Iso Kaluni ja Sirkku

01/11/2023 | Kirjoittaja: Matti |
4 min
Kertoja: Mies | Nuori MiesPettäminenNuori Nainen
3.7
(35)
Kiihdytin nussimisen tahtia hiljalleen, tyttö allani vingahteli kiihkeästi.

Palaan tässä muistossa Kuopion vuosiin, jolloin asuin ensimmäisen kerran poissa kotoa poikamiesboksissa Koljonniemenkadulla.

Vaikka kaupungin kuviot avautuivatkin maalaispojalle jo pian, aluksi en tietysti tuntenut vielä ketään. Ilokseni ensimmäisen syksyn aikana luonani Kuopiossa kävi muutamia tuttuja tyttöjä kotikyliltä. Kun Sirkku, 18, tuli käymään, toiveenani oli – ja epäilemättä hänelläkin oli samansuuntaisia ajatuksia – että voisimme nyt tutustua lihallisesti. Kotona vanhempien silmien alla se ei ollut ollut mahdollista. Elettiin syyskuuta 1981. Olin itse 21-vuotias.

Hain tytön asemalta, joimme viinerikahvit ja vaihdoimme kuulumiset Sokoksen kahvilassa.

Kävelymatka asunnolleni oli kutkuttava. Aistin tytössä jännittyneisyyttä, jota hän peitteli höpöttelemällä. Katseista ja punasteluista saattoi päätellä, että Sirkku aavisteli, miten ilta saattaisi tästä edetä. Sivulauseista ymmärsin, että hänellä oli poikaystävä. En antanut sen nyt häiritä. Sirkku oli lukion kolmosella, Vesa ilmeisesti luokkatoveri.

Sirkku oli lyhyt ja hieman tukeva tyttö. Hänellä oli kiharat ja vaaleanruskeat, puolipitkät hiukset. Kasvot olivat iloiset ja ilmeikkäät. Silmät olivat kirkkaan siniset, ja usein välähtävät hymykuopat olivat valloittavat. Hänellä oli päässään vihreä baskeri. En hennonnut sanoa, että vihreässä takissaan hän näytti vähän lintubongarilta.

Oli lauantai-iltapäivä, ja ilmassa oli jo koleutta. Hississä kätemme sipaisivat toisiaan, ja Sirkku punastui entisestään. Taisi arvata, että nuorella miehellä teki mieli pillua.

Kun hän riisui takkinsa, harmaan villapaidan alla pullottivat keskisuuret rinnat. Eivät missään tapauksessa pienet, mutta eivät huomiota herättävän isotkaan.

Täytyy myöntää, että minua panetti kovasti. Sirkku päästikin minut siinä melko nopeasti jo lähelleen.

Olin ollut yövuorossa paperikoneella, ja oma olotilani oli sopivan raukea. Kun painauduimme suudellen toisiamme vasten, kulli jo heräilikin varsin nopeasti, ja varmaankin Sirkkukin tunsi sen häpyään vasten. ”Ihana olla.. täällä sun luona.. sun kanssa!..”, Sirkku soperteli. Puna hänen poskillaan kertoi jo kiihottumisesta. Tytön hengitys kiihtyi ja hän seurasi minua hieman kikatellen, kun käsi kädessä menimme makuuhuoneeseen. Jälkeenpäin hän sanoi, että oli tuntunut ihanalta tulla ”heti otetuksi”.

Harmaa villapaita sai mennä, samoin rintaliivit. Riisuin Sirkkua takaapäin ollessamme polvillaan sängyllä. Välillä suutelimme olan yli kiihkeästi. Vaivasin ja pyörittelin hänen rintojaan. Rinnat olivat hieman suipot mutta oikein nätit, somat nännit nöpöttivät kun ne pyörivät peukaloissani. ”Onko hyvät rinnat!..”, hän tiedusteli huohotellen. Ynähtelin myöntävästi hymyillen ja riisuin omankin paitani pois ja löysäsin vyötä. Tiesin, että iso kullikumpu hieroi hänen pyllyvakoaan, ja tyttö saattoi tuntea miehen halun. ”Oot ihanan.. lihaksikas..”, Sirkku soperteli sylissäni ja siveli välillä hauiksia. En tiedä oliko Vesa tyypiltään hennompi.

Pyörittelin vielä tissejä. ”Onko paremmat kuin.. Maijalla?..”, Sirkku kujerteli. Hän oli kotkalaisen Maijan serkku, ja ilmeisesti oli saanut tietää meistä. Naimme 17-vuotiaan Maijan kanssa ollessani armeijassa paria vuotta aiemmin. Hänestä on oma tarinansa.

Sirkku selvästi halusi yllättää ja tehdä tiettäväksi, että hän tiesi minusta jotakin kiihkeää jo valmiiksi. ”Maijalla on.. isommat!..”, hän jatkoi suudelmistani nauttien, ja olihan se varmaan totta. ”Sulla on kauniit, ihanat rinnat!”, puhisin hänelle vastaukseksi suudellessani häntä hartioille ja niskaan, ja Sirkku tyytyi siihen.

Kun kyrpä heilahti kohta puolitanassa esiin, Sirkku tarttui siihen varoen. ”Tiesin.. sulla on hirveän iso!..”, ”Maija siis kertoi, että sillä Matilla on.. mielettömän iso kulli..”.
Kyrpä jäntevöityikin kohta, se heilahteli kuin uhmakkaana reisieni välissä, kun tyttöni valahti vuoteelle selälleen. Potkin vielä housut jalasta ja jörssi sen kuin vaappui pystyssä nousten vatsaani vasten täysasentoon. Kyrpä on 24 senttiä pitkä ja 17-senttinen paksuimmasta kohdasta ympärykseltään.

Olin polvillani sängyllä, Sirkku edessäni jalat jo varoen levitettyinä. Tulin vielä hänen päälleen ja suutelin hänen rintojaan ja varoen hyväilin myös pillua. Kosteana ja lämpöisenä tuntui vako jo olevan. Sirkku silitteli hiuksiani ja niskaani. ”Ihanasti teet!..”.

Oli mukavan aurinkoinen mutta kolea lauantai-iltapäivä. Asunnossa oli isot ikkunat, ja ikkunan takana kauniisti kellastuneita vaahteroita.

Aloin työntää jörssiä sisään. Sirkku sai lantionsa rentoutumaan, ja milli milliltä terska painui sisälle. Sirkku avitti levittämällä pilluhuuliaan. Punnersin hellästi, ja kyllähän kyrpä lopulta soljahti sisälle mukavasti.

Sirkku huudahteli katkonaisesti, välillä inahtaen nauttien. ”Hyvältä tuntuu.. ihanalta!.. Matti!”, hän huudahti. En välittänyt kysyä, mutta oletin Sirkun saavan nyt reilusti isompaa kyrpää, kuin mihin oli ehkä ottunut.

Kiihdytin nussimisen tahtia hiljalleen, tyttö allani vingahteli kiihkeästi. Kohta hän puristi sormillaan pakaroitani, tiivistin hieman naintia nytkyttelyksi ja kohta hän puri hellästi hampaansa hartiaani samalla vaikertaen silmät suljettuina. Kulli kanavassa kyllä tunsi, kun nuori nainen laukesi. Sirkku jatkoi hurmioitunutta vaikerrustaan ja värinä jatkui. Tuntui se miehestäkin mukavalta. Nain seesteisemmin. ”Sulla on hyvä pillu!..”, kehaisin tyttöäni.

Olimme jumpanneet tähän pisteeseen jo varsin vauhdikkaasti. Olin jo tottunut siihen, että nainen sai orgasmin melko nopeasti.

Vyörähdin tytön vierelle. Hyväilin taas rintoja ja annoin pusuja otsalle. ”Miten sä.. haluut?..”, kasvoiltaan punehtunut, selvästi ihan mukavasti saanut hymyilevä tyttö kyseli kanalossani. Hän katsoi kun vaahterat heiluivat ikkunan takana. Sanoin, että voisin tulla vielä takaapäin.

Sirkku kääntyi hymyillen kontilleen. Minä työnsin sisään, ja nyt meni jo helposti, kun kosteaa kanavaa oli jo hoonattu.

Lanteilta kiinni ja nainti jatkui. Aloitin hitaasti. Kohta kiihdytin vauhtia, ja Sirkku tarttui sängynpäädystä kiinni. Lätkytin menemään, sänkykin piti vienoa nitinäänsä mukana. Sirkku vollotti ja selvästi nautti kun mies teki työtään. ”Nautitko musta!..”.

Ihan mukavalta tuntui. Oli noin tunti siitä, kun olimme nähneet asemalla. Nyt jo nussin Sirkkua takaapäin, rintoja tietysti samalla välillä puristellen.

Sirkku nousi minua vasten, miehen syliteltäväksi samalla, kun nainti oli välillä lyhyempää tikkausta. ”Laitoit.. Maijaakin takaapäin.. just näin”, hän sanaili. Ilmeisesti häntäkin oli kiihottanut ajatus Maijasta naitavana. ”Tissejä pyörittelit!.. Sinä oot hirveä sonni.. sinä Matti se vaan nussit, minkä ehit!..”, hän naurahteli kiihkeästi. Tissit pomppivat mukavasti.

Tottahan se oli. Ja minulla oli vasta alkamassa Kuopion-aikani 1981-1984, jolloin tahti tyttöjen kanssa meni suorastaan järkyttäväksi. Syyskuussa olin mennyt ensimmäisiin paikallisiin opiskelijapolitiikan iltamiin ja nopeasti tajunnut, että piireissä kuhisi elämänjanoisia mukavia tyttöjä kaukana kotoa.

Sillä viikolla olin ehtinyt olla jo ensin maanantaina Riitta-Marian, 19, kanssa ja torstaina oli kämpällä käynyt myös Säde, 25. Molempien kanssa olimme päätyneet heti sänkyyn. Riitta-Maria oli vaalea ja siro, Säde taas Sirkun tavoin hieman tukeva ja mukavan isorintainen.

Mutta Sirkku oli siis jo kolmas tyttö sillä viikolla kanssani. En voinut kuin olla tyytyväinen, että kulli kelpasi.

Kuvio tuli tutuksi tulevana vuotena ja vauhti kiihtyi. Asiat johtivat toiseen aina vaan uuden tytön kanssa. Kesän 1982 alkuun mennessä tulisin Kuopiossa olemaan sängyssä 27 eri tytön kanssa.

Nyt kasseissa tuntui kutina, kulli jäntevöityi entisestään, ja kohta soi. Urahtelin, nytkyttelin ja siemensin huoletta miestä vasten painautuvan Sirkun vakoon. Kondomi alkoi vasta hiljalleen löytää poikamiehen työkalupakkiin. Pussailin samalla tyytyväisenä tytön niskaa ja hartioita, kyrpä pumppasi tahnoja vakoon. Sirkullakaan ei tuntunut olevan huolen häivää, päinvastoin hän keinutteli peppuaan tyytyväisenä, kun nuori mies tykitti siementään sisään. ”Sinä senkin!..” Hän muka torui, mutta suuteli samalla kiihkeänä olkansa yli. ”Ihanasti.. nait!..”. ”Ja mielettömän iso, aivan upea kulli sulla kyllä on, Matti!..”. Sirkku myönsi, että halusi osaltaan ison kullin vuoksi sänkyyn.

Sirkulle tuntui merkitsevän etenkin se, että oli ollut nyt saman pojan kanssa kuin häntä vanhempi serkku-Maija, jota hän selvästi vähän ihaili. En ihmettelisi, jos Sirkku olisi kertonut myöhemmin Maijalle meistä. Ainakin Maija oli jakanut meidän salaisuutemme hänen kanssaan.

Sirkku ei voinut jäädä yöksi, kotona olisi ollut liikaa seliteltävää. Minkä lie tekosyyn hän oli Kuopion matkalle nyt sepittänyt. Iltapalan söimme asemalla grillillä, ennenkuin bussi tuli ja hymyillen vilkuttava Sirkku nousi siihen.

Sirkku pääsi ja aloitti Kuopion lääkiksessä vuoden kuluttua. Minun luokseni hän ei kuitenkaan enää tullut, ja he taisivat mennä Vesan kanssa aikanaan naimisiin. Sirkku oli ainakin vielä muutama vuosi sitten ylilääkärinä Keski-Suomessa. Hänen nimensä olen tähän muisteluun muuttanut.

Katso kaikki kirjoittajan Matti novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.7 / 5. Arvostelijoita 35

Subscribe
Notify of

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu