Fantasia perheenisästä

Kirjoittaja: MadClown
18/12/25
: [rounded_avg_rating]
(24) Ääntä
2 min. lukuaika
2.4
(24)
2 min. lukuaika
Lue novelleja ilman mainoksia hintaan 1€/kk!  Klikkaa tästä ja lue lisää jäsenyydestä. 

Makaan sängylläni alasti ja alan runkkailemaan nuorta opiskelijakulliani. Ajatukseni kääntyvät naapurissa asuvaan perheenisään, Akuun.

Aku on kahden lapsen isä, komea, hyvä vartalo, ei vielä keski-iässä mutta vanhempi kuin minä, sanoisin, että 35.

Mietin, että miten kerron Akulle, että olen haaveillut hänestä, kuolannut häntä rapussa. Painaisin käteni hänen etumukselleen, hieroisin hänen kulliaan housujen läpi. Näkisin hänen silmisssään eri tunteita, miten hän reagoi, että nuori homopoika kertoo hänelle tunteista.

Haaveilen, missä kerron tämän asian, hänen sohvallaan lapsenvahti keikalla, kun hän on tullut kotiin ja vaimo on jäänyt juhlimaan.

Saan lisää virtaa kulliini, kun mietin, miten suutelen Akua ja alamme riisua toisiamme.
Jossain vaiheessa pääni eksyy edessäni olevan herran haaroihin ja alan imeä hänen kookasta kullia, se on suonikas ja juuri sopivan paksu. Kullin alla on isot ja karvaiset säkit. Joille annan myös huomiota.

Tunne, että kohta laukean, mutta haluan vielä nauttia tästä. Hyppään kohtaan, jossa levitän pakaroita, aku laittaa liukuvoidetta perseeseeni ja työntää seipäänsä sisääni. Voihkin, kun mietin, miten Akun pallit hakkaavat pakaroitani vasten, kun perheenisä pettää vaimoaan kanssani.

Laukean, kun mietin Aku jyskyttää persettäni ja laukeaa sisääni.

Makaan sängyllä, spermaa mahallani ja päätän mennä suihkuun pesemään itseni.


Katso kaikki kirjoittajan MadClown novellit.
Arvostele novelli: 

Arviot 2.4 / 5. Arvostelijoita 24

0 Kommenttia

Samankaltaiset novellit

Päivitä
Kirjoittaja: OrangeGodFruit
16.6.2023
10 min. lukuaika
4.3
(58)
Anne punastelee ja vie varovaisesti kätensä Larin reidelle ja siitä uimahousujen etumukselle.
Lue lisää
Kirjoittaja: rap
07.12.2023
9 min. lukuaika
4.6
(66)
"Etsitkös sinä kilttejä vai tuhmia tonttutyttöjä?'' Piia sanoo kiusoittelemalla äänellä.
Lue lisää
Kirjoittaja: xxxMonica
13.11.2019
7 min. lukuaika
4.3
(90)
"Onko sinulla tyttöystävää?" Hän sanoi melkein nauttien siitä, kuinka epävarmaksi hänen kysymyksensä saivat pojan.
Lue lisää
ETUSIVUKATEGORIATLÄHETÄ NOVELLIOTA YHTEYTTÄ
Seksinovellit.org © 2026. Kaikki oikeudet pidätetään.
crossmenu