Homokokemuksieni Päiväkirja 1

10/01/2024 | Kirjoittaja: bisexual93 |
10 min
Kertoja: Mies | GayTeinipoikaVanhempi Mies
3.6
(22)
Miehen karkeat kädet tutkivat kehoani joka puolelta, vähitellen riisuen vaatteitani.

Muistan yhä edelleen elävästi sen, kun ensimmäistä kertaa tarkoituksella katsoin homopornoa netissä. Videolla kaksi nuorta ja timmissä kunnossa olevaa, luultavasti juuri täpärästi täysi-ikäsitä, poikaa harrastivat ensin suu- ja sitten anaaliseksiä. Häpeän sekaisen kiihotuksen vallassa hyväilin itseäni ja ennen kuin video oli ehtinyt edes puoleen väliin, olin jo sotkenut alushousuni spermalla.

Vaikka aina jälkeen päin tunsinkin suurta katumusta "vääränlaisista" haluistani, tuo katselukerta ei todellakaan tullut jäämään viimeisekseni. En ollut tuohon aikaan vielä täysin hyväksynyt biseksuaalisuuttani, mutta tästä huolimatta päädyin kerta toisensa jälkeen katselemaan homopornoa ja haaveilemaan kokeiluista toisten poikien kanssa. Aikaa myöten lähdin tutkimaan internettiä rohkeamminkin ja lopulta löysinkin itseni erilaisilta aikuisille suunnatuilta chat- ja deittisivustoilta, sekä seksiaiheisilta foorumeilta. Ikäni puolesta minulla ei olisi vielä ollut mitään asiaa näihin paikkoihin, mutta kuten kaikki varmasti tietävät, eivät "Olethan varmasti yli 18?" kysymykset ole koskaan olleet kenellekään mikään este.

Nettikeskusteluja lukiessani ja ihmisten kanssa chattaillessani aloin vähitellen huomaamaan, että poikiin kohdistuvat haluni eivät oikeastaan olleetkaan niin poikkeavia, vaan kohtalontovereitani tuntui riittävän runsaasti. Tästä huolimatta koin kuitenkin edelleen hyvin ristiriitaisia tuntemuksia ajatuksieni vuoksi. Usein tuntemukseni menivätkin niin, että kiihottuneena fantasioin seksistä toisten poikien kanssa, mutta aina laukeamisen jälkeen nuo ajatukset katosivat ja korvautuivat voimakkaalla häpeällä.

Vähitellen masturbointikäyttäytymiseni kuitenkin alkoi muuttua. Siinä missä alussa olin pääasiassa katsellut pornovideoita tai kuvia, löysin itseni yhä useammin runkkaamasta keskustellessani muiden miesten ja poikien kanssa joko chatissa tai mesessä. Aloin myös usein viettämään iltoja ilman, että välttämättä runkkasin varsinaisesti ollenkaan, vaan pelkästään kiihottuneena kävin keskusteluja ja flirttailin muiden kanssa. Ykkösfantasianani noina aikoina oli, että pääsisin toistamaan aikoinaan ensimmäisellä näkemälläni homopornovideolla tapahtunutta kohtausta jonkun ikäiseni pojan kanssa. En osaa sanoa olinko jotenkin ikäistäni kypsempi seksiin liittyvissä asioissa vai etsinkö vain vääristä paikoista, mutta itseni ikäisen keskusteluseuran löytäminen osoittautui yllättävänkin vaikeaksi tehtäväksi. Selvästikään erinäiset gay-seksichatit eivät olleet se paikka jossa muut ikäiseni pojat sankoin joukoin viettivät iltojaan. Sen sijaan vanhempia, usein jo vähintään keski-ikäisiä, miehiä tuntui riittävän vaikka jonoksi asti. Paremman puutteessa päädyinkin useimmiten chattailemaan juuri heidän kanssaan.

Ajan myötä aloin yhä useammin harkitsemaan ajatusta, että ensimmäinen kertani ei välttämättä tarvitsisikaan tapahtua ikäiseni pojan kanssa, vaan että ehkä voisin toteutta sen myös jonkun itseäni vanhemman miehen kanssa. Nämä ajatukset olivat hyvin pitkään sellaisia, josta olisin haaveilin ainoastaan kaikkein kiimaisimpien runkkusessioideni aikana ja joita häpesin aina jälkeen päin, mutta ajan myötä suhtautumiseni alkoi vähitellen muuttumaan. Miehiltä saamani positiivisen kannustuksen myötä totuin ajatukseen vähitellen ja lopulta löysin itseni tilanteesta, jossa fantasioin enää lähes yksinomaan vanhemmista miehistä. Ajatus siitä, että joku muu ottaisi ohjat ja kertoisi minulle mitä minun kuuluu tehdä, tuntui monellakin tapaa rauhoittavalta ja kuten olin tähän mennessä tullut huomanneeksi, niin olihan näitä vanhoja miehiä myös huomattavasti enemmän tarjolla, kuin ikäisiäni poikia!

Yhä useammin päädyin myöskin jakamaan tämän pohdintani näiden miesten kanssaan, johon sainkin tyypillisesti vastauksina mitä irstaampia kuvauksia siitä, kuinka he haluaisivat käyttää nuorta kehoani hyväkseen. Tai no, täysin rehellinen ollakseni, niin sanoisin että ehkä vain noin puolet näistä tarjouksista oli aidosti irstaita. Monet miehistä tarjosivat, että voisimme edetä hiljakseen ja siirtyä seksiin vasta myöhemmillä tapaamisilla, mutta en itse oikein ikinä lämmennyt tälle ajatukselle. Vaikka olinkin seksuaalisuuteni tutkiskelun osalta jo sen verran pitkällä, että tosissani fantasioin seksistä miehen kanssa, niin silti edelleen jo pelkkä ajatuskin intiimistä läheisyydestä miehen kanssa tuntui ahdistavalta ja jopa suorastaan luontaan työntävältä. Tästä johtuen koin, että tilaisuuden tullen haluaisin mennä "suoraan asiaan", ilman minkäänlaista hempeilyä. En toki usko, että kukaan näistä miehistä suunnitteli minulle mitään romanttista kynttiläillallista, mutta omassa päässäni kuvio meni kutakuinkin niin, että kaikki skenaariot jotka eivät olleet tiukasti pelkästään tunteetonta seksiä olivat "liian homoa".

Näiden estojeni vuoksi päädyinkin useimmiten tutustumaan paremmin sellaisten miesten kanssa, jotka eivät keskustelleetkaan kanssani juuri muusta kuin vain seksistä. Jaoimme toisillemme fantasioita ja muutamien kanssa jopa roolipelasin läpi erilaisia skenaarioita, joita he haluaisivat päästä kokeilemaan kanssani. Joitain kertoja päädyin myös antamaan miehille strip-tease esityksen web-kameran välityksellä, pitäen kuitenkin tiukasti huolen siitä, että kasvoni rajautuivat kamerakuvan ulkopuolelle. Halusin vaikuttaa miesten silmissä rohkealta ja seikkailunhaluiselta, joten usein myötäilin heidän mielipiteitään ja ehdotuksiaan, vaikka olisinkin kokenut ne hieman epämiellyttävinä. Näinpä keskustelin monien miesten kanssa varsin rajuistakin fantasioista ja kuten aiemminkin, niin vähitellen aloin tottumaan näihin keskusteluaiheisiin ja lopulta jopa aktiivisesti fantasioimaan siitä, että luovuttaisin nuoren kroppani jonkun tällaisen irstaan sedän käytettäväksi.

Kuten varmasti osasitte myös jo arvata, sain osakseni todella paljon suoria seksitreffipyyntöjä näiden miesten suunnalta. Vaikka jatkuva ehdotusten väisteleminen tuntuikin välillä hieman rasittavalta, etenkin kun monet miehistä eivät lopettaneet vonkaamista useammankaan kieltäytymisen jälkeen, olin kuitenkin pohjimmiltaan erittäin otettu kaikesta saamastani huomiosta. En myöskään muista, että olisin koskaan päätynyt estämään ketään heistä, sillä jo pelkästään noiden ehdotusten lukeminen kiihotti minua suuresti. Jollain tasolla kyllä ymmärsin, että koko asetelma oli väärin hyvinkin monella tapaa: Itse olin noihin aikoihin vielä tukevasti alle suojaikärajan ja useimmat miehet joiden kanssa keskustelin myös tiesivät tämän. Nuori ikäni ei kuitenkaan haitannut heitä lainkaan, vaan pikemminkin monet vakiokeskustelukumppaneistani tuntuivat olevan enemmänkin huolissaan siitä, että he eivät ehkä saisikaan kunniaa olla ensimmäiseni!

Sinällään heidän huolensa oli oikeutettu, että useimmat "nettitutuistani" asuivatkin varsin kaukana kotikunnastani ja näin ollen ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä, että pääsisin tapaamaan heitä edes vaikka haluaisinkin. Tähän sääntöön löytyi kuitenkin yksi poikkeus: Eräs hieman reilut 40-vuotias mies, joka sattui asumaan aivan kotikuntani rajalla. Hän oli sattumoisin myös yksi ensimmäisistä miehistä jotka olin koskaan lisännyt meseen, josta asti olin keskustellut hänen kanssaan lähes päivittäin. Harmillisesti oli kuitenkin seikkoja, joista johtuen olin tähän asti pidättäytynyt lupaamasta hänelle vielä turhan paljoa. Ensinnäkin, mies oli varsin ylipainoinen. Olin saanut mieheltä jonkin verran kuvia hänen kropastaan ja niiden perusteella en pitänyt häntä kovinkaan seksikkäänä. Toisekseen, mies kuului nettitutuissani juuri tähän edellämainittuun kaikkein rasittavimpien vonkaajien joukkoon ja tämän vuoksi pidin häntä hieman ärsyttävänä. Lisäksi, olin myöskin kiinnittänyt huomiota, että keskusteluissamme hän usein puhui minusta - ja yleisemminkin pojista - varsin alentavaan sävyyn. Tuntuikin monesti siltä, ettei hän nähnyt minussa mitään muuta, kuin vain parin reikiä, joilla voisi päästä tyydyttämään itsensä.

Eipä sillä, tietyllä tasollahan tämä oli juuri sitä mitä halusinkin ja osittain juuri siitä syystä myös aina palasinkin juttelemaan hänen kanssaan, mutta jonkinlainen järjen ääni kuitenkin esti minua tapaamasta häntä. Kaikesta huolimatta, fantasioin yhä useammin siitä, että jokin päivä suostuisin vielä tapaamaan hänet ja antaisin hänen ottaa neitsyyteni. Luulen, että osittain fantasioin miehestä jo vain senkin takia, että hän oli monella tapaa "helpoin" valinta. Mies asui kohtuullisen matkan päässä, hänellä olisi paikka jossa voisimme "touhuta" ja huonoista viboista huolimatta hän vaikutti kuitenkin enimmäkseen ihan järkevältä mieheltä.

Jotenkin tämän "pakon" edessä aloin myös perustelemaan itselleni, että kuinka itseasiassa kaikki keksimäni negatiiviset puolet olisivatkin vain plussaa. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin ikäero tuntui tavallaan vain helpottavalta seikalta, sillä varmasti mies osaisi ottaa ohjat ja näin ollen pääsisin itse helpommalla. Olin myöskin jatkuvasti vainoharhainen sen suhteen, että jollain tavoin "jäisin kiinni" ja vanhempani saisivat tietää biseksuaalisuudestani. Tämän miehen kanssa olisi ainakin varmaa, että hän ei todellakaan menisi kertomaan kenellekään harrastaneensa seksiä kaltaiseni sakkolihan kanssa. Ajan myötä aloin myös yhä enemmän ajattelemaan, että jollain tasolla olisi jopa tavallaan seksikästä, että mies oli niin mahakas ja isokokoinen. Tuntisin itseni varmasti pieneksi hänen rinnallaan ja kuvien perusteella hän vaikutti olevan isokokoinen myös jalkojensa välissä, joka kuitenkin oli se, jolla oli minulle enemmän väliä!

Ennen kuin kuitenkaan ehdin viemään tätä ajatusta fantasiointia pidemmälle, päädyin ottamaan suihin eräältä toiselta, täysin tuntemattomalta mieheltä.

******

Ensimmäinen suihinottokertani tapahtui loppujen lopuksi tavalla, jota en olisi itseltäni osannut odottaa. Noihin aikoihin pidin itselleni tiukkana sääntönä sitä, että en koskaan suostuisi tapaamaan ketään, jonka kanssa en olisi tutustunut netissä jo pidempään. Tästä huolimatta päädyin kuitenkin eräänä kesäisenä aamuna vastaamaan itselleni entuudestaan tuntemattoman, noin 50-vuotiaan miehen postaamaan treffi-ilmoitukseen, jossa hän ilmoitti, että olisi myöhemmin samana päivänä matkailuautolla liikkeellä kohti erästä mökkipaikkakuntaa. Hetken ynnäiltyäni tajusin, että hänen reittinsähän tulisi todennäköisesti kulkemaan myös oman kotikuntani kautta! Hetken mielijohteesta kiimoissani päätin, että jos tosiaan kävisi niin hyvä tuuri, että mies sattuisi ajamaan juuri kotikuntani läpi, niin suostuisin tapaamaan hänet! Ilmoitus oli tosin postattu jo paria päivää aiemmin, mutta pohdin, että voisi hyvin olla mahdollista, että hän ehtisi vielä nähdä vastaukseni.

No kuinkas kävikään, mies vastasikin viestiini lähes välittömästi ja kertoi että oli kuin olikin ajamassa reittiä, jolta voisi hyvin poiketa myös kotikuntani kautta. Siinä hetkessä tein päätöksen ja vastasin hänelle myöntävästi, ilman että edes kunnolla harkitsin että mihin olin ryhtymässä. Ehdotin hänelle tarkaksi kohtaamispaikaksi erästä kävelymatkan päässä sijaitsevaa levähdysaluetta ja annoin miehelle jopa matkapuhelinnumeroni yksityiskohtien sopimista varten.

Ehkä noin kuuden aikaan samana iltana olin jo odottelemassa kyseisen levähdysalueen lähistöllä metsässä. Vanhemmilleni olin kertonut lähteväni käymään kävelyllä, joka tavallaan oli jopa tottakin. Uskon että poissaoloni ei myöskään herättänyt heidän epäilyksiään, sillä minulla oli tuohon aikaan usein tapana samoilla lähimetsissä yksikseni, välillä pitkiäkin aikoja kerralla. Lisäksi vielä kun kesäillat olivat pitkiä ja valoisia, niin en usko he miettivät kahdesti poissaoloani.

Meinasin täysin jäätyä jännityksestä, nähdessäni miehen antamaan kuvaukseen sopivan matkailuauton kurvaavan levähdysalueelle, mutta pakotin jalkani toimimaan ja varovaisin askelin lähdin kävelemään kohti autoa. Ennen kuin edes ehdin autolle, mies huomasikin minut jo ikkunasta ja viittoi minua tulemaan sivuovelle, selvästi arvaten minun olevan se poika jonka kanssa hän oli jutellut. Kaikeksi onneksi levähdysalueella ei juuri sillä hetkellä ollut ketään muita, joten pääsin livahtamaan miehen autoon ilman riskiä siitä, että kukaan olisi nähnyt minut.

Näin miehen kunnolla ensimmäistä kertaa vasta ollessani jo sisällä matkailuautossa ja pettymyksekseni totesin hänen olevan aika reilusti tukevammassa kunnossa, kuin mitä hän oli minulle etukäteen kertonut. Muistan harkinneeni jopa kääntyväni takaisin sillä samalla sekunnilla, mutta lopulta en kuitenkaan tehnyt sitä. Kuten jo aiemmin totesin, niin ajan kuluessa ja pervoille miehille jutellessani olin vähitellen kehittänyt itselleni fetissin irstaille vanhoille miehille alistumisesta. Vaikka edessäni seisova parrakas ja lihava mies ei ollutkaan silmissäni kovin seksikäs, niin silti koin kiihottuvani ajatellessani itse tilannetta johon olin päätynyt. Jollain kieroutuneella tavalla olin vähän jopa toivonutkin, että mies osoittautuisi ällöksi pervoksi. Kiiman ja inhon sekaisten ajatusten hämmentämänä en lopulta tehnyt elettäkään poistuakseni, vaan astuin peremmälle ja suoraan miehen syleilyyn.

Miehen karkeat kädet tutkivat kehoani joka puolelta, vähitellen riisuen vaatteitani, kunnes lopulta seisoin täysin alasti hänen edessään. Koin miehen minulle osoittaman intiimin läheisyyden hieman kuvottavaksi, mutta en kuitenkaan vastustellut edes silloin, kun hän kumartui alas ja suuteli minua. Tunsin karkeiden partakarvojen raapivan pehmeää ihoani ja lähes panikoin tajutessani, että tämä oli ensisuudelmani! En kuitenkaan vetäytynyt pois, vaan parhaani mukaan yritin miellyttää miestä ja vastasin suudelmaan. Koko tilanne tuntui todella väärältä, mutta jälleen ristiriitaisesti koin samalla, että juuri tätä olin halunnutkin. Suutelin miehen kanssa jonkin aikaa, hänen jatkaessa kiinteän kroppani kourimista. Vähitellen myös miehen vaatteet katosivat hänen päältään ja pian tunsinkin vahvojen käsien ohjaavan minua kohti asuntoauton perällä odottavaa leveää parivuodetta.

Mies asettui sängylle selälleen ja levitti haaransa auki, tehden minulle selväksi mitä minulta seuraavaksi odotettiin. Tunsin paniikin jälleen nousevan sisälläni, mutta siitä huolimatta huomasin seuraavani miestä sängylle ja asettuvani hänen jalkojensa väliin nelin kontin. Koin olevani lähes kuin unessa, katsoessani edessäni jäykkänä sojottavaa kyrpää ja löysinä roikkuvia kivespusseja. Kaiken paniikin ja inhon ohella tunsin myös yllättävänkin suurta kiihotusta tajutessani, että olin juuri aikeissa koskettaa ensimmäistä kertaa toisen miehen penistä. Siirryin hieman kohti miestä ja varovaisesti otin hänen jäykän elimensä siroon käteeni. Miehen kyrpä ei kokonsa puolesta ollut mitenkään erityisen suuri, mutta pienessä kädessäni se tuntui silti ihan hyvän kokoiselta. Alkaessani hitaasti runkkaamaan sitä, katsoin miestä kohti epävarmana siitä, että nauttiko hän kosketuksestani. Mies murahti ja nyökkäsi hyväksyvästi vastauksena sanattomaan kysymykseeni.

En ehtinyt tekemään tuttavuutta uuden kyrvän kanssa montakaan hetkeä, ennen kuin miehen matala ääni jo kehotti minua ottamaan sen suuhuni. Perhoset vatsanpohjassani olivat pidätelleet minua tekemästä sitä jo aiemmin, mutta miehen sanojen seurauksena ikään kuin koin, että minulla ei ollut enää vaihtoehtoja. Kumarruin hitaasti eteenpäin ja vielä hetken epäröityäni, avasin lopulta suuni ja otin terskan huulieni väliin. Miehen penis ei maistunut kovinkaan kummoiselta, vaikkakin ehkä hieman hikisen suolaiselta, mutta ei kuitenkaan häiritsevän paljon. Muistan että tuolla hetkellä myös yllätyin siitä, kuinka lämmin miehen elin oli suussani. Penis tuntui kieltäni vasten myöskin oudolla tavalla pehmeältä, vaikka sormeni raportoivatkin sen olevankin jäykkä. En tiedä mitä tarkalleen olin odottanut, mutta tuo erikoinen tuntemusten yhdistelmä jäi elävästi mieleeni.

Seuraavien ehkä noin 5-10 minuutin ajaksi miehen asuntoauto täyttyi kokoelmasta toinen toistaan irstaampia ääniä. Mies murahteli ja huokaili tyytyväisesti nuorelta pojalta saamansa huulihoidon tahtiin. Aina ajoittain miehen ääntelyt sekoittuivat märkiin moiskahduksiin ja ryystämiseen, päästäessäni vahingossa ilmaa kulkemaan huulieni välistä. Joitain kertoja mies myös painoi päätäni alas kohti jalkoväliään, lisäten äänimaailmaan teinipojan voihkintaa, minun yrittäessäni kommunikoida, että hänen kyrpänsä oli työntymässä liian pitkälle.

Vaikka alussa tunteeni tilannettta kohtaan olivatkin ristiriitaiset, niin suihinoton aikana aloin itsekin kiihottumaan toden teolla. Runkkasin itseäni ottaessani mieheltä suihin ja muistan, että kävin jopa lähellä tulemista, joten jouduin lopettamaan itseni tyydyttämisen. Uskon miehen myös huomanneen kiihottumiseni, sillä lopulta hän ehdotti minulle, että voisimme kokeilla myös anaaliseksiä.

Noh, kuten jo aiemmin mainitsinkin, niin tämän miehen kanssa harrastin pelkästään suuseksiä, mutta täysin totta puhuakseni, niin me myös yritimme peppuseksiä. Itse en laske hänen kanssaan tekemääni peppuseksikokeilua vielä omaksi ensimmäiseksi kerrakseni, mutta ymmärrän kyllä, jos lukijana päädyt olemaan kanssani eri mieltä.

Kiimoissani päädyin suostumaan miehen ehdotukseen ajatellen, että kun kerran olin jo tullut näin pitkälle, niin miksi en menisi sitten samantien loppuun asti. Jälkeen päin olen muistellut, että jollain kierolla tavalla taisin kokea myös pientä innostusta tajutessani, että ensimmäinen kertani voisi tapahtua hänenlaisensa irstaan ja suoraan sanoen, hieman ällöttävän, miehen kanssa. Se, että mistä nämä ajatukset kumpuavat olisi varmasti mielenkiintoinen kysymys, mutta jätettäköön sen tarkempi tutkiminen johonkin toiseen kertaan.

Miehen ohjeistamana asetuin selälleni sängyn reunalle, miehen noustessa pois sängyltä ja asettuessa seisomaan eteeni. Suureksi yllätyksekseni mies ensitöikseen kumartui alas ja nuoli peppureikääni. Ensinnäkään, en ollut osannut lainkaan odottaa sitä, mutta toisekseen, yllätyin siitä, kuinka hyvälle se itseasiassa tuntui! Koin jopa pientä pettymystä, kun hän lopetti reikäni nuolemisen ja alkoi hitaasti työntämään sormeaan sisälleni. Jo pelkän sormen työntyminen peppuuni tuntui erittäin epämiellyttävälle, mutta en kuitenkaan valittanut tästä ääneen. Epäilemättä mies huomasi kasvoiltani, että en suoranaisesti nauttinut sormetuksesta ja hän kysyikin, että haluaisinko edelleen jatkaa, johon vastasin kuitenkin myöntävästi.

Mies opasti minua nostamaan jalkani hänen hartioiden päälle ja tuossa asennossa hän alkoi asettelemaan kyrpäänsä peppuaukkoani vasten. Pidin kiinni omista pakaroistani ja levitin niitä erilleen, auttaakseni miestä työntymään sisääni. Yritin parhaani mukaan rentouttaa peppuni, mutta miehen alkaessa työntymään aukkoani vasten, koin lähestulkoon pakokauhua, tajutessani, että hän ei millään voisi mahtua sisääni. En kuitenkaan pysäyttänyt miestä, vaan annoin hänen jatkaa, tuntien yhä suurempaa ja suurempaa painetta reikääni vasten.

