Vanha suola janottaa -osastolta löytyy muutama mukava muisto.
Joskus emme voineet siis tytön kanssa rakastella, mutta yhteinen toive toteutui vuosien kuluttua, kun elämäntilanteet olivat muuttuneet. Mukana oli silloin myös naisen kostoa. Siitä kerron lopussa.
Elettiin loppukesää 1981. Olin tuolloin parikymppinen ja kouluja edeltävää viikonloppua samalla mökillä, josta kerroin muistossani Iso kaluni ja Marjatta.
Mukana oli seitsemän nuorta, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Porukan ainoa pariskunta oli kaverini Miika, 20, ja hänen tyttöystävänsä Ruska, 18. Olimme Ruskan kanssa antautuneet keskusteluun kuistilla, ja aistin, että se saattoi olla omiaan aiheuttamaan mustasukkaisuutta Miikassa.
Teimme ruokaa keittiössä ja taas kerran katseeni eksyi Ruskan tavattoman kauniiseen takapuoleen. Ohittaessani hänet sipaisinkin hänen peppuaan. Pyllyn hipaisu kämmensyrjällä oli puolitahaton, mutta Ruska silti selvästi rekisteröi sen, ja katsahti minuun. ”Anteeks”, sanoin ja tietysti minua hävetti. Lähdin keittiöstä, ja toivoin, että asia vain unohtuisi.
Pienimmätkin hipaisut ja sipaisut ovat silti merkityksellisiä, jos ne kertovat osapuolille jostakin kätketystä. Myöhemmin rannalla ohittaessamme Ruskan kanssa toisemme kätemme hipaisivat. Silloin en kehdannut tavoitella hänen katsettaan. Miikakin oli siinä lähettyvillä, enkä halunnut herättää mitään epäilyksiä tai riitaisia ajatuksia.
Kuulin kyllä myöhemmin, että Miika oli koko heidän suhteensa ja avioliittonsa ajan rajun mustasukkainen. Niinpä pidin onnekkaana, että minun ja Ruskan välille ei kehkeytynyt mitään luvatonta tuona aikana, eikä myöhemminkään.
Saatoin vain ihailla Ruskaa. Tiesin hyvin, että en ollut ainoa, joka oli huomannut hänen upean takapuolensa. Se oli kiinteä ja pyöreä, hieman samanlainen kuin ylivieskalaisella Rebekalla aiemmassa tarinassani. Turkoosien bikinien läpi erotin pienet mutta terhakat, tyttömäiset rinnat, joissa nännit nöpöttivät pystyssä.
Miika ei malttanut tyttöjen takapuolten etääntyessä rantakivillä uimaan juostessa, olla saunassa kehaisematta, että ”Ruskan tissit tuntuu kyllä hyviltä”. Hän tiesi meidän kaikkien olevan ainakin vähän kateellisia hänen punatukkaisesta nätistä tyttöystävästään. ”Ootko jo saanut siltä.. pillua?..”, Jussi rohkaistui kysymään Miikalta, jonka ääni selvästi heti värähti innostuksesta, kun hän pääsi kertomaan, että oli jo päässyt korkkaamaan tyttöystävänsä sängyssä. Jussilla taas selvästi alkoi puntissa hieman pullottaa hänen kuullessaan tämän – hän varmaankin himoitsi Ruskaa ihan tosissaan.
Pidin tuolloin itse tummia shortsimallisia uimahousuja. Minullekin kehittyi ajan myötä jonkinlainen vaisto sen suhteen, että kulli saattoi joissain tilanteissa herätellä vähän turhankin paljon huomiota – niin paljon kuin toisaalta olinkin aika ajoin oppinut pitämään sen aiheuttamasta hämmästyksestä, joka tietysti satoi minun laariini 90-prosenttisesti positiivisena, naisten suhteen varmaankin sataprosenttisesti.
Olin kuitenkin alkanut jo tuolloin 19-vuotiaana todeta, että kateuden herättäminen toisissa on viimeisiä asioita, joita kannattaa elämässä tavoitella. Ja iso kalu oli kyllä jotain, joka oli omiaan ihailun ohessa herättämään myös kateutta.
Kun pesimme poikien kesken myöhemmin alasti, kulli tietysti tuli siinä esiin, ja Miikakin selvästi rekisteröi sen. Tämä johti siihen, että siitä eteenpäin Miika vieläkin mustasukkaisemmin varjeli tyttöään ja piti Ruskaa kainalossaan tuvassa, jossa pelailimme ristiseiskaa ja huutopussia myöhään yöhön.
Minulla oli siinä pientä vispilänkauppaa vaalean Sannan kanssa. Vaivihkaa silittelin häntä hiuksista ja jossain vaiheessa hän oli jalkovälissäni hierottavana minun istuessani nojatuolissa. Hän painautui minua vasten, ja tiesin kyllä, että tyttö alkoi haluta muutakin kuin hartiahierontaa. Ja tuskin hän saattoi olla tuntematta, että minunkin housuissani vähän aktivoiduttiin, vaikka mistään erektiosta ei voinut vielä puhua.
Hivelin Sannan, 17, hiuksia, poskipäitä, soliksia. Hän sulki silmänsä ja kehui ”hyvää hierontaa”. Tyttö ei vastustellut, kun vaivihkaa hellästi kokeilin paidan päältä myös rintoja, jotka olivat jo ihan mukavan kokoiset. Hänen suunsa aukesi raukeana, ja olin kuulevinani pienen kiihkeän huokauksen.
Sanna ei ollut niitä tyttöjä, joita olisi kehuttu erityisen kauniiksi. Tykkäsin hänen ihonsa pehmeydestä ja muutaman finnin lomassa kasvoilla oli kauniita pisamia. Täytyy myöntää, että ajattelin silloin vain Sannan tissejä. En ollut ensin uskoa silmiäni kun näin hänet ensin. Rinnat olivat kasvaneet muutamassa kuukaudessa valtavasti. Myös hänen lantionsa oli leventynyt ja Sannasta oli tullut kaikin tavoin naisellisempi.
Irtaannuimme kun nousimme mennäksemme nukkumaan – pojat aitalle, tytöt jäisivät mökkiin. ”Nähään saunalla..”, ehdin kuiskata Sannalle joka ei vastannut mitään, ainoastaan punastui hieman. Kyllä hänelläkin selvästi oli ollut varsin mukavaa pojan kanssa. Miika pusutteli hyvät yöt Ruskansa kanssa.
”Sun ei tarviikkaan runkata.. kun saat nussia Ruskaa!”, Janne hohotti aitalla Miikalle. Aika kakaramainen käsityshän se oli, ja lisäksi epätotuudenmukainen. Myöhemmin sain tietää, että mökkireissusta kesti vielä hyvän aikaa, ennenkuin Ruska oli halunnut aloittaa seksielämän Miikan kanssa.
Sannan kanssa meillä sen sijaan koitti yhteinen mukava hetki, kun toiset aamukolmen jälkeen olivat nukahtaneet. Saunalla hän värähti kun sivelin häntä hellästi. Hän oli sylissäni pukuhuoneen penkillä – samalla, jossa oli aiemmin saanut ottaa isopyllyisen Marjatan, josta kerroin aiemmassa tarinassani.
Kun suudelmillani haravoin Sannan kaulaa, hän inahteli. Olimme sylikkäin kasvot vastatusten. ”En kyllä pystynyt nukahtamaan..”, hän sanoi, selvästi iloisena. Myöhäisen kesän yö oli tumma, tunnelma epätodellinen. Hetkessä oli juuri sellainen tuntu, että aamuyö jatkuu loputtomasti, eikä millään ole mitään väliä. Oli vain me, kaksi nuorta sylikkäin toisistamme nauttimassa.
Suutelimme yhä kiihkeämmin. ”Haluatko… naida?..”, varmistelin Sannalta. ”Haluan.. haluan.. haluan!”, tyttö parahteli minun jo samalla riisuessa rintaliivejä.
Nautin kohta suudellen Sannan melko isoista, D-kuppisista rinnoista. Hän inahteli ja kohahteli, kun kieleni leikki nänneillä. Tyttö sulki silmänsä ja hinkkasi jo pilluaan kovettuvaa etumustani vasten.
Kun 24-senttinen tanakka kyrpä ponnahti kohta esiin housuista, Sanna katseli sitä hämmästyneenä. Hän kertoi tienneensä, että ”Matilla on tosi iso penis”. Hän lisäksi kertoi kuulleensa muilta tytöiltä, että jos kanssani lähtee treffeille, niistä tulee ”rakastelutreffit”.
”Nyt on sitten.. kai mun vuoro!”, hän sanoi, selvästi tyytyväisenä. ”Ja kyllä.. Matti.. ihan tiedoksi, kaikki naiset täällä tietää, että sulla on tosi kookas kulli, ja sä vaan yrität peitellä sitä!..”. Sanna oli selvästi kiihottunut, mutta olin yllättynyt hänen suorasukaisuudestaan, joskaan se ei haitannut menoa ollenkaan. Tyttö selvästi tiesi, mitä 21-vuotias mies halusi 17-vuotiaan tytön kanssa tehdä.
Penkki ei ollut edelleenkään paras paikka rakastelulle. Löysin polvieni alle samat pelastusliivit kuin vuotta aiemmin, ja otin tyttöni jalat olkapäilleni. Sanna huudahteli katkonaisesti, kun jörssi painui sisälle uomaan. Hän piteli yläpuolellaan olevasta naulakosta kiinni.
Nussin menemään, ja näky oli kieltämättä kiihkeä. Huudahtelevan teinin kasvot olivat kiihotuksesta punakat, kun tyttö kiljahteli naimistyöntöjen tahtiin. Isot tissit hytkyivät, penkki kitkui allamme ja pelkäsin, ettei naulakko kestä seinässä hänen pitäessä siitä kiinni. ”Tuntuu hyvältä!.. Mielettömän hyvältä!..”, Sanna kiljahteli.
Suuntasin naimista niin, että paksu suoni kullin päällä hyväili tytön klitorista. Kohta huudahtelu alkoi tiivistyä ja pian lihavärinä varressa paljasti vaikerruksen keralla, että Sanna tuli. ”Oioioioihh!…”
Löysimme hänenkin polviensa alle jotakin pehmeää, kun tyttö pyllisti nuoren herran alkeassa laittaa takaapäin. Toinen käteni piteli lanteilta, toinen hartialta. Sannan ohuet vaaleat hiukset olivat huitaistulla nutturalla, jotka nytkyi naidessa. Kohta paine kasvoi, puristin rinnat kouriini, vedin tyttöni vasten itseäni ja annoin tykin laulaa. ”Oooohhh..!”, huudahdin voipuneena kun tavaraa sykähteli rasiaan. ”Oliko hyvä pillu?.. Oliko?..”, Sanna kuiskutteli selvästi kiihottuneena siitä, että nuori mies sai nautintoa. ”Oli kyllä.. ja lisäksi sulla on upeat tissit”, kehuin. "...Tiedän!..", hän sanoi hymyillen.
Aamulla porukka oli jakaantunut tasan niin, että pojat olivat autuaan tietämättömiä edellisyön meiningeistä, ja tytöt tiesivät tuoreeltaan missä mentiin. Sannalla oli rinnan yläpuolella aiheuttamani fritsu, jota hän ei erityisesti peitellyt.
—
Kului kymmenen vuotta. Asuin Tampereella ja olin ollut jo pitkään työelämässä.
Sain talvella yllättäen kortin Ruskalta. ”Hyvää syntymäpäivää! P.S. Ollaan yhteyksissä!”, kortissa luki.
Tietysti mieleni valtasi heti muisto siitä mökkiviikonlopusta. Vaikka se oli ollut tietysti minun osaltani kiihkeä lopulta toisen tytön kanssa, muisto Ruskasta ei ollut täysin hiipunut. Muistin hänen kauniit silmänsä, hurmaavat paksut, oranssit hiuksensa ja tietysti sen vartalon. Ja kyllä ne sipaisutkin edelleen muistuivat mieleeni.
Aavistin, että Miikan kanssa heillä oli täytynyt tullut ero. Kun kirjoitin takaisin Ruskalle, kerroin omasta tilanteestani ja tietysti lauseenpuolikkaalla olevani yhä poikamies. Ruskalla oli kaksi lasta, jo kouluikäisiä kumpikin.
Muutamassa kirjeessämme oli heti läsnä iloa, sähköä ja sanatonta kaipausta. Tietysti minulla oli omat epäilykseni nuoren naisen, tuolloin 28-vuotiaan, kaipauksien laadusta.
Olin vastassa asemalla, kun hän tuli junalla Turusta. Tunnistin kyllä hänet heti. Olimme yhä nuoria, ensimmäiset harvat rypyt koristivat silmäkulmiani, koska elin silloin työelämässä kiireistä Nokia-insinöörin arkea. Minulla oli jopa työsuhteisena Mobira Cityman 900 -puhelin. Ruskassa ei ikä näkynyt lainkaan. Hän oli edelleen ”pikkuinen”, eli laiha, tyttömäinen ja ketterä. Peppukin oli edelleen upea.
Huitaisimme matkalla asunnolleni Puutarhakadulle viinerikahvit Sokoksella. Ruska tuntui huolettomalta ja vapautuneelta. Kysyin tietysti, mitä Miikalle kuuluu. Sain tietää, että Miika oli rakastunut toiseen naiseen, ja jättänyt Ruskan ja lapset puoli vuotta aiemmin. Hiljaiseksi se veti. Lääkäri-Miika asui uuden perheensä kanssa, jossa oli myös tuore vauva, toisella puolella Turkua.
Ruska yritti kuulostaa huolettomalta, mutta olihan sen täytynyt koville ottaa. ”Perheen ja lasten kannalta kyllä, mutta liiton kannalta… en tiedä”, Ruska sanoi. Hän kertoi, että Miika oli ollut aina hankala, pakkomielteinen, mustasukkainen ja määräilevä. Silti hän oli ollut se, joka oli päätynyt toisen luokse. ”Mustasukkainen mies, joka itse sitten pettää”, mutisin kahvia hörppien ja Ruska naurahti katkeranhilpeänä. ”Ja vielä aivan paska sängyssä..”, hän sanoi rehvakkuutta tavoitellen, mutta punastui kun tajusi paljastaneensa jotain omista motiiveistaan tulla Tampereelle.
Hississä jouduimme luontevasti lähekkäin, eikä lähentymiseni Ruskaan eteiseeni päästessämme ottanut kauaakaan. ”Eihän sulla ole tänne.. rouvaa tulossa yllättämään!..”, hän höpötteli minun jo suudellessani kaulaa ja riisuessani häneltä ensimmäisiä vaatekappaleita.
Istuessani sängylläni sylissäni kasvokkain hän avasi ihanat hiuksensa, ja vallaton kiharaparvi levisi hartioille. Minusta se oli aina rakastelussa yksi parhaita hetkiä: nainen avaamassa hiuksensa. Suudellessa sormeni haroivat hiuksia, ne tuntuvat juuri niin voimakkailta ja runsailta kuin vain nuorempana olin saattanut kuvitella.
Haluaisin väittää, että Ruskan tissit olivat samalla tavalla terhakkaat, kauniit pienten kyyhkysten muotoiset pallot kuin silloin mökillä. Kiihottuneina kovettuneet nännit puskivat ylöspäin, ja niitä oli mukavaa maistella samalla, kun käteni teki tuttavuutta kauniin ja yhä kiinteän pyllyn kanssa. ”Sulla on.. tosi hyvä pylly..”, kehuin. Ruska hiveli hartioita, hän selvästi rakasti miehessä kehittyneitä olkapäitä ja hauiksia, joita olin onnistunut pitämään kuntosalin avulla kohtuullisessa kunnossa. ”Voit sanoa.. että hyvä perse..”
Kyllä Ruska kovettuvaa kyrpääkin välillä housujen läpi kävi hipaisemassa, ja hymyilevien huulten välistä pakeni huokaus. ”Voi hyvänen aika!..”.
Nainen makasi sängyllä, minä riisuin työunivormuun kuuluneet suorat housut. Ilokseni kulli ei iän myötä ollut kolmekymppiseksi mennessä osoittanut laantumisen merkkejä, ja yhtä riehakkaasti se nousi tuttuun ylvääseen kulmaan vatsaani vasten. Pituutta sillä tosiaan on (edelleen) 24 senttiä, ja paksuimmasta kohtasta se on ympärykseltään 17-senttinen. Siinä vaiheessa se oli ehtinyt tulla tutuksi jo yli kahdelle sadalle eri naiselle.
Nyt sen kimppuun pääsi hellästi Ruska, joka oli paitsi vaikuttunut, myös selvästi kaihoisan huvittunut näkemästään. Kun suutelimme sängyllä vielä toisiamme nautintoon valmistellen, hän hyväili ja nyrkitti kullia kiihkeästi. ”Matti.. sä et edes tiedä, minkälainen legenda sun kyrpä oli jo silloin..”.
Oli minulla aavistukseni, mutta nyt jörssi hinkui jo päästä sisälle Ruskan kiihottuneena jo selvästi turvonneeseen rasiaan. Hän pyysi minua olemaan varovainen asetellessani terskaa porteille, mutta tiesin kokemuksesta, että se kyllä mahtuisi hyvin sisälle. Olimme nytkin niin, että hänen jalkansa lepäsivät hartioillani, ja nainen makasi sängyllä minun ollessa polvistuneena lattialla.
Kun terska sitten painautui melko mutkattomasti Ruskan porteista sisälle puristaen minuakin kyllä mukavasti, nuori nainen huohotteli tyytyväisenä pusertaen samalla lakanoita pikku nyrkkeihinsä. ”Mutta kyllä sulla on… siis.. aivan uskomaton kulli!..”, hän parahteli katsoen ja tuntien, kuinka kova kanki painui sisään.
Naimme, nytkyttelimme, nussimme ja nautimme. Ruska oli kiihkeä ja vapautunut. Vallattomasti hän huudahteli, ja halusi ratsastaa ja vaati minua nauttimaan hänestä ”niin paljon kun ikinä pystyt”.
”Tiedoksesi, en ole saanut.. kullia.. yli vuoteen!.”, hän huudahteli ratsastaessaan. Tissit pompahtelivat ihanasti, puristelin niitä ja nännejä vaivasin peukaloillani. Pylly pumppasi, nainen kiljahteli, ja kohta hän nojasi rintaani käsillään ja tuttu värinä ja supistelu tuntui varressa. ”Oh mikä… mikä uskomaton..”, hän kuvaili henkeään haukkoen orgasmiaan.
Ruska oli kovaääninen, ja tiesin, että naapurit taatusti kuulevat, että insinöörin kämpässä pannaan taas. Kun kondomi napsahti rikki (mikä tapahtui tuolloin aina, usein kaksikin kertaa varvin aikana), Ruska oli vilpittömän innoissaan saadessaan rullata uuden kumin varren päälle. ”Siis aivan mieletön, järkyttävän suuri ja ihana kulli!”, hän nauroi.
Talviaurinko loisti ikkunasta. Tuntui täydelliseltä panna tätä naista. Hänen ihonsa oli talvisen valkoinen ja kuulas. Punapäällä kauniita pisamia oli eri puolilla kehoa. Minusta pisamat ovat aina olleet ihania.
Kehuin hänen pyllyään, kun tulin lopuksi takaapäin. ”Sulla se on hyvä pylly!..”, murahtelin. ”Sano vaan että perse!..”, hän huudahti takaisin. ”Hyvä perse, hyvä perse!..”, minä toistelin samalla, kun lastia alkoi tulla sykähdellen kondomiin.
Kun tasailimme hengitystä, Ruska piirteli sormillaan kuvioita rintakehääni. ”Yli vuoteen en ollut saanu.. enkä kyllä muutenkaan näin ihanaa ja kiihkää seksiä!..”. Myöntelin, että aikamoisen ihanan laukan saimme aikaiseksi.
”Halusitko sä mua silloin?..”, Ruska kyseli. Myönsin halunneeni, mutta kunnioittaneeni hänen ja Miikan tilannetta. Siinä oli mukana vähän kaunistelua, koska olin silloin tämän tästä myös varattujen tyttöjen ja naisten kanssa.
”Hurjaa, kun.. mäkin olisin halunnut silloin, sun kanssa”, Ruska sanoi painautuen paremmin kainalooni. Hän sanoi kokeneensa kiihottavana, että olin ”noin vain ottanut” Sannan siellä mökillä. ”Oisin mäkin voinut tulla.. otetuksi..”, hän sanoi. ”Sun ottamaksi..”.
Vietimme päivän yhdessä, rakastelimme vielä illalla, ja sitten vein Ruskan yöjunaan. Hän tuli vielä muutaman kerran Tampereelle luokseni, omien sanojensa mukaan panoreissulle. Hänkin löysi sitten aikaan uuden miehen ja isäpuolen lapsilleen.
Mutta se kosto. Ruska kertoi minulle kyllä jossain vaiheessa, ettei hän ollut voinut jättää ilmoittamatta heti ensivarvimme jälkeen Miikalle käyneensä rakastelemassa kanssani. Ruska ei myöskään ollut jättänyt kertomatta vertailevaa tietoa kalun koosta ja kunnosta, ja sitä, että nautti seksistä kanssani enemmän kuin ikinä hänen kanssaan. ”Olisit nähnyt, miten se petollinen nuljaska nujertui, kun sai kuulla että juuri sä olet nussinut mua. Se muistaa ja tietää paremmin kuin hyvin, miten sulla oli ja on edelleenkin valtava kulli, ja sillä aika mitätön silakka!”