Minä olen kokenut huuman, jossa yhdistyivät suru ja suuri seksuaalinen nautinto.
Rakas siskoni Eeva hävisi taistelun syöpää vastaan kaksi vuotta sitten. Hän oli vasta 32-vuotias, kahden tenavaikäisen lapsen äiti. Hoidin heitä paljon Eevan mentyä pois.
Kului pari kuukautta, olin paljon Eevan kotona, ja ajauduin lopulta seksisuhteeseen sisareni leskimiehen Tommin kanssa. Meillä oli aina ollut Tommin kanssa täydellisen epäromanttinen sydänten yhteys, joka muuttui kivuliaan kiihkeäksi huumaksi, jossa löysimme toisemme seksuaalisesti. Olen itsekin naimisissa ja tämä häpeällinen seksisuhde oli toisaalta täydellinen kielletty hedelmä: tiesin, että koskaan en voisi siitä kenellekään jakaa, eikä Tommikaan. Meillä olisi vain toisemme ja nautinto.
Ensimmäinen kertamme tapahtui heidän makuuhuoneessaan. Lapset olivat lähteneet tarhaan. Olimme purskahtaneet jälleen kerran itkuun, ja syleilimme toisiamme olohuoneessa. Tällä kertaa se oli erilaista. Huomasin, kuinka Tommin kädet silittelivät selkääni ja vaaleita hiuksiani. Aistin hänen hengityksessään kiihkeyden, jota ei ennen ollut ollut.
Se oli kuitenkin jotain, mitä olin salaa toivonut. Minä halusin hoitaa tämän kärsivän miehen, antaa hänelle vapautumisen ja laukeamisen, jota kenties ei ollut tapahtunut kuukausiin siskoni voinnin käytyä huonoksi. Toisaalta tämä olisi yksi tapamme hoitaa surua, yhtyä kokemamme yhteisen kivun nimissä.
Toisaalta kysymys oli silkasta himosta: Eeva ei ollut jättänyt epäselväksi, että komea ja tumma Tommi oli mahtava rakastelija. Minua kiihotti tieto hänen suuresta kullistaan, jolla Eeva kehuskeli joskus. Tommi oli aina ollut turvallinen ja kunnollinen, arvoissaan järkähtämätön nuorehko rakennusmestari, joka oli rakentanut perheelleen upean suuren omakotitalon. Naisena saatoin aistia, kuinka hänen vahva seksuaalinen kykynsä kannatteli hänen koko persoonaansa.
Elän itse seksuaalisesti kylmenneessä liitossa, vuokrakolmiossa myyntimiehen kanssa. Tahdoin miehekkään Tommin vuoteeseen, kokea koko hänen herkän vahvuutensa ja voimansa. Kaikki huipentuisi siihen, että saisin antautua hänen naisekseen, ja hän työntäisi suuren kullinsa täyttäen minut täysin. Olin tästä jo haaveillut jonkin aikaa.
"Essi!", hän huokaisi. Kun Tommin huulet tulivat minuun kiinni, olin valmis antautumaan himon vietäväksi. "Tommi, oletko varma tästä?", huohottelin. Tommi sanoi, että halusi rakastella minua. "Ajattele Eevaa!", huudahdin toivoen, ettei hän ajattelisi. "Eeva on nyt... poissa", Tommi sai sanotuksi suudellen kaulaani yhä kiihkeämmin ja hänen suurten käsiensä laskeutuessa takapuolelleni alkaen hyväillä piirun verran liian kovakouraisesti.
Menimme makuuhuoneeseen. "Voi Tomppa..." huokailin epäuskoisena. Tommi katsoi minua kiinteästi alkaen napittaa paitaani auki. Sanattomasti tiesimme, että tekisimme jotain, mistä emme voisi koskaan kertoa kenellekään.
Huoneeseen tulvi talven vaaleaa valoa. Tommi oli riisuessaan ja suudellessaan kiihkeä, enkä ihmetellyt. Hänhän ei ollut saanut pillua kuukausiin. Miehenä hänen himonsa olivat varmasti jo pitelemättömät. Tiesin, että hän halusi rakastella usein; kyvykäs, ihana, suurikaluinen mies.
Olin jo alasti, hän suuteli minua takaapäin. Voi kuinka luonnolliselta tilanne sitten tuntuikaan. Hän heitti oman t-paitansa pois, alla oli ihana karvainen ja lihaksikas rintakehä. Hän tuoksui jälleen hyvältä. Hänen karheat miehekkäät kätensä vaeltelivat pitkin kehoani. Tommi silitteli lyhyitä vaaleita hiuksiani. Kädet kulkivat uumalta kylkiin, vatsan kautta rinnoilleni, joita hän alkoi hyväillä saaden nännini kohoamaan. Haluni kasvoi, ja kuulin kuinka vyönsolki helähti farkkujen pudotessa lattialle.
Tuntui lähes epätodelliselta, kun hänen rintoja kiihkeästi hyvilevien käsiensä lisäksi takapuoltani ja reittäni alkoi kohta silitellä kolmas "käsi": Tompan ihana ja suuri kulli! Sellaista en ollut ennen kokenut. Olen jollain mittapuulla kokematon sängyssä, koska minulla ei ollut koskaan ollut muita petikumppaneita kuin oma aviomieheni, vaikka ehdotuksia toki olisi ollut runsaasti pitkin matkaa. Saan usein kuulla, että vartaloni miellyttää miehiä.
Tommin kalu on aivan jättimäinen verrattuna oman mieheni penikseen! Kun tartuin suuren kullin varteen hyväilläkseni sitä, oli kuin olisin tarttunut pinnalta pehmeään mutta ihanan kovaan kahvaan, jonka ympäri vain vaivoin sormeni yltivät.
Sanoinkin Tommille, etten ollut rakastellut koskaan muiden kuin mieheni kanssa. "Olet siis melkein neitsyt!", Tommi naurahti ja minä kikatin vapautuneesti ja siitä hetkestä tiesin paitsi haluavani, myös rakastavani Tommia. Suutelimme, ja maltoimme vielä jatkaa hyväilyjä. "Essi... olen himoinnut sua jo ennenkin…”, hän kuiskutteli kiihkeänä. "Mäkin sua...", vastasin onnellisena.
Myöhemmin Tommi kertoi, että Eeva oli ollut hänenkin ainoa seksikumppaninsa koskaan. Olimme siis molemmat uuden edessä. Suutelin kiihottuneena hänen kevyen tumman parran karhavoittamia kasvojaan.
Hän istahti sängyn laidalle, ja tulin kasvokkain hänen syliinsä. Oli siinä ja siinä, ettei kalu painunut pimpsaan saman tien. Tosin ei se olisi helpolla mahtunut, kuten kohta jouduin huomaamaan.
Arvasin kyllä, että näin Tommi haluaisi mennä ensin, koska hän haluaisi suudella ja imeskellä isoja rintojani. "Essi... voin kertoa että nautin!!", Tommi suorastaan parahti, kun hän painoi kasvonsa kookkaiden "hinkkieni" väliin. Olin kyllä iloinnut siitä itsekin, että suht hoikan vartaloni kruununa on isot, mukavan pyöreät rinnat. Rintaliivien koko on 36G. Muotojani Eevakin joskus pienempipovisena kadehti. Nyt oli ihanaa tuottaa Tommille iloa ja katselin kiihottuvana, kuinka hän nautti rinnoistani ja selvästi myös takapuolestani.
Kulli sen kun terhakoitui, ja minäkin Tommin kiihkeässä käsittelyssä aloin kostua jo pahemman kerran. Hän maisteli ihanasti kielellään toista nänniä, toista hän pyöritteli taitavasti peukalollaan. "Tule jo sisälle…”, ehdottelin miehelle, joka ei tuntunut saavan tarpeekseen tissieni suutelemisesta.
Menin selälleni levittäen jalkani, Tommi tuli ylleni ropeltaen ensin mahtavan sauvansa suojaksi selvästi suurikokoisen kondomin. Kulli oli suonikas, terska tummanpunainen. Varressa näkyi jo äskeisen keinumisen jäljiltä minun kosteuttani.
Tommi pyöritteli ihanasti terskaansa pilluni huulilla, ja vähin erin vaivoin työntyi sisäänpäin. Minusta tuntui aluksi, että ei tämä jättipenis mahdu millään minuun. Hitaasti, sentti sentiltä kulli kuitenkin painui sisälle. Tommi oli kärsivällinen, nytkytteli sisään ja otti välillä taaksepäinkin.
Pidin kullista kaksin käsin kiinni. Kuinka se saattoikaan olla niin valtavan kokoinen!
Eeva oli paljastanut, että heidän oli nuorena ollut hyvin vaikeaa aloittaa rakasteluelämä, kun jo ensimmäinen sisään mahtuminen oli ollut työn takana. En ihmetellyt yhtään. Enkä sitäkään, että oma ensimmäinen kertani oli ollut niin helppo. Mieheni penis on niin ohut, että se oli jopa helppoa laittaa sisään.
Kun Tommi oli sisällä niin pitkälle kuin saattoi päästä, minä sain heti ensimmäisen orgasmini! Niin täynnä ja otettu tunsin olevani. Vaikka en tiennyt etukäteen, miltä iso penis tuntuu, saatoin kuvitella, että juuri näin ihanaa se oli. Kiedoin käteni hänen leveän selkänsä ympärille. Tommin ei tarvinnut montaa nytkäystä tehdä, niin laukeaminen vaan syveni ja kasvoi. Olin siis jo ensimmäiset työnnöt yhtä orgasmia...
Tommi painoi päälläni tyytyväisenä, mahtoi tehdä miehen itsetunnolle hyvää kuunnella kun nainen voihkii lauetessaan jo puolen minuutin nainnin jälkeen. Sanomattakin on selvää, että mitään vastaavaa en ollut kokenut koskaan oman mieheni kanssa..
Puristin orkun vaan jatkuessa Tommin itseäni vasten lujasti ja sanoin rakastavani tätä. Sitten tuli suusta melkoinen naisellisten riettauksien sarja, jossa ylistettiin ja jumaloitiin Tommin jättikullia. "...Just... ihana.. iso! Oh ... mahtava... kulli... pane... lujasti!. Pane!!". Mies naurahteli päälläni, pani tiiviisti pilluni antaessa koko ajan enemmän periksi. Sitten hän huokaisi, että "sulla on Essi ihana pillu ja valtavat rinnat". Hän kuulosti siltä, että oli halunnut sanoa tämän jo aiemmin ja tuhmien puhuminen oli hänestä kiihottavaa. Niin minustakin.
Sitten vain nautin ihanan miehen tehdessä työtä. Tuntui ihanalta kun tarvitsi vain soutaa pepulla mukana hänen vahvoissa työnnöissään. Mikä upea mies! 😀
Tommi oli kekseliäs, luova ja tarmokas rakastelija! Tämän tulin seuraavien kuukausien aikana huomaamaan. Jo ensi kerrallamme teimme työtä sellaisissa asennoissa, johon oma mielikuvitukseni ei olisi riittänyt. Eivätkä ne asennot totta puhuen olisi onnistuneet ilman, että miehellä on niin suuri penis kuin Tommilla. Koko ei nytkään ollut pääasia, vaan hänen taitonsa tuota sauvaa käyttää.
Ihanaa oli myös raaka voima, jota hän rakastellessaan käytti. Sitäkään en kotisängyssäni saanut kokea. Tommi jaksoi esimerkiksi nostaa ja kannatella minua pepusta, minä kiedoin jalkani hänen ympärilleen, ja niin naimme seinää vasten. Saatoimme naida myös kottikärrynä, eli hän jaksoi nostaa peppuni ja lantioni ja heilutella minua pannen takaapäin.
Tutuksi tuli myös ihana ongelma: Tommin kestävyys. Olimme ensimmäisellä kerralla kokeilemassa jo viidettä asentoa, kun aloin epäillä, mahtoiko tämä jättikulli laueta koskaan. Mieheni kanssa tätä ongelmaa ei ole, vaan rakastelumme kestää pari-kolme minuuttia. Tommi tuli lopuksi takaapäin, pyöritti rintojani, ja minä tunsin pilluni olevan jo varsin puuduksissa. Kohta Tommin hengitys kuitenkin nopeutui, hän alkoi voihkia ja vielä kehua pilluani. "Essi... ei voi olla näin hyvin... naisella pieni pimppi, isot tissit ja vielä piukka pylly... ihana panna sua!!". Tuntui aika kivalta kun hän naidessaan ylisti minua! Sitten hän urahdellen ja kullinsa mahdollisimman syvälle työntäen laukesi. "Oh... voi Essi... oh!!" Saatoin tuntea sykkeen sisälläni. Suonet pumppasivat spermaa, isoa lastia kondomiin. Voi että se tuntui ihanalta!
Tästä ensimmäisestä kerrasta seurasi tietysti vapautuminen ja täysi hullaantuminen. Lähipäivät mielessä vilkkuivat vain uudelleen ja uudelleen kohtaukset makuuhuoneesta. Aloimme järjestellä menojamme ja lounaitamme niin, että saatoimme tulla Tommin kotiin rakastelemaan pahimmillaan monta kertaa viikossa.
Emme ole paljastuneet, ja tahti on nyt jo hiipunut. Rakastan seksiä ja yhteyttä Tommin kanssa, mutta pidämme minun avioeroani ja meidän julkisen suhteen aloittamista poissuljettuna vaihtoehtona. Toivoisin, että Tommi löytäisi uuden elämänsä naisen ja lapsille äidin, mutta hän kertoo mielihyvin voivansa elellä vielä toistaiseksi leskimiehenä, kun "työsuhde-edut" ovat tällä tasolla.
<3
Opimme nopeasti, että meidän on syytä naida siten, että Tommi tulee aivan ensimmäiseksi takaapäin, koska mahtuu siten parhaiten sisälle. Näin hän hetken "tekee tilaa", jotta muut asennot onnistuvat helpommin.
Tietysti pilluni on tottunutkin hänen valtavan kokoiseen kulliinsa, mutta takaapäin paneminen helpottaa asioita. Minusta on kauhean kiihottavaa jo se, ettei hän mahdu kunnolla sisälle. Omakin vakoni on ilmeisesti siskoani piukempi, ja tämä on tietysti omiaan tuomaan nautintoa Tommillekin. 🙂
Emme ole vertailleet puolisoitamme nyt kokemaamme seksiin, ihan hienotunteisuudesta. Mutta onhan selvää, että kumpikin nauttii nyt aivan eri tavalla kuin omassa liitossaan.
Aloitamme rakastelun yleensä niin, että suudeltuamme ja riisuttuamme Tommi hetken keskittyy nuolemaan ja suutelemaan isoja rintojani, joista hän on jatkuvasti ihanasti innoissaan. Hän tykkää parahdella, "valtavat hinkit!", "ihanan suuret rinnat!" tai "ihan käsittämättömän kokoiset tissit!". Tuntuu minusta todella hyvältä nähdä hänen kiihkeästi nauttivan rinnoistani. Hieron hänen isoa kulliaan, se tosin terhakkaasti seisoo jo nopeasti omillaankin. Se on upea, yhtä aikaa kova ja silkkisen pehmeä.
Laitoin joskus ruokaa HK:n sinisestä, ja tajusin, että Tommin kulli on suunnilleen saman kokoinen, pituudelta ja paksuudeltaan.
Sitten hän siis tulee ensin takaapäin. Kullinnuppi on punakka ja koko komeus hienosti pystyssä. Annan peppuani kontallani, ja pian hän jo sovittelee terskaa pillunreikään. Olen jo sen verran kostea, että nykyisin kulli painuu jo kohtuullisen hyvin sisälle, mutta edelleen tuntuu ihanasti, että vako halkeaa.
Tunne on ihana, koska tiedän, että eihän se mihinkään hajoa, täynnä vaan on. Tommi panee hetken tunnustellen ja tilaa tehden. Hän jo tässä vaiheessa leipoo tissejäni ja usein leikillään uhkaa, että laukaisee jo ennen aikojaan, "kun on taas niin ihanan tuntuista". Ei sitä uhkausta auta todesta ottaa, kun tiedän, että Tommi on valtavan kestävä.