Lopulta miehen kyrpä ikään kuin "luiskahti" sisään, sulkijalihakseni antaessa vihdoin periksi miehen kovan kyrvän luoman paineen alla. En usko että hän oli sisälläni juuri terskaa pidemmällä, mutta tiesin välittömästi, että en pystyisi jatkamaan yhtään pidemmälle. Kipu pepussani oli voimakasta ja terävää. Vaikeroiden pyysin miestä lopettamaan ja hetken epäröinnin jälkeen hän onneksi vetäytyikin ulos pepustani. Muistan että mies ehdotti minulle, että hän voisi sormettaa minua enemmän ja voisimme sen jälkeen kokeilla uudestaan. Odottamatta vastaustani, hän myös työnsikin sormensa takaisin perseeseeni ja sormetti minua hieman. Vaikeroiden pyysin miestä lopettamaan, mutta tästä huolimatta hän jatkoi sormetusta vielä hetken, ennen kuin hän lopulta vihdoin ymmärsi, että panemisesti ei tulisi tänään yhtään mitään ja hän lopetti myös myös sormetuksen.

Pysyimme kuitenkin edelleen tuossa samassa asennossa ja miehen kehoituksesta runkkasin itseäni, hänen puolestaan hieroessa kaluaan pakaroideni väliin. Totta puhuakseni nautin tuosta kuivapanosta ja miehen minulle antamasta huomiosta yllättävänkin paljon. Kovin kauaa en kuitenkaan ehtinyt itseäni tyydyttämään, ennen kuin mies jo laukesikin korahtaen. Tunsin kuinka lämmin ja kostea sperma sotki peräaukkoni ympäryksen, miehen edelleen hieroessa kaluaan peppuani vasten.

Nautin suuresti ajatuksesta, että minä olin "syyllinen" miehen orgasmiin ja tämän ajatuksen siivittämänä nopeutin oman runkkaukseni tahtia, yrittäen myös tulla mahdollisimman nopeasti. Mies jatkoi peppuni hieromista sekä munallaan, että käsillään ja nähdessään, että olin jo lähellä tulemista, hän yllättäen kumartui alas ja otti kaluni suuhunsa. Mies ehti hädin tuskin sulkea huulensa kullini ympärille, kun itsekin jo laukesin. Kokeneen oloisesti mies otti lastin suuhunsa ja nielikin sen lopuksi.

Omaa laukeamistani seuranneista minuuteista minulla on vain hyvin sumuisia muistikuvia. Muistan, että oman kiimani laantuessa ensimmäinen kokemani tunne oli valtava häpeä ja pieni ällötys. Siinä missä vielä hetkeä aiemmin olin ollut täysillä mukana tilanteessa - ja jopa valmis antamaan peppuneitsyyteni miehelle - yhtäkkiä koin vain, että halusin pois ja mahdollisimman nopeasti!

Mies tarjosi minulle pyyhkeen, jolla sain puhdistettua enimmät spermat pakaroideni välistä, mutta olosuhteista johtuen, minulla ei ollut juurikaan mahdollisuutta peseytyä sen paremmin. Vaatteita pukiessamme mies yritti herätellä pientä keskustelun tynkää, jonka myötä pahin paniikkini sentään hieman laantui. Ennen lähtöäni mies lupasi vielä laittaa viestiä, jos sattuisi toistekin lähistölle ja muistan hänen myös vitsailleen, että ehkä seuraavaan kertaan mennessä olisin jo valmiimpi antamaan myös persettä.

Kotiin päästyäni vanhempani hieman ihmettelivät, että miten myöhään olin viihtynyt kävelyllä, mutta en usko heidän sinällään epäilleen mitään. Varsin vähäsanaisena painuin omaan huoneeseeni, käymättä edes suihkussa, sillä jostain syystä pelkäsin, että he olisivat siitä voineet jotenkin arvata, että missä olin todellisuudessa ollut. En tiedä miksi kuvittelin että juuri tuo asia paljastaisi minut, mutta yhtäkaikki en todellakaan halunnut ottaa pienintäkään riskiä siitä, että he olisivat saaneet tietää poikansa käyneen juuri ottamassa munaa huuleen lihavalta keski-ikäiseltä sedältä.

Katso kaikki kirjoittajan bisexual93 novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.6 / 5. Arvostelijoita 22

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu