Iso Kaluni ja Reija

11/12/2022 | Kirjoittaja: Matti |
5 min
Kertoja: Mies | Nuori MiesNuori NainenIso Kalu
4.4
(41)
Elinan rasia oli tiukka ja ihana. Tunsin, kuinka hän sai pian orgasmin ja kiljahteli hervottomana.

Minulta on kysytty, onko kookas kulli joskus aiheuttanut kiusausta ylvästellä tai nostaa välineen kokoluokka itse julkisesti jotenkin esiin.

Rehellisesti on myönnettävä, että olen varsin vähän koskaan itse pyrkinyt tuomaan kalun kokoa tietoon missään. Se on ikään kuin itse huolehtinut tästä tehtävästä, koska ihmisissä – niin miehissä kuin naisissakin – asia on tuntunut nostattavan aina ajatuksia ilman mitään erityistä kampanjointia. Koskaan en ole kertonut kenellekään, miten monen naisen kanssa olen ollut sängyssä, ja kuinka jo verrattain nuorena ”sain pillua” periaatteessa koko ajan eri tytöiltä.

Matkan varrella on ollut tietysti muutamia saunatilanteita, joista olen jo kertonut aiemmissa tarinoissa. Ne ovat usein olleet kuumottavia, mutta pääasiassa varmaankin toisten asianosaisten mielestä. Jo nuorena kullista liikkui huhutietoa tuttujen nuorten parissa, ja kun sitten satuttiin samoihin löylyihin ilman vaatteita, oli toki merkillepantavaa, miten kaikki kyllä hiljaisesti noteerasivat ison kyrvän. Sen näkeminen oli monelle selvästi vähän odotettukin tilanne.

Itse naimisesta muistan vain yhden tilanteen nuoruudesta, jossa tiesin, että meitä tytön kanssa katsottaisiin salaa, ja katsoja todennäköisesti saa henkilökohtaisia virikkeitä nimen omaan nähdessään ison kullin tositoimissa naisen kanssa.

Elettiin syksyä 1978. Olin 18-vuotiaana viritellyt siimoja pitkin kesää lomittajahommissa eri talojen tyttöjen kanssa, ja erään punatukkaisen Reijan, 20, kanssa olimme jo päässeet Yksin kotona -tilanteeseen. Tosin ihan yksin emme olleet, vaan Reijan isä Martti touhusi jotakin konehallilla, ja hän varmasti näki, kun Reijan ohjaamana suuntasimme vanhalle kivinavetalle, jonka yläkerrassa tiesin minäkin olevan ihan mukava paikka lemmenpuuhille.

Martti oli nähnyt kullin kesällä saunalla, eikä malttanut olla sitä varovasti ihastelematta. ”On sulla poika vaan.. melkonen vehje..”. ”Taitaa olla vielä isompi kuin isälläs!..”, hän naureskeli, vaikka kuten aiemmassa tarinassa kerroin, oli isäkin tunnettu miesten kesken isosta kullistaan. Huomasin, että Martti tämän tästä vilkuili vehjettä, ei mitenkään eroottisessa mielessä, vaan varmaankin lähinnä todeten, että varustelu tyttöjenkin kanssa touhuamisen kannalta oli ihan lupaava. ”Ootkos sinä poika saanu jo pillua!”, Martti jatkoi hohotellen. Isä oli saunassa mukana, enkä häveliäisyyttäni oikein voinut myöntää mitään, vaan pudistelin vaan päätäni, ”ei nyt sentään.. vielä…”. Tilanne oli vaivaannuttava. Oikeastihan olin tuossa vaiheessa ollut jo yli kahdenkymmenen eri tytön kanssa sängyssä.

Punatukkaisen Reijankin kanssa meillä oli jo äänetön sopimus selvästi syntynyt siitä, että meidän välillämme tulisi jotakin kiihkeää tapahtumaan, ennemmin tai myöhemmin. Himo sai kasvaa lokakuulle asti. Nyt riisuin Reijaa, joka kiemurteli kiihkeästi sylissäni navetan ylisillä. Suutelimme huohotellen. ”Matti.. vihdoinkin.. me..”. Lattialla oli patja toimitustamme varten. ”Sä olet jo kesällä pannut.. ainakin Inkeriä ja Elinaa!..”, Reija huohotteli hymyillen, muttei vaikuttanut siltä, että asia häntä haittaisi, pikemminkin päinvastoin.

Olin silti vähän vaivaantunut, kun aiempia valloituksia nousi jotenkin esiin. Inkeri, 24, oli Reijan serkku ja pienen tytön äiti, joka oli tullut juhannuksen viettoon kotikulmille aviomiehen jäätyä töiden vuoksi kotiin. Juhannusilta oli sisältänyt vihjauksia ja silmäpeliä. Itse olin ollut vähän vaivaantunut, kun aikuisempi nainen oli kiinnostunut, vaikka tiesin kyllä miten edetä.

Nuorisoseuran talon liiteriä romanttisempaa paikkaa ei meille ollut löytynyt. Olin ensin hieronut ja sormeillut Inkerille orgasmin viltillä maatessamme, samalla leikkien hänen varsin isoilla tisseillään, jotka olivat ehkä E-kuppiset. Inkeri nojasi halkopinoon, kun taoin vielä häntä takaapäin, ja tykitin tyytyväisenä spermat vakoon. ”Isommat tytöt kuule tietää.. että Matilla jos kenellä se vasta on mieletön kulli!..”. Olin tietysti hyvilläni naisen arviosta, mutta samalla vähän hämmentynyt.

Tästä vain parin päivän päästä oli pihaamme pyöräillyt 16-vuotias Elina, jonka kanssa meillä oli keväällä ollut kömpelöä silmäpeliä heidän kotitilallaan. Nytkin oli vaivaantunutta ja varovaista. Hiljainen Elina ei kuitenkaan vastustellut, kun silittelin häntä kohta huoneessani sängyllä.

Ketään ei ollut kotona, isosiskot olivat omissa kesätöissään, äiti ja isä asioilla. Hänellä oli mukavat, polkkamalliset ruskeat hiukset ja silmät. Suutelimme, koko ajan kiihkeämmin. Tyttö selvästi menetti ajan ja paikan tajun, ja halusi vain antautua nuorelle miehelle.

Riisuin kohta ilman vastahankaa sorjan vartalon, tissit olivat pienet mutta kauniisti nöpöllään, kun suutelin niitä hänen istuessaan kasvotusten sylissäni. Peppu oli mukavan kiinteä ja pyöreä, kun puristelin sitä hänen keinuessaan ja jo kiehnätessään kiihotuneena pilluaan kullikumpua vasten. ”Mä tiesin, että sä haluat multa .. pillua ..”. Tyttö oli totisesti luvattomilla teillä.

Sain työnnyttyä kohta sisään kohtuullisen helposti. Elina voihki allani ja rajoitti kädellä kullin soljumista vaossa. ”Kaikki sanoo.. että sulla on ihan järkyttävän iso!..”. Elinan rasia oli tiukka ja ihana. Tunsin, kuinka hän sai pian orgasmin ja kiljahteli hervottomana peittäen suunsa, ettei kiljunta olisi kantautunut ulos avoimesta ikkunasta. Tytön kasvot ja hartiat olivat tulipunaiset. Hän todella sai ja rajusti.

Nostin hänet työpöydälleni, asetin jalat harteilleni ja työnsin sitten vielä sisään. Naida nytkyttelin hetken aikaa ihaillen varren liukuessa sulokkaassa uomassa. Kohta tunsin kiveksissä tutun paineen, ja tavara lähti liikkeelle. Ilman huolen häivää painelin urahdellen koko satsin tytön sisään, kuten oikeastaan aina niinä nuoruusvuosinani.

Kohta seurasin, kun tyttö peppu keinuen lähti pihasta pyörällä, yhtä kokemusta rikkaampana. Isä ja äiti tulivat häntä autolla vastaan, enkä muista minkä hätävalheen kehitin, kun he kysyivät millä asioilla Elina oli ollut liikkeellä. En tiedä olisivatko edes uskoneet, jos olisin sanonut 16-vuotiaan hiljaisen tytön tulleen meille yksinkertaisesti panemaan.

Myöhemmin sain Elinalta kirjeen, jossa hän kertoi, että oli halunnut sänkyyn kanssani, ”koska olet kiva ja komea – ja arvaappa myös miksi? No koska sulla on se sun valtava kulli, ja musta on ihanaa, että sä kiihotuit musta..”

Tallin ylisillä olin jo vauhdissa Reijan kanssa, mutta olin päätellyt, että pienen ikkunan takaa kuuluva kopina kertoi siitä, että Martti taisi katsella nuorenparin lemmenpuuhia.

Reija asettui patjalle levittäen jalkansa, itse odottelin polvistuneena hänen rasiansa edessä. 24-senttinen, paksuimmasta kohdasta ympärykseltään 17-senttinen kyrpä seisoi suorana vatsaani vasten. Tiesin, että se suonikkaana ja kivikovana oli melkoinen ilmestys. Terska loimotti tutun sinipunaisena. Reija huohotteli jo valmiiksi ja tuijotti kullia pelonsekainen tyytyväinen ilme kasvoillaan. ”Siis.. oikeasti!!”.

”Matti.. siis kyllähän mä tiesin, mutta.. sulla on aivan USKOMATTOMAN iso kyrpä!!”.

Työntelin kohta tyytyväisenä jörssiä rakkaani vakoon. Hän levitti häpyhuulia, ja kohtuullisen helposti sain painettua sisään tälläkin kertaa. Reija oli hyvin kostea ja kiihottunut. Terska painui käytävällä eteenpäin, ja minun täytyi huudahtaa rehellisesti, että Reijan kanava tuntui aivan upealta minulle. ”Sulla on todella miellyttävän tuntuinen .. pillu!..”. Tyttö ynähteli tyytyväisenä ja jännitti selvästi vatsaansa ja lantiotaan ottaessaan vastaan ison parrun. ”Ja hyvin mahtuu!..”, rohkaisin häntä, koska tiesin tytön miettivän mahtumiskysymyksiä.

Nain tyytyväisenä huudahdellen. Tuntui todella hyvältä. Tiesin, että Isä-Marttikin saisi mukavaa katsottavaa, kun terve nuorimies nautti tyttären jalkovälissä. Oli kyse täysi-ikäisestä ja täysivaltaisesta nuoresta naisesta, joten en huolehtinut sen kummemmin eettisistä ulottuvuuksista – joskin tiesin, että Reijallakin oli vakituinen miesystävä, tätä reilusti vanhempi. Nyt rasian kanssa teki tuttavuutta innokas ja kivikova, 18-vuotiaan salakarjun iso kyrpä.

Varmasti tämä kiihotti jossain ikkunanraon takana katselevaa Marttia. Reija, joka tuskin kiihkoltaan huomasi isän salakatselua, ei säästellyt, vaan huudahteli ylistystä kullille. ”Ihan mahtava! Ihanasti nait.. Matti!!”. Häntä kiihotti se, että olin jo ollut hänelle tuttujen tyttöjen kanssa.
”Onko parempi pillu kuin Reijalla.. tai Elinalla!”, hän huudahteli minua naidessa silmiin tapittaen. ”On parempi.. on!”, sanoin rehellsesti. ”Mutta Elinalla on tiukka teinipillu!.. Ja Inkerillä on isot tissit!.. ”, Reija vain lietsoi. ”Joo mutta sulla on mahtava pillu.. ja ihanat rinnat”, leikin mukana. Tiesin, että tyttöjen kiihkeyteen on miehen syytä vastata. Puheet lisäsivät Reijan nautintoa. Rinnat olivat tavallisen kokoiset, kenties b-kuppiset, mutta nautin niistä toki.

Kohta Reija huusi patjalla estottomasti orgasmin värisyttäessä koko lantiota. ”Oooohh!… oioioioiooo!!..”, hän vaikeroi.

Kun hän hieman laantui, käänsin hänet kontilleen ja aloin panna takaapäin. Pillu tuntui ihanalta, ja nain oikein selkäni kaarelle taivuttaen, silmät kiinni nyt itse joka työnnöstä nauttien. Tiesin samalla, että Martti näkee kun nautin tosissaan tyttären pillusta. Ajatus kiihotti minua, vaikka en sitä oikein halunnut myöntää. Samalla tuli Martillekin selväksi, että ihan kokematon nuori mies en todellakaan ollut.

Köyrin nautiskellen, tyttöni nautintohuutoja kuunnellen. Kun satsi sitten lähti liikkeelle, parahtelin ja jynkytin lastin sisään. Reija säesteli takapuoltaan keinutellen ja ynähdellen. ”Oliko hyvä.. oliko hyvä pano sulla..”, hän varmisteli, vaikka tiesi kyllä vastauksen.

Olin kuulevinani taas kopinaa, nyt sen merkiksi, että isäntä taisi kivuta alas tikkailtaan ja hipsiä takaisin konehallille. Jälkeenpäin en voinut ainakaan sellaista johtopäätöstä vetää, ettei hän olisi pitänyt näkemästään. Ilmeisesti näytös oli tehnyt vaikutuksen, ja hän vaikutti jatkossa leppoisan kunnioitavalta kohdatessaan nuoren lomittajapojan, jolta hän oli saanut todeta sujuvan varsin monenlaiset talon toimet.

Katso kaikki kirjoittajan Matti novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.4 / 5. Arvostelijoita 41

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu