Isi Raiskasi Minut

30/10/2019 | Kirjoittaja: Mikkeli |
8 min
Kertoja: Nainen/Mies | Eka KertaNuori TyttöKiimainen
4.1
(68)
Pikkutyttöni siis haluaa tulla sidotuksi ja raiskatuksi isänsä toimesta? Hmm, pystyisin antamaan hänelle juuri sitä, mitä hän halusi.

Olen niin iloinen, että minulla on sinut päiväkirjani. Jos minulla ei olisi sinua tulisin varmasti hulluksi. Isä ja minä olemme nyt asuneet eristettynä vuorilla kaksi vuotta. Täällä ei ole ketään kenelle puhua. Ei ketään, jonka luokse voisi mennä eikä myöskään ketään kenen kanssa voisi harrastaa seksiä. Tiedät jo varmasti ongelmastani, koska olen kirjoittanut siitä jo niin monta kertaa aikaisemmin. Olen niiiin valmis harrastamaan seksiä etten malta odottaa. Olen koko ajan kiimainen ja alushousuni ovat täysin märät. 

Et varmasti usko kenestä olen alkanut fantasioimaan päiväkirja! Se varmasti johtuu siitä ettei minulla ole paljoa valinnanvaraa… Olen alkanut fantasioimaan omasta isästäni! Voitko uskoa? Olen nähnyt paljon unia viime aikoina. Olen herännyt siihen, että olen saanut melkein orgasmin. Unissani isä on sitonut minut, repinyt vaatteeni pois ja raiskannut minut. Se ei ole sellainen raiskaus, joka satuttaisi minua. Itse asiassa rakastan sitä, mitä hän tekee unessa minulle. Hän imee rintojani ja sitten siirtyy alemmaksi ja upottaa päänsä jalkojeni väliin. Hän alkaa imemään, latkimaan ja nuolemaan minua niin, että melkein tulen. Sitten hän ottaa minut niinkuin mies ottaa naisen, mutta valitettavasti yleensä tässä kohdassa herään eikä uni enää jatku. Tiedän, että minun pitäisi olla kauttaaltani häpeissään ajatuksistani, mutta en voi sille mitään, että ne kiihottavat minua! Tiedän, että se on insestiä ja väärin, mutta koska se on niin kiellettyä se saa minut kiihottumaan entistä enemmän. 

En tiedä miten isä pärjää. Tarkoitan, hän ei ole ollut nyt naisen kanssa muutamaan vuoteen sillä tavalla. Näemme ainoastaan ihmisiä, kun haemme kaupasta ruokaa monien kilometrien päästä eikä hän ole silloinkaan tehnyt mitään, koska olen ollut aina hänen kanssaan. Olen iloinen ettei hän osaa lukea ajatuksia, koska muuten hän olisi varmasti hyvin vihainen likaisista ajatuksistani. Mutta eroottisen likaiset ajatukset ovat onneksi vain minun ja sinun välisiä. Palaan parin päivän kuluttua taas rakas päivä kirja! Rakkaudella, Amanda. 

*** 

Laittaessaan kirjan kiinni hän ei voinut uskoa tätä. Hänen pieni tyttönsä oli kirjoittanut tämän! Hän oli fantasioinut seksistä isänsä kanssa. Hän halusi harrastaa seksiä hänen kanssaan? Siksi hän oli varmasti käyttäytynyt hieman oudosti viime aikoina. Nojaten toiseen käteensä hän pudisteli päätään. Mitä hän nyt tekisi? 

