Isi Hoitaa Homman

05/07/2022 | Kirjoittaja: fanta-siat |
8 min
Kertoja: Nainen | IsäpuoliSuuri IkäeroSquirttaus
4.6
(60)
Siinä minä istuin polvillani mökkivajan lattialla kun viisikymppinen isäpuoleni tunki kyrpäänsä alas kurkustani.

Äitini uusin miesystävä oli samanlainen kuin ne kymmenet edellisetkin: pitkä, hiljainen ja perusmukava. Miehessä ei ollut mitään valittamisen aihetta, mutta en viitsinyt alkaa turhaan tutustumaan häneen, sillä muutaman kuukauden päästä äiti vaihtaisi hänet uuteen samanlaiseen. Vielä teinivuosinani olin yrittänyt äitini vuoksi luoda sidettä näihin alati vaihtuviin miehiin, mutta nyt parikymppisenä, Suomen toisella puolella asuvana opiskelijana, en kokenut tutustumista tärkeäksi.

Oma isäni oli näiden miesten tapaan ollut puolentoista kuukauden juttu noin kaksikymmentä kaksi vuotta sitten ja tähän mennessä ainoa, joka oli onnistunut pamauttamaan äitini paksuksi. Sen koommin ei sitten ollut siitä miehestä kuulunut, luultavimmin hyvä niin.

Uusin mies, ehkä Jarno tai Jarkko, oli viisikymppinen eli noin samaa ikäluokkaa äitini kanssa. Äidillä ei ollut oikeastaan ikätyyppiä, välillä miesystävät olivat lähempänä poikaystäviä js etenkin aikuisiän kynnyksellä olin haaveillut äitini korkeintaan 25-vuotiaista kumppaneista.

Mielestäni oli jotenkin ihanan irvokasta ja likaista, että äitiäni deittaileva mies haluaisi myös minua. Ajatus siitä että saman miehen kulli kävisi meidän molempien sisällä, maistaisi minun kiimani huulillaan joilla myöhemmin suhtelisi äitiäni, kiihotti minua kovasti. En kuitenkaan koskaan yrittänyt saada mitään aikaan, johtuen ehkä pelosta tai kokemattomuudestani.

Nyt tunsin taas samanlaista tunnetta. Istuin kahvipöydässä äidin pienellä kesämökillä ja minua vastapäätä tämä mies joi muumimukista, enkä pystynyt olemaan ajattelematta noita huulia minun ihollani. Ajatus lyhyen mökkireissun aikana kasvaneen sängen kosketuksesta sisäreisieni kanssa sai minut värähtämään tuolillani ja kun miehen paksut sormet kiertyivät leipomani pullanpalan ympärille, toivoin niiden kiertyvän kaulani ympärille.

Kahvihetken jälkeen mies palasi hommiinsa ulos ja minä jäin sisälle auttamaan äitiä tiskaamisessa.

”Kultaseni, jaksaisitko mennä kurkkaamaan Jarmoa vajaan, häneltä jäi tämä ruuvimeisseli pöydälle ja voisit ehkä olla avuksikin siinä sen projektissa”, äitini ehdotti kun tiskit oli saatu astiakaappiin. Hänellä itsellään oli kuulema tärkeämpää tekemistä, sillä naapurimökin Irja oli vihdoin palannut Malagan matkaltaan ja kuulumiset oli pakko päästä vaihtamaan.

Minä lähdinkin hiukset pitkinä auki heiluen pihapiirin toisella laidalla sijaitsevalle puutarhavajalle, joka oli aina äidin kesäheilojen ”oma valtakunta”. Jalassani oli keltaiset varvassandaalit ja päälläni matalavyötäröinen farkkuminihame sekä valkoinen narutoppi. Vaaleanpunaiset pitsistringit näkyivät muodin mukaan hieman vyötärölläni ja mökillä kun oltiin, en viitsinyt käyttää rintaliivejä.

Koputin vajarakennuksen oveen ja astuin sisään. Jarmo istui työpöydän ylle kumartuneena ja hätkähti kun astelin lattian poikki hänen luokseen.

”Moikka Silja, korjailen tässä tämmöstä pienoisjunaa työkaverin pojalle, jaksaisitko auttaa nopeesti?”. Jarmo ohjeisti minua ruuvaamaan junan koneistoon tietyn ruuvin paikoilleen, mitä hän ei itse pystynyt suurilla kömpelöillä sormillaan tekemään.

Minä keskityin minikokoisen ruuvin pyörittämiseen paikalleen, kun samalla Jarmo nojautui ylitseni tarkkailemaan työtäni. Miehen rintakehä painautui selkääni vasten ja kehoni värähti taas kiiman herätessä. Värähdyksen johdosta ruuvi putosi sormistani ja vieri pöydältä alas lattialle.

”Äh, sori. Mä etin sen kyllä”, sanoin ja kumarruin lattialle etsimään tuota pientä pirulaista. Kumartuessani minikokoinen hame nousi pakaroitani pitkin, paljastaen lähes koko pyllyni takanani odottavalle Jarmolle. Aloin jo nolostua hieman sähellykseni vuoksi, mutta se vaihtui nopeasti yllätykseen kun tunsin kaksi lämmintä kättä pyöreillä pakaroillani. Ne puristelivat niitä muutaman kerran ja sitten läimäisivät vasenta pakaraani lempeästi.

Vilkaisin ylös Jarmoon ja hän sanoi: ”Älä huoli, minulla on vararuuveja”. Nousin seisomaan suoraan ja ehdin juuri kääntyä mieheen päin kun tämän huulet painautuivat omilleni nälkäisinä. Vastasin suudelmaan ja kun kiersin käteni miehen kaulan ympärille, hänen omat kätensä löysivät tiensä takaisin pakaroilleni, joita tällä kertaa pyöriteltiin ympäri puristuksen lisäksi. Jarmo irrottautui suudelmasta ja vei huulensa korvalleni.

”Äitis ei tarvitse saada tietää tästä, mutta nyt mä haluan sua enemmän kuin mitään tässä maailmassa”, hän kuiskasi korvaani ja jatkoi alas kaulani suutelua.

”Mäkin haluun sut”, huokaisin kun Jarmo leikki kaulallani huulillaan, varoen jättämästä jälkeä äitini nähtäville. Pienen valkoisen toppini vasen olkain valahti alas olkapäältä kiemurrellessani Jarmon kosketuksen alla ja tästä innostunut Jarmo laski paidan kaula-aukkoa vasemman rintani alle. Hän paljasti esille ruskettuneen c-kupin rinnan jossa vaaleanpunainen nänni nöpötti jo kiihotuksesta.

Jarmon suu siirtyi oitis kaulaltani nännille jota hän lipaisi ensin muutaman kerran kielensä kärjellä ja imaisi sitten kokonaan suuhunsa. Lämmin suu ja pyörivä kieli nännini ympärillä sai minut tuntemaan kuinka pilluni kostui koko ajan enemmän, koostaen kasvavan märän läikän pikkuhousujeni ohueeseen haarakiilaan.

Jarmo paljasti myös toisen rintani paidan alta ja alkoi sen puristelun jämein ottein. Suuri käsi kiertyi täydellisesti terhakan tissini ympärille ja kovakouraiset kahmaisut lisäsivät huokauksiani. Hetken kuluttua Jarmon suu siirtyi oikealle nännilleni ja vasenta, syljellä kuorrutettua nänniä hän pyöritti ja nipisteli etusormen ja peukalonsa välissä. Oikea nänni pääsi heti lämpimään suuhun ja Jarmon huulet imivät sitä kovalla voimalla.

Kun Jarmo oli käyttänyt mielestään tarpeeksi aikaa rintojeni parissa, molemmat nännini olivat pystyssä kivikovina kiimasta, stringini painuneena märkään pilluvakooni ja kaikki sanani tulivat ulos huokauksien saattelemina.

”Mun vuoro tehdä sulle hyvää”, sanoin laskeutuessani polvilleni Jarmon eteen. Koskettelin miehen verkkarien ulkopuolelta valtavan tuntuista kyrpää ja kun vedin sen ulos housuista, oli se vielä kuvittelemaanikin suurempi. Kuljetin kättäni pystyssä sojottavaa elintä pitkin ensin hitaasti, nopeuttaen tahtia ja keskittyen etenkin kyrvän päähän.

Leikittyäni jonkin aikaa molempia käsiäni käyttäen, siirsin huuleni vasemman käden tilalle aivan munan kärjelle. Imaisin koko paksun terskan suuhuni ja kuljetin kieltäni sen ympäri, samalla kyrvän alaosa oikealla kädelläni hyväillen. Jarmon suusta kuului kiimaisia murhduksia kun aloin liikuttaa päätäni pitkin varren yläosaa ja kättäni samalla tahdilla alaosassa. Suuni täyttyi syljestä ja Jarmon touhutipoista, jotka liukastuttivat menoani ja sai minut imemään tuota valtavaa elintä syvemmälle kurkkuuni.

Posket kuopilla imin kyrpää ja sen pituudesta huolimatta pyrin saamaan kaiken mahtumaan suuhuni. Hitaasti mutta varmasti etenin ja nenäni vihdoin kosketti Jarmon kuumaa, häpykarvoituksen peittämää ihoa. Liikutin päätäni hieman edestakaisin tuo valtava elin kurkussani ja siirsin molemmat käteni hyväilemään Jarmon palleja. Tämä sai miehen murahtamaan, tarttumaan minua hiuksista kiinni ja alkaa suuni todellinen paneminen.

Siinä minä istuin polvillani mökkivajan lattialla kun viisikymppinen isäpuoleni tunki kyrpäänsä alas kurkustani. Tunsin kyrvän kaulallani ja silmäni täyttyivät kyynelistä kun katsoin niilä suoraan ja räpäyttämättä Jarmoa kohti. Hetkeksi pienen rakennuksen täyttivät vain Jarmon huokaukset ja minun syljestä täytyyneen suun ja kyrvän liikehdinnän aiheuttamat märät maiskahdukset.

Edes oksennusreaktioni tuottama kakova ääni ei saanut Jarmoa lopettamaan kurkkuni täyttä tuhoamista ja vasta kun en enää saanut kunnolla henkeä kulli kokonaan kurkussani, hän vetäytyi ulos suustani. Runkkasin syljestä märkää vartta muutaman kerran kunnes nousin ylös lattialta.

Jarmo murahti ja työnsi minut nojaamaan rinnat vasten seinää. Selkäni takana mies hivutti alas pienen hameeni ja astuin ulos siitä vetäen samalla myös paitani vihdoin pois roikkumasta rintojeni alta. Seisoin selkä Jarmoa kohti, kovien nännieni painuessa kylmää betoniseinää vasten, pelkissä vaaleanpunaisissa stringeissäni.

Jarmo vei kätensä jalkojeni väliin ja koitti keskisormellaan pikkuhousujeni haarakiilaa. Se oli kiimalimastani märkä ja painunut syvälle häpyhuulieni väliin. Jarmon paksut sormet hyväilivät koko pilluani stringien päältä ja painoi klitorikseni kohdalla hieman kovempaa, saden minut vinkaiseman hyvästä tunteesta.

Jarmo siirsi stingejäni sivuun pillulta ja vei keskisormensa kosteutta valuvalle reijälleni, työntäen sen helposti sisään kokonaisuudessaan. Pelkästään yksi miehen sormi vastasi kahta omaani ja kun Jarmo liu’utti sormen ulos ja työnsi seuraavalla kerralla myös nimettömänsä sisääni, tiesin olevani mennyttä. Jarmo koukisti sormiaan juuri oikeassa kohdassa ja sai minut huutamaan hyvän olon levitessä kehossani.

”Ootko ikinä saanu näin hyviä sormia sisääs?” Jarmo kuiskasi korvaani ja aloitti juuri sen jälkeen kovan tahdin sormiensa kanssa saaden pilluni lätisemään toden teolla ja suustani kuulumaan vain vaikerrusta. Hetken jälkeen hän veti märät sormensa ulos sisältäni ja hipaisi niillä hellästi klitoristani. Tämä sai jalkani veltoksi ja jouduin ottamaan tukea viereisestä pöydästä vaikka kosketus oli kestänyt ehkä sekuntin. Jarmo naurahti tälle kiimaiselle käytökselleni ja otti kätensä kokonaan irti kehostani. Vinkaisin vastalauseeksi ja heti sen jälkeen jatkoin voihkintaani, sillä tunsin Jarmon paksun terskan työntyneen sisään pilluuni takaapäin.

”Vittu sä oot tiukka, äitis kanssa ei tunnu ikinä näin hyvältä”, Jarmo sai mumistua korvaani juuri ennen kuin työnsi valtavan kullinsa voimalla sisääni. Muna täytti koko kireän pilluni ja kiljahdin tuntiessani sen sisälläni kokonaan. Jarmo alkoi vetää itseään hitaasti ulospäin ja kun vain terska oli sisälläni sain voihkaistua: ”Täytä mun pikku pillu kokonaan”, juuri ennen kuin kullli survoutui taas aivan pohjaan asti ja minä kiljaisin.

Jarmo jatkoi työntelyä melko kovalla tahdilla enkä voinut kuin voihkia ja toistella kuinka hyvältä tämä tuntui sisälläni. Pyöreät pakarani hyllyivät ja läimähtivät Jarmon ihoa vasten jokaisella miehen työnnöllä sisääni. Joka kerta kun kulli vetäytyi ulospäin minusta, kaipasin sitä täyttämään sisimmän soppeni.

Jarmo nappasi toisella kädellään kiinni pitsistringieni takaosasta ja alkoi ajaa pilluani kuin hevosta konsanaan. Vauhti kiihtyi ja vapaan kätensä Jarmo siirvi vasemmalle rinnalleni, jonka nänniä hän hyväili etusormensa ja peukalonsa välissä.

Tämä oli viimeinen asia joka sai kehoni menemään rajan yli. Jalkani tärisivät, pilluni supisteli Jarmon kalun ympärillä ja koko selkäni meni kaarelle seinää vasten kun työnsin orgasmin käsissä pilluani lähemmäs Jarmoa. Silmäni kääntyivät selälleen enkä pystynyt enää edes päästämään ääntä kokiessani elämäni nautinnollisimman orgasmin. Läpi koko orgasmini Jarmo oli jatkanut panemistani täysin saman tahtiin ja hidasti työntöjään vasta kun huomasi minun ratsastaneen koko orgasmin läpi takaisin maan pinnalle.

Jarmo irrotti pikkuhousuistani ja muna syvällä sisälläni hän kuiskasi korvaani kysymyksen ”Jaksaisko tyttö vielä vähän ratsastaa vanhaa hevosta?”. Sain muotoiltua myöntävän vastauksen minkä myötä Jarmo istui pöydän ääressä olevalle tuolille.

Pienen itseni keräämisen jälkeen riisuin vetämisestä venyneet stringini kokonaan ja aloin asettaa itseäni hajareisin Jarmon syliin. Pinkkinä kiimalimoistani ja touhutipoista kiiltävän terskan asettelin käsin jo nyt tyhjyyttä surevalle pillulleni ja laskeuduin hitaasti sen päälle ottaen tukea Jarmon olkapäistä. Istuutuessani miehen syliin, tajusin ettei kulli ollut aikaisemmin ollutkaan niin syvällä kuin sen kiimaisissa aivoissani kuvittelin, sillä tässä asennossa koko pilluni täyttyi toden teolla. Inahdin kun sain koko valtavan kalun vihdoin sisääni ja aloin keinua edestakaisin se kokonaan sisälläni.

”Näytä mulle miten sun tiukka pillu venyy mua varten”, Jarmo kuiskasi napaten sen jälkeen suuhunsa toisen nännini. Miehen imiessä nänniäni minä aloitin hitaan ratsastamisen kullin päällä. Vein käteni klitorikselleni ja pyöräytyn sormiani kerran sen päällä ennen kuin Jarmo irroitti kuumat huulensa rinnaltani ja läimäisi klitoriksella leikkivää kättäni.

Vedin käden pois ja Jarmo sanoi: ”Sun pitää ansaita tollanen nautinto, pistä toi märkä pillu töihin”. Otin siis kunnolla tukea miehen olkapäistä ja aloin pomputtaa itseäni munan päällä. Noustessani vedin lähes koko kyrvän ulos sisältäni ja laskeutuessani alas painui koko kalu sisääni. Rintani pomppivat vapaina liikkeeni mukana ja Jarmo kannusti työtäni kehumalla tiukkuuttani ja huokailemalla hyvää oloaan. Itse pyrin keskittymään vain Jarmon tyydyttämiseen, mutta iso kyrpä painumassa joka laskulla syvälle sisääni sai minut lopulta vinkumaan nautinnosta lähes tauotta.

Kun Jarmo huomasi tahtini alkavan hidastua hän päätti ottaa itse ohjat käsiinsä ja aloitti pilluni täyden tuhoamisen panemalla minua kovempaa kuin olin koskaan ennen kokenut. Hänen lantionsa painoi pilluani äärettömän nopeaan tahtiin enkä voinut muuta kuin nojata miehen rintaan ja voihkia hyvää oloani. Jarmon kädet olivat yläreisilläni joista hän otti tukea ja jatkoi liikettä loputtomalta tuntuvan ajan. Nojasin päätäni miehen olkapäähän jota jouduin puremaan estääkseni täyttä kurkkua kiljumisen ja silmäni täyttyivät kyynelistä jotka saivat ripsivärini valumaan alas poskille.

”Mä tuun ihan kohta, tuhoa mun pillu isi!” sain huudettua juuri ennen kuin laukesin toisen kerran. Huutoni sai selkeästi jotakin heräämään syvällä Jarmon sisällä ja miehen kyrpä painui syvälle sisääni venyttäen yhä supistelevaa pilluani äärimmilleen kun minä vielä toivuin orgasmistani.

Kun aloin pian palata takaisin maan päälle, kuului Jarmon suusta matala murshdus: ”Isi tulee nyt sun sisään”. Tämän sanottuaan Jarmo laukesi sisääni valtavalla paineella ja minun lihakseni lypsivät kyrpää sen viimeisistä nesteistä. Hengityksiemme tasaannuttua nousin hitaasti kyrvältä ja tunsin sperman alkavan valua ulos sisäreisiäni pitkin. Myös Jarmo nousi, mutta teki sen vain työntääkseen minut istumaan tuolille jolla oli äsken itse ollut.

”Jalat ylös, isi haluaa vihdoin tietää miltä oma kultatyttö maistuu”, Jarmo sanoi ja kävi maahan eteeni polvilleen, kun minä nostin jalkani tuolin reunalle avaten haarani. Jarmo nuolaisi ensin vasenta reittäni, johon oli valunut hänen omaa spermaansa. Siitä hän siirtyi vihdoin pillulleni ja nuolaisi pitkän vedon kieli paksuna persereijältäni ylös klitorikselleni. Kun tunsin vihdoin Jarmon syljen ja sperman tuoman kosteuden kosketusta kaivanneella klitallani, olin lähes valmis tulemaan heti uudestaan. Kieli siirtyi kuitenkin alemmas ja työntyi yhä spermaa valuvaan pilluuni. Ensin Jarmon kielen kärki kävi sisälläni nopeasti, minkä jälkeen hän työnsi sen niin syvälle kuin sai ja nuoli omia siemennesteitään ulos minusta samalla kun huokailin nautinnosta.

Kun Jarmo oli mielestään tehnyt tarpeeksi hyvää työtä sisimpäni siistinnässä, hän veti kielensä ulos ja tokaisi: ”On tytöllä niin pieni ja sievä pillu ettei isi ole kuunaan näin makeaa maistanut”. Tämän sanottuaan märkä kielenkärki löysi vihdoin tiensä klitorikselleni ja sitä nuoltiin nopeasti ylös alas ja oikealta vasemmalle vaihdellen. Jarmo imaisi minut vielä suunsa sisään ja samalla kieltään liikuttaen ja imien sai minut vikisemään kiimasta. Turvonnut klitani irtosi miehen kuumien huulten välistä ja pelkkä syljestä ja eritteistämme märkä kieli likkui kevyesti pyhimmälläni. Jarmo lisäsi kielensä painetta painaen samalla nenänsä vasten häpykumpuani. Vasemman käden keskisormi ja nimetön työntyivät avoimien haarojen myötä esillä pitämään pilluuni ja kielen ja sormien yhteistyö sai minut vinkumaan ja inisemään lähes euforista oloani.

Pienen hetken kuluttua saavutin täyden mittani kun sormet lätisyttivät jo entiseen tiukkuuteensa palannutta pilluani ja kostea kieli klitallani liikkui nopeasti sen päällä. Heitin päätä taakseni ja se kolahti seinään, varpaani kipristyivät ja selkäni meni kaarelle kun sain elämäni hurjimman ja tärisyttävimmän orgasmin. Kaiken huudon ja kiimaisen itkun keskeltä ehdin vaivoin huomta pilluni suihkuavan kaaressa nestettä, kun squirttasin ensimmäistä kertaa elämässäni, suoraan Jarmon kasvoille. Jalkojeni välissä Jarmo nuoili huuliaan ja sen jälkeen veti vielä viimeisen märän lipaisun kieli paksuna pilluani vasten.

Minä huohotin palatessani maan pinnalle ja Jarmo nousi suutelemaan minua. Maistoin hänen kielellään niin oman pilluni kuin hänen spermansa ja Jarmo vei molemmat kätensä rinnoilleni, joita hän pyöritteli pehmeästi suutelun lomassa. Aloin vasta nyt tajuta mitä olimme tehneet ja irrottauduin Jarmosta.

”Mitä vittua just tapahtu, sä oot mun äidin miesystävä!” huudahdin järkyttyneenä. Jarmo hymyili ja katsoi minuun tyytyväisenä.

”Sun äitis ei tarvitse tietää mitään. Käyttäydyt vaan kiltisti niin voidaan palata entiseen tai kutsut minua isiksi ja jatketaan tällä linjalla. Onko selvä?”.

”Kyllä on, isi”, minä vastasin.

Katso kaikki kirjoittajan fanta-siat novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 60

5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu