Olin kolmilapsisessa perheessä keskimmäinen, ja kaksi siskoani ovat minua pari vuotta vanhempi Seija ja viisi vuotta nuorempi Kerttu.
Nuorena olin hävettävän useiden siskojeni kavereiden kanssa sängyssä. Molemmat olivat kiitettävän sosiaalisia, ja tutustuin moniin tyttöihin heidän kauttaan. Vispilänkauppaa syntyi monien kanssa, ja aika nopeasti tultiin siihen tulemaan, että hiljalleen naimaikäisillä nuorilla naisilla teki mieli.
Kerran loppukesästä Seijan luona vieraili hänen kaverinsa Kati, johon Seija oli tutustunut valtakunnallisella kuoroleirillä. Kemistä tullut 19-vuotias Kati taisi ihastua minuun jo pian saapuessaan meille perjantaina. Olin tuolloin itse 18-vuotias, elettiin loppukesää 1978.
Saatoin olla ihan mukava maalaispoika-näky. Ajoin pihaan kuorma-autolla. Vaatteet olivat likaiset, mutta ihoni oli ruskettunut ja ahavoitunut. Kuorma-auton hytistä hyppäsi paidaton, tuohon aikaan ihan lihaksikas vesseli, ja Katin ilme oli kyllä paljon puhuva. Minä varmaan lähinnä punastuin – kuten sanottua en ollut sosiaalisesti kovin lahjakas, ja minussa oli lähinnä jotakin jäyhää luolamiesmäistä karismaa, joka tyttöihin vetosi.
Jo seuraavana iltana sitten tapahtui. Kuljeskelin rantasaunalle. ”Älä mene vielä sinne, Kati tulee kohta pois”, Seija sanoi minulle tullessaan vastaan polulla. Näin kuinka pyyhkeeseen kietoutunut Kati kuivatteli tummia pitkiä hiuksiaan kuistilla.
”No hei…”, hän näytti ilahtuneelta minun tullessani kohta saunalle. Ruskeat silmät säihkyivät vastustamattomasti. Huikkasin meneväni omalle vuorolleni, ja astuin pukuhuoneeseen. ”Kop kop, vaatteet otan tästä vielä matkaani…”, kuului kohta oven takaa – juuri kun olin saanut paitani parahiksi riisuttua. Mikäs siinä oli riskiä, maatalon töissä jäntevöitynyttä ylävartaloa neidolle esitellessä. Tangamalliset kesäkalsarit oli minulla vielä jalassa, mutta kyllä niiden läpi saattoi nähdä sen aikamoisen kullinkaaren, jonka tiesin kankaan pintaa piirtyvän.
Kohta sain itsekin yllätysesittelyn, kun Kati mukamas vaivihkaa solauttikin pyyhkeensä yltään ja sain nähdä paljaat rinnat ja pikkuhousujen verhoaman häpykummun. ”Ei kai haittaa..”, tyttö mukamas pahoitteli.
Tajusin kyllä, että minua kiusataan ja rajusti. Kati taisi olla niitä tyttöjä jotka tykkäsivät leikitellä nuorten miesten kustannuksella.
Kuitenkin kun menin hänen lähelleen hän oli heti ”auki” ja vastasi suudelmaani yllättyneenä mutta kiihkeästi. ”Matti!..”, hän huokaili minun alkaessa suudellen koluta hänen sorjaa kaulaansa. Tytön kädet silittelivät ja tunnustelivat kehittynyttä selkää ja leveitä hartioita.
Olin tuossa vaiheessa 18-vuotiaana jo todella kokenut. Kati taisi olla kahdeskymmenesviides nainen, jonka vakoon saisin jörssin työntää. Vain paria viikkoa aiemmin olin ollut reilusti vanhemman Salmen kanssa, josta kerroin aiemmassa tarinassani.
—
En ollut varsinaisesti puutteessa, koska muuta päivä aiemmin oli sattunut kiihkeä, mutta aika arveluttava tapahtumaketju. Olin hakemassa isän pakettiautolla Loimaalta kahta suloista novascotiannoutajan pentua tuttavaperheellemme Häkkisille (nimi muutettu). Mukana seuranani oli 15-vuotias Veera. Tiesin hänen olleen ihastuneen minuun. Hän oli selvästi laittautunut matkaa varten, meikannut ja pukeutunut kivasti – ehkä äitinsä mielestä vähän turhan lyhyeen mekkoon ottaen huomioon, että eläinhakureissusta oli kysymys.
Meillä luisti juttu. Ajokeli oli kaunis kun ajoimme yli kolmen tunnin matkan suuntaansa. Veera oli innoissaan uusista koiranpennuista jotka siis olivat Seppo-isännän tulevia metsästyskoiria, mutta nyt pieninä vielä ”hirveän suloisia” pikku kavereita.
Meille muodostui kiva matka. Pysähdyimme maantien varren kioskilla jäätelölle – silloin näitä hirsikioskeja vielä oli, huoltoasemia ja liikennekeitaita vähemmän. Kun ostin Veeralle jätskin, hän tunsi selvästi itsensä otetuksi, oltiin vähän kuin treffeillä.
Paluumatkalla tajusin kyllä, että katsoimme toisiamme aika eri tavalla kuin vielä hetki sitten. Koiranpennut olivat takakontissa. Veera katsoi minua toistuvasti silmiin vähän liian pitkään, räpytteli vielä kauniita silmiään. Hänellä oli mukavat punertavat puolipitkät hiukset, joihin kesän aurinko oli polttanut kauniisti vaaleita raitoja. Jossain vaiheessa hän hipaisi minun vaihdekepillä olevaa kättäni. Luontevasti se laskeutui kohta tytön reidelle. Olimme kuin mikäkin nuori perhe liikenteessä, pennut nukkuivat takapenkillä. Veera tarttui käteeni ja piti siitä lujasti kiinni.
Kun sitten pysähdyimme eräälle kioskille ja huomasimme sen jo sulkeutuneen illan jo myöhetessä, tiesin, että tällä seisakkeella menisi kuitenkin vielä hetki. Kuljimme levikkeellä metsänrajassa. Veera piti minua lujasti kädestä ja painautui lähelleni. Kohta hän oli sylissäni pakettiauton tavaratilassa. Suutelimme kiihkeästi koiranpentujen häkissä ihmetellessä vierestä, mitä oikein tapahtui.
Minulle olisi riittänyt ihan hyvin pussailut, mutta tapahtumat etenivät tytön edesauttamana pidemmälle. Veera istui sylissäni kasvot minua vasten, ja kohta vähän yllättäen rullasi paidan päältään ja napautti rintaliivitkin pois, paljastaen mukavan pyöreät b-kuppiset tissinsä. Jörssi alkoi heräillä oikein kunnolla. Suutelin kauniita rintoja, silittelin hiuksia ja puristelin Veeran kiinteitä pyöreitä pakaroita.
Tyttö silitteli hiuksiani, kohahteli ja hymähteli tyytyväisenä. Kohta pää taittui kiihkeänä taaksepäin, kun sormeni alkoivat hyväillä pikkuhousujen verhoamaa pillua samalla kun imin nännejä. Paljon minun ei tarvinnutkaan hyväillä, kun jo tyttö huudahteli suu ammollaan kohta siihen malliin, että tiesin tytön laukeavan ja lujaa.
”Sä olet ihana!..”, Veera huohotteli. Tiesin tasan mitä oli tapahtunut.
Veera meni kyljelleen lattialle, johon olin levittänyt nopeasti vilttejä. ”Sä varmaan haluat.. naida.. sä haluat pillua…” . Myöntelin, mutta painotin, että ei ollut todellakaan pakko. Tämäkin oli jo ollut tosi mukavaa. Veera hymyili raukeana, saaneena. ”Ei kun.. kyllä mäkin haluan.. naida.. siis jos sä vaan haluat..”. Olin jo oppinut, että kyllä miehen halu usein sytytti naisenkin, jos vain oltiin muutenkin samalla aaltopituudella.
Kohta Veera pyllisti minulle, ja asettelin jörssiä pesän porteille. Tyttö oli jo saanut oman ilotulituksensa, ja halusin laittaa häntä nopeasti, kassit tyhjiksi -periaatteella. Vaaleat kapoiset kankut olivat käsissäni kauniit, kun pikkuhiljaa hivutin, nytkytin ja punnersin kyrpää sisälle. Menihän se lopulta. ”Apua! … Mä olen kuullut.. että sulla on tosi iso muna!..”, Veera huudahti selvästi lantionseutu äärimmilleen jännittyneenä. ”Ihan hirveän isolta tuntuu kyllä!..”
Nussin hissun kissun. Veera parahteli nauttivan oloisena. ”Ihana kun panet!”. Kiihdytin tahtia ja painoin syvemmälle. Pohjia raaputeltiin, kohdunkaula tuli vastaan, ja kullinvarsi oli terskan lisäksi ehkä kolmisen senttiä sisällä. Tytöllä oli yksinkertaisesti vielä liian pieni pillu minulle.
Puristin hänen kankkunsa tiukemmin kullinvartta vasten, ja sain sitten riittävän tuntuman. ”Nyt tuntuu hyvältä!”, kannustin tyttöäni ja varmistelin samalla, että hänkään ei ole katumapäälle tullut. ”Ihana kun panet!..”
Tiesin, että kohta olisi lauettava. Kokemus oli tuonut kestävyyttä ja siinä hetkessä toivoin muistaakseni ensimmäisen kerran, että kalu olisi edes jonkin verran pienempi ja vähemmän kestävä. Jouduin ottamaan toisen käden avuksi, laitoin sormet paksuimman, ympärykseltään 17-senttisen kohdan, ympärille ja puoliksi siis omaan käteeni 24-senttistä kullia vetäen kohta laukesin. Niihin aikoihin en ehkäisyjä murehtinut ja koko satsi sykki Veeran pilluun.
Kohta maantie soljui allamme, kun suuntasimme kotia kohti. Veera oli tyytyväinen ja ihmeissään – hän oli kyllä toivonut, että reissussa syntyisi romantiikkaa, mutta ”en sentään odottanut, että seksiä..”. Hän tiesi minusta etukäteen, koska oli aiemmassa tarinassa kertomieni siskosten Kirsin ja Kaisan kaveri. Heiltä hän kertoi kuulleensa, että ”Matti panee ihanasti ja sillä on mielettömän iso kulli”.
Kun sitten iltamyöhällä saavuimme Häkkisille, isäntä tarjosi bensarahojen lisäksi kyytimaksua. En tohtinut mitään ottaa, olin jo ihan riittävästi saanut. Osaltaan minua kiihotti se, että sain ”maksun luonnossa” Veeralta.
—
Katia asettelin kohta saunatuvan pöydälle, takapuolensa alle hän sai pari vilttiä ja seinää vasten sohvatyynyn.
Kävin vielä äkkiä laittamassa pukuhuoneen ulko-oven säppiin, kyrvän heilahdellessa tietysti täystanassa. Kati katseli sitä silmät lautasina. ”Matti.. sulla on ihan järjettömän iso kulli!”
Kati nosti jalkansa pöydälle, punaisena kimaltava. Tumman karvoituksen ympäröimä pilluvako oli siinä aivan levällään edessäni. Laitoin pelastusliivin omien polvieni alle ja nuolin ensin saunapuhdasta vakoa. En ole kovin taitava nuolija, mutta nyt varsinkin kun tiesin pillun olevan todellakin puhdas, ajatus oli ihan miellyttävä. Kati inahteli ja kohahteli, kun annoin kielenkärjen kulkea pitkin vakoa. Kiima maistui.
Kati sai orgasmin lipomiseni tuloksena. Sen verran rajusti hän pian puristi päätäni jalkojensa välissä, ja saatoin aistia lantion vapinan. ”..Ummmh-uuuum!!..”, kuulin hänen vaikertavan peittäen suunsa kädellään huutonsa vaimentaakseen. Nousin ylös ja asetin Katin jalat olkapäilleni. Sovittelin jörssiä vakoon, ja toisin kun Veera, Kati oli jo riittävän kookas, jotta kulli painui sisälle suht helposti.
Pidin kiinni lanteilta ja nain. Pöytä kitku ja nitkui, mutta onneksi saunamökki oli sen verran lujaa tekoa, ettei koko mökki heilunut. ”Matti.. ooh!.. siis me ollaan hulluja!..” Tiesin kyllä, että minun oli oltava nopea, koska isäntä oli myös tulossa kohta saunalle. Minua ei huvittanut jäädä oman perheen kesken kiinni näissä puuhissa. Myös Seija alkaisi kohta ihmetellä, missä Kati viipyi. ”Mieletön panija oot! Ihan järkyttävän kookas kulli!”
Katsoin Katin tärähteleviä, kenties C-kuppisia rintoja ja kiihkeitä kasvoja. Kostea tumma tukka lojui pöydällä hujan hajan. Kiihdytin tahtia ja tunsin, että kohta tulee. ”Urrrgggh!..”. Kun kasseista alkoi sykkiä tavaraa, olin samalla hieman helpottunut. Painoin pohjaan ja nytkyttelin lastin perille, ehkäisyä en tälläkään kertaa miettinyt.
Suukot vielä vaihdettiin, ja kohta Kati puolipukeisena viipotti talolle. Tytön posket loistivat punaisina. Tällaista hoitoa hän ei ollut odottanut, kun oli meille kylään lähtenyt.
Minä heitin ensimmäiset löylyt kun isäntä tuli pyyhkeineen saunalle. ”Ai, täällähän sinä olet. Ois voinut melkein luulla, että olet päässyt vihtomaan lauteille tuota tummaa tyttöä”, isäntä veisteli. ”Ei nyt sentään niin hyvin meikäläisellä…”, vastasin viattomana.
—
Sain myöhemmin Katilta pari kirjettä. Hän oli pettänyt kanssani omaa kihlattuaan, mitä vähän epäilinkin. Viimeinen kirje sisälsi melko unohtumatonta vuodatusta. ”Tiedätkö, täytyy sanoa, että vuoteessa ei tunnu enää samalta Reijon kanssa.. Sinä jätit kyllä nimittäin aikamoisen muiston! Jos et tähän mennessä ole vielä tiennyt, niin sinulla on kyllä uskomattoman iso väline! Kun näin sen siinä saunalla silloin, en voinut edes uskoa silmiäni. Ja kun se työntyi minuun.. et saata uskoa, kuinka täytetyksi ja tyydytetyksi tunsinkaan itseni.”
”Aina välillä kun vähän nautin itsekseni, mietin sun valtavaa kaluasi. Tuntuu niin hyvältä ajatella, että sen ohikiitävän hetken minä olin sinun naisesi, ja sinä niin täydellisesti mut siinä saunalla tyydytit!”
Kyllähän tuo hetki kiihkeydessään lämmitti minuakin usein sen jälkeenkin. Katista en kuitenkaan enää sen jälkeen kuullut, eikä Seijakaan saanut meidän touhuistamme tietää.