Oli totta, että olimme olleet eristettyinä jo pari vuotta. Olimme olleet eristettyjä siitä lähtien, kun olin eronnut Amandan tiukkapipoisesta äidistä. Amandan äitiä ällötti seksi niin paljon, ettei hän halunnut mitään muistutuksia siitä, että oli harrastanut seksiä. Tähän kuului hänen 18-vuotias tyttönsä Amanda. Ongelma oli, että olin aina ollut niin innostunut seksistä. Olin varma, että minussa oli jokin vialla, koska kiinnostukseni seksiin oli satakertainen verrattuna Amandan äitiin. Muutimme vuorille Amandan kanssa, jotta voisin parantaa pois seksuaaliset haluni. Minun piti ottaa Amanda mukaan, koska hänen äitinsä vihasi häntä. Halusin vieläkin seksiä. Eristäytyminen ei ollut auttanut minua yhtään. Nyt minulla ei vain ollut ketään kenen kanssa harrastaa sitä. Amanda oli väärässä yhdestä asiasta. En ollut vihainen hänelle hänen ajatuksistaan mietin katsoessani alas telttaan, joka oli muodostunut kyrpäni kovettuessa. Kuinka voisin olla hänelle vihainen jostain, mitä olin ajatellut itsekin viimeisien vuosien ajan. Vastustelusta olla ottamatta pientä tyttöäni oli tullut hankalampaa päivä päivältä. Näytti kuitenkin siltä ettei vastustelua enää tarvittu. Kyrpäni pompahti ylöspäin ajatuksesta. 

Pikkutyttöni siis haluaa tulla sidotuksi ja raiskatuksi isänsä toimesta? Hmm, pystyisin antamaan hänelle juuri sitä, mitä hän halusi. Ajatukset tulevasta pitivät kyrpääni kovana. 

*** 

"Huh!" Minun ei olisi ehkä pitänyt patikoida niin pitkälle tänään. Olin aivan kuollut. Kuuma suihku tekisi nyt hyvää ajattelin kävellessäni keittiöön takaoven kautta. "Hei isi tulin takaisin!" Sanoin nähdessäni isän, joka oli kiireinen pöydän ääressä. 

"Vihdoin! Tulit juuri oikeaan aikaan. Sain juuri ruoan valmiiksi. Istu alas niin syödään." 

"Ihanaa, minulla onkin sudennälkä!" Sanoin pestessä käsiäni hanan alla. Kun katsoin isääni syömässä huomasin, että hänellä oli farkut ja avonainen kauluspaita päällään. Onpas hän on kuuma. Ei ihme, että fantasioin hänestä. Harmi etten voisi koskaan tehdä mitään fantasioillani. Istuin pöytään ja otin ison kulauksen juomastani. Yllätyin sen polttaessa hieman kurkkuani. "Isi! Mitä tässä on?" 

Nauraen hän sanoi: "Se on hyvin vahvaa jääteetä. Ajattelin, että nyt kun olet vanhempi voisimme juoda yhdessä tänään." 

"Noh, kiitos isi, mutta olisit voinut varoittaa minua." Sanoin nauraen. Aloin ahmimaan ruokaa sillä olin hyvin nälkäinen. Isä kaatoi minulle uuden lasillisen teetä juotuani ensimmäisen. "Ruoka oli todella hyvää! Kiitos isi. Menen nyt suihkuun. Olen aivan yltäpäältä hiestä patikoinnin jäljiltä." Nousin ylös ja vein lautaseni tiskialtaaseen ennen kuin suuntasin suihkuun. 

"Selvä Amanda. Mene vain peseytymään isiä varten." Hän sanoi. Ihmettelin hänen outoa sanavalintaa, mutta en ajatellut sitä sen kummemmin.

Olin oikeassa. Kuuma suihku tuntui ihanalta. Kuivasin itseni ja laitoin yövaatteet päälleni. Pesin hampaani ja astuin sen jälkeen ulos kylpyhuoneesta. Yllätyin isän ollessa aivan oven edessä. "Hui! Isi! Pelästytit minut! En huomannut, että olit siinä!" Sanoin nauraen hänelle. "Luulen, että menen jo sänkyyn. Olen aivan puhki patikoinnista ja jalkoihini hieman koskee."

"Voisithan sinä tulla minun huoneeseeni hierottavaksi? Se auttaisi lihaksiasi rentoutumaan."

"Tekisitkö sen minulle isä? Se olisi ihanaa." Olin niin kiitollinen sillä jalkani olivat hyvin kipeät. Join jääteen loppuun astuessani isän huoneeseen. "Se jäätee, jota teit minulle alkaa vain maistumaan paremmalta ja paremmalta."

"Hyvä että tykkäät siitä kulta. Se saa sinut rentoutumaan." Hän sanoi katsoen minuun. Isä laittoi valoja himmeämmälle tehden huoneesta hämärän ja intiimin. "Kiipeä nyt isin sänkyyn ja mene makaamaan vatsallesi. Aloitan takareisistäsi." Kiipesin sänkyyn ja tein kuten hän käski. Tunsin kuinka hän kiipesi sänkyyn ja alkoi nostamaan yöpaitaani pois. "Isi!" Aloitin, tuntien oloni hieman epämukavaksi, sillä isä ei ollut nähnyt minua pelkissä stringeissä pitkään aikaan. "Ei se mitään kulta. Minä olen isäsi ja olen nähnyt sinut jo monta kertaa aikaisemmin alasti. Rentoudu nyt vain." Hän sanoi ruikkiessaan voidetta jaloilleni. Sitten hän alkoi hellävaraisesti hieromaan jalkojani.

"Ahhhhhh isi! Tuntuu niin hyvältä!" Huokailin.

"Tiedän, ja se tulee vain paranemaan." Hän vastasi. Hän jatkoi hieromista ja neuvoi sitten minua kääntymään ympäri, jotta hän voisi hieroa jalkojani toiselta puolelta. Käännyin heti. Tuntui liian hyvältä, että olisin edes harkinnut kääntymistä. Kuitenkin, olin hyvin tietoinen märästä läikästä pikkareissani, joka vain kasvoi isän hieroessa minua. Hänen hierontansa kiihotti minua. Onneksi hän ei varmasti katsoisi pikkareihini päin. Nautin niin rentoutuneena nautinnosta, että melkein nukahdin. Havahduin puoli unesta siihen, kun isä otti jotakin sängyn toisesta päästä. Sitten hän otti kiinni ranteistani vetäen niitä itseänsä kohti. Katsoin häntä hämilläni.

"Mitäh…?" Yllätyin, kun huomasin, etten saanut käsiäni liikutettua. Katsoessani ylös huomasin, että ranteeni olivat sidottuina sängyn päätyyn. Huomasin, että isä kiinnitti jotain myöskin jalkaani. "Isi! Mitä ihmettä sinä teet?" Huusin. Huuto muuttui kiljaisuksi, kun isä kiristi jalkani sängyn toiseen päätyyn. Se nosti jalkani hieman ilmaan avaten haarojani. Kun hän oli valmis hän teki samoin toiselle jalalleni. Tämän seurauksena haarani avautuivat kokonaan ja jalkani sojottivat sivuille yläviistoon.

"Nyt on aika oppia tietämään joitakin asioita isistä. Aion opettaa sinulle myös jotakin. Tiesitkö, että äitisi oli hyvin tiukka?" Hän kysyi pitäen taukoa niin kauan, että minä ehdin pudistella päätäni tietämättömyyden merkiksi. "Hän vihasi seksiä. Jos me harrastimme seksiä minä jouduin pakottamaan hänet siihen. Se oli minulle ihan okei. Hänen vastustelunsa kiihotti minua. Mutta sitten hän lopetti vastustelun ja panosta tuli vain kuiva. Minä puolestani halusin harrastaa seksiä monta kertaa päivässä. Kuten huomaat se ei toiminut meidän välillä, joten muutin tänne vuorille. Halusin nähdä josko voisin parantaa itseni haluista paikassa, jossa en voisi panna ketään."

"Kuten huomaat en ole onnistunut parantamaan itseäni. Olen vain onnistunut kasvattamaan halujani sisälläni. Tajusin myös, että täällä on joku, jota minä voisin nussia. Sinä" Hän hymyili katsoen minuun pirullisen ilmeen säestämänä. "Älä huoli. Sinäkin tulet nauttimaan sitä. Pidän huolen, että tulet isille monta kertaa yön aikana." Hän sanoi nojatessaan kohti minua. Isä otti kiinni yöpaidastani ja repi sen yltäni.

"Isi! EI!! Et voi tehdä tätä isi!" Itkin. Olin enemmän kiihottunut kuin koskaan, mutta en halunnut vielä antautua täysin väärille ajatuksilleni.

"Kyllä voin. Katso itseäsi kulta. Olet sidottuna kiinni isin sänkyyn haarat levällään. Et voi tehdä mitään paitsi nauttia siitä, mitä on tulemaan. Helvetti kun olet upea! Sinulla on aivan upeat tissit ja katso noita nännejä! Isoimmat nännit, mitkä olen koskaan nähnyt! Hankkiudutaan eroon noista söpöistä stringeistä." Hän tarttui niistä ja repi ne pois päältäni jättäen paljaan posliinipillun näkyville. "Oi kulta! Se on niin kaunis! Rakastan syödä posliinipillua. Mutta ensiksi haluan maistaa noita suuria nännejä!" Hän murahti tullessaan viereeni. Isi taivutti päätänsä nännien ylle. Katsoin kiimaisen kuinka hän kosketti kielen kärjellä nänniäni ja sitten nuoli sitä. Hän piti yllä katsekontaktia voidakseen nähdä kuinka reagoisin. Hän otti nännin kokonaan huuliensa väliin ja imi sitä ahnaasti.

Haukoin hieman henkeäni ja taivutin vienosti selkääni kaarelle nautinnosta. Itkin hieman: "Isä kiltti lopeta!" Tiesin, että en voisi vastustella himojani enää kauaa. Muistin myös, että isi tykkäsi vastarinnasta, joten jatkoin hieman aggressiivisemmin. Hän jatkoi välittämättä ja antoi sitten toiselle nännille ainakin yhtä paljon huomiota kuin ensimmäiselle. Ah! Nuoleminen tuntui niin hyvältä. Jo pelkkä nännien imeminen sai minut melkein tulemaan.

"Pikkutyttöni näköjään tykkää siitä, että hänen nännejä imetään? Onneksi pikkutyttöni on näköjään perinyt halunsa minulta. Pelkäsi jo, että sinustakin kasvaisi tiukka ja jäykkä niin kuin äidistäsi." Hän kähisi antaessaan suudelmia rinnoilleni. En voinut uskoa, että tämä oli totta, ajattelin mielessäni.

Pian tunsin hänen kuuman hengityksen märällä vitullani. Hän alkoi suutelemaan pillua, joka jo valmiiksi valui pillunesteistä. Sitten tunsin kuinka hän levitti huuleni auki ja katsoi sisääni. "Oi kulta. Näyttääpä pillusi herkulliselta." Hän höpisi kiimoissaan. Hän madalsi päätään ja suunnisti kohti laajentunutta klitorista. "AAAAH…" Uikutin. Kuullessaan reaktioni hän alkoi lipomaan vittuani kunnolla.

"Juuri noin Isi! Se tuntuu niin hyvältä isi!" Huusin holtittomasti. Työnsin lantiota syvemmälle isin naamaan upottaen hänet syvemälle pilluun. Yritin syöttää hänellä mahdollisimman paljon sitä. "Isä kiltti päästätkö minut irti? Minä haluan koskea sinua." Anelin. "Ei nyt kulta, katsotaan myöhemmin." Hän sanoi ja katsoi suoraan silmiini. Sekunteja myöhemmin hän upotti päänsä syvälle märkään haaroväliini. Hän työnsi kielen syvälle sisääni saaden aikaan, mitä kiihottavimman litinän. Hänen kielensä liikkui herkullisen rytmikkäästi puolelta toiselle. Hänen jatkaessaan "kidutustani" huomasin, että hän oli ottanut vaatteensa pois. En malttanut odottaa, että saisin hivellä isän vartaloa. Halusin tyydyttää hänet.

"Maistut niin hyvältä kulta! Isi rakastaa sinun märkää posliinipillua! Mutta nyt on aika viedä sinun viattomuus." Hän sanoi noustessaan ylös asettaen itseänsä jalkojeni väliin. Näin ensimmäisen kertaa isin ison kalun pystyssä. Silmäni laajenivat. Se oli suonikas, yli 20 senttiä pitkä ja paksu kuin mikä. Aloin panikoimaan. Ei olisi mitään toivoa saada sitä mahtumaan neitsyt pilluuni.

"Isi" EI! Tuo järkäle ei tule mahtumaan sisääni! Tapat minut sillä!" Huusin.

"Nyt tiedät miksi sidoin sinut kulta. Älä huoli kyllä se tulee mahtumaan… lopulta. Se tulee täyttämään sinut kokonaan. Tulet olemaan aivan täynnä kyrpää. Tietenkin se sattuu aluksi hieman, mutta se muuttuu nautinnoksi… lopulta." Heti sen sanottuaan hän alkoi ahtamaan kyrpää sisääni. Tunsin kuinka kalu hieroi häpyhuuliani. Se tuntui järjettömän kiihottavalta, mutta en silti halunnut jättiläiskyrpää sisääni. Isän elin lipui hitaasti sisääni. "AAAH, tuntuu hyvältä isi." Kuiskasin. Kyrpä tuntui upealta kunnes se meni hieman liian syvälle.

"Rentoudu nyt kulta" Isä sanoi vetäessään lantiotaan taaksepäin. Hän työntyi voimalla kokonaan sisääni kyrvän venyttäessä pillunseinämiä. "AUUUUH! Ei enempää isi! Se sattuu niin paljon! Ei enempää!" Huusin tuskaisena. "Shhh kulta. Kyllä se kipu kohta lakkaa. En pane sinua näin alkuun kovaa niin saat tottua kyrpään sisälläsi." Hän piti kyrpää paikoillaan sisälläni liikkumatta. Hän nojasi eteenpäin ottaen toisen nänninsä suuhunsa. Hän oli oppinut, kuinka paljon tykkäsin siitä.

Imeminen sai minut pian hulluksi ja aloin huohottamaan hinkaten lantiotani kyrpää vasten, joka oli vielä sisälläni. "AAAAH" Silmäni suurenivat hieroessani lantiota isän kyrpää vasten. Se tuntui niin hyvältä. En tuntenut enää kipua ollenkaan. "Huomaatko?" Isä sanoi ja alkoi liikehtimään pillussa. "Sanoinhan, että kipu menisi pois." Isä sanoi ja alkoi sitten suutelemaan kanssani. Sain isältäni suudelmia, joita yksikään isä ei saisi antaa tyttärelleen. Laitoin kieleni isän suuhun ja tunsin kuinka hän kosketti sitä omalla kielellänsä.

"Katso alemmas tyttönen niin näet kuinka isi panee sinua." Hän käski. Katsoin alas yllättyneenä kuinka hänen koko kyrpä upposi tiukkaan pilluuni. "En ole koskaan ollut kenenkään kanssa, jonka sisään koko kyrpäni olisi mahtunut" Hän sanoi haltioissaan. "Tämä todistaa, että pillusi on tehty kyrpääni varten." Sen sanottuaan hän alkoi panemaan minua rajusti kyrvällänsä. En pystynyt tekemään mitään. Nautin suunnattomasti isosta ja paksusta elimestä sisälläni.

"Ah isä! Pane minua isä! Pane minua isolla kyrvälläsi! Saat minut kohta tulemaan isolla kalullasi! Pane minua kovempaa isi! Kyllääähh!" Ulisin isän kyrvän hallitessa kaikkia ajatuksiani. Kun isä kuuli minun anelevan lisää hän alkoi pumppaamaan minua kuin viimeistä päivää. "AHHHH! Isiiii! ISIII! Minä tulen! Pane minua minä tulen! Just noin! Panehhh! Huusin lantioni vispatessa isän kyrpää vasten orgasmin kourissa.

"Juuri noin kulta tule isille." "Tule isin isolle kyrvälle." Hän sanoi nussiessaan minua yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tunsin sähkön virtaavan lävitseni orgasmin iskiessä. "Ahhhhhh! Minä tulen isä! Pane minua! Tule sisääni isi!"

"AH juuri noin kulta! Haluatko isin spermat sisällesi? Täältä se tulee! Isi lastaa sinut täyteen!" Hän huusi pumpatessa spermaa sisääni.

Isä makasi päälläni. Olimme yltäpäältä hiestä. Koskettelin käsilläni hänen rintaansa hiplaillen nännejä. Hänen hengityksensä kiihtyi hieman. Liikutin käsiäni alemmas kohti hänen kaunista kyrpää.

"Sinulla on kaunis kyrpä isi. En voi olla maistamatta sitä." Sen sanottua otin spermaisen kyrvän suuhuni. "Oho, katso se on taas kova isi. Kun olen imenyt sitä hetken voitko panna minua taas?" Kysyin. "Tästä lähtien isi panee sinua aina. Ime nyt kiltisti isin kyrpää niin saat kohta sitä sisääsi" Hän vastasi.

Katso kaikki kirjoittajan Mikkeli novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.1 / 5. Arvostelijoita 68

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu