Kahvilan Asiakas

07/04/2024 | Kirjoittaja: Asiakas |
8 min
Kertoja: Mies | TeinityttöVanhempi Mies
3.5
(46)
Mä haluan ehdottomasti, että sä ruiskutat sun spermat mun pimppiin.

Käyn kahvilla eräässä kahvilassa melko usein iltapäivisin. Minulla on liikkuva työ, olen kiinteistövälittäjä, joten ajankohta käynnilleni vaihtelee. Kesäkuun alusta kahvilaan oli palkattu kesätyöntekijä. Hän korjaili astioita pöydistä. Kahvilassa oli myös ulkopöytiä ja ilmojen lämmetessä istuin usein ulkona. Tutustuin tähän kesätyöntekijään vähitellen. Hän oli 17-vuotias kaunis tyttö. Hän oli menossa kesän loputtua lukion toiselle luokalle. Alkuun hän vaikutti hyvin ujolta, mutta alkoi vähitellen puhua minun kanssani aika vilkkaastikin.
Kun kahvilassa oli hiljaisempaa, hän vietti aika paljon aikaa puhumalla minun kanssani. Aikatauluni oli joustava, joten ajoitin käyntini hiljaisempaan aikaan, koska minusta oli mukavaa jutella hänen kanssaan. Kerran hän kertoi minulle sanoneensa kahvilan vastaavalle, että olin hänen tuttunsa, kun vastaava oli huomannut hänen viihtyvän seurassani ja kysynyt asiasta. Vastasin, että olemmehan me jo tuttuja, kun olen niin monta kertaa käynyt.

Kerran kysyin häneltä poikaystävästä ja hän kertoi, ettei sellaista vielä ole.
- Ajattelin, että noin kauniilla tytöllä olisi poikaystävä, sanoin.
- Olenko mä sun mielestä kaunis? Hän kysyi hymyillen.
- Olet erittäin kaunis. Taidat sen kyllä tietääkin.
- No on joku joskus sanonut mua kauniiksi.
Tämän keskustelun jälkeen hän alkoi entistäkin enemmän hymyillä ja pyöriä minun lähelläni. Hänellä oli hyvä vartalo ja äärettömän hyvän näköinen peppu. Olen 42-vuotias, joten en kuvitellut mitään tapahtuvan, mutta oli hän päivieni piristys. Katselin häntä mielelläni. Kyllä hän myös huomasi katseeni ja hymyni häntä katsoessani. Viimein hän avautui minulle.
- Mä olen vielä neitsyt. Ajattelin voisitko sä auttaa mua siinä asiassa.

Olin aivan ymmälläni. En ollut ajatellut mitään tällaista.
- Tuo tuli kyllä aivan yllätyksenä. Mä olen kyllä naimisissa oleva keski-ikäinen mies. Saanko kysyä, mikä mussa kiinnostaa?
- Sä olet niin mukava. Sun kanssa on kiva jutella. Sä olet kiltti, etkä pelota mua yhtään. Sä olet vielä tyylikäskin. Mä luotan, että sä osaisit sen. Eikä se haittaa mua, että sä olet naimisissa. Se olis vaan lyhyt juttu, eikä sun vaimo sais tietää siitä.
- Kyllä mä haluaisin auttaa sua, mutta mun pitää vähän miettiä.

Lähdin ajamaan kahvilalta. Minulla oli vielä pari työasiaa, mutta mietin vain Sannaa, joka oli pyytänyt minua viemään hänen neitsyytensä. En ollut koskaan pettänyt vaimoani. En ollut halukas pettämään, mutta tällainen mahdollisuus ei toistuisi. Voisinko tehdä sen hyvällä omallatunnolla. Olisiko se niin hieno kokemus, että en katuisi sitä. Mietin asiaa vielä seuraavana päivänä töitä tehdessäni ennen kahvilaan menoa.
Kun näin kahvilassa Sannan, hänen hymyilevät kasvonsa ja hänen upean vartalonsa, en voinut kieltäytyä.
- Mietitkö sitä asiaa?
- Mietin aika paljonkin. Haluan auttaa sua. Voitaisiin käyttää yhden asiakkaani taloa huomenna, jos se sopii sulle.
- Ihanaa. Mulle sopii kuuden jälkeen, kun pääsen töistä.

Kävin töiden jälkeen kotona ja söin vaimoni kanssa. Olin edellisenä päivänä kertonut vaimolleni, että menen kaverini luokse illalla. Lähdin ennen kuutta kahvilalle ja noudin Sannan. Hän oli hyvin iloisen ja innostuneen oloinen. Minua sen sijaan jännitti. Jätin auton pienen matkan päähän talosta ja kävelimme talolle. Ensimmäiseksi sisään päästyämme kävimme alapesulla minun ehdotuksestani.
- Otanko vaatteet samalla pois, Sanna kysyi.
- Älä. Riisumisella on tärkeä osa seksissä.
Ehdotin, että nostamme olohuoneessa sohvapöydän pois, että voimme olla pehmeällä matolla, koska talon väen parisänkyä ei kannattaisi käyttää. Sannasta se kuulosti hyvältä.

- Haluatko sä nyt varmasti tätä, ettet tule katumapäälle.
- Aivan varmasti. Tämä on ihan mahtava paikka tehdä se.
Suutelin Sannaa hyvin intohimoisesti ja pitkään.
- Mua ei ole koskaan suudeltu tolla tavalla.
Sannalla oli T-paita päällään. Laitoin käteni helman alle ja riisuin sen häneltä. Sitten riisuin farkut. Hän seisoi edessäni rintaliiveissä ja pikkuhousuissa. Veri kohisi päässäni. En voisi enää perääntyä. Vakuuttelin itselleni, että tein vain palveluksen ihailemalleni tytölle.

- Voisit riisua nyt mut.
Sanna riisui paitani ja housuni. Olin alushousut jalassani katsellen häntä. Avasin hänen rintaliiviensä hakaset ja laskin olkaimet alas. Alta paljastui kiinteät hyvin kauniit rinnat. Hyväilin niitä käsilläni. Ne tuntuivat aivan uskomattomalle kädessäni. Se oli varmasi se kielletyn hedelmän tuntu. Riisuin hänen pikkuhousunsa. Katselin hänen häpykarvoitustaan kiihottuneena, kun huomasin hänen riisuvan alushousujani. Tajusin samassa, että kaluni seisoi jo aivan kovana.
- Se on ihan isona ja kovana.
- Sä olet niin kiihottava. Siitä se johtuu.
- Olenko oikeesti?

Suutelin taas Sannaa. Hyväilin samalla hänen peppuaan. Tajusin, etten ollut nähnyt vielä hänen paljasta peppuaan, joten käänsin hänet ympäri ja katselin sitä. Olin siihen niin ihastunut, kun olin sitä usein kahvilassa katsellut. Se oli uskomattoman hyvä. Mietin taas miten minulle voi käydä tällainen tuuri. Hyväilin peppua ja lantion kaaria.
- Voi, että millainen peppu sulla on. Aivan uskomattoman kaunis.
- Kiva kuulla.
Käänsin Sannan taas ympäri ja suutelin rintoja ja imin nännejä. Hän näytti nauttivan siitä, niin kuin minäkin.
Menimme karvalankamatolle makaamaan. Hyväilin Sannan vartaloa rinnoilta alas mahalle ja reisille. Hän hyväili sen jälkeen minua. Hän kosketti kaluani ensin varovasti. Sitten hän otti sen käteensä ja puristi.
- Se on ihanan tuntuinen. Iho on aivan samettinen.
- Voit antaa sille suukon, jos haluat.
Sanna antoi kaluni päähän suukkoja.
- Voinko mä ottaa sen suuhuni?
- Voit ottaa.

