Iso Kaluni ja Anna-Maija

21/06/2022 | Kirjoittaja: Matti |
7 min
Kertoja: Mies | Nuori MiesNuorempi NainenIso Kalu
4.3
(34)
Kohta alkoi tytön huulien välistä kuulua huudahtelua ja tunkin varressa tuntua tykytystä ja supistelua.

Jotkut kiihkeät hetket naisten kanssa aiheuttivat ristiriitaisia tunteita. Tunsin joskus jälkeenpäin toisaalta syvää katumusta, toisaalta kiusallisen häpeämättömän lämpimiä värinöitä.

Itselläni nämä jälkeenpäin kaduttaneet tilanteet liittyvät siihen, että päälle parikymppisenä ollessani kaikkein aktiivisimmillani naisten kanssa, päädyin sänkyyn myös muutamien tyttöjen kanssa, joiden ei kenties heidän ikänsä puolesta olisi pitänyt kuulua repertuaariini.

Erityisesti erään Anna-Maijan tapauksen kanssa olen jälkeenpäin painiskellut, ja tuntenut häpeän valtaavan minut aina kun tilannetta mietinkin – mutta yhtä lailla olen aina jälkeenpäin myös kiihottunut ajatuksesta hänen kanssaan olemisesta. Seksi hänen kanssaan oli upeaa, mutta se toisaalta meni jo reilusti luvattoman puolelle ainakin omassa arvomaailmassani.


Elettiin kesäkuuta 1982. Olin 22-vuotiaana kotiutunut omasta kaupunkikämpästäni Kuopiosta kesäksi takaisin kotiin. Olin tehnyt ensimmäisen vuoden jakson paperitehtaalla ja syksyllä saattaisi olla jatkoa edessä. Kesän kiersin teini-ikäisestä saakka tutuissa töissä isän kanssa lomittajan hommissa maatiloilla.

Rimpeläisen (nimi muutettu) tilalla kävimme tiukan päivän päätteeksi saunomassa talon isäntäväen kanssa. Lomittajat olivat tilallisten parhaita kumppaneita, eivätkä ahkerimmat maanviljelijät olleet lomalla koskaan, vaan tekivät lomittajien kanssa vain joitain vaativampia kausihommia.

Annoin löylyjen hyväillä. Minä en voinut kotikulmilla kertoa kenellekään juuri mitään ensimmäisestä poikamiesvuodestani kaupungissa. Hyväpalkkaisen vuorotyön oheen tuli paljon vapaapäiviä, ja urheilun lisäksi vietin siis vapaa-aikaa paljon myös neitojen seurassa. Kuten aiemmassa muistelossa kerroin, pääsin aivan jatkuvasti sänkyyn eri tyttöjen kanssa. Kesän alkaessa kauden saldo oli jo 27 – vilkkaimpina viikkoina olin Kuopiossa nainut neljän eri tytön kanssa. Jos mukaan laskettiin myös edellisen kesän seitsemän varvia, laskeskelin, että olin ollut vuoden sisään sängyssä siis reilusti yli kolmenkymmenen eri naisen kanssa, mikä jälkeenpäin mietittynä kuulostaa todella hurjalta määrältä.

Todellisuudentajuni oli jo hämärtynyt, ja luulin jopa, että tuollainen määrä naisia olisi normaalia. Sain rotevasta, työn jäntevöittämästä vartalosta ja isosta kullista jatkuvasti tytöiltä kiittelevää palautetta. Naiset halusivat hyväillä ja ihmetellä vantteraa vehjettä, tulla päälle ja ratsastaa. He vertasivat sitä lähes aina omien mahdollisten vakimiestensä varustuksiin, ja vähän epäkiitollisena tietona se sai poikkeuksetta ylistäviä vertaavia arvioita pituuden, paksuuden ja rakenteen puolesta. Varren päällä kulkee paksu verisuoni, joka koskettaa naista ”juuri oikein”. Sain jatkuvasti kuulla, kuinka kyrpä tarjoaa erittäin kovia orgasmeja, ja useat naiset saivat ensimmäistä kertaa elämässään orgasmin yhdynnässä.

Rantasaunan kuistilla kuivattelimme nyt isän ja muiden miesten kanssa. En laittanut pahitteeksi, että miehetkin huomasivat vapaana heilahtelevan ison meisselin. Mukavissa mietteissä patukka oli heräillyt nytkin sen miellyttävän 20 prosenttia, ja saatoin tuntea kuinka puoleen reiteen ulottuva, 24-senttinen ja varsin paksu kanki sai kyllä ihailevan epäuskoisia katseita.

Join mietoa mallasjuomaa kuistilla, kun läheltä saunaa kulkivat myös Rimpeläisen talon kasvattitytär Anna-Maija ystävättärensä kanssa. Tytöt pääsivät yllättämään, mutta rehellisesti sanottuna ollut siitäkään pahoillani – vielä siinä hetkessä. Luontaisesti lihaksikkaiden reisien välissä komeili siis mukaviin mittoihin paisunut kyrpä. Teeskentelin, etten huomannutkaan tyttöjä, ja hekin hipsuttelivat pois suuntaa vaihtaen. Erotin kyllä Anna-Maijan punaiset poskipäät, taisipa tyttö ehtiä nähdä jotain mielenkiintoista. Hän selvästi vilkaisi vielä taakseen, näkikö varmasti oikein.

Minä olin tilalla luullut Anna-Maijaa vanhemmaksi tytöksi, sen verran mukavasti oli vartalo naisellistunut ja kookkaat rinnat kyllä kiinnittivät huomiota. Hiukset olivat vaaleat, mukavan pitkät niinkuin maatalon tytöillä silloin usein oli. Kun sitten kyselin tytön perään vaivihkaa, olin yllättynyt kun kuulin hänen olevan vasta täyttämässä 16 vuotta syksyllä.

Päätin tietysti saman tien, että hän rajautuisi pois minun sektoriltani. Ajattelin, että hänelle tulisi antaa ”kasvurauha”.

Samalla minua kiusasi ajatus Anna-Maijan isoista tisseistä ja naisellistuneesta kauniista vartalosta. Pylly oli pyöreä, lantion kaari todella kaunis. Kankut olivat kiinteät.

Rimpeläisellä oli useampia eri ikäisiä kasvattilapsia. Kun sain Anna-Maijan kasvattisiskon kautta viestin, lähtisinkö Anna-Maijan kanssa joskus ulos, tuskaannuin. Tiesin, että minun olisi pakko kieltäytyä. Samalla mielessä pyörivät kiusoittelevina ja kiihottavina paidan alta pullottavat Anna-Maijan tissit, vaaleat kauniisti vallattomat hiukset ja se tavattoman kaunis pyrstö.

Yritin suojautua ja varmistaa oman kunnollisuuteni Anna-Maijan kanssa kertomalla Rimpeläisen isännälle, että olin saanut tytöltä ehdotuksen yhteiselle illalle. Lupa treffeihin kasvattityttären kanssa heltisi kuitenkin muitta mutkitta. Isäntä tuntui pitävän minua esimerkillisenä nuorena miehenä. Hän ei yksinkertaisesti tiennyt edesottamuksistani – jos olisi tiennyt, tuskin olisi laskenut tytärtä ulos kanssani.

Eräänä iltana minä otin Anna-Maijan Hondan kyytiin kotiportilta. Ajelimme läheiselle järvenrannalle jutellen. Jo matkalla moottoripyörän selässä hän puristautui minua vasten. Meillä oli hyvä yhteys ja Anna-Maija tuntui ikäistään kypsemmältä. Hän puhui opiskelusta ja tulevaisuudenhaaveista.

Kun sitten kuljeskelimme kahdestaan kesäillassa järven rannassa, hyvistä aikomuksistani ja itselleni antamista vakaista lupauksista huolimatta ajauduimme melko nopeasti lähekkäin. Ujon Anna-Maijan lantio tuntui ihanalta, kun pujotin käteni hänen ympärilleen. Mekko peitti nytkin pepun hyvin, mutta kun tuuli järveltä vähän helmoja heilautti, totesin jälleen, että pakaroiden kaari oli todella hieno ja miehelle mieleen. Yritin olla tuijottelematta Anna-Maijan rintoja, mutta eipä niitä voinut täysin sivuuttaakkaan. Tyttö oli vielä kiusallisesti jättänyt pari ylintä nappia mekostaan auki, ja tissivako näkyi selvästi. Anna-Maijan rinnat olivat kookkaat ja selvästi täyteläiset. Saunapuhtaat oljenvaaleat hiukset olivat kauniisti kahdella letillä, ja hän oli selvästi sipaissut vähän väriä siroille ripsilleen.

Alkukesän ilta oli lämmin ja kaunis. Vain viikkoa ennen oli vietetty kevätjuhlia. Anna-Maija oli lopettanut peruskoulun ja lähdössä lukioon. Mietin yhä siinä kävellessämme, että pitäisi kehittää suhdetta tytön kanssa hieman pidemmällä tähtäimellä ja palata ehkä asiaan vuoden-kahden päästä. Toisaalta tajusin, että jos lasken hänet nyt käsistäni, niin myöhemmin voikin olla myöhäistä. Tytön sulot vetivät minua puoleensa, ja tunsin, kuinka hipaisu hipaisulta ja tytön lantion painuessa minua vasten, alkoi minua hiljalleen panettaa vastustamattomasti.

Istuimme pellon laidalla koivikossa. Istuin kiven päällä, ja Anna-Maija hivuttautuikin syliini. Aloin suudella, ja tyttö tuli heti mukaan. Hän silitteli pian solisluitani paidan alla, hiveli parransänkeäni ja kaulaani. Kun siirryin suutelemaan hänen sorjaa kaulaansa, hän hymyili kiihottuneena tiskahdellen, ja oli aivan selvästi tyytyväinen tilanteen etenemisestä. Minä tunsin häntä kohtaan jo keskivaikeaa himoa, ja toisaalta häpesin rajusti sitä, että olimme edenneet näinkin pitkälle. Olin jo pettänyt isännän luottamuksen.

Kohta Anna-Maija hieman yllätti, ja kiipesi hymyillen syliini kasvot minuun päin. Jatkoimme suutelua, joka muuttui koko ajan kiihkeämmäksi. Koska tyttö oli itse selvästi halukas, en enää kyennyt estelemään itseänikään. Asettelin häntä huohotellen niin, että hänen jalkansa olivat aavistuksen levällään, ja pillu hameen alla osuisi paisuneeseen, jykeväksi tietämääni kullikumpuun. Tunsin kyllä, kuinka hän jo pian hieroikin vakoaan löysissä housuissani kasvavaa kyrpää vasten.

Kohta hänen huuliltaan pääsi suloisen kiihkeä, tahaton huudahdus. Taisipa osua oikeaan paikkaan. ”Anna-Maija rakas, ei tarvitse mennä pidemmälle!..”, huohottelin. Toivoin samanaikaisesti, että hän olisi lakannut hieromasta pilluaan kyrpää vasten, ja toisaalta halusin hänen jatkavan. Hän huudahti kiihkeästi ja jatkoi lantionsa keinuttamista entistä kiihkeämmin.

Vaikka tajusin olevani matkalla kohti tuhoa, napittelin kohta hänen mekkoaan auki selän takaa. Vetäisin mekon sirojen hartioiden yli. Tyttö katsoi tiivisti minun ilmettäni hengityksensä kiihtyen, kun avasin rintaliivien hakaset ja paljastin isot melonit. Rinnat olivat aivan täydelliset: isot, täyteläiset, pisaran muotoiset. Kauniin vaaleanpunaiset nännipihat olivat laajat ja nännit loimottivat kuin kauniit mansikat.

Tyttöä kiihotti kysyä ja saada E-kuppisille tisseille tunnustusta. Kun upotin kasvot kannujen väliin, hän silitteli niskaani ja huokaili. ”Onko sinusta.. onko ne kauniit?..”, tyttö kyseli. ”No on.. todellakin on kauniit..”.
Tunsin, kuinka tytön lantio nytkytti yhä vain kiihkeämmin, ja tyttö oli selvästi lähellä laukeamista. Huuleni maistelivat nännejä ja hän hieroi pilluaan yhä rajummin kovana huosuissa posottavaa kulliani vasten. ”Matti!.. Mä tiedän että sä haluat… pillua!..”

Tiesin, että emme voisi siinä koivikossa tehdä mitään sen enempää. Pellon toisella laidalla näkyi Anna-Maijan kotitalo. ”Mennään verstaalle…”, tyttö ehdotti. Kuljimme käsikkäin pellon laidan metsikössä. Oli iltakymmenen ja minun olisi pitänyt jo pian ”palauttaa” tyttö. Hän taas ei tuntunut olevan mitenkään kiireissään kotiin.

Verstas oli Rimpeläisen isännän puutyöpaja ja harrastushuone pihapiirin sivussa. Sinne pääsi huomaamatta takaovesta pellon puolelta. Emme sytyttäneet valoja, ettei kukaan huomaisi meidän menneen verstaaseen. Sisällä suudelmat sitten jatkuivat. ”Isä sanoi, että sinulla on ihan mahottoman iso kulli, ja että sinä saatat ehdottaa, että mennään aika pitkälle…” Tytön kasvoilla oli äärimmäistä kiihotusta. ”Älä jooko kerro isälle, että me tehdään näin..”

Lupasin olla kertomatta. Samalla tein asiasta salaisuuden itselleni. Isäntä oli siis nähnyt saunalla ison kullin ja vetänyt omia johtopäätöksiään. Ehkä häntä jopa vähän kiihotti ajatus siitä, että haluaisin Anna-Maijaa. ”Haluan vaan, että sä olet rakas varma tästä..”, sanoin tytölle. Hän huohotti, nyökkäili ja ynähteli minun hyväillessä häntä takaapäin. Käteni vaivasivat rintoja mekon päällä.

Tunsin silti järkyttävää huonoa omaatuntoa. Olin jopa toivonut etukäteen, että häpeä ja tolkku estäisivät erektion. Niin ei ollut selvästikään tapahtumassa. Tiesin kokemuksta, että juuri nyt tyttö tunsi varren vastustamattomana ja vahvana housuissani omaa takapuoltaan vasten.

Toisaalta hoin itselleni, että himoni Anna-Maijaa kohtaan oli ihan ymmärrettävää. Tyttö oli selvästi jonkin verran ikäistään kypsempi, ja ainakin vartalo oli joka suhteessa valmis seksiin. Sen tunsin kourissani joka hetki, kun 15-vuotiaan tytöt isot rinnat pyörivät kourissani ja naiselliset kiinteät pakarat puristuivat hellästi sormissani.

Anna-Maijan mekko valahti verstaan lattialle, ja kuin automaattiohjauksella nostin hänet seuraavaksi isän höyläpenkin päälle laittaen jostain käsiin saamani pahvilevyn pyllyn alle. ”Ihana!..”, tyttö huudahti hiljaa huohotellen ja nosti jalkansa levälleen edessäni. Kesähämärässä näkyi kokemukseni valossa melko kookas naisen vako, karvoitustakin oli enemmän kuin keskimäärin niillä hieman nuoremmilla tytöillä joiden pillu oli meikäläiselle tutuksi tullut.

Kyrpä heilahti esiin, ja Anna-Maija huokaisi. ”Näin sut saunalla… ja sen, että.. sulla on ihan hirveän iso!..”.
Seisoin lattialla, tyttö edessäni jalat levällään. Isän höyläpenkissä höylättäisiin nyt tytärtä. Hyrisin jo tyytyväisenä, ja täytyy myöntää, että jo siinä alkoi kiihottaa ajatus siitä, kuinka isä ehkä ajattelee tyttären olevan viattomilla treffeillä pojan kanssa, jossa ehkä vähän kädestä pidetään kiinni ja erotessa pusu muiskautetaan. Mitä vielä – sovittelin tässä isän verstaalla isoa terskaa halukkaan tyttären vaolle.

Vain nautin katsoa ja tuntea, kun terska työntyi melko pehmeästi Anna-Maijan pilluportista sisälle. Kudos oli pehmettä ja kosteaa, ja kuten sanottua pilluhuulet olivat kookkaat eikä kanavakaan tuntunut piukalta. Yllätyin, kuinka syvälle kyrpä painui. Anna-Maija vaikersi kiihkeänä. ”Etkö.. etkö ota tissiliivejä pois!..” Olin unohtanut ne keskittyessäni kiihkeänä saada työntää tunkkia vakoon. ”Ajattelin, että et halua niitä, kun mun tissit sitten vaan hyllyy ja heiluu…”, tyttö voihki, vaikka tiesi varmasti, että mies ei jättäisi niitä riisumatta mistään hinnasta.

Oli kohta ihanan näköistä, kun nussin tyttöä, joka piteli kyrvän varresta kuin hieman rajoittaen menoa. Tissit juurikin hyllyivät ja heiluivat vallattomina. Isot nännit pomppivat. ”Ihan hirveän iso kulli!..” Anna-Maijalla oli naimisen kannalta aivan täydellinen vartalo: leveä ja pyöreä takapuoli ja lantio, sekä suht kookas rasia, jonne miehen oli hyvä puikauttaa isolla kyrvällä. Tissit olivat todella isot ja pehmeät, ne levisivät eteeni kauniisti kuin kahdeksi hyllyväksi kohokkaaksi.

Nussinta jatkui. Ohjasin sauvaa ja paksua verisuonta jörssin päällä hinkkaamaan Anna-Maijan kiiltelevää klitorista, ja kohta alkoi tytön huulien välistä kuulua huudahtelua ja tunkin varressa tuntua tykytystä ja supistelua. ”Ooooohh!!” Pitelin lantiolta, tikkasin tiheämmin, ja saattelin tyttöni orgasmin laineille. Hän huudahteli silmät suljettuna, välillä sipaisten kiihottunutta nänniä, ja sormellaan vielä klitoristaan avittaen.

Kokemukseni valossa Anna-Maija oli uskomattoman kiihkeä ja jonkinlainen luonnonlahjakkuus, mitä tuli naimapuuhiin. Olimme kohta lattialla. Isän sahajauhot vähän pistelivät selkääni, mutta se ei menoa haitannut. Ohjasin sauvan sisään, ja tyttö päälläni alkoi ratsastaa. ”Matti, sulla on mielettömän iso kulli!” Tissit heiluivat ja pomppivat, ja puristelin niitä tietysti mielissäni. Letit heiluivat myös, ja tyttö selvästi nautti. Peppu pumppasi, ja minä avitin käsillä kankuista. Anna-Maija kumartui eteenpäin ja tissit hipoivat kasvojani. Kehuin tyttöäni ja sanoin, että hän on todella hyvä naimaan. ”Sulla on mielettömän iso kulli.. sun on täytynyt nussia ainakin tuhannen naisen kanssa!..”

Kohta nousimme ylös ja hetken hämärässä valossa vain ihailin silitellen tytön kaunista naisellista vartaloa. Ryhti oli suora, tissit kookkaat, lantio pyöreä, ja jalat kauniit ja sopusuhtaiset. Kädetkin olivat tiukat ja työteliäät. Puristelin ja punnitsin tissejä, tyttö hymyily ja selvästi nautti kun ihailin vartaloa. Sillä hetkellä vain nautin tästä salaisuudesta.

Kohta Anna-Maija kumartui toivettani noudatellen, nojaten höyläpenkkiin. Kyrpä painui kohta pilluun takaapäin. Panin railakkaasti, koska tiesin, että minun pitää kohta jo laueta. Reidet lätkyivät peppua vasten, kyrpä liukui rasiassa joka piti kosteaa litinää. Kestin silti melko kauan, mutta muutaman minuutin raivokkaan naimisen jälkeen kassien pohjassa tuntui kihelmöinti ja kyrpä paisui vielä finaalin merkiksi. Tartuin alhaalla heiluvista isoista tisseistä kiinni ja lasti lähti liikkeelle. ”Ooooh!.. Oooooooooh!..”, olen varma, että tyytyväinen urinani kuului kyllä verstaasta ulkopuolellekin. Tyttö sihisi hymyilleen, ”hyss.. hyss.. rakas!…ihana rakas!”, hän jutteli lempeästi.

Siemensin urahdellen viimeiseen pisaraan Anna-Maijan rasiaan. Tyttö ynähteli ja näytti tyytyväiseltä, kun oli tyydyttänyt aikuisen miehen. ”Älä sitten kerro isälle..”, tyttö vielä aneli kun kohta puimme yllemme ja suukotimme hyvät yöt. Lupasin kyllä, mielelläni.

Olin hieman poissa tolaltani, kun vielä juoksimme metsänlaitaa myöten Hondalle ja kohta ”palautin” tytön viattomasti kotiin.

Seuraavana aamuna olin valtavan morkkiksen vallassa. En huomannut isännän katseessa kuitenkaan mitään erikoista. Hän varmaankin todella luotti, ettei mitään herkkää kävelyretkeä kiihkeämpää ollut tapahtunut.

Kun suuntasin takaisin kaupunkiin syksyn koittaessa, näin Anna-Maijan bussista kauempana kaupalla. Katsoin kyllä tarkkaan, mutta tytön alavatsan seutu ei kyllä osoittanut mitään pyöristymisen merkkejä. Olin helpottunut, koska siitä lähtien kun sykähdellen siemensin hänen vakoonsa verstaalla, olin ollut varma, että nyt loppuisi salasonnin ja kulkumulkun juoksu, ja olisin pian isä teinitytön kantamalle lapselle.

Lue Iso Kaluni ja Anna-Maija, osa II.

Katso kaikki kirjoittajan Matti novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 34

Subscribe
Notify of

5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu