Ensikerta Parin Kanssa

15/08/2022 | Kirjoittaja: WannaBi |
7 min
Kertoja: Mies | RyhmäseksiBi MiesAikuisten Kesken
4.5
(31)
Käännyn Jennin puoleen ja suutelen häntä suulle, sitten käännän katseeni Paulin ja huulemme kohtaavat.

Seison kahvilan ulkopuolella hermostuneena. Työnnän kädet taskuuni ja kohennan vaivihkaa puolijäykän kullini asentoa, jotta se ei niin ilmiselvästi erottuisi etumuksestani. Olen kiihottunut kuin nuorukainen ensitreffeillä. Tavallaan ensitreffit kyseessä ovatkin, mutta nuorukainen en enää ole.

20-vuotisen parisuhteen kariuduttua olen nyt toteuttamassa pitkäaikaisen ja salaisen fantasiani. Pari viikkoa aiemmin olin kirjoittanut ilmoituksen seuranhakupalstalle: ”45-vuotias mies hakee bi-henkistä paria yhteisen hauskan merkeissä”. En oikeastaan uskonut saavani vastauksia, sillä suhteeni loppuvaiheessa sain tuntea olevani seksin suhteen epäkiinnostavaa ikäryhmää. Ilmoituksen laittaminen oli kuitenkin jo itsessään niin kiihottavaa, että kun viestin lähdettyä hieraisin jököttävää haaroväliäni, tunsin saman tien lämpimän nesteen purkautuvan housuihini.

Kymmenestä vastauksesta suurin osa vaikutti huumorimielessä tehdyiltä, mutta yksi osoittautui erityisen kiinnostavaksi. Muutaman viestin vaihdettuamme sovimme tapaamisesta. Jenni ja Pauli ovat minua pari vuotta vanhempia ja viestien perusteella jo hieman kokeneita kimppaseksin harrastajia. Kuvankin olin saanut, siinä pariskunta poseerasi alastomana toisiinsa nojaten. Jenni oli ruskeatukkainen, muodokas nainen täyteläisine rintoineen ja kaartuvine lanteineen. Kuvassa huomioni kiinnittyi lähes paljaaksi ajeltuun pilluun. Ex-puolisoni Tuula oli aina enemmän luontaisen karvoituksen kannalla. Pauli puolestaan oli arviolta 180-senttinen ja sopusuhtainen vartaloltaan, mitä nyt vatsassa oli pikkaisen pyöreyttä. Kuvan perusteella en voinut Paulin miehuuden kokoa arvioida, sillä se oli Jennin tiukassa otteessa. Viestissä he kuitenkin kertoivat sen olevan komeasti 20-senttinen, siis muutamaa senttiä omaani isompi.

Jännityksestä kihelmöiden avaan kahvilan oven ja astun sisään. Katseeni haravoi tilaa. Paikka on sisältä melkein tyhjä. Kaunis kesäilta on houkutellut ihmiset istumaan ulkoterasseille. Huoneen takanurkassa on kuitenkin loosimainen tila, jossa istuu tutun näköinen pariskunta, toisin kuin kuvassa, kevyisiin kesävaatteisiin pukeutuneina. Kohennan ryhtiäni ja suuntaan pöytää kohti. Kaksi katsetta kääntyy minua kohti.

– Sinä olet kai Joonas, Jenni sanoo ja hymyilee. – Yhtä komea kuin kuvassa. Hän nousee ja halaa minua. Tunnen vienon hajuveden tuoksun ja kalu housuissani nytkähtää hieman. Myös Pauli nousee ja ojentaa kätensä, tartun siihen ja tervehdimme. Puristus on sopivan tiukka, hieman pitkä ja siihen kuuluu silmänisku. Housuissa nytkähtää jälleen.

Olemme sopineet tapaamisen kahvilaan, jotta voimme tutustua hieman toisiimme ennen kuin jatkaisimme iltaa heidän kotonaan. Sekin oli sovittu, että jos kemiat eivät kohtaisi, suunnitelman voisi tässä vaiheessa perua ilman selityksiä. Omasta puolestani siihen ei ole mitään syytä, pariskunta on juuri sitä mitä toivoinkin, avoimia ja rentoja ihmisiä, joilla on sopivasti pilkettä silmäkulmassa.

Juttelimme ensin hieman niitä näitä ennen kuin puheet alkavat siirtyä odotuksiin tulevasta. Pauli kertoo, kuinka he ovat baari-illan päätteeksi kokeilleet kolmatta pyörää tutun naisen kanssa ja kuinka he myöhemmin olivat ottaneet mukaan myös naisen kumppanin. Tuttavapariskunta oli kuitenkin muuttanut toiselle paikkakunnalle ja kimppaseksin makuun päässyt pari etsi nyt uusia kokemuksia. Omasta puolestani kerron, että kolmen kimppa on ollut haaveissani jo useita vuosia, mutta ex-puolisoni ei ollut asialle lämmennyt. Sitä, että halusin kosketella ja imeä myös toista miestä, en ollut hänelle edes maininnut, sillä Tuula ei ollut siinä suhteessa kovin avarakatseinen. Nyt kuitenkin istun vastapäätä miestä, jonka katseesta aistin peittelemättömän kiinnostuksen ja joka sanoo mielihyvin antavansa kullinsa imettäväkseni. Jenni puolestaan lupaa imeä meitä molempia, samanaikaisesti. Onneksi olin runkannut aamulla pahimmat kiimat pois, muuten olisin lauennut siinä paikassa.

– Olisiko aika siirtyä meille? Pauli kysyy, juuri kun kovana sojottava kyrpäni on porautumassa läpi housujen. – Auto on tuossa kadun varrella.

– Voinko mennä Joonaksen kanssa takapenkille? Jenni kysyy säihkyvin silmin käsivarttani puristaen.

– Ajomatkan hän on sinun, Pauli hymyilee vastaukseksi.

Matka ei ole pitkä, tosin voi olla, että en oikein kykene arvioimaan aikaa tai matkaa takapenkillä muhinoidessani. Heti Hondan oven sulkeuduttua Jenni kääntyy puoleeni ja tarjoaa suutaan. Vilkaisen kysyvästi kuskin paikalle asettunutta Paulia, mutta hän vain nyökkää ja iskee silmää. Vastaan Jennin suudelmaan. Se on märkä ja pitkä. Huulet tunnustelevat huulia, kieli työntyy suuhuni ja minä koetan pysyä vauhdissa mukana. Suutelen Jennin kaulaa ja niskaa, mikä saa hänet huokailemaan. Kädet tunnustelevat varovasti vartaloa. Tunnen uuman kapeuden ja lantion pyöreyden. Pehmeät rinnat painautuvat kehoani vasten ja Jennin uteliaat kädet tapailevat etumustani. Olen kova ja pystyssä kuin juhannussalko.

Oma käteni on juuri siirtymässä pakarapuolelta kesämekon helman alle, kun Pauli jo parkkeeraa autoa omakotitalon hoidetulle pihatielle. Kohennan hieman asuani ja astun autosta ulos. Jenni johdattaa minut kädestä pitäen etuovelle ja sisään taloon. Pauli tulee perässä ja sulkee oven. Oloni on kuuman automatkan jäljiltä kiihottunut ja kysyn, missä voisin käydä huuhtaisemassa kasvoni. Pauli neuvoo minulle wc:n ja osoittaa siellä pyyhkeen käyttööni.

Suljen oven ja pesen kasvoni. Käyn myös kusella, se täytyy tehdä istuen ja kovaa kullia alaspäin vääntäen, jotta osun sinne, mihin pitääkin. Huuhtaisen myös kaluni. Hetken mielijohteesta riisun paitani ja heitän sen rennosti olkapäälleni. Avaan oven.

Jenni ja Pauli eivät olleet toimettomina siistiytyessäni. Pauli on kaatanut kuohujuomat laseihin ja Jenni on vaihtanut asua. Tai ehkä oikeammin vähentänyt. Keltainen kesämekko on vaihtunut tumman punaisiin rintaliiveihin ja samanvärisiin stringeihin. Liivit ovat aavistuksen pienet, niin että pyöreät rinnat pullistuvat houkuttelevasti ja pieni kaistale nännipihaa pilkistää pitsin takaa. Paulilla on yllään vain shortsit, joiden etumus pullottaa lupaavasti. Oma asuni on siis oikein sopiva tilanteeseen.

Pauli tarjoaa juomat ja hetken jännitys muuttuu hiljaisuudeksi. Hörpimme kuohuvaa ja katselimme toisiamme vaivihkaa. Sitten Jenni ojentaa kättään ja silittää käsivarttani. Pauli tekee saman toiselta puolelta. Juon lasin tyhjäksi ja laitan sen pöydälle. Käännyn Jennin puoleen ja suutelen häntä suulle, sitten käännän katseeni Paulin ja huulemme kohtaavat. Kohta olemme kaikki kolme kietoutuneina toisiimme suudellen ja nuollen toisiamme intohimoisesti.

En ole koskaan aiemmin suudellut miestä mutta Pauli selvästi osaa asiansa. Sopivasti kosteutta ja kieltä. Oikealla hetkellä hän siirtyy huulilta poskelle ja kaulalle. Käsi kulkee kylkeä pitkin perseelleni ja puristaa hellästi. Hätkähdän, sillä huomaan, että pakarani on paljaana. Jenni on kyykistynyt eteeni ja vetää housuja alaspäin.

– Joonaksen kulli on ihanan kovana, Jenni mutisee ja hieroo reisiäni. Tunnen hänen hengityksensä palleillani. Kädet siirtyvät sisäreisille ja tavoittavat kivekset. Toinen jää leikkimään niillä ja toinen jatkaa kullin vartta ylöspäin. Suljen silmäni ja nautin, kun Jennin käsi hyväilee pinkeää terskaani ja samalla Paulin kuuma suu on löytänyt nännini.

–Toinenkin kova kulli, kuulen Jennin huokaisevan. Avaan silmäni ja katson alas. Myös Paulin housut ovat pudonneet nilkkoihin. Hänen suorana sojottava kalunsa on juuri uppoamassa Jennin kosteiden huulten väliin. Kulli on minun asteikollani todella iso. Kahdessakymmenessä sentissä ei ole yhtään liioittelua. Paksuuttakin on komeasti. Jenni imee miehensä kovaa kyrpää ja katsoo samalla minua hymy silmissään. Toinen käsi on edelleen kullillani. Jenni vetää sitä lähemmäksi ja vaihtaa suunsa oman terskani ympärille. Ihana puristus tuntuu nuppini ympärillä. Olemme nyt Paulin kanssa kylki kyljessä kiinni, kaksi alastonta miestä. Käännän päätäni ja suutelen miestä samalla kun Jenni painaa kullimme kiinni toisiinsa ja venyttää suutaan ottamaan meidät molemmat sisäänsä yhtä aikaa. En tiedä kumpi tuntuu paremmalta, Paulin kyrpä vai Jennin suu, mutta yhteisvaikutus on taivaallinen.

Olen valmis uusiin kokemuksiin ja kun Jenni irrottaa otteensa vetääkseen henkeä minäkin laskeudun polvilleni Paulin kahdeksantuumaisen kalun eteen. Hyväilen paljaaksi ajeltuja palleja kädelläni ja suutelen varovasti terskaa. Jenni katsoo vierellä tummat silmät kiimasta kiiltäen.

– Ota Paulin kyrpä suuhun, Jenni usuttaa ja minä teen työtä käskettyä. Otan kullin niin syvälle kuin kakomatta pystyn. Toisella kädellä hyväilen edelleen palleja ja toisella puristan kullin vartta. Tästä olen pitkään haaveillut, toisen miehen kovana seisova penis suussani. Se maistuu ihanalta. Hetken imettyäni Jenni liittyy mukaan. Suutelemme ja imemme Paulin kovaa kyrpää molemmilta puolilta ja välillä vaihdamme kosteita suudelmia runkaten samalla liukkaaksi nuoltua kalua.

– Eiköhän Jenninkin olisi aika saada osansa. Pauli sanoi ja vetäytyy hieman. Hän ojentaa kätensä ja auttaa meidät ylös. Jennin rinnat ovat jo pullahtaneet puoleksi ulos liiveistä ja minä autan ilomielin loputkin vapaiksi. Pyöreät tissit ovat koostaan huolimatta kiinteät ja nännit nöpöttävät terhakkaina pystyssä. En malta olla imaisematta molempia. Pelkät stringit yllään Jenni tarttuu kulleihimme ja johdattaa meidät mukanaan makuuhuoneen puolelle. Siellä odottaa valmiiksi avattu leveä sänky satiinilakanoineen. Jenni asettuu sängyn keskelle selälleen makaamaan ja me kaksi kiimaista alastonta miestä hänen molemmille puolilleen. Jennin rinnat eivät ole vielä saaneet täyttä huomiota, joten nyt on niiden aika. Otamme kumpikin omamme, puristamme ja nuolemme uhkeita tissejä Jennin nauttiessa ja huokaillessa. Käteni hivelee Jennin vartaloa ja löytää stringien narun. Alan vetää niitä alemmas ja huomaan, että Pauli on samassa puuhassa toisen kyljen puolella. Kohta välissämme on alaston nainen. Nostan uteliaana katsettani ja huomaan tyytyväisenä, että aivan kuten kuvassa, Jennin haaroväliä koristaa vain ohut karvaviiru. Muuten pillu on ihanan posliini.

Jenni avaa haarojaan kutsuvasti ja ohjaa käteni pillulle. Ajeltu lemmenkumpu tuntuu pehmeältä. Alempaa löydän kosteat pilluhuulet, jotka olivat jo valmiiksi raollaan. Hivelen hellästi Jennin märkää vakoa. Löydän klitoriksen ja tunnen naisen värähtävän hieman.

– Lisää, lujempaa, Jenni kuiskaa ja teen työtä käskettyä. Samalla Jenni painaa päätäni alaspäin vartalollaan. Ymmärrän vihjeen, ja siirryn hitaasti kiusoitellen suutelemaan ensin vatsaa, sitten lantiota ja reittä. Samalla koko ajan pillua hellästi hieroen. Pauli puolestaan on matkalla ylöspäin kohti naisensa kaulaa ja korvaa.

Huuleni ja kieleni löytävät lopulta tiensä Jennin haaroihin. Sammalenpehmeän kummun keskellä on kostea vako, jonka poimut kutsuvat kieltäni leikkiin. Levitän pilluhuulia sormillani ja nuolen Jennin pilluvakoa ahnaasti. Ja kun nostan kieleni hyväilemään pieneksi helmeksi paisunutta klitorista, ihana karvaviiva kutittaa nenääni. Samalla kaksi, kolme sormeani löytää tiensä pilluhuulten välistä Jennin sisään. Lemmennesteet ovat kastelleet vitun märäksi ja liukkaaksi. Nussin sormilla ahnaasti kosteutta litisevää pillua ja nuolen klitorista samalla kun Pauli vaihtaa Jennin kanssa kiihkeitä suudelmia.

– Nussi mua, Joonas, anna kyrpää, Jenni pyytää. Minulla ei ole mitään sitä vastaan ja nousen alastoman naisen päälle. Ohjaan kovana seisovan kullini pilluhuulille ja työnnyn sisälle. Pillu on kaikista kiimanesteistään huolimatta yllättävän tiukka. Se puristaa juuri sopivasti. Teen muutaman työnnön varovasti kokeillen ja kiihdytän sitten vauhtia. Jennin uhkeat rinnat heiluvat rytmikkäästi nussimisen tahdissa. Pauli tarjoaa samalla kaluaan Jennin suuhun. Jenni vastaa tarjoukseen ja imee ja runkkaa kalua samalla kun minä panen parastani tiukkaan pilluun.

Tunnen, että orgasmi on tulossa, mutta en halua, että tämä vielä loppuu. Kyrvän pois vetäminen pillusta melkein sattuu, mutta muu ei auta. En halua laueta liian pian.

– Pauli, sinun vuorosi, sanon ja teen tilaa. Pauli päättää kuitenkin toisin ja käy selälleen makaamaan. Jenni nousee päälle ja katson takaa, kun Jenni sovittaa Paulin muhkeaksi paisuneen kyrvän pilluhuulilleen. Hitaasti Jenni painaa lantiotaan alaspäin ja sentti sentiltä kyrpä uppoaa liukkaaseen lemmentunneliin. Seuraan tilannetta katseellani ja ihailen kaunista näkyä. Paulin kalu on niin iso, että se ei mahdu tiukkaan pilluun aivan kokonaan, pari senttiä jää vajaaksi. Oma kaluni upposi reikään juurta myöten.

Jennin lantio alkaa kiihtyvän liikkeen ja Paulin kyrpä pumppaa pillua rytmikkäästi. Jennin ihanat pyöreät pakarat tekevät työtä ja peppuvako välissä kutsuu puoleensa. Ennen kuin huomaankaan, kieleni on Jennin pakaroiden välissä ja löytää tiukasti kiinni puristuneen peppureiän. Nuolen persettä ja yritän työntää kieltä sisään. Vähitellen tiukka reikä antaa hieman periksi. Vaihdan kielen sormeen, jotta yllän syvemmälle. Jenni huokailee ja vikisee. – Pane mua pyllyyn, Joonas. Kuulen pyynnön, enkä vastusta. Poimin yöpöydältä liukkaripullon, liukastan sillä kullini ja painan sen vasten Jennin pyllyreikää.

Aluksi peppu ei tunnu ottavan kaluani vastaan, mutta Pauli tulee avuksi ja levittää Jennin pakaroita. Peppu avautuu ja terskani uppoaa Jennin anaaliin. Vain sisäänmeno on tiukka, syvemmällä on väljempää. Uudesta kokemuksesta innoissani työnnän kaluani syvemmälle. Tunnen jonkun liikkuvan. Paulin kulli tekee työtään pillureiässä samalla kun omani jyystää persettä. Tunne on lumoava, eikä pelkästään minun mielestäni. Jenni kieppuu ja ulisee välissämme. – Pankaa minua karjut, nussikaa lujaa. Panemme tasatahtiin ja eritahtiin. Jenni jäykistyy ja huutaa. Kyrvät luiskahtavat ulos reiistä ja niitä seuraa kostea suihku pillunesteitä.

Hetken toivuttuaan Jenni kääntyy mahalleen ja nostaa pyöreän pyllynsä pystyyn. – Lisää kyrpää, mutta ykköseen, hän komentaa. Oma kullini on persepanosta laukeamispisteessä, joten annan vuoron Paulille, jolla tuntuu puhtia riittävän. Taas uppoaa kyrpä liukkaaseen pilluun ja Pauli aloittaa rytmikkään liikkeen. Minä katson takaapäin Paulin harallaan olevien jalkojen välissä heiluvia kasseja ja hyväilen niitä kädelläni. Mies pysäyttää liikkeen, levittää jalkojaan lisää ja vilkaisee minua kutsuvasti olkansa yli. – Mikä ettei, ajattelen ja levitän Paulin pakaroita. Työnnän kullini ensimmäistä kertaa miehen perseeseen samalla kun Pauli nussii naistaan isolla kyrvällään.

Paulinkin anaali tuntuu taivaalliselta. Paremmalta kuin olin unelmissani uskonut miehen perseen tuntuvan. Pakarat ovat tiukemmat kuin Jennillä, ja puristus kullini ympärillä on kovempi. Panen miestä hurmiossa ja hurmiossa tuntuu olevan Paulikin. Eikä Jennikään pysy hiljaa. Pauli jäykistyy ja huutaa ääneen. Jenni yhtyy kuoroon. Pariskunta kokee yhtäaikaisen orgasmin. Oma huippuni sen sijaan vielä odottaa.

Pauli pyörähtää pois Jennin päältä ja paljastaa naisen pyöreät pakarat, turvonneen pillun niiden välissä ja pillureiästä valuvan spermavanan. Jenni kääntyy selälleen ja katsoo minua häpeilemättä jalat levällään. Nussittu pillu sykkii spermaa, enkä voi vastustaa. Työnnän kyrpäni Jennin ihanaan reikään. Kirnuan Paulin mällejä Jennin vitussa ja tunnen orgasmin tulevan. Juuri ennen laukeamista vedän kullini ulos ja ohjaan vauhdilla lentävän spermaruiskun Jennin navan yli. Toinen ja kolmas lasti ruiskuavat laiskemmin Jennin ihanalle karvaviivalle, joka saa spermasta valkean kuorrutuksen.

Puristelen kyrpääni orgasmin jälkihuuruissa, kun vierellä katsellut Pauli tulee lähemmäksi ja nuolee Jennin vatsan ja karvat puhtaiksi. Pauli kääntyy ja katsoo minuun. Tunnen hänen suudelmassaan oman spermani maun.

Lue jatko-osa.

Katso kaikki kirjoittajan WannaBi novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 31

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu