(Tapahtuu tarinoiden Anne, osa 2 ja Amanda ja Anne, osa 4 välissä. Varotus: Keskustelua miesten välisestä seksistä.)
”Pete, oletko käynyt minun sukkalaatikollani?”
”En, miksi olisin, minullahan on omat kaapissa.”
”Joku on käynyt, koska ne ovat eri tavalla kuin mitä normaalisti.”
”Kumpihan sitten, Venla vai Risto?”
”Venla ehkä, mutta jos Risto, niin...”
”Se olisi kyllä jännä ajatus.”
”Niin olisi, voitaisko me sit?”
”Se ois kyllä väärin, mutta jos ne oiskin yhdessä?”
”Vielä parempi, Pete, mä oon jo ihan kosteena.”
Olen Elina, 40-vuotias kahden ihanan 19-vuotiaan kaksosen, Venlan ja Riston äiti. Mieheni Peter eli Pete on 38-vuotias. Olemme eläneet ihan normaalia perhearkea paitsi, että minulla ja miehelläni on makuuhuoneen puolella yhteinen salaisuus, joka on kehittynyt hiljalleen suhteemme aikana. Kaikki lähti ihan normaalista seksistä, kunnes huomasimme Peten tykkäävän siitä, että koskettelin hänen peppuaan erityisesti, kun olin laittanut jotain seksikkäämpää asua ylleni. Ajan myötä päädyimme rakastelemaan niin, että minä panin miestäni tekokyrvällä peppuun. Mutta vasta, kun Pete kokeili ekaa kertaa sukkiani jalkaan, niin meille aukesi aivan kokonaan uusi järisyttävä maailma. En olisi uskonut, kuinka kiihottavaa meille molemmille olisi se, että mieheni pukeutuisi naiseksi ja minä panen häntä tekokyrvällä. Miehestäni tuli Paula.
”Mä oon ihan kovana, rakas.”
Ajatus lapsistamme saa minut haluamaan kyrpää aivan hirveästi, joten nojaudun sänkyä vasten pudottaen housuni nilkkoihin.
”Pane mua nyt heti, Pete.”
Emme ole pitkään aikaan rakastelleet tavallisesti, Petellä on aina ollut ainakin sukat jalassa, mutta nyt haluan kyrpää häneltä ihan miehenä. Mieheni asettuu taakseni ohjaten kyrpänsä jalkoväliini ja tunnen terskan levittävän häpyhuuliani.
”Ooh... olet tosi kovana, rakas.”
”Nussin sua Petenä, kulta.”
”Ihanaa...”
Mieheni painaa kyrpänsä emättimeni pohjaan saaden minut voihkaisemaan, rakastan saada hänen kovaa paljasta kyrpäänsä sisääni. Hetkessä huoneen täyttää voihke ja litinä, kun vartalomme liikkuvat toisiaan vasten.
”Oot aina niin ihana tiukka, rakas.”
”Ja sä niin iso.”
Kaksosraskauden etuna oli, ettei tarvinnut alateitse synnyttää, joten paikkani ovat edelleen kiinteät kuin nuorena tyttönä.
”Mitä jos sua panisikin Risto?”
”Aah... älä, kiihottaa liikaa...”
”Tai Krista?”
”Uuuhh... sä otat just Venlan.”
”Joo, laukean kohta tyttäreeni.”
Kaikki tämä on liikaa minulle ja orgasmi vyöryy vastustamattomasti ylitseni vieden minut mukaan. Hämärästi kuulen mieheni voihkivan takanani hokien tyttäremme nimeä pumpatessaan spermansa emättimeeni.
”Hitsi, tää lähti ihan käsistä.”
Kokoilemme itseämme sängyllä mahtavan nautinnon jälkeen.
”Kiihotuin ihan hirveästi ajatuksesta, että olisi oltu kaksosten kanssa.”
”Ajattele vielä, siinä ratkeaisi se mistä on fantasioitu, että olisi toinen mies mukana. Saisit kyrpää peppuun ja minä saisin nuolla sen pois.”
”Totta, sitä ei ole uskallettu toteuttaa, mutta tässä se olisi mahdollista.”
”Moni muukin juttu olisi mahdollista sitten.”
”Niin olisi.”
Päässäni välähtelee kaikenlaisia ajatuksia, mitkä eivät mitenkään äidillisiä ole, vaan riettaita, irstaita ja jopa perverssejä. Ne täytyy toteuttaa. Itse asiassa eihän nämä uusia ajatuksia ole, mutta olen ne tähän saakka pitänyt ne enimmäkseen mieheltäni piilossa, kuten paljon muutankin.
”Pete, haluan saada kaksoset mukaan.”
”Haluat naida lastemme kanssa? Se olisi pervoa, mutta niin minäkin haluan.”
”Luulen, että yllätettiin ne melkein toissa päivänä, kun tultiinkin aikaisemmin kotiin.”
”Totta, se selittäisi miksi huomasit lipastolla käydyn.”
Päässäni pyörii, kun ajattelen seksiä kaksostemme kanssa. Erityisesti, jos on vielä niin, että pojallamme on sama fetissi kuin isällään. Saisin pukea molemmat naisiksi. Sitten vielä tyttäremme Venla. Pukisin kaksoset samanlaisiin vaatteisiin, jolloin meillä olisi kaksostytöt. Meitä olisi neljä naista, kaksi oikeaa ja kaksi tyttöpoikaa. Olisimme tyttöperhe.
Suunnitelma asian varmistamiseksi on nopeasti tehty. Keksitty asia, minkä takia olisimme Peten kanssa muka poissa kotoa useamman tunnin. Ei mene montaa päivää, kun tulee sopiva hetki, että Risto ja Venla ovat varmasti molemmat kotona eivätkä ole lähdössä mihinkään. Teemme lähtöä varmistaen, että kaksoset hoksaavat, että emme olisi heti tulossa takaisin kotiin. Poistumme autolla vilkuttaen vielä lapsille.
”Huomasitko muutoksen, kun tajusivat että viivymme pidempään poissa?”
”Kyllä, nyt pitää vaan hetki malttaa.”
”Odotellaan tässä hetki.”
Pete sivelee mekon alta paljastuvaa reittäni kuitenkin itse selkeän malttamattomana. Päätän nyt olevan hetken kokeilla aviomieheni reaktiota asioihin, mitä olen pitänyt häneltä piilossa.
”Muistatko, kun kerroin joskus mitä teimme Annen kanssa opiskeluaikoina?”
Mieheni ei tiedä mitä kaikkea olen Annen kanssa puhunut viime aikoina, oikeastaan toiveikkaasti suunnitellut, että meillä tapahtuisi samaa kuin mitä hänellä.
”Kyllä, mitä siitä?”
”Jos tästä seuraa mitä toivomme, niin saanko tehdä samaa teille kaikille?”
”Huh, se ois aika raju lisä siihen mitä ehkä saadaan.”
”Uskaltaisitko? Voisin lämmitellä myös suhdetta Anneen.”
”Ehkä, jos saan sit serkkua kanssa.”
”Annea vai Amandaa?”
”Molemmat on kyllä aika seksikkäitä pakkauksia.”
Huomaan mieheni selkeästi kiihottuvan ajatuksesta. Eikä ajatus minuakaan kylmäksi jätä, varsinkin jos itse saan mitä haluan. Jos kerran aiomme kohta tehdä sen lastemme kanssa, niin miksei mieheni saisi tehdä sitä serkkunsa kanssa. Tästä voi vielä tulla mielenkiintoista, niin kuin olen salaa suunnitellut.
”Eiköhän mennä takaisin.”
Jätämme auton vähän matkan päähän ja kävelemme kotiin, jonka takaoven jätin lukitsematta lähtiessä. Nousemme yläkertaan mahdollisimman äänettömästi. Makuuhuoneemme ovi on raollaan ja sieltä kuuluu aika selkeitä ääniä, voihkintaa ja litinää. Pysähdymme hiljaa ovenpieleen kurkistaen varovasti sisälle makuuhuoneeseen. Näky on ihana, juuri sitä mitä salaa toivoimme. Venla on veljensä päällä ratsastamassa hänen kovalla kyrvällään. Hän on alasti lukuun ottamatta mustia stay-up-sukkia, näköjään minun juhlasukkiani. Hänen kauniit, nuoret rintansa liikkuvat rytmissä pitkien vaaleiden hiuksien kanssa, kun hän panee kaksoisveljensä kanssa. Risto makaa selällään sängyllämme, kasvot punehtuneina ja silmät puoliummessa. Mikä parasta, myös hänellä on yllään minun mustat, kiiltävät sukkani leveällä pitsireunuksella. Poikamme kyrpä uppoaa syvälle siskonsa pilluun joka työnnöllä. Venla voihkii kiihkeästi hänen pyörittäessään lantiota.
”Aah, Risto! Sun kulli tuntuu niin hyvältä… just noin… pane siskoa!”
Pilluni valuu kuin koski kuullessani, kuinka tyttäreni nauttii poikani kyrvästä. Tahdon itsekin kohta päästä nauttimaan tuosta herkusta. Risto puristaa sisarensa pakaroita käsillään ja työntää lantiotaan ylöspäin.
”Venla… mä oon lähellä!
”Anna tulla, täytä mut spermalla.”
En pysty liikkumaan. Koko vartaloni on tulessa. Tunnen kosteuttani valuvan reittäni pitkin. Vieressäni Pete hengittää raskaasti, hänen kyrpänsä on varmasti jäykkänä housuissa.
Venla kiihdyttää tahtia kumartuen eteenpäin suutelemaan veljeään kiihkeästi ja jatkaa ratsastamista entistä rajummin.
”Aaaah!”
Risto jännittyy, puristaa siskonsa pakaroita lujasti ja selkeästi purkaa spermansa syvälle Venlan pilluun. Venla vapisee orgasmin vallassa pienen huudon karatessa hänen huuliltaan. Kaksosemme jäävät hetkeksi paikoilleen, hengittäen raskaasti, hikisinä ja punehtuneina. Riston kyrpä on yhä sisällä ja osa spermasta valuu ulos Venlan emättimestä. Silloin Pete astuu askelen eteenpäin ja lattia narahtaa. Venla kääntää päätään nopeasti. Hänen silmänsä laajenevat, kun hän näkee meidät ovella. Risto avaa silmänsä ja jäykistyy täysin.
”Äiti! Isä!”
Venla on kuin shokissa, mutta ei nouse pois veljensä päältä. Huoneessa on nyt raskas sekoitus seksiä, hikeä ja häpeää. Rikon hetken astumalla makuuhuoneeseen. Sydämeni lyö kiivaasti, mutta ääneni on yllättävän rauhallinen.
”No niin… teillä on ollut hauskaa meidän sängyssämme.”
Katson suoraan Ristoon, joka makaa edelleen selällään aviovuoteessamme sukkiini puettuna, kyrpä siskonsa sisällä.
”Näytät Risto aika kauniilta sukissani.”
Venla punastuu korviaan myöten, mutta en näe hänellä yritystäkään nousta pois veljensä päältä. Päin vastoin, hän puristaa reisiään yhteen ikään kuin nauttien tilanteesta. Pete seisoo vierelläni sanattomana, mutta hänen housuissaan näkyy selvä kohouma. Käännyn mieheeni päin ja hymyilen.
”Mitä mieltä olet, Pete? Olisiko meidän kaksosemme ovat perineet vanhempiensa mieltymykset.”
”Siltä aika pahasti näyttää.”
Kävelen sängyn viereen mieheni seuratessa perässäni.
”Kuinka kauan olette tehneet tätä?”
Yritän pysyä rauhallisena, vaikka pulssini hakkaa. Venla nieleskelee hetken ennen vastaamista.
”Noin… puolisen vuotta.”
Hitsi, niin kauan jo, ajattelen. Oletin, että vasta muutaman kuukauden. Risto on hiljaa, kasvot tulipunaisina. Hän yrittää vetäytyä pois, mutta Venla puristaa reisillään pitäen hänet paikallaan.
”Älä, se tuntuu hyvältä.”
”Sinulla on samat mieltymykset kuin isälläsi, Risto.”
Pete tulee viereeni laittaen kätensä vyötärölleni.
”Te olette todella kauniita yhdessä.”
Venla katselee meitä vuorotellen. Hänen silmissään on häivähdys häpeää, mutta myös avointa kiimaa.
”Te ette ole… vihaisia?”
”Vihaisia?”
Minun on pakko hymyillä vastatessani, en todellakaan ole vihainen, kun lapset ovat tehneet sen, mitä olen salaisesti toivonut heidän tekevän.
”Ei. Itse asiassa olemme molemmat kiihottuneita tästä, olen aivan märkänä.”
Hiljaisuus täyttää huoneen.
Mieheni rikkoo lopullisesti jään.
”Meillä on ollut samanlainen salaisuus jo pitkään.”
Venlan silmät laajenevat ja Risto hengähtää. En odota enempää. Riisun mekkoni ja alusvaatteeni hetkessä kiiveten sängylle.
”Siirry syrjään, Venla-kulta. Äiti haluaa maistaa Ristoa.”
Venla nousee Riston päältä. Poikani kyrpä liukuu ulos kiiltäen siskon nesteistä. Polvistun Riston eteen ja otan hänen kyrpänsä suuhuni huolimatta hänen yrityksestään vetäytyä kauemmas.
”Äiti, ei hitto!”
Epäröinnistä huolimatta Risto kuitenkin työntää kyrpäänsä suuhuni. Maistan siinä sekä poikani että tyttäreni maun samalla kertaa, miten ihanaa. Venla katselee hetken häkeltyneenä, mutta sitten Pete tarttuu häntä vyötäröltä takaapäin ja suutelee hänen kaulaansa kovana seisovan kyrvän painuessa vasten tyttären pakaroita. Vaistomaisesti Venlan kädet nousevat peittelemään rintoja.
”Saatte toki jatkaa leikkejänne.”
Pete kuiskaa hellästi tyttärellemme.
”Mutta nyt mekin olemme mukana niissä.”
”Älä turhaan peittele itseäsi, Venla, isi tahtoo nähdä kauniin vartalosi.”
Venla voihkaisee, kun mieheni puristaa hänen kauniita rintojaan. Samalla imen Riston jäykistynyttä kyrpää syvemmälle suuhuni ja katson poikaani rakastavasti silmiin, ah, nuo kauniit teräksensiniset kuten isälläni.
”Oih, äiti!”
Mieheni kääntää tyttäremme vasten itseään painaen hänet sängylle. Näen Venlan lähes vapisevan, onko se kiimaa vai häpeää?
”Isä! Tämä on niin väärin.”
Mutta Venlan ääni paljastaa hänen oikeasti haluavan jatkaa.
”Tiedän, kulta, siksi juuri tämä on niin kiihottavaa.”
Venla ei yhtään vastustele isänsä levittäessä hänen reitensä ja painaessa päänsä nuorelle, vaalean karvoituksen peittämälle turvonneelle pillulle.
”Isä, se on ihan spermassa, älä... aah!”
”Ei haittaa, nauti kulta.”
Mieheni nuolee pitkin vedoin poikansa spermaa tyttärensä pillusta. Se saa minut vapisemaan kiimasta, juuri tuota olen odottanut tapahtuvan joskus. Venla ei voi kuin nauttia selkä kaarella isänsä kielestä.
”Isä, se tuntuu niin... väärältä, mutta älä lopeta!
Katselen vieressä lumoutuneena ja pilluni tulvii kosteutta. Päästän poikani kyrvän suustani ohjaten sen omalle pillulleni. Risto katsoo minua hämmentyneenä.
”Äiti, te olette ihan hulluja.”
Pete nousee ylös suutelemaan minua, antaen minun maistaa lastemme maut huuliltaan. Samalla Riston kivikova kyrpä uppoaa hitaasti emättimeeni. Tätä olen odottanut, vihdoin se toteutuu. Muut luulevat kaiken vain tapahtuvan sattumalta, vaikka salaa olen heitä tähän suuntaan työntänyt.
”Ota tyttäresi, rakas.”
Mieheni virnistää, eikä yhtään näytä epäröivän asettuessaan Venlan reisien väliin asetellen paisunutta terskaansa vasten spermaisia häpyhuulia. Pete työntää kyrpänsä hitaasti kerralla pohjaan saakka täyttäen tyttärensä emättimen kokonaan. Venla voi vain levittää jalkojaan päästäen pitkän huokauksen.
”Voi helvetti! Sä oot niin tiukka, kulta. Isin kyrpä on nyt sun pillussa.”
”Isä, se on niin iso.”
Tämä on niin ihanaa, ajattelen, jatkaessani ratsastamista poikani kyrvällä katsellen miten mieheni panee estoitta kiimasta ja häpeästä ulvahtelevaa tytärtämme. Risto hyväilee rintojani, katsellen epäuskoisena tilannetta, mutta totta kai häntä kiinnostaa äitinsä kookkaat rinnat paljaana kasvojensa edessä.
”Äiti, ihanat tissit.”
”Ime äidin tissiä, kulta.”
Työnnän kovan nännini poikani huulien väliin hänen imaistessa sitä hanakasti.
”Katso isää, kuinka hän nai siskoasi.”
Ratsastan rajummin samalla kun Risto vilkuilee suu täynnä rintaani, mitä vieressämme tapahtuu.
”Eikö ole kaunista, olemme kaikki samanlaisia lutkia.”
Pete nai nyt rajusti tytärtämme heidän vartaloidensa läpsähdellessä vastakkain. Ei varmaan mene kauaa, kun isä siementää tyttärensä ensimmäistä kertaa. Ajatus on melkein kiihottavampi kuin poikani kyrpä pillussani. Venlan jalat ovat mieheni vyötäröllä, silmät puoliummessa ja suu auki nautinnosta.
”Isä... mä oon sun tytär.”
”Ota isin kyrpää, lutka, niin kiimainen, kuin äitisi.”
Nautinnon aallot kytevät sisälläni kuunnellessani mieheni kehuvan minun kiimaisuuttani. Eipä hän vielä tiedä millainen oikeasti olen, nyt vihdoin voin varmasti päästää sisimpäni valloilleen.
”Ooh! Isi laukeaa sun sisään.”
”Anna tulla, täytä mut!”
Peten kasvot vääntyvän nautinnosta hänen survoessa kyrpänsä syvälle tyttärensä tiukkaan emättimeen niin, että kyrpä varmasti takoo kohdunkaulaa voimalla laskiessaan ihanaa, valkoista siementä tytön pillun täydeltä. Tuo riittää myös minulle.
”Risto, äiti saa!”
Painan lantioani tiukasti vasten Ristoa, kun voimakas orgasmi vyöryy ylitseni. Pilluni suorastaan kramppaa sisälläni olevan kyrvän ympärille.
”Isä!”
”Äiti!”
Kaksosemme tekevät taas asian yhtä aikaa, kun Venla puristaa isänsä itseään vasten nyyhkyttäen nautinnosta hänen allaan. Orgasmista raukeana tunnen Riston kyrvän nytkähtelevän sisälläni hänen purkaessaan spermansa ensimmäistä kertaa oman äitinsä pilluun. Mikä ihana hetki.
Makaan hetken Riston päällä hengästyneenä, hikisenä ja täynnä poikani siementä. Pete makaa edelleen Venlan päällä, kyrpä syvällä tyttäressään. Hitaasti nousen ylös Riston päältä. Hänen paksu, puolijäykkä kyrpänsä liukuu ulos pillustani ja perään valuu runsas määrä valkoista spermaa. Istun hänen viereensä sängylle ja vedän poikani syliini. Pete vetäytyy Venlasta ja vetää tämän myös syliinsä. Olemme hetken hiljaa. Venla piilottaa kasvonsa isänsä kaulaan, posket tulipunaisina.
”Tämä oli… hullua.”
Venla kuiskaa lopulta ilmeisesti hieman häpeissään. Hymyilen ja silittelen Riston hiuksia.
”Kyllä. Mutta se oli myös ihanasti väärin ja me kaikki nautimme siitä. Myönnetään se.”
Pete suutelee Venlan otsaa hellästi ja katsoo meitä kaikkia.
”Ei enää salaisuuksia tässä talossa. Äiti, isä, tytär… ja poika.”
Katson Ristoa silmiin, hyväksyvästi ja rakastavasti, niin kuin vain äiti osaa. Silitän hänen poskeansa.
”Risto, kultaseni. Tässä ei ole mitään hävettävää. Kun haluat olla näin...”
Silitän hellästi poikani mustan sukan peittämää reittä.”
”... niin sopiiko, että kutsumme sinua Kristaksi?”
Risto painaa häveliäästi päätään alas.
”Sopii, äiti.”
”Hyvä tyttö. Isää muuten sitten kutsutaan Paulaksi.”
Venla henkäisee yllättyneenä mieheni hymyillessä ylpeästi ja silittäessä tyttäreni vaaleita kutreja.
”Kyllä, minä olen Paula leikeissämme.”
Venla katsoo vuorotellen meitä jokaista, silmät edelleen suurena ja spermaa valuu edelleen hänen pillustaan sängylle.
”En voi uskoa tätä.”
Venlan mutta äänessä ei ole enää häveliäisyyttä, vaan jotain uutta, kiihottunutta uteliaisuutta.
”Suunnittelitteko tämän?”
”Ei ihan kaikkea.”
Vedän Kristan tiukemmin syliini.
”Olen toivonut tätä ja nähnyt merkit jo pitkään. Se on kiihottanut minua suunnattomasti.”
Mieheni vetää Venlan syliinsä ja suutelee tätä hellästi huulille. Tyttären käsi lepää edelleen isänsä puolijäykän kyrvän päällä.
”Äiti, onko outoa, että tykkään pukea sukat?”
”Ei rakas, se on kiihottavaa.”
Vedän kaksoset viereeni sängylle Peten painautuessa Venlan taakse. Suukottelen hellästi molempia.
”Isänne tykkää pukeutua kauniisti ja niin saat sinäkin, olla Krista halutessasi.”
”Saanko olla kotona Krista, vaikka koko päivän?”
”Saat kulta. Ostetaan sulle omat alusvaatteet, omat mekot ja omat tekorinnat. Sitten me teemme sinusta ja Venlasta samanlaisia tyttöjä. Kaksi sulosta sisaruslutkaa.”
Poikani henkäisee kuullessaan minun puhuvan tekorinnoista, selvästi hän ei ole ajatellut asiaa niin pitkälle. Myös Venla reagoi painautumalla minua vasten tiukemmin. Mietin hetken, onko hyvä hetki kertoa jo nyt seuraavasta vaiheesta. Päätän laittaa kaikki peliin samalla kertaa.
”Sitten opetamme teille, miten palvelette perhettä ja minua.”
”Mitä tarkoitat, äiti?”
”Me kaikki naimme keskenämme. Ilman rajoja.”
Risto hengähtää kuuluvasti. Venla puree huultaan ja kysyy sitten hiljaa.
“Myös isä ja Risto?”
”Kyllä, isä, Risto, Krista ja Paula.”