneita ja tehokkaita.
Jemina, 22, oli jo pari vuotta elättänyt itsensä siivousyrittäjänä. Asiakkaitakin oli riittävästi, ja hän saattoi samalla opiskella yliopistolla opettajaksi.
Nyt keskiviikko-iltapäivästä hän oli tekemässä työtä Kirvessaarilla. Tilanne oli tavanomainen. Kari-isäntä ja Teresa-emäntä olivat molemmat töissään, tytär Maisa vielä koulussa.
Hän rakasti varakkaan Kirvessaaren perheen kotia. Teresa oli sisustanut tyylillä, jota hän itsekin halusi joskus omaan kotiinsa. Siihen vaadittaisiin kyllä isäntä-Karin tapainen varakas mies, nappisilmäinen Jemina totesi mielessään.
Jemina tunsi riipivää ristiriitaa sisimmässään. Hän, 22-vuotias nuori nainen, oli ihastunut itseään lähes 30 vuotta vanhempaan mieheen. Asiaa ei helpottanut se, että Karilla oli hänen ikäisensä tytär. Kari olisi siis käynyt hänen isästään, ja Jeminan omat vanhemmat olivatkin suunnilleen Karin ikäisiä.
Vaikka kyse oli ollut aluksi vain asiakassuhteesta, se oli hiljalleen lämmennyt. Jemina tiesi itsekin, että juuri hän oli tilanteessa aktiivinen osapuoli. Hän muisti kyllä monet hymyt ja katseet ja lauseet vuoden ajalta, ja kuinka mieskin hiljalleen oli alkanut vastata niihin nuoren naisen toivomalla tavalla.
Jemina joutui myöntämään itselleen, että kyse oli pitkälti fyysisestä halusta. Hän piti miestä komeana, turvallisena ja seksuaalisesti hyvin puoleensavetävältä. Jemina tunsi aiemmin itselleen tuntematonta halua antautua miehelle, ja toivoi tämän haluavan harrastaa seksiä kanssaan.
Mihin hän oli alun perin ihastunut? Kai ajatukseen elämäntavasta, joka Karin kanssa olisi mahdollinen. Oliko halu harrastaa miehen kanssa seksiä jokin alkukantainen naisellinen tapa saada mies itselleen?
—
Jälleen kerran Jemina vaelteli ympäri hiljaista taloa. Hän ei voinut välillä olla istahtamasta laadukkaille vaaleille nahkasohville ja olla ottamatta tuntumaa luksukseen.
Siistissä, hyvältä tuoksuvassa makuuhuoneessa hän katsoi Karin ja Teresan hääkuvaa. He näyttivät onnellisilta. Jemina oli juuri saanut tietää, että upea Teresa oli Karia viisitoista vuotta nuorempi. ”Täytyy sen olla kyllä mahtava mies… varmaan sängyssäkin”, Jemina tuumi. Kaapista hän löysi Teresan rintaliivit, eikä voinut olla vakoilematta niitä, tietäen, että kauniilla lentoemännällä oli mahtavat kannut. ”Apua!..”, Jemina mietti huvittuneena huomatessaan, että liivien pesulapussa kuppikooksi oli ilmoitettu 30J.
Teresassa oli jotain samaa upeutta kuin Anastasia Gorbunovassa, jota Jemina seurasi Instagramissa.
Hänellä itselläänkin oli toki varsin suuret rinnat, F-kuppiset, ja ne korostuivat hänen lyhyessä vartalossaan. Jemina oli 163 senttiä pitkä, ja solakka mutta muodokas. Myös takapuoli oli pyöreä ja naisellinen. Jatkuva kyykistely työssä piti pepun piukeana.
Kun ulko-ovi kävi, Jemina siirtyi salamana takaisin keittiöön, ja onnitteli itseään hienosta näyttelijänsuorituksesta huikatessaan ovea kohti hyvää päivää, aivan kuin mitään ei olisi ollut meneillään. Siellä hän työteliäänä kolisteli allaskaapilla, kun Kari tuli sisään.
Karilla oli käsissään papereita, kun hän tervehdyksen huikaten asteli työhuoneelleen. Jemina pyllisteli allaskaappia siivoten. Miehen katse jäi hetkeksi kiinni pyöreään, kauniiseen nuoren naisen takapuoleen, joka pinkeänä ja kiinteänä erottui mustien legginsien läpi.
Kari yllätti itsensä kiihottumasta miellyttävän näyn edessä – vastahan hän oli tuntia aiemmin nainut kaupungilla toista muodotarta, vieläpä takapuoleen.
—
– Täällä olis kahvia, Jemina huikkasi kohta keittiöstä.
Kun Kari tuli keittiöön kahvikuppia hakemaan, näkyä oli vaikeaa vastustaa.
Pöytään hieman turhan anteliaasti lantiollaan nojaavalla nuorella naisella oli arvoituksellinen mutta määrätietoinen hymy huulillaan. Tiukka poolo teki oikeutta pienen naisen isoille tisseille.
Takapuoltaan hän oli jo miehelle näyttänyt, sen taktisen viehkeän pyllistelyn.
Mies torjuisi jos torjuisi – tai ottaisi jos ottaisi, mietti Jemina mielessään.
—
He suutelivat takapihalle antavien ikkunoiden äärellä. Jemina uikahteli, koetteli vahvaa selkää, upeita pyöreitä olkapäitä. Miehen kädet löysivät pepun ja kyljet, huulet kolusivat kaulaa.
Jemina inahti miehen kiepsauttaessa hänet selin. Paita sai mennä, rintaliivitkin.
Kohta nuori nainen katseli heijastuksena ikkunasta, kuinka miehen vahvat kädet kiihkeinä mutta hellinä vaivasivat hänen suuria, pulleita rintojaan.
Suudelmat jatkuivat olan yli.
– On isot tissit, upeat…, mies kuiskaili tyytyväisenä.
– Ihana, kun nautit niistä!.., nuori nainen höpersi takaisin onnellisena.
Heidän jo aiemmin syntynyt sanaton yhteytensä oli pääsemässä nyt viimein maaliinsa. Jemina nautti joka hetkestä.
Miehen taitavat ja hellät mutta määrätietoiset sormet löysivät myös pillun, vielä legginsien päällä. Huohottava ja inahteleva nainen levitti hieman jalkojaan, ja mies pääsi hyväilemään lämmintä vakoa.
Pakaroidensa välissä nainen tunsi jo miehen suuren kyrvän. Voimakas jötkäle paisui jo malttamattomana alushousuissa.
Pian sohvalla Jemina koukisti ja levitti jalkansa. Hän tiesi, että näkymä olisi rivo - nuori nainen siinä pillu aivan levällään.
Yhtään vähempää ei nainen kuitenkaan edes uskaltanut ajatellakaan. Mies oli jo polvillaan matolla hänen ja sohvan edessä, ja iso suonikas kulli heilui röyhkeästi, miehen rullatessa sen ylle magnum-kokoista kondomia.
Hänellä oli toki jo yli viidensadan vaginan naimakokemuksella plakkarissa sekin, että parin tunnin sisään oli saatettu olla vuoteessa parinkin naisen kanssa. Ei se yleistä ollut, mutta useasti koettua.
Miehen ennätys oli viisi naista ja viisi varvia vuorokauden sisään. Mies oli vuoteessa täysin suvereeni, eikä viiden panon päivä ollut tehnyt tuolloin 27-vuotiaalle Karille edes tiukkaa. Tai, tiukkoja olivat toki olleet nekin pillut hänelle, mutta mies kyllä oli jaksanut naida oikein hyvin, tuolloin nuorena myymäläpäällikkönä kodinkoneketjun koulutuspäivillä Levillä miehekkäästi mellastaessaan.
Hän oli tyytyväinen paitsi kullinsa kokoon, myös sen kiistattomaan kestävyyteen yhä viisikymppisenä. Siitä antoivat ylistävää palautetta myös naiset, todennäköisesti kohta myös Jemina, joka katsoi nyt heilahtelevaa kyrpää ihaillen ja kauhistellen.
– Sulla on kyllä… todella kookas..
Mitä iloa olisikaan ollut, jos kookas kyrpä olisi mallia lerpahtava. Kari Kirvessaaren 25-senttinen kyrpä oli korskea kuin kirveenvarsi, sen valmistautuessa jälleen työntymään yhden naaraan rasiaan.
Miehelle oli tietysti kunnia-asia, että hänen kanssaan rakastelevat naiset nauttivat, kuten hänkin. Naisten ikää hän ei pohtinut, kunhan tietysti olivat täysi-ikäisiä. Nuoremmille naisille hän oli kokenut, taitava ja turvallinen rakastaja.
Mies piti luonnollisena, että hän miehenä harrasti jatkuvasti seksiä eri naisten kanssa: niin oli ollut läpi hänen elämänsä. Nyt marraskuussa mies laski olleensa yhdynnässä sinä vuonna yli kahdenkymmenen naisen kanssa.
Hän eli kahta elämää, erillään toisistaan, eivätkä ne milloinkaan olleet kohdanneet.
Oli ensiarvoisen tärkeää, että hänen vaimonsa säilyi tyydytettynä, ja siitä hän toki piti huolta. He rakastelivatkin käytännössä päivittäin, silloin kun olivat molemmat kotona. Heidän yhteinen harrastuksensa oli kiertää lomilla Euroopan kaikki pääkaupungit. Paikallistuntemusta kertyi kuitenkin vähän, koska he yleensä inspiroituivat vain toisistaan, ja viikonloppu saattoi kulua lähinnä naidessa hotellihuoneessa.
Teresa oli halussaan kyltymätön, ja nautti suunnattomasti aviomiehensä rakastajan taidoista, ja suuresta, kestävästä kullista.
Siistijä-Jemina oli ollut talossa riittävän kauan ehtiäkseen nähdä joskus isännän tulevan suihkusta, jalassaan vain tangat. Järkyttävä heilahteleva jötkäle ja komea kyrvänkaari jalkovälissä ei ollut jättänyt kysymyksille sijaa.
Punasteleva nuori nainen oli kääntänyt katseensa pois tajutessaan vaivaantuen, että ihanalla isännällä oli hämmästyttävän suuri kulli.
—
Mies oli jo suudellut kiihkeästi sohvalle selälleen asettuvan Jeminan pulleita rintoja. Ne hytkyivät jo nyt miehen asettautuessa paikalleen.
Nuori nainen parahti terskan työntyessä sisään. Mies ynähti tyytyväisenä mahtuessaan mukavasti. Pieni, muodokas nainen ei ollut vaoltaan turhan sorja.
– Oh-Oh-Oh-Oh!.., mies ohotteli kohta alkaessaan naida rytmikkäästi.
Nuori nainen parahteli. Rinnat hytkyivät.
– Ihana kulli!.. Iso kulli!..
Mies nautti näkymästä naidessaan. Jeminan rinnat olivat ”koostumukseltaan” juuri oikeanlaiset. Ne levittäytyivät suuriksi limpuiksi naisen rintakehää vasten, ja hytkyivät kauniisti naidessa.
– On upeat tissit, on!.., mies huohotteli naidessaan.
Hän oli kyllä rekisteröinyt jo aiemmin, että nuorella ja näpsäkällä siivousyrittäjällä on paitojen ja firman liivien kätköissä isot rinnat.
Alempana iso kyrpä nytkyi soman karvoituksen ympäröimässä pillunreiässä edes ja takaisin. Rytmi oli kiivas. Nainen huudahteli nauttien. Matolla polvillaan naiva, nyt naisensa jalat olkapäilleen nostanut mies leipoi hyväillen rintoja, naisestaan nauttien.
Mies leipoi rintoja kuin hyvin kohonnutta leipää, pyöritti nännejä peukaloissaan.
– Voi Jemina – mitkä rinnat!!..
Sohva paukutti parkettilattiaan. Mies ohotteli, nuori nainen uikutti nauttivan itkuisena.
– Voi Kari.. voi rakas!.. Ihana kun sä nait mua!..
Pian naisen huudon intensiteetti kasvoi, kun orgasmi lävisti kehon.
– Ouaaaah!…
Pillu supisteli, nuori nainen vollotti suu ammollaan nautintonsa äärimmäisellä huipulla.
– Oooooh!… Kari!..
—
Olohuoneen laadukas karvamatto oli pehmoinen polvien alle, kun nuori nainen asettautui kontilleen sohvaan nojaten. Mies tuli taakse, iso kyrpä pystyssä heilahdellen.
Jeminan peppu oli pyöreä ja naisellinen, mutta pienempi kuin Adelenen valtaisa perse aamupäivällä. Vako oli punakka ja jo hoidellun näköinen miehen työntäessä uudelleen sisään.
Taas naitiin rymikkäästi. Mies ohotteli, nainen parahteli.
– Oh-Oh-Oh-Oh!..
Alkoi kuulua kosteaa lotinaa koetellusta kanavasta, joka yhä tiukkana kietoutui miehen varren ympärille.
– Rakas! Ota kortsu pois…, nainen pyysi yllättäen.
– Mä käyn hakemassa jälkiehkäsyn… haluan sut sisään… kunnolla!.., Jemina ähki nauttien.
Hän halusi koko paketin. Miehen koko voimallaan sisäänsä.
Kari teki työtä pyydettyä, vetäisi kankensa ulos slurpsahduksen keralla, repäisi kondomin pois. Kyrpä sen kun keinui pystyssä, ja mies työnsi sen kohta takaisin sisään jatkaen naintia.
– OH! OH! OH! , mies huudahteli nauttien, jos mahdollista vielä äskeistäkin enemmän laittaessaan nyt paljaalla.
Tempo kiihtyi. Sohva ryskytti.
Jemina erotti heijastuksena ikkunasta, kuinka miehen lantio loimutti menemään. Lihaksikkaat käsivarret olivat piukeat, sormet puristivat häntä lantiolta kun. Mies pani upeasti ja voimakkaasti.
Kohta kädet kipusivat isoille rinnoille, ja mies puristi ne hellästi kouriinsa.
Sitten meno yllättäen pysähtyi, mies kaarsi selkäänsä taaksepäin, ja kyrpä alkoi sykähdellen syöstä satsia sisään.
– Oooooh… Jemina… Oooh!..
Mies ei toivetta noudatellen himmaillut, vaan nytkytti koko lastin perille, viimeistä pisaraa myöten.
Jemina myötäili viimeisiä työntöjä takapuolellaan, ojensi kättään taaksepäin tarttuen häneen sykähtelevän miehen käteen.
– Kiitos… rakas.. kiitos! Oli ihanaa.. upeasti nait!..
Mies huohotteli, vemputti vielä viimeiset pisarat sisään asti.
Heidän tietämättään varvissa todella olisi saanut alkunsa kaunis vauva, mikäli Jemina ei lupauksensa mukaisesti olisi kohta käynyt apteekissa, kun hän suuntasi pienellä punaisella Nissan Micrallaan kohti seuraavaa siivouskohdetta, josta hän oli jo myöhässä.
Jemina mietti, oliko nyt ylitetty se raja, että olisi pakko pyytää Karia etsimään uusi siivooja. Itse hän ei olisi missään nimessä halunnut luopua tästä työtä etuineen, jonka tunsi nyt ihanana pakotuksena pillussaan.
—
Kiitos tähdistyksistä ja kommenteista!
Toiveita Kari-tarinoiden seuraavista tapahtumista voi esittää. Myös muihin jatkuvajuonisiin juttuihin voi ehdottaa jatkoa. Niitä saa esiin listauksena nimimerkkiä klikkaamalla.