Vähitellen hän upotti kaluni suuhunsa. Tunne oli taivaallinen, etenkin kun se upposi täysin kokemattomaan suuhun siinä suhteessa. Sanna vaikutti innostuneelta uudesta kokemuksesta. Niin hartaasti hän sen teki. Se tuntui vähän liian hyvälle ja pelkäsin purkautuvani hänen suuhunsa.
- Nyt on mun vuoro... tehdä sama sulle.
Hän meni selälleen matolle ja avasi jalkansa. Näin Sannan häpyhuulet nyt ensimmäistä kertaa. Ne näyttivät niin viattomalle. En ollut aikaisemmin nähnyt neitseellistä pimppiä. Laskin pääni jalkojen väliin ja työnsin kieleni häpyhuulille. Nuolin ensin häpyhuulet märäksi, sitten kieleni liukui klitorikselle. Hyväilin sitä hetken kielelläni.
- Voi että toi tuntuu... ihanalle. Mä tiesin, että sä osaat... pitää mua hyvänä.
Jatkoin klitoriksen hyväilyä ja Sanna tuntui nauttivan siitä kuuluvasti. Hän huokaili syvään.
Sitten lopetin ja laitoin aikaisemmin matolle tuomani kondomin paikoilleen. En ollut käyttänyt niitä pitkään aikaan, mutta hyvin se sujui.
- Ai hyvä, että sä muistit ehkäisyn.
- Nyt mä laitan tän sun pimppiin.
- Hyvä.

Asetin kaluni häpyhuulille ja työnnyn hyvin varovasti sisään.
- Voi olla, että nyt sattuu vähän.
Hetken päästä tunsin vastuksen. Työnsin vähän kovempaa ja katsoin Sannan ilmettä. Kun kalvo antoi periksi hän hieman irvisti, mutta hymyili jo sen jälkeen.
- Nyt se on siellä, sanoin.
- Voi että mä oon iloinen. Sä oot niin ihana, kun sä autat mua.
Aloin rakastella Sannaa. Nostin hänen jalkansa ylös ja pidin kiinni nilkoista. Pimppi tuntui niin hyvälle ja olin todella onnellinen, että olin suostunut Sannan ehdotukseen. Tunne vei voiton jännityksestäni. Sanna nautti rakastelusta silmät kiinni. Välillä hän avasi ne ja hymyili minulle. Vaihdoin etunojapunnerruksiin. Katsoin miten kaluni upposi pimppiin ja kiihdytin tahtia. Sannan huohotus kiihtyi. Ajattelin voisiko hän saada orgasmin heti ensimmäisessä yhdynnässä, jossa oli menettänyt neitsyytensä. Hänen huokailunsa oli jo niin kiihkeää, että luotin orgasmin tulevan. Sitten se jo tulikin. Olin aivan onnessani, kun onnistuin sen tekemään hänelle ja samalla huomasin myös orgasmini lähtevän liikkeelle ja se tuli voimalla.

Makasimme matolla vierekkäin selällämme.
- Oliko se sitä mitä ajattelit sen olevan?
- Se oli niin ihanaa. Mä odotan jo seuraavaa kertaa.
- Oli se niin ihanaa, että kyllä mä voin luvata sulle toisenkin kerran, mutta jossain muualla.
Suutelin vielä Sannan rintoja, kun ne näyttivät niin houkuttelevilta. Halusin häntä heti uudestaan, mutta hillitsin itseni. Puimme päällemme ja vein Sannan autollani hänen kotiinsa. En tosin aivan portille asti.
Seuraavan viikon keskiviikkona, kun olin taas käymässä kahvilassa, Sanna kertoi, että hänen vanhempansa lähtivät kesämökille perjantaina. Me voisimme olla hänen kotonaan, jos minulle sopisi. Kotona sain tietää, että vaimollani oli menoa lauantai iltapäivällä. Perjantaina kävin taas kahvilassa ja sovimme Sannan kanssa lauantaista. Tiesin nyt missä hän asui, joten voisin mennä suoraan sinne, kun ehtisin.

Lauantaina kahdentoista jälkeen olin Sannan oven takana ja soitin ovikelloa. Jännitin, että avaamaan tulisikin i Sannan isä. Onneksi näin ei käynyt vaan Sanna avasi oven iloisena. Kun ovi oli suljettu hän halasi ja suuteli minua.
- Voi että mulla on ollut ikävä sua.
- Niin on mullakin.
- Mennään mun huoneeseen. Mä kävin jo alapesulla.
- Munkin pitää käydä.
Sanna opasti minut vessaan.
Sitten kuljin hänen perässään hänen huoneeseensa. Katseli edessäni hienoisesti keikkuvaa peppua ja tunsin heti miten kaluni alkoi kasvaa. Ihan kuin nuorena. Peppu oli jotain niin kiihottavaa ja minulla lupa olettaa, että saisin sen pian kuoria housuista.

- Haluatko sä taas riisua mut?
- Totta kai. Niin kuin mä viimeksi sanoin se on osa esileikkiä ja kiihottumista.
- No nyt sun pitää jo riisua mut.
Sannalla oli T-paita päällään, joten pääsin helpolla. Tällä kertaa riisuin myös rintaliivit. Hyväilin rintoja ja suutelin niitä.
- Sä oot kyllä ihanan hellä.
Sitten riisun farkut. Hän oli siinä pelkissä pikkuhousuissaan.
- Sä voit nyt riisua mut.
Sanna riisui minulta kaikki vaatteet.
- Taas se seisoo ihan isona. Voi että se kiihottaa mua.
- Ja sä kiihotit sen tohon kuntoon.
Riisun häneltä vielä pikkuhousut. Olin Sannan takapuolella ja hyväilin hänen peppuaan. Polvistuin ja annoin pakaroille suukkoja.
- Sun peppulle täytyy antaa suukkoja, kun se on niin kaunis.

Sitten nousin pystyyn ja suutelin Sannaa intohimoisesti ja pitkään. Hyväilin hänen peppuaan käsilläni.
- Mä haluan ottaa sun kalun taas mun suuhun. Se on niin ihana.
Sanna polvistu minun eteeni ja otti kaluni suuhunsa jo vähän tottuneemmin. Pidin käsilläni kiinni hänen päästään ja tein liikettä lantiollani, upottaen kaluani hänen suuhunsa. Se oli niin nautinnollista, että jatkoin sitä aina vaan. En kuitenkaan loppuun asti. Vedin kaluni ulos ja nostin Sannan ylös. Suutelin häntä taas himokkaasti.
- Mennään sun sänkyyn. Mä haluan hyväillä taas sua kielelläni sieltä.
- Se kyllä niin tykkää sun kielestä.
Sanna levitti jalkansa ja pääsin kielelläni häpyhuulille. Nuolin pitkiä nuolaisuja alhaalta ylös. Aina ylös tullessani kosketin kielelläni aivan kevyesti klitorista. Joka kerran Sanna värähti. Sitten päätin keskittyä klitoriksen hyväilyyn. Välillä vähän voimakkaammin ja välillä pelkästään kielellä hipoen. Se teki Sannan äärimmäisen kiihottuneeksi.
- Jatkanko loppuun asti?
- Jatka...jatka... se tuntuu niin...ihanalle.
Jatkon vielä hyvän aikaa. Kun orgasmi viimein tuli Sanna huusi ja vaikeroi. Hetken olimme hiljaa.
- Sä teit mulle niin hyvää. Voi kun sä oot ihana.

Makasin Sannan vieressä kalu pystyssä seisoen. Sanna huomasi sen ja otti sen käteensä. Hän liikutti kättään sen varrella.
- Laitetaanko tää nyt mun pimppiin?
- Kyllä se sinne kovin haluaisi. Voisit tulla kyykkyyn mun päälle. Mutta anna kondomi mun housujen taskusta.
Sanna antoi minulle kondomin ja rullasin sen paikalleen.
- Voi että, kun ei tarvis käyttää noita kumeja. Mä alan kyllä käyttää e-pillereitä.
- Jos sulla on jatkossa poikaystävä ja säännöllistä seksiä, voi olla ihan hyvä idea.
- Voi olla, ehkä.
Sanna nousi minun päälleni. Ohjasin kaluni häpyhuulten väliin ja hän laskeutui hitaasti alas. Sitten hän nousi ylös.
- Tää on jo nyt mun lempiasento.
- Tässä sä määräät.
Sanna jatkoi nousujaan. Katselin hänen kauniita rintojaan ja nostin käteni niille. Annoin käsieni hipaista nännejä niiden liikkuessa. Tuntui niin hyvältä, kun Sannalla oli ohjat. Se sai minut herkistymään ja nauttimaan tilanteesta. Hän kiihdytti tahtia ja hetken kuluttua tunsin miten orgasmi lähti liikkeelle. Se tuli ryminällä.
Sanna jatkoi vielä hetken, mutta nousi sitten pois päältäni.

- Etkö sä vois olla mun poikaystävä? Tää sujuu niin hyvin.
- Jos mulla ei olis vaimoa, niin varmasti voisin olla. Mä en ole koskaan ennen pettänyt mun vaimoani, eikä se tunnu hyvältä. Meillä menee kuitenkin ihan hyvin. Meillä alkaa nyt kolmen viikon kesäloma, eli ei nähdä vähään aikaan kahvilassa.
- Lupaathan sä tulla loman jälkeen taas kahville.
- Lupaan tulla.

Runsaan kolmen viikon päästä keskiviikkona olin taas käymässä kahvilassa. Sanna tuli heti luokseni.
- Voi että mulla on ollut ikävä sua.
- Kyllä mullakin on ollut sua.
- Mun vanhemmat on edelleen mökillä. Eli sä voisit tulla meille vaikka tänään.
- Sä siis et ole löytänyt vielä poikaystävää. En mä ainakaan tänään voi tulla. Mä selvitän milloin mä pääsisin.
- Mä en ole edes ajatellut mitään poikaystävää vielä. Mä olen vaan odottanut sua.
Seuraavana päivänä menin kahvilaan ja kerroin Sannalle, että vaimoni menee illalla teatteriin ystävänsä kanssa, joten puoli seitsemältä voisin tulla heille kotiin.

Soitin ovikelloa ja taas pelkäsin, että joku muu tulisi avaamaan oven. Onneksi oven avasi kuitenkin Sanna. Hän halasi ja suuteli minua heti eteisessä.
- Mä haluan, että sä riisut mut heti.
Riisuin Sannan siinä eteisessä. Hän riisui myös minut. Olimme alasti ja halasimme taas toisiamme.
Sitten menimme hänen huoneeseensa. Sanna polvistui eteeni ja otti tottuneesti kaluni suuhunsa ja upotti sen monta kertaa sinne.
- Mä haluaisin kyllä tehdä sen loppuun asti, mutta mä haluan ehdottomasti, että sä ruiskutat sun spermat mun pimppiin, kun se on nyt mahdollista. Mä olen syönyt e-pillereitä kaksi ja puoli viikkoa.
Hän meni sänkyyn selälleen ja paljasti pimppinsä. Työnsin kieleni Sannan häpyhuulilleen ja nuolin pitkästä aikaa hänen klitoristaan.
- Voi että mä olen kaivannut tätä, Sanna sanoi.
Hän tuntui olevan hyvin pitkällä, kun lopetin kielellä hyväilyn ja aloin hyväillä häntä kalullani. Rakastelu Sannan kanssa tuntui taas niin hyvälle. Se tuntui nyt vieläkin paremmalta, kun sain tehdä sen paljaalla kalulla. Tietoisuus siitä kiihotti Sannaakin varmaan lisää ja hän sai pitkän orgasmin.

- Sulta ei vielä tullut, hän sanoi huolestuneena hetken levättyään.
- Jos jaksat vielä niin jatketaan.
- Tietenkin.
Käänsin Sannan ympäri ja työnnyin häneen takaapäin. Sitä me ei oltu vielä kokeiltu. Huomasin heti, että siitä Sanna nautti, niin kuin minäkin erityisesti. Painoin hänen päänsä tyynyyn, että asento oli mahdollisimman nautinnollinen. Ajattelin sen olevan viimeinen kerta, joten nautin rauhallisista työnnöistä mahdollisimman pitkään. Sitten Sanna sai haluamansa ja ruiskutin spermani hänen pimppiinsä.

Meillä oli keskustelu rakastelun jälkeen, jossa kerroin kuinka ihana nainen hän oli, mutta emme voisi jatkaa enää. Hän aivan varmasti ja hyvinkin nopeasti löytäisi halukkaan poikaystävän jatkamaan minun tilallani. Kävin edelleen kahvilassa ja ennen koulun jatkumista Sanna oli löytänyt mieleisen pojan tai miehen, joka oli kolme vuotta häntä vanhempi. Hän kertoi sen olevan melkein yhtä ihanaa, kuin minun kanssani.

Katso kaikki kirjoittajan Asiakas novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.5 / 5. Arvostelijoita 46

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu